Espoo Blues kaudella 2015–2016

  • 393 608
  • 1 907

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Toivottavasti Blues sai hyvät fygyt sitten vastineeksi. Tosin tiedotteessa sanotaan että yhteisymmäryksessä on soppari purettu joten kai sitten vain tässä säästetään palkkakuluissa.

Ei voi mitään. Kyllä tää kausi on ihan painajaismainen. Oispa jo kausi ohi.
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Sen verran tiedän tästä että Rantakari sai sen verran kovan tarjouksen muualta että ei enää pystytty pitämään. Kyse ei ole siitä, että Rantakarista olisi haluttu eroon, päinvastoin, mutta itse halusi pois.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Oli tässä kuitenkin, semi-uskottavat mahollisuudet sääläreihin. Ja Bluesin kannattajana muistan myös, että sieltä voi päästä jopa finaaliin, vaikkakin väsyneenä.

No ei kyllä ollut, muualla kuin joissain Miracle on Ice -fantasioissa. Toi poppoo ei ikinä voita yhtä ainutta pudotuspeliä, joten sikäli Rantakarin(kin) lähtö on se ja sama. Henkisestihän tämä oli kyllä nyt aikalailla se ihan vihoviimeinen tikki siihen "hälläväliä"-asenteeseen, jolla ainakin itse loppukauteen olen (pelillisessä mielessä) jo pitkään suhtautunut.
 

hoffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sen verran tiedän tästä että Rantakari sai sen verran kovan tarjouksen muualta että ei enää pystytty pitämään. Kyse ei ole siitä, että Rantakarista olisi haluttu eroon, päinvastoin, mutta itse halusi pois.
Eli jatkossakin jos Espoossa kiekkoa pelataan ja kaveri pelaa hyvin, niin sopimuksia ei kunnioiteta, jos muualta saadaan hyvä tarjous?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eli jatkossakin jos Espoossa kiekkoa pelataan ja kaveri pelaa hyvin, niin sopimuksia ei kunnioiteta, jos muualta saadaan hyvä tarjous?

Se on hyvä, että seura tietää paikkansa.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No ei kyllä ollut, muualla kuin joissain Miracle on Ice -fantasioissa. Toi poppoo ei ikinä voita yhtä ainutta pudotuspeliä, joten sikäli Rantakarin(kin) lähtö on se ja sama. Henkisestihän tämä oli kyllä nyt aikalailla se ihan vihoviimeinen tikki siihen "hälläväliä"-asenteeseen, jolla ainakin itse loppukauteen olen (pelillisessä mielessä) jo pitkään suhtautunut.

Kyllä kyllä, nyt kun Otso lähti niin eipä oo kauheesti uskoa finaali fantasioihin, mutta olis ollu iha kivaa käydä yks sääläri peli kattoon ja ei olis jääny niin huono maku suuhun kaudesta, kun ongelmista huolimatta oltais yltetty siihen. Toki se on vieläkin mahollisuus, todennäkösyydet vaan heikkoni aika olemattomiin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä kyllä, nyt kun Otso lähti niin eipä oo kauheesti uskoa finaali fantasioihin, mutta olis ollu iha kivaa käydä yks sääläri peli kattoon ja ei olis jääny niin huono maku suuhun kaudesta, kun ongelmista huolimatta oltais yltetty siihen. Toki se on vieläkin mahollisuus, todennäkösyydet vaan heikkoni aika olemattomiin.

Aika temppuja pitää Ahon tehdä jos ylipäänsä tällä jengillä loppurutistus riittää jumbosijan välttämiseen. Itse uskon jengin valahtavan vielä vakaasti sinne hännänhuipuksi.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sen verran tiedän tästä että Rantakari sai sen verran kovan tarjouksen muualta että ei enää pystytty pitämään. Kyse ei ole siitä, että Rantakarista olisi haluttu eroon, päinvastoin, mutta itse halusi pois.
Miten jonkun toisen joukkueen tekemä tarjous liittyy siihen pystytäänkö sopimuksen alla pelaavaa pelaajaa pitämään enää joukkueessa? Ne palkkarästisulkeiset yli kuukauden takaa ymmärsin, mutta en tätä - ellei siitä hyödytä taloudellisesti? Vai haluttiinko vaan osoittaa solidaarisuutta pelaajaa kohtaan ja antaa tälle mahdollisuus tienata? Jos näin on, niin joukkueenjohtokin on jo ilmeisesti luopunut kaudesta, jos jakelevat parhaita puolustajiaan menemään ilman korvauksia.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Miten jonkun toisen joukkueen tekemä tarjous liittyy siihen pystytäänkö sopimuksen alla pelaavaa pelaajaa pitämään enää joukkueessa? Ne palkkarästisulkeiset yli kuukauden takaa ymmärsin, mutta en tätä - ellei siitä hyödytä taloudellisesti? Vai haluttiinko vaan osoittaa solidaarisuutta pelaajaa kohtaan ja antaa tälle mahdollisuus tienata? Jos näin on, niin joukkueenjohtokin on jo ilmeisesti luopunut kaudesta, jos jakelevat parhaita puolustajiaan menemään ilman korvauksia.
Olisiko ihan sitä, että rahat loppu niin jostain se on pienikin säästö kaivettava, vaikka Rantakari ei varmaan ollut Bluesille kallis pelaaja niin yksi niistä jotka tällä hetkellä kelpaavat muualle.
Onko Tammikuun palkoille tulossa taas joku Saarikankaan keräys vai kenties pikavippejä?
Eiköhän Bluesin johdossa jo tiedetä ettei tuo saneeraushakemus mene mitenkään läpi kun katsojaluvut kuin laatupelaajien määrä osoittaa kohti lattiaa.
Muutenkin se saneeraushakemus oli lähinnä ajan pelaamista kun ei ainakaan noilla julkisuuteen tulleilla luvuilla ollut mitään mahdollisuutta mennä läpi.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Sen verran tiedän tästä että Rantakari sai sen verran kovan tarjouksen muualta että ei enää pystytty pitämään. Kyse ei ole siitä, että Rantakarista olisi haluttu eroon, päinvastoin, mutta itse halusi pois.
Voisin kuvitella, että muutamista viimeisistä lähtijöistä ei kyllä olla haluttu eroon, päinvastoin haluttu pitää. Mutta pelaajat ovat halunneet pois. Samahan se oli mm. Hirson kanssa, että sai niin kovan tarjouksen Kärpistä, että halusi lähteä tai vaikka Korhonen, joka sai kovan tarjouksen ja pääsi ulkomaille.

Onhan tää nyt aika jäätävää touhua. Ja sitten odotellaan taas seuraavaa lähtijää, vaikka oikeasti pitäisi saada ihan muista asioista tietoa ulos ja vähän todella nopeasti.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olisiko ihan sitä, että rahat loppu niin jostain se on pienikin säästö kaivettava, vaikka Rantakari ei varmaan ollut Bluesille kallis pelaaja niin yksi niistä jotka tällä hetkellä kelpaavat muualle.
Jos tämä on se keissi, niin talousvelhot Bluesin kukkaron äärellä tulevat varmaan huomaamaan katsojaluvuissa, ettei sinne kukkaroon sitä säästöä tulekaan (todennäköisesti toisinpäin). Tämä tuntuu julkiselta luovuttamiselta, eikä se voi olla näkymättä katsojaluvuissa.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei tunnu jonkun Rantakarin lähtö missään, koska onhan meillä ykkösessä maalikuningas Makkonen ja luottomies Poukkula. Lisäksi saatiin vielä ryöstettyä mr. IFK Frank Moberg!
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Ei tunnu jonkun Rantakarin lähtö missään, koska onhan meillä ykkösessä maalikuningas Makkonen ja luottomies Poukkula. Lisäksi saatiin vielä ryöstettyä mr. IFK Frank Moberg!
Anteeksi nyt vain mutta Sebastian Moberg on Bluesin omia kasvatteja, siirtyi Bluesin junnuista HIFK:hon.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Anteeksi nyt vain mutta Sebastian Moberg on Bluesin omia kasvatteja, siirtyi Bluesin junnuista HIFK:hon.

Ok. Pahoittelut tietämättömyydestäni. Luulin jämäjulliksi, mutta jos kerran on oma kasvatti ja ilmeisen lupaava pelaaja niin on ilman muuta tervetullut pidemmäksikin aikaa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kauniaisten IFK on kasvattiseura, mutta syntynyt Espoossa ja meidän junnupolun läpikäynyt jannu. Silloin kun siirtyi julleihin, harmitti aika paljon, että lähti muualle, mutta "jostain" syystä nyt ei tunnu siltä, että paluu tuli sopivaan saumaan. Ehkä vähän isot saappaat täytettävänä.
 
Ens kaudellahan Rantakari ois lähteny anyway eli sinänsä ihan sama, jos tonne vaan uudet omistajat saataisiin joskus. Kuinka vitun kauan tätä paskaa voidaan vielä pitkittää?
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Älkääs nyt. Posin kautta. Kukaan ei enää lähde. Paitsi jos haluavat. Mutta muuten ei kyllä lähde. Ensi kaudeksi saadaan hyvä espoolainen nippu. Ai junnuja? Eikun helmikuussa katsomot täyteen. Posia hei.Kohta saadaan uutisia, positiivisia. Salonoja ei kommunikoinut fanien kanssa, ei sitä siis. Hyi. Nykyjohto on taannut lainan asunnollaan, kyllä ne hoitaa. Ei kerrota mitään julkisuuteen, posia hei. Posia.
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Yritän saada vähän lisää tietoa. Itsekin olen ehdottomasti sitä mieltä että ei sopimuksenalaisia pelaajia voi päästää lähtemään noin vaan, etenkään silloin kun kyseessä on joukkueen paras pelaaja/parhaita pelaajia. En tiedä sitten onko tässä nyt ollut ajatuksena se, että väkisin ei pidetä, jotta jatkossakin saadaan pelaajia houkuteltua, tai onko agentti kiristänyt tyyliin että enää ei ketään tule jos ei päästetä. Mutta kyllä mun mielestä tällaisessa tapauksessa pitää saada jotain korvaustakin. Tai no, mun mielestä tällaista ei saisi tapahtua. Vaikka oltaisiin kuinka köyhä ja pieni seura niin ei mun mielestä vain voi toimia sellaisena farmina josta kuka tahansa hyväksi osoittautuva voi lähteä noin vain pois... Mitä järkeä on tehdä niitä huippulöytöjä, jos ne ovat sitten vapaita lähtemään?

Mutta joo, olen huomenna menossa kokoustamaan, toivottavasti pystyn sen jälkeen kertomaan jotain tilanteesta.
 

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Eiköhän tuosta jonkinlainen "kipukorvaus" makseta, tuskin ilmaiseksi on annettu. Positiivista että uusi joukkue on ulkomailta eikä TPS tai Kärpät.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Mutta pelaajat ovat halunneet pois. Samahan se oli mm. Hirson kanssa, että sai niin kovan tarjouksen Kärpistä, että halusi lähteä tai vaikka Korhonen, joka sai kovan tarjouksen ja pääsi ulkomaille.
En usko tähän lässytykseen jostain kovista tarjouksista. Miksi tämä ei sitten olisi jokavuotinen ilmiö useassa joukkueessa sillä nythän ensi kautta jo neuvotellaan kuten näköjään kaikki muut paitsi meidän johto tietävät?

Pointti on se että pelaajat haluavat lähteä koska mitään takeita jatkuvuudesta ei ole. Lisäksi meidän johto vakuuttaa ettei kukaan lähde vaikka käytännössä pelaajat tietävät että kuka tahansa saa lähteä samantien jos vain haluaa. Senhän ovat nyt esim Somervuoren ja Rantakarin tapaukset osoittaneet. Ja saman syyn takia siellä nytkin ainakin kaksi pelaajaa joilla on ensi kaudeksi sopimus neuvottelevat agenttiensa kautta toisiin liigaseuroihin ja kyllä minä sen ymmärrän. Toisella taitaa jo joku esisopimuskin olla tehtynä muualle.

Surullista tässä on se että johto käytännössä valehtelee (kuten case Somervuori ja Rantakari) ja sen lisäksi mitään ei tapahdu vaikka olisi pitänyt jo marraskuussa kuten aiemmin kirjoitin. Vaikka nyt vielä tämän kuun aikana saataisiin osakeanti polkaistua liikkeelle (mikä tuntuu aika tiukalta aikataululta) niin anti lienee käynnissä vähintään pari viikkoa + sen päättyminen päälle. Luuleeko joku ettei sinä aikana joku muu ehdi lähteä jos ei tälle niin ainakin ensi kaudelle? Ilmeisesti näin vielä joku ajattelee.

Sitten jos antia ei merkittäisiin täysmääräisesti mikä on mielestäni ihan realistinen skenaario niin asiat viivästyvät todennäköisesti taas. Sitten ollaankin yks-kaks jo reippaasti maaliskuun puolella, runkosarja on päättynyt/päättymässä eikä edelleenkään päästä aloittamaan ensi kauden joukkueen rakentamista.

Sori nyt vaan mutta hyvin, hyvin vaikeaa mun ainakin on tämänkaltaista toimintaa tukea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös