Deko- ja replika-aseet, puukot ynnä muut pahukset

  • 6 983
  • 12

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En ole mikään otsikossa mainittujen hyödykkeiden asiantuntija, mutta kai jokin poikamainen perusluonteenpiirre saa aina vaan kiinnostumaan terävistä ja paukahtelevista asioista, enkä puhu nyt suolistokaasuista. Itse asiassa minulla ei ole yhtään deaktivoitua asetta, ei replikaa eikä edes ilmakivääriä. Puukkojakin tasan yksi, sarjatuotantoinen juniori-Marttiini. Mutta, jostain se on aina aloitettava, ja tällä kertaa aloitan avaamalla ketjun aiheeseen liittyen.

Olen tässä puolisen vuotta haudutellut ajatusta deko-aseesta, mutta sitten tajusin, että ostamalla replikan pääsen suurempien valikoimien ääreen ja hinta on huomattavasti halvempi. Tiedän kyllä, että pippelini venyisi tietyissä piireissä enemmän, jos tiskiin olisi heittää Kollaan kokenut Suomi-kp, mutta enpä niitä piirejä juuri kiertele ja on se jo riittävän pitkä muutenkin. Replikoista olen miettinyt lähinnä Coltin legendaarista peacemakeria tai mikä lie tarkalleen ottaen. Hifistelijät voivat tarkentaa. Sitten tietysti jos jostain löytäisi Suomi-kp:n jäljennöksen järjelliseen hintaan, niin toki itkisin itseni uneen silkasta onnesta.

Teräaseista jutustelen lähinnä puukoista, mutta toki saa ihmetellä heittotähtiään ynnä halkaisukirveitään aivan samalla tavalla. Niin, puukkoa olen alkanut kaipailla niin itselleni kuin yhdellä naimisiin menevälle kaverillenikin. Netin syövereistä olen löytänyt jonkin verran kehuja Tommi-puukoista, joissa lienee taottu terä ja kaikkea. Hinnatkin ovat sitten perus-Marttiineja suolaisempia. Kaverini on kova vaeltaja, joten yleishyödyllinen puukko olisi oikein omiaan ja tässä yhteydessä aionkin kysyä suosituksia. Saa suositella, olkaa hyvä. Turha ehkä kuitenkaan suositella Rosellin damastiteräisiä.

Mitenkäs on noiden liukuhihnaterien ja taottujen erojen kanssa, kannattaako kaltaiseni satunnaisen vuoleskelijan ottaa paineita tuosta? Joku Marttiinin Ilves olisi huokea puukko, mutta kestääkö isältä pojalle, se onkin kokonaan toinen juttu. Sitten tietysti kiinnostaisi Marttiinin Suomi-Finland, eli olympialaisista tuttu Sisu-puukko, joka ei olisi edes järjettömän hintainen, mutta ehkä kuitenkin enemmän koriste-esine.

Niin, olkaa hyvä ja jutustelkaa, jos kiinnostaa. Noihin pariin kysymykseenkin saa vastata. Painotan kuitenkin, että mikään eräjannu en ole, enkä noiden asejäljennöstenkään osalta mikään friikki. Kunhan vain puran lapsuuden haaveita jollain tapaa. Ja kai jokaisella suomalaisella tulee puukko olla.
 

Nuggumatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild
Tässä tähän alkuun voi lataista semmosen sivuston kuin http://www.teraasekeskus.com/mainpage.asp

Ja sitten replika ja deaktivoituja aseita saa ostettua poliisien huutokaupasta joista ilmoitellaan aina poliisien omilla sivuilla... ja kuka niitä sitten saa ostaa, no

" Huutokauppaan voivat osallistua henkilöt, yritykset ja yhteisöt, jotka ovat oikeutettuja hankkimaan aseen. Huutajalla on oltava mukanaan henkilöllisyyden osoittava asiakirja. Ampuma-aseet myydään ja luovutetaan vain luvanhaltijalle, ei valtakirjalla asiamiehelle.

Yksityishenkilöille tai keräilijöille myytävät esineet luovutetaan ainoastaan huutohetkellä voimassaolevaa hankkimislupaa vastaan. Alkuperäinen lupa on oltava mukana.

Ase-elinkeinonharjoittajan edustajalla on oltava aseenkäsittelylupa sekä asealan elinkeinolupa mukanaan. Ase-elinkeinonharjoittajia pyydetään käymään jo esineiden näyttöaikana huutokauppavirkailijan luona hankintaoikeuden selvittämiseksi.

Asekeräilijä voi huutaa hänen keräilykokoelmaansa kartuttavan ampuma-aseen vain, jos hänellä on huutohetkellä voimassa oleva hankkimislupa. "

Ja mistä saa luvan... no poliisilta, eli laitokselle mars matkaan jos mielii keräilemään
 

Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jos nuo teräaseet, esimerkiksi puukot, kiinnostavat ja on vähänkään kädentaitoja, niin yksi vaihtoehto on myös puukontekokurssi. Omatekoinen puukko kuitenkin hakkaa ainakin tunnearvoltaan nuo muutamia satasiakin maksavat Tommit sun muut. Tietysti tekiessä myös oppii ymmärtämään sen, miksi käsin tehty puukko on niinkin kallis kuin se on. Lisäksi tietysti huomaa mitkä on niitä kinkkisimpiä paikkoja ja voi ihailla, kuinka tosi ammattilaiset on saaneet tehtyä siistiä jälkeä.

Pari puukkoa on tullut tehtyä, en ole mikään puukkofriikki, mutta ihan mielenkiinnosta. En ole myöskään mikään nikkaroija tai käsityöihminen muutenkaan ja silti olen tehnyt mielestäni ihan siistit puukot. On uskomatonta miten palasesta hiiliterästä, muutamasta puukalikasta, parista tuohen repaleesta ja nahan palasesta saa tehtyä parissa viikonlopussa puukon ja sille tupen, vaikkei aiempaa taonta kokemustakaan ole lainkaan. Suosittelen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Oikeastaan en ole keräilyä aloittelemassa, olisi vain hauska hommata tuollainen lapsuuden lelu itselleen. Huvittavaa sinänsä, että pidän itseäni kaiken puolin humaanina kansalaisena, mutta jokin poikamainen viehtymys silti on tuollaisiin klassikkoaseisiin.

Replika-aseilla tarkoitan nimenomaan vain aseiden kevytmetallisia jäljennöksiä. Dekoaseet ovat sen verran hintavempia, etten ehkä sellaisiin ratkea ja saattavat aiheuttaa muutenkin enemmän ihmetystä. Replika-ase on kai terminä väärä, mutta sitä ainakin dekoase.com käyttää.

Puukoista kaipaisin hiukan infoa ja vinkkiä, missäs palstan vaeltelijat ynnä erämiehet kukkuvat?

Edit: Olikin tullut tässä ihmetellessä jo yksi vastaus liittyen puukkoihin. Kiitoksia!
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Puukoista kaipaisin hiukan infoa ja vinkkiä, missäs palstan vaeltelijat ynnä erämiehet kukkuvat?

Yleisellä tasolla voisin todeta, että retkeilyyn parhaiten soveltuvilla käyttöpuukoilla ei herätä kunnioitusta rambo-piireissä. Retkeilyssä hyvä yleispuukko on sellainen varsin vaatimattamon näköinen ja kokoinen vuolupuukko. Itselläni löytyy sellainen jostain kaapin perältä, mutta kuten tuosta on arvattavissa, niin en ole sitä vuosikausiin käyttänyt. En valitettavasti muista edes valmistajaa tai mallia, vaikka aikanaan (10+ vuotta sitten) sitä pidettiin alan piireissä yhtenä parhaista vuolupuukoista..

Sen sijaan linkin kaltaisilla Spydercon veitsillä ( http://www.spyderco.com/ ) olen viime vuodet pärjännyt erä- ja kiipeilyhommissa. Nuo ovat oikein käteviä varsinkin kiipeilyssä, koska terän saa taitettua piiloon ja osa malleista on hyvin keveitä. Mutta mitään varsinaisia vuolupuukkojahan nuo eivät ole, jos sellaista olet pääasiassa etsimässä? Osa suosii retkeilykäytössä ihan vaan monitoimi-veitsiä, Leatherman ja Victorinox, mitä niitä nyt onkaan... Mutta eipä niitä(kään) oikein puukoksi voi kutsua!
 

Mossberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks, Haka
Tuohon Nuggumatin viestiin tarvitsee sen verran kommentoida, että eipä tarvi deaktivoituihin tai replika aseisiin minkäänlaista lupaa. Aseet on kuitenkin tehty "lopullisesti" käyttökelvottomiksi. Hankkimisluvan tarvitsee ainoastaan toimintakuntoista asetta hommattaessa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikös näitä deaktivoituja aseita ole löytynyt rikollisilta ihan toimivina vehkeinä? Muistelisin että ainakin Suomi-kp:tä on reaktivoitu jonkunlaisella menestyksellä.

Tosin vaatinee jonkin verran osaamista, tuskinpa kuka tahansa amisjätkä ruuvaa Leathermanilla niitä takaisin toimintakuntoon.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vuoden alussa pykälät kai tiukentuivat, eikä uusia deaktivoituja voi juuri taikoa toimiviksi. Aikaisemmat ovat kuitenkin saaneet jäädä sikseen ja niistä voi edelleen saada toimintakuntoisia, riippuen tietenkin hiukan, kuinka deaktivointi on suoritettu.

Pääsisiköhän Suomessa missään ampumaan Maximilla tai muilla legendoilla?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Vuoden alussa pykälät kai tiukentuivat, eikä uusia deaktivoituja voi juuri taikoa toimiviksi. Aikaisemmat ovat kuitenkin saaneet jäädä sikseen ja niistä voi edelleen saada toimintakuntoisia, riippuen tietenkin hiukan, kuinka deaktivointi on suoritettu.
Eilen päättyneillä Riihimäen erämessuilla oli lehti-ilmoituksen perusteella myytävänä deaktivoituja Suomi-konepistooleja ja Degtjarjov -pikakiväärejä. Ensin mainittuja oli tarjolla kuulemma "satoja".

Itse en päässyt paikan päälle. Onko tietoa, millaista tavaraa nuo mahtoivat olla?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eilen päättyneillä Riihimäen erämessuilla oli lehti-ilmoituksen perusteella myytävänä deaktivoituja Suomi-konepistooleja ja Degtjarjov -pikakiväärejä. Ensin mainittuja oli tarjolla kuulemma "satoja".

Itse en päässyt paikan päälle. Onko tietoa, millaista tavaraa nuo mahtoivat olla?
Harmi, kun en ollut tuollaisista kuullut. Jos jollakin on tietoa, minäkin ottaisin sitä mielelläni vastaan.
---

Condorista olen lukenut ok arvosteluja ja hintakin on sellainen, että sen raaskii vielä hukata.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onko täällä jatkoajassa aseille omaa ketjua?
Mitäköhän arvoa on noin 30 vuotta vanhalla Grossmanin ilmapistoolilla, leluhan se on, eli tämmöinen revolverityylinen millä mökillä pidettiin hauskaa kasarilla.

Toinen kysymys. Toimii hiilihappopatruunoilla ja kun löysin tämän kellarista niin epäilen että siihen on jäänyt patruuna sisään. Onkohan tyhjentynyt/ mennyt huonoksi/vaaralliseksi kun on seissyt sen liki 30 vuotta? Pitäiskö olla varuillaan kun ruuvailee irti.

Jota kuinkin tämmöinen siis
Vigilante Revolver

_
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Toinen kysymys. Toimii hiilihappopatruunoilla ja kun löysin tämän kellarista niin epäilen että siihen on jäänyt patruuna sisään. Onkohan tyhjentynyt/ mennyt huonoksi/vaaralliseksi kun on seissyt sen liki 30 vuotta? Pitäiskö olla varuillaan kun ruuvailee irti.
...
Mulla oli joskus vastaava mistä hajosi se hiilihappopatruunan puhkaisupinni. Siihen kun ruuvasi patruunan kiinni niin repäisi liian suuren aukon sinettiin ja suhautti kerralla patruunan tyhjäksi. Veti revolverin pinnat kohmeeseen ja piti hassua suhinaa mutta ei sen ihmeempää tapahtunut. Vaikkei olisi siis tyhjentynyt (mitä suurena ihmeenä voi pitää) niin ei sieltä sellaisella paineella hiilihapot karkaa että niistä vaaraa olisi (jos nyt ei silmää tunge siihen sentin päähän liitoskohtaa ruuvaillessaan). Tuollaisen säilytysajan jälkeen voi kyllä olla melko tiukassa irroitettavaksi ja viimeistään irti nitkuttelu vääntää neulan sellaiseen asentoon ettei siistiä reikää saa enää tuoreeseen patruunaan tehtyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös