Eduskuntavaalit 2023

  • 358 238
  • 4 401

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuka kusettaa ja ketä?
Näin Kokoomuksen äänestäjänä täytyy todeta, että talouspolitiikassa ja sote-keskustelussa kusettavat kaikki puolueet - myös Kokoomus. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen mitään. Valitettavasti Kokoomus myös lähti populistisesti ajamaan veronalennuksia kun olisi voinut keskittyä vain leikkauksiin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Valitettavasti Kokoomus myös lähti populistisesti ajamaan veronalennuksia kun olisi voinut keskittyä vain leikkauksiin.
Minun huomiotani on kiinnittänyt, ettei kai juuri yksikään puolue ole puuttunut siihen, että sotemenoissa on jatkuvasti todella vahvat paineet kasvuun. Lisäksi useampikin sotealue tulee ajatumaan merkittäviin talousvaikeuksiin todennäköisesti jo tulevalla hallituskaudella. Yhtälö ilman merkittävää talouskasvua on suht mahdoton.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minun huomiotani on kiinnittänyt, ettei kai juuri yksikään puolue ole puuttunut siihen, että sotemenoissa on jatkuvassa todella vahvat paineet kasvuun. Lisäksi useampikin sotealue tulee ajatumaan merkittäviin talousvaikeuksiin todennäköisesti jo tulevalla hallituskaudella. Yhtälö ilman merkittävää talouskasvua on suht mahdoton.
Näin on. Myös demareiden mallissa on leikkuri sotekuluille, mutta eivät toimittajat eivätkä muut puheenjohtajat saa nyhdettyä Marinilta vastausta, että miksi ja mistä SDP:kin haluaa leikata sotesta? Noh kuten myös Orpo, niin jotain esimerkkejä annetaan, joilla saadaan ehkä miljoona säästettyä. Jes!

Ja siis taitaa olla asiantuntijakonsensus, että hallinnosta ei saada tarpeeksi nipistettyä menoja, vaan täytyisi vähentää niitä lakisääteisiä tehtäviä. Tämä, kuten olemme aikaisemmin keskustelleet, on taas poliitikoille täysin mahdotonta. Seuraava(kin) hallitus tulee käyttämään juustohöylää. Tai sitten annetaan kulujen kasvaa ja tehdään uusia lisätalousarvioita säännöllisesti. Pitäähän lonkat ja tyrät hoitaa. Otetaan vaikka nuorten mielenterveydestä vähän resursseja kun se ei kiinnosta oikein ketään.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minun huomiotani on kiinnittänyt, ettei kai juuri yksikään puolue ole puuttunut siihen, että sotemenoissa on jatkuvassa todella vahvat paineet kasvuun. Lisäksi useampikin sotealue tulee ajatumaan merkittäviin talousvaikeuksiin todennäköisesti jo tulevalla hallituskaudella. Yhtälö ilman merkittävää talouskasvua on suht mahdoton.

Ei kait kukaan halua ennen vaaleja soteen puuttua pitkällä tikullakaan. Kaikki tietää että kyseinen kaivo vie lopulta kaikki rahat ellei mitään tehdä, mutta meneppä mainitsemaan niin alkaa huutaminen miten 10 000 sairaanhoitajaa potkitaan kylmästi kilometritehtaalle.
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Kohdistuiko tuo terrorismiepäily eduskuntavaaliehdokkaisiin?
Ei kohdistunut. Ei se ole ennenkään persujen suuta tukkinut, suorastaan säälittävä yritys spinnata asia. Näyttäähän se vähän hassulta kuin näin valtava turvallisuusuhka sivuutetaan täysin kun samaan aikaa yrittävät sovittaa jotain turpo-puolueen viittaa niskalleen.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Ainut keino pienentää sote- ja terveysalan menoja on karsia / pienentää terveysasemien lukumäärää Suomessa. Digitalisia palveluja on lisättävä huomattavasti. Ongelmana on se, että Suomessa on runsaasti senioreita, jotka eivät osaa käyttää tietokoneita ja muita sosiaalisen median palveluita.


Terveysalan palvelutuotantoa on tehostettava huomattavasti ja osaajia on saatava Suomeen riittävästi. Koulutukseen on kiinnitettävä huomiota. Osaamistasoa on saatava parannettua huomattavasti.

Huomattava osa kunnista ja hyvinvointialuista ei ole kustannustehokkaasti hoidettuja.

Suomessa tehtiin Sote-uudistus, joka oli alusta asti susi.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ainut keino pienentää sote- ja terveysalan menoja on karsia / pienentää terveysasemien lukumäärää Suomessa. Digitalisia palveluja on lisättävä huomattavasti. Ongelmana on se, että Suomessa on runsaasti senioreita, jotka eivät osaa käyttää tietokoneita ja muita sosiaalisen median palveluita.
Kyllä, pitää tehdä paljon karsintaa ja keskittää palveluita - nykyinen (siis tämä uusi) rakenne on aivan liian hajanainen ja kallis. Myöskin olisi todellakin hyvä paikka yhtenäistää ja virtaviivaistaa digitaalisia järjestelmiä ja palveluita, mutta turvallinen veikkaus tässä lienee, ettei tilaisuuteen taaskaan tartuta vaan että perinpohjin sössitään tämä aspekti. Pitäisi olla valmius radikaaleihin toimiin ja yhtenäistyksiin hyvin kovallakin kädellä, eikä antaa tehottomien ja huonojen paikallisten järjestelmien rehottaa eri alueilla. Tämän takia pitää tietysti Keskusta valita hallitukseen, että keskittäminen varmasti etenisi hienosti...
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja tässä ketjussa kun lukee näitä nykyhallitusta puolustelevia puheenvuoroja, joissa todetaan meidän selviytyneen suhteellisen hyvin esimerkiksi koronakriisistä, on mainittava pari faktaa, joita media ei ole jostain syystä liiemmin esitelleet (vaikka nämä kyllä meidänkin medioista googlettamalla löytyy). Meillä on pohjoismaiden korkein koronaperäinen ylikuolleisuus, joka on esimerkiksi kaksi kertaa suurempaa kuin naapurissamme Ruotsissa, joiden meininkiä oman mediamme kautta tykkäsimme pitkään katsella alaspäin. Sittemmin Ruotsin linja, jossa poliitikot päätti luottaa asiantuntijoihin, näyttää siis toimineen. Kuten Tegnell taisi heti alkuun sanoa; ”tuomitkaa minut vuoden tai parin kuluttua”. Mutta faktaa on siis se, että koronakriisi jätti meille muita pohjoismaita enemmän kuolleita ja huonoimman kestävyysvajeen (käyrät sojottaa eri suuntiin kuin muissa pohjoismaissa), vaikka haja-asutettuna maana meillä olisi ollut potentiaalia selviytyä juuri koronasta paremminkin. Turha näistä kriiseistä on hallitusta syytellä, ja kyllähän se antoi heille ennennäkemättömän haasteen (joskin globaalinen perästä seuraaja, jolla on mahdollisuus peesata muiden esimerkkejä), mutta jälkikäteen on silti hyvä miettiä, ovatko he olleet oikeasti niitä fiksuimpia mahdollisia toimijoita kuluneella hallituskaudella, ja ovatko he sitä varsinkin tulevalla, jonka vaikutus Suomen tulevaisuuden kehittymiseen on valtava. ”Rahaa on… kunhan joku sitä lainaa.”

Koronan hoidossa luottettiin vahvasti asiantuntijoihin ja heidän ehdotuksiin toimenpiteistä. Samalla Ruotsi nojasi omaan strategiaansa, jota koronan alkuvaiheessa kauhisteltiin kautta Euroopan ja muuallakin maailmassa. Ruotsissa ja Suomessa valitut strategiat olivat vahvasti asiantuntijavetoista, mutta maallikon näkökulmasta varsin erilaiset. Nyt kun on aika tehdä analyysit eri strategioista, on lienee syytä määritellä yhtenäiset mittarit ja sitten kysyä tulosten perusteella oliko valittu suunnitelma juuri se oikea.

Kun mainitsit koronan ylikuolleisuuden, onko tämä se mittari josta asiantuntijat kiistelivät keskenään onko se sopiva mittari kuvaamaan eri maita joilla on erilaiset väestörakenteet? Kun koronakuolleisuus painottui ikäpyramidin yläpäähän, Suomessa pyramidi on leveämpi ylhäältä kuin esimerkiksi Ruotsissa. Toiseksi, Ruotsissa taitanee olla noin 3x enemmän koronaan kuolleita, vaikka populaatio on vain 2x Suomeen verrattuna. Toki Norja ja Tanska ovat pärjänneet koronaan kuolleissa (kuolleet/populaatio) paremmin kuin Suomi.

Missä korona-asioissa hallitukselle voi sitten antaa risuja tai ruusuja? Ehkä siinä miten yhteiskuntaa suljettiin, avattiin ja oliko panostus oikea terveydenhuoltoon, yritystoimintaan, ym. Muistelisin että oppositio olisi halunnut avata yhteiskunnan aikaisemmin, mutta olivat varsin yksimielisiä hallituksen kanssa tukipaketeista. Käyvät mittarit kuvaamaan hallituksen toimintaa voisi olla esim otettu lisävelka, konkurssit, työttömyys. Asioita joihin heidän päätöksillänsä on voinut eniten vaikuttaa. Koronakuolleisuuden, sairaaloiden hoitopaikat ym olisi enemmän THL:n ja sairaanhoitopiirien hartioilla, koska nämä ovat enemmän operatiivista toimintaa.

Hallituksen toiminnalle korona-aikana voisi verrata johonkin toisen maan hallituksen toimintaa ja löytää sieltä eroja ja siten päätellä miten hyvin tai huonosti Marinin hallitus pärjäsi. Pitäisi vielä pystyä vertaamaan omenoita omenoihin jne jotta jokin "absoluuttinen totuus" hallituksen toiminnasta voisi saada. Elänkö harhassa, mutta kuvittelen kuulleeni opposition kehuneen Marinin hallituksen toimintaa korona-aikana. Kuitenkin, luulen että hallituksen toiminnasta tullaan tekemään tutkimuksia ja ehkä niistä paljastuu kokonaisuus hallituksen toimista koronan aikana.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ainut keino pienentää sote- ja terveysalan menoja on karsia / pienentää terveysasemien lukumäärää Suomessa. Digitalisia palveluja on lisättävä huomattavasti. Ongelmana on se, että Suomessa on runsaasti senioreita, jotka eivät osaa käyttää tietokoneita ja muita sosiaalisen median palveluita.


Terveysalan palvelutuotantoa on tehostettava huomattavasti ja osaajia on saatava Suomeen riittävästi. Koulutukseen on kiinnitettävä huomiota. Osaamistasoa on saatava parannettua huomattavasti.

Huomattava osa kunnista ja hyvinvointialuista ei ole kustannustehokkaasti hoidettuja.

Suomessa tehtiin Sote-uudistus, joka oli alusta asti susi.

Suomen terveydenhoito on vieläkin täysin seinäsidonnaista. En vieläkään ymmärrä mitä arvoa terveyskeskus rakennuksena tuo, jos sama palvelu voidaan tuottaa jollain muulla tavalla. Mieluummin tapellaan niiden seinien oikeutuksesta pysyä pystyssä kun oikeasti rakennettaisiin toimivaa järjestelmää millä hoidettaisiin ihmiset kuntoon.

Seniorit oppivat kyllä digitalisaation kun heitä siihen vähän tyrkitään, mutta sote ei sitä tule koskaan oppimaan jos sitä ei väkivalloin siihen pakoteta. Anekdoottina tähän ettei esimerkiksi kymsoten "sähköinen" ajanvaraus toimi vieläkään, eli ihmiset joutuvat soittamaan ajanvaraukset.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Minun huomiotani on kiinnittänyt, ettei kai juuri yksikään puolue ole puuttunut siihen, että sotemenoissa on jatkuvassa todella vahvat paineet kasvuun. Lisäksi useampikin sotealue tulee ajatumaan merkittäviin talousvaikeuksiin todennäköisesti jo tulevalla hallituskaudella. Yhtälö ilman merkittävää talouskasvua on suht mahdoton.
Koska hoitajien palkat nousevat enemmän kuin muilla toimialoilla, niin sote-menot tulevat varmuudella kasvamaan. Lisäksi palkkoja vielä harmonisoidaan, ja se ei tapahdu alaspäin. Näkisin, että ainoa mahdollisuus vähänkään suitsia valtion sote-menojen kasvua olisi siirtää osa rahoituksesta (verotusoikeuden kera) sotealueille/maakunnille. Silloin tuo kasvava osuus ei menisi ainakaan kokonaan valtion piikkiin. Jos tähän ei ole tahtoa, niin valtion menot tältä osin kasvavat. En ole huomannut, että julkisuudessa olisi ongelmaa kovin laajasti käsitelty.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Se digitaalihoitaja ei auta yhtään mitään jos jatkohoitoon ei pääse kuin vasta ongelmien pahentuessa, erikoissairaanhoitoon joka on sitten vielä kalliimpaa. Kansanterveys on niin huonolla tolalla, että perusasioihin satsaamalla säästetään yhä vain kalliimmaksi käyvästä erikoissairaanhoidossa. Se ei klikkailemalla parane etenkin kun järjestelmät on niin huonoja ja kalliita ja niitä ostetaan isoilta ja "luotettavista" toimijoilta. On selvää että uusia kanavia pitää kehittää, mutta on kovin naivia kuvitella että se on joku taikakeino säästää.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Koska hoitajien palkat nousevat enemmän kuin muilla toimialoilla, niin sote-menot tulevat varmuudella kasvamaan. Lisäksi palkkoja vielä harmonisoidaan, ja se ei tapahdu alaspäin. Näkisin, että ainoa mahdollisuus vähänkään suitsia valtion sote-menojen kasvua olisi siirtää osa rahoituksesta (verotusoikeuden kera) sotealueille/maakunnille. Silloin tuo kasvava osuus ei menisi ainakaan kokonaan valtion piikkiin. Jos tähän ei ole tahtoa, niin valtion menot tältä osin kasvavat. En ole huomannut, että julkisuudessa olisi ongelmaa kovin laajasti käsitelty.
Niin, maakuntavero on suht varmasti tulossa - vaikea nähdä muutakaan ratkaisua.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Seniorit oppivat kyllä digitalisaation kun heitä siihen vähän tyrkitään, mutta sote ei sitä tule koskaan oppimaan jos sitä ei väkivalloin siihen pakoteta. Anekdoottina tähän ettei esimerkiksi kymsoten "sähköinen" ajanvaraus toimi vieläkään, eli ihmiset joutuvat soittamaan ajanvaraukset.
[/QUOTE]

Osa senioreista ei omista tietokoneita tai nykyaikaisia kännyköitä laisinkaan. He pelkäävät käyttää niitä, koska heidän osaamistaso on hyvin heikko. Tämä on totisinta totta.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Täytyy tunnustaa, että joskus katson vaalikeskusteluja popparien ja kokiksen kera ja olen yleensä hyvin jännittynyt, kun vasemmisto pääsee ääneen. Katson herkeämättä ruutua.

Mielessäni kytee aina kysymys, joko nyt, joko nyt?

Mutta väittelyt päättyvät aina pettymykseen.

Ja mikä on pettymykseni syy?

Koska olen kuullut vasemmistolta, että valtion budjetissa on menoja, jotka eivät ole tarpeellisia ja joista voidaan helposti luopua. Kyse on nimittäin priorisoinnista. Otetaan vain nämä tyhmät menot pois ja pian valtiontalous on tasapainossa. Oikeisto on nimittäin ne menot sinne aikoinaan koplannut.

Mutta aina kun puhutaan leikkauksista, päädytäänkin siihen, että nostetaan veroja ja käydään suurituloisten kukkarolla ja sitä rataa. Ei siis mitään uutta. Lähetetään dekkarit Cayman-saarille.

Voisiko nyt joku JA:n vasemmistolaisista auttaa tässä ja käydä kertomassa Lille ja Sannalle, että mistä ne helpot säästöt ja turhat menot löytyvät. Voisi kertoa muillekin, mukavaa olisi kuulla.

Äänestäisin mielelläni vasemmistoa, jos vaan tämä asia tulisi ratkaistuiksi. Olihan heillä taas neljä vuotta aikaa tutkia valtion budjettia, olla niissä pöydissä, joista asioista päätetään, joten varmasti tietävät nyt nämä säästökohteet. Penkoa salaisimmatkin menot ja niiden perusteet. Kyllä vasurit tietävät.

Vai tietävätkö? Mieleeni nimittäin hiipii epäilys, etteivät hekään tiedä näitä kohteita. Mutta ehkä tämä vain on liiallista kriittisyyttä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Seniorit oppivat kyllä digitalisaation kun heitä siihen vähän tyrkitään, mutta sote ei sitä tule koskaan oppimaan jos sitä ei väkivalloin siihen pakoteta. Anekdoottina tähän ettei esimerkiksi kymsoten "sähköinen" ajanvaraus toimi vieläkään, eli ihmiset joutuvat soittamaan ajanvaraukset.

Tässä vielä se, että eri suuntien eri palveluntarjoajat ei kehitä näitä mitenkään yhtenäisesti. Meillä on viisi yliopistosairaalaa ja noissakin halutaan edetä aivan eri tahtia digipalveluiden kanssa. Lisätkääpä tähän se perustason kirjavuus eri alueilla, ei ole kovin suoraviivaista. Yksityisillä on omat sovelluksensa, jee, mutta tuokaan ei johda selkeään tiedon kiertoon kaikilla toimijoilla.

En manaa nykyisiä hyvinvointialueita, mutta tätä olisi ollut tärkeä pohtia jo reilusti ennen näiden aloittamista.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Koska hoitajien palkat nousevat enemmän kuin muilla toimialoilla, niin sote-menot tulevat varmuudella kasvamaan. Lisäksi palkkoja vielä harmonisoidaan, ja se ei tapahdu alaspäin. Näkisin, että ainoa mahdollisuus vähänkään suitsia valtion sote-menojen kasvua olisi siirtää osa rahoituksesta (verotusoikeuden kera) sotealueille/maakunnille. Silloin tuo kasvava osuus ei menisi ainakaan kokonaan valtion piikkiin. Jos tähän ei ole tahtoa, niin valtion menot tältä osin kasvavat. En ole huomannut, että julkisuudessa olisi ongelmaa kovin laajasti käsitelty.

Tässä on pieni ongelma. Käsittääkseni soten yksi idea on juuri siinä, että sosiaalimenoja oli tarkoitus siirtää "leiveimmille harteille". Perustelut tähän ovat minusta relevantit, koska eri puolella Suomea on niin erilainen huoltosuhde. Eli väännetään rautalangasta Helsingissä tämä huoltosuhde on terveellä pohjalla, mutta jossain kainuussa ei välttämättä ole. Kysymys on moraalinen siinä mielessä, että ovatko nämä vanhat ihmiset muuttotappio alueilla jotenkin itse syypäitä siihen että nuoret palvelujen maksajat muuttivat pois.


Sitten meille jäi kärjistäen ikäänkuin kaksi vaihtoehtoa, joko siirtää heikon huoltosuhteen kunnista vanhukset Helsinkiin paremman huoltosuhteen ja sosiaaliturvan piiriin tai sitten siirtää sosiaalimenoja kunnilta valtiolle. Tästä olen itse sitä mieltä, että ei se ole niiden vanhusten vika ja eläkööt elämänsä loppuun siellä missä ovat asuneet elämänsä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Niin, maakuntavero on suht varmasti tulossa - vaikea nähdä muutakaan ratkaisua.
Olen samaa mieltä. Esteenä toki ainakin Kokoomuksen puolella näkyvää - miten sanoisin - ideologista vastustusta. Jos maakuntaveroa ei tule, niin tällöin joudutaan vain hyväksymään, että valtion sote-menot kasvavat.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Osa senioreista ei omista tietokoneita tai nykyaikaisia kännyköitä laisinkaan. He pelkäävät käyttää niitä, koska heidän osaamistaso on hyvin heikko. Tämä on totisinta totta.

Tämä on ihan totta, mutta asiaa kääntäen heillä ei ole tarvetta hankkia myöskään laitteita tai osaamista. Palveluita ei voida jättää kehittämättä sen perusteella ettei ihan kaikki osaa palveluita käyttää.

Meilläpäin tuetaan ikäihmisten laitehankintoja (on jaettu tabletteja ilmaiseksi) sekä järjestetään digikoulutusta, joka todennäköisesti on rahallisesti huomattavasti halvempaa kuin pyörittää ja kehittää esim. puhelimitse toimivaa ajanvarausta.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kysymys on moraalinen siinä mielessä, että ovatko nämä vanhat ihmiset muuttotappio alueilla jotenkin itse syypäitä siihen että nuoret palvelujen maksajat muuttivat pois.
Toistaiseksi kysymys on myös sekä lainsäädännöllinen että periaatteellinen. EU tasolla ollaan sitouduttu yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Tämä näkyy mm. perustuslaissa, joka sallii ihmisten asua missä päin valtakuntaa tahansa, ja samoja peruspalveluita on oltava saatavana. Perustuslakivaliokunta nimenomaan määrittelee mikä on Sote-alueiden vähimmäismäärä.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vasemmistopuolueet ovat ehdottaneet mm. yritysten verotusten kirtistämistä.

Toinen vasemmiston valtion tuloja lisäävä ehdotus on ollut rikkaiden kovempi verotus. Onko tätä avattu ja laskettu jossain, että ketä nämä rikkaat ovat (tuloluokat) ja kuinka paljon sitä rahaa tulisi lisää?

Onko tosiaan noin? En ole seurannut kaikkia lukemattomia vaaliväittelyitä ym. kannanottoja, mutta en muista, että kukaan (eduskuntapuolueista, pienpuolueilla varmaan kaikenlaista) olisi ehdottanut yritysten tuloveron kiristämistä. Mutta onko joku niin tehnyt, tai ehdottanut jotain muuta yrityksiin kohdistuvaa?

Rikkaiden osalta en myöskään muista, että olisi erityisemmin ehdotettu kiristyksiä. Ainoa muistamani muutosehdotus ansiotuloveroon on Kokoomuksen alennus kaikille tuloluokille, muiden ajatus käsittääkseni jatkaa ennallaan. Pääomatuloveroonkaan ei ole käsittääkseni sinänsä ehdotettu korotusta, mutta siihen liittyen on toki ehdotettu muutoksia listaamattomien yritysten maksamien osinkojen verotukseen. Nykyisellään tuo on vähän sanoisinko himmeli, ja mielestäni voisi olla ihan aiheellista yksinkertaistaa asioita siten, että kaikki osinko olisi aina pääomatuoloa ja sitä verotettaisiin yhtenäisellä tavalla riippumatta siitä, onko osinkoa maksava yritys yksityinen vai julkinen, tai mikä sen nettovarallisuus on. Mutta en ole mikään veroasiantuntija, joten en osaa sanoa, onko nykyjärjestelmässä jokin erityinen positiivinen piirre, jonka vuoksi se olisi hyvä säilyttää.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Koska olen kuullut vasemmistolta, että valtion budjetissa on menoja, jotka eivät ole tarpeellisia ja joista voidaan helposti luopua.
Ai jaa? - minä olen kuullut tuota lähinnä oikeistolta. Vasemmistolle on puolestaan peräti vaikeata löytää mitään kohteita paitsi myyttiset yritystuet (jotka nyt toki eivät ole täysin myyttisiä, mutta eivät todellakaan mikään kovin ehtymätön lähde).
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tämä on, luojan kiitos, aivan utopistinen kuvio. SDP ei saa enemmistöhallitusta kasaan, jos molemmat Kokoomus ja Perussuomalaiset kieltäytyvät "kunniasta" tehdä yhteistyötä demareiden kanssa ja Keskusta pitää sanansa, että ei lähde vasemmistovetoiseen hallitukseen. Taitavasti on Marin polttanut sillat vähän joka suuntaan.

Olen päivä päivältä vakuuttuneempi, että "porvarihallitusta" pukkaa seuraavaksi hallitukseksi ja sen otan tyytyväisenä vastaan.

SDP tai Kokoomus saavat aivan varmasti vaalivoittajana hallituksen kasaan. Kumpikaan ei vain taida olla nyt todennäköisin ykkönen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Voihan se Orpo johdolla mennä, mikäli PS ei onnistu Purran johdolla hallitusneuvotteluissa kasaamaan hallitusta. Vuoro hallitustunnustelijaksi ja -neuvottelijaksi sitten siirtyy seuraavaksi isommalle puolueelle.

Tätä jälkimmäistähän ei ole sinänsä sovittu edes herrasmiessopimuksella (mihinkään säädöksiin ykkössijakaan ei perustu). Todennäköistä olisi, että tilanteessa, jossa ykkönen - jolle se herrasmiessopimuspaikka annetaan kyllä - ei saisi hallitusta muodostettua seuraavaksi pämiehdokkaaksi valittaisiin eduskunnassa se toimija, jonka ympärille vaihtoehtoisesta kokoonpanosta olisi päätetty. Tämä ei välttämättä ole tietysti edes se kakkospuolueen johtaja, vaikka se ehkä todennäköisin tilanne olisi.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Osinko olisi aina pääomatuoloa ja sitä verotettaisiin yhtenäisellä tavalla riippumatta siitä, onko osinkoa maksava yritys yksityinen vai julkinen, tai mikä sen nettovarallisuus on. Mutta en ole mikään veroasiantuntija, joten en osaa sanoa, onko nykyjärjestelmässä jokin erityinen positiivinen piirre, jonka vuoksi se olisi hyvä säilyttää.

Tämä tarkoittaisi listaamattoman yrityksen pääomatulon nostajalle reilusti yli 50% verotusta. Nyt pitää muistaa, että tuo huojennettu osinko ei ole varsinaisesti mikään porsaanreikä, jos otetaan kaikki maksetut verot huomioon kuten minusta kuuluu. Oy pohjaiset kun maksavat sen 20% joka tapauksessa ja siihen päälle löydään sitten se mahdollinen huojennettu osinko joka on mahdollista saada nettovarallisuuden mukaan. Ei mitään rahaa Suomessa saa ilmaiseksi nostettua, jolta se näyttää jos katsotaan pelkkää huojennettua osinkoa ilman että otetaan huomioon, että siitä on maksettu jo yhteisövero sitä ennen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös