Burström Jokereihin

  • 20 468
  • 152

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Senior
Kyllä tässä on huulta purren naurua pidätelty, mutta ei sitä passaa vielä ilakoida, kun omat vahvistukset tähän asti ovat mitä ovat.
Eipä ole täälläkään suunnassa pahemmin irvailtu iifkoon mestis-vahvistuksille. Osin silkkaa varovaisuutta - voihan se Pena vielä Machuldan ostaa - mutta osin myös siksi että ollaan ikäänkuin samassa veneessä. Eli hankinnat eivät paljoa värinöitä herätä muiden joukkueiden kannattajissa.

Tämä on tietysti surkea asia. Tammikuun lopun pitäisi olla tietynlainen toinen kohokohta kaudessa, paikka jossa arvioidaan joukkueen iskukyky ja hankitaan ne viimeiset vahvistukset jotta päästään täyteen iskuun. Nyt useat joukkueet käyvät sopimusneuvottelujen sijaan yt-neuvotteluja, päämääränä lempata ulos mahdollisimman paljon turhaksi katsottuja palkannauttijoita. Vahvistuksista puhutaan, mutta helmikuussa todetaan että kyllä yritettiin mutta ketään ei ollut saatavilla.

Eli rahaa ei ole, ja urheilulliset tavoitteet lentävät roskikseen jotta talous pysyisi kunnossa. Tämä ei voi olla näkymättä sekä yleisömäärissä että SM-liigan vetovoimassa. Varsinkin ulkomaiset pelaajat miettinevät toisenkin kerran, kannattaako tulla pienehköllä palkalla potkuja odottamaan.

Ja jotta edes hiukan pysyttäisiin ketjun aiheessa, niin nämä Jokeri-hankinnat tuntuvat tällä skaalalla kyllä ihan kohtuullisilta (edellyttäen että hinta oli järkevä). Paikataan heikkoja kohtia eikä haaskata rahaa mahdollisiin kalliisiin floppeihin. Nelosketjun sentterin on näissäkin ketjuissa monesti todettu puuttuvan, nyt sellainen on hankittu. Tervetuloa Burström!

Muuten olen sitä mieltä, että nykyinen tilanne punnitsee ihan erityisesti Kerhon johtoa. Hankitaanko Vujtekin tilalle ketään, tyydytäänkö tilanteeseen, suunnataanko katse seuraavaan kauteen? Hartaasti täytyy toivoa, että HPK:n johto tekee oikeita päätöksiä vaikeassa tilanteessa. Niin kuin tietysti kaikki muutkin.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
En olisi itsekään juuri Burströmia kaivannut, mutta tottahan se oli että nelosketjun sentteri on Jokereilta puuttunut koko kauden. Burströmin tilastoista vielä sen verran, että nehän ovat pisteiden valossa suorastaan mainiot tuolla lahden toisella puolella. Luulajassa on tullut pelattua viimeiset 200 runkosarjan peliä pistekeskiarvolla 0.6. Jos pystyisi jokereissa edes 0.5:een ja jos omissa ei kolise, niin mikäs siinä.

Mutta mitäs me sitten tehdään kun Vertala, Pesonen, Jantunen, Ruutu ja Warriner ovat kaikki terveinä? Ainakin Oksa ja Koivisto saavat ryhtyä tilastomiehiksi. Ja vielä sitten huudetaan Machuldan perään... No eiköhän Jortikka pidä huolen että parhaat pelaavat ja että yksikään pelipaikka ei ole ilmainen.


1999-2000 Luulaja SWE 50 16 20 36 54
Luulaja SWE-PO 9 3 1 4 4
2000-2001 Luulaja SWE 48 11 17 28 44
Luulaja SWE-PO 11 2 2 4 10
2001-2002 Luulaja SWE 50 13 23 36 28
Luulaja SWE-PO 6 0 1 1 12
2002-2003 Luulaja SWE 50 9 15 24 34
Luulaja SWE-PO 4 0 0 0 4
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Viestin lähetti St_Patrick #16
No eiköhän Jortikka pidä huolen että parhaat pelaavat ja että yksikään pelipaikka ei ole ilmainen.


Jos pelaaminen joukkueelle ei maistu niin sata varmaa on se, että penkki kutsuu tällaista peluria. Ei väliä mikä nimi paidan selässä lukee. Luulenpa, että Burren työmäärä on sitä luokkaa, että viltti-komennus ei ihan heti kutsu uutta vahvistustamme. Ja nyt kun on saatu ns. "alivoimaspesialisti" niin alivoiman pelaaminen saa narreilla toivottavasti aivan uusia ulottuvuuksia.
 

J.Rita

Jäsen
Burströmin siirrosta Jokereihin voi olla monta mieltä. Kun kaikki pelaajat ovat terveitä, omia poikia ei mahdu kokoonpanoon Lepistöä, Bergenheimia ja Filppulaa lukuunottamatta. Nyt on tosin paljon loukkaantumisia ja niitä voi jopa tulla tulla enemmänkin, joten isosta pelaajaringistä on hyötyä. Jokerit onkin nyt mielestäni TPS:n ohella suurin mestarisuosikki. Kärkijoukkueet ovat kuitenkin tasaisia.

Kautta on kuitenkin enää jäljellä reilu kolmannes, joten pikku hiljaa on ruvettava keskittymään menestyksen hankkimiseen osittain junnujen peliajan kustannuksella. Peliaika on kuitenkin ansaittava Jortikan joukkueessa, joten junnuilla on ihan samat mahdollisuudet peliaikaan kuin näillä ”vahvistuksilla”.

Olen seurannut Elitserieniä varsin paljon viime kausina ja Burström on Luleåssa pelatessaan ollut isossa roolissa. Odotin hänestä hyvää vahvistusta HPK:lle, mutta Burström on luonnollisesti ollut iso pettymys tällä kaudella. Pettymyksiä ovat myös olleet HPK:n kaikki muut täksi kaudeksi hankitut vahvistukset (Loikas, Skyttä, Voutilainen, Virta, Vujtek) Rob Tallasia lukuunottamatta. Tallaskaan ei ylittänyt odotuksia, vaan pelasi lähinnä odotetulla tasolla. Burströmin epäonnistuminen voi siis ainakin osittain myös laittaa HPK:n piikkiin.

Anders Burström on viime kausina kuulunut Luleån tukipilareihin ja hänen lähtö Luleåsta koettiin pahana menetyksenä viime kesänä. Jotkut ruotsalaiset seurat ovat tiettävästi olleet kiinnostuneita hänestä nyt tammikuussa. Burström oli erittäin tasainen Luleåssa pelatessaan. Burström siirtyi vasta kaudeksi 2001-02 keskushyökkääjäksi. Aloitukset ovat kuitenkin hallussa, voittoprosentti kaudella 2001-02 oli 54 % ja kaudella 2002-03 huikea 58 %. Burström kuului Luleåssa jokaisella kaudella (1999-03) Luleån viiden parhaan pistemiehen ja maalintekijän joukkoon – poikkeuksena viimeinen kausi jolloin Burström oli Luleån 6. paras pistemies (mutta 5. paras maalintekijä). Luleå oli näinä kausina Elitserienissä hyvää keskitasoa, joten Burström oli siis hyvän joukkueen avainhyökkääjiä.

Burströmin odotusarvo on tietenkin laskenut vähän huonon HPK-jakson jälkeen, mutta uskon silti että hänestä on paljon apua Jokereille. Burström aloittaa nelosessa, mutta on tasoltaan Pakaslahden tasoa joten muutoksia sentterirankingissa saattaa tapahtua kevään aikana. Burströmin taidot ovat tuskin hävinneet mihinkään ja Jortikka on ammattitaitoinen valmentaja. Uskon vahvasti että Burström on Drouinia parempi vahvistus Jokereille.

Lopuksi eliteprospects.com:in arvio Burströmistä:
"A hardworking forward with pretty good offensive skills. He plays well along the boards and has a good attitude. Burström would be valuable for any team."
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Rauhallisesti nyt vaan..

Nyt en ole oikein varma mistä J. Rita on haalinut tietojaan koskien Burströmiä, mutta melko pieleen menee tällä kertaa.

Luulaja siis ensinnäkin jätti tarjoamatta miehelle sopimusta viime keväänä, ja näin ollen Burström jäi ilman sopimusta Luulajaan.
Mies olisi halunut jatkaa, mutta häntä ei haluttu enää niillä ehdoilla joukkueeseen. Miestä tarjottiin agentin välityksellä moneen ruotsalaisseuraan, mutta päätyikin sitten Suomeen. Syyt tähän ovat monet, mutta ei hän mikään kovin suuri kala siirtomarkkinoilla ollut. Mies on taapertanut Elitserieniä vuosikaudet, pelannut sitä peruspeliä saalistaen siis 25-35 pistettä.

Se, että "Jotkut ruotsalaiset seurat ovat tiettävästi olleet kiinnostuneita" on täysin paikkansapitämätön lause, koska Super Allsvenskan joukkueet hammarby ja Skellefteå AIK sanoi Burströmille nej tack, eikä yksikään Elitserien seura häntä ole kysellyt tai tiedustellut.

En tiedä miten hyvin/ja miten J. Rita seuraa ruotsalaista kiekkoa, mutta kirjoituksessasi oli runsaasti väärää tietoa. Että hän olisi esim ollut Luleåssa isossa roolissa, on todella ihme väite. Iso rooli saattaa toki tarkoittaa monia asioita, mutta ei hän pelillisesti ollut mikään Luleån tukipilari. Burström voi olla kelpo pelaaja, muttei todellakaan mikään suosittu, haluttu tai kysytty pelaajaainakaan Ruotsissa. Lähinnä hänen maineensa on luokkaa Jani Kiviharju.

Eipä minulla muuta.
 

J.Rita

Jäsen
Re: Rauhallisesti nyt vaan..

Olet ainakin osittain oikeassa ja kirjoituksesi perusteella sinulla on paljon tietoa Elitserienistä ja ruotsalaisista pelaajista.

Burströmiltä on tietenkin turha odottaa ihmetekoja. Hänet on hankittu Jokereihin nelossentteriksi ja odotukset ovat sen mukaiset. Kirjoitin että Burström viime kausina tasaisesti on tehnyt n. 30 pistettä kaudessa. Se ei ole mikään valtava määrä, mutta riittää n. 40 sijalle pistepörssissä enkä kutsuisi sitä taaperrukseksi. Nelossentterinähän pisteitä ei kaudessa kerry niin paljon, mutta mielestäni Burström omaa kapasiteetin nousta joukkueen 2-3 sentteriksi.

Pahoista loukkaantumisista kärsivä/kärsinyt MoDo on aktiivisesti hakenut vahvistuksia hyökkäyspäähän ja Burströmin nimi on ainakin nettikeskusteluissa noussut esille. Voisi sen perusteella luulla että joku muukin seura olisi ollut kiinnostunut. Tästä asiasta minulle ei ole sen enempää tietoa.

Burström on käsittääkseni pelannut 1-2 sentterinä viime kaudet Luleåssa. Mielestäni sitä voi kutsua isoksi rooliksi, kyllähän 1-2 sentteri on jonkinlainen tukipilari joukkueessa. Koskaan en ole törmännyt väitteeseen että Burström olisi ei-suosittu tai peräti vihattu Ruotsissa samalla tavalla kuin Jani Kiviharju Suomessa Turun ulkopuolella. Kiviharjun ja Burströmin pelityylitkin ja roolit eroavat jonkin verran toisistaan. Burströmistä tulee lähinnä mieleen suhteellisen anonyymi, oman tonttinsa hoitava ja kohtuullisesti pisteitäkin tekevä sentteri.

Uskon siis että Burström odotuksiin nähden tulee olemaan hyvä vahvistus.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Re: Re: Rauhallisesti nyt vaan..

Viestin lähetti J.Rita
Burströmistä tulee lähinnä mieleen suhteellisen anonyymi, oman tonttinsa hoitava ja kohtuullisesti pisteitäkin tekevä sentteri.
Eli Petri Pakaslahti, tai sitten vaikka Timo Saarikoski. Tervetuloa vaan, kelpaa kyllä nelossentteriksi.
 

Tumba

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK
Hiiri oli huonoin

Burström oli Jokereiden surkein eilen, eikä hurrista löydy hyvää etsimälläkään. Pieni, heikko, hidas ja mailankäsittely Heleniuksen tasoa. Täysin turha hankinta. Kiva on sitten keväällä ripustaa pronssimitali (korkeintaan) tän hylkiön kaulaan. Aikanaan Vostrakin ja Nemirovskyn hankintoja arvosteltiin, mutta nekin oli pelimiehiä tähän mikki hiireen verrattuna.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
"Ensi kaudella Jokereissa ei luistele keskinkertaiset nemirowskyt ja vostrakit" , Harry Harkimo huhtikuussa 2003.

Ironisesti sanottu, kun katsoo kahtaa viimeisintä Jokerihankintaa.
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Onneksi olkoon Jokerit!

Alkukauden esitysten perusteella voi vaan onnitella Jokereita, jos se uskoo Burströmin olevan toivottu vahvistus. Tänään tuli kuonoon vieraissa Kärpiltä 5-0. Missä oli koko porukka? Unten mailla? Myös vahvistus?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Onneksi olkoon Jokerit!

Viestin lähetti Kippari
Alkukauden esitysten perusteella voi vaan onnitella Jokereita, jos se uskoo Burströmin olevan toivottu vahvistus. Tänään tuli kuonoon vieraissa Kärpiltä 5-0. Missä oli koko porukka? Unten mailla? Myös vahvistus?

Entiseen aikaan Hjallis olisi ostanut tässä vaiheessa kautta Machuldan, Riihijärven, Pärssisen ja Niemisen Mikan. Minä en tosin sinun laillasi kaipaa noita aikoja takaisin.

Jos se ei riitä, että omille junioreille päätettiin antaa peliaikaa megavahvistusten hankinnan sijasta kesken kauden, se ei sitten riitä. Tosin en usko ollenkaan, että 0-5 olisi ollut vältettävissä Kärppiä vastaan vain vahvistuksia hankkimalla. Ei se niin mene.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: Onneksi olkoon Jokerit!

Viestin lähetti cobol
Jos se ei riitä, että omille junioreille päätettiin antaa peliaikaa megavahvistusten hankinnan sijasta kesken kauden, se ei sitten riitä. Tosin en usko ollenkaan, että 0-5 olisi ollut vältettävissä Kärppiä vastaan vain vahvistuksia hankkimalla. Ei se niin mene.
Riittää. Täältä ilmoittautuu yksi piiit-kän linjan fani, joka on tyytyväinen. Me tullaan vielä.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Re: Re: Onneksi olkoon Jokerit!

Viestin lähetti cobol
Jos se ei riitä, että omille junioreille päätettiin antaa peliaikaa megavahvistusten hankinnan sijasta kesken kauden, se ei sitten riitä.
Eikös juuri tämä hankinta jälleen syönyt sitä omien junioreiden peliaikaa? Nelosessahan on junnut pelaillu läpi kauden, eikä ongelmat todellakaan ole sillä akselilla. Maalinteko on ollut tuskaista läpi kauden, kun vain yksi kentällinen on esittänyt tasaisesti onnistumisia. Kärppiä ei todellakaan olisi eilen voitettu edes markusnäslundien avustuksella. Ei se niin mene.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Nyt ei taas ymmärrä. Vielä vähän aikaa sitten lähes kaikki olivat sitä mieltä, että Vallun hankinta Jokereihin olisi ollut samppanjapullon poksauttamisen paikka. Nyt kun homma ryssittiin/Vallua ei haluttu/Jortikka ei pidä tsekeistä/jotain muuta, niin otetaan taas tämä "omat pojat"- kortti esiin. Burströmin ja PC:n olisi voinut jättää hankkimatta, tällöin vielä ymmärtäisin perustelut tälle omille pojille annetaan tilaa höpötykselle. Nyt kun on hankittu pari tehotonta surffaililijaa, niin perustelu ontuu.

Ehkä nyt vain vituttaa tämä muiden ylijäämävarastopelaajien contra Vallu hankkiminen ja ehkä pleijareissa tosiaan "vahvistukset" ja nuoriso hoitavat homman kotiin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Re: Re: Onneksi olkoon Jokerit!

Viestin lähetti Sam#9
Eikös juuri tämä hankinta jälleen syönyt sitä omien junioreiden peliaikaa? Nelosessahan on junnut pelaillu läpi kauden, eikä ongelmat todellakaan ole sillä akselilla. Maalinteko on ollut tuskaista läpi kauden, kun vain yksi kentällinen on esittänyt tasaisesti onnistumisia. Kärppiä ei todellakaan olisi eilen voitettu edes markusnäslundien avustuksella. Ei se niin mene.

Voisitko vähän perustella sitä, että B syö junnujen peliaikaa nelosen sentterinä?

Maalintekoon Jokereilla on myös hyvä oma ketju eli Mäki-Filppula-Bergenheim. Annettakoon heille tällä kaudella tilaisuus suurella peliajalla kehittää peliään. Sehän toimii B-junnuista peräisin olevalla yhteistyöllä ja toimii hyvin. Kuten näimme Harkinseja vastaan ketjun myllyttäessä IFK:ta. Ensi kaudella ketju on sitten vuoden kokeneempi ja liigan eliittiä (ilman NHL-pelaajia).

Pakkohan tässä on Jortikan viimeisenä mailapoikana todeta, että pidetään nyt vaan kiinni siitä mitä ennen kauden alkua päätimme. Junnuille peliaikaa ja junnut sisään joukkueeseen. Iskun paikkaa ei Kärppiä ja TPS:n joukkuetta vastaan vielä tällä kaudella ole, mutta eikös me kaikki oltu vielä syksyllä sitä mieltä, että Jokerit pelaa korkeintaan sijoista 3-6 runkosarjassa - ja pääsy play offien toiselle kierrokselle on jo lottovoitto?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Re: Re: Re: Onneksi olkoon Jokerit!

Viestin lähetti Sam#9
Eikös juuri tämä hankinta jälleen syönyt sitä omien junioreiden peliaikaa?

Eiköhän ennen kauden alkua tuo 4.ketjun sentterin paikka ollut ajateltu Mikko Ruudulle, ei kenellekään meidän junnuista. No kuten tiedetään niin Mikko ei valitettavasti pystynytkään palaamaan kokoonpanoon ja näin ollen tuo paikka täytettiin aluksi Tomi Mäen toimesta ja loppujen lopuksi päädyttiin Teemu Laineeseen. Kumpikin pelasi tuolla paikalla aivan kohtuullisesti mutta kummankaan oikea pelipaikka ei ole sentteri, eikä kumpikaan varsinaisesti profiloidu rikkovaksi ja vartioivaksi pelaajaksi. Kumpikaan ei myöskään ole aloittajina mitenkään erityisen hyvä, ennemminkin kumpikin oli varsin huonoja tuolla osa-alueella. Ja meillä oli siis kokoonpanossa vain kolme varsinaista sentteriä Paka, Metro ja Filppula. Ja kuten PC itsekin totesi niin hän ei ole sentteri, vaikka siinä paikalla kaveri on n. kauden verran Englannissa pelannut. Omasta mielestäni me siis tarvittiin sentteriä ja nimenomaan hyvin puolustavaa ja aloittavaa sentteriä rikkovaan rooliin ja omissa junnuissa tällaista pelaajaa ei ole niin hankinta ulkopuolelta oli tarpeen.

Nyt Burren hankinnan jälkeen meillä on hyvät sentterit niin hyökkäys kuin puolustus suuntaankin. Metro ja Filppu on lähes puhtaasti hyökkääviä senttereitä, Pakaa voi käyttää molempiin suuntiin ja Burre on puhtaasti puolustava sentteri. Ihan hyvin roolitettu siis, ainakin mun mielestä.

Edit: PeteX:lle
Omasta mielestäni PC:n hankinta vei Vallun paikan meidän kokoonpanossa ja PC:n tulon jälkeen meillä ei siis ollut enää tarvetta tai ei ainakaan tilaa Vallulle. Vallu olisi toki ollut parempi vahvistus, mutta voi olla että se Kaarnan pyytämä hinta oli meille vain liian kova joten jouduttiin vaihtamaan astetta halvenpaan (ja huononpaan) vaihtoehtoon ja näin siis saatiin tuo PC. Kärpät taas halusi Vallun ja oli valmis maksamaan sen mitä pyydettiin.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti PeteX
Nyt ei taas ymmärrä. Vielä vähän aikaa sitten lähes kaikki olivat sitä mieltä, että Vallun hankinta Jokereihin olisi ollut samppanjapullon poksauttamisen paikka. Nyt kun homma ryssittiin/Vallua ei haluttu/Jortikka ei pidä tsekeistä/jotain muuta, niin otetaan taas tämä "omat pojat"- kortti esiin.

Minä myönnän innostuneeni Vallusta. Ihan vilpittömästi ja fanina. Tuntui siltä, että Vallu kun saadaan, niin se on mestaruuden sinetti Jokereille tällä kaudella. Tätä kesti jonkin aikaa - sitten heräsin: yksi pelaaja ei voi ratkaista ja jos Vallu olisi otettu, hän juuri olisi vienyt nuorilta pelipaikan ylemmissä ketjuissa. Joten kumpi on parempi:

a) hankkia yksi megapelaaja ja odotella häneltä sateentekijän roolia vai
b) luottaa edelleen omiin nuoriin ja antaa heidän kehittyä?

Edit:

itse en tarkoita sitä, että Burström olisi välttämättä hyvä vahvistus. Ennakkotietojen perusteella sitä sopi jo epäillä. Mutta kuten on nähty, markkinoilta on vaikea löytää SM-liigan ulkopuolelta pelaajia. Ehkä Burströmiä parempi olisi todellakin ollut joku Mestiksen senttereistä. Esimerkiksi Hermeksen Jari-Pekka Pajula, jolla on 21 syöttöpistettä ja asiallinen sijoitus tehopörssissä, riittävästi kokoa (197 / 105) ja on käyttökelpoinen siksikin eri rooleissa.
 
Viimeksi muokattu:

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Re: Re: Re: Re: Onneksi olkoon Jokerit!

Viestin lähetti cobol
Voisitko vähän perustella sitä, että B syö junnujen peliaikaa nelosen sentterinä?
Jokereiden nelonen on ollut useimmiten tälläkaudella muodossa Koivisto-Mäki-Laine tai Oksa-Laine-Koivisto. Nyt loukkantumisien aikana Laine on ylempänä ketjuhierarkiassa, mutta palaa alaspäin kun Jantunen ja Vertala palaavat kokoonpanoon. Tässä vaiheessa ulkomaalaisvahvistus, joka on hankittu neloseen syö junnujen peliaikaa.

Drouin-Pakaslahti-Vertala
Valtonen-Metropolit-Jantunen
Mäki-Filppula-Bergenheim
Turunen-Burström-Laine

Ulkona vielä Warriner ja Pesonen ja junnuista ketjuista katoavat Oksa ja Koivisto. Jos vielä Warre ja Pessi kuntoutuu on meidän junnuilla vieläkin vähemmän peliaikaa. Kelpaako?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Re: Re: Re: Re: Onneksi olkoon Jokerit!

Viestin lähetti Sam#9
Kelpaako?

Kyllä pitkälti. Mutta ota huomioon, että Laine tai Mäki ei ole sentteri. En usko lainkaan, että play offeihin kannattaa mennä Mäen tai Laineen ollessa nelosen sentteri. Ei ehkä olisi oikein myöskään Mäkeä tai Lainetta kohtaan?

Ja kun Jortikka saa haluamansa neljä kenttää jäälle senttereineen, laitahyökkääjistä pelaavat uskoakseni ne, jotka paikan ansaitsevat. Jokereiden A-nuoria tarvitaan myös A-nuorten peleissä.

Pesosen ja Warrinerin varaan en paljoa laskisi tällä kaudella.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tiedän kyllä että kyseiset junnut ei ole senttereitä, mutta edelleenkään Jokereiden kauden ongelmat näin fanin näkökulmasta ei todellakaan ole tuolla nelosen keskellä. Miksi siis hankkia sinne ulkoa peluri? Junnuila olisi tavoite kyllä saavutettu, jos ja kun tavoittena on edelleenkin se play offien toinen kierros. Finaaliin asti pääseminen olisi jo ylisuorittamista, joskin sitäkin makempaa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Sam#9
Tiedän kyllä että kyseiset junnut ei ole senttereitä, mutta edelleenkään Jokereiden kauden ongelmat näin fanin näkökulmasta ei todellakaan ole tuolla nelosen keskellä. Miksi siis hankkia sinne ulkoa peluri?

Siksi että meillä ei ollut kuin 3 varsinaista sentteriä kokoonpanossa ja junnuistakin saatavat sentterit ei vain oikein profiloidu nelosen keskelle.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti cobol

a) hankkia yksi megapelaaja ja odotella häneltä sateentekijän roolia vai
b) luottaa edelleen omiin nuoriin ja antaa heidän kehittyä?

Jos puhutaan tästä päivästä, niin kohta b on parempi vaihtoehto. Jos puhutaan tilanteesta kolme viikkoa sitten, niin molemmat olisivat voineet toteutua. Vai onko meikäläiseltä mennyt jotain taas ratkaisevasti ohi?
JOS olisi ollut mahdollista hankkia yksi megapelaaja ja oltaisiin unohdettu nämä kaksi nykyistä hankintaa, niin käsittääkseni nuoret olisivat saaneet lisää vastuuta ja loukkaantuneiden tullessa riviin pakka olisi ollut kasassa. Jossittelu on tietysti turhaa, mutta kohdat a ja b eivät sulje, tai olisi sulkeneet, toisiaan pois.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti PeteX
Jos puhutaan tästä päivästä, niin kohta b on parempi vaihtoehto. Jos puhutaan tilanteesta kolme viikkoa sitten, niin molemmat olisivat voineet toteutua. Vai onko meikäläiseltä mennyt jotain taas ratkaisevasti ohi?

En suoraan sanoen tiedä vastausta. Jotta kysymykseesi voisi vastata, pitäisi tietää erittäin tarkkaan ne ehdot ja vaihtoehdot, joita Jortikka & Immonen asettivat Virmaselle & Hjallikselle.

Omani arvionani sanoisin, että Jokereilla oli myös huonoa onnea. Warrinerin loukkaannuttua ensimmäisen kerran ja toivuttua tuosta loukkaantumisestaan riittävästi tehtiin ilmeisesti päätös siitä, että Warriner hakee pelikunnon yksinkertaistesti NHL-tapaan pelaamalla. Hänhän pisti aika hyvällä prosentilla maaleja pelaamissaan otteluissa ja osasi sen perusasian, että maalit tehdään yleensä maalin edestä. Eli oletan niin, että Warrinerin varaan laskettiin paljon play offeissa. Sen vuoksi vahvistuksia kenties scoutattiin juuri kuten tehtiin.

Sitten Warriner loukkaantui uudelleen. Magneettikuvissa ei löytynyt uutta vammaa, joten edelleen uskoakseni lähdettiin siitä, että Warriner on käytettävissä suhtkot iskukunnossa play offeissa. Mutta joko lisätutkimukset tai jotkut muut asiat myöhemmin paljastivat tosiasian vamman vakavuudesta.

Ja myös Pesosen pitkäkestoinen loukkaantuminen tuli erittäin ikävästi siinä vaiheessa, jossa vahvistuksia oli jo haettu tietyin kriteerein pitempään.

Jälkikäteen sanoisin, että olet oikeassa kirjoittaessasi: "JOS olisi ollut mahdollista hankkia yksi megapelaaja ja oltaisiin unohdettu nämä kaksi nykyistä hankintaa, niin käsittääkseni nuoret olisivat saaneet lisää vastuuta ja loukkaantuneiden tullessa riviin pakka olisi ollut kasassa."

Mutta oliko tuota mahdollisuutta tosiasiassa olemassa?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Kun nyt on käynyt selväksi, että Machulda oli saatavilla ja olisi todennäköisesti mielellään Jokereihin tullutkin, niin pikkuisen pistää ihmettelemään, miksi häntä ei hankittu. Ketään muuta ei olisi tarvittu.

Joukkue huutaa käsiä ja peliälyä eikä niitä Laptopilla ja varsinkaan tällä svedulla oikein ole. Machulda sen sijaan on hyvien ketjukaverin kanssa aivan pitelemätön mies, kuten pari vuotta sitten nähtiin. Lisäksi hän ei liene niitä pahimpia kiukuttelija-tsekkejä, joten Jortikan kanssakin olisi luullut natsaavan.

Itseäni suoraan sanoen v*tutti, kun luin eilen teksti-tv:stä Kärppien ensimmäisen maalin tekijän nimen. Jos kortit olisi pelattu paremmin, Vallu olisi meidän rosterissa. Mutta kun ei ole niin ei ole.

Argumenttina käytetään tietysti sitä, että oli paljon loukkaantumisia ja nelosketjusta puuttui sentteri, joten jouduttiin toimimaan näin. Eli määrällä korvattiin laatu. Loukkaantumissuman ylitse olisi varmasti päästy pelkällä Machuldallakin. Tiedossa kuitenkin oli, että Jantusen ja Vertalan vammat eivät maailman vakavimpia olleet.

Nelosen sentterinä on tällä kaudella pelannut melko hyvällä menestyksellä sekä Mäki että Laine. Jompi kumpi olisi voinut hoitaa tuon tontin jatkossakin, luultavasti suunnilleen siinä missä Burströmkin. Nelosen sentteri ei kuitenkaan ole maailman vaativin rooli. Laineella riittää mm. nopeutensa ja v*ttumaisuutensa ansiosta hyvin eväitä tuohon tehtävään. Mies kun ei kuitenkaan mikään varsinainen maalitykkikään ole.

Siis miksi ei hankittu Machuldaa? Vaikuttiko joku ensi kauden optiokuvio tuohon?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Vakio
Siis miksi ei hankittu Machuldaa? Vaikuttiko joku ensi kauden optiokuvio tuohon?

Mä uskallan väittää että Machulda oli meille liian kallis ja ehkä Vallu ei vielä ollut saatavilla silloin kun me häntä ensimmäisen kerran kyseltiin. PC vei Vallun paikan meiän rosterista, ei Burre. Burre hankittin koska meillä ei ollut nelosen sentteriä. Ja uskallan kyllä väittää että PC ja Burre on yhteensä halvenpia kuin Machulda Kärpille - tosin on kyllä hyvinkin luultavaa että Machulda myös tekee yksinään enemmän pisteitä kuin PC ja Burre yhteensä.

Ja omasta mielestäni tämä miehitys ei nyt huutamalla huuda Vallua (olisi kelvannut kyllä minullekin), eli varmojen palaajien kanssa kokoonpano on tällainen:

PC - Paka - Vertsi
Tomek - Metro - Jarna
Mäki - Filppu - Bergenheim
Laine - Burre - Turunen
Oksa/Koivisto/Silvennoinen

Ja epävarmojen saatavien varastossa vielä Warre ja Pessi.

Ei tuo nyt niin kauhean huonolta näytä, ei se tosin vedä vertoja Kärppien tai Tepsin miehitykselle mutta ihan hyvä haastaja me noillakin pelaajilla ollaan. Ja se loukkaantumis suma joka meillä oli ja on edelleen pakotti meidät nopeuttaan ratkaisua (meillä meinasi aivan oikeasti loppua miehet) ja tuo ei välttämättä sopinutkaan Saipalle ja Kaarnalle. Ja ehkäpä Lappeenrannassa haistettiin meidän hätä ja vaadittiin Vallu vaihtokaupassa jotain mistä me ei oltu valmiita luopumaan, esim Mäki tai Laine.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös