Boston Bruins 2015–2016

  • 177 442
  • 607
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Itse olen tyytyväinen eilisen antiin, pelko oli että Beleskey tulee juurikin aiemmin mainitulla 5v/5milj per kausi diilillä sisään ja tottakai joku NMC -pykälä siinä. Tämä 3,8milj ja tais olla vaan ekalle kahdelle kaudelle tuo NMC-pykälä? on oikein hyvä diili. Beleskey on suuri floppiriski mutta nyt kun Savardin 4milj sopimus ei rasita enää palkkakatossa niin hätää ei ole. Jotta Savardin pahvista pääsi eroon niin jotain parempaa oli laitettava ja mielestäni Smithin lähtö ei kirpaise ihan niin hirveästi. Ei ollut viime kaudella palkkansa arvoinen, tosin en tiedä minne tuon Hayesin laittaisi kokoonpanossa mutta ehkäpä hänellekkin joku rooli löytyy, jos ei muuta niin Kemppaisen pelipaidan myyjänä.

Unelma olisi että Kellystä tai Seidenbergistä vielä päästäisi eroon, mutta se voi olla liian hankalaa. Palkkakatossa kuitenkin on tilaa 9,6milj ennen Hayesin ja Connollyn jatkoja joten mahdollista on että tulee vielä isojakin kauppoja. Tosin en ole lainkaan varma että kannattaako enää leikkiä tulella kun eilinen meni sen verta hyvin Sweeneyllä, seuraava liike voi taas aiheuttaa keskisuuren katastrofin.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Reilly Smith on ihan millä tahansa mittarilla parempi pelaaja kuin Jimmy Hayes tai Matt Beleskey. Väitän, että hän on myös joukon potentiaalisin pelaaja. Bruinsilla loppui epätasaisten otteiden vuoksi kärsivällisyys nuoren pelaajan kanssa, aika yllättävää, ja tilalle roudittiin kaksi parhaimmillaan kolmosketjun jannua. Sanattomaksi vetää.

Beleskeylle veikkaan Kellyn kohtaloa. Varmasti kova kopissa ja yritteliäs askissa, mutta sopimus on vain ihan liian iso taitotasoltaan bottom6:n pelaajalle.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Jeremy Smith teki vuoden jatkosopimuksen $0.6 miljoonan AAV:lla. Sopimus on kaksisuuntainen, mutta tässäkö Raskin ensi kauden kakkosmaalivahti? Farmissa kun ovat jo Subban ja McIntyre, joten Smith lienee paremmin sopiva kakkosmaalivahdiksi? Viime kaudella hyviä esityksiä AHL:ssä kuitenkin.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Ristiriitainen fiilis signauksesta - suurin kauhuni UFA-markkinoiden suhteen oli, että Beleskeylle lätkäistään ne Hamiltonin rahat. Tuohon ei nyt menty, mutta nelisen miljoonaa kaverille, jonka en usko ylittävän kymmentä maalia tai kolmeakymmentä tehopistettä millään kaudellaan, tullee saamaan nykyisen Kellyn sopparin näyttämään ryöstöltä.

Ei sillä, Hamilton-kaupan jälkeen en odota playoffeja tällä vuosikymmenellä (tuon myötä meillä on tällä hetkellä nolla top4-pakkia, joihin voisi olla ihan tyytyväinen), joten Beleskey sopii tuonne siksi aikaa ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa olemaan palkkaansa nähden riittämätön. Eipä maksanut tulevaisuutta.

Lucic-kaupan vastine on kyllä Jones-siirron jälkeen osoittautunut tosi hienoksi, harmi vain että kaikki tähän mennessä haalitut assetit eivät riitä tuomaan sisään uutta Hamiltonia, saati vuosien takaista Charaa.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Jeremy Smith teki vuoden jatkosopimuksen $0.6 miljoonan AAV:lla. Sopimus on kaksisuuntainen, mutta tässäkö Raskin ensi kauden kakkosmaalivahti? Farmissa kun ovat jo Subban ja McIntyre, joten Smith lienee paremmin sopiva kakkosmaalivahdiksi? Viime kaudella hyviä esityksiä AHL:ssä kuitenkin.
Voi olla että kovempaan nimeen ei rahaa laiteta kun Rask osoitti viime kaudella että pystyy pitämään joukkueen pisteensyrjässä kiinni vaikka pelaisikin paljon. MInun makuuni Jeremy Smith on vaikuttanut hieman liian ailahtelevaiselta mutta ehkä tuollainen parikymmentä peliä on hyvä määrä jos kuun asennot sattuu sopivasti pelipäivinä. Kokemusta kuitenkin on myös NHL-peleistä eli on tuota nuorisokaksikkoa selvästi parempi vaihtoehto.
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Eihän tuo 3.8m ole ollenkaan niin kamala, eikä Beleskeyssä sinänsä pelaajana mitään suurta vikaa ole. Career high pisteet 32p saa varmaankin rikki.
 

Baldrick

Jäsen
Nyt itselläni olisi toiveissa ensi kaudesta, että Hayes tai joku muu löytäisi paikkansa YV:ssä maskimiehenä ja Chara pääsisi siniviivalle pyssyttämään. Jotenkin ei koskaan ole Chara maskimiehenä napannut, mutta viivalla tuo hirmukanuuna on aina jännittävää nähdä.
 

torskine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets, NHL
Eihän tuo 3.8m ole ollenkaan niin kamala, eikä Beleskeyssä sinänsä pelaajana mitään suurta vikaa ole. Career high pisteet 32p saa varmaankin rikki.
Ei sinänsä kokonaispisteet ole se juttu, vaan 22 maalia runkosarjassa, ja 8 maalia poffeissa, on minun mielestäni se juttu, että Beleskey on ottanut harppauksen seuraavalle levelille viime kaudella, ja edustaa mielestäni puhtaan voimahyökkääjän perikuvaa, ja ennen muuta maalin tekijänä.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Beleskeystä tuli itselläkin mieleen että olikohan kaveri juurikin niitä Ducksien fyysisiä kavereita jotka taklasivat ja painoivat jopa Jetsejä vastaan voitokkaasti kahakoissa. Jos näin asian laita niin tosi hieno vahvistus jopa tiimiin vaikkei nimenä juurikaan saa kovetusta aikaan pöksyissä. 3 viimeistä poffia on mennyt 28otl 12+4 saldolla. Toivotaan että kyseessä on Kekäläisenkin peräänkuuluttama voittava pelaaja.

Edit: Vapaiden listaa kun katsoin jatkiksen ketjusta niin ei nuo vapaat puolustajat silmiä hivelleet. Ilmeisesti sinne kuiteskin tarvittaisiin se yksi varma pelaaja korvaamaan Boychuk/Hamilton menetystä. Edelleenkin kiroan alimpaan hemmettiin sen viime kesäisen moovin päästää Johnny Boy näyttämään arvonsa Islandersiin.
 
Viimeksi muokattu:

Thmz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Vähän alkaa kyllä huonolta näyttämään pakkien tilanne. Pitäisikö väsätä joku treidi? Beleskey vei ilmeisesti Wardin paikan, toivottavasti on palkkansa arvoinen pelimies.
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Ihan potentiaalisen pelaajan Bruins tuossa vaihtokaupassa sai. Big Jimmy Hayes oli pelipäälle sattuessaan yksi Panthers-hyökkäyksen vaikeimmin pideltävistä pelureista ja jo pelkällä ulottuvuudellaan ja röyhkeydellään ajoi usein maalille vastustajan puolustajan estelyistä huolimatta. Kuten Taccutucca ehtikin jo mainita, epätasaisuus vaivasi ison miehen otteita. Välillä katosi kuvasta penkityksen arvoisesti, mutta hyvinä päivinään onnistui ketjukavereista riippumatta voittamaan ainakin allekirjoittaneen puolelleen. Sopii hyvin Big Bad Bruins -imagoon ja täyttänee ainakin toisen Milan Lucicin saappaista, vaikkei yhtä aggressiivinen ja taklaava jantteri olekaan. Jimmylle Bruinsissa pelaaminen on ilmeisesti lisäksi jonkinlainen unelmien täyttymys. Toivon kaikkea hyvää Hayesille tuleviin koitoksiin, sillä oli ihan meikäläisen suosikkien joukossa Panthersissa pelatessaan. Loppuun vielä Panthersin ketjuun aikoinaan kirjoittamani arvio Hayesin viime kauden suorituksesta.

#12 Jimmy Hayes (72 GP; 19+16=35, -4): Syyskaudella viidenkymmenen pisteen tahdissa ilahduttanut Hayes hyytyi hieman loppukautta kohti, mutta oli silti yksi vaarallisimmista Panthers-hyökkääjistä vastustajan päässä. Harmillisesti 20 maalia jäi yhden kihauksen päähän, mutta silti ison miehen piste-ennätykset saivat kyytiä ja kovaa. Hayes oli lisäksi yksi niistä pelaajista, jonka pystyi istuttamaan ketjuun kuin ketjuun toimivin tuloksin. Suojaus ja röyhkeys ovat Big Jimmyn parhaita ominaisuuksia ja kun vielä peliin saataisiin pari napsua tasaisuutta ja luisteluun lisää tehoa, olisi meillä käsissämme oma Milan Lucic. Sopimus päättyy tähän kauteen (RFA), joten kesällä neuvotteluja tai mahdollisesti siirto edessä. 8
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Ihan potentiaalisen pelaajan Bruins tuossa vaihtokaupassa sai. Big Jimmy Hayes oli pelipäälle sattuessaan yksi Panthers-hyökkäyksen vaikeimmin pideltävistä pelureista ja jo pelkällä ulottuvuudellaan ja röyhkeydellään ajoi usein maalille vastustajan puolustajan estelyistä huolimatta. Kuten Taccutucca ehtikin jo mainita, epätasaisuus vaivasi ison miehen otteita. Välillä katosi kuvasta penkityksen arvoisesti, mutta hyvinä päivinään onnistui ketjukavereista riippumatta voittamaan ainakin allekirjoittaneen puolelleen. Sopii hyvin Big Bad Bruins -imagoon ja täyttänee ainakin toisen Milan Lucicin saappaista, vaikkei yhtä aggressiivinen ja taklaava jantteri olekaan. Jimmylle Bruinsissa pelaaminen on ilmeisesti lisäksi jonkinlainen unelmien täyttymys. Toivon kaikkea hyvää Hayesille tuleviin koitoksiin, sillä oli ihan meikäläisen suosikkien joukossa Panthersissa pelatessaan. Loppuun vielä Panthersin ketjuun aikoinaan kirjoittamani arvio Hayesin viime kauden suorituksesta.

@Stark in tekemä analyysi sai nyt kyllä itseni odottamaan enemmänkin Hayesilta. Meni eilen ihan ohi että maaleja tosiaan paukkui 19 maalia viime kaudella, olin jo aamulla valmis laittamaan Jimmyn myymään Kemppaisen pelipaitoja jos ei muuta tonttia löydy.

Tällä hetkellä fiilis on varovaisen luottavainen siihen että Sweeney tietää mitä tekee, ja se pakki vielä saadaan kauppojen kautta. Jos se aiotaan poimia vapaiden markkinoilta, niin sitten Oduya parin vuoden sopparilla tai Ehrhoff vuodeksi.

Sweeney saa nyt aika lailla raippaa joka suunnasta, näin itse ajattelen nämä Sweeneyn isoimmat liikkeet:
-Tapaus Hamilton. Se meni aivan perseelleen, siitä ei pääse yhtään mihinkään.
-Draft. Ensimmäisellä kierroksella ohitettiin aivan liian hyviä talentteja. Meni perseelleen, mutta lopullisesti se nähdään vasta vuosien päästä. Loput draftista meni ok, ennen kaikkea Carlon saaminen vielä pickillä #37 oli hyvä juttu.
-Tapaus Lucic. Hinta ei ollut oikea vielä viikonloppuna, mutta kun Jones kauppaamalla saatiin se ensi kesän 1st round pick niin lopulta hyvä. Kauppa oli pakko tehdä joten turha oikeastaan enää murehtia.
-McQuaidin jatkosopimus. 4v/2,75milj per kausi on minusta vähän liikaa. Vertailuna käytän John Mooren 3v/1,6milj per kausi.
-Smith/Savard<->Hayes. Hyvä kauppa. Saatiin tilaa palkkakaton alle lisää, vaikka Smithistä ei mielellään olisi luopunutkaan niin jotain oli pakko tehdä että tuo Savardin sopimus saadaan ulostettua. Hayeskin tuntuu paremmalta näin päivää myöhemmin kun on ottanut miehestä enemmän selvää.
-Beleskey. Sopimus 5v/3,8milj kausi. Tässä oli se katastrofin uhka todellinen, mutta se suurimmalta osalta väistettiin. Palkka menee lähes tasan Savardin cap hitin kanssa sillä erotuksella että nyt sillä rahalla joku voi tehdä maalinkin. Ensi kausi osoittaa palaako Beleskey takaisin alle 10maalin mieheksi. Mutta kun laituri piti saada, niin mielestäni tässä on potentiaalia ja toistaiseksi ihan ok sopimus.

Todella vaikea sanoa minkälainen on seurajohdon seuraava liike, mahdollista että tehdään Oduyalle joku 4v/4,5mil per kausi tai sitten joku fiksu kauppa missä saadaan liikutettua esim.Kelly toiseen suuntaan ja saadaan hyvä top-4 pakki. Kun kauppoja tehdään niin nythän meillä on käytettävissä kaksi 1st rounderia ensi kesälle josta ihan hyvin voisi toisesta luopua pakkikaupoilla.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kun kauppoja tehdään niin nythän meillä on käytettävissä kaksi 1st rounderia ensi kesälle josta ihan hyvin voisi toisesta luopua pakkikaupoilla.

Niin nuohan saattaa oikeasti olla korkeitakin pickejä. Bruinsilla kuitenkin jonkinlainen välivuosi meneillään, eli saattaa hyvinkin nousta Top-10:n sakkiin tuo oma pick. Sharksilla on muuten ihan ok poppoo kasassa, mutta tuo veskaritandemi on aika kirjoittamaton kortti. Pystyykö Jones ottamaan sen ykköstorjujan paikan? Jos ei, saattaa siinä yht'äkkiä olla Bruinsilla kaksi Top-10 varausta. Mitenkäs viimeksi kävi, kun oli vastaava tilanne? Seguin+Hamilton.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Mikä välivuosi? Ikkuna on auki mestaruuteen saakka jos kaikki palaset loksahtaa kohilleen. Eniten tuossa on kysymysmerkkeinä tuo puolustus ja etenkin sen haavoittuvuus tulevia loukkeja ajatellen. Beleskey on tosiaan se Ducksien fyysinen raataja joka ehtii taklaamaan tilanteisiin ja kamppailee esimerkillisesti vastustajan kanssa. Jimmy kuulostaa ihan potentiaaliselta kaverilta myöskin. Se sitten onko ns. voittavia pelaajia nyt tarpeeksi rosterissa onkin sitten asia erikseen. Colin Miller jos onkin valmis isoon liigaan niin siinäkin on yksi katsomaton kortti. Hitaasti ilmeisesti ajettu sisään Kingseissä ja viime kaudella, vaikkakin AHL:ssa, näytöt vaikuttivat hyviltä. Uusittu runko saattaa samalla hyvinkin sytyttää hurmokseen viime kaudella työhönsä leipääntynet kantavat voimat. Kutkuttavan odottavat tunnelmat jopa itselläni tulevaa kautta kohtaan.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No saa kyllä aikamoiset värilasit olla, jos tuosta nipusta saa potentiaalisen Stanley Cup-voittajan aikaiseksi. Maalivahtiosasto on kunnossa, samoin Top-2 sentterit, muuten onkin sitten aikamoista kysymysmerkkiä. Eriksson ja Marchand ihan kelpo pelaajia, en sitä kiistä, mutta eivät he voi olla joukkueen kaksi parasta laitahyökkääjää...
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
No saa kyllä aikamoiset värilasit olla, jos tuosta nipusta saa potentiaalisen Stanley Cup-voittajan aikaiseksi. Maalivahtiosasto on kunnossa, samoin Top-2 sentterit, muuten onkin sitten aikamoista kysymysmerkkiä. Eriksson ja Marchand ihan kelpo pelaajia, en sitä kiistä, mutta eivät he voi olla joukkueen kaksi parasta laitahyökkääjää...
Viime vuonna jäi pudotuspelit parin
pisteen päähän, vaikka Krejci oli loukkaantunut käytännössä koko kauden. Jos ko. herra on terve koko runkkarin, niin vaikuttaa aika paljon paremmalta. Hamilton on aivan yliarvostettu tällä foorumilla - ihme on jos saa 30 pistwttä edes kasaan Flamesissa. Ei tässä Cupista taistella, mutta ei Bruinsin materiaali okinä ole olut paljoa parempi paperilla.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Ei tässä Cupista taistella, mutta ei Bruinsin materiaali okinä ole olut paljoa parempi paperilla.

Mitäköhän papereita olet katsellut? Paperilla Bruinsilla ei ole näin huonoa tiimiä ollut vuosiin. Onneksi pelit pelataan jäällä, mutta ei tässä nyt ihan hirveän suuria toiveita voi alkavalle kaudelle heittää.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Voin kyllä lyödä Noppa10 sun kanssa vedon haluamastasi summasta ettei Bruins varaa top ten omalla vuorollaan ensi kaudella?
Hyvinkin mahdollista ettei sulla ole realistista kuvaa Bruinsin iskukyvystä tulevalle kaudella.

Tämä nyt on tälläinen perus soffanahistelu jossa molemmat inttää omaa vankkumatonta visioniansa ja klassinen kliimaksi väittelylle on muodollinen veto muodollisen summan myötä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Hamilton on aivan yliarvostettu tällä foorumilla - ihme on jos saa 30 pistwttä edes kasaan Flamesissa.

Kai sentään tarkoitat uraa Flamesissa etkä ensi kautta?

Hamilton tuntuu olevan aivan yliarvostettu koko maailmassa lukuunottamatta hf-boardsin bruinspalstaa, jossa lapsikatras katkerana panettelee.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Aika usein on tullut tähän osioon kirjoiteltua Bruinsin haasteista ja eritoten siitä, että puolustusta täytyisi modernisoida, että sellaisten modernit vaatimukset täyttävien kavereiden hommaaminen on todella hankalaa. Hamiltonin varaan oli kuitenkin hyvä rakentaa. Niin, oli.

Eihän tuota oikein millään järjellä saa hyväksi ratkaisuksi, ei sitten millään. Menee vähän samaan kategoriaan kuin Erat <-> Forsberg -kauppa. Heti alusta asti kaikki tiesi, että aivan sysipaskan kaupan toinen osapuoli teki.

Jakub Zborilin varaaminen oli kyllä oikea teko, mutta laitureidenko varaan siellä nyt sitä joukkuetta rakennetaan? Puolustuksen ikärakenne on Krugia lukuunottamatta (josta ei ole vaativia minuutteja säännöllisesti pelaamaan) todella karmea, ja pipelinessa sitten kovimmat puolustuspään kaverit taitavat olla Zboril ja Morrow, joista jälkimmäinen rupeaa jo hieman seilaamaan siellä bust-alueen puolella. edit. Varasivathan he Brandon Carlon, joka nyt oli ihan oikeaan suuntaan mennyt varaus.

Tuota joukkuetta ei saada oikeasti kilpailukykyiseksi, ennen kuin se puolustus on kunnossa, ja sen rakentamisessa Bruinsin tilanteessa tulee menemään se ainakin 5 vuotta.

Ja minä kun ajattelin, että tässä parin vuoden päästä olisi nähty taas oikeasti kovia Sabres-Bruins-kohtaamisia.
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Kai sentään tarkoitat uraa Flamesissa etkä ensi kautta?

Hamilton tuntuu olevan aivan yliarvostettu koko maailmassa lukuunottamatta hf-boardsin bruinspalstaa, jossa lapsikatras katkerana panettelee.
Ensi kautta toki tarkoitin. Hamilton olisi maailmanluokan pakki JOS käyttäisi kroppaansa ja pelaisi agressiivisemmin. Nyt tulee lähinnä mieleen huonommin luisteleva versio JayBouwmeesteristä. Mieluummin kiilataan kuin taklataan.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Voin kyllä lyödä Noppa10 sun kanssa vedon haluamastasi summasta ettei Bruins varaa top ten omalla vuorollaan ensi kaudella?
Hyvinkin mahdollista ettei sulla ole realistista kuvaa Bruinsin iskukyvystä tulevalle kaudella.

Tämä nyt on tälläinen perus soffanahistelu jossa molemmat inttää omaa vankkumatonta visioniansa ja klassinen kliimaksi väittelylle on muodollinen veto muodollisen summan myötä.

Palataan tuohon vetoon sitten, kun alkaa lopulliset rosterit olla selvillä. Alunperinkin lainaamani kohta sinulta oli nostamassa Bruinsia Stanley Cup-mestariksi asti, se on aika paljon enemmän sanottu kuin se, että "joukkue ei varaa Top-10:ssä". Itse epäilen, että Bruins on runkosarjan päätteeksi suunnilleen samoilla sijoilla kuin tänäkin keväänä. Ehkä viivan alla, ehkä yläpuolella. Siitä ei toki ole pitkä matka contenderiksi "kaiken loksahtaessa kohdalleen", mutta ei siitä ole myöskään pitkä matka alaspäin, jos "mikään ei loksahdakaan kohdalleen."
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ensi kautta toki tarkoitin. Hamilton olisi maailmanluokan pakki JOS käyttäisi kroppaansa ja pelaisi agressiivisemmin. Nyt tulee lähinnä mieleen huonommin luisteleva versio JayBouwmeesteristä. Mieluummin kiilataan kuin taklataan.
Fyysisesti Dougie toki muistuttaa paljon J-Bowta. Bouwmeesterin pelistä ovat kuitenkin aina puuttuneet sellaiset jeesus-hetket, kun kaveri ottaa kaukalon haltuun tai tai väläyttää jotain uskomattoman kaunista. Hamiltonin peliäly ja vaistot ovat supertähtiluokkaa, vaikka fyysisyydessä uupuisi aina. Ja muistetaan sekin, että kyseessä on 22-vuotias pelaaja. Joskus neljän viiden vuoden kuluttua aletaan nähdä, kuinka korkealla katto on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös