Bäckströmin dopingkäry

  • 141 349
  • 468
Tila
Viestiketju on suljettu.

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Suomeltahan otettiin 1974 MM-kisoissa pois Tsekkoslovakia ottelun pisteet, koska Stig Wetzellin näytteestä löytyi liikaa efedriiniä, vaikka testien tulosta epäiltiin laajasti. Kyseessä oli korkeintaan yskänlääke. Jokatapauksessa pistemenetyksen takia Suomi jäi neljänneksi ja ensimmäistä mitallia jouduttiin vielä odottamaan. Eli jos linja pitää (niin kuin pitäisi), niin Ruotsilta nollataan ne pelit, joissa dopingia käyttänyt pelaaja pelasi. Ilmeisesti mitallia ei tällöin tulisi. Mutta säännöthän eivät ole samat kaikille, joten tuskinpa Hannu Hanhet tuosta mitään rangaistusta saavat.

Ja edelleen. Sääntöjä on muutettu ajat sitten tällaisten tilanteiden kohdalla. Ei tule seurauksia, ellei useampi ruotsalaispelaaja käryä vielä jälkikäteen.
 
Minua hiukan ärsyttää, että tämä doping-taistelu on mennyt siihen, että kielettyjen aineiden listalla on kohta buranat ja kahvi.

Toki ymmärrän, että katkerat suomalaiset haluavat nyt nauttia mahdollisimman paljon ruotsalaisen kärystä, mutta silti tämä on jo aika naurettavaa.

Mutta eihän suomalaiset noita kiellettyjen aineiden listoja tee. Tai voi siellä olla mukana suomalaisiakin, mutta…noh, ymmärtänet pointin.

Jos tässä keississä pitää nimetä joku asia tai henkilö naurettavaksi, niin se on urheilija itse eli tässä tapauksessa Bäckström. Kukaan Olympialaisiin osallistuva urheilija ei voi väittää olevansa tietämätön efedriinin olevan kielletty aine. Inhimillinen varmasti, mutta virheistä sakotetaan ja tällä kertaa se johti siihen, ettei Bäckström saa mitalia näistä kisoista. Muita sanktioita tuskin tulee Ruotsin liitolta, NHL:ltä tai seurajoukkueeltaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika se ja sama kärysikö vai ei, kaikki tietävät ettei NHL miesten leuat kasva mustikkasopalla.

Eivät kasva ei, mutta eivät ne kasva myöskään pseudoefedriinillä. Minä olen käyttänyt Duactia allergialääkityksenä 18 vuotta, ja vaikka olen kohta jo 35-vuotias, naama on edelleen kuin pikkupojalla. Tai olisi, jos en käyttäisi partaa.

Mutta aiheeseen: NHL-miesten pitäisi kärähtää näistä leuankasvatuslääkkeistä. Ennen sitä kukaan ei ole syyllinen. Pseudoefedriinillä tuota ilmiötä ei saataisi kuitenkaan aikaan.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kyllähän tämä käry on suoranaista typeryyttä. Miten voi olla mahdollista, että Ruotsin joukkueen lääkärit ja myös pelaaja itse ovat näin kujalla tällaisista asioista? Luulisi, että on aivan perusasioita selvittää käytettävistä lääkkeistä, että ovatko ne mahdollisesti kiellettyjen listoilla. Ihan sama mikä lääke on kyseessä.
Ruotsalaisten joukkuejohtaja Boustedt kommentoi seuraavasti lehdistötilaisuudessa:

– Han måste kunna ta medicin för att utöva sitt yrke. Det är ju absurt att han stängs av. Det är ett justitiemord.

Eli kujalla ovat. Ei kai tullut mieleen, että lääkitystä voisi vaihtaa sallittuun kisojen ajaksi.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kukaan Olympialaisiin osallistuva urheilija ei voi väittää olevansa tietämätön efedriinin olevan kielletty aine. Inhimillinen varmasti, mutta virheistä sakotetaan ja tällä kertaa se johti siihen, ettei Bäckström saa mitalia näistä kisoista. Muita sanktioita tuskin tulee Ruotsin liitolta, NHL:ltä tai seurajoukkueeltaan.

Sen verran korjaan, että kyse oli pseudoefedriinistä eikä efedriinistä. Ne eivät ole sama asia, vaikka läheistä "sukua" ovatkin. Pseudoefedriinillä ei esim. ole päihdyttävää vaikutusta, mikä efedriinillä suurina annoksina olisi.

Ja kyllä, sanktiot ovat minusta oikeat. Virhe mikä virhe.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Bäckströmiä symppaan kyllä tässä. Ruotsin lääkärit ovat tässä mokanneet. Aivan naurettavaa Mårtsin itku KOK:n suuntaan, heidän syyhän se oli, että Bäckström kärähti ja Ruotsi oli täysin lapanen finaalissa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Björgenin astmalääkityksestä tykätään aina muistuttaa. Sen sijaan ollaan hiljaa siitä, että Jauhojärvi kertoi myös haastattelussa saaneensa astmalääkityksensä kuntoon. En tarkoita tätä Samin syyllistämiseksi, vaan enemmän Björgenin puolustukseksi. Astma on todellinen sairaus, ja se vaikuttaa varmasti suorituskykyyn negatiivisesti. Lääkitys on minusta siksi ihan sallittua. Hiihtäjillä astmaa esiintyy ihan lääketieteellisestikin tavallista enemmän, koska kylmässä ilmassa suoritettu toistuva hengitysrasitus altistaa tälle sairaudelle.

Astma on sikäli kinkkinen hengityselinsairaus, että sille on loppujen lopuksi todella helppo kirjoittaa diagnoosi tilanteessa, jossa sairauden hoitoon ei välttämättä tarvita säännöllistä lääkitystä. En tiedä tarkalleen mikä tilanne on nyt Suomessa esim. uinnissa mutta 90-luvulla, jolloin astmalääkkeiden käyttöä lievennettiin olennaisella tapaa, yllättäen lähes kaikki suomalaiset huippu-uimarit saivat diagnoosin astmalle ja heille määrättiin hengitysteitä laajenta lääkitys, sama tapahtui monen muunkin urheilulajin kohdalla. Sanoisin, että tuolloin tietoisesti ryhdyttiin liikkumaan harmaalla alueella, koska ymmärrettiin sen hyödyttävän urheilijoita tietyissä tilanteissa.

Ja mitä tulee Björgenin astmalääkitykseen niin erityisesti on kritisoitu sitä, että Bjorgenille lääkärit ovat kirjoittaneet diagnoosin, joka oikeuttaa käyttämään sellaisia lääkkeitä jotka ovat sallittuja vain ja ainoastaan harvinaisissa poikkeustapauksissa ja että näiden lääkkeiden avulla Björgen saavuttaisi huomattavaa hyötyä kisoissa. Monella kilpahiihtäjällä on diagnoosi astmaan ja kuten kirjoitit, hiihto lajina altistaa astmalle, mutta käytetäänkö diagnoosia hyväksi kirjoittamaan lääkkeitä jotka tuottavat selkeää hyötyä kilpailutapahtumassa? Ymmärrän, että sairautta on hoidettava lääkkeillä mutta mihin vedetään raja, että millaisia lääkkeitä on sallittua käyttää.

Ja painota, vaikka viestini on kenties harmaalla alueella toimivan kilpaurheilun kritisointia niin tosiasiassa minulla ei ole mitään sitä vastaan vaikka doping vapautettaisi täysin. Minun uneni eivät mene jos joku huippu-urheilija kärähtää dopingista tai käyttää dopingia, käyttäisin itsekin jos olisin hänen asemassa ja tietäisin aineiden käytön tuovan ratkaisevia senttejä, sekuntteja ja kenties keinon saada mitalin ja miljoonia.

vlad.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Porttila twiittaa: "Asiantuntijan mukaan Bäckströmin selitykset eivät ole uskottavia. Zyrteciä ei voi ottaa niin paljon, että siitä käryäisi."
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Porttila twiittaa: "Asiantuntijan mukaan Bäckströmin selitykset eivät ole uskottavia. Zyrteciä ei voi ottaa niin paljon, että siitä käryäisi."

Mihin voi toki vaikuttaa se, että Zyrtec ei sisällä pseudoefedriiniä...

Duactin kohdalla tuo taas lienee mahdollista, koska tuo positiivinen dopingtestitulos mainitaan ihan tuoteselosteessa.
 
Sen verran korjaan, että kyse oli pseudoefedriinistä eikä efedriinistä. Ne eivät ole sama asia, vaikka läheistä "sukua" ovatkin. Pseudoefedriinillä ei esim. ole päihdyttävää vaikutusta, mikä efedriinillä suurina annoksina olisi.

Ja kyllä, sanktiot ovat minusta oikeat. Virhe mikä virhe.

Kiitos tiedosta. Tuota en nimittäin tiennytkään. Sisältääkö esimerkiksi paljon käytetty ja itsenikin käyttämä nuhalääke Duact pseudoefedriiniä vai efedriiniä? Käsittääkseni se on kielletty aine, joka näkyy testeissä.
 

alias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
koko teksti

Tähän sama ja väitämpä että tällä "harmaalla alueella" liikuttaessa norjalaiset lienevät ihan ehdottomassa kärjessä. Norjalaisillahan tämä astma- epidemiakin ensimmäisenä puhkesi. Lisäksi tähän on mm urheilun suurin rikollinen ja nykyinen ihmishylkiö KP Kyrökin viitannut monta kertaa. Oma kyyninen mielipiteeni on että kestävyysurheilussa ei ilman kemiallista valmennusta nykyään mitaleja oteta.
 
Porttila twiittaa: "Asiantuntijan mukaan Bäckströmin selitykset eivät ole uskottavia. Zyrteciä ei voi ottaa niin paljon, että siitä käryäisi."
Jos tämä on totta niin seuraava looginen kysymys lienee onko pseudoefedriinillä mahdollista peittää jonkin "paremman/oikean" stimulantin käyttöä.

Väitetysti käytetty lääke siis ilmeisesti oli Zyrtecistä semmoinen versio, missä tuota pseudoefedriiniä on eli eri tavaraa kuin tämä yleisimmin Suomessa käytetty.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos tämä on totta niin seuraava looginen kysymys lienee onko pseudoefedriinillä mahdollista peittää jonkin "paremman/oikean" stimulantin käyttöä.
Nyt taitaa joku nähdä mörköjä hiukan joka paikassa. Jopa sellaisissa, missä niitä ei ole. Jos kuitenkin otettaisiin pieni reality check. Seitsemän vuottako se on peitellyt muun roinan käyttöä?

Moka tuli ja seuraukset kärsitään. Se on urheilijan kohtalo. Mutta tuo ruotsalaisten kollektiivinen parku ja mustan maalaaminen valkoiseksi oksettaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitos tiedosta. Tuota en nimittäin tiennytkään. Sisältääkö esimerkiksi paljon käytetty ja itsenikin käyttämä nuhalääke Duact pseudoefedriiniä vai efedriiniä? Käsittääkseni se on kielletty aine, joka näkyy testeissä.

Pseudoefedriiniä. Ja kyllä. Se aiheuttaa positiivisen tuloksen.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Tämän mukaan aine oli Zyrtec D Iltalehteen

Zyrtec-D ei ole suomen markkinoilla. Se on Johnson&Johnsonin tuotemerkki Setiritsiini (5mg) + Pseudoefedriin (120mg) -kombinaatiolle. Suomessa ko. kombinaatio löytyy (UCB Pharman) Cirrus -valmisteesta.

Pseudoefedriiniä tosiaan löytyy kombinaationa useiden eri tehtaiden valmistamana ja eri antihistamiinien kanssa. Löytyy myös pelkästään esim. Sudafed -nimellä ulkomailla. Suomessa pseudoefedriiniä on vain näissä yhdistelmävalmisteissa antihistamiinin kanssa ja nekin ovat reseptilääkkeitä joten niitä ei varmaan vahingossa suomessa popsi urheilijat.

Edit. kun täällä on kyselty niin suomessa löytyviä pseudoeferdiini+antihistamiinikombot ovat: Duact (akrivastiini+pseudoefedriini), Cirrus (setiritsiini+pseudoefedriini) ja Aerinaze (desloratadiini+pseudoefedriini).

Ihan helvetinmoista tyhmyyttä ruotsalaisilta kun ei joukkueen lääkärit ole noita lääkityksiä tarkastaneet ennen kisoja vastaamaan olympialaisten sääntöjä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämän mukaan aine oli Zyrtec D Iltalehteen

OK. Itse katsoin vain suomalaisen Zyrtecin tuoteselosteen (löytyi ihan netistäkin), ja siellä ei pseudoefedriiniä mainittu ollenkaan. Liekö tämä Zyrtec D sitten joku Duactin kaltainen tuote, jossa on antihistamiinin lisäksi mukana tuo hengitysteitä avaava ja limakalvoja kuivattava pseudoefedriini.

edit: oikeassa olin arvailuissani. Tämän lääkkeiden koostumuksia sisältävän Drugs.com:n listauksen mukaan sisältää saman antihistamiinin kuin suomalainen Zyrtec, ja siihen päälle pseudoefedriinin.

Zyrtec-D medical facts from Drugs.com
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Joo-o. Varsinainen Doping-käry siis kyseessä. En nyt ihan sata varma ole, mutta lääke taitaa olla sallittu ellei joku viitearvo ylity. Bäckström lienee vuosia syönyt tuota lääkettä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Joo-o. Varsinainen Doping-käry siis kyseessä. En nyt ihan sata varma ole, mutta lääke taitaa olla sallittu ellei joku viitearvo ylity. Bäckström lienee vuosia syönyt tuota lääkettä.

IIHF:n lääkärikin oli sitä mieltä, että Bäckström on olosuhteiden uhri. Siis kansainvälisen kiekkoliiton lääkäri, ei vain Ruotsin lääkäri. Iltalehdessä oli näistä viitearvoista seuraavaa:

Bäckström käyttää Zyrtec D -allergialääkettä, joka ei sinänsä ole kielletty, ellei tietty raja-arvo ylity. Nyt niin kävi. Sallittu lukema olisi ollut 1,50, mutta Bäckströmin kohdalla lukema oli noin 1,90.
- Nicklaksella on ollut vuosien ajan allergiaongelma. Hän on ottanut pillerin päivässä. Hän kysyi minulta, voiko hän käyttää kyseistä lääkettä, ja sanoin, että voit ottaa yhden, Ruotsin lääkäri Björn Waldebäck sanoi.
- Hän otti pillerin myös ennen Slovenia-peliä, mutta taso oli vähän yli sallitun
Se jäi epäselväksi, miksi raja-arvo nyt ylittyi. Paikalla ollut IIHF:n lääkäri Mark Aubry kuitenkin puolusti Bäckströmiä.
- Minusta lääkärinä tässä ei ole kyse dopingista. Nicklas on ilmoittanut tiedot oikein. Hän on syytön, olosuhteinen uhri.
Tapaus etenee kisojen jälkeen IIHF:n käsittelyyn. B-näytettä ei ole vielä analysoitu. Todennäköisintä lienee, ettei Bäckström saa mitään suurempaa rangaistusta.

Eli eipä tässä mitään sen kummempaa ole. Jostain syystä on elimistöön kertynyt hitunen enemmän sallittua allergialääkettä kuin olisi pitänyt, ja kyseessä on vuosia tiedossa ollut allergiaongelma.

Ei Zyrtec nyt muutenkaan mitenkään vaikuta pelisuoritukseen parantavasti. Allergikon oloa se helpottaa, ja siihen se on tarkoitettu ja sallittu.

Ikävä episodi kaiken kaikkiaan silti Bäckströmille, onhan se nyt surkeaa tulla raahatuksi suurin piirtein pukukopista pois ennen matsia. Tämä olisi pitänyt hoitaa jo Slovenia-ottelun jälkeen jos siinä tämä "käry" on käynyt.
 

Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
Doc

Ruotsalaiset raivoissaan | m.iltalehti.fi

Ruåtsalaiset kohta syyttää Juan Antoniotakin napin vedosta. Säälittävää.

Heh, swedut ei jumalauta voi tästä syyttää ketään muuta kuin joukkueen johtoa ja joukkueen vastuulääkäriä, piste. Kaikki muu höpinä on ihan turhaa! Ai että vaikutti joukkueen muihin pelaajiin/peliesitykseen, no tottakai vaikutti, så?
 

Fremont

Jäsen
Eli eipä tässä mitään sen kummempaa ole. Jostain syystä on elimistöön kertynyt hitunen enemmän sallittua allergialääkettä kuin olisi pitänyt, ja kyseessä on vuosia tiedossa ollut allergiaongelma.

On tässä se kummempi, että Bäckström ja Ruotsin lääkäri väittävät pojan ottaneen yhden (1) zyrtecin ennen matsia. Loppu pseudoefedriini on siis jonkin muun lääkkeen käytöstä syntynyt aineenvaihduntatuote.
Huisin jänskää...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös