Eduskuntavaalit 18.3.2007

  • 195 140
  • 2 261

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Tami Talk kirjoitti:
Vanhanen maalailee punamultaa...?

"Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan keskusta ei ole kaventamassa lakko-oikeutta eikä korottamassa lakkosakkoja. SAK:n tiistaina ilmestyneeseen Palkkatyöläinen-lehteen haastateltu Vanhanen sanoo luottavansa työmarkkinajärjestöjen vastuullisuuteen lakkotilanteessa.

- Lakko-oikeus kuuluu työelämään. Työtaistelut luovat häiriöitä ja epäluottamusta Suomen talouteen, mutta luotan työmarkkinajärjestöjen vastuullisuuteen ja yhteistoimintaan. Lainsäädäntöön ei tarvita muutoksia, Vanhanen sanoo Palkkatyöläisessä.

Aiemmin muun muassa Elinkeinoelämän Keskuliitto EK on väläyttänyt tiukempaa puuttumista laittomiin lakkoihin ja lakkosakkojen korottamista. Vanhasen mielestä kiistoja ei ratkaista lakkosakkoja korottamalla, vaan työmarkkinaosapuolten yhteistyötä kehittämällä."

Hyvin kummallista puhetta pääministeriltä. Kun kilpailukyky teollisuudessa on jo ennestäänkin heikentymään päin, ei asiaa helpota yhtään ongelmat työrauhan säilyttämisessä. Työrauhan säilyttämiseen taas vaikuttaa se, ettei ammattiliittoja saada vieläkään luopumaan systemaattisista laittomuuksista, koska työrauhavelvollisuutta ei kunnolla sanktioida. Kun maksimisakko on 25000 euroa (vai oliko nyt 26500), niin on täysin ilmiselvää, että nykyajan ammatiliittoja nämä sakot eivät hillitse yhtään. Satoihin tuhansiin yltäviä vahinkoja saadaan aiheuttaa laittomasti, ja sitten sakoksi määrätään joku räkäinen 4000 euroa.

Sinänsä lakko-oikeus on hyvinkin rajoitettu, ja hyvä niin. Voimassaolevan TES:en ei voi kohdistaa työtaistelutoimenpiteitä. Mutta koko järjestelmän sisältö koverretaan tyhjäksi, kun luodaan sääntöjä, joita ei sanktioida tehokkaasti.
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Tein ylen vaalikoneen maailmanlopun meiningillä.

Ideana oli valita kaikki mahdollisimman kaukana omaa järjenkäyttöä tai realismia olevat vaihtoehdot.

(Eli valtion ohjaus maksimiin, rahaa kaikille lisää, verotusta enemmän, tuloerot pois, lapsilisät pois suurituloisilta, subjektiivinen päivähoito-oikeus kaikissa tapauksissa, lahjakkaat lapset edelleen tasapäisesti tupakkaköörin kanssa, ei ydinvoimaa, luovutaan talouskasvun ihannoinnista ilmaston vuoksi, armeijalta rahat pois, sivareille lyhyt palvelus, suomen etu EU:ssa ei ole tärkeää, ihannehallitus vasemmisto+demarit+vihreät, tietullit, verovaroja saimaan kanavaan, lisää venäläisiä suomeen)

Sain yllättäen vihr-vas-vihr-vas-vas-vas-vas-vihr-vihr-vas!

Eli porukka joka keskittyy enemmän rahan käyttöön kuin sen hankintaan. Kaikille kaikkia, ja länsimainen kulutusyhteiskunta alas.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
solamnic76 kirjoitti:
subjektiivinen päivähoito-oikeus kaikissa tapauksissa.

Tästä aiheesta olisikin mukava kuulla subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamisen kannalla olevien perusteluja. Keneltä ko. oikeus pitäisi poistaa ja kuka tai mikä olisi se elin, joka kulloinkin arvioisi tuon tarpeen ja sen kulloisenkin laajuuden?
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Snakster kirjoitti:

Hmm, no vaikka niin että perheen isä ja äiti toistuvasti kieltäytyvät töistä ja ovat toimeentulotuella. Miksi kunnan pitäisi tarjota päivähoitopaikka ja maksaa toimeentulotukena päivähoitomaksut kaiken muun päälle.

Toki selkärankaiset vanhemmat käyttävät työttömänä ollessan oikeutta ainoastaan erityisesti kun sitä tarvitsevat. (esim työhaastattelut tms.)
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
YLE:n vaalikone toi vähän omalaatuisen tuloksen. Sekä parhaiden että huonompien ehdokkaiden joukossa oli täysin iloisesti melkein kaikkien puolueiden ehdokkaita. Kai se kertoo osin siitä, että sosiaali-liberaalia puoluetta ei maasta löydy. Mutta harvemmin perus-suomalainen kyllä pääsee top5:een omalla kohdallani. Täytyy olla kysymyksessä hyvin harhautunut ehdokas - ainakin hartaasti täytyy toivoa näin... YLE:n koneessa ei muuten näyttänyt olevan puolue-tulosvertailua, mikä nyt on kai perusasia listavaaleissa, eli tältä osin MTV3:n vaalikone on paljon parempi.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
solamnic76 kirjoitti:
Hmm, no vaikka niin että perheen isä ja äiti toistuvasti kieltäytyvät töistä ja ovat toimeentulotuella. Miksi kunnan pitäisi tarjota päivähoitopaikka ja maksaa toimeentulotukena päivähoitomaksut kaiken muun päälle.

Toki selkärankaiset vanhemmat käyttävät työttömänä ollessan oikeutta ainoastaan erityisesti kun sitä tarvitsevat. (esim työhaastattelut tms.)

Miksi lapsen pitäisi kärsiä siitä, että vanhemmat lusmuilevat. Pitkäaikaistyöttömyyden ratkaisemisessa on erityisesti kyse siitä, miten nämä ihmiset integroidaan uudelleen yhteiskuntaan. Lapselle päivähoito tarjoaa jonkinlaisen kontaktin ulkomaailmaan, mikä edelleen ehkäisee syrjäytymistä.

Jos työttömien lapset olisivat lähtökohtaisesti kotona, niin pitäisikö päiväkodeissa pitää tyhjiä paikkoja varastossa siltä varalta, että vanhemmille sattuu työhaastattelu tai he saavat töitä nopealla aikataululla? Monestihan työllistymisen estää lasten ollessa kotona se, että hoitopaikkaa ei löydy tarpeeksi nopeasti.
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Snakster kirjoitti:
Miksi lapsen pitäisi kärsiä siitä, että vanhemmat lusmuilevat. Pitkäaikaistyöttömyyden ratkaisemisessa on erityisesti kyse siitä, miten nämä ihmiset integroidaan uudelleen yhteiskuntaan. Lapselle päivähoito tarjoaa jonkinlaisen kontaktin ulkomaailmaan, mikä edelleen ehkäisee syrjäytymistä.

Onko tästä kiistatonta tutkimustietoa, että juuri hoitopaikka/päiväkoti on lapsen kehitykselle jotenkin erityisen tärkeää? Kuullostaa hiukan hasardiväitteeltä, sillä moni äiti hoitaa lasta kotona nykyäänkin, ja ihan omasta valinnasta.

Jos työttömien lapset olisivat lähtökohtaisesti kotona, niin pitäisikö päiväkodeissa pitää tyhjiä paikkoja varastossa siltä varalta, että vanhemmille sattuu työhaastattelu tai he saavat töitä nopealla aikataululla? Monestihan työllistymisen estää lasten ollessa kotona se, että hoitopaikkaa ei löydy tarpeeksi nopeasti.

Lapsiparkkia yms. on kunnissa nykyäänkin... voihan tätä lähteä ongelmoimaan, jos katsoo että vieraan aikuisen kasvatustyö on lapsen kehitykselle ensiarvoisen tärkeää.

Tuo viimeinen lausahduksesi oli sinänsä ihan mutua.
 
lihaani

Jäsen
Vekurinen kirjoitti:
Sinänsä lakko-oikeus on hyvinkin rajoitettu, ja hyvä niin. Voimassaolevan TES:en ei voi kohdistaa työtaistelutoimenpiteitä. Mutta koko järjestelmän sisältö koverretaan tyhjäksi, kun luodaan sääntöjä, joita ei sanktioida tehokkaasti.

Olisiko kompromissina hyvä vaikka lakkosakkojen satakertaistaminen ja vastapainona työehtosopimusten minimitason ehdoton yleissitovuus. Siten, että Järventauksenkin poppoon (Suomen Yrittäjät) on sitä noudattaminen?
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
lihaani kirjoitti:

Eikös Järventauksenkin poppoo joudu minimipalkkoja noudattamaan parastakin aikaa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
solamnic76 kirjoitti:
Onko tästä kiistatonta tutkimustietoa, että juuri hoitopaikka/päiväkoti on lapsen kehitykselle jotenkin erityisen tärkeää? Kuullostaa hiukan hasardiväitteeltä, sillä moni äiti hoitaa lasta kotona nykyäänkin, ja ihan omasta valinnasta.

Ei päiväkodin ylivertaisuus tässä olekaan mikään pointti vaan se, että työttömien ja syrjäytyneiden perheiden lapsille erityisesti jokin linkkin ulkomaailmaan ehkäisee syrjäytymistä.

Päivähoidon vaikuttavuudesta on kyllä tehty tutkimuksiakin, joista merkittävimmät ja pisimpään seurantaan perustuu eräs ruotsalainen, jonka nimeä en muista, sekä yhdysvaltalainen high/scope -tutkimus. Kummassakin todettiin, että niin onnellisuus- kuin menestysmittareilla mitattuna päivähoidossa olleet lapset olivat menestyneet kotona varttuneita paremmin. Tosin sillä varauksella, että tulokset olivat osin riippuvaisia myös päivähoidon henkilökunnan koulutustasto eli pätevyydestä. Voin etsiä kotona illalla tarkemmat tiedot noista, mutta ainakin high/scopen tuloksia löytyy netistäkin melko hyvin.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nyt on vaalikone naputettu läpi... Pitäisiköhän huolestua, kun tuli 67% vastaavuus Frederikin vastauksien kanssa? Vastaukseni on: kyllä. Kuitenkin onneksi listalla oli muitakin edellä, ei tosin onneksi yhtään punatiaista. Suurin vastaavuus oli jonkun neva-höörd Kokoomuslaisen kanssa, 74%.

Pitää vähän sulatella asiaa.
 
lihaani

Jäsen
solamnic76 kirjoitti:
Eikös Järventauksenkin poppoo joudu minimipalkkoja noudattamaan parastakin aikaa.

Joutuu joutuu, mutta kovin suurisuisesti he ovat vaatimassa koko työehtosopimusjärjestelmän alasajoa.
 
Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Tähän väliin muistutus, tänään illalla telkkarin ääreen:

TV1 klo 21.10 Eduskuntavaalit 2007. Vaalistartti: Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat iskevät yhteen vaalitaistelun alkukiihdytyksessä Turun vanhassa tv-tehtaassa. Keskustelun aiheina suomalaiset työpaikat, globalisaatio, talous ja toimeentulo. Juontajina Jan Andersson ja Johanna Saukkomaa.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
teroz kirjoitti:
Nyt on vaalikone naputettu läpi... Pitäisiköhän huolestua, kun tuli 67% vastaavuus Frederikin vastauksien kanssa?
- - -

Tuli myös naputeltua. Jäi kyllä hämäämään 83% vastaavuus Eero Lankian kanssa, huh. No, onneksi nämä pitää ottaa humorilla.
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
lihaani kirjoitti:
Joutuu joutuu, mutta kovin suurisuisesti he ovat vaatimassa koko työehtosopimusjärjestelmän alasajoa.

Etteivät ole vaatimassa vaan tupopöytään pääsyä. EK kun edustaa lähinnä isoja yrityksiä, ja niiden intressejä.
 
Thexder

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Atlantis
Ohhoh, Heinäluomakin on sitten vastannut YLEn koneeseen. Ja kattokaapas poijjaat tätä:

22. Suomen pitää liittyä Natoon.
täysin samaa mieltä
1 jokseenkin samaa mieltä
X jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
en osaa sanoa

Ykkönen kuvaa siis tätä Suomen poliittisen elämän ykköspelurin kantaa. Perästä kuuluu?
 
Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
lihaani kirjoitti:
Olisiko kompromissina hyvä vaikka lakkosakkojen satakertaistaminen ja vastapainona työehtosopimusten minimitason ehdoton yleissitovuus. Siten, että Järventauksenkin poppoon (Suomen Yrittäjät) on sitä noudattaminen?

Voipi olla että ymmärrän kysymyksenasettelun väärin, mutta työehtosopimukset ovat tietyin edellytyksin yleissitovia riippumatta siitä, minkälaisiin porukoihin ao. työnantajat kuuluvat.

Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että työehtosopimusjärjestelmä vaatii tuekseen de facto riittävät sanktiot. Ihan niinkuin muillakin elämänalueilla, on turvattava se, että tehtyjä sopimuksia noudatetaan. Tämä siis puhtaan objektiivisesta näkökulmasta. Eri asia on sitten se, haluanko minä tai joku muu TES-järjestelmää ensinkään. Itse en ole lopullista kantaani tältä osin vielä muodostanut, jo siitäkin syystä, että asia on varsin monimutkainen.

Kokonaan toinen kysymys on siis nämä Järventauksen köörin esittämät vaatimukset. Kun ne nyt kuitenkin ovat vain vaatimuksia, ja esittäjä huomioon ottaen vielä melko ennalta-arvattavia sellaisia, niin en näe niillä olevan suurempaa merkitystä esim. lakkosakkoja käsiteltäessä.

Ydinpointti: jos ja kun halutaan TES-järjestelmässä elää, on sanktioiden oltava nykyistä kovempia.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Thexder kirjoitti:
Ohhoh, Heinäluomakin on sitten vastannut YLEn koneeseen. Ja kattokaapas poijjaat tätä:

22. Suomen pitää liittyä Natoon.
täysin samaa mieltä
1 jokseenkin samaa mieltä
X jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
en osaa sanoa

Ykkönen kuvaa siis tätä Suomen poliittisen elämän ykköspelurin kantaa. Perästä kuuluu?

Olen jokseenkin varma siitä, että Suomen poliittinen johto SDP:stä Kokoomukseen on jo tehnyt periaatepäätöksen siitä, että Suomi liittyy Natoon. Tapahtuu se sitten vuonna 2009, 2012 tai 2016, näin tulee lopulta käymään.
 
Alkiolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue ja Jokerit
Suuri sirkus

on alkanut - nyt eduskuntavaalien osalta - kun vaalien ensimmäinen tv-tentti lähetettiin tänään Turusta. Olipahan taas melkoista showta tuo touhu. Eipä tuosta paljon muuta jäänyt mieleen kuin se, että Jyrki Katainen kasasi puoluejohtajista nopeimmin uuden kännikän toimintakuntoon - samalla, kun Matti Vanhanen onnistui pudottamaan omansa lattialle. Ja kaikilla oli niin muukaavaa... Soini (ps.) onnistui hyvin omalla tutulla tyylillään. Matti ja Eero vetäytyivät oikeastaan kuoreensa, eikä Katainen onnistunut heitä missään vaiheessa kunnolla hiillostamaan. Vaalien asetelma symboloitui paljon tilanteessa, jossa Eero väitellessään Jyrkin kanssa porvarihallitukset mahdollisista vaaroista nosti sormen pystyyn. Vaikka hän tällä eleellä pyysikin vastauspuheenvuoroa itselleen, oli ilmassa - ainakin minulle - myös eräänlaista "tsot, tsot poju" -meininkiä. Kyllä olisi Saulia taas tarvittu!
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Vekurinen kirjoitti:
Ydinpointti: jos ja kun halutaan TES-järjestelmässä elää, on sanktioiden oltava nykyistä kovempia.

Tässä taannoin Paperiliitoille ja sen ammattiosastoille langetetiin yli 200 000 euron sakot, joten kyllä koviakin sanktioita on jaettu. Ylivoimainen enemmistö laittomista lakoista ovat muutaman tunnin tai yhden päivän ulosmarsseja yt-neuvotteluiden alla tai aikana. Esimerkiksi Peloksen työntekijät marssivat ulos kun ilmoitus tehtaan lakkauttamisesta tuli. Tämä on minusta enemmän kuin ymmärrettävä reaktio, ja työnantajan kannalta usein jopa toivottava keino purkaa paineita. Toinen vaihtoehto olisi vaikka pysyä töissä ja pölliä tai rikkoa jotain.

Suomessa on yleensäkin lakkoja hyvin vähän.

Yt-lakiuudistuksen yhteydessä työantajan maksimisakko yt-lain rikkomista rajattiin 30 000 euroon. Aikaisemmin työntekijän saama korvaus oli sidottu hänen kuukausipalkaansa, x kuukautta kertaa kuukausipalkka. Toisin sanoen korvaustasoa laskettiin. Tämä oli EK:n vaatimus joka meni läpi. Sitten vielä ihmetellään miksi AKAVA ja muut eivät innostu lakkosakkojen korotuksista.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Gentleman kirjoitti:
okei, sori jos tunnuin aggressiiviselta...Itse olen sitä mieltä, että jos hoitajien palkkoja halutaan ylöspäin hilata, niin hoivapalveluiden yksityistäminen on se todennäköisin tie siihen. Ihan sillä, että valtion hommissa pidetään usein kiinni "yhteisestä kurjuudesta" ja "yleisistä säännöistä"

Ei tuntunut aggressiiviselta, väärinkäsitys, no hard feelings. Itsekin muuten epäilen tuota julkisen sektorin palkkojen nostamisen toteutumista. Juuri siksi olisi tärkeää kohdistaa mahdollinen veronkevennysvara keski- ja huonotuloisiin. Se aidosti parantaisi tilanetta ja lopunperin saajalleen ei välttämättä merkitse se, tuleeko raha palkankorotuksena vai veronalennuksena. Parasta tietysti sekä että =)

Se siitä ja sitten seuraavaan:
Vekurinen kirjoitti:
Kun kilpailukyky teollisuudessa on jo ennestäänkin heikentymään päin, ei asiaa helpota yhtään ongelmat työrauhan säilyttämisessä. Työrauhan säilyttämiseen taas vaikuttaa se, ettei ammattiliittoja saada vieläkään luopumaan systemaattisista laittomuuksista, koska työrauhavelvollisuutta ei kunnolla sanktioida. Kun maksimisakko on 25000 euroa (vai oliko nyt 26500), niin on täysin ilmiselvää, että nykyajan ammatiliittoja nämä sakot eivät hillitse yhtään. Satoihin tuhansiin yltäviä vahinkoja saadaan aiheuttaa laittomasti, ja sitten sakoksi määrätään joku räkäinen 4000 euroa.

Sinänsä lakko-oikeus on hyvinkin rajoitettu, ja hyvä niin. Voimassaolevan TES:en ei voi kohdistaa työtaistelutoimenpiteitä. Mutta koko järjestelmän sisältö koverretaan tyhjäksi, kun luodaan sääntöjä, joita ei sanktioida tehokkaasti.

Olisin kysynyt Vekuriselta, että onko kilpailukyvyn ongelmana todellakin laittomat lakot? Eikö lakkojen määrä (esim. niihin menetetyt työpäivät) ole pienentynyt nykyisin hyvin vähäiseksi ja eikö Suomi ole jopa "vähälakkoinen" maa.

Toiseksi vielä kysyisin, että onko "perkeleitä" vain työntekijöissä vai kannattaako Vekurinen kovempia sanktioita myös työnantajille, mikäli ne rikkovat sopimuksia? Lisää tästä aiheesta lakkoketjussa
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=35431&highlight=Lakko!

ja sitten vielä kolmanneksi:

Solamnic76 kirjoitti:
Hmm, no vaikka niin että perheen isä ja äiti toistuvasti kieltäytyvät töistä ja ovat toimeentulotuella. Miksi kunnan pitäisi tarjota päivähoitopaikka ja maksaa toimeentulotukena päivähoitomaksut kaiken muun päälle.

EDIT: Olin vahingossa Quotannut Gentlemanin nimellä. Pahoitteluni. Nyt korjattu!

Myös minua ärsyttää kaikenmaailman "sosiaalipummit", mutta kuinkakohan paljon oikeasti on näitä yllämainittuja tapauksia, joissa sekä isä että äiti toistuvasti kieltäytyvät töistä ja ovat toimeentulotuella ja pitävät lapsiaan päivähoidossa?

Epäilen, että enemmän menisi rahaa tapauksia selvittävien henkilöiden palkkaamiseen, kuin päivähoito-oikeutta rajaamalla syntyisi säästöä. Kaiken kaikkiaan on todella vaikeaa alkaa rajaamaan erilaisin ehdoin juttuja. Ainoa toteuttamiskelpoinen keino olisi laittaa nämäkin jotenkin maksullisiksi, mutta eipä siinäkään kyllä järkeä ole. Eiköhän pidettäisi päivähoito kaikkien, myös rikkaiden, oikeutena ja koitettaisi keksiä hieman parempia ehdotuksia. Enkä ota nyt lainkaan kantaa siihen pitääkö lapsia hoitaa kotona vai päiväkodissa.
 
Viimeksi muokattu:

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Tässä taannoin Paperiliitoille ja sen ammattiosastoille langetetiin yli 200 000 euron sakot, joten kyllä koviakin sanktioita on jaettu.

Kova sanktio? Tiedät varmaan hyvin, että Paperiliitto pysäytti näillä - jälleen kerran - laittomilla työtaisteluilla Suomen paperi- ja sellutehtaat kahdeksi päiväksi. Tiedät varmaan myöskin sen, että tuo 200000 euroa jaetaan usealle kymmenelle paperiliiton paikallisosastolle, joka taas tarkoittaa sitä, että ammattiosastoa kohden korvaussumma on täysin mitätön ja riittämätön.

Ylivoimainen enemmistö laittomista lakoista ovat muutaman tunnin tai yhden päivän ulosmarsseja yt-neuvotteluiden alla tai aikana.

Mitä sitten? Määrättäköön lievemmistä laittomuuksista lievemmät sakot, eihän tässä mitään ongelmaa ole.

Esimerkiksi Peloksen työntekijät marssivat ulos kun ilmoitus tehtaan lakkauttamisesta tuli. Tämä on minusta enemmän kuin ymmärrettävä reaktio, ja työnantajan kannalta usein jopa toivottava keino purkaa paineita. Toinen vaihtoehto olisi vaikka pysyä töissä ja pölliä tai rikkoa jotain.

En katso, että laiton työtaistelutoimenpide tai irtaimen varastaminen ja tärveleminen on missään olosuhteissa sellaista käyttäytymistä, jota olisi syytä ryhtyä preferoimaan. Mutta tässä asiassa meidän on ilmeisesti tyydyttävä jäämään eri kannalle.

Suomessa on yleensäkin lakkoja hyvin vähän.

Laittomia lakkoja meillä on liikaa. Hakusanoja tässä kohden ovat Paperiliitto ja AKT.

Yt-lakiuudistuksen yhteydessä työantajan maksimisakko yt-lain rikkomista rajattiin 30 000 euroon. Aikaisemmin työntekijän saama korvaus oli sidottu hänen kuukausipalkaansa, x kuukautta kertaa kuukausipalkka. Toisin sanoen korvaustasoa laskettiin. Tämä oli EK:n vaatimus joka meni läpi. Sitten vielä ihmetellään miksi AKAVA ja muut eivät innostu lakkosakkojen korotuksista.

Koko YT-sakko on vähämerkityksellinen, koska työnantaja päättää, kuka hänen yrityksessään työskentelee ja kuka ei. Kyse on siitä, että YT-menettelyn noudattamatta jättämisestä aiheutuvat vahingot ovat n. promillen tuhannesosa vrt. siihen, mitä nyt vaikkapa paperiteollisuuden pysäyttämisestä aiheutuu. YT-sakot olisivat jokusen pennin suuruisina samalla tasolla kuin paperiliiton saamat sakot.
 
Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Tami Talk kirjoitti:
Olisin kysynyt Vekuriselta, että onko kilpailukyvyn ongelmana todellakin laittomat lakot? Eikö lakkojen määrä (esim. niihin menetetyt työpäivät) ole pienentynyt nykyisin hyvin vähäiseksi ja eikö Suomi ole jopa "vähälakkoinen" maa.

Toiseksi vielä kysyisin, että onko "perkeleitä" vain työntekijöissä vai kannattaako Vekurinen kovempia sanktioita myös työnantajille, mikäli ne rikkovat sopimuksia?

Ei Suomen kilpailukyvyn ainoa (tai edes mitenkään erityisen merkityksellinen) ongelma ole laittomat lakot. Mutta niinhän minä en ole koskaan väittänytkään, joten-------->>>>>>>luetaan niitä viestejä.

Toisekseen kyse on myös oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että koko järjestelmän uskottavuuden kannalta on varsin tuhoisaa, kun systemaattomia laittomuuksia jatkuvasti sallitaan.

Toiseksi vielä kysyisin, että onko "perkeleitä" vain työntekijöissä vai kannattaako Vekurinen kovempia sanktioita myös työnantajille, mikäli ne rikkovat sopimuksia? Lisää tästä aiheesta lakkoketjussa

Työnantajat sitoutuvat Suomessa oikein mallikkaasti tehtyihin työehtosopimuksiin. Tältä osin ongelmaa ei siis ole. Sopii mennä tutkailemaan työtuomioistuimen käytäntöä. Erityisesti kannattaa tarkkailla, kumman puolen porukka siellä useimmiten on vastaajana (ja tuomittuna).
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Vekurinen kirjoitti:
Ei Suomen kilpailukyvyn ainoa (tai edes mitenkään erityisen merkityksellinen) ongelma ole laittomat lakot. Mutta niinhän minä en ole koskaan väittänytkään, joten-------->>>>>>>luetaan niitä viestejä.
No selvä, luetaanpa uudelleen, mitä kirjoitit tuolla aiemmin:
Vekurinen kirjoitti:
Kun kilpailukyky teollisuudessa on jo ennestäänkin heikentymään päin, ei asiaa helpota yhtään ongelmat työrauhan säilyttämisessä.
Kun ei monenkaan lukukerran jälkeen aukea, niin varmaan väännät rautalankaa ja selvität, miksi aloitit tuolla kilpailukyvyllä?...ja saman tien varmaan luet myös viestini ja huomaat, että en tainnut väittää Sinun sanoneen laittomia lakkoja ainoaksi ongelmaksi.

Äh, aika hyödytöntä tällainen!

Vekurinen kirjoitti:
Työnantajat sitoutuvat Suomessa oikein mallikkaasti tehtyihin työehtosopimuksiin. Tältä osin ongelmaa ei siis ole. Sopii mennä tutkailemaan työtuomioistuimen käytäntöä. Erityisesti kannattaa tarkkailla, kumman puolen porukka siellä useimmiten on vastaajana (ja tuomittuna).
Nyt väistit kysymykseni: pitääkö myös työnantajien sakkoja korottaa jos korotuslinjalle lähdetään? Vaikka useimmiten vastaajana ovat olleet työntekijät, niin ei työnantajatkaan aina aivan mallikkaasti ole asioita hoitaneet:
http://www.oikeus.fi/tyotuomioistuin/37477.htm

"Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry velvoitetaan työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla maksamaan hyvityssakkoa Palvelualojen Toimialaliitto ry:lle työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 8 000 euroa...
...Finnair Oyj ja Palvelualojen Toimialaliitto velvoitetaan mainittujen lainkohtien nojalla maksamaan hyvityssakkoa Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry:lle, yhtiö työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 4 500 euroa ja liitto valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 3 000 euroa."

Työntekijät 8000 € ja työnantaja 4500 €. Aika räkäistä - elämä on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös