Ilmoitukset

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Colorado Avalanche 2017–2018

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana ColCbj, 18.06.2017 klo 02.17.

  1. ColCbj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, Blue Jackets, Liverpool FC, Atletico
    Noniin, taas on kaksi runkosarjapeliä lisää tahkottu viikonloppuna. Ensin perjantain ja lauantain vastaisena yönä Ducks tuli vierailemaan Pepsi Centeriin. Ottelu oli alusta loppuun asti Avalanchen hallintaa. Ducks onnistuttiin riisumaan aseista lähes kokonaan, eikä Bernierin tarvinnut venyä moneenkaan vaikeaan torjuntaan. Puolustaminen oli erittäin kurinalaista ja varmaa, eikä suurempia koomailujakaan sattunut ainakaan liikaa. Ducks ei paineistanut puolustajia kovaa, joten avauspelikin onnistui kohtalaisesti melko paineettomana. Hyökkäyspäässä onnistuttiin luomaan tarpeeksi paikkoja ja kaksi maalia hylättiinkin. Rantanen ja Barrie erityisesti olivat hyvällä pelipäällä, Rantaselle 0+2 ja Barrielle hieno maali. Jossain kohtaa kuitenkin näytti siltä, että koko ykköskenttä olisi joutunut lasarettiin, mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut pahasti. Tuosta pelistä tuloksena siis 3-1 voitto ja kaksi pistettä jäi Denveriin.

    Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli vuorossa kauden ensimmäinen back-to-back-ottelu Texasissa Starsin vieraana. Peli lähti heti alusta alkaen melko tahmeasti käyntiin ja tuttu ongelma, eli avauspelin kanssa tuskailu tuli taas esille, kun Stars painoi kovaa päälle ja antoi painetta puolustajille. Avalanche oli varsinkin hieman yli ensimmäisen puolikkaan ottelusta pahasti jaloissa ja Dallas onnistukin monen läheltä piti-tilanteen jälkeen siirtymään 1-0-johtoon Bennin maalilla, joka lähti Andrighetton huonosta syötöstä hyökkäyssinisellä. Coloradon paikat olivat melko vähissä ja alivoimalla oltiin monesti todella suurissa vaikeuksissa ja vain ihmeen kaupalla joukkue onnistui pitämään eron yhdessä maalissa, kunnes aivan erän lopussa Tyler Seguin ampui pelin kahteen nollaan. Toisen erän loppupuolella kuin salama kirkkaalta taivaalta Duchene onnistui ranteella hienolla laukauksella kaventamaan pelin Bishopin kilpipuolelta. Joukkue sai tästä itseluottamusbuustin ja loppupelin ajan hyökkäyspeli olikin jo huomattavasti vapautunempaa. Kolmannessa erässä saatiin muutama kohtuu hyvä paikkakin avauspelin ongelmien silti jatkuessa, mutta kiekkoa ei saatu maaliin ja lopuksi Stars viimeisteli pelin 3-1-lukemat tyhjään maaliin. Onnistujina voidaan mainita Duchene ja Varlamov.

    Ennen Stars-peliä joukkue oli jopa koko NHL:n kärjessä, joten alkukausi on sujunut todellakin yli odotusten. Katsotaan, josko joukkue pystyisi pitämään edes vähänkin samanlaisen peli-ilmeen läpi kauden, sillä jos näin on, ei pudotuspelipaikkakaan ole edes utopiaa. Seuraavaksi vuorossa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä viimevuotinen finalisti Predators.
     
  2. ColCbj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, Blue Jackets, Liverpool FC, Atletico
    Huonoja ja hyviä uutisia loukkaantumisrintamalta, nimittäin Patrick Nemeth loukkasi ilmeisesti olkapäänsä tappelussa Seguinia vastaan, eikä pysty pelaamaan Predsiä vastaan ja on palannut Denveriin. Todella harmillista, hän on ollut todella hyvä alkukaudella. Toivottavasti ei ole mitään isompaa vammaa. Bednarin mukaan Lindholm pelaa hänen tilallaan. Hyviäkin uutisia on, nimittäin Jost on palannut harjoituksiin ja on lähes varmasti pelikunnossa huomenna. Huomisesta pelistä Bednar puhui hyvänä tason mittarina ja niinhän se onkin, hyvin mielenkiintoinen peli edessä.
     
  3. avs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Colorado Avalanche
    Oman divarin joukkueita vastaan on tullut nyt pataan kolme peliä putkeen. Bluesia vastaan nähtiinkin uusia ketjukomboja ja esimerkiksi Kerfoot pelasi sentterinä Duchenen vierellä. Mielenkiintoinen oli myös YV-kokoonpano, jossa pelasi Kerfoot, Rantanen, Jost, MacKinnon sekä Johnson. Sai paljon tilanteita aikaan. Rantanen on kyllä ollut hyvä alkukaudesta. Jopa Peliä katsomassa ollut Foppa kehui (vastahakoisesti) itänaapurin junnua. Foppa taitaa olla Ruotsissa pelattavissa peleissäkin läsnä.
    Seuraava matsi vasta keskiviikkoaamuna, joten toivottavasti nyt huili tekee hyvää.
     
  4. Ralph Jäsen

    NHL myönsi, että Avalanchen tasoitusmaali hylättiin Bluesia vastaan turhaan. Mutta eihän se mitään auta, kun se hylättiin pelissä ja maksoi luultavasti vähintään pisteen. Hyvän alun jälkeen suunta on nyt ns. odotettu.
     
  5. ColCbj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, Blue Jackets, Liverpool FC, Atletico
    Itseltä jäi tällä viikolla Nashville-peli välistä, ainoastaan kooste tuli katseltua. Häviöhän siitä tuli, mutta ei sen helppo peli pitänyt ollakaan. St Louis-pelistä tuli pari erää katseltua sivusilmällä, joten en noista peleistä sen suurempaa analyysiä lähde tekemään. Omaan silmään peli näytti kuitenkin ihan kohtuulliselta ja ketjurulettia oli taas pyöritelty sekä Yakupov penkitetty. Harmi, että kolmannen erän lopun Rantasen maali hylättiin väärin perustein, olisi voinut olla voittokin kairattavissa. Ylivoima tosiaan mielenkiintoisessa koostumuksessa, mutta vaikutti toimivan. Rantanen oli aivan liekeissä ja antoi upeita passeja maalin kulmalta ja takaa. Ehdottomasti alkukauden suurimpia onnistujia ja vetää lähes piste per peli tahdissa. En sitten tiedä, että saadaanko hänestä enemmän irti tuolla paikalla ylivoimassa vaiko sitten b-pisteen kaarella. Molemmilla paikoilla tuntuu sujuvan, mutta vedon lähtemisen kanssa on ollut hieman ongelmia, Mikko on monesti pyyhkinyt vain pölyt kiekon päältä vetotilanteessa. Tiedä sitten onko Kerfoot parempi tuolla paikalla (vaikka hyvän pelin pelasikin), mutta Duchene voisi hyvinkin olla. Häntä taas ei välttämättä kannata tuohon ylivoimaan laittaa, jotta toinenkin ylivoima on jonkinlainen uhka. Ylivoima % on 16, joka ei mikään häikäisevä ole, joten kyllä jotain muutoksia kannattaakin kokeilla. No, onneksi ei tarvitse itse olla päättämässä.

    Terävän aloituksen jälkeen ollaan ajauduttu kolmen ottelun tappioputkeen, mutta ei tuo peli edelleenkään niin huonolta näytä. Loukkaantuneiden lista sen sijaan näyttää. Jost on varmuudella sivussa 2-3 viikkoa ja Compherin saikun pituudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Nyt joudutaan nostamaan San Antoniosta vahvistuksia rosteriin. Saa nähdä, ketä sieltä on ylös tulossa, Greer ja Grimaldi ovat varmaan vahvoilla. Seuraava peli vasta keskiviikkona Dallasia vastaan, josko silloin saataisiin tappioputki katkaistua.
     
    Viimeksi muokattu: 22.10.2017 klo 23.53
  6. ColCbj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, Blue Jackets, Liverpool FC, Atletico
    Farmista on kutsuttu ylös Greer, Bourque ja Mironov. Harjoituksissa on eilen vedetty seuraavilla ketjuilla:

    Andrighetto-MacKinnon-Rantanen
    Landeskog-Duchene-Yakupov
    Nieto (Bourque)-Soderberg-Comeau
    Wilson-Kerfoot-Greer

    Kerfoot siis vetänyt nelosessa ja Comeau kolmosen laidassa. Toivottavasti huomenna pelissä ei nähdä Comeauta kolmosessa, ei nimittäin kuulosta näin lähtökohtaisesti kovinkaan hyvältä. Landy ja Duchene yhdistetty jälleen ja ykkönen tutussa muodossa. Ilmeisesti Wilson ei kuitenkaan ole pelikunnossa, joten joko Nieto tai Bourque pelaa hänen paikallaan. Myös Nemeth on sivussa ja Bigras palaa kokoonpanoon. Mironov on ainoana healhty scratchina.

    Loukkaantumisten rasittamana Tähtien kaatoon.
     
  7. ColCbj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, Blue Jackets, Liverpool FC, Atletico
    Kolmen ottelun tappioputki onnistuttiin katkaisemaan Starsin kustannuksella. Peli päättyi 5-3 ja maalinteossa onnistuivat Nieto kolmesti, Landeskog sekä Barberio. Taisivat olla aika vähissä ne, jotka uskoivat Nieton hattutemppuun ennen ottelua, mutta kyllähän tämä kelpaa. Lienee sanomattakin selvää, että kyseessä oli miehen Nhl-uran ensimmäinen kolmen maalin ilta. Hieman tietysti kävi Nietolla tuurikin, mutta maali on aina maali ja tuosta hattutempusta tulee varmasti paljon lisää itseluottamusta. Nieto pelasi suurimmaksi osaksi kolmosen laidassa yhdessä Söderbergin ja Comeaun kanssa. Ketju vaikutti ihan hyvältä ja Comeaukin pelasi parhaan pelinsä tällä kaudella minun näkemistäni peleistä.

    Peli itsessään oli ihan mukavaa katsottavaa. Avs pelasi joukkueena hyvin ja loi tasaisesti paikkoja läpi ottelun. Peli-ilme oli jälleen hyvä ja Varlamov totutulla tasolla. Ykköskenttä pelasi tällä kertaa vähän heikomman pelin, mutta muut nostivat tasoaan ja tekivät tarvittavat osumat. Bourque ja Greer selvisivät pelistä ihan hyvin, kummankaan pelissä ei sen suurempaa moitittavaa ollut, mutta näkeehän sen, ettei Bourquen putki oikein liiku Nhl:n tahtiin. Söderberg on selvästikin onnistunut jättämään viime kauden epäonnistumiset taakseen ja on ollut kuin eri mies koko kauden alun ajan. Alivoimalla erityisesti loistavaa työtä.

    Ykkösylivoima oli tällä kertaa muodossa Johnson-MacKinnon-Andrighetto-Kerfoot-Rantanen. Johnson siis oli Barrien paikalla ainoana viivapelaajana. Joukkue sai kolme ylivoimamahdollisuutta, mutta onnistumisia ei syntynyt. Tuolle viisikolle antaisin kyllä vielä pari peliä lisää kokeiluaikaa ennen kuin sen suurempia muutoksia alkaisin tehdä. Rantanen pelaa nyt siis tuolla samalla paikalla, kuin MM-kisoissa keväällä, eli maalin takana/edessä. Peli kulkee yhä melko paljon Rantasen kautta, vaikka hän onkin siirtynyt pois tuosta kaarelta ja hyviä syöttöjä hän antaakin. MacKinnon voisi mielestäni ampua hieman enemmän, melko vähissä ovat olleet onetimerit ykkösylivoimassa, kun ei Kerfootkaan niitä mitenkään kovin aktiivisesti tunnu viljelevän. Kakkosylivoimassa Yakupov taas ampuu lähes aina ykkösellä kun vain kiekon saa, mutta melko huonolla menestyksellä. Katsotaan miten ylivoima tuosta kauden mittaan muodostuu.

    Viikonloppuna edessä tuplaottelu, ensin Vegas vieraissa ja Blackhawks kotona, joista ainakin tuo Blackhawks-peli jää itseltäni väliin. Joukkueet ovat sijoilla 3 ja 4 konferenssissa, joten helppoja pelejä nuo eivät tule olemaan. On tämä kauden alku kuitenkin sen verran hyvin sujunut, että kaksi pistettä on odotuksissa noista otteluista. Nemeth palaa kokoonpanoon ja harjoituksissa Zadorov sekä Mironov ovat olleet kokoonpanon ulkopuolella. Varlamov aloittaa maalissa Vegasissa, joten Bernier mitä luultavimmin pelaa Blackhawksia vastaan.

    Ei muuta kuin eteenpäin, 73 ottelua runkosarjaa jäljellä.
     
  8. avs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Colorado Avalanche
    Vegasissa ei maalinteko maistunut, mutta kotona kaatui sitten Chicago komeasti. Hallissa taas paljon inkkarifaneja, joten voitto maistui ekstramakealta.
    Barrielle uran 200:s piste. Landeskog ykkösvitjassa MacK:n ja Rantasen kanssa tuotti tulosta.
    Sanoin alkukaudesta että toivottavasti kotona homma toimisi viime kautta paremmin ja juuri niin on tapahtunut. Vähintään kolme maalia tehty jokaisessa kotipelissä ja voittoja on tullut.
     
  9. ColCbj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, Blue Jackets, Liverpool FC, Atletico
    Vegasista tosiaan rumasti 7-0 turpaan ja Chicagosta kotona 6-3-voitto ilmeisesti kauden parhaalla pelillä. MacKinnonkin sai kunnolla pistehanat auki, josko se tuosta alkaisi hänelläkin kulkea paremmin. Myös Rantaselta hienot tehot. Pitää myös mainita Grimaldi, hän iski heti 1+1 tehot.

    Ensi yönä vastassa kotona Hurricanes. Mielenkiintoinen ottelu luvassa, sillä Carolinassa pelaa kolme erittäin mielenkiintoista suomalaisnimeä. Katsomossa ovat jälleen Zadorov ja Bigras, sillä eihän voittavaa kokoonpanoa kannata lähteä muuttamaan. Varlamov aloittaa maalissa. Peliin lähdetään ehdottomasti voitto mielessä, tappio olisi pettymys tästä ottelusta. Ottelussa on myös syöpäteema esillä ja Avalanchen twitterissä ainakin Rantanen näytti vetävän pinkin erkan lapaansa, joten vähän normaalista poikkeava peli tulossa.
     
  10. avs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Colorado Avalanche
    95. Se oli Varlamovin torjuntaprosentti 5-3 -voittopelissä. Vetoja kohti Varlyn maalia siis 60 ja uusi ennätys siis tällä saralla miekkoselle. Erityisesti ruotsalaiset kunnostautuivat maalinteossa, ilmeisesti kaikki haluavat olla kokoonpanossa viikon päästä. Rantasellekin komea ohjuri MacK:n syötöstä.
    Hyvä kotivire sai siis jatkoa. Maalit/peli kotihallissa on tuplaantunut viime kaudesta (2.23 -> 4.6).
    Viikonloppuna vielä back-to-back itärannikolla ja sitten kutsuukin jo Ruotsi.
     
  11. ColCbj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, Blue Jackets, Liverpool FC, Atletico
    Carolinasta 5-3-voitto ja viime yönä 5-4 rankkareilla Flyersistä. Kuten @avs jo sanoikin, Varlamov otti järkyttävästi torjuntoja Hurricanesia vastaan ja vaikka yksi maali lipsahtikin hieman helpohkosti, oli hän todellakin voiton avain. Viime yönä torjuntoja kertyi 33 kappaletta. Philadelphiassa ylivoimalla kaksi onnistumista, kun Duchene ja Rantanen osuivat molemmat kerran. Ylivoima on nyt liigan 10. parasta onnistumisprosentilla 20.8, joka on jo ihan riittävä prosentti. Comeau ja Soda ovat molemmat petrannet ja pelaavat ihan hyvää jääkiekkoa varsinkin alivoimalla, viime yönäkin Comeau onnistui juurikin alivoimalla. Alivoimaprosentti on 81.5, joka oikeuttaa liigan 12. sijaan. Erikoistilanteet ovat siis ihan kohtuullisella tasolla. Nyt kun 13 peliä on pelattu voidaan noillekin tilastoille jo antaa hieman arvoa. Grimaldi oli sivussa ja Yakupov nostettiin ylemmäs ketjuhierarkiassa ja hän iskikin heti yhden maalin. Myös Duchenelle 1+1 ja Barrielle 0+2-tehot. Peli ratkesi tosiaan rankkareilla ja Avsin ampujat olivat MacK, Duchene ja Rantanen. Nate ja Mikko iskivät maalin ja varmistivat joukkueelle kaksi pistettä.

    Puolustuspeliä pitäisi vielä saada tarkemmaksi, ettei Varlamovin ja Bernierin tarvitse joka yö seisoa päällään. Hyökkäys iskee kyllä riittävästi maaleja, kunhan vain päästetyt maalit pidetään siedettävällä tasolla. Ensi yönä b2b-peli Brooklynissä, eli vastassa Islanders ja kuuma Tavares.
     
  12. Ralph Jäsen

    Ai että, Islanders-matsi ja sitten katseet kääntyy Tukholmaan. Mahtaako Avalanche lentää suoraan New Yorkista Tukholmaan vai käväisevätkö Denverin kautta?

    Maaleja satelee, mutta molempiin päihin. Aika odotettua. Tai siis odotettua jollekin, ei niille jotka pitivät Avalanchen hyökkäystä Iginlan johdolla NHL:n huonoimpana.
     
  13. avs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Colorado Avalanche
    Lainaus:
    Lentävät Newarkista Ruotsiin. Kipeänä ollut Grimaldi liittyy jengiin siellä.
     
  14. Väärä Varuste Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Colorado Avalanche, Suomi, Les Bleus
    Diili tehtiin ja Duchene-saaga saatiin vihdoin päätökseen. Vaikka kyseessä on yksi suosikkipelaajistani AVS:issa ja monivuotinen franchise-pelaaja (joukkueen kasvot jo vuosia, unelmoinut jo skidinä AVS-paidassa pelaamisesta yms), niin kyllä olo on helpottunut. Haikea, mutta helpottunut. Pelaaja, joka ei pelannut enää 100% logolle ja joka oli pyytänyt siirtoa jo viime jouluna (Sakicin haastattelun mukaan) ja oli varmasti turhautunut pitkään velloneisiin siirtohuhuihin, pääsi vihdoin pois uusiin ympyröihin. Landeskogin ja Johnsonin haastatteluissakin se kävi ilmi, että treidi oli myös muulle joukkueelle helpotus, vaikka tämmöinen kesken matsia treidaaminen olikin hieman vaivaannuttava seikka asioiden kulussa. Johnson painotti haastiksessa, että nyt joukkueessa kaikki pelaa logolle. Toivottavasti tämä kaikki hitsaa joukkuetta enemmän yhteen ja hyvä pelivire jatkuu.

    Takaisin saatiinkin sitten aimo kasa tulevaisuuden palikoita, joskin nyt meillä on kaksi hyökkäysorientunutta pakkia, eikä vieläkään sitä varmaa oman pään luutaa (Johnson enemmänkin all-around). Tuleva drafti kuulemma on täyttä sontaa (ainakin jenkkifoorumien pessimistien mukaan), joten en tiedä noiden pickien arvosta, mutta ainakin Girard ja Bowers vaikuttavat todella maukkailta palasilta tuleviksi vuosiksi. Girard kuulemma pelaa jo heti Tukholmassa. Can't wait!

    Mikä muuten on tilanne Shipatshev-saagassa, joko ukko palasi Venäjälle vai vieläkö jumittaa Vegasissa? Nyt olisi nimittäin palkkakatossa tilaa entistä enemmän, rahaa käytössä (onko sitä tosin koskaan näillä omistajilla?) ja kakkossentteri puuttuu... 1 + 1 ? Ja laitaan löytyisi vielä maanmies Yakupov. Aina saa haaveilla.
     
  15. Henkka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
    Lainaus:
    Syvänä tuota 2018 draftia pidetään nimenomaan puolustajien osalta. Avs saattaa tehdä tällä kaupalla melkoisen pakkiremontin, jos mahdolliset draftatut pakit osuu hyvin. Ainakin osumaprosentit nyt lähes tuplattiin.
     
  16. Ralph Jäsen

    Onhan tämä harmi, mutta onneksi sentään edes odotettu. Tällainen kun tulisi puskista, huh huh. Heräsin äkillisesti yöllä ja kun vilkaisin nettiä, siirto oli juuri tapahtunut. Eipä enää nukuttanut.

    Senators on ehkä kaikista mieluisin vaihtoehto Duchenen uudeksi osoitteeksi, joten ei sen puoleen harmita. Se vaan harmittaa, että Senators on juurikin vastassa Tukholmassa eli näen Duchenen livenä, mutta valitettavasti väärässä joukkueessa. Olisivat nyt viikon pitkittäneet siirtoa edes. Mutta siirto itään, juurikin sopiva. Jossain divisioonavastustajassa kuten Predatorsissa miehen katseleminen ei olisi ollut kovinkaan kivaa.

    Siirtokorvaus oli kuten O'Reillyn tapauksessa eli isosti kysymysmerkkejä. Mielellään olisi nähnyt siirrossa tulevan jonkun valmiin hyvän pakin, eikä vain "toivotaan, toivotaan" -kamaa. Eli nyt saadaan muutama vuosi odottaa ennen kuin tiedetään, miten Avalanche kaupassa onnistui. Ja samoin pari vuotta odotetaan milloin Jost, Rantanen tai Landeskog matkaa Bruinsiin.

    Tällaista tää välillä on, eipä voi mittään.
     
  17. Walkin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Pittsburgh Penguins, #3, #58, #71, #81, #87
    Lainaus:
    Tuo Girard on ainakin allekirjoittaneen vakuuttanut tässä alkukaudesta mitä miehen pelejä olen nähnyt. Uskon vahvasti, että kaverista tulee olemaan paljon iloa Coloradolle. Eihän tuossa tosiaan mitään varmoja kortteja ole, mutta tuohon yhteen nyt ainakin uskon ja toivottavasti onnistuu.

    Tuli muuten tuosta tulevasta viikonlopusta sitten paljon mielenkiintoisempi tämän treidin takia!
     
  18. Ralph Jäsen

    Lainaus:
    On kuitenkin eri asia hommata viiden ottelun Girard kuin esimerkiksi 323 ottelun Ekholm. O'Reilly-kaupassakin tulleista mielenkiintoisista lupauksista Grigorenko pelaa jo KHL:ssä ja Zadorov ei ole kaukana lähteä perässä.

    Nyt täytyy vain toivoa, että nämä hankinnat onnistuvat ettei tosiaan Rantasta kaupasta samalaiseen pakettiin Brunsiin parin vuoden päästä ja toivotaan taas silloin parasta.
     
  19. Walkin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Pittsburgh Penguins, #3, #58, #71, #81, #87
    Lainaus:
    Tottakai, kunhan vain sanoin, että ainakin itse uskon tuohon kaveriin, että pystyy lyömään läpi toisin kuin esim. mainitsemasi Grigorenko ja Zadorov. Aika sen sitten näyttää, toivon onnistumista.
     
  20. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Taisin tähän ketjuun jo aikaisemmin kirjoittaa kuinka mulla on sydämessä aina paikka, jos pelaajaa verrataan Jonathan Toewsiin. Nyt Avalanchessa pelaa kaksi, Bowers tuli Jostin seuraksi. Viime kerralla en saanut vastausta, mutta haluaisiko joku avata kuinka valmiilta Jost on näyttänyt?

    Kamenev ei ole menetetty lupaus ja pääsee varmasti vähän suurempaan rooliin Avalanchessa. AHL:ssa isoja pisteitä tahkonut taitava sentteri-laituri ihastutti meikäläistä ainakin Venäjän maajoukkuepaidassa, vaikka pieniä eijaksaeikiinnosta-piirteitä olikin havaittavissa. Uskon silti, että NHL-tason pelaaja hänestä vielä tulee.

    Avalanchen kannattajille Roman Josin luistelu on varmasti tuttu, nyt näette hieman pienemmän, mutta vieläkin taitavamman luistelijan joukkueessanne. Erinomainen offensiivinen puolustaja ja sopii kuin nenä päähän nykyiseen NHL:ään. Tarvitsee vierelleen häntä hyvin varmistavan puolustajan, jotta pääsee taidot oikeuksiinsa.
     
  21. Juteeni Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche ja Tappara
    Lainaus:
    Sen verran mitä miestä on nähnyt ja hänestä on lukenut, niin NHL on tällä hetkellä väärä paikka miehelle. Kausi North Dakotassa olisi tehnyt varmasti hyvää, mutta silloin ei ollut vielä tietoa Kerfootista, eikä siitä, että Söderberg on oppinut pelaamaan taas jääkiekkoa. Compher saa ilmeisesti sentterin paikan jolloin Jost varmaankin siirtynee AHL:n puolelle painimaan,
     
  22. Ralph Jäsen

    Lainaus:
    Lähtökohtainen tilanne oli se, että Tyson Barrielle tarvittaisiin joku tällainen kaveri. Nyt sellainen tarvitaan myös Girardille.
     
  23. ColCbj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche, Blue Jackets, Liverpool FC, Atletico
    Viime yönä pelattiin back-to-back ottelu Islandersia vastaan ja siitä tuloksena tappio lukemin 6-4. Se oli tiedossa, että ottelusta tulee vaikea, sillä Islanders oli saanut huilata kun Avs pelasi juuri edellisyönä. Heti ottelun alussa kuitenkin tapahtui kummia, kun Comeaun loukkaantuessa myös Duchene poistui kentältä. Siinä kohtaa tiesi, että se jo kauan odotettu on vihdoinkin tapahtunut. Palataan tuohon siirtoon kuitenkin myöhemmin. Comeau siis loukkasi ja harmittava juttu tuokin on, kun mies on nyt peliään parantanut. Joukkue pelasi ottelun loppuun kymmenellä hyökkääjällä, joka yhdessä back-to-back pelin kanssa on myrkkyä pohkeille. Islanders iskikin 5-1 tauluun, joskin noista osumista kolme oli todella epäonnekkaita pomppuja. Isles iski vielä yhden Avsinkin onnistuessa kertaalleen. Huomattavaa on, että Islesin Barzal keräsi 0+5 tehot yön ottelussa. Kerfoot kaunisteli lukemia vielä lopussa ensin maalin takaa onnekkaan pompun kautta ja toisen kerran muutama sekunti ennen loppua puoliksi tyhjään verkkoon. MacKinnon on nyt alkanut löytämään tehojaan ja Landeskogkin iski jo kauden viidentensä. Tällä tahdilla hänkin on pelaamassa 30 maalin kautta.

    Sitten itse yön pääasiaan, eli Duchenen treidiin. Nyt se siis on totta, vajaa vuosi sitten mies esitti toiveen tulla treidattavaksi jonnekin muualle ja tuota ennenkin tästä on puhuttu jo ainakin kaksi kautta. Treidissä liikkuu siis Duchene Senatorsiin ja Turris Predatorsiin. Avalanchen organisaatioon siirtyvät seuraavat pelaajat ja varausvuorot Vladislav Kamenev (H, Nsh), Sam Girard (P, Nsh), toisen kierroksen varausvuoro 2018 draftiin (Nsh), Shane Bowers (H, Ott), Andrew Hammond (Mv, Ott), ensimmäisen kierroksen varausvuoro vuoden 2018 draftiin, joka siirtyy vuodelle 2019 jos varausvuoro on top 10 (Ott) ja kolmannen kierroksen varausvuoro vuoden 2019 draftiin (Ott). Sitä odotettua valmista Nhl-tason puolustajaa mallia Ekholm ei siis tullut, vaan monta prospectia ja varauksia.

    Vladislav Kamenev
    Vladislav Kamenev (left) on 21-vuotias venäläinen sentterilaituri, joka pelasi kolmatta kauttaan Milwaukeessa Nashvillen farmissa, jonne hänet varattiin vuoden 2014 draftissa numerolla 42. Nyt siirtynee San Antonioon Rampagen riveihin. Kamenev on isokokoinen pelaaja, joka muistetaan hyvin kilahduksestaan vuoden 2016 U20-kisojen finaalissa Suomea vastaan, kun hän huitaisi toimitsijaa sormeen ja raivosi tuomareille. Viime kaudella hän pelasi Admiralsissa 70 ottelua tehoin 21+30 ja tällä kaudella on kymmenestä ottelusta kertynyt kahdeksan tehopistettä. Kamenevilla on Nhl-pelejä on takana vasta kaksi kappaletta. Mielenkiintoinen lupaava pelaaja, mutta lopullinen läpimurto on tekemättä. Saa varmasti viimeistään ensi kaudella näytön paikan, kun tehoja on kertynyt Ahl:ssä hyvin.

    Samuel Girard
    Samuel Girard (left) on 19-vuotias puolustaja, joka pelasi ensimmäistä kauttaan Predatorsin riveissä, jonne hänet varattiin vuoden 2016 draftissa numerolla 47. Girard hyppää suoraan Avalanchen kelkkaan ja pelannee jo perjantaina. Nhl-kokemusta hänellä on tältä kaudelta viiden ottelun verran, joissa syntyi tehot 1+2. Viime kaudella muutama peli Ahl:ää, mutta pääosin QMJHL:ää saldona 59 ottelua tehoin 9+66. Kyseessä on lyhyt 178cm pitkä hyökkäävä puolustaja, joka pelaa pikaisen skouttauksen perusteella todella räiskyvää ja viihdyttävää lätkää. Nopea luistelu, hyvä veto ja pelisilmä. Mielenkiinnolla odotan, mitä Girard tuo tullessan, mutta puolustuspeli mietityttää, kun kyseessä taitaa olla hyvin paljon Barrien tyylinen pelaaja.

    Shane Bowers
    Shane Bowers (left) on 18-vuotias sentteri, joka pelaa ensimmäistä kauttaan NCAA:ta Bostonin yliopistojoukkueessa. Bowers on Ottawan varaus numerolla 28 vuoden 2017 draftissa. Bowers jatkanee pelaamista NCAA:ssa, jossa hän on tällä kaudella merkkauttanut kymmenen peliä tehoin 4+2. Kyseessä on ilmeisesti kahden suunnan sentteri ja häntä on verrattu jopa Jonathan Toewsiin. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaveri pystyy tarjoamaan muutaman kauden kuluttua, kyseessä on kuitenkin vasta 18-vuotias peluri.

    Andrew Hammond
    Andrew Hammond (hanska vasen) on 29-vuotias maalivahti, joka pelasi alkukauden Belleville Senatorsissa Ottawan farmissa. Nhl:ssä pelejä on takana 55 ja ura on sujunut pääosin hissatessa Ahl:n ja Nhl:n välillä. Tämä sama jatkuu varmasti Avsissa, Hammond siirtyy San Antonioon ja ylös hänet kutsutaan jomman kumman maalivahdin loukkaantuessa. Häneltä ei sen suurempia odotuksia ole, eiköhän tuo backupin backuppina mene.

    Itse olen henkilökohtaisesti tyytyväinen tähän treidiin, sillä kyllähän kahden euron kolikoistakin tulee joskus satanen täyteen. Vaarana on vain se, kuten @Ralph sanoi, että pelaajista tulee tasoa Grigorenko. Toivottavasti ei niin, mutta tulipahan tässä nyt täytettä prospect pooliin. Prospecteista puheen ollen Ty Lewis on iskenyt 17 peliin 31 pinnaa Whl:ssä ja on pistepörssin viidennellä sijalla, joka lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen. Suurimmat odotukseni tämän treidin palasista kohdistan Bowersiin ja Girardiin, joista uskon kehittyvän todella kovan tason pelureita, mutta Kamenevista en uskalla sanoa vielä mitään. Toivotaan hänenkin onnistuvan, mutta sen näkee sitten muutaman vuoden kuluttua. Nyt tosiaan tarvitaan Girardillekin sitten se varmistava pari, itse laittaisin hänet Johnsonin pariksi tällä hetkellä, jolloin puolustus menisi näin:
    Girardi-Johnson
    Nemeth-Barrie
    Bigras-Zadorov

    Ykkösparissa pelaaminen saattaa kuitenkin olla liian iso rooli heti näin alkuun, mutta eipä tuolta rosterista oikein muita varmoja rightin pakkeja löydy kuin Johnson. Yksi vaihtoehto olisi toki lyödä hänet kolmospariin vaikkapa Zadorovin kaveriksi, mutta saa nähdä miten hän tuonne asettuu, vai lähetetäänkö hänet farmiin kehittymään muutaman pelin jälkeen.

    Lainaus:
    Olen samoilla linjoilla käyttäjän @Juteeni kanssa, eli tällä hetkellä pelipaikka tulisi olla jossain ihan muualla kuin Nhl:ssä. Ei ole vielä valmis paketti Nhl:ään ja esimerkiksi luistelu näyttää melko heikolta. Siirtynee Ahl:n puolelle kunhan palaa loukkaantumisensa jäljiltä.

    Täytyy kyllä sanoa, että onneksi Söderberg on taas jääkiekkoilija. Hänet voi lyödä tuohon kakkossentterin paikalle ja jos jatkaa alkukaudella nähtyjä otteita, ei tule mitään ongelmaa. Nyt kun vielä Compher kohta palailee sairastuvalta on sentteriosasto ihan kunnossa MacKinnonin, Sodan, Compherin, Kerfootin, Wilsonin ja Grimaldin toimesta. Wilson ja Grimaldi varmaankin pelaavat laitureina (Wilson sitten kunhan tervehtyy), ja neljä ensin mainittua kaveria hoitavat sentterin roolin ja Jost pudotetaan farmiin. Onhan tämä downgrade, kun Duchene lähtee, mutta täytyy muistaa ajatella tulevaisuutta, vaikka tässä nyt varmaan menetettiinkin viimeistään mahdollisuudet playoffeihin. Sinänsä tuokin on ihan hyvä asia, jos sieltä draftista saataisiin naarattua joku hyvä puolustaja, joka osaa muutakin kuin pelata ylivoimaa.

    Tulevaisuus alkaa näyttämään hyvältä, kunhan sitä ei pilata millään luupäisillä treideillä. On Makaria, Lewistä, Girardia, Rantasta, MacKinnonia ja Jostia. Nyt muutaman päivän tauolle ja edessä on Duchene ja Ottawa x2 Ruotsissa. @Ralph voikin sitten varmaan raportoida tunnelmasta paikan päältä kun sinne lähtee.
     
    Viimeksi muokattu: 06.11.2017 klo 18.44
  24. Mr. Smith Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves, Canucks
    Lainaus:
    Korjataan sen verran, että Girard on vuoden 2016 varaus. Tuolloin Colorado varasi muutaman pykälän aiemmin Cam Morrisonin ja ekalla kierroksella Tyson Jostin. Siinä kun Jostin menokin on näyttänyt vähän heikolta vielä NHL:ssä niin ei Girard ole myöskään itseä vakuuttanut. Eikä vakuuttanut Nashvillen valmennustakaan - tehoista huolimatta.

    Girard on pelannut vasta 8 ottelua AHL:ssä, mutta miinuksia on kertynyt varsin reilusti (-7). Sama juttu NHL:ssä; 5 ottelua ja -3. Tällä kaudella hän onkin opetellut peliä lähinnä pressiboksista käsin. Viiden pelatun ottelun lisäksi Girard on katsonut 9 peliä sivusta. Potentiaalia Girardissa on huimasti, mutta nyt Colorado joutuu miettimään mikä olisi järkevintä hänen kehityksensä kannalta. Laittaa vielä kaudeksi junnuihin vai peluuttaa NHL:ssä. Jos Coloradolla ei ole laittaa tuohon viereen sopivaa tutoria niin kannattaako Girardia vielä peluuttaa NHL:ssä? Mene ja tiedä.
     
  25. Juteeni Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Avalanche ja Tappara
    Lainaus:
    Suoraan syvään päähän vain. Girard pelaa jo Ruotsissa. Toki Coloradolla on neljä peliä aikaa katsoa miltä meno maistuu ennen lopullisen päätöksen tekoa.