Champions Hockey League

  • 656 254
  • 3 181

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Mutta mikäs siinä, jos tähän ollaan tyytyväisiä. Omalla kohdallani on kylläkin käynyt niin, että paljoa en odottanut, mutta nekin vähät odotukset CHL on onnistunut alittamaan.

Ihmettelen vain, että miksi jollakin olisi vähäiset odotukset CHLn suhteen? Muista lajeista tiedetään, että homma ottaa aikansa, mutta toisaalta tiedetään, että kyllä tämmöisellä on tilausta. Todella outoa.

Pelillisestihän CHL-pelit ovat parhaimmillaan olleet todella viihdyttäviä. Parhaimmat ottelut ovat tasoltaan kovempia kuin mitä kansalliset sarjat tarjoavat. Ja toisaalta kun pelataan isossa kaukalossa, niin peli ei ole sellaista koohottamista mitä NHL pahimmillaan on. Ns. heikommatkin ovat tsempanneet ja taistelleet, niin että otteluja on ollut ilo seurata. Eli viihdyttävyydeltään aineksia on ihan maailman kärkeen.

Sarjassa ei mielestäni ole ollutkaan yhtään mitään muuta valitettavaa kuin yleisön hidas syttyminen. Toisaalta tämäkin on tuttua muista lajeista. Eivät edes futiksen Championsliigan karsinnat takaa täysiä stadioneita. Itseasiassa monin paikoin täyttöaste on hyvinkin lähennellyt samoja prosentteja kuin kiekon puolella.

Se nyt on varmaa, että sarjaa jatketaan tässä muodossa useita vuosia. Sen jälkeen nähdään mihin suuntaan hommaa kehitetään. KHL joukkueet pitäisi saada mukaan, mutta tällä hetkellä pitää ilmeisesti odottaa ensin Ukrainan tilanteen ratkeamista ennen kuin päästään vääntämään ehdoista.
 
Viimeksi muokattu:

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sarjassa ei mielestäni ole ollutkaan yhtään mitään valitettavaa kuin yleisön hidas syttyminen. Toisaalta tämäkin on tuttua muista lajeista. Eivät edes futiksen Championsliigan karsinnat takaa täysiä stadioneita. Itseasiassa monin paikoin täyttöaste on hyvinkin lähennellyt samoja prosentteja kuin kiekon puolella.

Edellisellä sivulla sivuttiin mun mielestä olennaista aihetta, miksi kausareihin ei ole ympätty CHL:ää? Jos IFK:kin myy fanilippuja noin 10 eurolla CHL-peleihin niin olisiko saman tien voinut ympätä ne kausareihin jollain muodollisella lisällä, tai ekana vuonna vaikkapa kaupan päälle. Olisi varmasti tätä kautta markkinoituna tutustuttanut CHL:ään hallila omilla tai firmakausareilla kävijöitä ja jos lisätään noin 3000 katsojan lukuihin toiset mokomat kausareita niin kyllähän se näkyisi hallilla varmasti, ei siellä 6000 olisi paikalla mutta selvästi yli 3000 ja hallitkin näyttäisi täydemmiltä.

Täytyy muistaa että IFK:lla on myytyjä kausareita yleensä se 3000-4000 eli Liiga-matseihinkin myydään vain 2000-3000 irtolippua. Ja kun CHL mennään pelkillä irtolipuilla niin avautuuko nyt paremmin tämä katsojamäärä.

Joka tapauksessa eihän IFK:n vieraana ole vielä edes käynyt ketään muuta kuin Tanskalaisia ja Saksalaisia ottamassa huolella pataan, Skellefteå matsissa on varmasti edellisiä kotimatseja enemmän väkeä paikalla. Puhumattakaan jatkopeleistä jos IFK sinne selviää.

_
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Edellisellä sivulla sivuttiin mun mielestä olennaista aihetta, miksi kausareihin ei ole ympätty CHL:ää? Jos IFK:kin myy fanilippuja noin 10 eurolla CHL-peleihin niin olisiko saman tien voinut ympätä ne kausareihin jollain muodollisella lisällä, tai ekana vuonna vaikkapa kaupan päälle.

_

Juu, seurat olisivat varmasti voineet tehdä enemmän. Toisaalta olen samaa miettinyt futiksen puolella. Sielläkin kausarit kattavat vain ja ainoastaan Liigan ja kaikki muut Cupit tai champpärikarsinnat eivät koskaan sisälly kausariin. Laskevat, että kun eivät tiedä paljonko matseja on, niin eivät osaa hinnoitella. Toki CHLssä olisi voinut vaikka sisällyttää alkulohkojen pelit kausareihin, koska niiden lukumäärähän oli tiedossa. Tai sitten homma on vaikeampaa rakettitiedettä kuin arvaakaan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No aina se tulisi näkymään myös kausikortin hinnassa jos CHL pelit siihen sisältyisi. Muutama kymppikin lisää voi olla monella kynnyskysymys nykyisillä hinnoilla. Toki seuroille ja koko turnaukselle olisi tärkeää saada niitä katsojia ja näkyvyyttä mahdollisimman paljon. Esimerkiksi telkkarissa olisi ollut hyvä näkyä muutakin kuin yksi ottelu ilmaiseksi, edes jälkilähetyksenä. Toivottavasti joku peli pudotuspeleissäkin tulisi ilmaiskanavilta.

Se tuossa vain varmaan monella seuralla mietityttää jos katsojamäärät pysyy alhaisina ja palkintopotit ei kasva nykyisestä, että miten taloudellisesti turnaus kannattaa. Aika monella varmaan siinä rajoilla että tehdäänkö ottelutapahtumalla voittoa. Siihen sitten ulkomaanlennot ja muut kulut niin iso lasku turnauksesta tulee. Jatkopelit toki voikin sitten tuoda rahaa jos katsojia enemmän ja palkintorahaa alkaa tulemaan. Perustajaseurat viellä omaa rahaakin kiinni..
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Aluksi ei kiinnostanut koko formaatti oikeastaan yhtään. Suurin syy oli joukkueiden tajuton määrä. Ihan mielenkiinnolla noita on tullut kyllä kuitekin seurattua vaikka nimi Champions League on todella yliampuva. Jokaisen SaiPan kotipelin olen käynyt paikanpäällä katsomassa ja ihan mukavaa vaihtelua Liiga-peleihin.

Silti pakko sanoa, että ennalta "tiesin" ettei esim. Saksassa tai Tshekeissä kovin tasokas liiga ole, puhumattakaan Norjasta, Englannista tai Ranskasta, mutta silti olen ollut yllättynyt miten huonosti moni noiden maiden joukkueista on esiintynyt. Vitkovice näytti Lappeenrannassa ihan harrastelijaporukalta, vaikka jatkoille pääsivätkin. NLA joukkueissa on varmasti hyviä pelaajia, mutta joukkuepelistä ei ole paljoa näkynyt. EV Zug ei saanut Lappeenrannassa mitään aikaa, en edes muista nähneeni pitkään aikaan Liiga-joukkuetta, joka olisi ollut yhtä aseeton SaiPaa vastaan. Saksan jengit näytti ihan kaljaliigaporukoilta. Ei se Keski-Euroopan parempi palkkataso tarkoita kyllä parempia pelaajia välttämättä.

No voihan se olla toki alkukankeutta ja myöhemmin varmasti nähdään paremmin todellinen taso, mutta tähän mennessä odotin vastustajilta kyllä hiukan enemmän.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Arvio viidestä parhaasta kakkosesta.

Frölunda tai Geneve. Tämä on varmaa.
Lukko on myös täysin varma.
Ifk. Kohtaa kotona varman lohkovoittaja Skeffelteån.
Tps nousee myös 12:een.
Vienna-ZSC päättyy varsinaisen peliajan jälkeen.

Vähän liikaa on "tilausta" tietynlaisille tuloksille viimeisellä kierroksella. Se haittaa selvästi kilpailun uskottavuutta, jos näistä napsuu (Tre kronorin tyyliin) yllätyksettömät, molempien edun mukaiset tulokset.

edit: Jypillä tietysti saumat jos ottaa kolme pistettä. Salzburgin en usko menettävän lohkovoittoa.
 
Viimeksi muokattu:

Meeps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Frölunda
Juu, seurat olisivat varmasti voineet tehdä enemmän. Toisaalta olen samaa miettinyt futiksen puolella. Sielläkin kausarit kattavat vain ja ainoastaan Liigan ja kaikki muut Cupit tai champpärikarsinnat eivät koskaan sisälly kausariin. Laskevat, että kun eivät tiedä paljonko matseja on, niin eivät osaa hinnoitella. Toki CHLssä olisi voinut vaikka sisällyttää alkulohkojen pelit kausareihin, koska niiden lukumäärähän oli tiedossa. Tai sitten homma on vaikeampaa rakettitiedettä kuin arvaakaan.
Ei se voi kovin vaikeaa rakettitiedettä olla, koska Frölundalla kausikorttiin kuuluu kaikki CHL-ottelut, niin alkulohko kuin pudotuspelit. Eikä hinnatkaan ole nousseet, ainakin osa kausikorteista on halvempia kuin viime vuonna.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
nyt kun jo neljä joukkuetta on Suomesta kammennut itsensä jatkoon, niin mahtaisikohan liigalta löytyä malttia laskea mahdollinen pudotuspeli myös runkosarjaan, jos kaksi suomalaista arvotaan vastakkain ja näillä joukkueilla olisi vielä keskinäisiä kohtaamisia kalenterissa?
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ei tule tapahtumaan, sillä Liigalla ja CHL:llä on täysin erilaiset sponsori-, tv- ja muut sopimukset joiden yhdistäminen on, jos ei mahdotonta, niin ainakin täysin älytöntä saadun marginaalisen hyödyn (1 ottelu vähemmän ko. joukkueille) kustannuksella.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ei tule tapahtumaan, sillä Liigalla ja CHL:llä on täysin erilaiset sponsori-, tv- ja muut sopimukset joiden yhdistäminen on, jos ei mahdotonta, niin ainakin täysin älytöntä saadun marginaalisen hyödyn (1 ottelu vähemmän ko. joukkueille) kustannuksella.

Vaikeaksihan se menisi, juuri noiden sponsoriasioiden myötä. Noita pelejä voi kuitenkin tulla enemmän, kuin yksi, per joukkue. Kaikilla muilla kierroksilla, kuin finaalissa, kohdataan sekä kotona, että vierailla. Ja kun Ruotsin ja Suomen osalta mukana on molemmista kahdeksan joukkuetta, niin teoriassa olisi mahdollista tilanne, jossa kaikkien kahdeksan päästessä Suomesta jatkoon, heidät arvottaisiin jatkuvasti vastakkain, toisiaan vastaan. Tällöin välieriin asti päässeet suomalaiset pelaisivat molemmat peräti kuusi peliä, toisia suomalaisia vastaan.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Norjalainen Stavanger raivasi itsensä lopulta lohkonsa kakkoseksi. Loistava saavutus, vaikka luultavasti 11 pistettä ei tule riittämään, viiden parhaimman lohkokakkosen joukkoon. Eli "pienistäkin" maista voi löytyä kilpailukykyä.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Sveitsiläiset joukkueet ovat yllättäneet huonoudellaan, mutta Itävallan suurseurat Capitals ja Red Bull Salzburg ovat olleet todella hyviä. Itävallan sarjaa pidetään yleisesti melko heikkona. Siellä osataan näköjään ihan pelatakin. Iso yllätys oli myöskin se, että ainakin Salzburgin avainpelaajissa oli ihan itävaltalaisiakin kiekkoilijoita (esim. paras pistemies Thomas Raffl).
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
mutta Itävallan suurseurat Capitals ja Red Bull Salzburg ovat olleet todella hyviä. Itävallan sarjaa pidetään yleisesti melko heikkona. Siellä osataan näköjään ihan pelatakin.

Pitänee tässä yhtedessä nostaa myös italialaista Bolzanoa. Alkuhan ei luvannut hyvää. Pelaajia ei ollut ringissä vielä täyttä joukkueellista, TPS pelin alla ja ensimmäinen peli päättyikin "verilöylyyn". Silti tämä Itävallan liigan mestaruudella kilpailuun kammennut joukkue otti lohkossaan peräti kolme voittoa.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielenkiintoista on kyllä kattella pudotuspeliarvonta. Esimerkiksi Tapparalla on mahdollista saada vastaan ekalla pudotuspelikierroksella bussireissun päässä oleva Lukko tai vastaavasti hieman tyyriimpi vieraspelireissu esim. Salzburgiin tai Wieniin.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mielenkiintoista on kyllä kattella pudotuspeliarvonta. Esimerkiksi Tapparalla on mahdollista saada vastaan ekalla pudotuspelikierroksella bussireissun päässä oleva Lukko tai vastaavasti hieman tyyriimpi vieraspelireissu esim. Salzburgiin tai Wieniin.

Näistä ylläolevista Lukko ei taida olla mahdollinen, koska Tappara ei taida mahtua kahdeksan parhaan lohkoykkösen joukkoon ja täten joutunee samaan arvontakoriin Lukon kanssa. Sen sijaan Saipa voi löytää itsensä tuolta ykköskorista ja siitä voi joku muu suomalainen saada "lyhyen matkan" vastustajan.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näistä ylläolevista Lukko ei taida olla mahdollinen, koska Tappara ei taida mahtua kahdeksan parhaan lohkoykkösen joukkoon ja täten joutunee samaan arvontakoriin Lukon kanssa. Sen sijaan Saipa voi löytää itsensä tuolta ykköskorista ja siitä voi joku muu suomalainen saada "lyhyen matkan" vastustajan.

Lukko on kahdeksan parhaan lohkoykkösen joukossa ja Tappara ei. Sen takia tuo on mahdollinen pudotuspelipari.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Lukko on kahdeksan parhaan lohkoykkösen joukossa ja Tappara ei. Sen takia tuo on mahdollinen pudotuspelipari.

Niinpä näyttää turnauksen sivuilla olevanksi, Itse olen tuijotellu tuota livetuloksien sarjataulukkoa ja siellä jostain syystä Lukko on kakkosena.
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Eli 8 parasta ykköstä:
Vienna Capitals
Frölunda
Fribourg-Gotteron
Linköping
SaiPa
RB Salzburg
Skellefteå
Lukko

"Kakkoskori":
Kärpät/Bili Tygri Liberec (Kärpät tarvitsee viimeisestä pelistä 1 pisteen)
Tappara
Vaxjö Lakers/Sparta Praha (Sparta tarvitsee 3 pistettä)
Geneve-Servette
TPS
JYP
HIFK
Luleå
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos Kärpät pääsisi jatkoon niin Lukko kohtaa ekalla pudotuspelikierroksella käsitykseni mukaan 5/7 todennäköisyydellä SM-liigajoukkueen. Pudotuspelien ekalla kierroksella kun ei voi kohdata samasta alkulohkosta tullutta joukkuetta eli Lukon tapauksesa Luleå, ja sen jälkeen olisi jäljellä ei-suomalaisista joukkueista enää Servette ja Växjö tai Sparta Praha. Jos siis Kärpät hoitaisi vähintään pinnan huomenna.
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vienna ei ole vielä läheskään varma ykköskorissa. Kärpät menee ohi jos voittaa huomenna varsinaisella, Prahakin menisi jos voittavat huomenna kahdella maalilla.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Vienna ei ole vielä läheskään varma ykköskorissa. Kärpät menee ohi jos voittaa huomenna varsinaisella, Prahakin menisi jos voittavat huomenna kahdella maalilla.

Turnauksen sivuille ei ole näköjään vielä päivittynyt Viennan tämän iltainen voitto, mutta ovat tosiaan nousseet jo 15 pisteeseen. Varma ykköskorin joukkue.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
12 pistettä on siis pienin määrä, jolla lohkokakkonen tulee pääsemään jatkoon. Aika eri lailla lohkot ovat menneet, sillä on periaatteessa mahdollista, että A-lohkon voittaa 11 pisteellä jos tuo Liberacen Pili voittaa Kärpät jatkoajalla tai rankkareilla.

Ikävää, että jatkopelitkin on keskellä viikkoa. Marraskuu ei nyt ole paras matkailukuukausi, mutta silti IFK.n vieraspeli voisi olla sopiva paikka viikonloppumatkalle - jonnekin muualle kuin Raumalle tai Lappeenrantaan toivon mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös