Boston Bruins 2016–2017

  • 126 243
  • 475

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Bergeron 25 otteluuun 4+4. Riippakivi nollaa vihut ja omat.No eiköhän se siittä vielä lentoon lähde jossain vaiheessa.
Yön otteluahan ei jaksanut etes katsoa ottaen huomioon ettei Boston ole voittanut Coloradoa kotonaan 2000-luvulla.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Bergeronin tehottomuus on kyllä eeppistä, kun ottaa huomioon, että kaverit vierellä takovat pisteitä ihan kelvolliseen tahtiin. Sekä Marchand että Pastrnak ovat 24:ssä pisteessä. Ei edes kakkossyöttöjä ole tippunut. Bergeronilla myös +2, kun Pastrnakilla +17 ja Marchandilla +11. Tietysti Bergy on ollut ykkösylivoimassa katselemassa useampaa vastustajan alivoimamaalia, mutta melkoista silti. Ei se pelaaminen ihan niin huonolta näytä kuin tilastoista voisi luulla, vaikka vaikeaa on tietysti ollut.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Julien on reagoinut maalintekovaikeuksiin vaihtamalla Pastrnakin ja Backesin paikkoja. Varovaisen toiveikas tämän muutoksen suhteen. Toki Krejcille pitäisi vielä löytää vasen laitahyökkääjä, mutta voi olla, että siinä selviää jatkossa vaatimattomammillakin taidoilla nyt kun toisella puolella on ykköskorin mies.

Pastrnak myös nostettu ykkös-yv:lle Spoonerin tilalle.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Frank Vatrano on toipumassa pelikuntoon ja on osallistunut harjoituksiin täysipainoisesti. Vatranoa voitaneen odottaa takaisin kokoonpanoon loppuviikosta. Vatrano ei matkustanut joukkueen mukana Montrealiin eikä näin ollen ole mukana myöskään pelissä pigviinejä vastaan.

Yöllä sitten taas Habsia vastaan peli. Jos Bruins ei vaikka nyt antaisi kolmea maalia eteen tai ylipäätään päästäisi neljää maalia, niin se olisi hyvä. Toivotaan myös onnistumisia Bergeron-Krejci akselille, jotka johtavat uusi ketjuja nyt kun Backesia ja Pastrnakia on liikuteltu.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Hieno voitto Bell Centeristä, vai mikä saatanan Centre Bell onkaan. 2-1 jatkoajan jälkeen. Spooner, Czarnik ja Byron onnistuivat ottelussa maalinteossa. Krejcikin sai kertaalleen kiekon maaliin, mutta sitä ennen Price oltiin taklattu vittuun tolppien välistä ja näin ollen maalia ei hyväksytty. Spoonerin jatkoajalla tekemä maali haisi vahvasti paitsiolta tänne Suomeenkin asti, mutta Torontosta soitettiin ja sanottiin, että he eivät tiedä oliko se paitsio, joten maali jäi voimaan, ja tärkeät pisteet siis Bostoniin jatkojen jälkeen.

Paljon selostuksessa annettiin kritiikkiä ottelun tuomaristoa kohtaan. Vähän ehkä turhan "taivaismaisestikin" selostajat jäivät noihin huonoihin vihellyksiin tai viheltämättä jättämisiin kiinni. Linja oli muuten aivan selvä eikä rönsyillyt kertaakaan poislukien Joe Morrow'lle täysin naurettavasti vihelletty kiinnipitämisjäähy (muistaakseni kiinnipitäminen oli jäähyn syy). Muuten kyllä sai pelata kovaa ja vaikka siellä vähän ronskeja otteita käytettiin puolin ja toisin mm. taklaus McQuaidiin lähellä vaihtoaition pleksin reunaa, ja vaikka pahan näköinen tilanne olikin, niin ei siinä mitään suurta rikosta tapahtunut.

Ja kovaa pelattiinkin Radulov, Gallagher ja Emelin pitivät huolen, että fyysisyyttä riitti, eikä Bruinit taka-askelia ottaneet. Kaiken kaikkiaan hyvä jääkiekko-ottelu, jossa oli tunnetta ja tapahtumia. Krugikin pääsi myllyttämään Gallagherin kanssa, joskin se kaksinkamppailu jäi todella tuhnuksi.

Sitten vielä sana kentän kuninkaasta. Tuukka Rask voitti nämä pisteet Bruinsille. Vaikka Pricekin oli todella hyvä Habsin maalilla, oli Rask silti kertaluokkaa parempi. Jos nyt lähdetään Vezinasta puhumaan, niin kyllähän ehdokkaiden on tällä hetkellä oltava akselilta Dubnyk, Price ja Rask. Ja tällä hetkellä menisi nimenomaan Raskin ja Pricen väliseksi taisteluksi se. Antaisin vielä edun tässä asiassa Pricelle. Sen sijaan Rask kyllä täyttäisi ehdot jopa Hartin voittajaksi, koska Bruinsin joukkue voittaa tai häviää Raskin mukana, toistaiseksi vieläpä useimmin voittanut. Mutta se siitä spekulaatiosta, kausi on vielä nuori.

Bruinsin kolme parasta pelaajaa olivat Czarnik, Pastrnak ja sitten tosiaan Rask oli ylitse muiden. Pastrnak osoitti tässä pelissä myös sitä fyysistä puolta itsestään, oli mukana kahinoissa ja yhdessä vaihdossa söi kaksi kertaa kiekkoa. Tämän kaiken lisäksi, kun tosiaan maalejakin syntyy, niin mikäs tässä on ihmetellessä nuoren tsekin peliä. Czarnik oli alusta asti pelipäällä ja sai siitä maalinkin palkinnoksi. Maalissa käytti hyvää liikettään ja pääsi ihan mukavaan vetopaikkaan ja vetokin oli tarpeeksi laadukas Pricen ohittamiseen. Ja Pricen ohittaminen ei todellakaan ole niistä helpoimmista tehtävistä, joten peukkua myös Austin Czarnikin suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Viittiskö joku viime matsin katsonut kertoilla miten tuo Heinen onnistui/epäonnistui. Mielenkiintoinen pelaaja kyseessä. Ja muutenkin, että miten on pelannut kun on päässyt pelailemaan.
 

Thmz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Viittiskö joku viime matsin katsonut kertoilla miten tuo Heinen onnistui/epäonnistui. Mielenkiintoinen pelaaja kyseessä. Ja muutenkin, että miten on pelannut kun on päässyt pelailemaan.
Positiiviset muistikuvat jäi kaverista ja ihmettelinkin miksei pelannut viime yön matsissa. Kiekko pysyi lavassa, jalka liikkui ja syötöt napsuivat kohdalleen. Näytti aivan eri pelaajalta kuin silloin ensimmäisten pelien aikaan. Tämän syvempää analyysiä en saa aikaan.

Viime yön matsi oli kyllä huikea. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita jatkuvasti. Erityisesti muistuu mieleen Krugin taklaus Shawiin ja Raskin ilmiömäiset torjunnat. Tuomarilinjaan otettiin kantaa jo aikaisemmin, mielestäni oli kyllä epätasaisuutta. Tuo Krejcin maali jatkoajalla oli mielenkiintoinen tilanne, mielestäni siinä olisi pitänyt viheltää jäähy Paciorettylle koukkaamisesta.

Summasummarum, peli näytti Bruinsin puolelta todella hyvältä. Pingviinit vastassa seuraavaksi, toivottavasti jatketaan hyvällä mallilla.
 

Knap

Jäsen
Meni aamusumpit väärään kurkkuun kun katsoin pelin tulokset, ja sen että maalissa oli vieläpä Rask.

Mulla on luotto ollut Bostoniin hyvän kauden alun jälkeen todella suuri, ja se on kasvanut vain, etenkin tälläisten päänahkojen avulla.
Toivottavasti Spooner saisi ketsuppipullon auki, hyvää tekemistä jo viimekaudella hyökkäysuuntaan. Jos ei tulosta ala syntymään siirtorajaan mennessä, niin voi hyvinkin olla osa jotain kauppaa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Viittiskö joku viime matsin katsonut kertoilla miten tuo Heinen onnistui/epäonnistui. Mielenkiintoinen pelaaja kyseessä. Ja muutenkin, että miten on pelannut kun on päässyt pelailemaan.
Keskinkertainen luistelija, jolle NHL-peli on vielä liian nopeatempoista. Isoa roolia on ollut tarjolla Krejcin vierellä ja yv:llekin päässyt.

Melkein tekisi mieli sanoa jo tässä vaiheessa, että klassinen taitopelaaja, jolla loppuu aika NHL-tasolla kesken ja tie käy Eurooppaan. Päätä ehkä olisi, mutta kun ei ole jalkoja tai kroppaa tehdä itselleen aikaa, niin aika vaikea on nuoren pelaajan breikata tulosyksikköön nykyvauhtisessa änärissä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Canadiensia vastaan tosiaan suhteellisen tasaväkinen esitys. Maalipaikat tiukassa ja pitkään kiinni voitossa, kun Pricelle meni laukaus, jollaisia on totuttu näkemään näissä kohtaamisessa lähinnä toiseen päähän. Ei helppo, mutta sellainen, jonka eliittikassarin voisi olettaa poimivan 8-9 kertaa kymmenestä.

Uusista ketjuista aika vaikea sanoa mitään. Maaleja ei tullut, mutta Krejci pelasi kaksi kertaa Krugille hyvän vetopaikan ja Pastrnak soitti kerran kehikkoa. Bergeronin ketjulla oli hiljaisempaa.

Rask Mitchellin törmäyksestä jatkoajalla: "I wonder what would have happened if someone hit Price like that?"
 
Viimeksi muokattu:

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Backes on pelannut 25 peliä B'ssä minkälaisia tuntemuksia kaveri on herättänyt pelillisesti? Ehkä kauden loputtua voitte arvioida syvemmin hänen sopimukstakin (6mill.$ AAVx 5 vuotta), mutta tämän hetkiset fiilikset.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Backes on fyysinen hyökkääjä, joka on nykyisellään liian hidas jakamaan fyysisyyttään ja lajitaidoiltaan lopulta aika keskinkertainen luomaan hyökkäystä. Ei missään nimessä huono pelaaja, vaan kyllä tekemisestä näkee fiksuuden jääkiekkolijana ja käsiäkin on, jos ei nyt kahvittamaan puolustajia ja heittelemään lättyjä takatolpalle, niin ainakin huitomaan kiekkoa oikeisiin suuntiin. Mutta kun tuo luistelu on aika paha ongelma jo ensimmäisenä sopimusvuonna, niin ei tässä mitkään juhlafiilikset ole.

Armstrongilta fiksu päätös päästää menemään. Sweeneyltä huono päätös vaihtaa Eriksson Backesiin.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Oli mahtava peli Montrealissa. Maaleilla ei juhlittu, mutta taklauksia ja kovia sellaisia tuli useampi. Mielestäni tunarit vihelteli ihan miten sattuu ja kärsivänä osapuolena oli hieman yllättäen Boston vaihteeksi. Ihme hipaisuista tuli koppia ja vastaavasti vähän väliä Montreal rynnisti vastahyökkäykseen sen jälkeen kun hieman pelin ulkopuolella oli joku Bruins makoilemassa kampituksen jäljiltä. Pitääpä seuraavissa koitoksissa kiinnittää huomiota tarkemmin noihin tilanteisiin kun takaraivossa vahva deja vu fiilis noista ettei olisi ainut kohtaaminen jossa moista on tapahtunut.

Meidän kolmipäinen hirviö pakkasella so far: Krejci-6, Bergeron-1 ja Backes-1
Kärjessä kivirekeä vetävät perässään maagista kautta pelaava Pastrnak+15 Bräd +8, vanha ja hidas turhake Chara +8 ja meidän oma Parayko +7.

Molareista nostaisin vielä esiin Bobrovskyn, joka pelaa todellista come back seasonia Columbuksessa. Sielläkin on back up hoitanut tasan yhden voiton joukkueelle ja sen mitä nähnyt omin silmin niin aika työllistetty kaveri Bobrovsky ollut otteluissa.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Backes on pelannut 25 peliä B'ssä minkälaisia tuntemuksia kaveri on herättänyt pelillisesti? Ehkä kauden loputtua voitte arvioida syvemmin hänen sopimukstakin (6mill.$ AAVx 5 vuotta), mutta tämän hetkiset fiilikset.
Bostonissa on lähdetty tähän nykyiseen pienikokoinen taitoluistelija -fetissiin täysillä mukaan ja entiset perinteet näkyy enää mainoslauseissa. Eiköhän tulevaisuudessa oteta käyttöön lääkärilausunnot joilla tämä fyysisyyden ja viihdyttävyyden puute perustellaan. Olen todella tyytyväinen että David Backes pelaa Bruinsissa, mahtava pelaaja ja on kovan luokan ammattilainen joka pelaa kiekkoa oikein: kovaa ja rehdisti. Näkee että Backes inhoaa häviämistä ja pelaa joka pelissä kovalla asenteella. Uskon että viimeistään ensi kaudella on yksi Bruinsin johtavista pelaajista.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Paljon oli avoimia kysymyksiä ennen peliä pingviinejä vastaan. Suurimpaan osaan saimme vastauksia. Itseäni eniten askarruttivat Krejcin otteet ja se että jatkuvatko ne niin heikkoina? Matt Grzelcykin debyytti ja sujuuko debyytti hyvin? Jatkaako Czarnik hyvää pelaamistaan? Ja se jännitti ennen kaikkea, että loppuuko puhelimestani akku ennen pelin päättymistä? Ja vastaukset näihin kysymyksiin ovat järjestyksessä: Ei, Joo, Joo ja Joo.

Hyvä reissu. Montrealin ja Pittsburghin vierailuilta kolme pistettä neljästä mahdollisesta. Kevan Miller taisi tippua pois terveiden kirjoista, joten sen verran saattaa tulla muutoksia kokoonpanoon seuraaviin otteluihin. Ja tosiaan Vatrano palaa kokoonpanoon hetkenä minä hyvänsä.

Tosiaan Krejcin maalissa nähtiin nyt sitä Krejciä mitä ollaan parhaimmillaan nähty. Pienessä tilassa hyvää pelivälineen hallintaa, ja kiekko maaliin. Matt Grzelcyk, lausutaan ilmeisesti Grizzly, mikä sopii hauskasti vielä Bruinsiin. Kelvollinen debyytti ja vertauksia tehtiin McAvoyhin, että on ikään kuin vähän heikompi, mutta samanlainen pelaajan alku. Czarnik oli jälleen hyvä ja nyt nuo alemmat ketjut ovat kyllä löytäneet muotonsa. Tosin Hayes oli aivan surkea eikä se nyt paljoa eroa miehen aikaisemmistakaan otteista, puolestani voisi Hayes mennä syömään popcornia pariksi peliksi. Aivan järkyttäviä kiekon menetyksiä, lepsua pelaamista kaiken kaikkiaan. En saanut miehen otteista oikein mitään iloa.

Nimetään vielä kolme parasta Bruinia tähän loppuun, Rask, Pastrnak ja Chara. Rask ryösti jälleen pisteen Bostonille. Pastrnak tekee kaikkea kentällä, etenkin pisteitä. Chara hillui kentällä melkein puoli tuntia, mikä on kyllä liikaa slovakkijätille, mutta hyvin Chara suoriutui. Jatkossa tosin Julienin on veivattava Charan peliaikoja alemmas. Charaa ei saa ylikuormittaa ja nyt on muistettava, että eletään vasta joulukuuta. Tärkeämmät pelit ovat toivottavasti edessä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kenellä on mahdollisuus katsoa ottelu uusiksi, niin McQuaidin vaihto toisessa erässä 3.30-4.30 on eeppinen stay-at-home -pakin minuutti. Kolme kertaa mahdollisuus pelata kiekko pois omista, kaksi kertaa varsin paineettomasti ja jokaisella kerralla MV-ratkaisuja. Lopuksi sitten sitoi yhden vastustajan maalin taakse ja McQuaidin työkalupakilla se on parasta, mitä häneltä voi kotikatsomoissa toivoa.

Ottelun lopussa vielä vahva "en osaa luistella riittävän hyvin tälle tasolle" -suoritus ja Pingviini yksin läpi.

Bruins sai pisteen molempien päiden maalivahtipelin ansiosta. Vaikka laukaukset menivät taas kerran nallelaumalle, niin hyvissä maalipaikoissa olivat ihan jaloissa ja Rask pelasti useamman kerran. Vastaavasti Murray voi ottaa kaksi Bruinsin maaleista piikkiinsä.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Islesiä vastaan on taas yöllä peli. Sitä ennen Bruins ehti jo voittaa Kingsin 1-0 ja sössiä omiin virheisiin pelin Ducksia vastaan. Vatrano on kuntoutunut, mutta ei pelaa vielä Islandersia vastaan. Vatrano kävi hakemassa tuntumaa Providencessa, ja hän iskikin lupauksia antavasti kaksi maalia kahteen pelaamaansa otteluun. Pastrnak toistaiseksi vielä poissa, joten maalinteosta vastuuviittaa tarjotaan.

Mainitaan vielä, että McAvoy on valittu Yhdysvaltojen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kapteeniksi.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Hirveän määrän Bruins-pelaajat syytivät kumia kohti Greissiä, mutta kolmannesta erästä en muista vapaita laukauksia läheltä ja keskisektorilta muilta kuin Krejciltä noin erän puolen välin paikkeilla. Ts. ykkösluokan tontteja. Kumpikin Bruinsin maali melko räkäisiä pomppuja. Kyllä sillä tavallakin maaleja syntyy, muttei kovin monta per sata laukausta.

Ei olisi tuolla hyökkäysvoimalla varaa antaa vastustajalle ilmaisia maaleja.
 

DonBerry

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ristiriitaisen esityksen jälkeen tappio tulikuumaa Columbusta vastaan. Hieman kärjistetysti sanottuna kustiin housuun ekat kymmenen minuuttia, mikä johti 0-3 tappioasemaan. Kolmen perättäisen maalin aikaansaama tasoitus ei tällä kertaa riittänyt, osasyynä tähän C. Millerin lopussa ottama järjetön jäähy, joka johti Columbuksen voittomaaliin seuranneella ylivoimalla. Bobrovski otti kanssa hyviä ja tärkeitä torjuntoja, oli muuten ensimmäinen voitto hänelle Bruinsia vastaan, onnittelut Bobille. Pistekin olisi kelvannut tämän hetken parasta joukkuetta vastaan, mutta nyt jäi luu käteen.

Tämä Bruins-joukkue tuntuu haastavan kärkiseuroja jotenkuten, mutta kuitenkin on hävinnyt pelejä pohjajoukkueille selkein lukemin. Täytyy sanoa, että en olisi yllättynyt tai edes pettynyt, jos/kun Bostonissa ei pelata kiekkoa ensi keväänäkään.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Ylivoima on koko liigan toiseksi paskinta 13.5% tehoilla. 15 tehtyä ja oliko 5 päästettyä. Muutenkin vain 88 tehtyä maalia koko kaudella joten tuskaista on näissä tiukoissa kamppailuissa. Hyvä taistelu oli taas yöllä mutta eipä tuo 0pts lämmitä yhtään mieltä kun takaa on tulossa tiimit taulukossa kohta ohi. Providence Bruins voittanut 9/10 viimeisistä otteluistaan että oisko sieltä apuja nostettavissa ylös. Matt Grzelcyk veetää ainakin hyvää rookie siisonia kun 29 otteluun on kertynyt 2+13 ja tehotilaston kärjessä +14 saldolla. Kaveri tosin on vain 175cm pitkä eli ei varmaan ihan heti ole nousemassa ylös. Rightin pakin tonttia on kärkkymässä Alex Grant joka on tykittänyt 27otteluun 19pts ja +10.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Grzelcyk itse asiassa jo pari viikkoa sitten pelasi NHL-debyyttinsä ja taisi toisenkin pelin saada, jos oikein muistan. Aika vähän sai vastuuta, mutta sen vähän perusteella näytti kaikin puolin siltä, ettei ole annettavaa tällä kaudella NHL:ssä.

En sitten tiedä, mikä logiikka ylipäänsä tuossa pakkien peluutuksessa on ollut. Onko Morrow loukkaantunut, vai miksi se ei pelaa? on kuitenkin ollut heittämällä paras noista kutospakkina kokeilleista.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
IneffectiveMathin graaffinen esitys twitterissä siitä, mitä olen koko kauden sössöttänyt: Bruins on corsissa kova, mutta varsinaisen maalintekosektorin laukauksissa vain vähän NHL:n keskitasoa parempi, ihan maalin edessä jopa keskitasoa huonompi.

Eli esityksessä siis punaiset alueet ovat niitä, jolta joukkue laukoo liigan keskiarvoa enemmän ja siniset alueet niitä, joilta se laukoo keskiarvoa vähemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös