Colorado Avalanche 2009-2010

  • 91 454
  • 370

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Ajattelin että avaan uuden kausiketjun vasta kun uudesta toimitusjohtajasta ilmoitetaan, mutta hitaita ovat Lacroixin kiireet. Pahaa pelkään että hän hoitelee hommia vielä ensi kuussakin ja turha avausta niin pitkään on venyttää.

Jos uusi toimitusjohtaja tulee organisaation ulkopuolelta, niin hän tulee paskamaiseen rakoon. Edessä on organisaation tärkein varaustilaisuus vuosikymmeneen, sillä nyt varattava kaveri - todennäköisesti Matt Duchene - tulee olemaan joukkueen kasvot lähivuosien ajan. Tietenkin voi sanoa, että Paul Stastny on Avalanchen johtava pelaaja seuraavat kaudet, mutta minusta hänen ensiksi pitäisi todistaa pystyvänsä pelaamaan toisenkin terveen kauden. Ensimmäisellä kaudellaanhan Statsny pelasi runkosarjassa kaikki 82 peliä, toisella 66 ja päättyneellä kaudella vain 45 matsia. Ei kovinkaan rohkaiseva trendi... .

Edessä oleva drafti ei ole uuden toimitusjohtajan ainoa koetinkivi. Sen lisäksi pitäisi selvittää ikääntyvän joukkueen palkkakatto-ongelma, herättää katsojien kiinnostus ja saada laskevat katsojaluvut nousuun sekä päättää pidetäänkö nykyinen valmennusjohto vai heitetäänkö Tony Granato & co. pihalle ja korvataan Patrick Roylla.

Joten uudella GM:llä piisaa haasteita ihan omastakin takaa ja sen lisäksi niskaan hengittää ja neuvojaan tyrkyttää Pierre Lacroixin kaltainen vanha mörkö.

Päättyneen kauden joukkueesta sopimukset on seuraavilla pelaajilla (suluissa caphit):

Ykkösketjun kaverit:

Ryan Smyth (6,25 milliä)
Paul Stastny (6,6 milliä)
Milan Hejduk (3,9 milliä)

Kakkos-kolmosketjulaiset:

Marek Svatos (2,05 milliä)
Wojtek Wolski (2,8 milliä)
Chris Stewart (0,850 milliä)

Kolmos-nelosketjulaiset:

T.J. Hensick (0,850 milliä)
Darcy Tucker (2,25 milliä)

Vapaat agentit:

Cody McLeod RFA
David Jones RFA
Cody McCormick RFA

Joe Sakic UFA
Ben Guite UFA
Ian Laperriere UFA
Tyler Arnason UFA
Brian Willsie UFA

Tyrkyllä olevat junnut: C/LW Ryan Stoa, C/LW T.J. Galiardi.

Pakit:

John-Michael Liles (4,2 milliä)
Ruslan Salei (3,025)
Brett Clark (3,5 milliä)
Scott Hannan (4,5 milliä)
Adam Foote (3,0 milliä)

Vapaat agentit

Daniel Tjarnqvist, UFA
Lawrence Nycholat, UFA
Kyle Cumiskey, RFA

Junnuista/farmista tyrkyllä: Kevin Shattenkirk (ei sopimusta), Colby Cohen (ei sopimusta), Cameron Gaunce (ei sopimusta), Nigel Williams (farmi), Mike Vernace (farmi), Ray Macias (farmi), Derek Peltier (farmi), Wes O'Neill, (farmi), Jonas Holos (Eurooppa).

Maalivahdit:

Peter Budaj, RFA
Andrew Raycroft, UFA

Farmissa/junnuissa: Trevor Cann (ei sopimusta), Billy Sauer (ei sopimusta), Tyler Weimann, Jason Bacashihua

Kokoonpanossa on pari isoa ongelmaa; maalivahtitilanne on aivan auki ja pakistossa on viisi veteraania, joista jokaisen palkka on yli 3 milliä. Eihän tilanne ennen vanhaan niin paha olisi ollut, mutta palkkakaton aikana Avs on kusessa. Nykyisten sopimusten saldo nousee 43 miljoonaan ja joukkueelta puuttuu vielä ykkösmaalivahti, nelisen hyökkääjää ja pari puolustajaa. Jos palkkakatto on ensi kaudella 53-56 miljoonaa taalaa, niin ei tuossa hirveästi pelivaraa ole. Varsinkin jos Sakic jatkaa ja hänellä maksetaan yhtään yli 3 milliä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
... sekä päättää pidetäänkö nykyinen valmennusjohto vai heitetäänkö Tony Granato & co. pihalle ja korvataan Patrick Roylla.

Roy on ilmoittanut olevansa kiinnostunut Montreal Canadiensin valmentamisesta.

http://www.denverpost.com/avalanche/ci_12340375

Dater tulkitsee Royn avautumisen tarkoittavan, että hän ei olisi tulossa Coloradoon.

Itse en ole Roysta lainkaan innostunut, joten minun puolestani pysyköön Quebecissa. Ja hölmöä olisi ollut, jos Roy olisi ensin nimetty päävalmentajaksi ja vasta myöhemmin nimettäisiin uusi toimitusjohtaja. Melkein kuin perse edellä puuhun kiipeämistä.
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Lienee tosiaan jo aika suunnata katseet kohti ensi kautta ja samalla vääjäämättä lähestyvää kesän draftitilaisuutta. Uuden GM:n kartoitus on edelleen käynnissä, eikä kovinkaan monta nimeä ole mainittu realistisina kandidaatteina. Craig Billington on mainittu yhtenä vaihtoehtona, mutta hänen nykyinen työnsä seuran prospektien parissa tuntuu jo sopivalta, jolloin itse olisin taipuvainen hankkimaan GM:n organisaation ulkopuolelta. Näin saataisiin seuraan vähän uusia tuulia ja uutta näkemystä. Kuitenkin ennen draftia olisi hyvä olla uusi GM nimettynä.

Huhut Patrick Royn tulemisesta valmentajaksi Tony Granaton tilalle kuulostavat suh erikoisilta. Vaikka Roy onkin pelaajana legendan asemassa, miehen valmennustaidot ovat kuitenkin melkoinen arvoitus. Onhan siellä ilmeisesti ainakin QMJHL:n juniorimestaruus meriittilistalla, mutta onhan se aika iso hyppy siirtyä suoraan junnuliigoista NHL-seuran päävalmentajaksi. Olisiko huono idea laittaa Roy aluksi vaikka Lake Erien päävalkuksi ja katsoa miltä toiminta näyttää miesten tasolla?

Jos ei mitään ihmeitä tapahdu, Avsit tulevat todennäköisesti varaamaan Matt Duchenen, kuten Heikkik jo mainitsikin. Duchene on raporttien mukaan erittäin taitava ja älykäs pelaaja, joka pelaa hyvin myös puolustussuuntaan. Pelaajana Duchene on ainakin monipuolisempi kuin Tavares vaikkei maalipuiden väliin yhtä useasti osuisikaan. Lisäksi 2 kakkoskierroksen vuoroa mahdollistavat prospektiosaston reippaan parantamisen.

Vapaat agentit:

Cody McLeod RFA
David Jones RFA
Cody McCormick RFA

Joe Sakic UFA
Ben Guite UFA
Ian Laperriere UFA
Tyler Arnason UFA
Brian Willsie UFA

Daniel Tjarnqvist, UFA
Lawrence Nycholat, UFA
Kyle Cumiskey, RFA

Peter Budaj, RFA
Andrew Raycroft, UFA

Vapaista agenteista jatkoa tarjoaisin ainakin McLeodille, Jonesille, Laperrierelle ja Cumiskeylle. McLeod on grinderiosastoa, joten 15 maalia on komea saldo ja sillä oltiin koko joukkueen maalitilastossa kolmas. Jonesilla ja Cumiskeyllä on potentiaalia kehittyä vakiokokoonpanon pelaajiksi ja ikitaistelija Laperrieretä ei voi olla arvostamatta.

Sakicin tilanne on myös mielenkiintoinen, loppuuko ura vai ei. Capspace on niin tiukilla, että jatkaessaan Joen täytyy suostua isoon palkanalennukseen, mikäli meinataan saada edes kohtalainen tiimi kasaan.

Maalivahtiosasto vaatii myös ratkaisua. Toisen nykyisistä veskareista voi jättää kakkosmokeksi. Mahdollisia ykkösmaalivahtien nimiä en ala sen kummemmin heittelemään.

Mielenkiintoinen kesä edessä kalliovuorilla!
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Roy on ilmoittanut olevansa kiinnostunut Montreal Canadiensin valmentamisesta.

http://www.denverpost.com/avalanche/ci_12340375

Dater tulkitsee Royn avautumisen tarkoittavan, että hän ei olisi tulossa Coloradoon.

Itse en ole Roysta lainkaan innostunut, joten minun puolestani pysyköön Quebecissa. Ja hölmöä olisi ollut, jos Roy olisi ensin nimetty päävalmentajaksi ja vasta myöhemmin nimettäisiin uusi toimitusjohtaja. Melkein kuin perse edellä puuhun kiipeämistä.
Itse pidän tuota Royn mahdollista palkkaamista jonain markkinointikikkana. Tuotaisiin vanha legenda joka innostaisi ihmisiä ostamaan kausikortteja ja täyttämään Pepsi Centeria, joka on kumissut karusti tyhjyyttään. Jotain muuta vaihtoehtoa voitaisiin katsastaa.

Sellainen tuli mieleen, jotta voisiko uusi GM olla jo löytynyt mutta sopimus jostain syystä voitaisiin julkistaa vasta Stanley Cup-pelien jälkeen? Sillon kyllä henkilön pitäisi tulla jostain pelaavasta joukkueesta ja se on varsin epätodennäköistä. Muistelen, että PL sanoi Gigueren saatua kenkää, ettei uuden GM:n löytymisellä ole kiire ja voi mennä jopa draftin jälkeen ennen kuin sellainen on. Miten niin sillä ei muka ole kiire? En nyt tarkoita että uusi tyyppi pitäisi olla puikoissa heti seuraavalla viikolla, mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen kesän päätapahtumia. Näin äkkiseltään ajateltuna ei tekisi yhtään huonoa uuden tyypin perehtyä seuran asioihin ja pelaajiin perinpohjin, ratkoa valmentaja- ja pelaajakysymykset ennen kesän hullunmyllyä. Rakentaa organisaatiota omaan suuntaan, eikä hypätä keskenkaiken Pierren rakentamaan pakettiin.
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Avalanche on tehnyt entry level-sopimukset omien varaustensa puolustaja Cameron Gauncen ja maalivahti Trevor Cannin kanssa.

Gaunce, 19, on seuran viime kesän ykkösvaraus ja mielenkiinnolla täytyy seurata kaverin otteita tulevalla training campilla. Tämän kauden meriittilistalta löytyy valinta OHL:n kakkos allstars-kentälliseen sekä valinta liigan kolmanneksi parhaaksi puolustajaksi. Lisäksi liigan valmentajien äänestyksessä hänet valittiin itäisen konferenssin parhaaksi puolustavaksi puolustajaksi ja toiseksi parhaaksi hyökkääväksi puolustajaksi. Gaunce tulee ilman muuta pelaamaan Avseissa muutaman kauden sisällä.

Cann on 20-vuotias toisen kierroksen varaus 2007 kesän draftista. Suurimpana meriittinä tässä vaiheessa on vuoden 2007 alle 18-vuotiaiden Kanadan MM-joukkueen ykkösmaalivahtina toimiminen.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Sen lisäksi pitäisi selvittää ikääntyvän joukkueen palkkakatto-ongelma

Tässäpä se taitaa olla Avalanchen suurin ongelma - vielä. Runko ikääntyy ja palkkakatto kummittelee. Näkisin, että ensi kausi tulee olemaan aika pitkälle toisinto kuluneesta kaudesta. Kun nyt jo sopimuksen alaisiin pelaajiin on kulutettu se n.43 milj. dollaria, niin uuden GM:n kädet on aika pitkälle sidottu. Tottakai aina voi haaveilla ja miettiä treidiä, mutta harvassa olisi ne ulostettavat pelaajat joita joku huolisi. Mutta ensi kauteen loppuu Brett Clarkin, Adam Footen, Ruslan Salein ja Darcy Tuckerin kalliit sopimukset. Sitten on kenties näiden nuorien ja mielenkiintoisten pelaajien aika kuten Shattenkirk, Gaunce, Duchene?, Stoa, Cumiskey jne.

Mutta takaisin tulevaan 09-10 kauteen.

Ykkökenttä Smyth-Stastny-Hejduk on valmiina ja se on myös iskukykyinen, jos miehet pysyvät terveinä.

Sitten tuleekin se mielenkiintoinen tilanne, jossa ratkaisevassa roolissa on Joe Sakic. Mikäli Captain-Joe jatkaa, istutetaanko Wolski jälleen takaisin laitaan vai mennäänkö sentterikolmikolla Stats-Wolski-Sakic ja kumpi kahdesta jälkimmäisestä olisi kolmosketjun sentteri? Vai yritetäänkö saada kolmoseen kunnon kahden suunnan sentteri jota Denverissa ei ole vähään aikaan nähty. Raha tosin taitaa tulla siinäkin esteeksi. Myös Sakicin pitäisi antaa melkoinen "kotikylä-alennus" että hänen kanssaan kannattaisi/voitaisiin sopimus kirjoittaa.
Draftista mahdollisesti varattavan Duchenen varaan en vielä ensi kaudeksi laskisi.

Svatos on 20 maalin mies terveenä pysyessään ja hän hoitaa toisen laidan kakkosketjusta. Chris Stewartille antaisin heti kauden alusta paikan kolmoskenttään kun viime kaudella taisi seilata vähän siellä sun täällä. RFA-pelaajista ehdottomasti jatkoa Jonesille, McLeodille ja Cumiskeylle. Jones voisi ottaa paikan kolmosesta ja McLeod tekee arvokasta työtä survoen niitä rumia maaleja ja hoitaen kevyemmän luokan hanskaukset -tosin hieman olisi tappeluissa parannettavaa tasapainon kanssa. T.J Hensickin kanssa en oikein tiedä mitä tehdä. Keskelle vai laitaan ja millaista roolia löytyisi? Lisäksi UFA-pelaajista antaisin Guitelle jatkon ja paikan nelosen keskeltä. Lappyn jatko on vähän niin ja näin. Hieno mies ja ikitaistelija mutta joko nuoremmat menee ohi? Vielä kun sillä pirun Tuckerilla on sopimus niin ahdasta on.

Sakicin jatkaessa ketjut hyökkäyksen osalta laittaisin tähän suuntaan:

Smyth-Stastny-Hejduk
Wolski-Sakic-Svatos
Stewart-"hankinta"/Hensick-Jones
McLeod-Guite-Tucker

Stoa ja Galiardi suurella vastuulla sitten Lake Erieen. Stoa voi olla myös jonkinlainen jokerikortti, muistellaanpa vaikka Paul Stastnya.

Puolustuksessa on oikeastaan vain yksi paikka auki. Täytetäänkö se "junnulla" esim. Mike Vernace vai ostetaanko ulkopuolelta yksi pakki. Cumiskeyn kausi oli rikkonainen ja itse laittaisin miehen vielä ensi kaudeksi farmin puolelle kiekolliseen rooliin ja sitten seuraavalla kaudella läpilyönti isossa liigassa.

Maalivahtitilanne on aika pelottava. Budajlle antaisin jatkoa kakkoseksi, hän näytti taas loppukaudesta maalivahdilta. Ykkösmolarin joutuu jostain metsästämään ja siinä onkin tekemistä kun katsoo UFA-markkinoita.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Ketjukokoonpanoista Petskin kanssa aika paljon samoilla linjoilla. Ja minustakin paljon riippuu viime vuoden tapaan Sakicin päätöksestä. Jos hän päättää jatkaa, niin suurta siivousta ei voi tehdä. Alkuun ajattelin, että tämä olisi huono asia, mutta tarkemmin ajateltuna niin ei välttämättä ole. Hänen jatkamisensa antaisi "Duchenelle" vuoden lisäaikaa kehittyä eikä Galiardiakaan tarvitsisi laittaa liian suureen rooliin.

Galiardi, hmmm. Uskon, että Galiardi pelaa ensi syksyn harjoitusleirillä niin hyvin, että häntä ei voida lähettää Lake Erieen vaan mies aloittaa kauden kolmosketjussa yhdessä Dartmouthin aikaisen ketjukaverinsa Jonesin kanssa. Toisessa laidassa voisi kokeilla Stoaa, joka yliopistossa on pelannut pääasiassa vasemmassa laidassa. Tai sitten Stewartia. Pelasi vasemmassa laidassa kumpi tahansa, niin tämän ketjun plusmiinus-lukema tulee olemaan kauden päättyessä aika ruma. Mutta niin tulee olemaan muillakin ketjuilla.

Jos Sakic päättää lopettaa, niin Wolski kakkosen keskelle ja kauden tavoitteeksi välttää yli kolmen ottelun tappioputkia. Tappioitahan ensi kaudella tullaan näkemään reippaasti, vaikka Sakic ja Stastny pelaisivatkin ehjän kauden. Ei niin montaa kuin tällä kaudella, mutta riittävästi, että top 6 pick on taas todennäköinen.

Palkkakatto vaikuttaa myös Duchenen peluuttamiseen. Hänen caphittinsä on n. 2,7 miljoonaa, joten ilman Sakicin eläköitymistä Avalanchella ei taida olla häneen varaa. Jollei sitten paria veteraanipakkia tai Svatosia ja Wolskia onnistuta myymään muualle.

McLeodin, Laperrieren ja Guiten palkkapyynnöt voivat olla niin suuria, että kahdesta heistä joudutaan luopumaan. Willsien ja McCormickin kaltaiset pelaajat ovat kuitenkin halvempia, joskin myös huonompia kuin nämä kaverit.

Kokoonpanoa miettiessä pitäisi aina ajatella myös Lake Erietä, mutta kun kunnon pelaajia ei tunnu riittävän edes ylös, niin tahtoo aina tuo AHL-porukka unohtua. Joo, sinnekin pitäisi saada enemmän taitoa ja tehoa. QMHJL:n pudotuspeleissä loistanut Cedric McNicoll aloittanee kautensa Clevelandissa, mutta muuten porukka vaikuttaa aika kädettömältä. Ei auta kuin toivoa, että uusi GM onnistuu kesän aikana sainaamaan hyvät AHL-veteraanit että Monstersit pääsisivät ensi kaudella pudotuspeleihin. Tekisi prospekteillekin hyvää jatkaa kautta joskus toukokuun puolelle asti.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
McLeodin, Laperrieren ja Guiten palkkapyynnöt voivat olla niin suuria, että kahdesta heistä joudutaan luopumaan. Willsien ja McCormickin kaltaiset pelaajat ovat kuitenkin halvempia, joskin myös huonompia kuin nämä kaverit.

Olen aikamoinen amatööri tarkastelemaan joukkueiden palkkatilanteita mutta yritetään nyt jotain. Hockeybuzz.com näyttää Avsien tämän hetkisiksi palkoiksi ilmeisesti 44,8 milj.$. Jos salary cap on ensi kaudella ~55 milliä niin käytössä on vain ~10 miljoonaa ja se on pirun vähän kun ajatellaan mitä pelaajia vielä pitäisi singata.

McLeod, Lappy ja Guite tienasivat järjestyksessä 552k$, 1,15milj ja 475k$. McLeod survoi sen 15 maalia ja palkka nousee reilusti, kenties johonkin 1,2-,1,5 milliin. Guite tienasi vähemmän kuin Willsie ja McCormick, mutta voisiko palkkapyyntö kuitenkaan nousta aivan mahdottomiin, 700-850k$? Lappya on vaikea saada enää mahtumaan palkan ja pelipaikan puolesta. Olisihan sieltä farmista sainattavissa nelosen keskelle halvempiakin kavereita kuten Philippe Dupuis ja Matt Hendricks.

Maalivahteja ei ole ollenkaan. Budaj kakkoseksi ja vain ne pakolliset korotukset eli n.800-900k$. Ykkösmolarissa joutuu tyytymään keskiverto ykköstä halvempaan väliaikaisratkaisuun tyyliin Craig Anderson.

Näiden lisäksi RFA:t David Jones ja Kyle Cumiskey pitää singata. Joe Sakic ilman sopimusta ja 3 milliä on ehdoton raja. Kevin Shattenkirkin sopimus taitaa olla sitten ensi kevään asioita.
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Denver postin mukaan Avalanche on yksi niistä neljästä seurasta Toronton, Dallasin ja San Josen ohella, joista Elitserien-huippuvahti Jonas Gustavsson tulee valitsemaan ensi kauden joukkueensa. Denveriin Gustavssonia houkuttelisi nuoruuden idolin Patrick Royn mahdollinen päävalmentajan paikka ja lisäksi seuran entinen huippupelaaja Peter Forsberg on puhunut hyvää organisaatiosta Ruotsin lehdistölle. 3 muuhun seuraan verrattuna Coloradosta on ykkösvahdin asemakin helpoiten hoidettavissa. MM-kisoissa tuli nähtyä muutama matsi ja ihan hyvän kuvan kaverista sai noiden pelien perusteella. Joku enemmän miehen uraa seurannut voisi kenties kertoa vähän enemmän?

Avsien nykyisessä tilanteessa capin suhteen, Gustavsson olisi todella loistava sainaus, sillä todennäköisin sopimus, mikä tulee kyseeseen on 1-vuotinen ja max-cap olisi 900k. Tämä mahdollistaisi sen, että annetaan miehen näyttää vuoden ajan tasonsa ja jos kaveri tosiaan on sitä mitä sanotaan, eli yksi parhaimmista NHL:n ulkopuolella pelaavista veskoista, voidaan hänet huoletta kiinnittää pitkällä paperilla tuleviksi vuosiksi, etenkin kun ensi kauden jälkeen monta kallista sopimusta päättyy, kuten Clarkin, Salein, Footen ja Tuckerin pahvit.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Palkkakatto vaikuttaa myös Duchenen peluuttamiseen. Hänen caphittinsä on n. 2,7 miljoonaa, joten ilman Sakicin eläköitymistä Avalanchella ei taida olla häneen varaa. Jollei sitten paria veteraanipakkia tai Svatosia ja Wolskia onnistuta myymään muualle.
Eikös bonusten laskeminen caphittiin ollut vain tämän kauden poikkeus, kun työehtosopimus periaatteessa oli katkolla? Eli ensi kaudella superlupausten caphitit ovat jälleen huomattavasti alhaisempia.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Eikös bonusten laskeminen caphittiin ollut vain tämän kauden poikkeus, kun työehtosopimus periaatteessa oli katkolla? Eli ensi kaudella superlupausten caphitit ovat jälleen huomattavasti alhaisempia.

Eli bonukset siirtyisivät taas seuraavaan kauteen eikä niitä laskettaisi suoraan mukaan niin kuin tällä kaudella? Näin Duchenen caphit olisi c. 0,9 miljoonaa ensi kaudesta ja kaudella 2010-11 0,9 milliä + ensi kauden bonukset. Duchenen pitäisi tietenkin saavuttaa bonusrajat, mutta nehän voidaan vetää niin alas että käyvät varmasti toteen.

Jos asia menee noin, niin ilman muuta yksi pelipaikka pitää varata kesän ykkösvaraukselle. Tavaresin ja Hedmanin oletetaan pelaavan ensi kaudella NHL:ssä ja samaa uskon Duchenesta. Vaikka pelaaja keräisikin maksimibonukset, se ei haittaisi, koska kaudella 2010-2011 palkkabudjetissa on reilummin tila.

Palkkabudjetti asiat on niin s-tanan sekavia, kun ei ole vielä varmaa tietoa, mikä on NHL:N ensi kauden palkkakatto ja onko Avalanchella edes tarkoitus käyttää koko summaa vai onko organisaatiolla jonkinlainen sisäinen katto.

Ben Guiten matalaa caphittiä on selitetty pari vuotta sitten tehdyllä sopimuksella. Guite sai kuulemma valita ottaisiko yhden suunnan sopimuksen matalammalla palkalla vai kahden suunnan sopimuksen korkeammalla NHL-palkalla, mutta vaarana lähettäminen AHL:ään + palkan putoaminen. Guite valitsi varman päälle ja otti yhden suunnan sopimuksen. Ymmärrän kyllä Guiten valinnan, koska on korkeampi kynnys lähettää one way dealin omaavaa pelajaa farmiin. Hän on kuitenkin vasta viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä, vaikka ikää on pian jo 31 vuotta.

Tähän asti olen olettanut, että Tavares menisi ykkösenä ja Hedman kakkosena, mutta perinteiseen tapaan on alkanut viimeisten viikkojen sutina kärkipelaajien nousuista ja laskuista. Tavaresin ykköspaikka on kyseenalaistettu ja samoin Hedmanin valinta draftin toisena.

Omat lisämausteensa tuovat Toronton Burken "me treidaamme ylöspäin" -puheet. Itseäni pelottaa Pierre Lacroixin halua repiä isoja otsikkoja. Jos hän on GM:nä vielä draftin aikaan, niin saa olla pelko persiissä, ettei Lacroix ja Burke sovi keskenään jotakin ihmediiliä, jossa Toronto saa kolmannen varausvuoron ja Avalanche seitsemännen vuoron ja joitakin Toronton veteraanipelaajia väliin.

Pelon perusteena on Lacroixin lausunto Gigueren potkujen yhteydessä.

"The immediate future of this franchise is my primary concern so it was important to act now and start the process of restoring this franchise to where it belongs."

Jos Lacroix haluaa ehdottomasti ensi kaudeksi paremman joukkueen, niin ilman muuta kannattaa treidata alaspäin. Pitkällä tähtäimellä siinä ei olisi järkeä, mutta pitkät projektit eivät ole ikinä olleet Lacroixin vahvuuksia.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Eli bonukset siirtyisivät taas seuraavaan kauteen eikä niitä laskettaisi suoraan mukaan niin kuin tällä kaudella?
Juu, näin asia käsittääkseni menee. En nyt jaksa kaivella tähän mitään lähdettä, mutta melko varma olen tästä.
 

Dominator39

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings kaudesta 1992-1993
Roy sekä GM:ksi, että valmentajaksi?

Apuvalmentajiksi Roy haluaa Sylvain Lefbveren ja Guy Boucherin. Royn entisestä backupista, Craig Billingtonista tulisi vara-GM.

Mitähän tästäkin tulee jos tuo juttu pitää paikkansa. Saas nähdä mikäli Roy tuplapaikan saa niin lopettaako pyhä Patrick valmennushommat jo joulukuussa kun huomaa että ei Coloradon peli ota kulkeakseen.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Omat lisämausteensa tuovat Toronton Burken "me treidaamme ylöspäin" -puheet. Itseäni pelottaa Pierre Lacroixin halua repiä isoja otsikkoja. Jos hän on GM:nä vielä draftin aikaan, niin saa olla pelko persiissä, ettei Lacroix ja Burke sovi keskenään jotakin ihmediiliä, jossa Toronto saa kolmannen varausvuoron ja Avalanche seitsemännen vuoron ja joitakin Toronton veteraanipelaajia väliin.

Pelon perusteena on Lacroixin lausunto Gigueren potkujen yhteydessä.

"The immediate future of this franchise is my primary concern so it was important to act now and start the process of restoring this franchise to where it belongs."

Vaikka Francois Giguere oli managerina, ulkopuoliselle tulee väistämättä sellainen käsitys, että Pierre Lacroix'lla oli edelleen näppinsä pelissä. Tästä kertoo myös Tony Granaton hankkiminen uudelleen päävalmentajaksi. Lacroix ei halunnut siinä vaiheessa ketään voimakastahtoista henkilöä, joka vaatisi omanlaisiaan pelaajia.

Coloradolla on ollut oma linjansa pelaajahankinnoissa jo pidempään. Avalanche-leiriin halutaan ensisijaisesti taitokiekkoilijoita. Näiden kyseenalainen kamppailuhalukkuus ei ole ollut esteenä hankinnalle. Myös pelaajien varaamisessa tämä suuntaus on näkyvissä. Tällaisia pelaajia ovat ainakin Tyler Arnason, Patrice Brisebois, Wojtek Wolski, Marek Svatos, TJ Galiardi ja TJ Hensick. Toki joukkueeseen on ajettu sisään myös Cody McCormickin kaltaisia karjuja, läntisen konferenssin fyysisen olemuksen myötä.

Pierre Lacroix vaikuttaa jääräpäiseltä ukolta, sellaiselta joka ei ole valmis muuttamaan toimintatapojaan. Organisaatiota hän on täydentänyt enimmäkseen entisten pelaajien ja lähipiirin joukosta. Ilmeisesti Lacroix uskoo edelleen, että hänen tapansa on toimiva. Voimakastahtoisen Patrick Royn palkkaamalla Lacroix luopuisi osasta valtaansa. Mutta nykypäivänä yksi henkilö ei millään pysty pärjäämään sekä managerina että valmentajana. Tämän sai huomata aiemmin myös Calgaryn Darryl Sutter. Saa nähdä, millä tavalla Coloradossa pöytä katetaan ensi kautta varten. Saman divisioonan Minnesotassa aloitettiin uudistukset, tuomalla manageriksi Chuck Fletcher.

Tässä vielä eräs kirjoitus, jossa Pierre Lacroix'n toimintaa verrataan sirkuksen pyörittämiseen:
Pierre Lacroix's Mountain Circus
 
Viimeksi muokattu:

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Tässä ei kohta enää tiedä mitä ajatella näistä "uutisista" joita Coloradoon liittyen kuuluu. Patrick Roy on legenda ja itse Pyhä Patrick, muttei sentään niin pyhä, että voisi yksin hoitaa NHL:ssä sekä GM:n että valmentajan työt. Jossain junnuliigassa se ehkä menee. Ei taida löytyä yhtään esimerkkiä henkilöstä, joka olisi onnistunut nykypäivänä yhdistämään molemmat hommat menestyksekkäästi. Lacroix on luvannut Roylle lähes tulkoon täydet valtuudet. Jos kerta on tulossa, niin ihan ensimmäisenä työnään voisi antaa Pierrelle kenkää ilman paluulippua. Mustasukkaisuus paistaa kauas Lacroixista, kun yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada Royn menemään Denveriin Montrealin sijaan. Se olisi kuitenkin positiivista, että Roy ei varmasti olisi Lacroixin sätkynukke, vaan tekisi oman pään mukaan.

Melkein voisin laittaa roponi likoon sen puolesta, että jos ja kun päävalmentaja vaihtuu, niin PL:n lempipoika Tony Granato saa taas jonkun suojaroolin organisaatiosta. Joku valmentajien neuvonantaja siitä kuitenkin nimitetään.

Mikä hienointa julkisessa spekuloinnissa on GM:n paikalle ollut Royn ja Craig Billingtonin lisäksi vain sellaisia suuruuksia kuin Eric Lacroix ja Pierre McGuire. Eric Lacroix taisi kyllä jo tehdä jatkon Phoenixin kanssa. Se ainoa esillä ollut hyvä vaihtoehto josta itse olisin pitänyt meni Minnesotaan. Mutta lähtisiköhän Mike Milbury vielä?

Jonas Gustavssonin sainaaminen olisi puolestaan positiivinen asia meikäläisen mielestä. Hänellä on potentiaalia nousta ykkösmolariksi NHL:ssä ja olla voittava veska siellä. Coloradolla olisi ainakin tarjota paljon peliaikaa noista viidestä joukkueesta joita hänen "listalla" on.

En tiedä katsonko näitä asioita liian skeptisesti, mutta ainakaan näiden tihkuneiden tietojen perusteella en ala ilakoimaan.
 

Ilmaveivi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Patrick Roysta ei tule Avsien seuraavaa päävalmentajaa/GM:ää. Kielteistä päätöstään mies perusteli lastensa muuttuneilla elämäntilanteilla ja halullaan olla tukemassa jälkikasvuaan. Ei ihmetyttäisi yhtään vaikka jo melko sekaisin oleva organisaatio itsessään olisi karkottanut legendan pilaamasta orastavaa valmentajan uraansa. Mahdollista paluutaan seuraan tulevaisuudessa hän ei tyrmännyt, mutta vielä ei ollut sen aika. Lacroixille tämä oli henkilökohtainen tappio ja vaikuttaa varmasti Pierren ja Granaton väleihin kun voimassaolevan sopimuksen aikana neuvotellaan toisen ehdokkaan kanssa. GM-paikka on siis edelleen täyttämättä, Billington lienee edelleen vahvin ehdokas, mutta saas nähdä kuka lopulta saa homman hoitaakseen.

http://www.denverpost.com/avalanche/ci_12458396
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Patrick Roysta ei tule Avsien seuraavaa päävalmentajaa/GM:ää. Kielteistä päätöstään mies perusteli lastensa muuttuneilla elämäntilanteilla ja halullaan olla tukemassa jälkikasvuaan. Ei ihmetyttäisi yhtään vaikka jo melko sekaisin oleva organisaatio itsessään olisi karkottanut legendan pilaamasta orastavaa valmentajan uraansa. Mahdollista paluutaan seuraan tulevaisuudessa hän ei tyrmännyt, mutta vielä ei ollut sen aika. Lacroixille tämä oli henkilökohtainen tappio ja vaikuttaa varmasti Pierren ja Granaton väleihin kun voimassaolevan sopimuksen aikana neuvotellaan toisen ehdokkaan kanssa. GM-paikka on siis edelleen täyttämättä, Billington lienee edelleen vahvin ehdokas, mutta saas nähdä kuka lopulta saa homman hoitaakseen.

http://www.denverpost.com/avalanche/ci_12458396

Kas, "upporikasta ja rutiköyhää-suunnitelma" kääntyi PL:n tappioksi. Nyt ollaan mielenkiintoisessa tilanteessa. Päävalmentajana on herra, joka varmasti nauttii suurta suosiota ja tuntee olonsa varmaksi, kun taustalla tarjotaan hänen paikkaansa muille. Mutta loppujen lopuksi Granatool kuitenkin jatkaa.

Katsotaan mikä on seuraava siirto.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Eli bonukset siirtyisivät taas seuraavaan kauteen eikä niitä laskettaisi suoraan mukaan niin kuin tällä kaudella? Näin Duchenen caphit olisi c. 0,9 miljoonaa ensi kaudesta ja kaudella 2010-11 0,9 milliä + ensi kauden bonukset. Duchenen pitäisi tietenkin saavuttaa bonusrajat, mutta nehän voidaan vetää niin alas että käyvät varmasti toteen.

Tulokkaiden bonukset lasketaan kattoon ensi kaudellakin aivan kuten tähän saakkakin on laskettu jokaisella palkkakaton jälkeisellä kaudella. Joukkueet voivat kuitenkin ylittää palkkakaton noiden mahdollisten bonusten määrillä ensi kaudella kuten oli asianlaita viime kaudellakin. Täällä on asiaa selitetty hieman tarkemmin.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
No nyt alkoi tapahtumaan Denverissä. Greg Sherman on uusi GM ja sen lisäksi organisaatio on antanut potkut 5 miehelle, mukaanlukien päävalmentaja Granato. Asiasta kertoo TSN.
Olen taas melko murheissani näistä uutisista. Ei siitä että Tony Granato sai kenkää, vaan näistä organisaation sisäisistä paikkojen uusinta jaoista. Ei tässä olisi uutta verta organisaatioon tarvittukaan. Tai tulihan sitä, kaiken huippuna Eric Lacroix -the direction of hockey operation. Kahden, kolmen vuoden kuluttua hän on Avalanchen GM.

Paljonko on kertoimet sille, että Lake Erie Monstersin koutsi Joe Sacco on Avalanchen uusi päävalmentaja? Ei mahda korkeat olla.

Luultavasti juuri mikään ei tule muuttumaan Denverissä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Luultavasti juuri mikään ei tule muuttumaan Denverissä.

Avalanchen tiedotteesta:

“Surrounded by a strong hockey staff and under my supervision, he [Greg Sherman] will have all the necessary support to lead the Avalanche in this new direction,” added [Pierre] Lacroix.

Sherman on talousmies, ei kiekkomies. Mikähän Lacroix seniorin tarkoittaman uusi suunta on? Joukkueen kulujen radikaali karsiminen eli vanhoille ylipalkatuille veteraaneille kenkää ja nuorta ja halpaa työvoimaa tilalle?

Joo, kun vaan näkis.
 

Fakap

Jäsen
Boston Heraldin mukaan Bruins yrittää treidata Phil Kesseliä Coloradon ensimmäisen kierroksen varausvuoroon.

"One source said yesterday the Bruins might trade Kessel for a high first-round pick in the upcoming NHL draft, with the Colorado Avalanche (picking No. 3) a possible partner."

http://www.bostonherald.com/sports/hockey/bruins/view.bg?articleid=1176467&srvc=sports&position=4

Olisi kyllä sinänsä järkeenkäypä kauppa molemmilta osapuolilta, että Colorado saisi "valmiin" maalintekijän rookien sijaan ja Boston keventäisi palkkakulujaan ja saisi mahdollisesti paremman all around -pelaajan Kesselin tilalle (Duschene). Jos Duschene kuitenkin valitaan jo kahden ensimmäisen joukossa, siinä tapauksessa kauppaa ei varmasti tehdä. Bruins ei halua yksipuolista maalintekijää, kun ovat yrittäneet päästä huhujen mukaan Kesselistä eroon jo jonkin aikaa, ja Colorado tuskin vaihtaisi Hedmania Kesseliin. Kuten ei varmasti mikään muukaan joukkue. Ja loput draftissä olevat pelaajat eivät taida kelvata Bruinsille Kesselin hinnalla.
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös