Elintarvikkeiden hintojen nousu

  • 54 475
  • 480

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ainakaan oman ostoskorin perusteella Lidl on kyllä ollut inflaatioajan pahiksista pahis, siis pahempi kuin S ja K. Ihan järkyttävästi noussut tuotteiden hinnat. Prismassa käynnillä säästää jokusen euron Lidliin verrattuja ja päälle vielä keskittämisbonukset. Olenkin lopettanut säännöllisen ruuan ostamisen Lidlistä ja haen sieltä enää lähinnä kahvit ja muutamat muut hyväksi koetut erikoistuotteet.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Prisma on perushintasolta selkeästi halvin. Lapsiperheessä myös bonusta saa ihan kivasti. Lidlissä tulee vaihtelun vuoksi käytyä 1-2 krt kuukaudessa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Täällä kun kirotaan hintoja, niin on hyvä muistaa aina useiden tuotteiden kohdalla kausien merkitys hintoihin on suuri. Hyvä esimerkki on lohi, jossa hinnat perustuvat tarjontaan. Kun norjanlohta ei ole pilvin pimein tarjolla, niin hinta nousee ja ajoittain taas sitä on liikaa ja hinta laskee. Hedelmät ja vihannekset aivan samalla tavalla.

Juustoista kun puhutaan, niin hintahan tulee myös tarjonnan kautta. Kun on maitoa paljon, niin hinta on alhaalla ja sellainen tilanne oli muutama vuosi sitten. Nyt ei ole ollut Euroopassa vastaavaa ylituotantoa ja hinta nousee maidossa, se näkyy suoraan rajummin juustoissa, joiden valmistukseen menee runsaasti maitoa. Toki kaikki muutkin kustannukset ovat nousseet.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä on kyllä tosi perseestä, koska nuo salaattibaarit ovat hyvin käteviä ja edullisia lounasvaihtoehtoja. No on ne sitä edelleenkin, kun vertaa muihin vaihtoehtoihin.

Tämäkin on vähän tapauskohtaista, itse muistan kun vielä joku hetki sitten tuli Lounasta ostettua Jyväskylän keskustasta mestarin herkusta ja vierekkäin salattibaari ja lasagnepiste. Lasagne taisi olla 3e halvempi kilohinnalta. Kääntyi sitten monesti halvemman puoleen. Taitaa monesti turhan paljon noissa pisteissä nostaa muutama kalliimpi raaka-aine joiden hinta noussut.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Pari kertaa ite tullut kans noita salaattibaareja käytettyä paikallisessa S-marketissa. Ihan ok, mutta hyvin paljon siinä on ihan "hassuja" tuotteita. Tai no itselle hassuja, vähän jänniä makuyhdistelmiä. En nyt osaa oikein kuvailla. Mutta olette varmaan huomioneet samaa?
Itselle riittäisi, että ois ihan perusversioita, tomaatti, kurkku, ihan normi salaatti, tonnikala, ananas, meloni jne. Mitä nyt kotonakin jengi salaatteihin laittaa.
Kaikkein järkevin ois tehdä vaikka ite salaatti kotona tai edes kokata ylipäätänsä. Sääatäis vtusti rahaa. Tulee käytyä viikossa 3-4 kertaa syömässä "ulkona". Se on aina melkein 10 setti / kerta, joskus n. 15 e. Vuositasolla säästäis ihan järkyttävästi. On vaan niin saatanan laiska että ei jaksa kotona tehdä mitään

Muuten noita salattibaareja on alettu vähän "tarkkailla". Kaupoissa on alettu uudelleen punnitsemaan salaatteja kassalla, koska jengi on mättäny oman punnitsemisen jälkeen lisää tavaraa kippoon. Vitun ääliöt. Se on saatana varastamista!!!! Ois ihan helvetin noloa jäädä siitä kiinni. Etenkin jos kauppa on vielä se sun vakiokauppa.

Onko muuten jengi kiinnittänyt huomiota noihin paistopisteisiin. Ihan helvetisti niissä on ulkomaalaisia tuotteita, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Belgia jne.... Tein päätöksen, että ostan niistä vain kotimaisia tuotteita.

Monesti puhutaan ruoankin hiilijalanjäljestä. Paljonkohan on leivän hiilijalanjälki, kun se tuodaan pakasteena Liettuasta vaikka nyt Tohmajärven S-markettiin ja sit siellä paistetaan ja myydään: Täällä tänään aamulla just sulle paistettuna.... Vittu mitä paskaa.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Tampereella on pari Thai & Laos ravintolaa ja olen testannut kummatkin. Vaikka lounaan hinta on 12,50€ niin käyn jatkossakin. Mä voisin syödä niitä kasviskevätkääryleitä vaikka hurumykke.
Vaikka tämäkin on väärä ketju tälle niin voin suositella kaikille.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pari kertaa ite tullut kans noita salaattibaareja käytettyä paikallisessa S-marketissa. Ihan ok, mutta hyvin paljon siinä on ihan "hassuja" tuotteita. Tai no itselle hassuja, vähän jänniä makuyhdistelmiä. En nyt osaa oikein kuvailla. Mutta olette varmaan huomioneet samaa?
Itselle riittäisi, että ois ihan perusversioita, tomaatti, kurkku, ihan normi salaatti, tonnikala, ananas, meloni jne. Mitä nyt kotonakin jengi salaatteihin laittaa.
Kaikkein järkevin ois tehdä vaikka ite salaatti kotona tai edes kokata ylipäätänsä. Sääatäis vtusti rahaa. Tulee käytyä viikossa 3-4 kertaa syömässä "ulkona". Se on aina melkein 10 setti / kerta, joskus n. 15 e. Vuositasolla säästäis ihan järkyttävästi. On vaan niin saatanan laiska että ei jaksa kotona tehdä mitään

Katselin huvikseen kilohintoja prisman verkkokaupasta per kilo (seppälän prisma), Kurkku 2,19, Tomaatti 2,29, punainen paprika 3,99e, Ananas 1,79e, punasipuli 1,89, Sipuli 1,49, vesimeloni 2,19, jäävuorisalatti 3,19 ja näistäkin varmaan osa halvempia itse marketissa ja jos sesonki/tarjoukset katsoo. Perusainekset maksaa alle 2,50kg, tietenkin sitten tonnikalat, kanat ja vastaavat kalliimpia mutta niitäkin vain rajallinen määrä tarvitsee yhteen annokseen ja osan näistä voi itsekin valmistaa samalla kun muita ruokia tekee. Yllättävän nopeastihan nuo taitaisi kotona pysyä pilkkomaan tai ainakin kannattaisi kun alkaa hinta eroa miettiä, mutta se minkä haluaa hinnoitella että joku muu tekee sen sun puolesta.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ainakaan oman ostoskorin perusteella Lidl on kyllä ollut inflaatioajan pahiksista pahis, siis pahempi kuin S ja K. Ihan järkyttävästi noussut tuotteiden hinnat. Prismassa käynnillä säästää jokusen euron Lidliin verrattuja ja päälle vielä keskittämisbonukset. Olenkin lopettanut säännöllisen ruuan ostamisen Lidlistä ja haen sieltä enää lähinnä kahvit ja muutamat muut hyväksi koetut erikoistuotteet.

Jotta kaikki ruokaostot ei olisi S tai K, niin olen jonkin verran antanut mahista myös Lidlin suuntaan. Huomasin aika nopeasti että Lidlistä on yksinkertaisesti vaikeampi kasata sitä ostoskärryä, koska valmikoimat ovat paljon suppeammat. Ja töihin jos haet eväitä, niin sieltä puuttuu kaikki valmiit tai eväslämmitettävät vaihtoehdot. Paistopiste puolestaan oli oikeinkin hyvä.

Eli vielä jos heidän hinnatkin on reilusti nousseet reilusti, niin eipä ihme ettei ihmiset halua maksaa verrattaen eniten nousseita hintoja suppeammasta valikoimasta. Halvst hinnat oli se Lidlin kilpailuetu, mutta tokihan S ja K on ehkä enemmän kikkailuvaraa hintojen suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta kaikki ruokaostot ei olisi S tai K, niin olen jonkin verran antanut mahista myös Lidlin suuntaan. Huomasin aika nopeasti että Lidlistä on yksinkertaisesti vaikeampi kasata sitä ostoskärryä, koska valmikoimat ovat paljon suppeammat. Ja töihin jos haet eväitä, niin sieltä puuttuu kaikki valmiit tai eväslämmitettävät vaihtoehdot. Paistopiste puolestaan oli oikeinkin hyvä.

Eli vielä jos heidän hinnatkin on reilusti nousseet reilusti, niin eipä ihme ettei ihmiset halua maksaa verrattaen eniten nousseita hintoja suopeammasta valikoimasta. Halvst hinnat oli se Lidlin kilpailuetu, mutta tokihan S ja K on ehkä enemmän kikkailuvaraa hintojen suhteen.
Lidlin tarjoukset olivat ennen hyviä, mutta nykyisin sieltä on vaikea löytää kovia tarjouksia. Syön joskus Knorrin Snack Potteja välipalaksi. Niitä sai viime viikolla Tokmannilta 4 kpl 5 eurolla. Lidlin tarjous oli 1,69 euroa kpl.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pari kertaa ite tullut kans noita salaattibaareja käytettyä paikallisessa S-marketissa. Ihan ok, mutta hyvin paljon siinä on ihan "hassuja" tuotteita. Tai no itselle hassuja, vähän jänniä makuyhdistelmiä. En nyt osaa oikein kuvailla. Mutta olette varmaan huomioneet samaa?
Itselle riittäisi, että ois ihan perusversioita, tomaatti, kurkku, ihan normi salaatti, tonnikala, ananas, meloni jne. Mitä nyt kotonakin jengi salaatteihin laittaa.
Kaikkein järkevin ois tehdä vaikka ite salaatti kotona tai edes kokata ylipäätänsä. Sääatäis vtusti rahaa. Tulee käytyä viikossa 3-4 kertaa syömässä "ulkona". Se on aina melkein 10 setti / kerta, joskus n. 15 e. Vuositasolla säästäis ihan järkyttävästi. On vaan niin saatanan laiska että ei jaksa kotona tehdä mitään

Muuten noita salattibaareja on alettu vähän "tarkkailla". Kaupoissa on alettu uudelleen punnitsemaan salaatteja kassalla, koska jengi on mättäny oman punnitsemisen jälkeen lisää tavaraa kippoon. Vitun ääliöt. Se on saatana varastamista!!!! Ois ihan helvetin noloa jäädä siitä kiinni. Etenkin jos kauppa on vielä se sun vakiokauppa.

Onko muuten jengi kiinnittänyt huomiota noihin paistopisteisiin. Ihan helvetisti niissä on ulkomaalaisia tuotteita, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Belgia jne.... Tein päätöksen, että ostan niistä vain kotimaisia tuotteita.

Monesti puhutaan ruoankin hiilijalanjäljestä. Paljonkohan on leivän hiilijalanjälki, kun se tuodaan pakasteena Liettuasta vaikka nyt Tohmajärven S-markettiin ja sit siellä paistetaan ja myydään: Täällä tänään aamulla just sulle paistettuna.... Vittu mitä paskaa.
Minä olen alkanut kiinnittää huomiota hedelmien ja vihannesten alkuperään. En osta mielelläni Euroopan ulkopuolelta tuotua. Etelä-Afrikkalaiset appelsiinit ja Chilestä raahatut omenat saavat jäädä hyllyyn. Viime syksynä kehtasivat myydä chileläisiä omenoita Pirkka-tuotteena Cittarissa, vaikka maailma oli silloin täynnä lähempänäkin kasvaneita. Banaani on poikkeus, kun en tiedä, kasvaako se edes Euroopassa.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Lidlin tarjoukset olivat ennen hyviä, mutta nykyisin sieltä on vaikea löytää kovia tarjouksia. Syön joskus Knorrin Snack Potteja välipalaksi. Niitä sai viime viikolla Tokmannilta 4 kpl 5 eurolla. Lidlin tarjous oli 1,69 euroa kpl.

Nää Snack Potit menee ihan "lounaastakin" tjsp. Ei niistä nyt täysin nälkä lähde, mutta parempi vaihtoehto kuin sämpylä tjsp. Tosin sitä kiehuvaa vettä pitää jostain saada =).
Hihta on edullinen suhteessa kokoon. Ja kun säilyvyys on pitkä, niin kannattaa vaikka mahdollisuuden mukaan "hamstrata"

Tokmanni on muuten "jännä kauppa" siinä mielessä, että se ei todellakaan ole aina se halpa. Samoja tuotteita saa muualta halvemmallakin.

Edit. Korjattu suhteessa sana oikeaan muotoon =)
 
Viimeksi muokattu:

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Minä olen alkanut kiinnittää huomiota hedelmien ja vihannesten alkuperään. En osta mielelläni Euroopan ulkopuolelta tuotua. Etelä-Afrikkalaiset appelsiinit ja Chilestä raahatut omenat saavat jäädä hyllyyn. Viime syksynä kehtasivat myydä chileläisiä omenoita Pirkka-tuotteena Cittarissa, vaikka maailma oli silloin täynnä lähempänäkin kasvaneita. Banaani on poikkeus, kun en tiedä, kasvaako se edes Euroopassa.

Näissä saa kyllä tosiaan olla tarkkana, Pirkka(kin) on vaan tuoteperheen merkki tjsp. Ei se takaa "mitään", esim. Pirkka silmälasien puhdistusliinat ovat valmistettu Turkissa...

Välillä on tullut mieleen, että pitäs HK:lta kysyä, et paljonko säästätte, kun Amerikan Pekoni on valmistettu PUOLASSA kotimaisesta lihasta. Kai se rahtaaminen jotain maksaa?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tokmanni on muuten "jännä kauppa" siinä mielessä, että se ei todellakaan ole aina se halpa. Samoja tuotteita saa muualta halvemmallakin.
Puuilo tuppaa olemaan se halvempi näistä kahdesta käytännössä tuotteessa kuin tuotteessa.

Toki Tokmannin tuotekategoriat on laaja-alaisempia yleisesti, mutta ainakin jos puhutaan jostain siivoustarvikkeista, kodin pienraudasta, niin Puuilo on aina omissa hintavertailuissa halvempana.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainakaan oman ostoskorin perusteella Lidl on kyllä ollut inflaatioajan pahiksista pahis, siis pahempi kuin S ja K. Ihan järkyttävästi noussut tuotteiden hinnat. Prismassa käynnillä säästää jokusen euron Lidliin verrattuja ja päälle vielä keskittämisbonukset. Olenkin lopettanut säännöllisen ruuan ostamisen Lidlistä ja haen sieltä enää lähinnä kahvit ja muutamat muut hyväksi koetut erikoistuotteet.

Tämän huomasin myös tuossa joku aika sitten. Ei ole enää mitään järkevää syytä käydä Lidilissä ruokaostoksilla, varsinkin kun keliaakikkona gluteenittomien (leipä)tuotteiden valikoima on mennyt todella kapeaksi. Ruokakermat on Lidilissä hyviä, muuten kaikki ostokset Prismasta ja satunnaisesti K-kaupoista.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Puuilo tuppaa olemaan se halvempi näistä kahdesta käytännössä tuotteessa kuin tuotteessa.

Toki Tokmannin tuotekategoriat on laaja-alaisempia yleisesti, mutta ainakin jos puhutaan jostain siivoustarvikkeista, kodin pienraudasta, niin Puuilo on aina omissa hintavertailuissa halvempana.
muutaman kerran vuodessa ainakin Hämenmaan Prismoissa ovat kaikki käyttötavaratuotteet -15% ja siihen vielä bonukset päälle. Ei varmasti saa siivous yms. tarvikkeita muualta halvemmalla.
 
Tämä on toki totta juu, lähinnä vertailin tuossa Puuilo vs Tokmanni-akselia, mutta tosiaan Prismasta saa kyllä vielä halvemmalla, kun käyttää tarjoukset oikeaan aikaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on toki totta juu, lähinnä vertailin tuossa Puuilo vs Tokmanni-akselia, mutta tosiaan Prismasta saa kyllä vielä halvemmalla, kun käyttää tarjoukset oikeaan aikaan.

Hieman yllättävää kyllä, mutta Citymarket on edullinen kauppa tietyissä käyttötavaroissa Mammuttimarkkinoiden aikaan. Esimerkiksi vaippoja tuossa keväällä myytiin halvemmalla kuin missään muualla. Normaalioloissa ilman tarjouksia ei todellakaan ole edullinen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kaikkein järkevin ois tehdä vaikka ite salaatti kotona tai edes kokata ylipäätänsä. Sääatäis vtusti rahaa. Tulee käytyä viikossa 3-4 kertaa syömässä "ulkona". Se on aina melkein 10 setti / kerta, joskus n. 15 e. Vuositasolla säästäis ihan järkyttävästi. On vaan niin saatanan laiska että ei jaksa kotona tehdä mitään

Tuo on paha yhdistelmä eli "laiskuus ja ylimääräinen raha". Näitä on paljon varsinkin työssäkäyvien joukossa, myös kiire on hyvä tekosyy käyttää valmisruokia ja buffet-pöytiä. Syyllistyn tähän itsekin aivan liian usein. Niin kauan kuin meitä riittää, niin hinnat jatkavat nousemistaan varsinkin noissa lounaspaikoissa.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tuo on paha yhdistelmä eli "laiskuus ja ylimääräinen raha". Näitä on paljon varsinkin työssäkäyvien joukossa, myös kiire on hyvä tekosyy käyttää valmisruokia ja buffet-pöytiä. Syyllistyn tähän itsekin aivan liian usein. Niin kauan kuin meitä riittää, niin hinnat jatkavat nousemistaan varsinkin noissa lounaspaikoissa.

Tosin päivällä kun syö, niin ei tarvii sit kotona syödä. Paikka jossa eniten tulee käytyä nosti tässä taannoin hintoja. Nykyään lounas kustantaa 10,50 ( alen jälkeen ). Tiedän kyllä että raaka-aineet ovat nousseet, mutta kyllä tuo alkaa oleen "raja". Lista pitkälti sama ja aika paljon ns. Valmiita eineksiä käyttävät? Vähän voisi listaa uudistaa..
Paikassa käy aika paljon väkeä, annoksia myydään useampi sata päivässä. Kaippa me suomalaiset vaan tyydytään "samaan".
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tulee tehtyä yleensä päivällinen sen verran reilumpana, että siitä jää sekä itselle että vaimolle eväät. Joskus kaikki menee, ja ellei ehdi hakea toimistopäivänä aamulla jotain evästä kaupasta, käyn toimiston läheisessä lounasraflassa, jossa on kyllä pääsääntöisesti oikein hyvät ruoat. 12,50 laaki, joten kyllähän tuohon viikkotasolla saisi menemään, mutta teen pääosin etäduunia, joten se auttaa paljon myös tässä eväspuolessa.

Onhan nuo hinnat nousseet, kun esimerkiksi kunnollista kalkkunaleikettä ei enää juurikaan ale 20e/kg hintaan löydä. Olemme siinä onnellisessa asemassa perheenä, että sekä vaimoni että minun palkat ovat nousseet parin vuoden aikana inflaatiota reilusti enemmän ja olemme saaneet myös kuluja vähennettyä, eikä kyllä ihan hirveästi tule kaupassa katseltua hintoja. Ostetaan, mitä tarvitaan. Toki makumme ei ole erityisen kallis, en ole koskaan mitään sisäfileitä ja viinejä muutenkaan ostellut. Viikon safkat kustantaa sen 150-200 euroa.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tuossa pari sivua taaempana puhuttiin S-ryhmän halusta murtautua apteekkimarkkinoille. Minulle jäi tuosta S-ryhmän vähän hassusta markkinointi/lobbauskampanjasta eniten mieleen typerä kysymysten asettelu. Sain sosiaalisessa mediassa maksettuna mainontana "kyselyn", jonka avulla S-ryhmä ilmeisesti kartoitti ihmisten kiinnostusta heidän tuottamilleen apteekkipalveluille.

Se kysely oli rakennettu naurettavan johdattelevaksi. Kysymyksiä oli muistini mukaan kolme, joita olivat:

1. Pitäisikö apteekkien aukioloja laajentaa? (kyllä/ei)
2. Pitäisikö apteekkien valikoimaa laajentaa? (kyllä/ei)
3. Pitäisikö lääkkeiden olla halvempia? (kyllä/ei)
4. Pitäisikö apteekkien sijaita entistä lähempänä? (kyllä/ei)

Sitten kun noihin kaikkiin vastasi vähemmän yllättävästi kyllä, niin kyselyn lopuksi S-ryhmä kertoi harkitsevansa siirtymistä apteekkiliiketoimintaan, jolloin heidän tavoitteenaan on tuoda apteekkeja entistä lähemmäs kuluttajia, tarjota niille pidemmät aukioloajat sekä tarjota entistä laajempaa valikoimaa halvoilla hinnoilla.

Kysely tehtiin osoitteessa Suljettu - #apteekkitoive, mutta nyt sivusto on lyöty säppiin. Näin jälkikäteen on hämmentävää, että tuo ei herättänyt yhtään sen enempää närää tai huomiota missään. Ainoat keskustelut aiheesta löytyvät Ylilaudalta, eli ei tuota noteerattu juuri missään, ei mediassa eikä somessa. S-ryhmä itse julkaisi myöhemmin seuraavanlaisen tiedotteen. S-ryhmän Apteekkitoive-kampanja herätti keskustelua ja keräsi tuhansia toiveita tulevaisuuden apteekille
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onko tuolla merkitystä kuka lääkkeitä myy, kunhan se tapahtuu valvotusti? Eikös reseptilääkkeissä muutenkin ole aika kiinteät hinnat apteekista riippumatta, luontaistuotteissa, sidetarpeissa sun muissa rasvoissa voi sitten olla isojakin heittoja.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Onko tuolla merkitystä kuka lääkkeitä myy, kunhan se tapahtuu valvotusti? Eikös reseptilääkkeissä muutenkin ole aika kiinteät hinnat apteekista riippumatta, luontaistuotteissa, sidetarpeissa sun muissa rasvoissa voi sitten olla isojakin heittoja.
Jotkut farmasiaa opiskelevat tai jo valmistuneet tutut ovat olleet tuosta huolissaan että osaavatko ne ihmiset ruokakaupoissa sitten kertoa että lääkkeet eivät mene jonkun asian kanssa yhteen. Tai ymmärretäänkö että esim. parasetamolia ei saisi myydä liikaa yhdelle ihmiselle.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jotkut farmasiaa opiskelevat tai jo valmistuneet tutut ovat olleet tuosta huolissaan että osaavatko ne ihmiset ruokakaupoissa sitten kertoa että lääkkeet eivät mene jonkun asian kanssa yhteen.

No ei siellä ruokakaupassakaan tavallinen myyjä reseptilääkkeitä myy vaan farmaseutteja sinnekin palkataan.

MItä nyt viime aikoina apteekissa käynyt ja tiskillä muutamia kysymyksiä esittänyt niin koneelta nekin on luettu ja mitään lisätietoja ei ole tullut kuin "apteekin hyllyltä". Vähän samaa juttua kuin Alkon myyjän pitäisi osata aina suositella oikeita viinejä tietyn ruuan kanssa ja pistokokeiden mukaan harvassa Alkossa meni ihan putkeen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös