Bluesin maalivahdit kaudella 2011-12

  • 167 224
  • 378

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Vaikka Late on hehkuttanutkin Koivistoa kauden alla ja antanut ymmärtää hänen olevan selvä ykkönen? Ehdottomasti Voldenille näytön paikka ja pelejä alle!

En tiedä onko vierailu nälkäisen Jypin vieraana kuitenkaan oikea paikka ensiesiintymiselle liigassa? Ehkä jompikumpi viikonlopun kotipeleistä olisi parempi vaihtoehto, että ei tuhota molempien itsetuntoa heti alkuun.

Itse en ole lukenut, että Late olisi sanonut Koiviston olevan selvä ykkönen. On toki hehkuttanut, että Koivisto on loistava mokke jne. Mutta kyllähän Latekin tietää (jos ei ole julki tuonut), että Volden saattaa pyyhkäistä ohi muutamalla tasaisella suorituksella ja on nuorempana potentiaalisempi kaveri. Pitää kuitenkin miettiä, onko Volden yhtä potentiaalinen kuin Koskinen? Nämä muut meidän viime aikojen loistavat maalivahdithan ovat saaneet kiekko-oppinsa muualla, ovat vain tulleet saamaan sen viimeisen silauksen meille. Okei, Voldenkin ollut vain yhden kauden junnuissa, mutta silti kokisin, että kehittyi viime kauden aikana paljon.

Pointtina on miettiä, millainen valmentaja Torenius on. Osaako hän jalostaa nuorista huippuja vai vain antaa sen viimeisen potkut persuksiin, että kaveri nousee kansainväliselle tasolle. Olisi mukava kuulla Koskisen mielipide Toreniuksen taidoista, sillä hän on lyhyen mietinnän jälkeen ainoa meillä nuorista asti kasvanut huippumaalivahti.

Vaikea verrata, mutta minusta Jokerit vieraissa on vielä pahempi paikka aloittaa liigaura, paitsi jos on todella hyvä *vink vink*
 

Sunax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Philadelphia Flyers
Itse en ole lukenut, että Late olisi sanonut Koiviston olevan selvä ykkönen. On toki hehkuttanut, että Koivisto on loistava mokke jne. Mutta kyllähän Latekin tietää (jos ei ole julki tuonut), että Volden saattaa pyyhkäistä ohi muutamalla tasaisella suorituksella ja on nuorempana potentiaalisempi kaveri. Pitää kuitenkin miettiä, onko Volden yhtä potentiaalinen kuin Koskinen? Nämä muut meidän viime aikojen loistavat maalivahdithan ovat saaneet kiekko-oppinsa muualla, ovat vain tulleet saamaan sen viimeisen silauksen meille. Okei, Voldenkin ollut vain yhden kauden junnuissa, mutta silti kokisin, että kehittyi viime kauden aikana paljon.

Pointtina on miettiä, millainen valmentaja Torenius on. Osaako hän jalostaa nuorista huippuja vai vain antaa sen viimeisen potkut persuksiin, että kaveri nousee kansainväliselle tasolle. Olisi mukava kuulla Koskisen mielipide Toreniuksen taidoista, sillä hän on lyhyen mietinnän jälkeen ainoa meillä nuorista asti kasvanut huippumaalivahti.

Vaikea verrata, mutta minusta Jokerit vieraissa on vielä pahempi paikka aloittaa liigaura, paitsi jos on todella hyvä *vink vink*

No ei Late ole sanonut sitä suoraan. Kuitenkin rivien välistä antanut ymmärtää, jos on väläytelly maajoukkuetta samoissa lauseissa.

Todellisuudessa Volden on kuitenkin paikan päällä nähtynä ollut huomattavasti varmempi ja rauhallisempi, toisaalta heidän tyylit ovat täysin erilaisia.

Pyörrän sanani ja Voldenia ensi peliin, Jypissä voi olla pakka aika sekaisin Dufvan potkujen jälkeen.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Joo, kyllähän tämä JYPin valmentajadraama kieltämättä laittaa seuraavan pelin ihan eri asemaan. Nyt ehkä itse pitäisin Koiviston maalissa vielä tämän pelin, sillä olisi hyvä pitää oma paletti mahdollisimman samana, kun toisella on täysi myllerrys käynnissä. Toisaalta, uusi valmennus ja vastustajalla maalissa täysi tuntemattomuus? Ei huono yhtälö sekään.
 

Matsku

Jäsen
Kohtalainen debyyttimatsi nuorelta norjalaiskassarilta. Onnittelut ja pitäkää kaverista kiinni!

EDIT: Ainiin. Tosiaan tänään en tuota matsia nähnyt eli ihan tilastojen armoilla olen, mutta alkukaudesta tuli väijyttyä junnujen harkkamatsia, niin täytyy kyllä todeta, että tekniikka - varsinkin liike ja perustorjunnat - ovat helvetin hyvin hanskassa. Näköjään myös pääkoppa kestää, joten ainesta on vaikka mihin. Hienoa. :)
 
Viimeksi muokattu:

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Poissa.
Kohtalainen debyyttimatsi nuorelta norjalaiskassarilta. Onnittelut ja pitäkää kaverista kiinni!

KYLLÄ!!!
Toivottavasti Marjamäki ei vaihda voittavaa veskaria. Tässä näkyi heti se, mikä vaikutus on kun kassari on tollanen aikuisen miehen kokoinen eikä mikään pikkupoika...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos nyt välillä kirjoittelisi jotain positiivistakin, täällä peltojen keskellä dösää odottaessa. Lars Volden on uusi Mikko Koskinen. Ekassa pelissä nollat ja syksyn aikana paikan vakiinnuttaminen ykköseksi. JYP tänään ei toki hurja mittari ollut, mutta itse olisin jo nyt valmis peluuttamaan oletusarvoisesti Voldenia joka ottelussa. Poika on meidän ykkösvahti.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Pakko kompata taas muita, aivan loistava peli Voldenilta. Varsinkin tuo rauhallisuus maalilla pistää silmään, ja sehä tunnetusti rauhoittaa myös puolustuksen peliä kun veska ei hypi ja pompi ympäriinsä siellä maalilla.

Volden loppukauden ykkösveskaksi, kiitos!
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ässät-pelin nähneenä on kyllä sanottava, ettei Bluesilla ole varaa peluuttaa Koivistoa edes äärimmäisessä hädässä. Sydän kurkussa sai katsella, kun toikkaroi siellä maalilla. Jokainen laukaus pelotti. Toivottasti Voldèn on valmis. On tietysti rajua sanoa yhden nähdyn pelin perusteella näin, mutta enemmän pelejä nähneet tuntuvat olevan samaa mieltä.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kaikki kunnia Voldenille, huikea avaus liigauralle mutta älkää nyt kenestäkään tehkö yhden(!) pelin perusteella mitään ykkösveskaria. Nyt voidaan peluuttaa huomattavasti tasaisemmin kuin miltä alkukauden perusteella on näyttänyt. Itse lähtisin nyt peluuttamaan suht tasaisesti/vuorotellen ainakin vähän aikaa (vaikka seuraavat 6-8 peliä) ja katsotaan sitten. Koivistollehan on nyt heitetty hyvä haaste.
 

Sunax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Philadelphia Flyers
Kaikki kunnia Voldenille, huikea avaus liigauralle mutta älkää nyt kenestäkään tehkö yhden(!) pelin perusteella mitään ykkösveskaria. Nyt voidaan peluuttaa huomattavasti tasaisemmin kuin miltä alkukauden perusteella on näyttänyt. Itse lähtisin nyt peluuttamaan suht tasaisesti/vuorotellen ainakin vähän aikaa (vaikka seuraavat 6-8 peliä) ja katsotaan sitten. Koivistollehan on nyt heitetty hyvä haaste.

Niin jo harkkapeleissä Lasse oli tyrmäävän rauhallinen ja varma, kun taas Koivisto päästää helppoja ja pomputtelee. Koivisto tosin ottaa väliin parit game saverit, mutta siinä vaiheessa se on jo usein myöhäistä.

Summasummarum, itse peluuttaisin myös kuitenkin molareita tasaisesti, kunnes toinen todistaa olevansa kiistaton ykkönen. Myös vastustajalla saattaa olla merkitystä. Esimerkiksi änärissä peluutetaan usein tiettyjä jengejä vastaan hyvin pelanneita veräjänvahteja.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Minusta Lasse saisi pelata siihen asti, että taso heikkenee. Sitten Koivistolle uusi näytönpaikka. Se pelaa, jolla kulkee.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Minusta Lasse saisi pelata siihen asti, että taso heikkenee. Sitten Koivistolle uusi näytönpaikka. Se pelaa, jolla kulkee.
Tähän sama! En näe syytä sille, että pitäisi pelata jokin tietty määrä ja vaihtaa. Parhaat pelaa, kuten asia kenttäpelaajienkin kanssa.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kaikki kunnia Voldenille, huikea avaus liigauralle mutta älkää nyt kenestäkään tehkö yhden(!) pelin perusteella mitään ykkösveskaria.
Ehkä tässä on enemmän kyse siitä että Koivistosta ollaan neljän pelin perusteella tekemässä kakkosveskaa? Mutta eilen kyllä huomasi että Jypillä on maalinteko ongelmia, joten Volden pääsi aika helpolla. Kuitenkin Voldenin työskentely oli niin rauhallisen oloista että katsomossakin aika pian rupesi luottamaan siihen että Volden hoitaa homman ja varmaan Blues pelaajilla oli kentällä ihan sama fiilis. Koiviston kanssa kun saa jännätä jokaista tilanetta. Olisi kyllä onnenpotku jos Volden pystyisi jatkamaan eilisen kaltaisia otteita tulevaisuudessakin, niin Karalahdesta saadut rahat voitaisiin käyttää joko hyvään kakkossentteriin, markkinointiin tai sitten tappioiden kattamiseen.
 

Fordél

Jäsen
Hienoa, että Volden onnistui eilen. Jos taso riittää jatkossakin, hyödyttää se suuresti myös Koivistoa. Volden voi kantaa pääasiassa pelivastuun ja Koiviston kanssa voidaan keskittyä treenaamiseen ja korjaamaan pelaamisen virheitä. Katsotaan mitä seuraavat peri kuukautta tuovat tullessaan ja miten tähän tilanteeseen tarvitsee reagoida vai tarvitseeko reagoida ollenkaan.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Voldenille hieno nollapeli ekassa liigamatsissaan. Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin todeta että Jyp ei saanut aikaan oikein mitään vaarallista. Olisihan Voldenille toki voinut mennnä silti joku helppo, kuten Koivistolle on mennyt. Eli plussaa siitäkin ettei mennyt.

En tiedä miten asiantuntevana porukkana IS-tähtien antajia yleensä pidetään, mutta Koivisto on anyway päässyt IS-tähdille kolmessa neljästä pelaamassaan ottelussa. Ei hän nyt täysin flopannutkaan ole. En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua siihen tempaukseen, kun päätti mailallaan harhauttaa karvaamaan tulleen ässähyökkääjän: Rohkeutta vai tyhmyyttä?

Uskoisin että Volden pelaa huomenna Oulussa. Muutoin olen samaa mieltä kuin Toni85: se pelaa jolla kulkee. Kilpailuasetelma voi olla hyväksikin molemmille ja joukkueelle.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En tiedä miten asiantuntevana porukkana IS-tähtien antajia yleensä pidetään, mutta Koivisto on anyway päässyt IS-tähdille kolmessa neljästä pelaamassaan ottelussa.

Ei niitä voi pitää yhtään minään. IS-tähtiraadissahan on aina IS:n oma, "asiantunteva" toimittaja sekä paikallisia suuruuksia kuten ex-missiätai raksafirman vetäjää. Mut toki ihan kiva, jos jotain tunnustusta tipahtelee.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kyseessä on siis Ropposen analyysi Koiviston HIFK-pelistä.

Kuten Jukka itsekin mainitsee, yksi peli on aivan liian lyhyt aika tarkkaan analyysiin. Osa asiasta pitää varmasti paikkansakin (tekniikkavirheet jne.), mutta voidaan varmaan todeta, että HIFK-peli oli selvästi huonoin koko jengiltä, myös Koivistolta. Jos analyysi olisi tehty esim. Pelicans-ottelusta, teksti olisi varmasti hieman toisenlainen. Pieni puolustuspuheenvuoro Koivistolle, vaikka itse olen liputtanut Voldenin puolesta heti kun näin hänen pelaavan ensimmäisen kerran (harkkamatsissa).
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Maalivahtipeli on osoittautumassa juuri sellaiseksi akilleen kantapääksi, mitä ennen kautta pelättiin/odotettiin. Tänään oli sitten näytön paikka Voldenilla. Ei mitään pahoja kämmejä mutta 1-2 Tapparan maaleista olisi ollut otettavissa. Toivoisin kuitenkin, että hänelle annetaan mahdollisuutta kuten Koivistollekin on annettu.

Tietysti voidaan toivoa että maalivahdit kasvavat ja rutinoituvat kauden aikana kuten esim. tepsin Eggren ja Leggio pari kautta sitten. Tai sitten joukkueeseen hankitaan veskari ennen siirtorajaa joka on riski sekin.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Ensimmäiselle maalille ei voinut mitään. Toinen olisi ollut otettavissa ja kolmas olisi pitänyt ottaa. Tältä se siis paikanpäällä näytti, mutta voisihan noita vielä videolta kelailla ja katsella.

Toivottavasti Marjamäki ja kumppanit ymmärtävät laittaa Voldenin pelaamaan ensi pelissä, jotta itseluottamus ei ihan täysin murene.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Toivottavasti Marjamäki ja kumppanit ymmärtävät laittaa Voldenin pelaamaan ensi pelissä, jotta itseluottamus ei ihan täysin murene.

Toivottavasti mutta epäilen.

Molemmat ovat ihan sympaattisia kavereita ja runkosarjassa otetaan voittoja vaikka välillä nukahduksia tulisikin mutta pudotuspeleissä olen taipuvainen uskomaan Juhani Tammisen sanontaan: jatkoon menee se joukkue jolla on parempi maalivahti. Onko meillä? Aika tietysti näyttää mutta kovin luottavainen en ole. Valitettavasti.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eilisessä matsissa Voldenille lurahti luvattoman helposti kolmas häkki. Muita osumia ei voi kuitenkaan maalivahdin piikkiin pistää. Koko jengihän siellä oli niin sekaisin, vissiin suoraan Jäähovista matsiin tulleina, että totesin jo parin minuutin jälkeen touhua katsellessa, että nyt käy Voldenia sääliksi - ja joutuu myös kovaan testiin. Ja niinhän se meni. Noh, näen tässä nuoressa norskissa kuitenkin ison maalivahdin ainekset. Kukaan ei ole täydellinen. Lisää pelejä vaan niin hyvä tulee.

Hyvillekin maalivahdeille tulee ajoittain paskaa niskaan. Jos sen kestää, niin tie on auki pitkälle. Myönnetään että olen hieman huolissani maalivahtitilanteesta kuten muutkin. Mutta Voldenissa on kuitenkin jotain samaa kuin Koskisessa. Koivistoon ei ole enää mitään luottoa. Ja siksi toivon, että mikäli homma jatkuu nykyisen kaltaisena, niin joku jopa reagoi mahdollisesti hommaan ja vielä hankkii tänne takuuluotettavan maalivahdin. Tarkki toki sokaisi vähän meitä kaikkia hyvyydellään, mutta jotain sellaista tämä jengi silti kaipaisi. Muuten tulee hankala kausi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös