Viime yönä Suomen aikaan alkoi taistelu Kanadan parhaan juniorijoukkueen tittelistä, kun jokavuotinen Memorial Cup pyörähti käyntiin Kelownassa, British Columbiassa. Isäntäjoukkue Kelowna Rocketsin (WHL) lisäksi turnaukseen osallistuvat OHL-mestari Guelph Storm, QMJHL-mestari Gatineau Olympiques sekä WHL-mestari Medicine Hat Tigers.
Joukkueet pelaavat ensin yksinkertaisen sarjan, jonka jälkeen pelataan välierät. Loppuottelu pelataan 23. päivä toukokuuta.
Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Kelowna ja Guelph. Kelowna voitti ottelun 1-0 Simon Fergusonin maalilla. Syöttöpisteen kirjasivat Josh Gorges (Sharks-varaus) ja Tyler Mosienko. Ottelun ykköstähdeksi valittiin Kelownan maalivahti Kelly Guard, joka torjui 26 laukausta ja piti siis nollan. Toisessa päässä Adam Dennis torjui ainoastaan 13 kertaa. Guard teki muuten runkosarjassa uuden CHL-ennätyksen nollapelien määrässä. Hän piti maalinsa puhtaana yhteensä 13 kertaa.
Pelissä käytiin myös odotettu tappelu, kun Kelownan D.J. King (Blues-varaus) ja Guelphin Cam Janssen (Devils-varaus) ottivat yhteen. Molemmat kuuluvat tappelijoina omien junioriliigojensa parhaimmistoon, ja molemmilta on myös realistista odottaa tulevaisuutta NHL-ympyröissä.
Tänään turnaus jatkuu Medicine Hatin ja Gatineaun ottelulla. MH:n riveistä löytyy mm. kesän draftissa TOP 3 -sijoille ennustettu puolustaja Cam Barker, sekä WHL:n pudotuspelien pistepörssin ylivoimaisesti voittanut Chris St. Jacques. Gatineau'n joukkueessa pelaa puolestaan toisen kerran peräkkäin QMJHL-pudotuspelien pistepörssin voittanut Maxime Talbot (Penguins-varaus). Samaan temppuun on aikaisemmin pystynyt ainoastaan Guy Lafleur.