Danske Capital Cup

  • 7 197
  • 53

breakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk
mitä tulee pelaajiin, niin: Nielikäinen pelasi hyvin ne puolitoista erää, kynäili yhdessä vaiheessa
ennen hylättyä maalia todella pitkään. tappeli sitten maalin edessä töninyttä vastaan. muutama hyvä oikea
ja dumarit taisi ehtiä väliin. ihan ok mylly. muutkin ifkiläiset oliovat halukkaita tappeluihin
mutta sveitsiläiset lähtivät tönimisista pois.
Levokari yllätti todella positiivisesti, osasi luistella ja kuljetti kiekkoakin välillä ihan mallikaasti.
kobezda ei ollut huono, minusta parempi kuin stepanek. pari hyvää pommia, kiekon kanssa
kuitenkin epävarma. podkonicky ei hirveästi väläytellyt, vähän sihvonen tuli mieleen.
grun ei kyllä minun mielestä pelannut hirveän hyvin. kyllähän poika pyöri ja oli nopea luistelemaan, mutta itse peli
mäkkärin ja podkonickyn vierellä ei carlolta oikein toiminut.vähän pitäisi voimaakin grunin saada.
salminen oli nopea ja teki byyrin. ihan hyvä pelaaja, mutta kovemmissa peleissä
tulee varmaan olemaan ongelmia koon ja voiman johdosta niinkuin cipruksellakin.molemmat lensivät
jo pienmistäkin kosketuksista. taitavia kyllä olivat.
 

Mevatron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HC Slavia Praha
Huomioita avauspäivältä

HIFK - Davos 4-2

Ennen matsin alkua vatsanpohjassa oli mukava kutina. Nyt näkee vihdoin IFK:n pelaavan. Miltä uudet pelaajat ja eritoten junnut näyttävät.

Loppujen lopuksi pelin perusteella ei voi oikeastaan tehdä pidemmälle meneviä arvioita. Davos pelasi sen verran kehnosti, että huonommatkin kaverit pysyivät helposti vauhdissa mukana. Muutamia huomioita toki oli aistittavissa, lähinnä yksittäisiä pelaajia.

Jatkoajan raportissa mollattiin ehkä turhaan uutta slovakkia Podkonickyä. Ottaen huomioon, että kaveri oli rahdattu lähes suoraan lentokoneesta jäälle, niin esitys oli lupauksia herättävä. Slaavilaiseen tyyliin taitoa löytyi, mikä on erittäin hyvä asia, kun katsoo IFK:n muita hyökkääjiä. Pärjäsi pelin alussa mainiosti kaksinkamppailuissa, mutta taisi väsyä pelin edetessä. Kolmannessa erässä oli hieman kankea ja hitaahko.

Ykköskentän miehistä Cipruss oli vikkelä, Kuhta sohi kaksi maalia lähietäisyydeltä ja Kortelainen kulutti jäähypenkkiä. Ei mitään mahtavaa peliä, mutta Davosia vastaan sitä ei edes tarvittukaan. Aigars oli heikko aloituksissa.

Kakkosessa Grünn kuljetti kiekkoa useasti Davosin alueelle, kunnes Davosin pakki otti kiekon pois. Lisäksi Capo hukkasi lukuisia tuhannen taalan paikkoja. Lisää terävyyttä maalipaikkoihin ja parempi yhteys ketjukavereihin, niin nimi löytyy tilastoista. Luistin kyllä kulki ja kädet kävivät. Mäkkäri ei esittänyt mitään erikoista koko ottelun aikana. Muutama paikka tuli kyllä tuhrittua.

Kolmosen kavereista Salminen pelasi ihan pirteästi ja Vauhkonen antoi muutaman mojovan niitin. Salminen antoi muuten juuri ennen maaliansa megaluokan harhasyötön, josta sveitsiläispelaaja pääsi yksin läpi. Strömberg pelasti sillä kertaa ja auenneesta hyökkäyksestä Salminen laukoi kiekon vasempaan ylänurkkaan Weibelin taakse. Pikkarainen pelasi itselleen oudolla sentterin paikalla omaa tuttua peliään. Kaiken aikaa pikku kähinää ympäri kenttää.

Nelosessa Joonas Vihko esitti lupaavimpia otteita. Muutama mallikas hyökkäystilanne ja muutenkin junnujen eliittiä. Häppölä sentterinä oli kovin näkymätön. Nielikäinen kuljetti muutamaan otteeseen kiekkoa vastustajan alueella laitaa pitkin, muttei kyennyt luopumaan siitä tarpeeksi ajoissa. Jalkojahan Pasilta löytyy. Tappelukaveri ei ainakaan ollut siitä pienimmästä päästä. Equilinon mitat: 193 cm & 105 kg.

Pakeista Marek oli oma itsensä. Levokari oli tällä parina ja tästä syystä peliaikaa riitti. Pakkien kohdalla on kaikkein vaikeinta tehdä arvioita, sillä matsin verkkainen vauhti ei anna kuvaa, mitä tapahtuu kun vastassa on kovempaa tempoa pitävä liigajoukkue. Levokari, vaikka välillä koomiselta näyttikin, ei ollut niin surkea kuin ennakkoon on väitetty. Liike oli yllättävän hyvää ja kiekkokin pysyi lavassa kohtuullisesti. Todellinen testi on tosin vielä edessä.

Jani Honkanen pelasi hyvin. Varmaa puolustuspeliä ilman turhia hötkyilyjä. Sopimus kouraan vaan. Parina pelannut Junkka pelasi odotuksiin nähden heikosti. Muutaman kerran sveitsiläiset menivät heittämällä ohi. Hiukan flegmaattinen ote peliin. Parannusta on luultavasti kuitenkin odotettavissa.

Lamberg hoiti myöskin oman ruutunsa ilman moitteita. Parina pelannut Rajala pelasi erinomaisesti. Vähäisestä varresta lähti varmaankin kuusi kunnollista taklausta ja puolustuspäässä ei tullut ongelmia. Avaukset menivät kuitenkin välillä täysin harakoille eikä laukauksesta edes kehtaa puhua. Sopimus Porollekin, jos sitä ei vielä ole.

Kobezdastakin jäi positiivinen kuva ennakko-odotuksiin nähden. Pelin kovin taklaus. Davosin pelaaja ei todellakaan tajunnut, mikä iski, ennen kuin jäänpinta kutsui. Teki maalinkin, jota ei Nielikäisen tappelun takia hyväksytty. Liike oli huomattavasti parempaa kuin Huckolla, mikä nyt ei ole paljon vaadittu. Pitäisin rosterissa kunnes Kantorin terveystilanne on selkiytynyt.

Maalissa Strömberg pelasi kaksi erää loistavasti. Kolmannessa hiukan epävarma ja rankkarikisassa ei mitenkään erikoisia otteita. Mailan kanssa Strömberg oli erinomainen. Hyviä pitkiä avauksia tuli useampaan otteeseen. Ennen kuulumatonta, että IFK:n maalivahti osaa käyttää mailaa muuhunkin kuin torjumiseen!

Davosin tähdet olivat pimennossa, eikä junnupitoinen hyökkäys montaa kertaa päässyt vaarallisiin paikkoihin.

HPK-Pelicans 4-0

Pelicans hallitsi ensimmäistä erää hienokseltaan. Vauhtia oli monta pykälää enemmän kuin päivän aikaisemmassa ottelussa. Ehkä liikaakin, sillä peli näytti varsinkin ensimmäisessä erässä monesti lähinnä päättömältä sähellykseltä. Kovin montaa syöttöä ei mennyt omille peräkkäin.

Toisesta erästä kotijoukkue sai enemmän pelijuonesta kiinni. Pelicans oli avuton hyökkäyksissään. Smidin nolla tuli suht helposti lahtelaisten ammuttua vaarallisista paikoista järjestään ohi maalin. Vaarallinen ykköskenttä Turunen-Peltola-Jämsen-Niskanen-Latvala ei saanut mitään aikaan. Omissa kenttää pyöritettiin muutaman otteeseen todella pahasti.

Kolmannessa erässä HPK oli ainoa joukkue kentällä ja takoi tarvittavat voittolukemat. Somervuori jatkoi pirteätä peliään ja syötti komeasti Kucharcikin maalin. Ketju oli Kerhon parhaimmistoa viimeisessä erässä, kun Nedved ja Kucharcik olivat heränneet pelaamaan. Vujtek oli oma vaarallinen itsensä ja Tuulolaltakin tuli yksi vakiohassi. Tshekkipakki Sicak ei vakuuttanut. Omassa päässä sähläsi pari kertaa vaarallisen näköisesti eikä luistelukaan ollut yhtä jouhevaa kuin muutama viikko sitten Espoossa. Joka tapauksessa HPK jatkaa vakuuttavaa menoaan harjoituspeleissä. Saldohan on viisi voittoa (kaikki SM-liigajoukkueita vastaan) maalierolla 22-5.

Huomenna uudestaan!
 
G

Guest

levokarissa on potentiaalia

Paulin kehitystä pitkään seuranneena ihmettelen, miksi Ässät "hylkäsi" suurimman potentiaalisen 1970-luvulla syntyneen kasvattinsa.

Levokari on iso, mutta kiltti mies. Jokerit missasi miehen, sillä Paulin tuntien hänellä meni aikansa pääkaupunkiseudun ympyröihin totutellessaan.

Nyt veikkaan, että helmet voi poimia HIFK, sillä uskon Levokarin kypsyvän jopa NHL-kaukaloihin kelpaavaksi 1-3 vuodessa. Sitä ennen "Padesta" on iloa etenkin HIFK:n faneille tulevalla kaudella.:D
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Levokari

Viestin lähetti taalari
Paulin kehitystä pitkään seuranneena ihmettelen, miksi Ässät "hylkäsi" suurimman potentiaalisen 1970-luvulla syntyneen kasvattinsa.

Levokari on iso, mutta kiltti mies. Jokerit missasi miehen, sillä Paulin tuntien hänellä meni aikansa pääkaupunkiseudun ympyröihin totutellessaan.

Nyt veikkaan, että helmet voi poimia HIFK, sillä uskon Levokarin kypsyvän jopa NHL-kaukaloihin kelpaavaksi 1-3 vuodessa. Sitä ennen "Padesta" on iloa etenkin HIFK:n faneille tulevalla kaudella.:D

Liitän tähän seuraavaksi Jatkoajan raportissa esiintyneen kommentin Paulista: "Zidlickyn parina perää piti suurikokoinen Pauli Levokari, jonka pelaaminen ainakin kiekollisena näytti lähinnä huvittavalta."

Kuulostaa tutulta.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Minä lupaan kirjoittaa keväällä pitkän kirjoituksen jossa kehun Matti Virmasta, jos Pauli Levokari on liigassa pelimies. Ei tule olemaan, ei varmasti. Niin paljon eivät kehity kiinalaiset naisuimaritkaan, kuin Paulin pitäisi.
 
G

Guest

vaikka jokereitakin kannatan, taitaa joitakuita hatuttaa

Jos Ässät missasi Levokarin, se on seuralle tyypillistä. Viimeiseen ainakaan kymmeneen vuoteen omiin kasvatteihin ei ole uskottu. On satsattu lähinnä "suosikkeihin", joilla ei ole mitään tekemistä lahjakkuuden tai pelitaitojen kanssa. Mitä esim. joku Forsbacka on liigaympyröissä mukana? Mies on kyllä iso, mutta pelisilmästä ja -taidosta ei tietoakaan. Mutta on joillekin päättäjille "sopiva".

Jokerifaneja ihmettelen, toisaalta taas en. Seuran kulttuuriin Hjalliksen aikoina tuntuu kuuluvan nopea tulos. Jos et heti onnistu, ulos! Varsinkin muualta tulleiden kohdalla.

Levokarin suhteen olisi kannattanut pitää malttia, sillä kiltin miehen sopeutuminen pääkaupunkiseudun ympyröihin vei aikansa. Mies on Luvialta kotoisin ja Hesa on aika paljon suurempi kylä!

Toisaalta hedelmät voi tulevalla kaudella poimia HIFK, joka sai jopa ykköskentän pakin "halvalla". Nauretaan kaikki Paden ystävät ......... naurua Levokarin hylänneille!!!! :D :D :D
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mike, Vakio

Aina mä joudun teidän kahden kanssa "sotaan".
Asiaan Levokari oli oikeasti hyvä, tempo oli alhainen ja herralla oli kieltämättä kiire kiekon kanssa.

Pelin paras syöttö lähti L:n lavasta, toinen syöttäjä 1-0 maaliin, joka oli klassinen pakki antaa sivulle josta jatketaan takataolpalle.
Se oli hieno syöttö levokarilta. Ihan totta.

Jatkoajan "toimittaja" on pättänyt että levokari ei osaa pelata kiekon kanssa, itse olin shokin partaalla ensimmäisen 5 miinuutin jälkeen kun Levokari yksin maalin edessä menetti kiekon hallinan, lähin pelaaja oli 10 metrin päässä, tämä tapahtui kahdeti. Tämän jälkeen ei mitään pahaa sanottavaa Levokarista.

En nyt kuitenkaan menisi lupailemaan NHL tulevaisuutta Levokarille, kyllä liiga joukkueen pelaavaan kokonpanoon nouseminen on hänelle tarpeeksi suuri haaste. Kuten Mikelle varmasti tulee olemaan ylistävien runojen kirjoittelu henkilöstä nimeltä Matti Virmanen.
 

Nelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitihän se...

...arvata, että narrit vaihteeks taas morkkaa lepokaria... Mix? Eihän se kaveri edes pelaa teillä eikä montaa matsii viime vuonna pelannutkaan.

Saatanan juntit, antakaa meidän elää rauhassa ja pysykää ilmalassa... :(
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Viestin lähetti Flonaldo
Jatkoajan otteluraportti tulee kohta. Nielikäinen otti ensi kakkosen tilanteessa, jossa IFK olisi muuten saanut maalin. Sitten lähti vetämään turpaan sveitsiläistä, joka taisi olla aika haluton. Pasi sai kolme puhtaasti sisään, mutta kaikki kuulemma osuivat kypärään ja Nivalan mies hieman poti särkeviä rystysiään.

Voi Jeesus,tuo Nuuskamuikkunen on kyllä oikein Karpaattien nero.
Raporttia ja äkkiä.
 

The Joker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hifk-Davos

Kylähullu Nielikäinen sai 5+20 PIM. voisiko joku kertoa mikä oli syy?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
hohhoijaa

Miksi Nielikäinen on kylähullu?
A.Siksikö että hän on pelannut Miami Matadors nimisessä joukkueessa ja saanut 60 jäähyminuuttia.

B. Hän on tapellut harjoitusotteluissa ja yhdessä EHL pelissä.

C. Hän on luistellut alkulämittelyssä parin Jokeri pelaajan eteen ja puhunut rumia.

D. Hän on jonkun urbaanilegendan mukaan ostanut nahkatakin italialaiselta ja joutunut huijatuksi.

E. Hänet on lehdistön ja fanien toimesta nimetty J.Ruudun korvaajaksi, ja hänen jokainen jäähynsä aiheuttaa vähintään yhden uuden viestiketjun avaamisen jossa spekuloidaan hänen mielenterveyttään, hänen olemattomia pelitaitoja ja hänen kotipaikkakuntansa työttömyys lukuja.

Lopettakaa jo. Jos hän nyt on niin toivoton kun täällä annetaan ymmärtää niin miksi Mälkiä ei ole potkinut miestä pihalle?
 

Lil'devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK - Davos

Tässä vielä muutama lisäys paljon keskustelua herättäneisiin aiheisiin:

Levokaria en menisi "kiltiksi" kutsumaan, niinkuin useammasta pelaajaprofiilista on saanut lukea. En tiedä miten on heppu ennen pelannut, mutta eilen ainakin pärjäsi väänöissä ihan mallikaasti ja muutenkin otteet oli enemmän aggressiivisia kuin pehmoja. Pauli mahtuu tällä hetkellä kirkkaasti IFK:n pelaavaan kokoonpanoon vaikka Kurvinen ja Kantor sairastuvalta saataisiinkin takaisin.

Nielikäisen matsin jälkeen tapahtui mielenkiintoinen episodi: Pasi tuli IFK:n vaihtoaition eteen raivoamaan (Mälkiälle?) vähäksi aikaa ennenkuin pukukoppin lähti. En kyllä kuullut mistä oli kysymys, mutta Mälli ja Kaarela ainakin pudisteli naureskellen päitään. Hieman ihmeelliseltä vaikutti koko tapahtuma: ensin Pasilta hyvä vaihto - parit hienot harhautukset ja HIFK:lle (hylätty) maali, sitten maalineduskahakassa syntynyt tappelu ja sen jälkeen raivoamaan vaihtiaition eteen??

Viitaluoma ei pukenut, Ilkka istui penkillä koko matsin, Pelikaanit ja Kerho näyttää missä mennään.
 

Lsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Mike, Vakio

Viestin lähetti Nuorempi Nelson

Jatkoajan "toimittaja" on pättänyt että levokari ei osaa pelata kiekon kanssa, itse olin shokin partaalla ensimmäisen 5 miinuutin jälkeen kun Levokari yksin maalin edessä menetti kiekon hallinan, lähin pelaaja oli 10 metrin päässä, tämä tapahtui kahdeti. Tämän jälkeen ei mitään pahaa sanottavaa Levokarista.


Kun kritiikkiä esitetään, on siihen myös vastattava perustellusti. Näin siis yritän nyt tehdä.

Ehkä en osannut pukea ajatuksiani kunnolla sanoiksi, tai sitten luit tekstiäni jotenkin kierosti. En nimittäin missään vaiheessa ole päättänyt Levokarin olevan kykenemätön kiekolliseen peliin. Eilisessä pelissä Levokari - isona miehenä - pyöriessään avuttomasti kiekon kanssa vain oli lähinnä huvittava näky. Ja kuten totesin, luulisin Levokarin paikkaavan kiekollisen taidon puutteensa kiekottoman peruspelin eheydellä. Ehkä - liiga näyttää.

Lsh
 
F

Flonaldo

Ensimmäisen päivän raportit

Tässä vielä linkit ensimmäisen päivän raportteihin, jos niiden löytymisessä on ollut ongelmia.

<a href=http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=10038&versio=raportti>HIFK-Davos</a>

<a href=http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=10039&versio=raportti>HPK-Pelicans</a>

Viestin lähetti Nuorempi Nelson
Pelin paras syöttö lähti L:n lavasta, toinen syöttäjä 1-0 maaliin, joka oli klassinen pakki antaa sivulle josta jatketaan takataolpalle. Se oli hieno syöttö levokarilta. Ihan totta.

Puhutaanko me nyt samasta tilanteesta? Paulilla kiekko viivalla, karvaaja tulee päälle. Pauli heittää vaan kiekon kulmaan, sieltä Kölli nousee ja laittaa Kuhdan lapaan. Minusta se oli kolmen metrin perussyöttö, jossa ei ollut mitään hienoa, kaunista eikä vaativaa. Sellainen joita näkee yhden ylivoiman aikana tusinan verran. Köllin suoritushan siinä hieno oli, Kuhdan ei tarvinnut kuin pitää lapa jäässä.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Re: Mike, Vakio

Viestin lähetti Nuorempi Nelson
Aina mä joudun teidän kahden kanssa "sotaan".
Asiaan Levokari oli oikeasti hyvä, tempo oli alhainen ja herralla oli kieltämättä kiire kiekon kanssa.

Pelin paras syöttö lähti L:n lavasta, toinen syöttäjä 1-0 maaliin, joka oli klassinen pakki antaa sivulle josta jatketaan takataolpalle.
Se oli hieno syöttö levokarilta. Ihan totta.


Tuo ensimmäinen kommenttisi on avain -asia. Tempo oli ja on harjoituspeleissä alhainen. Peli muutenkin hakemista vielä. Ei Levokarissa minunkaan mielestäni ollut vikaa, kun katselin Tampere-cupissa toissa syksynä Jokerit-Ässät treenimatsia. Mutta sitten kun on täysi rähinä päällä...älkää nuolaisko ennen kuin tipahtaa.
Kiekollisena viivalla hän on kohtuu hyvä, mitään muuta hyvää en itse hänessä näe. K-Vantaassa pelikaveri hymähti, että onhan se meille vahvistus kun kerran on liigajätkä...
 

Tuamas

Jäsen
Juuei

Kyllähän se Nielikäinen Kylähullu ompi, mutta ei välttämättä Pekkoa pahempi.

Vähän sen suuntaista juttua on kuulunut tuolta Nivalan Lehmipoikien suunnalta.
Vähän on päässyt ainakin silloin nuorempana tuo neste sumentamaan pään.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyseessä on ollut pienen jääkiekkopaikkakunnan ns. tähtipelaaja, joten ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, jotta nuorella janulla jossain vaiheessa ulsterin napit ovat hiukka liian auki. Pasinkin kohdalla voitanee kuitenkin jo nyt todeta, että elämä opettaa.

Minusta tämä kaikki huomio osoittaa vaan sen, että Pasissa on sitä jotain, mitä jääkiekkoyleisö haluaa; keskinkertaisuus kun ei jää mieleen. On mukava rakastaa tai vihata vai sopisiko tähän paremmin ilmaisu " I love to hate you"..?
Ja turhahan sitä on kenenkään kistää, etteikö Pasi pelaisi oikealla sarjatasolla - itseasiassa esim. luistelunopeus ja fysiikka on varmasti korkeaa liigatasoa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
hyvin menee

54.00 pelattu ja tilanne 5-0 (Hifk-Pelicans).Kohta saa taas lukea kuinka surkeesti ja sekavasti Hifk pelas mutta haittaako se jos viis reikä voitetaan?

No pitihän se arvata että kun vähän hehkuttaa niin heti Pelikaanit tekee maalin eli 5-1 ajassa 55.40.
 

Maestro

Jäsen
HPK-Davos

Pelicansia vastaan HPK tarvitsi kaksi erää ennen kuin heräsi horroksestaan. Davosia vastaan peli alkoi luistaa jo toisessa erässä. Ottelun eräänlaisena kulminaatiopisteenä voidaan pitää Davosin toisen erän kahden miehen ylivoimatilannetta, ja sen päättymistä maalittomana. HPK onnistui säilyttämään 2-1-johtonsa ja meni tämän jälkeen menojaan.

Loistokkaimmin Kerhon ketjuista esiintyi yllättäen Harri Suutarisen johtama nelosvitja, jossa laidoilla viilettivät Janne Lahti sekä Olli Sillanpää. Kolmanteen maaliin johtaneessa tilanteessa nuorukaiset pyörittivät sveitsiläisiä kuin riittävän vivahteikkaan kielikuvan keksiminen aivosolujani. Pyöritys päättyi Janne Lahden komeaan yksilösuoritukseen. Sama trio, puolustajinaan pääasiallisesti Janne Juppo ja Marko From, onnistui vielä kahdesti. Harri Suutarinen ampui 5-1, Olli Sillanpää läpiajoi 6-1:teen.

Ottelun parhaana Kerhon puolelta palkittiin kahdesti reputtanut puolustaja Sebastian Sulku. 2-1 syntyi aloitusvoiton jälkeisellä lämärillä. Toinen tuli ylivoimalla Tomas Kucharcikin tykityksestä juontuneesta paluukiekosta. Sulun esitys oli muutenkin terhakka.

HPK:n ykköskejtu esiintyi sekin edukseen. Vladimir Vujtek narutti vastustajia solmuun, milloin tahtoi. Avasosuma syntyi hienolla vanhanaikaisella.

Joni Puurula maalillaan onnistui mainiosti. Muutamia oivia torjuntoja sisältyi ottelun tuoksintaan. Veräjän suunnalle ei tarvitse pelkoaan suunnata, oli vahtina Smid tahi Puurula.

Kerhon riveistä puuttuivat pakit Marko Tuulola ja Vladimir Sicak. Janne Laakkonen kirmasi Eero Somervuoren paikalla kakkosketjussa. Pelicansia vastaan onnistunut Kasper Kenig oli myöskin poissa.

Rangaistuslaukauskilpailun voitto takasi Pallokerholle täyden kolmen pisteen potin. Turnauksen "finaalista" HIFK:ta vastaan on odotettavissa mielenkiintoinen mittelö.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Lsh

Kiitos vastauksesta, harvoin jos koskaan saa keskustella "toimittajan" kanssa jutusta. Olen ollut eilen häissä joten kirjoittaminen om aika hankalaa mutta minusta sinä( ja ei millään pahalla) teet klassisen virheen jutussasi, Levokarilla on maine, hän mokailee alussa sinä huomaat sen ja raportoit siitä, jos en olisi ollut pelissä olisin saanut negatiivisen kuvan Levokarista sinun tekstisi takia, oikeasti sain hyvin positiivisen kuvan.

Onpa huonosti kirjoitettu, toivottavasti tajuat mitä tarkoitan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauheeta kun krapulassa joutuu vastamaan kaikille, Flonaldo juuri se syöttö josta puhut, totta perussyöttö mutta se että levokari näki antaa sen syötön, syöttön antaminen on helppoa mutta se että näkee minne antaa, Kortelainen sai syötön jälkeen miettiä 5 sekuntia rauhassa minne laitaa, Levokarin syöttö oli pelin paras syöttö piste.

HIENO SYÖTTÖ.

Mike aivan niin tempo on alhainen jne. mutta itse en tuomitse enne´n kuin on syytä ja hyvältä näyttää ainakin vielä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös