Australian Open 2013

  • 6 947
  • 31

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ajallisesti nämä pelit tulee harvinaisen vaikeaan aikaan katsoa, varsinkin työpäivinä, olen kuitenkin koittanut joitakin pelejä sitten yön tallennuksista katsoa. Naisten puolella Azarenka oli viime yönä yllättävissä vaikeuksissa Jenkkien Hamptonin kanssa mutta vei kuitenkin lopulta pelin mutta joutui selvästi urakoimaan. Sharapova on näyttänyt näkemissäni peleissä hyvältä muutenkin kuin siis ulkoisesti, esimerkiksi Venus Williams kaatui Marian käsittelyssä varsin helposti ja selvin numeroin. Sharapova on yllättävän hyvässä iskussa siihen nähden ettei pystynyt niskavamman takia pelaamaan yhtään valmistavia pelejä ennen tätä turnausta. Viime yönä pelattiin hyvä tasoinen naisten peli, Kirilenko vs Wickmayer. Siinä pelissä Kirilenko pelasi hienoa puolustustennistä jota oli kiva seurata (välihuomautuksena on tuota Kirilenkoa tosin muutenkin ihan kiva katsoa). Peli oli taidokasta ja sitkeää ja sillä ainakin Wickmayer kypsyi. Seuraava vastus onkin sitten sellainen jota vastaan Kirilenkon pitää kaivaa kaikki osaaminen ja sen lisäksi Serena ei saa olla ihan parhaimmassa iskussa. Toivon Kirilenkon menevän jatkoon mutta en kyllä varsinaisesti usko siihen.

Miesten puolelta en ole kerinnyt seuraamaan kuin tuloksia, joten jätän sen puolen kommentoimatta. Sen lisäksi on vielä näin viestin loppuun todettava että Australiassa on ainakin pelaajilla tarpeeksi lämmin pelata.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sharapova hävinnyt nyt yhteensä 5 gamea käymissään 4 ottelussa. Aika hyvin, kun yksi matsi kuitenkin oli Venus Williamsia vastaan. Pelottavan hyvässä vireessä. Kauhulla odotan taas Azarenka-Sharapova matseja. Ei tarvitse katsoa, ainakaan äänen kanssa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Kuinka paljon Gilles Simonille jää palautumisaikaa Murray-otteluun? Oli kyllä eeppinen matsi Monfilsin kanssa. Itse olen ihan tyytyväinen, että Monfils putosi, vaikka hyvä pelaaja onkin. Jotenkin ihmeellisesti hänellä tulee vaiheita jolloin vaikuttaa ettei pelaaminen edes kiinnosta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Sharapova hävinnyt nyt yhteensä 5 gamea käymissään 4 ottelussa. Aika hyvin, kun yksi matsi kuitenkin oli Venus Williamsia vastaan. Pelottavan hyvässä vireessä. Kauhulla odotan taas Azarenka-Sharapova matseja. Ei tarvitse katsoa, ainakaan äänen kanssa.

Ei se tyttöjen pieni ääntely ole pahasta jos se vaan hyvältä tuntuu ja tulee luonnostaan.

Huikea matsi menossa Stanislas Wawrinkan ja Novak Djokovicin välillä, Wawrinka tasoitti juuri erät kahteen kahteen ja johtaa viimeisessä erässä nyt 0-1 murron voimin, oioi kun tästä saataisiin yllätys aikaiseksi.

Katselin saman matsin ja täytyy sanoa että olipahan huikea ottelu molemmilta ja sääliksi kävi matsin hävinnyttä Wawrinkaa (jolle taisi tulla jopa itku matsin loputtua). Meinaisin tulla mainitsemaan kyseisen matsin huikeudesta kun nyt vihdoin kerkesin katsomaan jonkun miestenkin huippumatsin mutta olit jo maininnut asian.

Ensi yönä naisissa on jälleen tulessa niin Serena kuin Azarenkakin, Serena kohtaa kuten jo mainitsinkin Kirilenkon, tuo matsi pelataan Suomen aikaa aikasintaan klo 10:30. Huomisen (yön) aloittaa tanskan Wozniacki joka kohtaa Kuznetsovan, ei ole siis helppoa matsia luvassa tuolle viehkeälle tanskatterelle. Tuon matsin jälkeen kentälle astelee maailman ykkösenä oleva Azarenka joka kohtaa Vesninan, edellisessä pelissä Azarenka takelteli vähän pelinsä kanssa, ensi yönä on mielenkiintoista nähdä (no en todellisuudesssa näe ainakaan suorana kun pitää nukkua) miten peli nyt kulkee.

Miehissä mielenkiintoisia nimiä itselleni huomisessa on Tsonga ja Federer, ai niin näkyy Murraykin pelaavan joten Andyn otteet on myös mielenkiintoisia.

Korjataan sen verran että Seranan matsin alkamisaika onkin muuttunut siitä mitä tuolla mainittiin silloin kun tän päivän matseja tsekkailin, nykyinen alkamisaika on aikasintaan klo 12.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Eipä ollut ihanaisesta Kirilenkosta Serenan kaatajaksi, vaan Serena jyräsi Kirilenkon läpi niin ettei Maria kerinnyt edes viehkosti vikisemään. Harmi. Seuraavalla kierroksella Serena saa suupalakseen nuoren yllättäjän. Nuori, 19-vuotias, jenkkityttö Stephens on maailman listan 29.sijalla joten on varsin yllättävää kuinka pitkällä tyttö on jo edennyt. En näe matsissa suuriakaan mahdollisuuksia Stephenssille. Azarenka kohtaa yön peleissä Wozniackin kolmieräisessä taistossa kaataneen pitkäaikaisesta loukkaantumisesta toipuneen Kuznetsovan, eiköhän Azarenkakin tuon matsin suhteellisen helposti selvitä, ainakin Vesnina kaatui edellisellä kierroksella helposti.

Sharapova kohtasi tänään Makarovan jossa pienen alun takeltelun jälkeen Maria löysi pelinsä ja tämän jälkeen kruisaili varsin helpon näköiseen voittoon ilman että olisi tarvinnut edes puristaa itsestä täyttä irti, erät Sharapovalle 6-2, 6-2. Maria on menettänyt tämän kauden Australian avoimissa vasta 9 peliä 5 pelaamassaan ottelussa, mikä on ennätys koko Australian avoimien historiassa. Viidessä erässä Sharapovan vastustaja on jäänyt kokonaan nollille, pitäen sisällään kaksi ottelua jossa vastustaja ei saanut yhtään peliä. Tässä kannattaa myös huomioida että matkalla on kaatunut varsin helposti mm Venus Williams. Seuraavaksi Sharapovan vastus jälleen kovenee, kun vastaan asettuu Kiinan Na Li joka aiemmin tänään kaatoi hienosti Puolan Radwanskan erin 7-5, 6-3, silti pitäisin yllätyksenä jos Na Li pystyisi lyömään todella kampoihin nykyvireiselle Sharapovalle.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ja naisten puolellahan ei sitten tullut sitä odottamaani Maria Sharapovan ja Serena Williamsin kohtaamista, Sharapova eteni aina Na Litä vastaan asti varsin helposti jyräten vastustajan toisensa jälkeen mutta ilmeisesti viime yönä ei ole sitten Sharapovalla pelissä mikään toiminut sillä sen verran selviltä nuo Na Lin voittoluvut erin 6-2, 6-2 näyttää. Käsittääkseni viime kaudella Na Li ei kyennyt kertaakaan voittamaan Sharapovaa, joten siitäkin syystä pidin selvää lopputulosta yllättävänä. Serena taas kompasteli itsensä ulos Stephensiä vastaan kun loukkasi selkänsä/kylkensä eikä pystynyt enää 2.erän loppupuolelta asti syöttämään kunnolla. Tämä avasi Azarenkalle hyvän tilaisuuden selvittää itsensä finaaliin ja näin Azarenka myös teki, en sano etteikö Vika olisi voinut Serenankin lyödä mutta kyllä nuori jenkkityttö Serenaa helpompi suupala oli. Azarenka kohtaa näin ollen finaalissa Na Lin ja siinä lienee luvassa tiukka taisto mestaruudesta.

Sharapovan tappio tiesi valitettavasti myös sitä että Tombe76:n hekumoima tyttöjen ähkimiskilpailu jää nyt kuulematta kun Azarenka ei kohtaakaan Sharapovaa. Siinä olisi ollut desibelit kohdillaan kun tytöt antaa pallolle kyytiä. Ooiiih! :P
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös