Eturistiside napsahti poikki

  • 249 609
  • 612

Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Tuo vakuutusjuttu minun kyllä pitää tarkastaa. Huono homma tässä nyt on se, että fysioterapeutti, joka kuntoutti minua leikkauksen jälkeen ja antoi luvan harjoituksissa käymiseen, makaa tällä hetkellä itse sairaalassa, kun oli telonut itsensä laskettelurinteessä...kohtalon ivaa vai mitä!

Niin ja sitten polven tämänhetkiseen kuntoon. Kävin sitten toisella fysioterapeutilla, jonka kanssa päädyimme tulokseen, että selvisin säikähdyksellä, koska hänen mielestään polvi ei tuntunut mitenkään erikoisen "löysältä" ja näin ollen kerkisin jo huokaista helpotuksesta, koska polvi tuntui jo lähes yhtä hyvältä kuin viikkoa aikaisemmin.

Noh, eilen olis sitten salibandyjoukkueemme kauden päättäjäiset. Jätkät järjestivät vanhalla laskettelurinteellä Stiga-kisat, joihin päätin kuitenkin turvallisuus syistä olla osallitumatta ja päätin keskittyä oluen nautiskeluun ja valokuvien ottamiseen. No siinä kun sitten olin saanut muutaman oluen alle niin astuin pehmeässä hangessa jotenkin huonosti ja taas petti polvi alta. Kipu ei ollut kova ja kävely onnnistui heti, mutta polvi turposi heti ja on ollut taas tämän päivän aika vittumaisen arka. Joten ei siellä polven sisällä kaikki ole kunnossa.

Huomenna pitää taas raahatua fysion pakeille ja päättää, että mitä tehdään ja missä...todennäköisesti uusi magneettikuvaus on kuitenkin edessä. Nyt on kuitenkin niin paskat fiilikset ja kova krapula, etten jaksa edes ajatella asioita niin pitkälle...kyllä vituttaa...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Nyt on sitten vihdoinkin tullut Potilasvakuutuskeskuksesta ilmoitus, että korvaavat eturistisideleikkauksen toilailuista jotain. Alkuperäisestä leikkauksesta tuleekin syksyllä kolme vuotta. Ja koko ajan sen jälkeen meikäläinen on saanut klenkata ja vetää nappia huuleen että pystyy edes nukkumaan.

Niinpä soitin korvaustädille. "Taulukoiden mukaan korvaussumma on 1000 euroa + lääkäri- ja lääkekulut." Haistakoon taas pitkä v...u! Pilkkanaan pitävät.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
58:
Voit vielä valittaa ylemmille portaikoille ja lopulta viedä juttu oikeuteen.

Itse sain pysyvän haitan vuoden -91 polvileikkauksesta, sain korvausta (peanutseja) Potilasvakuutusyhdistykseltä ja sitä korkeammalta instanssilta Potilasvakuutuslautakunnalta, mutten jaksanut oikeuteen asti viedä. Lääkärit kuitenkin suojelevat toisiaan. Myöntävät, että virhe on tapahtunut suullisesti, muttei sitä kirjalliseen lausuntoon enään kirjoiteta. Haluaisin vain joskus nähdä ne kirurgit, jotka pilasivat mun jalkani. Eipä herroja ole näkynyt sen jälkeen, vaikka polveeni on tehty 7 lisäleikkausta. Ajattelin monta kertaa aikoinani ottavani lääkäreiden osoitteet selville ja meneväni parin kaverin kanssa vierailulle. Mutta se jäi vain ajatuksen asteelle ja nyt ei enää jaksa. Kaikkeen sopeutuu.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Tänks, Kempes, tätä olin vailla. Ja minähän valitan, prkl, niin kauan kuin henki pihisee. Sen verran ottaa aivoon sen juopon kirurgin hommat.

"Potilasvahinko: Puutteellinen tekniikka polven ristisidevamman korjausleikkauksessa. - - - .Syyskuun 2000 leikkauksen jälkeen otetuissa röntgenkuvissa näkyy, ettei porakanavien sijainti ollut asianmukainen." Eivätkä minulle tuosta edes kertoneet missään vaiheessa! Eikun käskettiin vaan kuntouttaa...
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Suosittelen ottamaan yhteyttä spesialisteihin, esim. Diacoriin Ilkka Tulikouraan. Hän korjaili minun polveani ja sai sen siihen kuntoon, kun mitä tällä hetkellä on. Hän on rehti ja ammattitaitoinen lääkäri. Esim. minun tapauksessani kävin lähes 100 kertaa fysikaalisessa ja sitten muut lääkärit sanoivat, että polvi tukeva ja ei muuta kuin lisää kuntoutusta. Kun lopulta otin yhteyttä Tulikouraan, ensimmäinen kommentti oli, polvi löysä ja tarvitsee tehdä jotain, ettei ihan jumitu. Mutta hänkään ei laittanut kaikkea lausuntoihinsa ymmärrettävistä syistä.

Joten tsemppiä 58 taistelussa! Sulla on vastassa tietynlainen syndikaatti, mutta kerro ÄTPPOMK:sta ja siitä, että Pena voi olla pian hyvinhyvin vihainen.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kysyisin vaan

Viisaimpien neuvoja nyt kyselen... että onko kenelläkään palstalaisella lääkärin vikaa?
En tiedä ristisiteistä enkä polvikierukoista yhtään mitään mutta jotain outoa polvessani on.
Se tapahtui näin: Käännyin nopeasti ja polvesta kuului aikas vaatimaton "pam" tai "riks raks". Vihlaiseva kipu kohdistui polven sisäreunaan ja hetkenaikaa jalalle ei voinut varata normaalisti.
Ei siinä sitten mitään, ilta meni ja yökin perään ihan kun ei mitään olisi tapahtunutkaan. Aamulla polvi oli todella turvonnut ja jalalla ei voi lainkaan astua ilman tukea. Polvi ei liioin mene koukkuun ja ojennuskin jää puutteelliseksi.
Niin, että onkos tuo eturistiside vai what ?

Kyselee mitä nöyremmin, koo
 

Veikko

Jäsen
Re: Kysyisin vaan

Viestin lähetti koo
Viisaimpien neuvoja nyt kyselen... että onko kenelläkään palstalaisella lääkärin vikaa?
En tiedä ristisiteistä enkä polvikierukoista yhtään mitään mutta jotain outoa polvessani on.
Se tapahtui näin: Käännyin nopeasti ja polvesta kuului aikas vaatimaton "pam" tai "riks raks". Vihlaiseva kipu kohdistui polven sisäreunaan ja hetkenaikaa jalalle ei voinut varata normaalisti.
Ei siinä sitten mitään, ilta meni ja yökin perään ihan kun ei mitään olisi tapahtunutkaan. Aamulla polvi oli todella turvonnut ja jalalla ei voi lainkaan astua ilman tukea. Polvi ei liioin mene koukkuun ja ojennuskin jää puutteelliseksi.
Niin, että onkos tuo eturistiside vai what ?

Kyselee mitä nöyremmin, koo

Itse veikkaisin (en todellakaan ole lääkäri) polvikierukkaa tai tarkemmin nivelkierukan repeämää. Itselläni ainakin (juuri toipumassa leikkauksesta) oli samat oireet:

-Ei voi astua ilman tukea (tämä tosin meni pikkuhiljaa ohi ja pystyin kävelemään "normaalisti" jo ennen leikkausta.

-Ei mene koukkuun

-Ojennus jää puutteelliseksi (tämä myös oli lähes "normalisoitunut" leikkaukseen mennessä)


Polvi tähystysleikattiin viikko sitten torstaina ja kävelin (ilman keppejä) jo n. 2,5-3 tunnin päästä leikkauksesta. Toisin sanoen jalalle saa "varata" heti kun itsestä siltä tuntuu ja kepit saa jättää heti kun haluaa. Itselläni polvi on ollut varsin hyvän tuntuinen enkä keppejä ole käyttänyt käytännössä ollenkaan.

Itse kävin Koskiklinikalla ja ensin piti käydä luonnollisesti näytätyttämässä polvea lääkärillä, jolta tuli käsky magneettikuviin. Sen jälkeen vielä kerran lääkärillä, joka päätti mitä tehdään ja käsky kävi tähystysleikkaukseen.

Itse operaatiossa nykyään yritetään kiinnittää revennyt osa "ehjään" osaan jonkinlaisilla "nuolilla" kun taas ennen koko kierukka poistettiin kokonaan ja toipumisaika oli paljon lyhyempi. Minulle määrättiin 1-2 viikkoa esim. pyöräilystä ja 3-4 viikkoa esim. pallopeleistä. Minulla tosin ei onnistunut tuo nuolten "ampuminen" (ei olisi kuulemma onnistunut kiinnittäminen, sen verran pahasti oli revennyt) ja kierukasta poistettiin se revennyt osa.

Edit: Niin se jäi sanomatta, että minullakin kipu tuli heti, mutta kipu myöskin jäi vaivamaan, eikä "hävinnyt" samana iltana/yönä niinkuin sinulla.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minä kärsin ko. vammasta parhaillaan.

Eli kesäkuun viimeisenä viikonloppuna futismatsissa piti ladata pomppupallo suoraan takasin, mutta sepä ottikin pompun jostain mättäästä ja pomppasi sivuun. Mikäs minä siinä sitten olin enää liikettä pysäyttämään, kunnolla ohi ja yliojentuma. Tosin muistikuvat itse tästä eivät ole kovin tarkat, kivut tulivat vasta matsin jälkeen eikä tilanne ollut mikään ratkaiseva.
Turposi akuutisti ja pari putkea verta pois.

Tiistaina leikattiin, huonosti kestää painoa vielä. Kepeillä mennään, mutta niitä ei kait paria viikkoa enempää tarvita.
Perjantaina kevennettiin siteitä ja ensi perjantaina vuorossa ompeleiden poistaminen. Ja heti kun kuntoutuskunnossa olen niin tappelen niin helkutisti, periksi en paholaiselle anna. Voi olla että lätkäkausi menee, mutta muuten menee elämä...

Nyt alkaa verta valumaan kuolan tavoin suusta rinnuksille jo siinä määrin että parempi lopettaa...


Viestin lähetti Kaiser Soze
Ottakaahan iisisti. Mä en ainakaan haluaisi uudelleen 3 tunnin leikkausta selkäydin puudutuksessa. Ette varmaaan tekään..

Miten näin? Allekirjoittaneella leikkaus kesti vain tunnin, muistaakseni varsinainen operaatio ei sitäkään. Ei sillä että uudelleen sinne haluaisin...
Minut tosin operoitiin Mehiläisessä, tiedä sitten vaikuttaako se. Minua operoineet lienevät kuitenkin jossain määrin urheiluvammojen ammattilaisia, mutta tiedä sitten...
 
Viimeksi muokattu:

suuris

Jäsen
koo

Veikon kanssa samoilla linjoilla.. Kierukkaa veikkaisin, tosin risti- tai sivuside, voi olla yhtä mahdollinen. Toivo ihmessä koo, että kyseessä on sivusidevamma. Paraneminen on huomattavasti lyhyempi toimenpide kuin esimerkiksi kierukkavammassa.

Mitenkäs muilla polvivammaisilla palstan lukijoilla menee? Noin vuosi takaperinhän muutama jatkoaikalainen kävi läpi leikkauksia, allekirjoittanut mukaan lukien.

Oma tilanne on ihan hyvä. Leikattu polvi ei ihmeemmin ole enää vihoitellut. Tosin toinen tuntuu välillä "löysältä", mutta tuskin se on mitään vakavaa. Jääkiekkoa pystyy ihan täysipainoisesti pelaamaan. Toivottavasti olette muutkin selvinneet ilman takaiskuja.
 

Spencer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Auschwitz Motorsport
Viestin lähetti Kempes
Itse sain pysyvän haitan vuoden -91 polvileikkauksesta, sain korvausta (peanutseja)

Ei kyllä hyvin mene terveydenhuoltoalallakaan, jos leikkausvirheestä saa korvaukseksi maapähkinöitä. Kelatkaa nyt, kulkuelin tohjona ja vittuillessaan vielä antoivat pussin pähkinöitä.

Anteeksi.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiitos kaikille "lääkäreille"

Viestin lähetti suuris
Toivo ihmessä koo, että kyseessä on sivusidevamma. Paraneminen on huomattavasti lyhyempi toimenpide kuin esimerkiksi kierukkavammassa.
Toivon hartaasti, että koen yöllä ihmeparantumisen, että voisin välttää lääkärille menon. Ainakin kiellän kaikenlaisen punkteeraamisen, ajatuskin kauhistuttaa.
No joo, onhan noita keljumpiakin operaatioita, joten eiköhän tämä tästä.

Terveisin koo
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitos Oloneuvokselle, oli vammasta parhaillaan kärsivänä hieno lukea Altsin fiiliksiä. Leikkimään ei todellakaan kannata lähteä, sen jälkeen ei olekaan kivaa. Nykyään vaan ihmiset pukkaavat ajattelemaan tekojensa seurauksia siinä kohtaa kun ne ovat edessä...
 

Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Niinhän siinä sitten kävi, että allekirjoittanut joutuu uudelleen leikkauspöydälle ja vammana on jälleen ilmeisesti katkennut eturistiside.

Kuten jo aiemmin ketjussa kirjoittelin, niin tuo vamma uusiutui ilmeisesti jo silloin huhtikuussa, jolloin läksin kikkailemaan salibandyharjoituksiin jo kuukautta ennen sallittua takarajaa. 2 eri fysiota väitti alkukesästä, että polvi on aivan kunnossa ja eikun lisää treeniä vaan.

Siinä sitten kuntoutettiin kesällä välillä todella kovaa ja välillä sitten löysemmin (alkoi jo usko loppua). Elokuun puolivälissä minulta paloi käämit ¨lopullisesti, kun tuntui että polvi ei kestä sivuttaiskiertoa ei sitten yhtään. Lenkkeily ja puntti onnistui, mutta mikään muu ei. Aloitin sitten ottaa sinnikkäästi yhteyttä minut leikanneeseen lääkäriin. No, lääkärihän oli tietysti lomalla elo-syyskuun ja nyt pääsin, viime viikonloppuna lopulta eräälle toiselle ortopedille.

Uusi ortopedi passitti minut 2 minuutin polven mutristelun jälkeen magneettikuviin ja valitettavasti epäili, että eturistiside olisi katkennut uudestaan, mutta ei osannut sanoa tietenkään sitä ihan varmaksi. Nyt ei auta kun toivoa, että vakuutusyhtiö katsoo vamman ns. "uudeksi vammaksi", jolloin minulla olisi taas täysi vakuutussumma käytössä. Vanhaa vakuutussummaa ei ole jäljellä enää kuin pari sataa egeä, joten itku pääsee, jos keskussaairalan jonoihin jouduin yksityisen sijasta.

Mutta saatte uskoa, että mihinkään joukkuelajiin en puutu seuraavan leikkauksen jälkeen ennenkuin se puoli vuotta on mennyt ja polvi todella on kunnossa...irroitin jopa salibandymailastani lavan ja annoin sen joukkuetoverille pantiksi siihen asti, kunne puoli vuotta leikkauksesta on kulunut...ei auta, ku jättää jo toinen kausi peräkkäin salibandysta väliin ja katsella tippa silmässä, kun jätkät pelaa ja treenaa...tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...perkele...
 
Viimeksi muokattu:

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
alex#10: En tiedä lohduttaako yhtään, että ollaan kutakuinkin kohtalotovereita. Itellä kolme kertaa operoidut eturistisiteet. Leikkauskierteeseen kun joutuu, alkaa oma uskokin vähitellen horjua. Ennen kuvitteli kestävänsä mitä vaan ja pelityyli oli sen mukainen, nyt jos vielä tekisi comebackin, enpä tiedä tuleeko siitä enää mitään. Sitä alkaa väkisinkin pelko hiipiä persiiseen, sen verran hyvin ovat nuo muljahdukset iskostuneet takaraivoon.

Haluaisin kysyä muilta,mitä tehdä tilanteessa jossa vasuri mählittiin Tilkassa aikoinaan, eli eturistiside remppa tehtiin totaalisen väärin. Kaksi vuotta tahittiin eri vakuutusyhtiöiden kanssa, kunnes omakustanteisessa operaatiossa selvisi leikkausvirhe. Tällöin aiemmin kaiken kiistänyt Valtiokonttori suostui maksamaan jo tehdyn korjauksen.

Nyt olen hakenut korvaukseksi kunnollista polvitukea vasempaan polveeni, jotta voisin/uskaltaisin vielä urheilla, mutta anomus on hylätty jo ties kuinka monessa elimessä.
Nyt on menossa viimeinen vaihtoehto Vakuutusoikeus nimeltään.
Omista oikeuksistani en ole kovinkaan hyvin selvillä, mutta aiemmin elin siinä käsityksessä että sotilastapaturma ja sen jatkoseuraamukset menisivät aina Valtiokonttorin piikkiin? Ne perkuleet tosin aina kiistävät kaiken jos sinne soittelee ja kyselee asioista.
Niinhän se on, että jos samasta polvesta menisi eturistiside kolmannen kerran, ei siitä enää tehdä kalua?

Pelaamassa kävin leikkausten jälkeen ja ihan hyvin meni, 7 peliä.
Sitten tuli eräässä ottelussa pieni horjahdus ja oikea polvi muljahti, eturistisidehän siinä meni. Nyt mentiin onneksi lisenssin piiriin ja kunnon hoitoon melko nopeaan. Leikkauksessa kävin Mehiläisessä ja Orava laittoi polven kuntoon.
Ukon otteissa näkyi pieni ero sotilassairaalan vastaavaan.

Kävin viime viikolla viimeisessä kontrollissa ja Orava kehui polvea erinomaiseksi. Kerroin hänelle ajatuksistani viettää koko talvi pelkästään treenaamisen parissa ja hän piti ajatusta hyvänä.

Eli polvi on niin hyvä kun siitä tulee vasta vuosi leikkauksen jälkeen.

Armeija-aikana (eka leikkaus) tein Roberto Baggioon verrattavan paluun tositoimiin, n. 3kk leikkauksesta. Kukaan ei veksissä osannut kertoa koska saa pelata, niinpä pelasin heti kun pystyin,tosin silloin tuli vietettyä joka ilta treenaamassa ja paraneminen oli nopeaa.
Jälkeenpäin tuntuu käsittämättömältä, että armeijan lääkärit eivät tienneet tuon taivaallista polven paranemisesta. Ennen leikkausta luin oireista soden kirjastossa ja tiesin kutakuinkin mikä minua vaivasi, kun taas lääkärit pyörittelivät peukaloitaan!

lopetan tähän tämän sekavan selostuksen!
 
Suosikkijoukkue
Newcastle United, Duane Allman, LP-levyt
Viestin lähetti mmuurine
Jälkeenpäin tuntuu käsittämättömältä, että armeijan lääkärit eivät tienneet tuon taivaallista polven paranemisesta. Ennen leikkausta luin oireista soden kirjastossa ja tiesin kutakuinkin mikä minua vaivasi, kun taas lääkärit pyörittelivät peukaloitaan!

lopetan tähän tämän sekavan selostuksen!

Mulla oli ensimmäisen kerran kunnia olla muistaakseni 4:n eri lääkärin diagnisoitavana kunnes Syvähuoko viimeisenä eli viidentenä kertoi mistä oli kyse.

Olen jokaisella ( 3 ) kerralla ihmetellyt että mikä siinä on kun eivät saa päähänsä mikä on. Ja varsinkin toisella kolmannella leikkauskerralla ihmettelin lekurien jääräpäisyyttä kun sanoin että varmaan on ristiside vamma kun tapahtui (vamma) samalla tavalla.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minullakin on kolme eturistisiteen rekonstruktointia takana. Pallopelit ovat taaksejäänyttä elämää. Sählymailan näkeminen sattuu sydämeen, mutta ei auta. Uinti, punttisali ja golf on tulleet palloilulajien tilalle. Pukukoppien henkeä on ikävä, mutta ei voi mitään. Elämä on epäreilua. Käveleminen ja juokseminen on kuitenkin ihan hyödyllisiä taitoja. Ontumisesta olen saanut jo tarpeekseni.
 

Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Päivitetäänpä nyt hieman taas tietoja polven suhteen:

Vakuutusyhtiö suostui maksamaan homman (onneksi!!!) alusta lalkaen ja magneettikuvissa varmistui että eturistiside on poikki. Ja nyt olisi leikkaus edessä ensi lauantaina. Vakuutusyhtiötä pitää kyllä kiittää nopeasta toiminnasta, sillä maksusitoumukset magneettikuviin ja leikkaukseen tulivat viikossa, kun viimeksi kesti melkein kuukauden.

Itse leikkaus saataa mennä hieman monimutkaiseksi, sillä jos sääri - ja reisiluussani olevat "kanavat" (jotka sinne ekassa leikkauksessa porattiin), ovat nyt liian löysät uutta eturistisidettä varten, joutuvat lääkärit tekemään luusiirrännäisen lantiosta ja täyttämään nuo kanavat. Näin ollen itse eturistiside korjattaisiin vasta 2 kuukauden kuluttua tuosta luusiirrosta. Näin minä tämän ainakin ymmärsin, kun ortopedi sen minulle selitti.


Mutta tuo kaikki selviää vasta leikkauspöydällä, joten täytyy vain toivoa, että kaikki olisi ok, eikä luusiirtoja tarvittaisi, sillä vakuutussumma ei riitä kahteen leikkaukseen. Leikkaus järjestyi vielä sopivasti juuri ennen syyslomaa, joten opiskelutkaan eivät pahemmin häiriinny. Joten nyt vaan jään jännityksellä odottelemaan lauantaina ja yritän tsempata itseäni jo valmiiksi valtavaa kuntoutus-urakkaa varten....
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Ja taas mennään..

Magneettikuvan tulos oli karua kertomaa.. Eturistiside poikki yläpäästä.

Uusi leikkaus syksyllä, kutakuinkin 2 vuotta edellisestä leikkauksesta. En antanut lupaa tärvellä toista polvea siirteen tarpeeseen vaan tilalle laitetaan jonkun toisen hemmon siirre.. Näin ollen leikkaus suoritetaan tähystyksenä, eikä toista 25cm haavaa polveen tehdä. Which was rather nice..

Tästä tulikin mieleeni, että mites elintenluovutustestamentti tehdään?

K
 

Maalituomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Re: Ja taas mennään..

Viestin lähetti Kaiser Soze

Tästä tulikin mieleeni, että mites elintenluovutustestamentti tehdään?
K
Se on helppoa kuin heinänteko, itselläni moinen "läpyskä" on löytynyt jo monen vuoden ajan lompakosta. (eri asia on kelpaako meikäläisen jämät mihinkään). Elintenluovutustestamentteja saa tietääkseni mm.apteekeista.
 

Jack Ace

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Noniin.
Saapa nähä milloins kirjoitan tähän threadiin, että: "pitikin mennä keväällä niihin treeneihin."

Kaveri sai houkuteltua mut _jälleen_ aloittamaan futiksen. (Nyt 3:seen) Olen jo 3 kertaa lopettanut. Ja 2 kertaa on mennyt eturistiside poikki. Naps.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Re: Ja taas mennään..

Viestin lähetti Kaiser Soze
- - -
Tästä tulikin mieleeni, että mites elintenluovutustestamentti tehdään?

K

Ajattelitko polven luovuttaa....?

Meikäläinen jatkaa taistelua Potilasvakuutuskeskuksen kanssa edelleen, taas pistin nipun lausuntoja yms. papereita menemään.

Tällä hetkellä tutkitaan josko polveni asentoa muuttamalla ja uuden rekonstruktion rakentamalla siitä saisi vielä toimivan pelin.

Viimeisimmässä lääkärinlausunnossa oli muuten hauska kohta: "med vivutus arkuus". Med vitutus arkuus, jees.
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti AcesHigh
Kaveri sai houkuteltua mut _jälleen_ aloittamaan futiksen. (Nyt 3:seen) Olen jo 3 kertaa lopettanut. Ja 2 kertaa on mennyt eturistiside poikki. Naps.

Ikävä juttu, näitä ei soisi yhtään. Kolmas kerta vielä, siinä on kinttu kovilla.
Pikaista paranemista!
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Re: Re: Ja taas mennään..

Viestin lähetti Maalituomari
Se on helppoa kuin heinänteko, itselläni moinen "läpyskä" on löytynyt jo monen vuoden ajan lompakosta. (eri asia on kelpaako meikäläisen jämät mihinkään). Elintenluovutustestamentteja saa tietääkseni mm.apteekeista.

Tänks, apteekkiin siis mars.


Viestin lähetti fiftyeight
Ajattelitko polven luovuttaa....?

Voishan tuon rikkinäisen luovuttaa vaikkapa jollekin ulosottomiehelle tai Paavo Väyryselle, se luigi kuitenkin elää kauemmin kuin minä.

Olisihan tuossa tuo terve vasen sitten vielä tarjolla, jos se pysyy ehjänä.
Muuten loppu torson saa jakaa parhaimmallaan näkemällä tavalla, vaikka ketun ruuaksi, minä kun en sillä mitään tee.

Olisi tietenkin ihan kiva jos se poltettaisiin ja nakattaisiin Pohjanmaan lakeuksille tuhkana.. Toisaalta, mitä jos se minun vasen jalkani menekin jollekin skinheadille tai vastaavalle älyn jättilaiselle.. joka sitten monottaa silllä jotain muuta kuin palloa... hmmh...

K
 
Viimeksi muokattu:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Re: Re: Re: Ja taas mennään..

Viestin lähetti Kaiser Soze
- - -
Voishan tuon rikkinäisen luovuttaa vaikkapa jollekin ulosottomiehelle tai Paavo Väyryselle, se luigi kuitenkin elää kauemmin kuin minä.

Olisihan tuossa tuo terve vasen sitten vielä tarjolla, jos se pysyy ehjänä.
- - -

Persetti, olin ihan kytiksellä, mutta kun tuo vasen on melkein terve, klappia vaan 15mm. Miten kävisi jos oikeaan polveen laittaisi vasemman polven?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös