Ateenan Olympialaiset 2004.

  • 97 266
  • 1 059

scholl

Jäsen
keihäskisa oli kyllä kieltämättä aikamoinen pettymys. Odotin kovaa taistelua ja kauttaaltaan pari kolme metriä kovempia tuloksia. Nyt oli aika lässähtänyt ja jopa karsintaan verrattuna huonotasoinen. Norjan poika venyi hyvin ja otti ansaitusti kultaa. Mutta vähän jäi kaivelemaan, kun kisa muuten lässähti. Jenkki ei saanut mitään aikaan, sen jalka ei näyttänyt tänään kestävän yhtään heittoa. Närhi ja Mikkola olivat pehmeitä. Pitkämäen taso taas ei vain riittänyt. Aika pienestä loppujen lopuksi kiinni, koska vajaat pari metriä lisää olisi ollut aikamoinen sijoitus.

Jotenkin kun vertaa naisten kisaan niin huiput puuttuivat koko kisasta.

EDIT:
Katsoinko naisten viestin oikein. Yhdysvaltain aloittaja taisi vetää osuutensa n. 48.50. Kova aika tänä päivänä, kun ei edes mikään lentävä lähtö.
 
Viestin lähetti vlad
Ja, mitä katsottavaa siellä keihäänheiton finaalissa on? Suomalaisten viskomista finaalin jämäsijoillako?

Tuskin olen ainoa joka tällaisessa tilanteessa katselee kiihkeitä juoksukamppailuja kuin väpättävän kepin lentoa.
Se on oma ongelmasi jos pidät enemmän marokkolaisesta kukkakepistä kuin suomalaisista kepinheittäjistä.

Totuus on kuitenkin se että YLE mokasi taas. Miljoona katsojaa tv-ruutujen äärellä ihmettelee, milloin 5000 metrin juoksu on noussut Suomessa keihäänheittoa seuratummaksi lajiksi.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti mixu
Mutta jos paria päivää aiemmin on heittänyt 83 metriä ja nyt jää alle 80 metrin niin silloin on vaikea uskoa puheisiin että tein parhaani.Yleensä tuolla tein parhaani lauseella vaan pestään kädet siitä että pää ei kestä.

Meinaat, että paskapuheilla saadaan pää kestämään? Keppi lentää pelkän jauhannan voimasta kymmenen metriä lisää. Itseäni ottaa päähän se, ettei kukaan mene niiltä voiton uhoajilta sitten häviön jälkeen kysymään, että miksikäs sitä paskaasi ennen kisaa jauhoit? Valehtelitko huviksesi, vai oikeinko luulit, että nämä kisat voitetaan puhumalla?
 

timosusi

Jäsen
Viestin lähetti scholl


EDIT:
Katsoinko naisten viestin oikein. Yhdysvaltain aloittaja taisi vetää osuutensa n. 48.50. Kova aika tänä päivänä, kun ei edes mikään lentävä lähtö.

En tullut huomioineeksi itse tilannetta, joten saatan seuraavassa kertoa ihan perätöntäkin juttua. Eikös pitkässä viestissä kuitenkin sisäradalle saa mennä vasta toisen osuuden takasuoralla? Joten ei kai kello olisi pysähtynyt avaajalle maaliviivan kohdalla kun kaarretasoituksen velasta oli vielä 1/3 takaisin maksamatta? Meinaan muuten toi aika olisi sellainen että se olisi kyllä kannattanut juosta jo henk.koht kisassa niin olisi irronnut ylivoimainen voitto.
 

scholl

Jäsen
Viestin lähetti timosusi
En tullut huomioineeksi itse tilannetta, joten saatan seuraavassa kertoa ihan perätöntäkin juttua. Eikös pitkässä viestissä kuitenkin sisäradalle saa mennä vasta toisen osuuden takasuoralla? Joten ei kai kello olisi pysähtynyt avaajalle maaliviivan kohdalla kun kaarretasoituksen velasta oli vielä 1/3 takaisin maksamatta? Meinaan muuten toi aika olisi sellainen että se olisi kyllä kannattanut juosta jo henk.koht kisassa niin olisi irronnut ylivoimainen voitto.

Luulisi, että kello pysähtyy vasta, kun vaihto tapahtuu. Itsekään en ole varma asiasta, varsinkaan kun en sitä niin tarkkaan taaskaan seurannut, milloin pysähtyi.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Mikkolan kisa meni suht odotetusti, ei haukkuja siitä. Pyyhkeitä annan haastattelussa tulleista syistä; "löysä olkapää", "eilinen flunssa", "liian pihkainen keihäs". Eikö voi rehdisti myöntää, että ei perussuorituksella pitemmälle päästä?
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Eilen monta hyvää lajia. El Guerroujin voitto oli hieno, samoin mieltä lämmitti Brittien voitto pikaviestissä.

Periaatteessa ymmärrän että keihäskisaa ei liiemmin näytetty; eihän siellä tapahtunut lopussa paljon mitään. Sinänsä nyt olisi ollut suomalaisilla hyväkin sauma mitaleille, kun kisan taso oli niin heikko. Norjan kulta oli melkoinen yllätys, minä ainakin odotin Makarovilta parempaa suoritusta.

Naisten korkeus oli pettymys. Venäläinen oli hirveässä vireessä ja suosikkini Vlasic mokasi täydellisesti.

Koripallofinaalikin oli ihan hyvä. Argentiinalla aika harvinainen päivä, 2 kultaa.
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Aika lyhyeksi jäi Heinonkin kisat ellei vietnamilainen pääse finaaliin asti. Oli aika aneemisen näköistä kyttäämistä. Ihan aina ei auennut meikäläiselle millä perusteella mistäkin tilanteesta tuli tai oli tulematta pisteitä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Hazardipakki
Totuus on kuitenkin se että YLE mokasi taas. Miljoona katsojaa tv-ruutujen äärellä ihmettelee, milloin 5000 metrin juoksu on noussut Suomessa keihäänheittoa seuratummaksi lajiksi.

Jos keihäässä olisi tapahtunut jotain ja jos suomalaiset olisivat edes jossain määrin taistelleet mitaleista keihästä olisi kannattanut näyttää mutta nyt, kun suomalaisten esitys oli aneeminen, olisi ollut täysin hyödytöntä näyttää kisa kokonaisuudessaan.

Toki keihäästä olisi voinut poimia muutaman heiton enemmän lähetykseen mutta enpä nyt syyttäisi YLE:ä kisälähetyksen mokaamisesta, tilanne olisi ollut toinen jos olisi heitetty useita metrejä pidemmälle ja siinä sivussa suomalaisetkin olisivat taistelleet mitaleista tasavertaisesti muiden kilpailijoiden kanssa ja kisaa olisi näytetty nähdyn verran, olisi YLE:ä kohtaan voinut kohdistaa kritiikkiä.

Mielipiteensä kullakin, toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä.

vlad.
 

scholl

Jäsen
Yleisurheilun palkintojenjaot ovat kyllä lässähtäneet melkoisesti ja juhlatunnelmaa niissä ei näytä juuri olevan. Ainakin Suomeen tulevissa lähetyksissä kenttäkuuluttajan mitalistien esittelyt ovat saatu häivytettyä oikeastaan kokonaan pois. Ennen oli ongelmaa päälle puhuvista toimittajista, mutta silloin sentään pääsi halutessaan vähän tunnelmaan, kun kenttäkuuluttajan ääni ja yleisön reaktiot kuuluivat. Näin ei valitettavasti ole enää. Samoin tämä uusi sääntö, että voittaja saa mitalinsa viimeiseksi on mielestäni tyhmä. Miksei voittajille suoda mahdollisuutta nauttia olostaan korkeimmalla korokkeella mahdollisimman kauan, eikä joutua odottamaan vuoroaan. No itse asiassa korokkeetkin eli tuttavallisemmin palkintopalli on lässähtänyt. Ennen voittajakorokkeelle ei hypännyt suoraan kuin tosimiehet, muut menivät sinne kakkospallin kautta. Nyt tilanne on se, että koroke on hädintuskin maasta irti. Aika nihkeätä, on onnistuttu aika mainiosta halventamaan koko seremonia.

Kaiken lisäksi välillä kreikkalaiset laittavat kansallislaulun soimaan ennen kuin voittaja on saanut kukkansa ja välillä taas on epäselvyyttä siitä, koska laulu loppuu ja saadaan ihmeelliset väliaploodit, jonka jälkeen jatketaan.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onpahan aika huikea naisten käsipallon finaali! Seitsemän metrin rangaistusheittoihin mennään varsinaisen peliajan ja neljän viiden minuutin ja:n jälkeen.
 

timosusi

Jäsen
Olipa tosiaankin huikaiseva trilleri toi naisten käsipallofinaali. Parempaa ei voisi toivoa. Ja sitten kuin pisteeksi i:n päälle niitä Tanskan pelaajia, ei silläkään saralla paljon parempaa voisi toivoa. Upeeta.
 

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Ihanat tanskalaistytöt veivät sitten loistavan taistelun jälkeen kultamitalit. Harvemmin tulee käsipalloa seurattua ja oikeastaan en pahemmin ole arvostanut lajia, mutta tällaiset trillerit kyllä paransivat osakkeita minun silmissäni.

Silmiin pisti rangaistusheittokilpailun maalivahtipeli. Miksi ihmeessä Korean maalivahti jäi niin lähelle maalia, kun taas tanskalainen kilpasisko tuli agressiivisesti niin lähelle kuin mahdollista heittävää pelaajaa? Tämä oli myös ottelun ratkaisu. Eikö järki jo sano korealaiselle, että mitä lähemmäksi tulet, sitä enemmän on mahdollisuuksia torjua?
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Silmiin pisti rangaistusheittokilpailun maalivahtipeli. Miksi ihmeessä Korean maalivahti jäi niin lähelle maalia, kun taas tanskalainen kilpasisko tuli agressiivisesti niin lähelle kuin mahdollista heittävää pelaajaa? Tämä oli myös ottelun ratkaisu. Eikö järki jo sano korealaiselle, että mitä lähemmäksi tulet, sitä enemmän on mahdollisuuksia torjua?

Korealainen maalivahti oli sen verran lyhyt että jos olisi tullut lähelle olisi varmasti ollut aika helppo tehtävä lobata pallo yli maaliin. Ihmettelin vähän että korealaiset eivät käyttäneet lobbeja yhtään vaan mielummin heittivät melkein päin. En ole käsipalloa pelannut muuta oli se Tanskalainen sen verran kaukana että onnistunut lobbaus olis ollut melko mahdoton torjuttava.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Kaiken kestän. Paitsi sen, että saakelin norjalainen heittää pipo silmillä keihään olympiakultaa. Hienon lajin häpäisyä on se.

Suomalaiset keihärit heittivät tasollaan jokainen. Taso kisassa oli erittäin heikko, tosin se oli odotettuakin. Itse olin kyllä varma, että Värnik ja Makarov pudottavat norjalaisen vielä pronssille, mutta ei kun ei.

Sen sentään aavistin, että Backley nousee mitalikamppailuun.

Selostusta on pakko moittia. Mertarannalla ja Walleniuksella ei tunnu olevan intoa yhtään. Walleniuskin ihmetteli miten Mottram jaksaa yllättävän hyvin tässä vauhdissa. Oliko ihan totta Bupille outo nimi. Mertaranta taas nauratti väittämällä keihäskisaa kovatasoiseksi. Luulisi muutaman selostusvuoden opettavan jotain lajista, mutta taantumistahan tässä vain tulee.

Zelesnyn tippuminen mitaleilta on uutisoitu vallankumouksena kohta kymmenen kertaa. Varmaan Helsingin kisoissakin Zelesny on 9. ja Antero sanoo että "painakaapa päivämäärä mieleen, Zelesny putoaa finaalikierroksilta, tällaista ei ole ennen nähty."
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Kisojen topit ja flopit yleisurheilun osalta

Topit:

1. Kiinan pika-aituri Xiang Liu, aivan huikea juoksu, täydellinen suoritus, jolla sivusi Colin Jacksonin (!) ME:tä.

2. Venäjän Jelena Isinbajevan nousu seipään voittoon, ja samalla ME-tulokseen.

3. Ruotsin Stefan Holmin nousu korkeuden voittoon.

4. Ruotsin suuri päivä yleisurheilussa, Christian Olsson ja Stefan Holm saivat molemmat kultaa.

5. Hicham El Guerrouj sai vihdoin olympiakultansa.

Flopit:

1. Doping-sekoilut, mm. Kenteris, Thanou, Fazekas, Annus.

2. USA:n epäonnistuminen naisten pikaviestissä.

3. Jan Zeleznyn karsiutuminen keihään finaalikierroksilta.

4. Blanka Vlasicin putoaminen aikaisessa vaiheessa korkeuden finaalissa.

5. Perdita Felicienin ja Allen Johnsonin kompuroinnit, Felicien finaalissa, Johnson karsinnoissa.

Edit: Colin Jackson tuo tosiaan oli eikä Allen Johnson, jonka ME:tä Liu sivusi, kiitos Krobbe.
 
Viimeksi muokattu:

krobbe

Jäsen
Re: Kisojen topit ja flopit yleisurheilun osalta

Viestin lähetti Mahtiankka
Topit:

1. Kiinan pika-aituri Xiang Liu, aivan huikea juoksu, täydellinen suoritus, jolla sivusi Allen Johnsonin ME:tä.


Eiköhän se jakaminen tapahdu kuitenkin Colin Jacksonin kanssa.
 

scholl

Jäsen
Yleisurheilun topit ja flopit:

osallistutaan itsekin tähän

topit:
1. miesten korkeuden, naisten ja miesten seiväskisojen jännittävät taistelut sekä hyvä tulostaso
2. miesten 100, 200, 400m hyvä tulostaso ja uudet mestarit
3. molempien pika-aitojen kovat tulokset

flopit:
1. dopingsähläilyt
2. miesten keihäsfinaalin huono tulostaso
3. kreikkalainen yleisö ja kisajärjestäjät ajoittain

urheilijoista topit:
1. Holm
2. Isinbajeva
3. Olsson, Mack & Warriner

Flopit:
1. Adrian ANUS & Fazekas
2. Blanka Vlasic & Allen Johnson
3. Marion Jones

Kenteris ja Thanou eivät edes pääse listoille kun ennen kisoja jo sähläsivät. Hicham ja kumppanit taas sen verran tuttuja huippuja, joten korjasivat vain edellisten olympiakisojen alisuorittamista.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti hannes_ko
Zelesnyn tippuminen mitaleilta on uutisoitu vallankumouksena kohta kymmenen kertaa. Varmaan Helsingin kisoissakin Zelesny on 9. ja Antero sanoo että "painakaapa päivämäärä mieleen, Zelesny putoaa finaalikierroksilta, tällaista ei ole ennen nähty."

Zeleznyn putoaminen finaalikierroksilta tarkoitti olympiatasolla vallankumousta. Tokkopa kukaan selostaja on muuta väittänytkään.
 
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat, Sympatiat: HPK
Välttävä +

Tarkoittako tämä nyt sitä, että kisajoukkueen arvosana on 6+. Millähän ihmeen meriiteillä Ilkka ja Ala-Nikkola antavat joukkueelle näin hyvän arvosanan?? Minun mielestäni arvosana on viitonen, jolla justiinsa päästään luokalta tai tässä tapauksessa pois Ateenasta. Tietysti maraton voi muuttaa asiaa vielä valoisemmaksi, mutta itse en siihen usko.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mahottoman notkeita tyttöjä nuo voimistelijat, ja muutenkin varsin hyvän näköisiä. Siinä vois olla vanha mies aika pian kusessa, kun tuommoisen kanssa ns. suhteisiin ryhtyisi.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Viestin lähetti Kaivanto
Zeleznyn putoaminen finaalikierroksilta tarkoitti olympiatasolla vallankumousta. Tokkopa kukaan selostaja on muuta väittänytkään.

Tämä Zelesny-juttu on enemmänkin yleinen huomio kuin Anteroon kohdistuva puukko, sillä esimerkiksi Inka tai vastaava sanoi Tulosruudussa, että "nähtiin sellainenkin ihme, että Jan Zelesny tippui keihään finaalikierroksilta."

Ihme on muistini mukaan viides kerta, jos lasketaan karsiutumiset karsinnoissa.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Nyt kun enää maratoonarit ovat taivaltamassa matkaansa, pientä arvostelua urheilijoiden suorituksista arvosana kerrallaan. Arvioitu odotusten perusteella:

Venyjät: Marko Kemppainen, Marko Yli-Hannuksela, Jenni Honkanen, Jaakko Ojaniemi, Matti Mononen.

Odotusten mukaan: Petri Nummela, Mari Piuva, Timo Peltola, Kimmo Latvamäki, Matti Mäki, Matti Rajakylä, Miesten sekauintiviestijoukkue, Eeva Saarinen, Heli Koivula-Kruger, Taina Kolkkala, Tero Pitkämäki, David Söderberg, Kirsi Mykkänen.

Lievät pettymykset: Sari Multala, Johanson/Piirainen, Roope Suomalainen, Kasperi Salo, Antti Viitikko, Anu Weckström, Teemu Heino, Jarkko Nieminen, Jarno Pihlava, Hanna-Maria Seppälä, Joona Puhakka, Oskari Frösen, Matti Närhi, Esko Mikkola, Johanna Manninen, Vesa Rantanen, Kirsi Valasti, Sini Pöyry.

Selkeät pettymykset: Juha Hirvi, Marjo Yli-Kiikka, Maarit Lepomäki, Joonas Olkkonen, Juha Ahokas, Jere Hård, Jani Sievinen, Jukka Piekkanen, Tiia Hautala (sairastelu), Paula Huhtaniemi, Mikaela Ingberg, Tepa Reinikainen, Ville Tiisanoja.

Tulivatkohan siinä jo kaikki.
 

tiikeri

Jäsen
Lyhyt tiivistelmä kisoista:

Positiivista

Marko Kemppainen
Marko Yli-Hannuksela
ME:t
Antsan selostukset jälleen kerran

Negatiivista

Doping-sekoilut
Kreikkalainen kisayleisö
Suomalaisten perseilyt (muutamia lukuunottamatta)
Bubin selostukset jälleen kerran (eikö tästä sankarista pääse koskaan eroon)
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Saksa
  • 1.95
  • 4.20
  • 3.10
Sveitsi vs Norja
  • 1.16
  • 7.50
  • 13.00
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös