Cole Jarrett Jokereihin

  • 63 326
  • 242

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Ainoa hyvä juttu tässä on se, että Jarret jatkaa ulkomailla kuten on jo todettu. Vähän ihmetyttää se, että Kantoria ei saatu dumpattua johonkin toiseen joukkueeseen. Muutamilla seuroilla on aika paha pula pakeista joten luulisi, että Kantor olisi johonkin kelvannut. Tehokaksikko näköjään luottaa siihen, että Tuulola ja Kuparinen pääsevät vielä tällä kaudella huippukuntoon. Tässä piileekin mielestäni Jarretin ulostamisen suurin riski. Tuulola ehtii pelata vielä reilusti ennen pleijareita, mutta Kuparinen taitaa tulla mukaan vasta pleijareiden kynnyksellä. Mitäs sitten tehdään, jos Kuparinen ei kuntoudukaan aikataulun mukaisesti tai Tuulolan selkä alkaa taas oireilemaan.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Sitä en kieltänytkään, tarkoitus oli vaan tuoda esiin se seikka ettei Jarrett mikään korvaamaton ole.

Näin on. Aika ajoin Jarrett pelasi hyvin, mutta ei nyt suoranaisesti dominoinut. Taidollisesti tietenkin mahtuisi nykypuolustukseen, mutta hinta/laatusuhde on väärä.

Kuten on todettu, valitettavasti Kantorin kanssa jouduttiin tekemään soppari loppukaudeksi ennen kuin Jarrettista oli tietoa. Jos/kun Kuparinen palaa ja Tuulola kuntoutuu, ei meillä puolustuksessa ole mitään ongelmaa.

Ihmetyttää, että Puurula vedetään tähän. Eihän hän maksa varmaan kymmenesosaa siitä, mitä Jarrett. Kalle Kerman on kalliimpi kuin Puurula, mutta tuskin hänkään lähelläkään Jarrettin liksaa. Ja kyse on eri pelipaikan pelaajista.

Eilen Jarrett oli ehkä heikoin lenkki, mutta silti pelattiin yksi kauden parhaista peleistä. Jotkut ovat valmiita vetämään kaulan auki tästä Jarrettin ulkoistamisesta johtuen, mikä on järkyttävää ylireagointia. Nyt on koossa harmoninen puolustus.

Se on selvä, että Shedden pitäisi kaikki pelaajat mielellään. Valitettavasti Jokereidenkin kassassa on pohja.
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Eli pakkiparit lienevät Kuparisen palattua siis:

Tuulola - Kuparinen
Strömberg - Kantor
Kauppinen - Jokela
Helenius - Kalteva

Ei tuo nyt niin järin pahalta näytä, jos Kantor breikkaa.

Sääli toki, ettei Jarrettiin enää varoja löytynyt. Siitähän tässä oli hyvin pitkälti kiinni tämä case.


Tässä olen flintin linjoilla, Kauppinen - Jokela hajalle ja heti. Näytti Bluesia vastaan olevan kuutamolla, vaikka Jokela lopussa paransikin. Kärppiä vastaan uudet kujeet, please.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Taidollisesti tietenkin mahtuisi nykypuolustukseen, mutta hinta/laatusuhde on väärä.
No kerro se hinta, jos tiedät, vai heitteletkö ihan mutua? Entäs samainen hinta/laatusuhde herroilla Jokela ja Kauppinen, onko ne mahdollisesti sitten kohdallaan?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
No kerro se hinta, jos tiedät, vai heitteletkö ihan mutua? Entäs samainen hinta/laatusuhde herroilla Jokela ja Kauppinen, onko ne mahdollisesti sitten kohdallaan?

En tiedä. Olen näiden keskustelujen varassa ja niissä on kerrottu, että Jarrett on melko kallis.

Toisaalta Jokela oli varmaan monien mielestä ihan hyvä hankinta. Minä en ainakaan osannut arvata, että mies pelaa noin huonosti. Kauppinen on minusta oikein hyvä kiekollinen puolustaja. Palkastaan en tiedä, mutta hänenkin sopimuksensa kattaa ainakin tämän kauden. Ja kannattaa varmasti pitää.

Edullisemmaksi tulee ulkoistaa koeajalla oleva puolustaja, joka ei ole kuitenkaan ylivertainen. Ja vie ulkkaripaikan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Edullisemmaksi tulee ulkoistaa koeajalla oleva puolustaja, joka ei ole kuitenkaan ylivertainen. Ja vie ulkkaripaikan.
Jätin ihan tahallani vastauksen tähän äskeisestä pois: Kantor. Mutta tämä on nyt taputeltu ja turha on kaatuneen maidon perään enää itkeä, näillä mennään ja Masa sählää lisää.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Jätin ihan tahallani vastauksen tähän äskeisestä pois: Kantor. Mutta tämä on nyt taputeltu ja turha on kaatuneen maidon perään enää itkeä, näillä mennään ja Masa sählää lisää.

Kantorin minäkin olisin heittänyt mieluummin ulos. Tässä kaiketi raha puhuu.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
No kerro se hinta, jos tiedät, vai heitteletkö ihan mutua? Entäs samainen hinta/laatusuhde herroilla Jokela ja Kauppinen, onko ne mahdollisesti sitten kohdallaan?

Mä veikkaan että Kauppisen kohdalla hinta/laatu suhde on ihan hyvin kohdallaan. Sen sijaan Jokelan kohdalla se on varmasti pielessä. Jokela pelasi paremmin kun sai pakon sanelemana paljon peliaikaa, tasaisemmassa peluutuksessa Jokela on yksi meidän heikoimmista pakeista ja nähdään kamalia virheitä noin kokeneelta pakilta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En tiedä. Olen näiden keskustelujen varassa ja niissä on kerrottu, että Jarrett on melko kallis.

Ei Jarrett ole kallis, jos kalleus mitataan palkassa. Jokerit olisi saanut Jarrettin samalla hinnalla kuin Kerhokin sai. Ja Kerho maksaa Jokereihin verrattuna nyt kuitenkin hieman eri tason liksoja.

Jarrettin saa tietenkin kalliiksi laskemalla niin, että Jarrettista ei tarvinnut maksaa try outin aikana kuin 15 prosentin artistiverot. Jos Jarrettin sopimusta olisi jatkettu kuten valmennus ja pelaajat syystäkin toivoivat, Jarrettin veroprosentti olisi noussut normaalille tasolle ja sen lisäksi Jokerit olisi maksanut alkukauden osalta lisäveroa Kerhon maksaman 15 prossan päälle.

Kalleutta on siis monenlaista. Voimme kuitenkin lohduttautua sillä, että Puurula on halpa. Ja sillä että lisää pelaajia tulee Jokereihin. Miksi maksaa liikaa kun halvallakin saa? Se on selvä, että loppukaudeksi 20 tonnin pelaajaa on parempi kuin yksi 20 tonnin pelaaja. Päästään viimeisistäkin junnuista kokoonpanossa eroon ja Jatkoajasta voi lukea, kuinka edullista ja järkevää tämä olikaan. Saatiin halvalla.
 

Stadin1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yksi asia tässä ihmetyttää. Jos Jarrett oli koeajalla, niin minun käsittääkseni on vapaata riistaa, kun Jokerit eivät tee hänen kanssaan sopimusta.
Millä oikeudella Jokerit pystyvät määräämään tulevan pelipaikan?
Olisiko tehty ensikaudeksi diili, mutta veroja ei haluta maksaa?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Jarrettin saa tietenkin kalliiksi laskemalla niin, että Jarrettista ei tarvinnut maksaa try outin aikana kuin 15 prosentin artistiverot. Jos Jarrettin sopimusta olisi jatkettu kuten valmennus ja pelaajat syystäkin toivoivat, Jarrettin veroprosentti olisi noussut normaalille tasolle ja sen lisäksi Jokerit olisi maksanut alkukauden osalta lisäveroa Kerhon maksaman 15 prossan päälle.

Niin, onko tässä laskumallissa siis joku virhe? Melko kalliiksi olisi tullut. Minusta Jarrett ei niin hyvä ollut, että mitään ylimääräisiä kannattaa maksaa. Esimerkiksi eilen yksi huonoimmista pakeista.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin, onko tässä laskumallissa siis joku virhe? Melko kalliiksi olisi tullut. Minusta Jarrett ei niin hyvä ollut, että mitään ylimääräisiä kannattaa maksaa. Esimerkiksi eilen yksi huonoimmista pakeista.

Ei kai siinä virhettä ole. Jos ei sellaisena pidä verojen maksamista :) Itsekin olisin Jarrettina vetänyt perseet eilen tietäen sen, että sopparia ei tule.

Stadin1, normaalisti ongelma hoidetaan agentin kanssa. Agentilta uusi hoito tilaukseen ja entinen maasta ulos kilpakosijoiden ulottumattomiin. Agentille sopii mainiosti, koska tulee tuplapalkkio.

Mutta antaa herrojen säätää. Tammikuun lopulla nähdään, onko Markkanen vaihdettu pussilliseen harjoituskiekkoja.

Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi tästä on tulossa oikein mielenkiintoinen kausi. Hallilla tavataan!
 

Lager Lager

Jäsen
Suosikkijoukkue
National Hockey League
...Ja sillä että lisää pelaajia tulee Jokereihin.
Huh huh, en nää enää kummoista tarvetta uusiin pelaajiin ellei ole todellakin tasoa huippu: rightin yv-pakki tai romuluinen playoffjyrä vois olla vielä jees, mutta ei niitä taida saada Masan pienellä stäkillä. Tätä showta katsellessa joutuu kohta naapurista varastamaan sloganinkin...
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Itsekin olisin Jarrettina vetänyt perseet eilen tietäen sen, että sopparia ei tule.

Eilisen pelin jälkeen se ei kai niin suuri yllätys enää ollut. Jarrett ei pelannut hyvin. En sitten tiedä oliko vetänyt perseet jo ennen peliä. Onhan täällä arveltu, että Jokerien napamiehetkin ovat olleet "umpihumalassa" jo ties kuinka monta päivää.

Hyviä kauppoja on minusta tehty viime päivinä. Otetaan sille.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyviä kauppoja on minusta tehty viime päivinä. Otetaan sille.


Näin juuri! Ja kippis myös Virmasen ja Haakanan neuvotteluille.

Mutta en mä noista hihojani polta. Kaikkeen on H&V:n kanssa jo tottunut, joten seuraan Jokereita niin tiiviisti kuin ehdin ja paikan päällä aina kun se on mahdollista. Saavat lisätuloa Puurulan palkkaukseen edes kahvista ja Pepsi Maxista. Kausareista ja parkkikorteista saadut tulot menivätkin jo... Tosin mun kulutustahdilla kahvi & maxi jo melkein riittääkin jos ei nyt Puurulan palkkaan, niin ainakin veroihin. On se halpa!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No juu. Tuo kuvio on käsittämätön, jos pitää paikkaansa. Mitään Haakanaa täällä ei tarvita.

Pitää paikkansa. Pointti on siinä, että Tuulola ja varsinkaan Kuparinen eivät ole 100 % kunnossa enää tällä kaudella. Samaa sanoin viime kaudella Lepistöstä ja sehän nähtiin, että ei ehtinyt läheskään kuntoutumaan ennen playoffeja. Tuulolan selkä voi lisäksi mennä uudelleen, mitään takeita ei ole siitä, että hän pystyisi pelaamaan edes kauden loppuun. Kuparinen palaa kentille joskus muutamaa viikkoa ennen playoffeja (takapakkia on saatu jo kertaalleen) ja kun voi laskea sellaiset 6-8 viikkoa vähintään kondikseen pääsyyn, pitää hankkia vahvistuksia. Helenius on se 7. puolustaja, Kuparinen poissa vielä pitkään ja Tuulola pelaa riskillä... Kyllä tuohon Haakana aina mahtuu. Joka onkin sitten mielenkiintoinen juttu Haakanan ollessa se meidän kaikkien tuntema hyvä pukukoppipelaaja ja erinomaisissa väleissä Tuulolan kanssa.

Jos oikein herrat vielä ryyppäävät, Ronttikin hankitaan takaisin!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
No juu. Tuo kuvio on käsittämätön, jos pitää paikkaansa. Mitään Haakanaa täällä ei tarvita.

Tottakai tarvitaan, eihän me muuten osata perustella miksi Kalteva piti siirtää katsomoon.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Vituttaa tuollainen vittuilu, vaikka ei minuun ehkä kohdistunutkaan. Jutellaan fiksusti.

Mä vittuilin ihan Masan ja Hjalliksen suuntaan. Ja veikkailin samalla kenet Shedden tuosta nipusta syrjäyttää kun Haakana tänne tuodaan. Sheddenin visio kun tuntuu olevan että kaikki vähänkään Jokeria olevat pelaajat pistetään ulos kokoonpanosta ja jullit sekä heinähatut pääsee ilman näyttöjä suoraa ykkös- ja kakkosketjuihin.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Sheddenin visio kun tuntuu olevan että kaikki vähänkään Jokeria olevat pelaajat pistetään ulos kokoonpanosta ja jullit sekä heinähatut pääsee ilman näyttöjä suoraa ykkös- ja kakkosketjuihin.

Sheddeniä ei luonnollisestikaan kiinnosta pelaajan tausta. Hän on tekemässä tulosta tällä kaudella. Miksi hän miettisi, onko pelaaja kenties junnuna pelannut Jokereissa? Olennaista on tietenkin se, ketkä juuri nyt ovat hyviä.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos oikein herrat vielä ryyppäävät, Ronttikin hankitaan takaisin!
Budjetti kuntoon. Markkanen myydään Ouluun, siellä on tarvetta veskarille. Tilalle ostetaan Goehring, joka tasapäisesti taistellen tappelee Puurulan kanssa ykkösmoken roolista. Haakana ehdottomasti sisään, tuo joukkue suorastaan huutaa hidasta, kädetöntä ja muutoinkin täysin mulkkua loukkaantumisista kärsinyttä kokenutta/eltaantunutta pakkia. Kalteva katsomoon.

Kyllä tuon Jarretin tapauksen kanssa muutoin pystyy elämään, mutta juuri tämän hetkinen tilanne olisi puoltanut jatkoa. Olemme kaikki nähneet Tuulolan paluunsa jälkeen, on ehkä 40-50% kunnossa. Huomenna ei pelaa Kuparinen, mennään siis Kärppiä vastaan ilman jarrettia, kuparista ja puolikkaalla tuuskilla. Vielä tuohon on varaa, mutta mitä jos tilanne on pleijarien alkaessa samankaltainen. Silloin tulee Jarrettia ikävä - ai niin, onhan meillä haarukassa Haakana..
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Sheddeniä ei luonnollisestikaan kiinnosta pelaajan tausta. Hän on tekemässä tulosta tällä kaudella. Miksi hän miettisi, onko pelaaja kenties junnuna pelannut Jokereissa? Olennaista on tietenkin se, ketkä juuri nyt ovat hyviä.

Ei noita pelipaikkoja ihan esitysten perusteella ole jaettu, jos olisi niin Hirso ei pelaisi vakituisesti meidän kakkosketjussa - hyvä kun mahtuisi edes kokoonpanoon.

Ja ilman mitään näyttöjä, ei edes harjoituksia, Kerman heitettiin suoraan meidän ykköseen, paikkaan johon ei meidän omilla jätkillä ole ollut edes kokeilumielessä paikkaa ja samalla tiputettiin loistavasti pelannut Stapleton surfaajan rinnalle.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pointti on siinä, että Tuulola ja varsinkaan Kuparinen eivät ole 100 % kunnossa enää tällä kaudella. Samaa sanoin viime kaudella Lepistöstä ja sehän nähtiin, että ei ehtinyt läheskään kuntoutumaan ennen playoffeja. Tuulolan selkä voi lisäksi mennä uudelleen, mitään takeita ei ole siitä, että hän pystyisi pelaamaan edes kauden loppuun.

Hyvinhän Masa ja Hjallis tässä tilanteessa sitten toimivat! Ajatellaan näin, että Jarrett oli meillä korvaamassa Tuulolaa ja onnistui siinä erinomaisesti. Nyt Virmanen on saanut päähänsä, että jos Tuulolan selkä meneekin rikki uudestaan, niin tarvitaan samantasoinen korvaaja. Joten loogisesti Masa nyt soittelee Haakanalle ja kyselee tämän kuulumisia.

Ja aijai, kuten Virmanen itse totesi:

- Tietysti taloudelliset syillä oli merkitystä, ettei hän jatkanut meillä, mutta emme myöskään voi pitää puolustajavarastoa vain siltä varalta, että joku loukkaantuu.

Ja nyt ollaan taas hankkimassa puolustajaa siltä varalta, että Tuulola ja Kuparinen eivät pääse huippuvireeseen! Tai pahimassa tapauksessa Tuulolan selkä ei toivukaan täysin (selkävammat ovat aina ikäviä).

Joten kysymys kuuluu, miks helvetissä Cole Jarrett sitten päästettiin pois, kun hän oli osoittautunut kelpo korvaajaksi, kun taas Haakana, joka ei koskaanikinämissään tule korvaamaan Tuulolaa? (Joojoo, liian kallis, mutta kyllä Hjallis ja Virmanen jostain ne rahat olisivat kuitenkin repäisseet, jos olisi ollut isompaa tarvetta.) Tuskin Haakana nyt mikään ihan ilmainen ole, kuten tämä Puurula.

Joo, mutta ei Kari välttämättä meille tule, mutta pieniä ajatuksia...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös