Chicago Blackhawks 2015–2016

  • 457 130
  • 1 994

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Eipä ollut edit enää käytettävissä, joten jatketaan uudessa viestissä. LA Kingsiä lähellä olevat lähteet kertovat, että Reillyn leiri toden totta olisi vaatinut takeita siitä, että hän pelaa ensi kaudella NHL:ssä, johon LAK ei ole suostunut. Minnesotan GM taas oli vastikään vähäpuheinen Reillyn tilanteesta ja totesi ainoastaan, että Minnesotalle ei ole ilmoitettu, että he olisivat ulkona. Näyttää siis lähes varmalta, että Reilly on Chicagon miehiä. Itseäni ei haittaa ollenkaan, että on luvattu pelipaikka, jotta hänet saatiin. Edelleen kyse on low risk - high reward hankinnasta ja välillä olisi mukava olla saamapuolella näiden yliopistopelaajien kieltäytyessä sopimuksesta heidät varanneen joukkueen kanssa.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Itse jättäisin myös hankkimatta, jos tuokin pitää paikkansa niin vaikuttaa kyllä aika ylimieliseltä kaverilta. Luultavasti olisi heti ekojen joukossa lähdössä myös rahastamaam sopimuksella. Onko tuommoinen pelaaja joka haluaa automaattisen paikan avaukseen muutenkaan pelaaja jota yksikään Joukkue kaipaa? Ymmärrän kyllä tuon rahan perässä juoksemisen kun näytöt on annettu mestaruudet voitettu tai ura muuten laskusuunnassa. Haisee vaan ongelmilta, toki eipä tuossa tulokassopimuksella mitään menetäkkään.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Itse jättäisin myös hankkimatta, jos tuokin pitää paikkansa niin vaikuttaa kyllä aika ylimieliseltä kaverilta. Luultavasti olisi heti ekojen joukossa lähdössä myös rahastamaam sopimuksella. Onko tuommoinen pelaaja joka haluaa automaattisen paikan avaukseen muutenkaan pelaaja jota yksikään Joukkue kaipaa? Ymmärrän kyllä tuon rahan perässä juoksemisen kun näytöt on annettu mestaruudet voitettu tai ura muuten laskusuunnassa. Haisee vaan ongelmilta, toki eipä tuossa tulokassopimuksella mitään menetäkkään.

Kun tilanne on se, että käytännössä jokainen joukkue haluaa ao. herran joukkueseensa, niin ihan ymmärrettävästi tällaisiakin vaatimuksia voi esittää. Se on sitten toinen asia, hyväksyvätkö joukkueet tällaisia vaatimuksia vai eivät ja onko esim. Chicagossa tosiaan pelipaikka luvattu ja mitä tuo lupaus pitää sisällään. Mikäli nämä huhut pitävät paikkaansa, niin näissä vaatimuksissa on varsin todennäköisesti kyse enemmänkin rahan tulon varmistamisesta (ylhäällä pelaamalla saa enemmän rahaa kuin AHL:ssä + tulokassopimusbonukset) kuin siitä, että Reilly olisi ylimielinen.

Chicago joutuu myymään pelaajia, jotta pääsee edes katon alle. Pysyäkseen kilpailukykyisenä juuri näiltä ei-NHL-pelaaja-UFA-markkinoilta on tästä syystä haettava vahvistuksia, koska tällöin saadaan potentiaalisesti laatua sisään halvalla.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
@Lico ja muiden kanssa samaa mieltä, että Desjardins ansaitsee jatkot, jos jatko on vain kohtuuhintainen. Näihin syvyyspelaajiin ei saa rakastua, joten saavat jatkaa matkaa, mikäli eivät jatka halvalla. Huomattavasti mielummin Dessu kuin Nordström. Itse toivon, että Stan treidaa Norströmin joko Bickellin tai Sharpin kanssa pois, jotta Q ei voi peluuttaa. En muista nähneeni yhtään hyvää peli Nordströmiltä koko kaudella. Ilmeisesti on kuitenkin Rockfordissa pelannut hyvin, joten tuo lienee ainakin osittaisena syynä, miksi on pelannut niin paljon ylhäällä.

Juuri näin! Näkisin, että pyhän kolminaisuuden Blackhawksin rosterissa muodostavat Toews, Kane ja Keith. Duncan Keith on puolustuksen dynamo ja läpsin välillä itseäni poskelle ihan vaan siitä syystä etten ole osannut arvostaa aina riittävästi Keithin panosta joukkueen alakerrassa. Silloin kun Keith on pelipäällä tapahtuu yleensä hyviä asioita ja hän on vähintäänkin puolustukselle sama mitä Toews on hyökkäykselle. Isän, pojan ja pyhän hengen jälkeen tulevat sitten Niklas Hjalmarsson sekä Brent Seabrook puolustuksessa. Hyökkäyksessä Marian Hossa on yhä Toewsin jälkeen tai kanssa kokonaisvaltaisin pelaaja ja iästä huolimatta erittäin tärkeä palanen kokonaisuutta. Teuvo Teräväinen sekä Brandon Saad ovat samalla nykyisyyttä, mutta myös tulevaisuutta joiden rooli tulee jatkossa vain kasvamaan. Eli jatkossa runko saisi koostua näistä pelaajista. Tuohon ympärille mahdollisimman hyvät tukevat elementit, mitä katto antaa myöten niin hyvä tulee. Näin sen näen. Joku muu voi nähdä toisin.

Mitä tulee sitten näihin syvyyspelaajiin, niin olen vahvasti B4rren kanssa samoilla linjoilla. Noita runkopelaajia on aina vaikeampi paikata kuin syvyyspelaajia. On tietenkin luonnollista, että osaan heistä kasvaa vahva tunneside, mutta liiga on täynnä loistavia syvyyspelaajia joista voi hetkessä kasvaa omia suosikkeja kunhan pukevat vain sen oikean pelipaidan päälleen.

Ja kun nyt tälle linjalle lähdettiin niin pidän Marcus Krügeria yhtenä liigan parhaista ellei parhaana nelosketjun sentterinä. Jos katsotaan pari vuotta takaperin, niin Blackhawksin nelosketju on toiminut todella hyvin huolimatta siitä ketä Krugerin laidalla on pelannut. Olen taas B4rren kanssa täysin eri mieltä siitä etteikö Nordström olisi pelannut ihan kelpo pelejä nelosen laidalla. Vaikka hän ei nyt mikään Frolikin tai Desjardinsin tasoinen ole, niin ei se hänestä kyllä mitään surkeaa tee. Jollain 0,7 miljoonan caphitillä ottaisin mielelläni Blackhawksin kokoonpanoon ensi kaudellakin, jos muiden palasten kiinnittäminen tuottaa palkkojen vuoksi vaikeuksia. Ei ihan suotta valittu IceHogsin kapteeniksi viime kaudella ja 23-vuotiaana on vielä kehitystäkin realistista odottaa.

Palataan vielä Krügeriin. Toivottavasti hän jatkaa Blackhawksin paidassa jatkossakin. Jos käy niin ettei Richards jatka Vermetten lisäksi, niin siihen vielä Krügerin lähtö jättäisi keskustan kyllä kovin kapeaksi ja on epärealistista olettaa nuorten pelaajien farmista täyttävän menestyksekkäästi keskustan aukkoja. Ja loppuun vielä toinen rakkauden tunnustus, joka kohdistuu numeroon 65. Ei taitavin pelaaja eikä koolla pilattu, mutta sydän on isompi kuin monella häntä päätä pidemmällä pelaajalla. Viimeiseen peliin oli vielä epäselvää pystyykö mies pukemaan, kun selkäkivut olivat niin pahoja ettei Shaw kyennyt tekemään juuri mitään, mutta niin vain sieltä tultiin kentälle eikä menossa näkynyt minkäänlaisia merkkejä vaivoista. Taistelija isolla T:llä ja todella tärkeä palanen ylivoimaa maskimiehen roolissa. Vaikka sieltä on taustalta todennäköisesti tulossa taidollisesti mahdollisesti parempia samantyylisiä pelaajia, niin tämän syvyyspelaajan toivon myös jatkavan Chicagossa.

Näiden näkemysten/toiveiden valossa lähtisin kokomaan palapelia jotenkin näin:

Brandon Saad(5,0)-Jonathan Toews(10,5)-Marian Hossa(5,275)
Kris Versteeg(2,2)-Brad Richards(2,0)-Patrick Kane(10,5)
Artemi Panarin(0,812 5)-Teuvo Teräväinen(0,894 166)-Andrew Shaw(2,0)
Andrew Desjardins(1,0)-Marcus Krüger(2,5)-Ryan Hartman(0,8)
Kyle Baun(0,858 75), Joakim Nordström(0,7)

Duncan Keith(5,538,461)-Brent Seabrook(5,8)
Niklas Hjalmarsson(4,1)-Trevor VanRiemsdyk(0,925)
"Mike Reilly"(0,925)-Stephen Johns(0,8)
Erik Gustafsson(0,667 5)

Corey Crawford(6,0)
Scott Darling(0,587 5)

Lihavoidut omia heittoja ja kuviteltuja hintoja, muut napattu General Fanager-sivustolta. Nopeasti laskettuna tuo 23 pelaajaa kattavan rosterin caphit olisi 70,383,877 miljoonaa dollaria. Kattoon jäisi tilaa vielä noin reilu miljoona dollaria. Voi olla, että tuossa on laskuvirheitä tai muitakin erheitä, mutta suurinpiirtein tuollaiseen ryhmittymään olisin tyytyväinen. Ketjukoostumuksia jne. en nyt lähtenyt kovin syvällisesti miettimään ja tämä kyhäelmähän tarkoittaisi sitä ettei Sharpista ja Bickellistä tulisi takasin palkkoja lainkaan. Saas nähdä miten tässä lopulta käy?
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Fantasiakokoonpanojen laatimisessa kannattaa muistaa myös päättyneen kauden mahdolliset bonussiirtymät. @Bosco kirjoitti palkkakatto-ketjuun viikko sitten viestin huomiostaan. War on Ice -sivuston mukaan päättyneen kauden bonuksia siirtyisi 750 000 dollaria Hawksin ensi kauden palkkakaton alle.

Tuo lukema täsmäisi Timosen kymmenen ottelun bonukseen, joka ei ilmeisesti sitten mahtunut päättyneen kauden palkkakaton alle. Sopimuksen koko 1,5 miljoonan dollarin bonusrakenteen voi katsoa generalfanagerin pelaajakortista. 16 ottelua täyttivät 10 ottelun ehdon, mutta jäi 20 ottelun rajasta ja siten seuraava 250 000 dollarin bonuskynnys ei täyttynyt. Päättyneellä kaudella Timonen maksoi Chicagolle varausvuorojen lisäksi 473,118 dollaria palkkoina. Bonuksineen Timosen cap hit oli 3,5 miljoonaa, mutta Hawksin palkkakattoon siitä kertyi spotrac.comin mukaan siirtotakarajan jälkeen vain 1 223 118 dollaria. Ilmeisesti tuosta siirtyy 750 000 dollarin bonusosa ensi kaudelle. Flyers maksoi päättyneellä kaudella Timoselle 1 526 882 dollaria, vaikka hän ei pelannut yhtään peliä Philadelphiassa.

Etenkin Capgeekin katoamisen jälkeen näiden asioiden seuraaminen on ollut aiempaakin haastavampaa. Tietoa on hajallaan sirpaleina ja siihen joutuu myös suhtautumaan varauksella. Näin ollen bonussiirtymä ei välttämättä lohkaise dollariakaan ensi kauden tiukasta palkkakattotilanteesta, mutta siihen kannattaa kuitenkin varautua. Toteutuessaan tuo siirtymä myös nostaa vielä menetettyjä varausvuoroja isomman varjon Timosen hankkimisen suhteen, vaikka tunteen tasolla olenkin erittäin iloinen, että kuopiolainen taistelija sai päättää uransa Stanley Cup -mestarina. Joka tapauksessa oli Bowmanilta oikein vahvistaa joukkuetta siirtotakarajalla, vaikka Timonen kolmesta hankinnasta jäikin pienimpään rooliin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tuohan on hienoa. Scott Powers on yleensä aika hyvin perillä Blackhawksin asioista, joten hänen sanaansa voinee luottaa. Samalla harmillista huomata, että ainakaan War on Ice ei ole sopimusasioissa Capgeekin veroinen tietolähde. Täytynee siis selata noita nykyisiä cap-sivustoja edelleen varauksella.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Samalla harmillista huomata, että ainakaan War on Ice ei ole sopimusasioissa Capgeekin veroinen tietolähde. Täytynee siis selata noita nykyisiä cap-sivustoja edelleen varauksella.

Harmillista, muttä täytyy myöntää että hyvää työtä siellä on tehty. CapGeekilläkin meni varmaan vuosia, että saatiin kasaan toimiva, selkeä ja lähes täydellinen sivusto. Nyt kun miettii että näitä "korvaajia" on tusinan verran, niin muutaman vuoden päästä on saatavilla laadukasta tietoa monelta eri sivustolta. Sitten ei haittaa vaikka yksi laittaisikin pillit pussiin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Hyvää settiä äijiltä, kun itse ei ole ehtinyt käydä hetkeen kirjoittelemassa mitään.

Jackmaniin otan sen verran kiinni vielä, että hän olisi upgrade Rozsivaliin, mutta onko niin iso vahvistus, että häneen kannattaa tuhlata ne veteraanimiljoonat? @lunde otti pelillisistä seikoista kiinni ja olen täysin samaa mieltä, mutta sinänsä hänen tyylinen puolustaja voisi olla hyväkin asia rosterissa. Täällä olikin otettu jo esille se, ettei Quenneville todennäköisesti halua kolmea junioria samaan aikaan ylös, mikäli eivät nyt vedä aivan huimilla otteilla. Puollan edelleen Oduyan jatkoa, jos suostuu halpaan diiliin, mutta katsellaan.

Reillysta tulette yllättymään, jos ette ole nähneet. @B4rre mielestäni perusteli hyvin noita nostettuja asioita liittyen Miken luonteeseen. Kukaan ei tietysti takaa, että kyseessä olisi terveellä tavalla kilpailuhenkinen kaveri, mutta uskomme kuitenkin siihen.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Minäkin erittäin mielelläni Oduyan joukkueessa pitäisin. Sen verran kuitenkin on pakko olla skeptinen asian suhteen, ettei Chicago pysty millään kilpailemaan rahallisesti miehestä markkinoilla. Näytöillä mitä Oduyalla on lyödä pöytään irtoaa varmasti aika isoakin ja pitkää sopimusta markkinoilta, mihin ei ole Chicagolla mitään järkeä lähteä vastaamaan. Jos ei Oduyalle raha merkitse elämässä roolia, niin ehkä sitten jatkaa mutta en usko tähän. Oduyan lähellekkään markkina hintainen ja pituinen jatko käytännössä tarkoittaisi, ettei Seabrookin kanssa uusia sopimuksia ainakaan tehdä.

Olen mielelläni väärässä, mutta luulen Oduyaa kiinnostaa nyt hakea markkinoilta se pidempi diili, joka turvaisi miehen loppu uran tilin. Lyhyt ja halpa sopimus, mikä olisi ainoa mahdollisuus jatkaa Chicagossa, niin ei siinä ole mitään järkeä Oduyan itsensä kannalta. kuitenkin ikää alkaa olla jo sen verran, että alkaa olla niitä viimeisiä vuosia kun rahakkaampaa pitempää lappua voi kuoraan hakea.

Lisäksi ehkä huonoin mahdollinen alusta ruveta vääntämään sopimuksia pelaajan kanssa, kun pelaaja on juuri voittanut kannun. Siinä on niin suuri vipuvarsi managereille neuvotteluihin, että niitä huonoja sopimuksia syntyy helposti.

Puolustuksesta tulossa seuraavien neljän vuoden aikana kaksi tärkeää ison rahan sopimusta katkolle jo puhuttu Seabrook 2016 ja Hjalmarsson 2019. Nyt siinä onkin pähkäiltävää ketkä kuuluvat pidempiin suunnitelmiin ja ketkä eivät. Hjalmarsonin sopimus ulotttuu viellä pitkälle, mutta kuitenkin tiukan capin aikana tuokin vuosi on jo otettava huomioon. Omissa paperissa ehkä yllättävästi Hjalmarsson nousee ohi Seabrookin tärkeydessä.

Tällä hetkellä tärkeiltä näyttävät sopimukset, jotka tulossa katkolle seuraavan 5v ajanjakson aikana.
2015-Saad, kruger ja Oduya
2016-Seabrook ja Shaw
2017-Teräväinen ja Sharp
2018-.......................
2019-Hjalmarsson
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tikulla öögaan joka vanhoja kaivelee, mutta voi pojat että Kevin Hayes olisi tullut tähän tilanteeseen kuin illallinen Manulle. Tiedä sitten olisiko Q antanut hänelle samalla tavalla vastuuta kuin V, mutta hienon kauden Hayes pelasi ja näyttää hyvältä palaselta Rangersin tulevaisuutta. Harmi ettei poikaa kiinnostanut pelata Chicagossa syystä mistä tahansa. No sentään Blackhawks saa tarjota ensi kauden avauksessa bannerin nostoa pojalle:

Blackhawks 2015-2016 home opener
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Olen mielelläni väärässä, mutta luulen Oduyaa kiinnostaa nyt hakea markkinoilta se pidempi diili, joka turvaisi miehen loppu uran tilin. Lyhyt ja halpa sopimus, mikä olisi ainoa mahdollisuus jatkaa Chicagossa, niin ei siinä ole mitään järkeä Oduyan itsensä kannalta. kuitenkin ikää alkaa olla jo sen verran, että alkaa olla niitä viimeisiä vuosia kun rahakkaampaa pitempää lappua voi kuoraan hakea.

Tällä hetkellä tärkeiltä näyttävät sopimukset, jotka tulossa katkolle seuraavan 5v ajanjakson aikana.
2015-Saad, kruger ja Oduya
2016-Seabrook ja Shaw
2017-Teräväinen ja Sharp
2018-.......................
2019-Hjalmarsson

Oduya on saanut pelata Chicagossa hyvien pakkiparien kanssa ja täytti tämän kauden päätteeksi hyvin paikkansa vaikka onkin ajoittain hiukan hazard. Hänen osaltaan veikkaan, että vatsa on nyt kylläinen menestyksestä ja nyt rouhastaan sormusten avulla viimeiset kunnon tilit jostakin muualta.
Mulla on sellainen kutina, että näissä cappi meiningeissä Seabrookin tarina Chicagossa päättyy myös tähän sopimukseen. Ja näkisin tämän jopa järkeväksi ratkaisuksi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mark Lazerus ‏@MarkLazerus
Stan Bowman sounds like he wants to re-sign Rundblad, too. "I think David has shown nice progress. We like what he brings to the table."

BOOOOOM!
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Mark Lazerus ‏@MarkLazerus
Stan Bowman sounds like he wants to re-sign Rundblad, too. "I think David has shown nice progress. We like what he brings to the table."

BOOOOOM!

Joo katselin itse juuri samaa, mutta en jaksanut laittaa tänne. Ei se Bowman näköjään vaan suostu myöntämään, että Rundblad ei ollut hänen parhaita hankintojaan. Kai se Bowman näkee Bambissa jotain, mitä kukaan muu ei NHL:ssä tähän mennessä ole nähnyt.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Stan Bowmanilta tuo voi olla myös tietynlainen liike sen suhteen, että yrittää vähän nostattaa muiden organisaatioiden kiinnostusta Davidia kohtaan. Todennäköisempää kuitenkin on, ettei Stan pysty myöntämään virhettään. Vituttaa jo valmiiksi, jos ja kun vie Johnsin paikan jossain ottelussa, vaikka leveä rotaatio onkin hyödyksi. Siellä on kuitenkin Paliottaa, van Riemsdykia ja Pokkaa Johnsin lisäksi, aivan hyvin noita kaikkia voi kierrättää ilman Rundbladia. Jokainen noista luetelluista puolustajista on muutenkin upsideltaan huomattavasti kovempi kaveri.

Unelmoin Davidin statuksen nostattamisesta, mutta todennäköisesti petyn.
 

Luxray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Telian Liiga-lähetysten laatu
Minä(kin) olen sitä mieltä, että Nordström on pelannut huonosti eikä ansaitse paikkaa kokoonpanossa. Toivottavasti mies treidataan pois niin ei ole pelkoakaan siitä, että kaveri pelaisi Show'n puolella tulevalla kaudella. Eikä kyllä ole saanut käytännössä mitään tehoja aikaan, joten ei silläkään sarakkeella ole plussan puolella (toki suhteutettuna peliaikaan ja -paikkaan.)

Marcus Krüger herättää minussakin pelkkiä positiivisia tunteita ja Hawks-lasien takaa komppaan käyttäjää @secord ja väitettä, että hän on liigan paras nelossentteri. Älykäs ja monipuolinen pelaaja, vaikkakin ei mikään maailman kookkain. Kuitenkin pelannut sen verran tunnollisesti ja hyvin, että ehdottomasti maltillinen jatkopahvi äijälle käteen. Minun papereissa ei kuitenkaan mielellään paljoa yli kahden miljoonan.

Puolustuksen osalta vielä sen verran, että käännetääs heti rotsia ja sanotaan että valitsisin mieluummin veteraanipuolustuksen kuin kolmen nuoren puolustuksen. En nyt pistä mitään omaa hahmotelmaa, mutta mielellään niin että kaksi nuorta puolustajaa ja neljä "veteraani"pakkia. :)

E: TSN listasi NHL:n parhaat vapaat pelaajat | IL

Siellähän se Mike Reilly toisena!
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Ei Rundblad nyt niin huono ollut viime kaudella kuin minkä käsityksen tätä ketjua lukemalla saa. Pienessä roolissa oli varmasti vaikeaa saada itsestään irti sitä parasta osaamista. Paikoittain Rundbladin otteissa näkyi kuitenkin todella positiivisia merkkejä, joten en kirjoittaisi häntä vielä täysin pois laskuista. Näkisin kyllä mieluusti Johnsia ja Pokkaa ylhäällä, mutta mitään takuuta ei näidenkään heppojen onnistumiselle ole. Ja tuskin Hawks lähtee kauteen ihan niin märkäkorvapakistolla kuin mitä jossain hahmotelmissa on veikkailtu. Itse toki toivon, kuten moni muukin, että näitä tulokkaita ajettaisiin vaan rohkeasti sisään.

Krüger on ehkä suurin syy siihen, miksi Hawksin hyökkäys on pystytty roolittamaan lähes täydellisellä tavalla. Tulee näkymään karulla tavalla bottom sixin käytettävyydessä, mikäli Krügerista joudutaan luopumaan. Toivotaan parasta... Krügerin voi helposti satsata muiden palikoiden kustannuksella sen kolmekin miljoonaa, tarvittaessa jopa karvan verran enemmän. Danaultista on puhuttu ruotsalaisen manttelinperijänä, mutta en usko, että vielä ensi kaudella miehestä olisi tähän rooliin, saati että saavuttaisi samanlaista luottamusta Coach Q:n silmissä kuin mitä Krügerilla on. Näkisin, että Danault on hyvä ajaa sisään maltillisemman roolin kautta.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Perkasin hieman Hawksin tulevan kauden otteluohjelmaa, joka julkaistiin tänään.

lokakuu 11 ottelua: 6 kotona - 5 vieraissa
marraskuu 13 ottelua: 5 kotona - 8 vieraissa
joulukuu 15 ottelua: 9 kotona - 6 vieraissa
tammikuu 14 ottelua: 7 kotona - 7 vieraissa
helmikuu 11 ottelua: 6 kotona - 5 vieraissa
maaliskuu 13 ottelua: 5 kotona - 8 vieraissa
huhtikuu 5 ottelua: 3 kotona - 2 vieraissa

OMAN DIVISIOONAN KOHTAAMISET (koti-vieras)

NSH (Dec 8, @Dec 10, Jan 12, @Jan19, Feb 25) 3-2
STL (Nov 4, @Nov 14, Jan 24, @Mar 9, Apr 7) 3-2

DAL (@Dec 22, @Feb 6, Feb 11, @Mar 11, Mar 22) 2-3
MIN (@Oct 30, Dec 1, @Feb 21, Mar 20, @Mar 29) 2-3
WPG (@Oct 29, Dec 6, Dec 11, @Mar 18, @Apr 1) 2-3

COL (Dec 15, @Dec 31, Jan 10, @Feb 2) 2-2

PACIFIC-DIVISIOONAN KOHTAAMISET (koti-vieras)

Blackhawksin tarvitsee matkustaa Kaliforniaan vain kerran runkosarjassa ja kaikki ottelut pelataan marraskuun vieraskiertueella.

ANA (Oct 26, @Nov 27, Feb 13) 2-1
EDM (Nov 8, @Nov 18, Dec 17) 2-1
LAK (Nov 2, @Nov 28, Mar 14) 2-1
SJS (@Nov 25, Dec 20, Feb 9) 2-1

ARI (@Dec 29, @Feb 4, Apr 5) 1-2
CGY (Nov 15, @Nov 20, @Mar 26) 1-2
VAN (@Nov 21, Dec 13, @Mar 27) 1-2

ERITYISIÄ OTTELUITA

Kotiavaus ja mestaruusviirin nosto
Wed Oct 7, 2015 NYR @ CHI

Islandersin ensimmäinen kotiottelu Brooklynissä
Fri Oct 9, 2015 CHI @ NYI

Ensimmäinen kohtaaminen Lightningin kanssa
Sat Oct 24, 2015 TBL @ CHI

Ensimmäinen kohtaaminen Ducksin kanssa
Mon Oct 26, 2015 ANA @ CHI

Predators miniseries (kaksi ottelua kolmeen päivään)
Tue Dec 8, 2015 NSH @ CHI
Thu Dec 10, 2015 CHI @ NSH
Sekä ennen että jälkeen ottelut Jetsiä vastaan. Paha neljän ottelun jakso.

Original Six -setti 1
Thu Jan 14, 2016 CHI @ MTL
Fri Jan 15, 2016 CHI @ TOR
Sun Jan 17, 2016 MTL @ CHI

Stadium Series -ulkoilmaottelu Minnesotassa
Sun Feb 21, 2016 CHI @ MIN

Original Six -setti 2 (Red Wings)
Wed Mar 2, 2016 CHI @ DET
Thu Mar 3, 2016 CHI @ BOS
Sun Mar 6, 2016 DET @ CHI


VIIKONLOPUN PÄIVÄOTTELUT

Kolme ottelua alkaa puolilta päivin ja näiden lisäksi kaksi ehtii alkaa Suomessakin saman päivän puolella

Fri Nov 27, 2015 CHI @ ANA 4:00 PM ET
Sat Dec 19, 2015 CHI @ BUF 1:00 PM ET
Sun Feb 21, 2016 CHI @ MIN 3:30 PM ET
Sun Feb 28, 2016 WAS @ CHI 12:30 PM ET
Sun Apr 3, 2016 BOS @ CHI 12:30 PM ET


VIERASKIERTUEET

6 ottelua marraskuun lopulla

Wed Nov 18, 2015 CHI @ EDM
Fri Nov 20, 2015 CHI @ CGY
Sat Nov 21, 2015 CHI @ VAN
Wed Nov 25, 2015 CHI @ SJS
Fri Nov 27, 2015 CHI @ ANA
Sat Nov 28, 2015 CHI @ LAK

kaksi 4 ottelun vieraskiertuetta
• tammi-helmikuun vaihteessa
• maalis-huhtikuun vaihteessa

Tammikuun puolivälistä alkaa 11 ottelun jakso, joista Hawks pelaa 9 vieraissa.


BACK-TO-BACK GAMES

2 otteluparia samaa joukkuetta vastaan (NYI & PIT)
4 vieras-koti-otteluparia ja kaikissa jälkimmäinen on kotona
6 settiä pelkästään vieraissa
Ei yhtään pelkästään kotona

Jokainen back-to-back setti on myös 3 peliä 4 päivässä -setti
4 kertaa 4 peliä 6 päivään

Spoiler-laatikossa koko lista.
Wed Oct 7, 2015 NYR @ CHI
Fri Oct 9, 2015 CHI @ NYI sama joukkue
Sat Oct 10, 2015 NYI @ CHI

Wed Oct 14, 2015 CHI @ PHI
Thu Oct 15, 2015 CHI @ WAS

Sat Oct 17, 2015 CBJ @ CHI

Thu Nov 12, 2015 NJD @ CHI
Sat Nov 14, 2015 CHI @ STL
Sun Nov 15, 2015 CGY @ CHI


Wed Nov 18, 2015 CHI @ EDM
Fri Nov 20, 2015 CHI @ CGY
Sat Nov 21, 2015 CHI @ VAN


Wed Nov 25, 2015 CHI @ SJS
Fri Nov 27, 2015 CHI @ ANA
Sat Nov 28, 2015 CHI @ LAK


Tue Dec 8, 2015 NSH @ CHI
Thu Dec 10, 2015 CHI @ NSH
Fri Dec 11, 2015 WPG @ CHI

Sun Dec 13, 2015 VAN @ CHI

Thu Dec 17, 2015 EDM @ CHI
Sat Dec 19, 2015 CHI @ BUF
Sun Dec 20, 2015 SJS @ CHI

Tue Dec 22, 2015 CHI @ DAL

Tue Jan 5, 2016 CHI @ PIT sama joukkue
Wed Jan 6, 2016 PIT @ CHI
Fri Jan 8, 2016 BUF @ CHI

Tue Jan 12, 2016 NSH @ CHI
Thu Jan 14, 2016 CHI @ MTL
Fri Jan 15, 2016 CHI @ TOR

Sun Jan 17, 2016 MTL @ CHI

Tue Jan 19, 2016 CHI @ NSH
Thu Jan 21, 2016 CHI @ TBL
Fri Jan 22, 2016 CHI @ FLA

Sun Jan 24, 2016 STL @ CHI

Sat Mar 26, 2016 CHI @ CGY
Sun Mar 27, 2016 CHI @ VAN

Tue Mar 29, 2016 CHI @ MIN


HARJOITUSOTTELUT

Blackhawks kohtaa Red Wingsin ja Bluesin kahdesti sekä Canadiensin ja Starsin kertaalleen ennen runkosarjan alkua. Hienoa, että vastassa on joukkueita, jotka sytyttävät varmasti myös yleisön, eikä harjoituspelit ole pelkkää läpsyttelyä.

TUE Sep 22, 2015 DET @ CHI
WED Sep 23, 2015 CHI @ DET
FRI Sep 25, 2015 CHI @ MTL
SAT Sep 26, 2015 STL @ CHI
THU Oct 1, 2015 CHI @ STL
SAT Oct 3, 2015 DAL @ CHI
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Ei Rundblad nyt niin huono ollut viime kaudella kuin minkä käsityksen tätä ketjua lukemalla saa. Pienessä roolissa oli varmasti vaikeaa saada itsestään irti sitä parasta osaamista. Paikoittain Rundbladin otteissa näkyi kuitenkin todella positiivisia merkkejä, joten en kirjoittaisi häntä vielä täysin pois laskuista. Näkisin kyllä mieluusti Johnsia ja Pokkaa ylhäällä, mutta mitään takuuta ei näide.nkään heppojen onnistumiselle ole.

Rundblad on saanut pelata suojattuja minuutteja pääasiassa herra 2x norris / conn smythe -voittajan pakkiparina mestarijoukkueessa, joten olisihan se suoranainen ihme, jos edes hetkittäin ei olisi saanut jotain positiivistakin aikaan. Rundblad on pelannut sen yli 100 peliä NHL:ssä ja mielestäni tässä vaiheessa alkaa näyttää hyvinkin vahvasti siltä, että Rundblad ei syystä tai toisesta pysty pelaamaan omilla vahvuuksillaan NHL:ssä. Katsomoon tosin näyttää, että kyse on ehkä enemmän mentaalipuolen ongelmista muun kuin fyysisyyden puutteen osalta.

Muuta nuorisopakkiosastoa tulisikin nyt alkaa ajamaan sisään eikä enää tehdä Rundbladin kanssa jatkoja ja roikuttaa mukana, jos nyt oletetaan, että jatkoja ei tehdä treidi mielessä. Pokka ja TvR ovat omissa papereissa pakiston ykkösprospektit ainakin ennen mahdollista Reillyn tuloa. Etenkin jos Reilly saadaan signattua, niin Rundbladilla ei oikein missään skenaariossa tee mitään, kun edellä olisi ehkä neljäkin potentiaalisempaa tapausta (Reilly, Pokka, TvR ja Johns). Toivon mukaan nämä puheet Rundbladin jatkoista eivät ainakaan tarkoita sitä, että Reilly meneekin muualle tai että Seabrook treidataan.
 

vallu12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Passissa lukee Tampere, Blackhawks, Steelers
Itse ainakin luokittelen (henkisesti) tärkeiksi otteluiksi myös Detroit pelit. Otteluohjelmasta piti ne päivämäärät katsoa ensin.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Itse ainakin luokittelen (henkisesti) tärkeiksi otteluiksi myös Detroit pelit. Otteluohjelmasta piti ne päivämäärät katsoa ensin.

Sama juttu ja siksi ne mainitsinkin erikseen tuon toisen Original Six -setin yhteydessä. Onneksi harjoitusotteluista saadaan kaksi ylimääräistä rivalry-vääntöä, kuten taisi olla viime syksynäkin.

* * *

Varaustilaisuuden lähestyessä lainaan itseäni lähes vuoden takaa. Silloin löytyi kätevät linkit yhteenvetoihin viime vuosien Hawks-varauksista. Toki aikaa on kulunut vuosi ja joidenkin pelaajien osalta jutuissa on jo vanhentunuttakin tietoa.

Näin Prospect Campin alla voinee vielä linkittää Hockey's Futuren yhteenvedon Blackhawksin tämän vuoden draftista.

ESPN Chicagon Scott Powers laati kesäkuussa ennen draftia ytimekkäät yhteenvedot Blackhawksin vuosina 2010-2013 varaamien pelaajien tilanteista. Nekin ovat ihan hyvää luettavaa näin Prospect Campin alla:

Blackhawks draft review: 2013 class
Blackhawks draft review: 2012 class
Blackhawks draft review: 2011 class
Blackhawks draft review: 2010 class
 

vallu12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Passissa lukee Tampere, Blackhawks, Steelers
Mitenkäs nyt noin pahasti onnistuin skippaamaan tämän tärkeän tiedon, anyway. Huomenna riittää jännitettävää, vaikkei vielä tässä vaiheessa ole 1. kierroksen varausta. Eiköhän semmonen löydy 20 tunnin päästä.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Jos Bowman onnistuu tämän vuoden draftiin jollain muulla kun Seabrookin kauppaamisella ensimmäisen kierroksen varauksen hommaamaan, niin on kyllä kova mies.

Kun noita tämän vuoden draft pelaajia kävin lävitse, niin siellä on aika kovaa sälliä viellä saatavilla 20-30 vuoroilla. Kyllä se houkuttelisi, mutta epäilen vahvasti ettei Sharp ole tämän vuoden draftiin ykkös kiepin arvoinen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Potentiaaliltaan kovia sällejä on vielä toiselle kierroksellekin joten ei kakkoskierroksen vuorokaan mikään huono vaihtoehto olisi. Patrick Sharpin tilanteesta tekee monimutkaisen myös se seikka, että emme tiedä mitkä ovat ne joukkueet joihin hän on valmis siirtymään. Tämä tekijä luo Bowmanille lisää haasteita tehtävään.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Juu kyllä varmasti riittää toisellekkin kierrokselle hyvää kaveria. Silmiin pistävää oli tämän vuoden kattauksessa, että taso tipahti kärki kaksikon jälkeen nopeasti, mutta sitten jatkuu poikkeuksellisen tasaisena ja laadukkaana aina sinne 30-40 pelaajaan asti, mitä kävin tuossa läpi. 10-20 vuorot eivät välttämättä ole tänä vuonna merkittävästi paremmat kuin 20-30.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös