Eurofutiksen siirtomarkkinat kesällä 2004

  • 10 936
  • 109

scholl

Jäsen
Useimmilla seuroilla ei juuri rahaa nyt ole niin paljon käytettävissään kuin muutama vuosi sitten, mutta mietitäänpäs esim. mitä Chelsea tekee.
Madridissa on jonkin verran tullut kritiikkiä siitä, että nykyinen puheenjohtaja on kuluttanut supertähtiin jo sen harjoituskentän tontista saadut 400-500 miljoonaa e, joten varsinkin nyt kun loppukausi oli fiasko voi intoa löytyä myydä ikääntyviä tähtiä, kun niistä vielä jotain saa ja ostaa uusia tilalle. Roberto Carlos ainakin ollut lähtökuopissa ja skandaalien vuoksi Beckhamkin ehkä olisi palaamassa Englantiin.
IL kertoo tänään, että Chelsea olisi tarjoamassa 200 miljoonaa euroa Beckhamista, Ronaldosta, Luis Figosta ja Roberto Carlosista. Samoin on ollut puhetta, että Chelsea ostaisi Ronaldinhon ulos sopimuksestaan Barcelonan kanssa, mutta hyvä loppukausi saattoi vahvistaa pelaajan sitoutumista Barcaan, koska ainakin el mundo deportivossa pelaaja kertoi pelaavansa siellä pitkään.

Saksassa on avainasemassa jälleen se, mitä FC bayern tekee. Hitzfeld saanee lähteä penkin päästä ja VFB:n Magath tulee tilalle. Pelaajistokin saattaa muuttua. Lizarazu ei ehkä jatka enää, samoin Sagnol ehkä haluaa uusia haasteita. Jopa Ballackin myymisestä on ollut puheita, samoin kuin Pizarron. Tulopuolella odotetaan tietysti Teveziä, samoin Lahmin paluuta lainasta ja paria muuta hyvää hankintaa. Paljon on nimiä spekulaatioissa ja melko monta hyvää hankintaa joukkueet ovat jo tehneetkin. En usko, että todella suuria siirtoja Saksassa kesällä nähdään.

Italiassa roomalaisseurat ilmeisesti myyvät pelaajansa milanoon, mutta mitkä muut olisivat suuria siirtoja. Kenties joidenkin pelaajien tie vie Espanjaan. Entä tulevatko Lucio ja Dede Saksanmaalta saapasmaahan.

Entäpä sitten suomalaiset. Litmanen on vapaana. Samoin ainakin Väyrysellä, Johanssonilla, Saarisella, Kolkalla ja Nurmelalla noista maajoukkuepelaajista siirron paikka. Väyrysellä voisi olla elämänsä mahdollisuus päästä suurseuraan, muilla taas aika heikko asema...

Nyt tehdään nappikauppaa kuten Heskeyn siirto, mutta jännä nähdä taphtuvatko suursiirrot ennen vai jälkeen em-skaboja.
 
Sorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Jokerit, LepRa (R.I.P.)
Viestin lähetti scholl
IL kertoo tänään, että Chelsea olisi tarjoamassa 200 miljoonaa euroa Beckhamista, Ronaldosta, Luis Figosta ja Roberto Carlosista.

On tosiaan mielenkiintoista nähdä, miten Chelsea toimii siirtomarkkinoilla tänä kesänä. Pelaajia tulee varmaan taas iso läjä lisää, mutta ainakin minua kiehtoo myös lähtevät miehet eli esim. Veron, Crespo(?), Mutu?(?). Jopa Lampardin siirrosta pois Bluesista on jotain huhuiltu (Chelsea ei suostuisi miehen palkkapyyntöön), mutta vaikealta tuntuu ajatus siitä, että Chelsea miehestä luopuisi.

mutta jännä nähdä taphtuvatko suursiirrot ennen vai jälkeen em-skaboja.

Minä ainakin pyrkisin tekemään kaupat jo ennen kisoja, jotta haluamani pelaajan arvo ei nousisi taivaisiin mahdollisten hyvien esitysten perusteella. Varmaan taas nähdään muutama pelaajasiirto ihan pelkkien hyvien kisaesitysten perusteella.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viestin lähetti scholl
Beckhamkin ehkä olisi palaamassa Englantiin.

Brittimediat vaittaa Beckhamin neuvottelevan asunnonostosta vapaapotkunmitan paasta Stamford Bridgelta.
 
Jindebyne

Jäsen
Viestin lähetti scholl

Italiassa roomalaisseurat ilmeisesti myyvät pelaajansa milanoon, mutta mitkä muut olisivat suuria siirtoja. Kenties joidenkin pelaajien tie vie Espanjaan.
.

No Jaap Stam meni jo Milaniin, mutta sen voin luvata lähes varmaksi, ettei Romasta Milanon suuntaan lähde kuin maksimissaa hasardi Zebina jota on huhuiltu Milaniin, mutta miten nyt Stamin siirron jälkeen? En usko. Tottia uumoiltu Madridiin ja muualle ei kuulemma edes harkitse lähteä, Samuelin perässä Chelsea ja Madrid ja Emersonia kosiskeltu myös ainakin Espanjaan.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Re: Re: Eurofutiksen siirtomarkkinat kesällä 2004

Viestin lähetti Trancezz

Madridissa olisi sekä Samuelin että Tottin mentävä aukko kyllä, koska uskoisin että Figo ainakin lähtee nyt kesällä sekä Becksi(Reali saa Becksista kovat rahat). Nämä kaksi ilomielin voisikin myydä Madrid, ja rahaa jäisi vielä ylikin(jos Chelseaan menevät niin paljonkin yli) jos Samuel&Totti Madridiin saataisiin.
 
Kermit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Eurofutiksen siirtomarkkinat kesällä 2004

Viestin lähetti Trancezz
Emersonia kosiskeltu myös ainakin Espanjaan.

Emerson on huhujen mukaan siirtymässä Glasgow Rangersiin.
 
scholl

Jäsen
Re: Re: Eurofutiksen siirtomarkkinat kesällä 2004

Viestin lähetti Trancezz
No Jaap Stam meni jo Milaniin, mutta sen voin luvata lähes varmaksi, ettei Romasta Milanon suuntaan lähde kuin maksimissaa hasardi Zebina jota on huhuiltu Milaniin, mutta miten nyt Stamin siirron jälkeen? En usko.

Onhan ollut puhetta, että Corradi siirtyisi Laziosta Milaniin Pancaron, Nestan ja Stamin seuraksi.
 
scholl

Jäsen
Re: Re: Re: Eurofutiksen siirtomarkkinat kesällä 2004

Viestin lähetti eagle
Madridissa olisi sekä Samuelin että Tottin mentävä aukko kyllä, koska uskoisin että Figo ainakin lähtee nyt kesällä sekä Becksi(Reali saa Becksista kovat rahat). Nämä kaksi ilomielin voisikin myydä Madrid, ja rahaa jäisi vielä ylikin(jos Chelseaan menevät niin paljonkin yli) jos Samuel&Totti Madridiin saataisiin.

Ihme, jos Roberto Carlos ei lähde. Niin monta vuotta hän on urputtanut olevansa palkkakuopassa.
 
Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Kesällä pientä pyöritystä lienee luvassa Münchenin suunnalla. Bayernin menestysvalmentaja Hitzfeld vai lähtöpassit joukkueen jäädessä ilman pokaaleja ja nyt on sitten VfB Stuttgartin Felix Magath joukkueen peräsimessä ensi kaudella. Lieneekö tällä vaikutusta ensi kesän siirtoihin? Tuskin joukkueen menestymättömyys pelkästään valmentajasta johtui. Jotain pitäisi tehdä myös pelaajien puolella. Todella uskomatonta, miten tuollaisella materiaalilla voi pelata niin hengettömästi koko kauden..
 
KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
AC Milan kuppaa Rooman seurat tyhjiksi. Sääli sinänsä, että Laziolla menee taloudellisesti niin huonosti, mutta kyllä Stam minulle kelpaa. Totti sanoi jossain haastattelussa, että voisi pelata Milanissakin. Toki Sensillä voi olla elämää suurempia antipatioita pohjoista kohtaan, mutta kuka tietää mitä tulevan pitää.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Walter Samuelin siirto Realiin on varmistunut. Real voitti tarjouskilpailussa Chelsean.

AC Milanin ja Tanskan maajoukkueen puolustaja Martin Laursen on lääkärintarkastusta vaille Aston Villan mies.

David Beckham puolestaan on julkaissut tiedotteen, jossa kertoo pysyvänsä Espanjassa.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Korhonen

Näihin kannattaa laittaa lähteet aina kun tietoja/huhuja heittelee. Säännöissäkin tästä jo on.

Samuelin siirto josta mm. www.planetfootball.com kertoo on mahtava asia monessakin mielessä. Ensimmäisenä se paikkaa Realin heikointa osa-aluetta, samalla se antaa mahdollisuuden nostaa Helguera keskikentän pohjalle, joka on Realin toiseksi heikoin osa-alue, joten tämä siirto on aivan fantastinen, vielä kun Samuel on suht. nuori ja loistava pelipaikallaan. Toinen toppari olisi plussaa, mutta kyllä minulle se Tottikin kelpaa(ja samalla ainakin Figon voisi kaupata muualle).
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Viestin lähetti eagle
Näihin kannattaa laittaa lähteet aina kun tietoja/huhuja heittelee. Säännöissäkin tästä jo on.

Nämä mainitsemani asiat eivät olleet huhuja vaan useammassakin lähteessä mainittuja uutisia. Olet toki oikeassa, että lähteitä olisi voinut laittaa, mutta kun asiat olivat varmoja ja muutamassa eri mediassa jo varmoina tietoina mainittuja, niin en ajatellut tarpeelliseksi.

Niin, lähteinä olivat kaikissa kolmessa MTV3:n nettisivut sekä Laursenin tapauksessa lisäksi Aston Villan kotisivut sekä David Beckhamin tapaksessa Savon Sanomat.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Korhonen
Nämä mainitsemani asiat eivät olleet huhuja vaan useammassakin lähteessä mainittuja uutisia. Olet toki oikeassa, että lähteitä olisi voinut laittaa, mutta kun asiat olivat varmoja ja muutamassa eri mediassa jo varmoina tietoina mainittuja, niin en ajatellut tarpeelliseksi.

Niin, lähteinä olivat kaikissa kolmessa MTV3:n nettisivut sekä Laursenin tapauksessa lisäksi Aston Villan kotisivut sekä David Beckhamin tapaksessa Savon Sanomat.

Jeps, lähinnä sen takia tuosta huomautin/sanoin että se myös helpottaa lukijan työtä. Jos tahtoo lukea vaikka samasta asiasta koko jutun, niin voi vilkaista sen tai muutenkin osaa jo sopivasti suodattaa tiedon todenperäisyyden. Kun kuitenkin eri asia sanoa uutisenakin jonkun ns. roskalehden uutinen tai vähän arvostetumman version.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Nyt läksyni oppineena...

BBC uutisoi Alex Fergusonin olevan kiinnostunut hankkimaan PSG:n ja Argentiinan maajoukkueen puolustajan Gabriel Heinzen. Jos kauppa toteutuu pelaa Heinze Rio Ferdinandin parina ManU:n puolustuksen keskustassa ja Mikael Silvestre palaisi vasemman puolustajan paikalle.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
ManU'ssakin huomattu selvästi missä ne suurimmat ongelmat olivat. Samoin kun Realissa. Heinze olisi hyvinkin pätevä toppari kyllä ManU'n.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Joo, kyllä ManU:n puolustus vuoti Ferdinandin pelikiellon saamisen jälkeen oikein kunnolla ja sen vuoksi mestaruus karkasi käsistä aivan liian varhaisessa vaiheessa.

Toivottavasti Fergusonin puolustuspään hankinnat eivät jää yhteen mieheen. Jos Heinzen kauppa toteutuu olisi puolustuksessa Brown, P. Neville, G. Neville, Silvestre, Ferdinand sekä Heinze. Näistä Wes Brown on aivan liian ailahteleva; parhaimmillaan maajoukkuetasoa, mutta aivan käsittämättömiä virheitä tulee melkein joka pelissä. Lisäksi, jos Nicky Butt lähtee, siirtynee Phil Neville entistä enemmän keskikentälle puolustavaan rooliin.

Tapaus Ferdinand osoitti, että yhdenkin avainkokoonpanon pelaajan poissaolo näkyi ja pahasti, puhumattakaan siitä, kun Ferdinandin lisäksi Silvestre oli sivussa. Toivottavasti Ferguson löytää kohtalaisen kokeneen topparin, jolle kelpaa vaihtopelaajan rooli.
 
scholl

Jäsen
Viestin lähetti Timi
Kesällä pientä pyöritystä lienee luvassa Münchenin suunnalla. Bayernin menestysvalmentaja Hitzfeld vai lähtöpassit joukkueen jäädessä ilman pokaaleja ja nyt on sitten VfB Stuttgartin Felix Magath joukkueen peräsimessä ensi kaudella. Lieneekö tällä vaikutusta ensi kesän siirtoihin? Tuskin joukkueen menestymättömyys pelkästään valmentajasta johtui. Jotain pitäisi tehdä myös pelaajien puolella. Todella uskomatonta, miten tuollaisella materiaalilla voi pelata niin hengettömästi koko kauden..

Deislerilla hermoromahdus, Ballackilla heikko kausi ja hän ei ole tsempparijohtaja jne. Makaay on kantanut aika paljon viimeistelyroolia ja Kahn on haparoinut.
Katselin juuri videolta 01 CL matseja ja täytyy sanoa, että siellä on Effen mentävä aukko, mutta millä se täytetään? Micoud Bremenistä, Figo Madridista, Deco Portosta vai kuka tulisi... Ballackin voisi myydä pois, jos löytyy joku, joka ei anna periksi ja saa pelin pyörimään. Edellä mainituista kukaan ei pysty tsemppaamaan kuten Effe, mutta silti. Vähän on sellainen tilanne, että odotellaan uutta stadionia pikkasen flegmaattisina.

Mitä kesällä sitten tapahtuu?
Jos Saksa ei pärjää EM-kisoissa niin Rudi lähtee ja Ottmar Hitzfeldistä tulee uusi Bundestrainer.

Bayern teki jatkosopimuksen Pizarron kanssa vuoteen 2007.
Hyökkäys muutenkin aika kunnossa, varsinkin jos Tevez tulee.
Entä miten puolustus. Liza ja Sagnol spekuloivat lähdöllä. Sagnolhan sanoi, että lähtee, jos Hitzfeld lähtee. Hoeness sanoo, että ok, jos joku maksa 25me, muuten Willy on rivissä ensi kaudellakin. Kuffour ja Linke vähän hiipuneet, pitäisi löytyä vahvistuksia ja saada Lahm lainasta takaisin.
Keskikentällä pitää saada Deislerin pää kuntoon ja Ballack parantamaan tai uusia pelaajia. Kysymys on myös jatkaako Ze Roberto vai ei. Ja tuleeko van der Vaart tilalle. Aika varmana monet pitävät sitäkin, että Deco tulisi Portosta 10me:lla pyörittämään keskikenttää.

No joka tapauksessa seuraavan kahden kauden aikana paletti varmasti muuttuu reilusti. Uusi valmentaja ja pitää saada uusi motivaatio peliin ja sitten kun Allianz Arena avataan niin pitää olla maailman luokan joukkue. Mielenkiinnolla odotellaan.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
MTV3:n nettisivut kertovat, että Steve Bruce havittelee Chelsean Jesper Görnkjäriä Birminghamiin. Kauppa saattaa hyvinkin toteutua, sillä Chelsea todennäköisesti vahvistaa kesällä joukkuettaan taas uusilla supertähdillä.

Olisi ihan hyvä siirto Mikael Forssellia ajatellen. Bruce tuntuu tosiaan täyttävän lupauksensa hankkia Birminghamiin parempia pelaajia ja Grönkjär olisi pelaaja joka pystyy ruokkimaan Miklua.

Samassa uutisessa kerrotaan, että myös Muzzy Izzet sekä Danny Mills ovat Brucen hankintalistalla.
 
scholl

Jäsen
Roberto Carlosille on Chelsea tarjonnut ilmeisesti 9me vuotuista nettopalkkaa, sopimuksen pituus olisi 5v.

Benjamin Lauth siirtyy TSV 1860 Münchenistä FC Bayerniin.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Alan Smithin siirto Leedsistä Manchester Unitediin on varmistunut.

ManU:lla alkaa olla tulivoimaa hyökkäyspäässä, kun ennestään löytyivät jo van Nistelrooy, Saha ja Solskjär. Diego Forlan saa ilmeisesti lähteä (eikä tule ikävä).

Sikäli erikoista, että Ferguson vahvistaa jo ennestään vahvaa hyökkäystä, kun suurimmat ongelmat löytyvät puolustuksesta. Heinzea on povattu Ferdinandin pariksi toppariksi, mutta tuotakaan siirtoa ei ole vahvistettu. Ehkäpä EM-kisoissa nousee joku uusi puolustajatähti, jonka ManU sitten poimii heinäkuussa riveihinsä...
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
www.footballtransfers.net kertoo että Lucio olisi siirtymässä/siirtynyt Bayer Leverkusenista Bayern Mucnheniin, ainoastaan lääkärintarkastusta vaille valmis diili. Munchen taitaa pistää koko joukkueen remppaan uuden valmentajan myötä.
 
scholl

Jäsen
Viestin lähetti eagle
www.footballtransfers.net kertoo että Lucio olisi siirtymässä/siirtynyt Bayer Leverkusenista Bayern Mucnheniin, ainoastaan lääkärintarkastusta vaille valmis diili. Munchen taitaa pistää koko joukkueen remppaan uuden valmentajan myötä.

joo, se siirto on vahvistettu tänään eli
Lucio-Transfer zum FCB perfekt.
Ablöse 12milj euroa. Nettopalkka 12 milj e /3v.
Miehen perässä olivat italialaiset ja Leverkusenin mielestä mieluisjärjestyksessä vaihtoehdot:
1) jää tehdasjoukkueeseen
2) menee Italiaan
3) Bayerniin

No, Benny Lauthin siirto on gosahtanut, ehkäpä kuuskymppisistä tulee sen sijaan Görlitz. Uusia, isoja uutisia odotellaan. Saakeli, tulisi se Tevez. Ehkäpä Decokin ja van der Vaart.

Liza lähtenee varmasti, muita mahdollisia lähtijöitä Ballack (Barcelona), Hargreaves (Chelsea) ja Ze Roberto (Inter). Ehkä myös Sagnol ja/tai Santa Cruz.

Uli Hoeness, Kalle Rummenigge ja Keisari eivät vitkuttele. Ne antavat faksin laulaa heti kauden jälkeen siihen tahtiin, että pena kalpenee aivan valkoiseksi.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Juventus veti varsinaisen yllätyskortin hihastaan:
Marcello Lippin seuraajaksi siirtyy Roman Fabio Capello, joka halusi uusia haasteita tuskastuttuaan Roman huonoihin mahdollisuuksiin siirtomarkkinoilla.

Capellon lähtö käynnisti välittömästi huhut Roma-ikonin Tottin siirrosta.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti Köpi
Juventus veti varsinaisen yllätyskortin hihastaan:
Marcello Lippin seuraajaksi siirtyy Roman Fabio Capello, joka halusi uusia haasteita tuskastuttuaan Roman huonoihin mahdollisuuksiin siirtomarkkinoilla.

Capellon lähtö käynnisti välittömästi huhut Roma-ikonin Tottin siirrosta.

Siirtyykö Christian Panucci Capellon perässä kuten aina?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös