Cobol 24.11.2006: on viimeinen aika hankkiutua eroon Virmasesta

  • 51 685
  • 323

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
JV kirjoitti:
HIFK:n toteutusta ei nyt välttämättä kannata käyttää esimerkkinä:). Sen sijaan esim. HPK:n tapaa kannattaa katsoa tarkemmin. Vaikka Jalonen onkin muokannut pelityyliä vuosittain, on siellä se perushyökkäävä pelitapa tallella. Uskon että tuon vuoksi HPK:n on helpompi miettiä pelaajahankintojaa kun tarvittavat palaset ja valmentajan mieltymykset ovat suunnilleen selvillä.
Jokerit taas tuntuu hankkivan ne "parhaat pelaajat" (välillä vielä ylipitkillä sopimuksilla), valmentajan ja sitten aletaan ihmetellä että miten pelattaisiin. Lopputuloksena uuden valmentajan ensimmäinen kausi menee ihmetellessä.

HPK on kieltämättä onnistunut parhaiten liigassa viime vuosina säilyttämään oman ilmeensä ja pelaamaan viihdyttävää ja voittavaa jääkiekkoa. Avainsana lienee pitkäjänteisyys valmennuksessa. Toisaalta HPK elää aivan erilaisessa taloudellisessa paineessa kuin vaikkapa pääkaupunkiseudun joukkueet. Työrauhaa löytyy eri malliin, eikä pienistä alamäistä paineta paniikkinappulaa tai rahdata vahvistuksia oikealta ja vasemmalta. Mielenkiintoista olisi tosiaan ollut nähdä J.Jalonen HIFK:ssa tai Jokereissa ja nähdä mitä olisi näillä resursseilla tullut aikaiseksi. No kai se maajoukkuekin jotain kertoo:)

Shedden on tuonut Jokereihin paljon hyvää ja saanut pelaajat pelaamaan asenteella voitto mielessä. Onneksi jatkaa vielä ensi kaudellakin. Tämän jälkeen näkisin mielelläni rutinoidun valmentajan, jolle tehtäisiin suoraan sopimus mallia vaikkapa 2+1. Hannu Aravirta? Itselleni kelpaisi vaikka heti. Toivottavasti Immos-suunnitelmista on jo luovuttu. Wade voisi kokeilla siipiään vaikkapa A-junnuissa.
 
JV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
St_Patrick #16 kirjoitti:
Toisaalta HPK elää aivan erilaisessa taloudellisessa paineessa kuin vaikkapa pääkaupunkiseudun joukkueet. Työrauhaa löytyy eri malliin, eikä pienistä alamäistä paineta paniikkinappulaa tai rahdata vahvistuksia oikealta ja vasemmalta.

Tuossa onkin ehkä suurin heikkous Jokereilla ja HIFK:lla. "Taloudellisten paineiden" vuoksi Hjallis(Masa) tai Pena&hallitus paskoo mielestäni liian helposti housuihinsa. Viime kaudella jo selvää että Jokerit ovat ulkona kärkikahinoista ja silti jatkettiin rahan pumppaamista. Vastaavasti Pena antoi Aralle kenkää kesken pleijareiden vaikka (ainakin minun mielestäni) oli selvää ettei Matikainen ole Aran veroinen valmentaja.

Se paniikkinappulan painaminen ei nimittäin ole juuri milloinkaan auttanut, hilloa on sen sijaan palanut yleensä runsaasti.

Tarkoitinkin lähinnä sitä että tuo joukkueen pelitavan & tavoitteiden miettiminen tekee joukkueen kasaamisen halvemmaksi. Tästä käy esimerkkinä HPK:n lisäksi Kärpät, Jyp ja SaiPa. Kaksi viimeistä eivät tietenkään varsinaisesti tähtääkkään mestaruuteen, mutta niilläkin on selvillä millaisia pelaajia hankitaan.

Tuo mestaruuden pitämien ainoana tavoitteena on mielestäni hieman typerää. Sen sijaan pitäisi lähteä kasaamaan hyvää joukkuetta jossa roolit ovat kohdallaan, Kun nuo ukot sitten saa pelaamaan hyvin yhteen voi yltää mestaruuteenkin. Mutta jääkiekossa play-off:t estävät "varmat" mestaruudet dream-teameiltäkin (Kärppien nousuyritykset divariaikoina).

Lisäksi Hjalmarilla & Virmasella tuntuu olevan tapana painottaa liikaa edellisen kauden tilastoja, sekä päätellä pelaajan taso palkkapyynnöstä.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
repe_joke kirjoitti:
Sitä en tiedä sponssaako eräs nimetön kännykänvalmistaja jokereita vai ei. Mutta ainakin pari vuotta sitten tämän nimettömän kännykänvalmistajan työntekijät saivat ostaa lippunsa jokeri-peleihin puoleen hintaan.

Sitä en tiedä mikä tilanne tällä hetkellä on. Lippupalvelusta jos jaksaisi kysäistä, niin selviäsi.

Sen verran kommentoisin että, että tällä hetkellä eräässä suht' isossa suomalaisessa kaupungissa nämä nimettömän kännykkävalmistajan työntekijät saavat hyvät alennukset paikkakunnan molempien liigajoukkueiden peleihin*: koskee sekä yksittäislippuja että kausikortteja. Lisäksi olen kuullut, että tämä sama käytäntö olisi voimassa eräässä pohjoisen liigakaupungissa, jossa on paljon näitä nimettömän kännykkävalmistajan toimipisteitä.

Terveisin,

Nimettömän kännykkävalmistajan työntekijä

*) Mainittakoon, että tämä kyseinen kännykkävalmistaja mainitaan näiden molempien joukkueiden kotisivuilla (yhteistyö)kumppanina. Ja itse en löytänyt tätä Jokereiden vastaavasta.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
LaTe_Show kirjoitti:

Jätkät ei vaan uskalla, sanokaa Samsung vaan perkele.

Niin kauan kuin Mamma Rosa tarjoaa pihvit niin muulla ei ole väliä.
 
REDNECK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta -68
LaTe_Show kirjoitti:
Sen verran kommentoisin että, että tällä hetkellä eräässä suht' isossa suomalaisessa kaupungissa nämä nimettömän kännykkävalmistajan työntekijät saavat hyvät alennukset paikkakunnan molempien liigajoukkueiden peleihin*: koskee sekä yksittäislippuja että kausikortteja. Lisäksi olen kuullut, että tämä sama käytäntö olisi voimassa eräässä pohjoisen liigakaupungissa, jossa on paljon näitä nimettömän kännykkävalmistajan toimipisteitä.

Terveisin,

Nimettömän kännykkävalmistajan työntekijä

*) Mainittakoon, että tämä kyseinen kännykkävalmistaja mainitaan näiden molempien joukkueiden kotisivuilla (yhteistyö)kumppanina. Ja itse en löytänyt tätä Jokereiden vastaavasta.

Tuttuni joka on töissä kännykän valmistajalla jolla on nimikin kertoi, että saavat alennusta useamman euron Jokereiden otteluihin.

Lisäksi toteaisin että ei ole fani tarvike kaupassa kehitystä tapahtunut, sillä vieras pelipaitaa (valkoista) ei saanut kuin XL kokona. Osta sellainen sitten 7v pojalle joulu lahjaksi, v...ti armottomasti kun piti tyytyä tuohon tummaan jossa ei näy pelaajien nimmarit. Sapettaa tuo amatööri touhu noissa asioissa eikä kehitystä havaittavissa.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
REDNECK kirjoitti:

Virmasta koskeva ketju kuitenkin, niin laitetaan nyt vielä kerran omatkin ikävimmät kokemukset, jotka ihan suoraan tuntuvat Jokerien kassassa.

- Lipunmyynnille ei vissiin voi tehdä mitään. Ainakaan mihinkään asialliseen palautteeseen ei ole pariin vuoteen reagoitu muutoin kuin toteamalla asiantila. Eihän se summa joka takkiin tulee per peli mikään suuri ole, se on vaan vittumainen juttu, etä näistä jää niille ns. marginaalikatsojille sellainen käsitys, ettei heitä peliin toivota. Tämänhän tosin Masakin julkisuuteen lausui nauraessaan sateessa seisoville jonottajille. Se siitä.

- Jokerien joulumyynti viime joulukuussa. Saatavilla oli mitä oli, uudet tuotteet eivät kuulemma ehtineet mukaan !! Ou jeesus, vuoden paras sesonki ja Jokereille tuli varmaan fanikamat tammikuun ekalla viikolla. Kummipoika ja frendien skidit jäivät ilman toivomiaan kamoja ja Jokerit ilman mun paria hunttia. Miten tänä vuonna, saisiko tuohon vielä lipunmyynnin jotenkin yhdistettyä ?

PS. Iso kiitos sen sijaan siitä, että vanhaa kamaa myytiin/jaettiin jouumyyjäisssä todella inhimilliseen hintaan ulos. Plussaa tästä -- plop..plop...
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
repe_joke kirjoitti:
Sitä en tiedä sponssaako eräs nimetön kännykänvalmistaja jokereita vai ei. Mutta ainakin pari vuotta sitten tämän nimettömän kännykänvalmistajan työntekijät saivat ostaa lippunsa jokeri-peleihin puoleen hintaan.

Voin sanoa että saa edelleen, en tosin muista alennuksen kokoa. Ja sponssaa se.
 
Viimeksi muokattu:

Sape28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
flintstone kirjoitti:
Voin sanoa että saa edelleen, en tosin muista alennuksen kokoa. Ja sponssaa se.

Joo, kyllä se sponssaa edelleen. Alennus on 5 egeä/lippu. Kaks lippua/matsi on tää alennus, ollut jo joitakin vuosia.
 
Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Varovainen tiedustelu...voisiko tämän ketjun jo sulkea?? Sitten kun Jokerit ilmoittaa Masan jäävän eläkkeelle, niin avataan aiheesta uusi ketju. =)
Täällä on sanottu jo kaikki oleellinen. Jatketaan samaa kriittistä ajattelutapaa ja antaa tulosten puhua puolestaan myös Masan osalta.
 
pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Annetaan Masan vaan jatkaa Jokereissa.Kyllä Masa on saanut paljon hyvääkin aikaa Jokereiden toimitusjohtajana.
Tässä muuten Stapletonin mielipide :Jos Stapletonin jatkosuunnitelmat Jokereissa tulevat keväällä ajankohtaisiksi, on Areenan väellä ainakin hyvät neuvotteluasemat sen suhteen, miten hyvää huolta hyökkääjästä on pidetty. Stapleton kehuikin periamerikkalaiseen tyyliin koko organisaatiota erinomaisesta asioiden hoidosta, ja niin Matti Virmanen kuin Hjallis Harkimokin saivat kunniamaininnan huolenpidostaan.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
pappi kirjoitti:
Annetaan Masan vaan jatkaa Jokereissa.Kyllä Masa on saanut paljon hyvääkin aikaa Jokereiden toimitusjohtajana.
Tässä muuten Stapletonin mielipide :Jos Stapletonin jatkosuunnitelmat Jokereissa tulevat keväällä ajankohtaisiksi, on Areenan väellä ainakin hyvät neuvotteluasemat sen suhteen, miten hyvää huolta hyökkääjästä on pidetty. Stapleton kehuikin periamerikkalaiseen tyyliin koko organisaatiota erinomaisesta asioiden hoidosta, ja niin Matti Virmanen kuin Hjallis Harkimokin saivat kunniamaininnan huolenpidostaan.

Otan vapauden huutaa vieraaseen pöytään, mutta toissa iltana Sabres-NYR pelin erätaukohaastattelussa Brian Campbell kehui vuolaasti "Jou-ker-rit organizationia"...
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
LaTe_Show kirjoitti:
Otan vapauden huutaa vieraaseen pöytään, mutta toissa iltana Sabres-NYR pelin erätaukohaastattelussa Brian Campbell kehui vuolaasti "Jou-ker-rit organizationia"...

Mitäs se Brian siellä kertoi ja oliko siellä joku suomalainen haastattelemassa?
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
St_Patrick #16 kirjoitti:
Mitäs se Brian siellä kertoi ja oliko siellä joku suomalainen haastattelemassa?
Ihan paikallisen tv-kanavan normihaastattelu oli kyseessä, jossa pelajan kommentteja erätauolla/matsin jälkeen tarjoavat. Lähinnä kysyivät viime keväisestä Umbergerin tuhoamisesta avojääpommilla ja nousseista pistesaldoista, joihin syytä haettiin Jokereissa vietetystä kaudesta. Campbell sanoi viihtyneensä, kehui joukkuetta ja organisaatiota ja sanoi että sai enemmän kiekollista vastuuta täällä ja varmasti on edesauttanut uraansa NHL:ssä.
 
basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
St_Patrick #16 kirjoitti:
Mitäs se Brian siellä kertoi ja oliko siellä joku suomalainen haastattelemassa?

En sanatarkkaan muista, mutta puhetta oli Brianin kehityksestä ja monipuolistumisesta, ja (NASN:n) haastattelija kysyi että vuosi euroopassa taisi tehdä hyvää. Tähän Brian vastasi että kyllä, ja sanoi että hyvässä organisaatiossa sai pelata, jääaikaa ja vastuuta tuli jne jne. Mainitsipa vielä "Helsinki Jookkerit" nimeltäkin.
 
hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
cobol Otteluketjufoorumissa ketjussa Ti 5.12.2006 Jokerit - Kärpät kirjoitti:
En mä ihmettele ettei ihmiset jaksa innostua näistä matseista enää. Tekohengityksen puolella ollaan. Mun mielestä ja verrokkina siis NHL-pelit. Joita voi kritisoida monesta asiasta. Mutta ei siitä etteikö taitoa ja tuomarilinjaa löytyisi.
Kuitenkin Cobol syyttää täällä Yleisömäärien laskusta Virmasta ja toisaalla kirjoittaa näin. Tarkoitushakuisuus lienee selvää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
hull16 kirjoitti:
Kuitenkin Cobol syyttää täällä Yleisömäärien laskusta Virmasta ja toisaalla kirjoittaa näin. Tarkoitushakuisuus lienee selvää.

Mitä sä taas horiset? Kaksi eri asiaa kyseessä:

1) koko SM-liigan tason laskeminen ja siitä johtuva katsojamäärien pudotus.
2) Jokerien lipun ostamisen tekeminen muihin kilpailijoihin nähden selvästi vaikeammaksi + ihmisten turruttaminen ilmaislippuihin, joita Virmanen jakaa tuhatmäärin per ottelu = Jokerien itse lippunsa maksavien katsojien määrä on romahtanut.

Vitun monta kertaa käyty asia läpi, mutta sun tyhjä kallo avaa sen näköjään aina alusta. Kirjoita nyt vielä, että Virmanen kertoi sulle syyn miksi cobol sitä kiusaa, mutta sä et uskalla sitä täällä sanoa niin ollaan just siinä, mistä edellisen kerran aloitit :)
 
hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
cobol kirjoitti:
Mitä sä taas horiset?
Horisen vain ja ainoastaan sitä, että suuressa vihassasi unohdat tarkoituksen omaisesti muut asiaan vaikuttavat asiat ja syytät vain Virmasta.
 
Mitenhän tämä parivaljakko Harkimo ja Virmanen onnistuisivat pelaaja hankinnoissa,joukkueen rakentamisessa, jos heillä olisi käytettävissä 1 milj. euron pelaajabudjetti ja millähän kohtaa sarjataulukkoa Jokerit olisivat?
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Joukkuepelaaja kirjoitti:

Mestis.
 
Kohtalaisesti varmaankin, koska ei olisi muita kun omia junnuja rosterissa, jotka kyllä riittäisi pitkän päälle aika korkealle.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyllä mä kaipaan aikaa, jolloin Leena Harkimo oli Jokerien toimitusjohtaja. Hän osasi selvitellä mutkaisiksi menneet asiat ja toimia sovittelijana vaikeissa tilanteissa. Ja omasi suoran vaikutusvallan myös Hjallikseen. Tänä päivänä jos jostain löytyisi pätevä nainen toimitusjohtajaksi - ja miksi ei löytyisi, onhan niitä vaikka kuinka paljon Suomessakin - Jokerit loisi nopeasti uutta, positiivista kuvaa itsestään ja saisi samalla kannattajia takaisin halliin. Joku sellainen nainen kuin Leena, joka sanoisi suoraan mitä ajattelee näistä pikkuherrojen tappelujutuista ja pistäisi jossain paneelissa Helkovaaran solmuun ihan kiekkoargumenteilla. Siihen sitten pätevä kaveri UTJ:ksi ja Jokerien uusi nousu voisi alkaa. Tuollainen ammattitaitoinen pari saisi Jokereihin uutta vetoa ja uutta rahaa varmasti muutaman miljoonan naapurinkin kontatessa epäpätevän johdon takia.

Nyt pitää ilmeisesti mennä vielä vaan syvemmälle päästäksemme Virmasesta ja hänen kavereistaan junnuvalmennuksessa eroon.
 
Cobol kirjoitti:
..ja hänen kavereistaan junnuvalmennuksessa eroon.

Helsingin Jokerit ry
Pj Petteri Immonen,siht. Eila Immonen,junioripäällikkö Matti Virmanen

Miten Waltteri Immonen ja edellä olevat Immoset ovatkohan sukua?
Ketähän nämä kaverit junnuvalmennuksessa on?
Mikä on junioripäällikön tehtävän kuva?

Tästäkö tämä syventäminen alkaa vai mitä tarkoitat?
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Joukkuepelaaja kirjoitti:
Helsingin Jokerit ry
Pj Petteri Immonen,siht. Eila Immonen,junioripäällikkö Matti Virmanen

Miten Waltteri Immonen ja edellä olevat Immoset ovatkohan sukua?
Äiti ja veli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös