Tähän ketjuun voit hyvä JA:n lukija kirjoittaa enemmän tai vähemmän traumaattisista kokemuksistasi.
Tästä seuraavasta on jo aikaa..sanotaan että tarpeeksi, mutta yhä vielä hävettää..näin sinä päivänä kävi:
Lyhyt vasen. Nopee oikee. Juuri ostettu käytetty vanhahko Saab kulki kuin unelma. Kaksi viikkoa ajokortin omistaneen itsevarmuudella tunsin olevani maailman valtias. Ei typerää opetuskolmiota perässä. Ei ajo-opettajaa survomassa jarrua ja karjumassa ohjeita. Oli vain syyssateinen metsätie ja vapaus mennäminne vaan. Enää pari mutkaa. Terävä jarrutus postilaatikolle ja auto pysähtyi nätisti niiaten. Ei sitä postinhaun ajaksi sammuteta, jätä rennosti käyntiin vaan niin teet ammattimaisen vaikutelman ,ääni päässäni käski. Nousin tai pikemminkin leijuin ulos autostani ,kävelin viitisen metriä postilaatikkoa kohti ja kumarruin noukkimaan tiliotteet ja suoramarkkinoinnit. Kuin keväisten lintujen kakofoniana kaikui korviini Saabin tasainen hyrinä. Olin aistivani jo kateellisten katseet viereisen pensasaidan takaa.
Hiljainen renkaiden rahiseva ääni soraa vasten. Joku tulossa pyörällä? Käännähdin hitaasti ,harkittu autonomistajan virne suupielessäni katsomaan tulijaa. EI-VOI-OLLA-TOTTA. Jähmetyin paikalleni, silmieni edessä vilisti kuin kasimillin kaitafilminä eletty elämäni. Saab luisui hitaasti ja varmasti itsekseen kohti ojaa. Olin tehnyt kohtalokkaan virheen ,unohtanut laittaa käsijarrun päälle. Lasittuneen katseeni seuratessa autovanhuksen epätoivoista surmansyöksyä tein pikaisen tilannearvion. Aivoni välittivät salamannopean käskyn, jähmettyneet jalkani tottelivat jälleen ,heittäydyin ilman halki kuin gepardi kohti savannilla pakenevaa kaurista. Myöhästyin. Epäonnistuin. Hävisin. Rojahdin pää edellä piennarta vasten. Suu täynnä isänmaan multaa kohouttauduin katsomaan. Kuului vaimea tömähdys. Saab makasi metrin syvyisessä ojassa ,perä parikymmentä senttiä ilmassa, moottori yhä käyden. Ja kaiken huipuksi viereisellä tontilla tapahtui. Naapurin noin 40vee nainen laahusti paikalle virne suupielessään ja kysäisi viattomalla äänellä "Oletko sinä poika humalassa".
Tästä seuraavasta on jo aikaa..sanotaan että tarpeeksi, mutta yhä vielä hävettää..näin sinä päivänä kävi:
Lyhyt vasen. Nopee oikee. Juuri ostettu käytetty vanhahko Saab kulki kuin unelma. Kaksi viikkoa ajokortin omistaneen itsevarmuudella tunsin olevani maailman valtias. Ei typerää opetuskolmiota perässä. Ei ajo-opettajaa survomassa jarrua ja karjumassa ohjeita. Oli vain syyssateinen metsätie ja vapaus mennäminne vaan. Enää pari mutkaa. Terävä jarrutus postilaatikolle ja auto pysähtyi nätisti niiaten. Ei sitä postinhaun ajaksi sammuteta, jätä rennosti käyntiin vaan niin teet ammattimaisen vaikutelman ,ääni päässäni käski. Nousin tai pikemminkin leijuin ulos autostani ,kävelin viitisen metriä postilaatikkoa kohti ja kumarruin noukkimaan tiliotteet ja suoramarkkinoinnit. Kuin keväisten lintujen kakofoniana kaikui korviini Saabin tasainen hyrinä. Olin aistivani jo kateellisten katseet viereisen pensasaidan takaa.
Hiljainen renkaiden rahiseva ääni soraa vasten. Joku tulossa pyörällä? Käännähdin hitaasti ,harkittu autonomistajan virne suupielessäni katsomaan tulijaa. EI-VOI-OLLA-TOTTA. Jähmetyin paikalleni, silmieni edessä vilisti kuin kasimillin kaitafilminä eletty elämäni. Saab luisui hitaasti ja varmasti itsekseen kohti ojaa. Olin tehnyt kohtalokkaan virheen ,unohtanut laittaa käsijarrun päälle. Lasittuneen katseeni seuratessa autovanhuksen epätoivoista surmansyöksyä tein pikaisen tilannearvion. Aivoni välittivät salamannopean käskyn, jähmettyneet jalkani tottelivat jälleen ,heittäydyin ilman halki kuin gepardi kohti savannilla pakenevaa kaurista. Myöhästyin. Epäonnistuin. Hävisin. Rojahdin pää edellä piennarta vasten. Suu täynnä isänmaan multaa kohouttauduin katsomaan. Kuului vaimea tömähdys. Saab makasi metrin syvyisessä ojassa ,perä parikymmentä senttiä ilmassa, moottori yhä käyden. Ja kaiken huipuksi viereisellä tontilla tapahtui. Naapurin noin 40vee nainen laahusti paikalle virne suupielessään ja kysäisi viattomalla äänellä "Oletko sinä poika humalassa".