Calgary Flames 2013–2014

  • 115 261
  • 290

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mun mielestä ei Monahanin kohdalla tuossa ole edes epäselvyyttä. Flames ei ole niin laaja porukka materiaalin suhteen ja Monahan näyttänyt jo todella valmiilta. Varmasti pystyy nousemaan isompaan rooliin kauden edetessä.

4 matsia, 3+2=5 ja todella hyvää peliä. Uskon pelaavan kauden ylhäällä. Fysiikka myös hyvää luokkaa.

Samaa mieltä olen. On ihme jos Monahan ei pelaa koko kautta ylhäällä. Katsoin tuon yön pelin osittain, ja todella vakuuttavasti Monahan pelasi junnuna miesten seassa.

Yllättävä alku Flamesilla ollut, ei ole suostunut heittopussiksi, vaan pelannut todella hyvin kapealla rosterilla.
 

Japu91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Taika pysyi ja Calgary voitti Montrealin taas kotonaan. Edellisen kerranhan Habsit ovat voittaneet Saddledomessa 2002, joten onhan tuosta aikaa. Hyvää peliä olivat varsinkin ensimmäiset 2 erää, kolmanteen allekirjoittanut nukahti ja uskoin pelin olevan selvä. Kolmannessa erässä Montreal pääsi näköjään maalin päähän mutta tällä kertaa johto piti.

2-0-2 tilasto neljän pelin jälkeen. Maalinteko ei ole tällä hetkellä tuskaa Flamesille. Maalivahtipelikin toimii. MacDonald esitti kyllä hyviä otteita ja tämä meinaa kyllä sitä, kun Rämö jossain vaiheessa saa tilaisuutensa se pitää käyttää. Ei ole vara yhtään heikompaan peliin. Toisaalta tämä on pirun hyvä että kilpailutilanne on maalinsuulla ja moket antavat varmasti parhaansa, kun pääsevät tolppien väliin. Rämöhän ei ollut huono Capitalsia vastaan. MacDonald omaan mieleen kyllä pomputtelee kiekkoa liikaa tai jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva. Vaikkakin nyt on voittava maalivahti maalilla haluaisin nähdä Rämön seuraavassa matsissa näyttävän mitä osaa.

Sean Monahan. Eipä miestä uskoisi noin nuoreksi mitä on. Ihme on jos ei pysy ylhäällä. Roolia on kuitenkin ja parhaitenhan sitä kehittyy parhaita vastaan pelatessa. Turha minun mielestäni lähettää enää junnuihin. Baerctshi sai myös maalitilinsä auki loistavasta Monahanin syötöstä. Toivottavasti hän saa nyt ketsuppipurkin tästä auki.

Kausi on pitkä mutta hyvin on aloittanut Flames kautensa ja ei ole suostuttu ennakkokaavailujen mukaan heittopussiksi ja hyvä niin. Olen niin pitkään tyytyväinen kun liekkipaidoilta ei saa helppoja pisteitä.

Seuraava peli on Suomen aikaa 04.05 lauantai aamuyöstä Devilsejä vastaan kotona. Ei kai tästäkään voi muuta odottaa kuin voittoa? ;)
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Sean Monahan pysyy lähes väkisellä NHL:ssä noilla tehoilla. Mies vain ottaa koko ajan isompaa roolia joukkueesta. Tulevaisuuden kapteeni. Erittäin tyytyväinen tähän varaukseen. Ei juuri parempaa pelaaja olisi voinut ottaa. Ei varmastikaan Flamesilla ole ollut yhtä lahjakasta sentteriä sitten Joe Nieuwendykin jälkeen.

Hyvät asiat eivät toki pääty Monahaniin, sillä olen iloinen, että Sven Bärtschi sai viimeinkin maalitilinsä auki. Curtis Glencrossilla oli myös paikkoja tehdä useampi maali, mutta kiekko ei vain mennyt sisään. Olen varma, että Glencross pelaa hyvän kauden.

Lisäksi olen iloinen siitä, että voitto tuli puolustuksen ja hyvän maalivahtipelin kautta eikä tarvinnut tehdä viittä maalia.

Kaiken kaikkiaan aivan loistava alku Flamesille. Jotenkin tuntuu, että pian tämä ihanuus loppuu ja ennustettu painajaiskausi alkaa. Silti hyvältä tuntuu ajatella, että Flamesin joukkueessa on potentiaalia. Sitä he ovat näyttäneet alkukauden otteillaan. Hyvillä mielin mennään eteenpäin. Seuraavaksi Cory Schneider nollaa vanhana vihollismokkena Flamesin.
 

Tempura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Hämäläinen kiakko, Ässäsympatiat.
Vajaa viikko sitten olin sitä mieltä, että hyvin Monahan voidaan jättää vielä pois ja antaa muiden prospektien karsia keskenään ketkä pysyy suunnitelmissa ja ketkä ei. Ajattelin että niin voi olla joukkueelle pitemmässä juoksussa parasta.

Mutta tota, äijähän pelaa kokoajan vaan paremmin. Selvästi paras peli pojalta tuo MTL-nykäisy ihan ilman pisteisiin tuijottamista ja Svenillekin antoi vielä helpotusta kun puolityhjiin syötti. En näe että Monahanille itsellekään olisi hyödyksi nyt tästä kovimmasta kilpailutuksesta lähteä takaisin junnupeleihin kun kerran kokoajan parantaa ja häkkejä napisee. Sveniltä tosiaan lähti myös vähän AIDSia pois niskasta eikä tarvitse paineistaa itseään tämän enempää sveitsinpojankaan yhtään - maali on tehty ja pinnoja jo muutama eikä päälle runnota "AINOA PROSPEKTI":maista odotusarvoa luonnollisesti enää. Stempniak vetää yhtä hyvin kuin viime kaudella joten tottakai koko ketju oli Flamesin paras.

Rämöä sitä tekisi mieli nähdä, mutta MacDonald veti todella kovan pelin.
Loppupuoliskolla tuttuun tapaan alettiin olla pissassa ja Joey sai hyppiä, mutta saa niitä pisteitä ja kokemusta porukka näinkin.

Russell oli parempi ainakin alkupuoliskolla mitä muissa peleissä mielestäni yhteensä, pitkää avaussyöttöä heitteli lapaan useasti. Vieläkin ottaisin Cundarin tilalleen, mutta viha ei kasvanut sentäs enempää. Galiardi ja Colborne olivat lihavia ja kehnohkoja, mutta kattotaan nyt, ensiksimainitulla hyvä kaudenaloitus muuten.

Backlundille taas kehut noista pienistä asioista. Pahoissa paikoissa onnistui pari kertaa ainoana saamaan sen kiekon omista. Pelaa kokoajan niin ylös kuin mahdollista on minimoiden riskit omissa. Kattelkaa sitä äijää kuinka järkevää työtä se tekee.
 

Tempura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Hämäläinen kiakko, Ässäsympatiat.
Prospektipuolelta muuten vähän päivitystä.

WHL:ssä pari äijää vetää todella hyvin.

Coda Gordon johtaa WHL-porukkaansa niinku MIÄS. 6+8 alle kymmenessä pelissä, viimeyönäkin 2+1. Jokohan alkaa haljennut reisi olla senverran kunnossa että lähtee maksimaalisella teholla. Viime kesän varauksista Klimchukilla on seitsemään peliin 3+6 ja puolustaja Eric Roylla kuuteen peliin 1+8, eli kovaa on alkanut. Kokeneempi pakki Kulak vetää ihan hyvin myös.

QMJHL:n puolelta Poirier roimii hienosti, seitsemään peliin 6+6 ja vanhempi varaus Culkin puolustelee pisteillä 1+6 yhtä monessa ottelussa. Kyllä poijjaat roimivat komeasti.

NCAA-kausi on alkukähinöissä, kohta sieltäkin jotain kunnollista kerrottavaa kehittyy.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Täältäkin edelleen se peukku ylöspäin Monahanin koko kauden NHL-paikan suhteen. Kuten sanoin, hakkaa kyllä Streetit ja Colbornet satanolla ja kun on vielä noin loistavasti vetänyt, niin ihan varmaan pääsee riittävään rooliin koko kauden ajaksi. Alkukauden ehkäpä paras Flames-pelaaja, eikä pelkästään pisteiden ansiosta, vaan osaa pelata miehisesti kaksinkamppailuissa ja lisäksi hoitaa oman pään hienosti. Maalitkin tulleet hyvistä taisteluista, kiekonriistoja, oman pään kautta vastahyökkäykseen kääntöä ja asiallista maalineduspelaamista. Hyvää duunia perkele!

Stajan, Backlund ja Monahan saavat vetää kolmessa kiekollisessa ketjussa senttereinä, vaikkakin esim. Streetinkin otteet ovat omaan päähän ollut yllättävän positiivisia. Veikkaan, että haastaa toden teolla Colbornen tuosta paikasta ja saattaa jopa hoitaa sen tontin Street itselleen.

Ensi yönä Devilsiä vastaan seuraavalla miehityksellä:

Glencross - Street - Galiardi
Bärtschi - Monahan - Stempniak
Bouma - Backlund - Hudler
Jackman - Jones - McGrattan

Giordano - Brodie
Russell - Wideman
Butler - O'Brien

MacDonald


David Jones otti siis kontolleen upper body injuryn ja on tästä matsista sivussa Stajanin ja Cammallerin ohella. Noista kukaan ei näillä näkymin ole muutamaa viikkoa pidempään sivussa, todennäköisesti Cammalleri palaa ensin ja sitten Jones/Stajan. Flamesin hyökkäysmateriaalia nuo luonnollisesti satuttavat, mutta alkukausi on ollut niin hieno, että ei missään nimessä voi sanoa tuota peliä tappioksi jo ennen kuin se on pelattu (kuten joskus viime vuosina on pessimistinä joutunut pärjäilemään). Monahan heittää taas pari byyriä, niin avot.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Monahan heittää taas pari byyriä, niin avot.

No, teki vain yhden, mutta hyväksyn tämän, koska olihan se sentään voittomaali reilut kaksi ja puoli minuuttia ennen päätössummeria. Hyvää syntymäpäivää Sean! Jäätävän hienosti on kausi lähtenyt käyntiin sekä Monahanilla, että koko joukkueella. Oli kyllä kaunis tuo voittomaali pelin lopussa. Ja sitäkin edelsi se, että Flames kyllä loi viimeisessä erässä parempia ja enemmän tekopaikkoja kuin Devils. 3-2 maalissa Monahan sai karvattua laidassa kiekon viivaan Widemanille, joka jatkoi kiekon Bärtschille.Bärtschin namupassi tavoitti maalin kulmalle liikkuneen Monahanin, josta hän "vääräkätisenä" sai kuitenkin nostettua kiekon helposti ja varmasti maaliin. Ei palella kaverin päätä ollenkaan ja tällä hetkellä Monahan liitää peräti pistepörssin seiskasijalla.

Giordano on aloittanut myös loistavasti kautensa, johtaa pakkien pistepörssiä ja pelaaminen erityisesti ylivoimissa on ollut hyvää. Taas maali ja syöttö, kuten myös Widemanillle, joka kellotti järkyttävät 29 minuuttia peliaikaa ja iski myös 1+1 tehot taululle. Rakastuminen Lance Boumaan on myös ehdotonta. Mies hyppi kiekon tielle ties mistä paikoista ja teki omaan päähän eniten töitä Flamesin pelaajista ja ansaitsi paikkansa tähdistössä Gion ja Widemanin tavoin.

Flamesin kauden viisi ekaa peliä on aina siis päättynyt pisteeseen/pisteisiin ja se on ensimmäinen laatuaan Flamesin historiassa. Moni tuskin olisi uskonut, että tällä kaudella se historia laitetaan uusiksi.
 

Käräppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Calgary Flames
Yllättävä kauden alku Flamesilta. Viidestä ensimmäisestä pelistä pisteitä ja Monahan näyttää että kuuluu NHL:ään heti varausta seuraavana kautena.

MacDonald näyttää vallanneen ykkösmaalivahdin paikan. Aloittanut neljä viimeistä matsia ja Rämö availee luukkua. Jos Rämö ei MacDonaldilta tuota selvää ykkösmaalivahdin paikkaa valtaa, niin ei miehestä ikinä tule ykkösmaalivahtia NHL:ään.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Ei näytä Flamesin liito vielä loppuvan. Todella hyvältä näyttää tällä hetkellä. Flamesin voitoissa on ollut enemmän Flamesin hyvyyttä kuin vastustajien huonoutta. Vielä päästään yllättämään puskista, mutta kausi on niin hiton pitkä, että playoffeista en uskalla kuin uneksia. Monahan on kylmäpäinen kaveri ja on nousemassa jopa Flamesin tärkeimmäksi pelaajaksi. Hudler jatkoi pisteputkensa viiteen otteluun ja Wideman ja Giordano pelasivat mainiosti. Lance Bouma taisteli myös urheasti blokkaillen laukauksia ja sai myös valmennusjohdon kehut. Flamesista myös voi tulla helposti tämän kauden NHL:n seuraajien symppisjoukkue. Kaikkea paskaa niskaansa saanut ja rajusti uudistunut joukkue, joka kaataa isompiaan vasten ennakko-odotuksia. Vähän niin kuin Columbus viime kaudella.

Jos Monahan ja Bärtschi lunastavat odotukset, jotka on heihin asetettu, niin Flamesin tulevaisuus alkaa näyttämään jo aika hyvältä. Sitten ei välttämättä enää tarvita kuin todella hyvä pakki draftista (Esim. Ekblad). Taustalta tulee jo sopivasti lahjakkaita pelaajia hieman pienempiin rooleihin muutaman vuoden sisällä. Välttämättä mitään Oilersin tyylistä tähtilupausten poimimista Flames ei tarvitse, sillä se ei välttämättä ole hyväksi jos on liikaa tähtiä yhdessä joukkueessa. Tähdet vievät toisilta tähdiltä tilaa.

Mietin, että mihin rooliin jossain vaiheessa kokoonpanoon palaava Mike Cammalleri laitetaan? Hieman positiivinen ongelma tällä hetkellä, että Flamesin pelaaminen rullaa varsin hyvin ilman ykköshyökkääjäänsä. Kyllähän ainakin lähtökohtaisesti Cammy kuuluu ykkös-ylivoimaan ja kahteen kärkiketjuun, mutta saa nähdä miten joukkueen kemiat muuttuvat. Ainiin, Jones ja Stajan ovat myös poissa...

Rämön tilanne näyttää hankalalta, sillä MacDonald pelaa maalilla erittäin hyvin tällä hetkellä. En silti usko, että Mäkkärin vire kestää koko kautta ja jossain vaiheessa Rämö saa oman saumansa näyttää. Edelleen uskon, että Rämöllä on potentiaalia ykkösvahdiksi. Vain yksi peli meni huonosti, mutta hyväksyn, että kuumaa kassaria pitää nyt peluuttaa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Miten monta peliä peräkkäin MacDonald on parhaimmillaan pelannut? Osaako joku Wings-fani kertoa?
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Miten monta peliä peräkkäin MacDonald on parhaimmillaan pelannut? Osaako joku Wings-fani kertoa?
Varmaan jotain kymmenen.

Noi on hei ammattiurheilijoita. Ehkä ne justiinsa jaksaa pari tuntia rehkiä joka toinen ilta.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Varmaan jotain kymmenen.

Itse asiassa kahdeksan Detroit-aikana.

Nih, varmaan sillä Islanders-kaudellaan pelasi tosin muutaman enemmän. Ei voi olla kyllä muuta kuin tyytyväinen siihen, että MacDonald pelaa hienosti. Hieno mies, saisi voittaa vaikka Vezinan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Vähän harmittaa nyt tuo Joni Ortion tilanne, ei ole perkele päässyt vielä kertaakaan pelaamaan edes AHL:ssä neljän ensimmäisen pelin aikana. Berra on hoitanut kaiken torjuntavastuun ja kieltämättä sveitsiläinen on kyllä torjunut hyvin, viime yönäkin valittiin ykköstähdeksi. Mutta kyllä se Ortsakin ansaitsisi välillä vastuuta ja näyttöpaikkaa, alkaa vituttaa kun suomalainen joutuu istumaan AHL:n puolella penkillä.
 

Sambody

Jäsen
Taitaapa kummallakin tämän organisaation suomalaiskassarilla olla sama tilanne, että jengin(Mac Show'n puolella ja Berra luonnollisesti bussiliigan) toinen vahti on vain aloittanut kautensa niin hyvin, että ei ole ollut mitään syytä antaa startteja Rämölle ja Ortiolle. No MacDonaldin tason en usko kestävän koko kautta tällä tasolla, että eiköhän se Rämökin vielä saa kunnon mahdollisuuden napata ykkösmolarin viitta itselleen.

Muuten Calgaryn kauden ensimmäisistä peleistä on silmille hypännyt Monahanin todella vahva esiinmarssi. Kyllähän draftin aikana tuosta kaverista puhuttiin tunnollisena kahden suunnan sentterinä hyvillä johtajaominaisuuksilla, mutta kyllähän noin kokonaisvaltainen pelaaminen noin nuorelta kaverilta on aina ilo silmälle. Vähän samanlainen tilanne kuin Barkovin kohdalla, että enää kyse on vain siitä pystyykö nämä junnut pitämään tämän tason läpi pitkän kauden. Hyvä alku ainakin!
 

Tempura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Hämäläinen kiakko, Ässäsympatiat.
Sieltähän se kakkapeli tuli. Kolmas erä ihan mukavaa pelailua, mutta muutenhan se oli löysää ja sekavaa kakkelia. Anaheimkin oli tuhnu, osasi vaan rankaista.

Tuosta pelistä halua edes selittää juuri mitään, se ei ansaitse sitä. Hudler ja Stempniak parhaat hyökijät. Monahan ja Bärtschi kelvollisia, Backlund välissä asiallinen.

Pakkipuolelta Brodie oli välissä ihan Butler. Butler sitten vasta olikin Butler. Ei anaali soikoon näin. Wideman-Russell selvästi paras pakkipari.

MacBackup pelaili siellä juu. Ihme. Lähteeköhän Karri Ortion perässä ECHL:ään että saa edes jonkun kanssa purkaa olojaan.

Eiköhän se nyt ole aika heitellä noita Colborne+Street+Butler-yhdistelmiä muualle. Varsinkin jumalauta kärkikentistä. Ei nämä ole niitä äijiä joihin panostetaan. Tiedetään ettei se tuosta nyt muutu. Juu, pääsivät läpikin pari kertaa. Taputapu. Nyt jonnekin pois nuo. Vaikka mettään tai tulivuoreen. Horakia, Hanowskia, Knightia, Joorisia, Reinhartia, vaikka perkule Elsoniakin ylös.
Ja tartteeko sitä Jonesin Blairiakaan siellä viltissä pitää. Näköjään tarttee. Ja McGrattaniakin on näköjään järkeä peluuttaa erityisesti silloin kun se ei jyräile porukkaa tai runttaa maalille. Jackman jotain sekoili ja ajettiin ulos. En nähnyt tilannetta. Taputapu sillekin. Boumalle sentään pieni peukku taas, teki mitä osasi eikä turhaan löysäillyt.

Jotenkin tuo Hartley syö mun päätä viikko viikolta enemmän. Ei voi mitään. Vaikka joka peli voitettaisiin 10-0, se söisi mun sisintäni.

Turha peli, toivottavasti en muista sitä enää tunnin päästä. Häviö ei harmita. Kakka harmittaa. Kakkaa oli. Pyllykakkaa.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Voittoon oli avaimet, mutta Ducks teki Flamesin virheistä omat maalinsa. Penner jäi pitämättä maalin kulmalta, Palmieri iski osumansa Butlerin surkeasta syöttöyrityksestä, Brodien uhkarohkea nousu päättyi keskialueelle ja Teukka Salama teki voittomaalin. Nämä asiat voidaan korjata huolellisuudella, mutta kaipa oppirahoja pitää maksaa. Anaheim on muutenkin ollut paha vastus Flamesille erityisesti kotonaan, sillä Calgary on viimeksi vienyt pisteet Honda Centeristä vuonna 2004. Putki eikun jatkuu...

Californian vieraskiertue jatkuu ja seuraavaksi olisi vastassa San Jose Sharks. Sharks on ollut voittamaton joukkue koko alkukauden ajan ja uskon, että pistettäkään ei tule Shark Tankista. Flamesin pakeilla oli toisinaan vaikeuksia Anaheimin isoja hyökkääjiä vastaan ja veikkaan, että Kuumavireiset Sharks hyökkääjät repivät Flamesin puolustuksen hajalle. Butler ja O'Brien voivat olla pahasti nesteessä. Ennen paluuta Calgaryyn olisi vastassa vielä Los Angeles, Phoenix ja Dallas. Kovia pelejä, mutta kaikki ovat mahdollisesti voitettavissa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Chris Butler, tuo Jenkkien Anders Eriksson, tuntuu tehneen suuren vaikutuksen Flamesin johtoon, sillä muuten ei voi selittää hänen peluutustaan varsin suuressa roolissa sekä erityisesti hänen kanssaan solmittua jatkosopimusta. Mitä Feaster ja kumppanit näkevät tuossa pelaajassa?
 
Eiköhän se nyt ole aika heitellä noita Colborne+Street+Butler-yhdistelmiä muualle. Varsinkin jumalauta kärkikentistä. Ei nämä ole niitä äijiä joihin panostetaan. Tiedetään ettei se tuosta nyt muutu. Juu, pääsivät läpikin pari kertaa. Taputapu. Nyt jonnekin pois nuo. Vaikka mettään tai tulivuoreen. Horakia, Hanowskia, Knightia, Joorisia, Reinhartia, vaikka perkule Elsoniakin ylös.

Eikö tuossa ole pieni ristiriita. Colborne tuomitaan nähdyksi ja riittämättömäksi. Samaan aikaan huudetaan Horakin ja Knightin perään, jotka ovat samaa ikäluokkaa Colbornen kanssa. Colborne on reilun 20 NHL-matsin veteraani, joten kyllähän voidaan jo hyvällä syyllä todeta, että taso ei riitä. Kyllä nuo Horakit ja muut mainitsemasi saavat pitkän kauden aikana mahdollisuutensa jos pelaavat riittävän hyvin AHL:ssä, aivan varmasti. Streetilla ei ole kokemusta edes Colbornen vertaa, mutta toisaalta hän on myös jokusen vuoden vanhempi.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
San Jose - Calgary 6-3

Niin siinä sitten kävi. Tappiot jatkuvat ja tällä kertaa Sharks murskasi Flamesin. Ottelu alkoi todella huonosti, sillä Brent Burns iski heti alussa Sharksin johtoon. Burns myös teki toisen maalinsa ohjaten Hannanin vedon maaliin. 2-0 ensimmäinen erä Sharksille. Toisessa erässä Monahan kavensi ylivoimalla 2-1, mutta toisen erän tyhmillä jäähyillä Flames antoi Sharksille paljon ylivoima-aikaa ja haikalat myös hyödynsivät mahdollisuutensa. 4-1 tilanteessa erätauolle. Kolmannen erän Sharks aloitti nukkuen ja Backlund pääsi kaventamaan alivoimalla. Heti perään Jiri Hudler kavensi 4-3 Monahanin upeasta syötöstä. Lopulta ratkaisevan ylivoimamaalin Sharksille teki Joe Pavelski ohjaten Logan Couturen laukauksen sisään. Pavelskille neljän pisteen ilta (2+2) ja ansaittu ottelun ykköstähti. Couture vielä viimeisteli loppulukemat tyhjiin. Viivat:

- Bärtschi - Monahan - Hudler ketju oli Flamesin näkyvin ketju ja sai ainoana jotain konkreettista aikaan tulostaululle. Monahanille 1+1 pisteet ottelusta ja oli jälleen Flamesin paras hyökkääjä. Bärtschiltä hieno syöttö Monahanin maaliin.

- Rämö oli maalilla hyvä, mutta ei mahtanut maaleille juuri mitään. Piti Flamesia pystyssä vaikeina hetkinä.

- Galiardi pelasi pirteästi ja uskalsi haastaa ja oli lähellä tehdä maalinkin. Galiardi myös hankki aktiivisella pelillään jäähyjä Sharksille.

- Colborne oli ihan ok. Jotain potentiaalia tässä pelaajassa on havaittavissa. Annetaan vaan aikaa ja vastuuta näyttää, niin uskon, että jotain tästä kaverista tulee.

- Puolustuspelaamisessa oli ongelmia. Flamesin pakit eivät pärjänneet kulmissa Sharksin isoille hyökkääjille. Vastustaja sai paikkoja paljon, sillä kaksinkamppailuja hävittää jatkuvasti. Fyysisyys näyttää myös olevan tuntematon käsite.

- Brodiella oli todella vaikea ilta. Oli hukassa omassa päässä ja teki kiekollisena huonoja ratkaisuja.

- Glencross pelaa heikkoa kautta tällä hetkellä. Hän on nyt joukkueen johtavia veteraaneja ja muutaman hyvin menneen edelliskauden jälkeen odotuksen ovat myös suuremmat. Glencross oli todella näkymätön taas. Ei taida iso rooli sopia hänelle, sillä Glencross näytti aikaisemmin paremmalta, kun muut pelaajat kantoivat vastuuta. Aikaa on vielä todistaa olevansa varakapteenin A-merkin arvoinen pelaaja, mutta en yllättyisi jos Glencross kaupattaisiin muualle. Hän on ollut Flamesin kysytyimpiä pelaajia viime kausina ja hänestä voisi saada hyvän vastineen takaisin.

- Ylivoimapeli oli surkeaa, vaikka yksi maali saatiinkin tehtyä. Ei saatu laukauksia hyviltä paikoilta ja jos saatiin, niin ohi lauottiin. Kiekon tuonti hyökkäysalueelle oli heikkoa ja hävittiin aloitukset myös hyökkäyspäädyssä. Lisäksi Sharks taisi saada pari vaarallista maalipaikkaa alivoimalla. Sharksin ylivoimassa taas on sitä "jotain". Miehet liikkuvat hyvin, kiekko liikkuu hyvin ja saavat laukauksia maalia kohti hyviltä paikoilta. Sharks on toki murskannut hyökkäyksensä avulla parempiakin joukkueita, mutta osaavat vain pelata yksinkertaista ja tehokasta kiekkoa. Flamesilta lisäksi puuttuu paljon yksilötaitoa hyökkäyksestä, jota Sharksilla on taas runsaasti.

- Sharks murskasi Flamesin aloituksissa ja laukauksissa.
 
Oli mahtavasti tehty Calgaryn valmennukselta heittää Rämö leijonien syötiksi juuri San Josea, liigan kovinta hyökkäystä, vastaan. Rämö pelasi koosteiden ja raporttien mukaan erinomaisen pelin ja otti kiinni mm. useamman läpiajon. Maaleille Rämö ei voinut mitään, sillä ne tehtiin aivan maalin edestä joko ohjauksilla tai poikittaissyötöistä. Tilastot eivät ole Rämön puolella, mutta kaikki jotka peliä katsoivat voivat varmaan olla samaa mieltä Rämön hyvästä pelistä. Silti hänet palkitaan luultavasti siten, että pelaa seuraavan kerran joskus marraskuun puolivälissä Pittsburghia tai muuta kovaa hyökkäystä vastaan.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Katselin huvikseni Macin tilastoja ja viimeisen neljän kauden aikana suurin hänen yhden kauden aikana pelattu ottelumäärä on 36 ottelua. Sellainen mutu-tunne on, että samanlainen ottelumäärä on myös tällä kaudella. Mac on pelannut hyvin kauden alussa, mutta otteluita on reilusti yli 70 jäljellä, joten en yhtään ihmettelisi, jos ja kun Rämö veisi ykkösmoken paikan. Tosin ei hänelläkään noita pelejä ole kertynyt parhaimmillaan kuin runsaat 40, mutta uskoisin sopivalla kuntoharjoittelulla hänen keränneen tarpeeksi kestävyyttä suurempaa ottelumäärää varten.
Paska tuuri Karrilla, että hän hävisi ensimmäisen ottelun ja joutui pahaan paikkaan kovassa nosteessa olevaa Sharksia vastaan.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Mac on pelannut hyvin kauden alussa, mutta otteluita on reilusti yli 70 jäljellä, joten en yhtään ihmettelisi, jos ja kun Rämö veisi ykkösmoken paikan.

Muutaman Flamesin pelin nähneenä pidän todennäköisenä, että Reto Berra on pian Calgaryn uusi ykkösvahti. MacDonald, kaikella kunnioituksella, ei ole ykkösmaalivahti NHL:ssä. Rämö on heitetty suden suuhun molemmissa kamppailuissaan; ensin aina vaikea season-opener ja sitten haiden hampaisiin. Jotenkin veikkaisin, ettei nauti valmennuksen luottoa juuri tällä nimenomaisella hetkellä.

En yhtään osaa sanoa Berran otteista Abbotsfordissa. Silti pidän häntä hyvänä maalivahtina ja pidän todennäköisenä, että Berra nähdään nopeankin ajan kuluttua Flames-maalilla.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
En yhtään osaa sanoa Berran otteista Abbotsfordissa. Silti pidän häntä hyvänä maalivahtina ja pidän todennäköisenä, että Berra nähdään nopeankin ajan kuluttua Flames-maalilla.

Itse taas pidän Joni Ortiota avaimena Flamesin tulevaan menestykseen. Ortiolla on potentiaalia nousta hyväksi NHL-maalivahdiksi nyt olisi Flamesin tehtävä kehittää Ortiota parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä toki hieman pidemmällä tähtäimellä ajateltuna. Muutaman vuoden sisään Berra voi toimiakin Calgaryssä ykkösenä, mutta kun rebuild on siinä pisteessä että pitäisi kerätä hedelmät (n. 10 vuotta), näen Ortion tässä palapelissä yhtenä tärkeimmistä palasista.

Mainittakoon vielä sen verran Rämön tilanteesta, että hänen peluuttaminen on ollut todella outoa. Ensiksi hän saa aloittaa pre-season peleissä, tämän jälkeen kausi avataan Capseja vastaan ja Ovechkin tekee pari maalia, jotka Rämö voisi ottaa parhaimpana päivän, mutta kauden ensimmäinen peli ja Rämöä hiukan jännitti myös pelin alussa. Tosin maaleista ei mitenkään voi Rämöä syyttää. Tämän jälkeen seuraava peli annetaankin Sharkseja vastaan, joukkuetta joka ei ole hävinnyt tällä kaudella kertaakaan varsinaisella peliajalla.

Ensi viikolla Flames kohtaa vieraissa Kingsit, kojootit, Starsit, ja Capsit kotona. Flames antanee Rämölle tästä ne vaikeimmat eli Losin ja Capitalsin, jos nyt Rämöllä enää asiaa maalin edes on. Tosin ainakin Calgaryn sivuilla oli juttu jossa valmentajat olisivat kehuneet Rämön otteita Sharkseja vastaan.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Rämön peluutuksesta voi olla montaa mieltä, mutta mielestäni siinä ei juurikaan ole mitään ihmeellistä.

Washington, Rämö, tappio.
Columbus, Mac, voitto
Vancouver, Mac, häviö
Montreal, Mac, voitto
New Jersey, Mac, voitto
Anaheim, Mac, tappio
San Jose, Rämö, tappio

Tuon Vancouver pelin jälkeen oli yllätys, että MacDonald jatkoi maalissa. Muuten aikalailla on mennyt, niin että voitolla saa jatkaa. Sen takia Rämölle osui paha matsi Sharksia vastaan kun Mac hävisi edellisen pelin.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Ja Rämö aloittaa maalilla Kingsiä vastaan. Ei helppo ole vastus nytkään, mutta nyt saa ainakin niitä mahiksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös