Cole Jarrett Jokereihin

  • 63 323
  • 242

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Ei noita pelipaikkoja ihan esitysten perusteella ole jaettu, jos olisi niin Hirso ei pelaisi vakituisesti meidän kakkosketjussa - hyvä kun mahtuisi edes kokoonpanoon.

Ja ilman mitään näyttöjä, ei edes harjoituksia, Kerman heitettiin suoraan meidän ykköseen, paikkaan johon ei meidän omilla jätkillä ole ollut edes kokeilumielessä paikkaa ja samalla tiputettiin loistavasti pelannut Stapleton surfaajan rinnalle.

Näitä sinun juttujasi on oikeasti vaikea ymmärtää, kun ne eivät varsinkaan perustu tosiasioihin. Kim Hirschovits on SM-liigan pistepörssin sijalla 8. tehoilla 15+22=37. Miten ihmeessä tuollainen kaveri ei mahtuisi kakkosketjuun saati kokoonpanoon?

Kalle Kerman heitettiin ykköseen ja hän pelasi siinä hyvin. Mikä virhe tuossa tehtiin? Kerman pelaa kahdessa ensimmäisessä ketjussa tai ei ollenkaan. Ainakin minun mielestäni.

Meidän omilla jätkillä, kuten Saarisella, on ollut jo jonkin aikaa paikka "surffaajan" ketjussa. Myös K. Strömberg on siinä pelannut. Hyvä, että saatiin siihen nyt Stapleton. Tehot vielä paranevat.

En kuulu Hirso-fanclubiin, mutta kyllä hänen pörssilukemansa kuitenkin oikeuttavat kakkosketjuun Jokereissa. Taustasta huolimatta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Selänne?

Leino-Santala-Selänne voisi olla mukiin menevä ykkösketju tämän päivän liigassa.

Nyt menit prk paljastamaan jättisalaisuuden! Et usko kuinka on ollut tekemistä suunnitella bmw-miehen (asianomaiset kyllä tietävät kuka) kanssa harhautusta, jossa Selänne muka treenaa Anaheimissa ja neuvottelee Ruotsissa, vaikka todellisuudessa Teemu on vetänyt pian kolme kuukautta punttia, jäitä ja lenkkiä Areenan luolissa ja ollut luistimilla kaikki ne ajat, jotka on pystynyt olemaan A:n peleiltä piilossa. Leino ja Santala ovat treenanneet Selänteen kanssa lähinnä öisin ja Santalan psyyke on jo mennyt vähän sekaisin. Leino vetää silkalla kofeiinilla, ei ongelmia. Shedden on suunnitellut Jokerien playoff-pelitapaa yhdessä Selänteen ja Petteri Sihvosen kanssa, joka on hämätäkseen kaikkia muka valmentanut kuusivuotiaita, vaikka painaa hänkin pitkää yötä Areenan luolissa. Kyllä tästä hyvä tulee. Mutta Jarrett piti pistää kierrätykseen, ei se lopulta oppinut oikeita avauksia, vaikka Shedden ja Sihvonen näyttivät yhdessä kädestä pitäen. Selänne pelaa huomenna Kärppiä vastaan, jos vaan saa Tukion vanhat luistimet Jortikalta.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Näitä sinun juttujasi on oikeasti vaikea ymmärtää, kun ne eivät varsinkaan perustu tosiasioihin. Kim Hirschovits on SM-liigan pistepörssin sijalla 8. tehoilla 15+22=37. Miten ihmeessä tuollainen kaveri ei mahtuisi kokoonpanoon, saati kakkosketjuun?

Hirson tehot oli eilenkin hyvät mutta pelillisesti Hirso oli jälleen ihan paska kuten on ollut taas jo vähän aikaa. Hirso on hyvin epätasaisesti pelaava laiskan pulskea Sheddenin suosikki, joka saa pelata aivan miten paskasta tahansa ja peliaikaa tulee ja paikka yv:ssä on taattu.

Kalle Kerman heitettiin ykköseen ja hän pelasi siinä hyvin. Mikä virhe tuossa tehtiin? Kerman pelaa kahdessa ensimmäisessä ketjussa tai ei ollenkaan. Ainakin minun mielestäni.

Ja tällöin Rita, Varis, Stapleton, Virta ja Louhi viisikosta yksi pelaa nelosessa jämäminuutteja ja kaksi jää kolmoseen rikkomaan vastustajan peliä.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Hirson tehot oli eilenkin hyvät mutta pelillisesti Hirso oli jälleen ihan paska kuten on ollut taas jo vähän aikaa. Hirso on hyvin epätasaisesti pelaava laiskan pulskea Sheddenin suosikki, joka saa pelata aivan miten paskasta tahansa ja peliaikaa tulee ja paikka yv:ssä on taattu.

Ja tällöin Rita, Varis, Stapleton, Virta ja Louhi viisikosta yksi pelaa nelosessa jämäminuutteja ja kaksi jää kolmoseen rikkomaan vastustajan peliä.

En minä kyllä ymmärrä, miten laiskan pulskealla pelillä tehdään tuollaisia tehoja. Vahingossa varmaan. Toivottavasti Hirso rupeaa kohta pelaamaan, että saadaan häneltäkin tehoja irti.

Hehheh! Meinaatko oikeasti, että Stapleton pelaisi nelosessa jämäminuutteja? Aivan varmasti muidenkin osalta pelipaikat ratkaistaan osaamisen ja kunnon mukaan. Jopa Kalle Kermanin ja Arto Koiviston.
 
peluri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

En ymmärrä tällaisia kirjoituksia, kukaan ei ole pistepörssin nro 8 jos ei ole erinomainen pelaaja! Hirson pelityyli on persoonallinen, se on myönnettävä mutta huonoksi ei voi kukaan väittää.
En ymmärrä miksi Santala pääsee täällä paljon pienemmällä kritiikillä kuin Hirso? Siksikö että on "oma"? Santalan peli on äärettömän ailahtelevaa, ja välillä todella haluttoman oloista!

Cole Jarretin lähtö lienee hyvä päätös, mikäli uusia loukkaantumisia ei tule pakkikaluston pitäisi riittää! Jarret oli hetkittäin hyvä, mutta toisaalta hetkittäin myös vaarallinen omalle joukkueelle!
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
En minä kyllä ymmärrä, miten laiskan pulskealla pelillä tehdään tuollaisia tehoja. Vahingossa varmaan. Toivottavasti Hirso rupeaa kohta pelaamaan, että saadaan häneltäkin tehoja irti.

Sinä et siis ole ollenkaan seurannut Hirson pelejä tällä kaudella? Hirson tehot eilen oli 0+2, eli 2 pistettä yhdessä pelissä Hirso oli siis eilenkin varmaan maagisen hyvä? Oliko? Viime kaudella Hirso oli tasaisen hyvä kunnes katosi kokonaan kuvasta pleijareissa, tämä kausi on ollut paljon vaisumpi ja epätasaisempi.

Hehheh! Meinaatko oikeasti, että Stapleton pelaisi nelosessa jämäminuutteja? Aivan varmasti muidenkin osalta pelipaikat ratkaistaan osaamisen ja kunnon mukaan. Jopa Kalle Kermanin ja Arto Koiviston.

En meinaa mutta tuo mainitsemani viisikko on se joista joku (luultavasti Virta tai Louhi) pelaa jämäminuutteja nelosessa. Ja kaksi joutuu pelaamaan vain kolmosen rikkovassa roolissa.

En ymmärrä miksi Santala pääsee täällä paljon pienemmällä kritiikillä kuin Hirso? Siksikö että on "oma"? Santalan peli on äärettömän ailahtelevaa, ja välillä todella haluttoman oloista!

Santalan on kylläkin kuin työmiehen prototyyppi jos vertaa Hirsoon.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Sinä et siis ole ollenkaan seurannut Hirson pelejä tällä kaudella? Hirson tehot eilen oli 0+2, eli 2 pistettä yhdessä pelissä Hirso oli siis eilenkin varmaan maagisen hyvä? Oliko? Viime kaudella Hirso oli tasaisen hyvä kunnes katosi kokonaan kuvasta pleijareissa, tämä kausi on ollut paljon vaisumpi ja epätasaisempi.

En meinaa mutta tuo mainitsemani viisikko on se joista joku (luultavasti Virta tai Louhi) pelaa jämäminuutteja nelosessa. Ja kaksi joutuu pelaamaan vain kolmosen rikkovassa roolissa.

Ei Hirso ollut maagisen hyvä todellakaan, mutta kuten itsekin olit havainnut, teki 0+2. Ja on SM-liigan pistepörssin 8. Ja Jokerit voitti aika hyvän vastustajan vieraissa. Mutta eikun vilttiin moinen luuseri.

Louhi voi aivan hyvin pelata nelosessa, samoin tarvittaessa aiemmin pyhästi vihaamasi Virta. Tärkeintä on, että parhaat jätkät pelaavat sitten kun oikeita pelejä ratkotaan.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Jarrett on jatkamassa kauden loppuun Jokereissa jos ei ihmeitä (loukkaantuminen tms) satu.

Tuli vaan mieleen...kaikki täällä tuntuvat ihmettelevän, miksi Jarrettille ei tarjottu/tehty sopimusta. Entäs jos siinä try-outissa oli myös pelaajan puolella tinkipykälä.

Ja herra ihan yksinkertaisesti hinnoitteli itsensä ulos. Ainakin minusta tuo ulkomaille siirtyminen viittaisi siihen suuntaan, eli että oli jo kohtuu kova tarjous vaikka Sveitsistä pohjana?
 
Brad

Jäsen
Ja tällöin Rita, Varis, Stapleton, Virta ja Louhi viisikosta yksi pelaa nelosessa jämäminuutteja ja kaksi jää kolmoseen rikkomaan vastustajan peliä.

Ridasta ei ole mitään hyötyä enään tälle kaudelle, voisi jättää poffit väliin ja keskittyä ensi kauteen. Rita tullee olemaan poffeissa Jokerien heikoin lenkki, jatkuvasti tilanteista myöhässä ja kunto ei riitä millään. Stapleton on paras hyökkääjä Leinon kanssa, pelaa joka matsissa yli 20min vaikka sitten nelosessa. Virta ja Louhi ovat kädettömiä duunareita, eivät maalintekijöitä. Kerman on taitavampi ja todellinen snaipperi verrattuna jo ikäloppu Virtaan ja kädettömään koohottajaan Louheen. Varis on kapteeni ja maskotti, mun puolesta tämänkin seniorin voisi jättää katsomoon. Kerman on paljon parempi.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ei Hirso ollut maagisen hyvä todellakaan, mutta kuten itsekin olit havainnut, teki 0+2. Ja on SM-liigan pistepörssin 8. Ja Jokerit voitti aika hyvän vastustajan vieraissa. Mutta eikun vilttiin moinen luuseri.

Jos tehot kerran kertoo onko pelaaja hyvä vai huono niin tottakai Hirso oli eilen yksi kentän parhaista hyökkääjistä, eikö ollutkin? Tai kai se Hirso ainakin oli eilen todella näkyvässä roolissa? Onko sinusta Hirson peli tällä kaudella on ollut hyvää tasoa? Entäs kuinka tasaisena näet Hirson pelitason pysymisen pelien välillä vai kiinnitätkö asiaan edes huomiota?

Louhi voi aivan hyvin pelata nelosessa, samoin tarvittaessa aiemmin pyhästi vihaamasi Virta.

Louhi tai Virta on varmaan todella tyytyväisiä rooliinsa jos joutuvat pelaamaan nelosen jämäminuutteja kun suuressa osassa liigajoukkueita Virta ja Louhi olisivat jopa 2 ketjun miehiä.

Ridasta ei ole mitään hyötyä enään tälle kaudelle, voisi jättää poffit väliin ja keskittyä ensi kauteen. Rita tullee olemaan poffeissa Jokerien heikoin lenkki, jatkuvasti tilanteista myöhässä ja kunto ei riitä millään.

Mistä tiedät?

Polvivamma haittaa luisteluharjoittelua mutta jaksan epäillä että treenaamishullu Jani Rita olisi polvivammasta huolimatta päästänyt itsensä huonoon kuntoon.

Varis on kapteeni ja maskotti, mun puolesta tämänkin seniorin voisi jättää katsomoon. Kerman on paljon parempi.

Kalle "3 maalia uran pleijaripeleissä" Kerman on siis paljon parempi kuin monissa liemissä keitetty joukkueen kapteeni (tämäkin arvo on varmaan annettu vain arpomalla) Petri Varis, jonka tehot tälläkin kaudella (puolet vähemmissä peleissä) on olleet paremmat kuin Kalle Kermanin.
 
Viimeksi muokattu:

Brad

Jäsen
Louhi tai Virta on varmaan todella tyytyväisiä rooliinsa jos joutuvat pelaamaan nelosen jämäminuutteja kun suuressa osassa liigajoukkueita Virta ja Louhi olisivat jopa 2 ketjun miehiä.

Louhi on niin kädetön pelaaja, että huh huh. Hyvä taistelija alivoimalla, ei muuta. Louhi ei tee maaleja kun todella harvoin, kolmos-neloskentän pelaaja Jokereissa.

Mistä tiedät? Polvivamma haittaa luisteluharjoittelua mutta jaksan epäillä että treenaamishullu Jani Rita olisi polvivammasta huolimatta päästänyt itsensä huonoon kuntoon.

On aika vaikea luistella kun polvi ei sitä kestä. Rita ehtii pelata muutaman matsin runkosarjassa joten poffeissa on turha odottaa, että Rita pelaisi 10min enempää. Pelituntuma ja luistelukunto ovat niin paljon jäljessä muita. Rita on kolmos-neloskentän pelaaja poffeissa.

Kalle "3 maalia uran pleijaripeleissä" Kerman on siis paljon parempi kuin monissa liemissä keitetty joukkueen kapteeni Petri Varis, jonka tehot tälläkin kaudella (puolet vähemmissä peleissä) on olleet paremmat kuin Kalle Kermanin.

Varis on pelannut suurempia minuutteja Jokereissa kuin Kerman Ruotsissa. Kerman on istunut suurimman osan matseista penkillä. Varis oli todella huono jo viime poffeissa, liike ei riittänyt millään ja Hirson kanssa poffien surkeimmat pelaajat. Variksesta on aika ajanut jo ohi, Jokerien maskotti, ei muuta.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Louhi on niin kädetön pelaaja, että huh huh. Hyvä taistelija alivoimalla, ei muuta. Louhi ei tee maaleja kun todella harvoin, kolmos-neloskentän pelaaja Jokereissa.

Ei Louhi kyllä taida täälläkään olla lähtökohtaisesti mikään nelosen pelaaja, tai ainakin siihen rooliin Louhi on taatusti aivan liian kallis pelaaja. Nyt Louhi joutunee neloseen kun tänne hankitaan jo ennestään täyteen hyökkäykseen lisämiehiä.

On aika vaikea luistella kun polvi ei sitä kestä. Rita ehtii pelata muutaman matsin runkosarjassa joten poffeissa on turha odottaa, että Rita pelaisi 10min enempää. Pelituntuma ja luistelukunto ovat niin paljon jäljessä muita. Rita on kolmos-neloskentän pelaaja poffeissa.

Minä olen aivan varma että Rita ei tule pelaamaan meillä nelosessa koskaan, ei tälläkään kaudella. Ja jaksan epäillä että kolmosessakin on aika hiljaista, kyllä se paikka on ykkösessä tai kakkosessa kun Jani palaa kokoonpanoon. Pelituntuma on varmasti hukassa, mutta eiköhän tuo Rita edelleen luistella osaa ja ole fyysisesti kovassa kunnossa kun paluun aika on.

Varis oli todella huono jo viime poffeissa, liike ei riittänyt millään ja Hirson kanssa poffien surkeimmat pelaajat. Variksesta on aika ajanut jo ohi, Jokerien maskotti, ei muuta.

Tuo johtui kyllä eniten umpisurkeasta Hirsosta, jonka piti olla meidän pelintekijä mutta ei ollut. Maskotti teki ennen loukkaantumistaan 20 pelissä 10 pistettä, aika paskasti. Näitä 0.5 pisteen keskiarvon maskotteja on varmasti liiga täynnä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuli vaan mieleen...kaikki täällä tuntuvat ihmettelevän, miksi Jarrettille ei tarjottu/tehty sopimusta. Entäs jos siinä try-outissa oli myös pelaajan puolella tinkipykälä.

Ja herra ihan yksinkertaisesti hinnoitteli itsensä ulos. Ainakin minusta tuo ulkomaille siirtyminen viittaisi siihen suuntaan, eli että oli jo kohtuu kova tarjous vaikka Sveitsistä pohjana?

Kyllähän Jarrettin kanssa neuvoteltiin sopimuksesta. Juuri siksi ratkaisu venyi ja venyi, sillä en jaksa uskoa siihen, että Virmanen venytti ratkaisua vain hämätäkseen valmennusta. Joka siis halusi Jarrettin jatkavan ja otti jatkon puolesta myös julkista kantaa. Jarrettille pyrittiin saamaan jatkoa ja soppari myös ensi kaudesta. Joten saatat hyvin olla oikeassa siinä, että tryoutin loppuvaiheessa Jarrettilla oli jo tarjous muualta ja Jokerien oli päästävä samaan pitääkseen Jarrettin.
 
wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sinä et siis ole ollenkaan seurannut Hirson pelejä tällä kaudella? Hirson tehot eilen oli 0+2, eli 2 pistettä yhdessä pelissä Hirso oli siis eilenkin varmaan maagisen hyvä? Oliko? Viime kaudella Hirso oli tasaisen hyvä kunnes katosi kokonaan kuvasta pleijareissa, tämä kausi on ollut paljon vaisumpi ja epätasaisempi.
Ei se Hirso mikään Ville Leino ole, mutta tehokas pelaaja kun miestä osataan hyödyntää oikein. Ja Sheddenhän osaa. Pleijareiden vaisuus johtui loukkaantumisesta jonka Hirso sai runkosarjan lopussa. Etkö tätä tiennyt, vai jätitkö tarkoituksella mainitsematta?

En meinaa mutta tuo mainitsemani viisikko on se joista joku (luultavasti Virta tai Louhi) pelaa jämäminuutteja nelosessa. Ja kaksi joutuu pelaamaan vain kolmosen rikkovassa roolissa.
Jääkiekko on joukkuepeli, jossa kaikki eivät voi pelata ykkös- tai kakkosketjuissa. Tällä hetkellä kummankaan noiden palaajan paikka ei ole kahdessa ylemmässä ketjussa, vaan heistä on enemmän hyötyä energisinä kolmosketjun jyrinä. Sheddenhän sanoi haastattelussa että; "Virta-Wilm-Louhi is a great checkingline". Jos joku noista neloseen laitetaan, niin eiköhän siihen joku syy ole.

Santalan on kylläkin kuin työmiehen prototyyppi jos vertaa Hirsoon.
Santala on yksi löysäilijöistä omassa päässä, ja tämän laiskuuden ansiosta mies kerää joka kausi kiitettävän määrän kahvaamisjäähyjä. Sheddenkin yrittänyt herätellä Santalaa kauden mittaan, mutta välillä mies päättää ottaa vapaapäivän.

Ei asiat Jokereissa ole noin paskasti kun annat ymmärtää. Tarkoitusperistäsi en tiedä, mutta ihmeellinen ajojahti alkaa aina kun Jokereihin tulee uusia pelaajia Helsingin ulkopuolelta. Tuo Tony Virran dissaaminen on tuoreessa muistissa, mutta ilmeisesti takki on kuitenkin kääntynyt hänen suhteensa?
 
Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Aika turhaa juupas eipästelyä.

Valmennus ja seurajohto ovat ottaneet jonkin linjan ja siinä pysyvät -sanotaan me täällä mitä tahansa. Vaikka Kermanin tulo ei minuakaan lämmittänyt, niin olisin ehkä tehnyt samna ratkaisun jos olisin ollut Virmasen paikalla. Loukkaantumissumaa oli pakko paikata, jotta runkosarjassa oltaisiin kolmen parhaan joukossa. Kaikki hankinnat eivät siis tähtää pelkästään pleijareihin.

Santalan ja Hirson vertailu on vaikeaa. Santala on tasaisen hyvä kaikilla osa-alueilla, josta kertoo piste/tehotilastokin. Hirson kyvyt tulevat paremmin esiin hyökkäyspäässä, mutta oman pään pelaaminen on ollut tällä kaudella ongelma. Omissa on soinut liikaa. Näin näkee ilmeisesti asian myös Shedden, koska Hirso pyörittää ykkösylivoimaa, mutta alivoimaa Santala pelaa selvästi enemmän. Niitä huonoja "surffaus"-pelejä on ollut molemmilla, mutta Santalan otteet ovat kuitenkin olleet tasaisemmat kuin Hirsolla. Eikä tämä ailahtelu ole rajoittunut vain näihin kahteen pelaajaan. Yllättäin myös Leinolla ja Staplella on mättänyt aika ajoin.

Itse uskon (ja toivon), että nämä muutokset nostavat Hirson kentän (liki) samalle tasolle Santalan ketjun kanssa ja juuri sitä Jokerit nyt tarvitsee.

Mitä tulee ketjun pääaiheeseen niin Jarretin poistuminen rosterista aiheuttaa kyllä ongelmia. Kantorin pitäisi nousta kaksi pykälää paremmalle tasolle, mutta jotenkin en usko että kirkonmies siihen pystyy. On ollut kokoajan pahasti pihalla omassa päässä. Ainoaksi positiiviseksi asiaksi minulle on jäänyt tuo hirmuinen kuti. Osumatarkkuus saisi vain olla parempi. Eikä paikkaa ylivoimaankaan ole löytynyt kuin hetkittäin niin miehen paras ase on jäänyt lähes käyttämättä.

Onko kenelläkään parempaa tietoa uudesta pakista - tästä isosta vonkaleesta?
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Nyt menit prk paljastamaan jättisalaisuuden! Et usko kuinka on ollut tekemistä suunnitella bmw-miehen (asianomaiset kyllä tietävät kuka) kanssa harhautusta, jossa Selänne muka treenaa Anaheimissa ja neuvottelee Ruotsissa, vaikka todellisuudessa Teemu on vetänyt pian kolme kuukautta punttia, jäitä ja lenkkiä Areenan luolissa

Asia on taivaan tosi. Tämän voi tarkistaa vaikka Suomi-Jaappani-taistelijalta. Hän lenkkeilee päivittäin nykyään Teemun kanssa. Hän kyllä tietää.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös