Conan O'Brien

  • 455 824
  • 1 822

J.Petke

Jäsen
Oli selvä, että hätä oli melkoinen kun Lenon siirtymisestä kilpaileville huhuttiin ja sitten Jay palkattiin tuohon syksyn alkuillan talkkariin. Toki on edelleen mahdollista, että hitaan alun jälkeen Conan saa hyvän menon päälle (olihan Lenokin aikoinaan kovin kusessa, kuten myös Conan oman Late Nightin alussa). Silti periaatteessa koko NBC:n Leno/Conan/Tonight Show-sirkus on ollut aika perseilyä.

MACK

Piti juuri kanssa kommentoida että näyttäkää minulle talk show host joka ei ole ollut kusessa shownsa kanssa alkuun. Jenkit on vaan niin helvetin varautunutta kansaa, että ne vaativat oman aikansa jotta pääsevät sisälle ja hyväksyvät muutokset.

Vituttaa muutenkin tuo median toitottaminen kun showta on jo tullut kokonainen kuukausi. Kyllä tuo tuosta ottaa ilmaa alleen ja lähtee pyörimään. Jotain muokkauksia varmasti tulee mutta sitä odotin kyllä jo heti alkuun. Letterman on tehnyt showtaan jo ikuisuuden ja hänen katsojat eivät taatusti vaihda leiriä, niin erilaista tuo huumori on. Muutenkin aika epäreilua verrata Lettermania ja nykyistä Tonight showta keskenään. Toisella yli 10 vuoden perusta ja toinen aloittanut uuden shown kuukausi sitten.

Joutui nauramaan aika paljon tuolle Brunon tanssimiselle taannoisessa showssa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ainoa host, joka on ottanut oman elintilansa aika hyvin oli Letterman, kun astui oman CBS:n Late Shown ruoriin vuonna '93. Hän tuli nimenomaan Late Nightista sinne, eikä muuten siirtänyt suoraan vanhaa showtaan vaan teki uudistuksia. Leno sen sijaan oli samaan aikaan NBC:llä ongelmissa. Leno hostasi ekaa omaa showtaan, mutta oli kuitenkin tuurannut välillä Carsonia, niin että yleisö periaatteessa tunsi, mutta vaikeaa oli kyllä silti. 1995 sitten valta vaihtui katsojaluvuissa, eli kaksi vuotta vei.

Leno tuli kuitenkin aikoinaan Carsonin tilalle, koska legenda vanhana miehenä noin sadan vuoden uran jälkeen lopetti. Nyt tilanne ei ollut sama ja NBC on kuitenkin ottanut (turhan) riskin.

Kyllähän toisaalta todella moni talkkari myös on vuosien varrella kuollut aika nopeastikin, mutta tämän timeslotin kohdalla kärsivällisyyttä täytynee löytyä pitempään. Saivathan siis Leno ja Conankin silloin 93-95 aika hyvin aikaa. Se on mielenkiintoista, koska Jenkkien tv-maailmassa ei nimittäin yleisesti juuri kärsivällisyyttä tunneta, jos luvut eivät täsmää.

MACK
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ainoa host, joka on ottanut oman elintilansa aika hyvin oli Letterman, kun astui oman CBS:n Late Shown ruoriin vuonna '93. Hän tuli nimenomaan Late Nightista sinne, eikä muuten siirtänyt suoraan vanhaa showtaan vaan teki uudistuksia. Leno sen sijaan oli samaan aikaan NBC:llä ongelmissa. Leno hostasi ekaa omaa showtaan, mutta oli kuitenkin tuurannut välillä Carsonia, niin että yleisö periaatteessa tunsi, mutta vaikeaa oli kyllä silti. 1995 sitten valta vaihtui katsojaluvuissa, eli kaksi vuotta vei.

Korjaa, jos olen väärässä, mutta eikös koko Late Show perustettu vartavasten Lettermania varten sen jälkeen, kun NBC suututti Lettermanin palkkaamalla Lenon Carsonin jatkajaksi? Luonnollisesti tässä vaihdossa jo Late Nightista tuttu Letterman voitti Lenon, joka tuli uutena yrittäjänä peliin mukaan.
Olisi kiva nähdä tilastoa mm. siitä onko Lettermanin katsojamäärä kasvanut Lenon lopettamisen jälkeen vai junnaako tuo rating samalla tasolla. En ainakaan usko, että kovin moni Leno-fani olisi siirtynyt Lettermanin ohjelman pariin, onhan tuo miesten huumorikin täysin erilaista.
Lopultahan tuo vaihdon toimivuus selviää vasta vuoden tai parin päästä, mutta, koska median on pakko repiä otsikoita jostain tullaan näistä viikottaisista ratingien heilahteluista lukemaan jatkossakin, etenkin, jos Tonight Show häviää jatkossakin Lettermanille...
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä Lettermanin Late Show oli ikäänkuin uusi ohjelma, mutta oli kuitenkin uudella ohjelmapaikalla aiempaan kellonaikaan. Lenon Tonightin vetäminen alkoi käytännössä samoihin aikoihin kuin Conankin nyt aloitti, eli kevään lopuksi heti kun edellinen host lopetti, keväällä '92. Letterman pääsi aloittamaan vasta syksyllä '93 uuden ohjelmansa. Siinä mielessä puntit eivät olleet enää niin selkeästi Daven puolella.

MACK
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Parit kaaviot katsojista vuoden alkupuoliskolta:

kaikki (miljoonia)

Selkeä pudotus (jo verrattaessa Conanin ensimmäistä Lenon viimeiseen).
Ei voi kuitenkaan täysin verrata alkuvuoteen sillä kesällä muutenkin vähemmän katsojia.

Lenon 30 viimeistä viikkoa keskiarvolla 5,2 vs. 3,7 Letterman samalta ajalta.
Viimeiset 4 viikkoa Conan 4,2 vs. 3,6 Letterman.


18-49 vuotiaat (rating points)
Taso kutakuinkin säilynyt. Conanin ensimmäinen viikko parempi kuin Lenon viimeinen, kertoo aika paljon katsojakunnan rakenteesta, kun kokonaiskatsojia oli kuitenkin vähemmän.

Lenon 30 viimeistä viikkoa keskiarvolla 1,4 vs. 1,0 Letterman samalta ajalta.

Viimeiset 4 viikkoa Conan 1,6 vs. 0,9 Letterman.


Ei siis dramaattisia vaikutuksia tällä vaihdoksella. Conan menettänyt vanhukset, mutta mainosrahassa ei varmaankaan kovin paljoa.

Neljä viikkoa, kovin lyhyt tarkastelu vielä.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Talk Show on konseptina sen verran halvempi kuin vaikkapa jonkun tunnetun näyttelijän ympärille rakennettu prime time sitcom, että kärsivällisyyttä on senkin tähden enemmän ja siksi Lenollekin sorvattiin uusi show, jotta NBC pystyisi säästämään, mutta myös houkuttelemaan katsojia aikaisemmin illastakin.

En tiedä hämäävätkö uudet puitteet omaa arvostelukykyä, mutta jotenkin tyyli on tuntunut olevan hakusessa. Etenkin alkujaksoissa artistivieraiden vedoissa tuntuivat äänet olevan jotenkin väärin säädettyinä, sillä aina joko taustalaulu tai jokin instrumentti oli huomattavan kovalla muihin nähden. Pieni juttu sinänsä, mutta aiemmin soundi oli aina kunnossa. Lisäksi Andyn rooli on jäänyt vaiheeseen, ehdottomasti hänen pitäisi tehdä noita ulkostudiollisia osuuksia, sillä aikoinaan juuri ne olivat hänen parhaita pätkiään.

Tiedä sitten onko aikaisempi lähetysaika tiukempien sääntöjen myötä rajannut paljonkin erilaisten spontaanien reaktioiden mahdollisuutta, sillä ennen Conan oli vahvimmillaan juuri reagoidessaan usein tylsienkin vieraiden käsikirjoituksen ulkopuolelta heittämiin vastauksiin, mutta nyt monesti vastaus on vain "aha" tms. Conan oli Late Nightissa parhaimmillaan lähempänä juuri Lettermanin kykyä viedä tilanteita yllättäviinkin suuntin kun taas Kimmel sekä Leno ovat enemmän "mukanahihittelijöitä".

Ihan hyvin tuo silti on lähtenyt käyntiin, mutta mikäli käsikirjoitusporukka on vielä pysynyt pääosin samana, tietää heidän pystyvän parempaankin ja toivottavasti he eivät tee kompromissejä vain miellyttääkseen vanhoja Leno-faneja, sillä siinä helposti hukkuu se jokin, minkä vuoksi koko poppoo tuohon asemaan alunperin edes pääsi.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Heh. Itse uskon että Taurus odottelee kuvan ulkopuolella metallinvihreässä loisteessaan. Conan vaan esittelee Porschea(/elinkeinoa ikkunanpesijänä, jos ei päädykään talk show-isännäksi) lapselle, kun kuski on maksamassa.
Videosta noin muuten, "wow, Conan tankkaamassa, taidanpa kuvata ja laittaa nettiin", oikein TwitterTracker-alert.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo Twitter Tracker on kyllä ihan vitun huono osio ja tuntuu toistuvan kaikista sketseistä useimmin. Ja sitten pitäisi enää tietää, mikä on Twitter.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuo Twitter Tracker on kyllä ihan vitun huono osio ja tuntuu toistuvan kaikista sketseistä useimmin. Ja sitten pitäisi enää tietää, mikä on Twitter.

Minusta tuo on ihan hauska. Se "yleinen formaattiääni" on hauska, kun jauhaa paskaa. Normaalisti tollasta kuulee vain mainoksissa tms. Twitter on käsittääkseni palvelu, missä voi lähettää 140 merkkiä pitkiä viestejä. Sitten kun julkkikset näitä lähettää, ihmiset seuraa reaaliajassa, mitä julkkikset tekee. Sanoin käsittääkseni, kun en ole koskaan käynyt yhdelläkään Twitter-sivulla.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Aluksi minäkin ajattelin että onpas p:stä osio, mutta olenkin alkanut pitämään siiitä. Ensinnäkin se miten linnut teurastetaan aina eri tavalla ja Conan on "kauhuissaan", sekä ehdottomasti se korni Ou jeahjeah jeeee.... -lopetus juontoäänellä Tweet of the Weekissä. Osuushan siis on aivan yhtä tyhjänpäiväinen kun Twitter itsessään.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Ensinnäkin se miten linnut teurastetaan aina eri tavalla ja Conan on "kauhuissaan", sekä ehdottomasti se korni Ou jeahjeah jeeee.... -lopetus juontoäänellä Tweet of the Weekissä.

Twitter Tracker on kyllä ylivoimaisesti huonointa katsottavaa mitä Tonight Show tarjoaa. Nimenomaan tuo Conanin reagoiminen lintujen tappamiseen ja muutenkin koko osioon on olevinaan suunnattoman ärsyttävää. Tuo Oujeah -revittely onkin ainut osa tuota sketsiä, joka on saanut edes jollain tasolla viihdytettyä.

Lisäksi ohjelmaa pitäisi aina ruveta katsomaan vasta alkumonologin alettua, jotta säästyisi Andyn surkeilta kuulutuksilta (Joel takaisin!) ja Conanin joka kerta toistuvilta kommenteilta yleisön mölyämisestä.

Jotta ei pelkäksi haukkumiseksi mene, niin muutenhan ohjelma on hyvä.
 

megamusil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä mieltä olette muuten näistä monologin lopussa joskus olevista videopätkistä(Obaman haastattelua tai vastaavaa)? Jotenkin onnistuu olemaan muuten hyvässä ohjelmassa todella laimeita. Tulee mieleen vähä Kimmelin videopätkät, mutta niissä sentään Unnecessary Censorship on ihan hauska. Late nightissa näitä videosketsejä ei ollut juuri ikinä.
 

Sic

Jäsen
Parhaimmat naurut tarjoaa ne sketsit, joissa Conan pääsee vapaasti kiertämään esim. kaupungille tai vaikkapa NBC:n studiolle, tommosissa hän pystyy heittämään settiä tosta vaan. Twitter-tracker on nähty jo, on outoa miksi tuo on pitänyt roikuttaa mukana noinkin kauan. Myös Andy will try it- jutut on ihan turhia, niin väkisin väännettyjä, mentaaliteetillä "tehtiinpähän nyt andyllekkin jotain".

Ja toki hyvät vieraat pystyvät nostamaan aina jakson tasoa roimasti, tästä esimerkkinä vaikkapa toi Dana Carveyn vierailu. Ja eiköhän vieraiksi lasketa tuo showssa vieraillut stunttimieskin, tollasia tartteis tasasin väliajoin kyllä ohjelmaan, ovat lähes aina mielenkiintoisia.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Tähän Andyn pakkosyöttöön oli nyt liitetty myös (mielestäni Late Nightin paras osio) valokuvienkatselu. Eli se jossa Conan esim. "meni katselemaan" Maxin ja Joelin kanssa Superbowlia ja lopuksi joku Brad Pitt ilmestyi ovelle tms. No ymmärtäähän sen tietysti, jos jonkunnäköinen sidekick on olevinaan.

Andyn hahmo on vaan niin paljon laimeampi kuin Maxin ja Joelin. Heille sopi noi päättömät jutut, koska olivat(ovat) aika "outoja" ohjelmassa muutenkin. Tuo Andy kun itse on ilmeisesti kuitenkin jonkinsortin koomikko, niin aloituslähtökohta on aivan eri, ja silti lopputulos on kuitenkin aika laimeaa. Esimerkkinä nyt vaikka kun mies meni sinne kuuluttajatutkintotunneille yksinään kuvausryhmän kanssa.

Sanoisin että Andyn varaan rakennettu huumori on ehkä liikaa Conanin tyylinen ja se ei oikein toimi, kun Conan itse vetää sen paljon paremmin.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kritiikki Andrew "friend for life" Richteriä kohtaan on armotonta. Kuinka moni näki Andyä 90-luvun Conaneissa ja piti häntä silloin hauskana/nyt heikkona? Kuinka moni piti silloin heikkona/nyt heikkona? Kuinka moni ei nähnyt jaksoja Andyn aikaan?

Tuo todennäköisesti vaikuttaa paljon.

Noita valokuvia katseltiin paljon silloin jo Andyn istuessa sohvalla. Siihen aikaan tosin julkkis X ei vielä ilmestynyt ovella vetämään nyrkillä naamaan.

Tuo Twitter-homma on kyllä pelottavan paska.

edit. Mitkä vanhat komediaosuudet muuten ovat loistaneet poissaoloillaan? Onko live via satellite-haastiksia tullut kertaakaan? Entä If they mated?

Ja onko sarjan paras vieras The Donald ollut jo Losissa vieraana?

MACK
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kritiikki Andrew "friend for life" Richteriä kohtaan on armotonta. Kuinka moni näki Andyä 90-luvun Conaneissa ja piti häntä silloin hauskana/nyt heikkona? Kuinka moni piti silloin heikkona/nyt heikkona? Kuinka moni ei nähnyt jaksoja Andyn aikaan?

Tuo Twitter-homma on kyllä pelottavan paska.

Itse ainakin pidin Andystä alunperin ja pidän nykyäänkin. Tarvitaanko Andya? Ei välttämättä, mutta ei mies aiheuta minussa ainakaan mitään älytöntä vihaa. Välillä heittää hyvää välikommenttia ja osan ajasta nauraa lähinnä taustalla.
Enemmänkin muistelen niitä ensimmäisiä Conanin jaksoja ilman Andya. Ne vasta surkeita olivatkin.

Twitter Tracker on edelleen parhautta, harvoin tulee naurettua Conanin vakiosketseille yhtä paljon kuin tälle.

Onko kukaan muu huomannut Elisa.netin pakkomiellettä uutisoida Conanin "heikosta tilanteesta"? Milloin on ratingit huonoimmat ikinä koskaan missään ja nyt on vieraatkin huonommat kuin muilla. Melko paskaa journalismia valita satunnaisesti yksi päivä ties kuinka monesta ja sitten heittää juttua kuinka Conanin vieraat ovat huonommat kuin muilla. Etenkin, kun jutussa mainitun toisen päivän vieraat taas ovat Conanilla kovemmat kuin muilla. Eiköhän jokaisella ohjelmalla ole tähän aikaan vuodesta vaikeuksia löytää jokaisella päivälle tähtiä...
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Olen seuraillut Conania lähinnä sarjan nettisivuilla olevien videoiden perusteella ja minusta ihan hauskaa settiä välillä. Tietysti kokonaisuus jää vähän uupumaan kun pitää katsoa pätkiä sieltä täältä mutta ihan jees. Viime viikkojen hauskin tapaus oli ehkä jutustelu sen tuottaja Jordan Schlanskyn tms. kanssa. Hoho, varsinkin lopussa. Jotenkin vaan sen näki mailien päästä mitä tuleman pitää ja Conan osaa vielä vetää jutun sopivasti överiksi.
 

J.Petke

Jäsen
Maanantaina oli vieraana Charlyne Yi (Superbad, Paper Heart) ja siinäpä oli taas sellainen vieras ettei huonommasta väliä. Koko haastattelu on hermostunutta kikattelua ja sisältö oli aivan perseestä. En tiedä vetääkö tuo muija jotain roolia koko ajan mutta myötähäpeä ei ole aikoihin ollut näin iso.

Tässä on k.o haastattelu jos sen joku haluaa katsella
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkanut tässä hiljakseen ottamaan Conanissa pannuun se, kun puhuu jatkuvasti vieraan päälle. Vieras selittää asiaansa siinä ja Conan päättää itse oikeastaan kertoa tämän vieraan jutun loppuun tai ainakin sen alustuksen siihen tulevaan hauskaan sattumaan.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt kun syyskuu pääsee vauhtiin on Conaninkin aika astua syöttölautaselle jne. Pyöritteli asiaa mitenpäin tahansa oli kesä kyllä raju pettymys suosion kannalta. Katsojamäärät laskivat aika pahasti. Kaiken huippu on oikeasti jopa se, että Lettermanin uusinnat pesivät Tonight Shown!

Syksy on kuitenkin ihan eri asia kuin kesä ja nyt se tv-kausi vasta alkaa. Leno vielä alkuiltaan tuomaan nostetta, niin ehkä tämä huolestuttavasti alkanut matka vielä kääntyy.

MACK
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kuten arvata saattaa, Kuunanin siirtyminen prime timeen vei viimeisenkin särmän showsta. Nyt olisi aika kehitellä ihan jotain uutta ja räväkkää, mutta luultavasti pakettia hiotaan vielä enemmän ei ketään ärsyttävään suuntaan. Conanhan ei ole haastattelijana mitenkään hyvä, vaan enempi homma on toiminut komedia-elementtien varassa. Toisaalta, mikä show/ohjelma jaksaa ketään naurattaa +10 vuottta putkeen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös