Asevelvollisuusarmeijasta luopuminen

  • 358 361
  • 3 358

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä kuuluuko nyt aivan suoraan tähän ketjuun, mutta kannattaa muistaa näissä konfliktispekulaatioissa se, että monen rintaman sota on aina ollut kannattamatonta tai vähintäänkin äärimmäisen tuskallista sen suorittajalle. Tähän perustuen uskon Venäjän ensisijaisena intressinä olevan se, että Suomi säilyy liitoutumattomana juuri siitä syystä, että meidän aluettamme ei päästä käyttämään sotilaallisiin toimiin sitä vastaan.

Miehittäminen olisi geopoliittisti mielestäni jopa tyhmää Venäläisiltä joka suhteessa. Ensin jouduttaisiin käymään tuskallinen sota tai suorittamaan kallis sotilasoperaatio meitä vastaan, tämän jälkeen tuota aluetta pitäisi vielä pystyä pitämään hallussa, kun läntinen liittouma alkaisi kuumottamaan Baltian ja Euroopan suunnasta, myöskään Aasia ja Eteläinen puoli on aika arvaamaton kortti. En näe siis miehittämisessä mitään järkeä.

Sen sijaan Venäläisten harrastama pelottelu täsmää kuvioon mainiosta. Pidetään Suomi pelossa ja liittoutumatttomana -> problem solved, ei uhkaa länsirajalta pohjoisessa -> voidaan keskittyä enemmän tuonne vanhojen neukkumaiden suuntaan.
Juuri tälläisten ajatuskulkujen vuoksi itse olen asevelvollisuuden säilyttämisen ja sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla. Suomen itsenäisen puolustuskyvyn ylläpitämiseksi pitää ottaa käyttöön kaikki mahdolliset keinot ja välineet.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Juuri tälläisten ajatuskulkujen vuoksi itse olen asevelvollisuuden säilyttämisen ja sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla. Suomen itsenäisen puolustuskyvyn ylläpitämiseksi pitää ottaa käyttöön kaikki mahdolliset keinot ja välineet.

Ehdottoman samaa mieltä. Venäjälle on tehtävä selväksi, että tänne tuleminen tai Suomen kanssa perseileminen johtaa aivan varmasti niin suuriin tappioihin, että siihen ei kannata ryhtyä.

Mikäli nyt kuitenkin sattuisi esim. syttymään 3. maailmansota, niin voi olla kuitenkin hankalaa pysyä täysin neutraalina. Me kuulumme jo EU:hun, josta suuri osa on NATO:ssa. Edellä mainittu linkki on vahvasti olemassa vaikka kuinka päin asiaa väännellään ja käännellään.

En myöskään pidä oikeasti ihan hölmönä ajatuksena puolustusliittoa Ruotsin kanssa. Enemmän siinä hommassa on svedupettereillä hävittävää, kuin meillä. Ruotsilta saataisiin ehkä lisätukea pohjoiseen sekä merialueille, jolloin meidän omien maa-alueiden puolustaminen asevelvollisuusarmeijalla olisi helpompaa.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tarinan pointti on se että millä mallilla mahtaa reserviläisten valmius suoriutua tehtävistään jos tosipaikka tulee koska kertausharjoituksiin kutsutaan niin harvoja?

Tuohan se ongelma on järjettömän kalliiden uusien asejärjestelmien lisäksi. Reservin taitojen ruostuminen on myönnetty jopa ihan virallisesti ääneen. Se on hinta joka maksetaan, kun säästetään. Mutta toisaalta on lupailtu, että operatiivisten joukkojen kertausharjoitusten volyymi palautetaan uskottavalle tasolle lähivuosina. Nythän kertautetaan lähinnä vain kriittisiin erikoistehtäviin sijoitettuja, kuten lkp-henkilöstöä.

Joka tapauksessa uskottavan itsenäisen (tai liittoutuneenankin) puolustuksen ylläpito tulee reserviin perustuen huomattavasti halvemmaksi kuin minkään muun... niin minkä edes, koska palkka-armeijasta en edelleenkään viitsi edes puhua, mikäli samassa lauseessa esiintyy sana uskottava... järjestelmän ylläpito. Suomen geopoliittinen asema taas on sellainen, että jos ylipäätään maassa halutaan armeijaa ylläpitää, ei pelkän seremonia-armeijan ylläpito ole missään määrin järkevää.

Tuo nyt oli täydellisesti vanhojen asioiden toistoa, mutta samoja argumentteja se vastapuolikin tuntuu käyttävän vuodesta toiseen. Tilanteessa ei oikeastaan ole mitään muuta uutta kuin Venäjän noussut uhittelu (joka toki on monen tekijän summa), mikä taas nähdäkseni vahvistaa sitä käsitystä, että Suomen on pidettävä kiinni uskottavasta puolustuksesta.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tuo nyt oli täydellisesti vanhojen asioiden toistoa, mutta samoja argumentteja se vastapuolikin tuntuu käyttävän vuodesta toiseen. Tilanteessa ei oikeastaan ole mitään muuta uutta kuin Venäjän noussut uhittelu (joka toki on monen tekijän summa), mikä taas nähdäkseni vahvistaa sitä käsitystä, että Suomen on pidettävä kiinni uskottavasta puolustuksesta.
Minusta argumentit ovat muuttuneet radikaalisti molemmin puolin.

Ennen: sodat ovat ohitse ja sen takia vanhankantaisella armeijalla ei tee mitään. Tarvitsemme palkka-armeijan, koska kriisit ovat Molvaaniassa ja Suomessa voi korkeintaan tapahtua ympäristökatastrofeja. Täten suomalaista sotilasta tarvitaan lähinnä lokkien putsaamiseen öljystä.

Samoin Naton luonne on muuttunut. Se ei ole puolustusliitto, vaan aatteellinen järjestö jonka kanssa osallistutaan rauhanturvaoperaatioihin Molvaaniassa ja lokkien putsaamiseen öljystä Kreikan rannikolla.

Nyt: Venäjän naapurina on kurja olla. Kannattaako liittyä Venäjän vihollisten leiriin vai pystymmekö pitämään itsemme kriisien ulkopuolella jos meillä on uskottava puolustus.

Armeijan tarpeettomuudesta tuskin puhuvat enää kukaan muu kuin Paavo Arhinmäki joka vielä ennen hallituseroaan puhui säästämisestä puolustusmenoista Ukrainan tilanteesta huolimatta, koska "Suomi ei ollut sotatilassa Venäjän kanssa".
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Itse en nyt oikein kykene ymmärtämään näitä juttuja lakiin lisättävästä pakollisesta oman terveyden huolehtemisesta yms koska armeija.

Siis onko ihmisillä oikeasti se harhaluulo, että Suomi, valtiona, on joku myyttinen korpimaa ahdattuna täyteen sisua ja talvisodan henkeä? Väärin. Suomi on yhtä kuin me suomalaiset. Jos me olemme läskejä pleikkarifriikkejä, niin sitten ollaan. Siinä ei vanhojen aikojen romantisointi auta. (Tai romantisoinnin sijaan pitäisi kai puhua fantasioinnista, koska nämä kirjoittajat eivät ole noihin aikoihin eläneet).

Miksi Suomen parikymppiset sitten ovat läskejä pleikkarifriikkejä? Koska 40-50 vuotiaat ovat heistä sellaisia kasvattaneet.

Onko Venäjällä sitten kaikki toisin? Samalla tapaa me voimme venäläisetkin yleistää. Miehet ovat vodkapäissään jokiin hukkuvia idiootteeja tai vaihtoisesti vodka- ja piripäissään huorien nussimiseen keskittyviä metroseksuaaleja. Ja maailman rumin tukka kilpailussa ykköseksi sijoittuvat tasapelillä kaikki venäläiset miehet. Naiset taas ovat joko avoimesti prostituoituja tai sitten sellaisia, joille pitää maksaa enemmän.

Näinhän me kaikki ajattelemme, mutta onko se sitten yhtään enempää totta kuin oma mielipiteemme suomalaisista. Itse en ainakaan tiedä piha- tai tuttavapiiristämme yhtään lasta, joka valitsee pelikonsolit pihaleikkien sijaan. Kunto joo huononee suomalaisilla kovaa vauhtia. Voi itku. Niin huononee kaikilla muillakin elintasosta nauttivilla ihmisillä ympäri maapalloa.
 

Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse en nyt oikein kykene ymmärtämään näitä juttuja lakiin lisättävästä pakollisesta oman terveyden huolehtemisesta yms koska armeija.

Edellisessä viestissäni en ainoastaan armeijan vuoksi peräänkuuluta parempia elintapoja, vaan koko yhteiskunnan kannalta muutenkin. Mikäs siinä, jos haluamme maksaa yhä enemmän veroja, koska osa ihmisistä ei pidä itsestään huolta, eivätkä myöskään kasvata lapsiaan siihen. Kyllä minua ainakin korpeaa se, että maksan osalla palkastani semmoisia asioita jotka voitaisiin ehkäistä elämällä hieman toisella tavalla. Jos tämä asia olisi kunnossa, niin silloin myös asevelvolliset kokisivat kohtelunsa tasapuolisemmaksi. Tällä hetkellä joillakin henkilöillä on mahdollisuus luistaa velvollisuuksiensa suorittamisesta elämällä päin helvettiä. Tämä tasa-arvo ja yhdenvertaisuushan ovat olleet muotisanoja yleistä asevelvollisuutta vastustavien joukossa. Toisaalta Suomi on vapaa maa, joten jokainen saa tehdä itselleen kuten parhaaksi näkee. Miksei voisi sitten itse kantaa siitä seuraavat taloudelliset seurauksetkin täysimääräisesti?

Itse en ainakaan tiedä piha- tai tuttavapiiristämme yhtään lasta, joka valitsee pelikonsolit pihaleikkien sijaan.

Tämä on hienoa kuulla. Vanhemmat ovat onnistuneet kasvatustehtävässään tähän asti hienosti. Siihen tulisi kaikkien muidenkin pyrkiä, eikä vain mennä sieltä missä aita on matalin. Valitettavasti niitäkin on, joilla parhaiten treenatut lihakset löytyvät kämmenistä, joilla pleikkarin ohjainta käsitellään.

Otin omasta kunnosta huolehtimisen esille tuodakseni vaihtoehdon, jolla aiheena olevan yleisen asevelvollisuuden epätasa-arvoisuutta voitaisiin korjata. Samalla korjattaisiin myös kansalaisten huonosta kunnosta johtuvat muut haittavaikutukset yhteiskunnalle. Suomeen on luotu niin hyvä järjestelmä, että kuka tahansa varallisuuteen katsomatta saa suhteellisen hyvää hoitoa sairauksiinsa, valtion kustantaessa valtaosan näistä kuluista. Hyvä niin. Sitä ei varmaan tarvitse kertoa mistä nämä rahat valtiolle tulevat. Se, että Venäjällä asiat ovat kuvailemallasi tavalla, ei pitäisi vaikuttaa meidän suomalaisten yhteiskuntaan millään tavalla. Ryypätköön itsensä hengiltä jos haluavat. Pakkoko sitä kaikessa on kuitenkaan naapuria matkia.

Isommalti ihmisten hyvinvoinnista keskusteleminen menee jo liikaa ohi varsinaisen aiheen, joten tästä halukkaat jatkanevat jossain toisessa ketjussa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Edellisessä viestissäni en ainoastaan armeijan vuoksi peräänkuuluta parempia elintapoja, vaan koko yhteiskunnan kannalta muutenkin. Mikäs siinä, jos haluamme maksaa yhä enemmän veroja, koska osa ihmisistä ei pidä itsestään huolta, eivätkä myöskään kasvata lapsiaan siihen. Kyllä minua ainakin korpeaa se, että maksan osalla palkastani semmoisia asioita jotka voitaisiin ehkäistä elämällä hieman toisella tavalla.

Tämä menee tosiaan jo off-topicksi, mutta pakko vielä yhtä asiaa korostaa. Kysehän ainoastaan siitä, että millainen yhteiskunta me olemme / haluamme olla.

Nykyäänhän me maksamme veroeuroja, joista sitten osa käytetään huolehtimaan niistä, jotka eivät osaa pitää huolta itsestään. Osa käytetään myös huolehtimaan niistä, jotka sairastuvat itsestään riippumatta. Tässä ollaan jo yhdellä vedenjakajalla.

Mutta joka tapauksessa toinen vaihtoehto on antaa kaikkien pärjätä omillaan ja lopetetaan julkinen terveydenhuolto tällaisenaan. Sairausvakuutuksilla ja rahalla pääsee hoitoon ja ilman pääsee hautaan. Tämä on se toinen vaihtoehto.

Se taas ei ole vaihtoehto, että holhotaan, kielletään ja rajoitetaan 24/7 kaikkea elämän liittyvää, kunnes meillä kaikilla on aivojen tilalla 88 vuoden odotettu elinikä. Ilman elämää.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tuohan se ongelma on järjettömän kalliiden uusien asejärjestelmien lisäksi. Reservin taitojen ruostuminen on myönnetty jopa ihan virallisesti ääneen. Se on hinta joka maksetaan, kun säästetään. Mutta toisaalta on lupailtu, että operatiivisten joukkojen kertausharjoitusten volyymi palautetaan uskottavalle tasolle lähivuosina. Nythän kertautetaan lähinnä vain kriittisiin erikoistehtäviin sijoitettuja, kuten lkp-henkilöstöä.

Tässä kohdin Suomen todella kannattaisi panostaa kertausharjoituksiin, koska samalla Venäjä on lisännyt reserviin suunnattuja kertausharjoituksia, jolloin entistä useampi reserviläinen joutuu ns. kertausharjoituksiin. On myös huomioitava, että samalla entistä useampi venäläinen sopimussotilas on valmiudessa operoimaan hyvin lyhyellä aikavälillä. Lähellä Suomea on joukkoja, joiden valmistaso on parin tunnin luokkaa eli käytännössä joukot ovat valmiudessa ympäri vuorokauden.

vlad.
 

Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yleistä asevelvollisuutta koskevissa keskusteluissa on perinteisesti viitattu internetin ihmeellisestä maailmasta löytyviin uutisiin, joissa kerrotaan kuinka joku maa on luopunut yleisestä asevelvollisuudesta. Nyt on taas tullut uutisia ilmoille ja tällä kertaa Ukraina on tehnyt päätöksiä koskien yleistä asevelvollisuutta. Ehdinpäs kerrankin ensin, koska tämähän olisi varmasti kohta jonkun asevelvollisuutta vastustavan toimesta kohta otettu täällä esille. Linkki MTV3:n uutiseen aiheesta.

Nyt kun Ukraina on todennut aiemmin tehdyn päätöksen virheeksi, niin ihmettelen jos vielä pystytään järkevillä argumenteilla kiistämään asevelvollisuuden tarpeellisuus. Miksi maa, joka on sodassa Suomen uhkakuvien mukaisen vihollisen kanssa, palauttaa aiemman järjestelmän voimaan? Mikäli aikaisempi panostus ammattiarmeijaan olisi ollut riittävän tehokas toimimaan vihollista vastaan, olisiko yleistä asevelvollisuutta tarvinnut palauttaa? Venäjän ei ole tarvinnut kovinkaan paljoa kutsua reservejä palvelukseen Ukrainan sotaretken vuoksi, koska Ukraina ei tällä hetkellä pysty vastaamaan yhtään Venäjän hyökkäyksiin. Pelkillä ammattisotilailla ei saada kuin ajallisesti ja paikallisesti tulosta aikaiseksi, mutta kun huoltoyhteydet saadaan huonon selustan- ja sivustansuojauksen vuoksi katkaistua, alkaa ammattimaisenkin joukon suorituskyky laskea. Ikävää Ukrainan kannalta tässä asiassa on se, että kun aiempi systeemi on ajettu alas, niin sen uudelleen käynnistäminen ei näy odotettuina tuloksina kovinkaan nopeasti.

Suomessa on onneksi nyt näköpiirissä kertausharjoitusmäärien palauttaminen säästöjen jälkeen vähintäänkin riittävälle tasolle. Jo ensi vuonna kertausharjoituksiin kutsuttavien määrää kasvatetaan monikertaiseksi nykyiseen verrattuna. PV:n toimintamenoihin kohdistuneiden säätöjen aja PV-uudistuksen myötä kertaamaan eivät ole päässeet kuin tärkeimmät joukot. Vuoden 2015 alussa PV on uudessa asennossa, mitä organisaatioon tulee, ja taas voidaan keskittyä siihen ydinbisnekseen, eli asevelvollisten kouluttamiseen. Tulevaisuus tosin tuo tullessaan vielä haasteita, siinä vaiheessa kun merkittävämpiä ase- ja muita järjestelmiä aletaan uusimaan. Jos PV:n budjettia ei merkittävästi nosteta tulevina vuosina, täytyy keksiä muita keinoja materiaalihankintojen suorittamiseksi. Varuskuntien ja organisaatiotasojen määrän vähentämisellä ei enää niin merkittäviä säästöjä saada aikaiseksi. NATOn jäsenyys olisi varmasti yksi mahdollisuus vaikuttaa materiaalin hankintahintaan. Jäsenyyden vaikutukset ulottuisivat varmasti myös siihen, kuinka paljon ja mitä hankintalistalle tulee.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Nyt kun Ukraina on todennut aiemmin tehdyn päätöksen virheeksi, niin ihmettelen jos vielä pystytään järkevillä argumenteilla kiistämään asevelvollisuuden tarpeellisuus. Miksi maa, joka on sodassa Suomen uhkakuvien mukaisen vihollisen kanssa, palauttaa aiemman järjestelmän voimaan? ...

Minä olen pitänyt jo kauan selvänä, että jos case Ukrainassa jotain hyvää on, niin eittämättä se, että tämä lopettaa höpöhöpö-puheet asevelvollisuudesta luopumisesta Suomessa.

Joten huoli pois.
 

liam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Leafs
Henkilökohtaisesti en niinkään vastusta yleistä asevelvollisuutta, pidän sitä jopa mielenkiintoisena ja ihmisiä yhdistävänä asiana, mutta se joka siinä vaivaa on sen epätasa-arvoisuus sukupuolien välillä. Tästä on varmasti keskusteltu aiemminkin kyseisessä topicissa, mutta olen asiaa jo miettinyt vuosikausia ja tekee mieli omia ajatuksia tänne laittaa sekaan.

Mielestäni on suuri vääryys, että sukupuolen takia lähes koko ikäluokka vuosittain menettää 6kk-12kk, jonka voisi käyttää rahan ansaitsemiseen töissä tai vaikkapa opiskeluihin. Monet naiset ottaa vasta-argumenttina käyttöön sen, että naisten tulee synnyttää, jonka takia työnteko katkeaa, mutta kukaan ei varsinaisesti pakota naista synnyttämään ja lähes kaikilla naisilla muutenkin on ennemmin tai myöhemmin halu hankkia lapsia, keskeytyivätpä työt tai sitten ei. Miksi naisia ei voisi kouluttaa tekemään yleishyödyllisiä töitä kasarmeilla, kuten ruoanlaittoa, siivousta ja ompelemista samalla kun miehet suorittavat asevelvollisuuttaan? Minulla ei myöskään olisi mikään sitä vastaan, että kaikki naisetkin suorittaisivat asevelvollisuuden.
 

Animal

Jäsen
Minä olen pitänyt jo kauan selvänä, että jos case Ukrainassa jotain hyvää on, niin eittämättä se, että tämä lopettaa höpöhöpö-puheet asevelvollisuudesta luopumisesta Suomessa.

Joten huoli pois.

Tämä on täysin totta.

Toivoisinkin jonkun "pieni ja tehokas ammattiarmeija" -ihmisen kertovan miten reilu 5 miljoonainen Suomi selviäisi ammatti- tai vapaaehtoisarmeijan kanssa, jos n. 50 miljoonainen Ukraina ei selviä hyvin rajoitetussa konfliktissa ja on palauttamassa yleisen asevelvollisuuden?
 

liam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Leafs
Tämä on täysin totta.

Toivoisinkin jonkun "pieni ja tehokas ammattiarmeija" -ihmisen kertovan miten reilu 5 miljoonainen Suomi selviäisi ammatti- tai vapaaehtoisarmeijan kanssa, jos n. 50 miljoonainen Ukraina ei selviä hyvin rajoitetussa konfliktissa ja on palauttamassa yleisen asevelvollisuuden?

En ole sitä mieltä, että ammattiarmeija olisi paras ratkaisu, mutta Ukrainan kohdalla tulee ehdottomasti ottaa huomioon, että taloudellinen tilanne siellä on täysin katastrofaalinen ja valtion talouden kuntoonsaaminen tulee viemään vuosikymmeniä. Kyseessä on siis yksi Euroopan köyhimmistä valtioista eli ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen, etteivät he mitenkään kykene ylläpitämään kunnollista palkka-armeijaa.
 

Animal

Jäsen
En ole sitä mieltä, että ammattiarmeija olisi paras ratkaisu, mutta Ukrainan kohdalla tulee ehdottomasti ottaa huomioon, että taloudellinen tilanne siellä on täysin katastrofaalinen ja valtion talouden kuntoonsaaminen tulee viemään vuosikymmeniä. Kyseessä on siis yksi Euroopan köyhimmistä valtioista eli ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen, etteivät he mitenkään kykene ylläpitämään kunnollista palkka-armeijaa.

Olet täysin oikeassa, mutta oma pointti lähinnä antaa käytännön esimerkki, että ammattiarmeija Suomen väkiluvulla on täydellistä utopiaa. Kuitenkin Ukraina köyhyydestään huolimatta pystynyt kierrättämään ammattisotilaitaan ulkomaanoperaatioissa.

Venäjän etuhan se on ollut, että Ukraina pysyy rutiköyhänä vasallina.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Toivoisinkin jonkun "pieni ja tehokas ammattiarmeija" -ihmisen kertovan miten reilu 5 miljoonainen Suomi selviäisi ammatti- tai vapaaehtoisarmeijan kanssa, jos n. 50 miljoonainen Ukraina ei selviä hyvin rajoitetussa konfliktissa ja on palauttamassa yleisen asevelvollisuuden?

Sinne vaan painetta mm. kykypuolueelle. Eikös siellä joku Allun voittaja tiimiläinen häärinyt kampanjaveturina ja lyönyt tiukkaa faktaa pöytään?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tähän ketjuun kun on kerrottu uutisluonteisesti tietoja asevelvollisuusarmeijoiden katoamisesta maapallolta niin kerrotaanpa nyt päinvastaisesta kehityksestä, nimittäin Arabiemiraatit siirtyy yleiseen asevelvollisuuteen asteittain tämän ja ensi vuoden aikana. Päätös tuskin on ihan hetkessä tehty mutta varmasti osana prosessia Arabiemiraattien delegaatio tutustui suomalaiseen varusmieskoulutusjärjestelmään Pääesikunnan vieraana heinäkuussa. Arabiemiraattien edustajat seurasivat varusmiesten palvelukseen astumista ja koulutusta Kaartin Jääkärirykmentissä.

Eli asevelvollisuusarmeijat saavat yhden lisäjäsenen Arabiemiraattien myötä, aiemminhan Ukraina teki päätöksen siirtymisestä takaisin perinteiseen asevelvollisuusarmeijaan ja jokainen varmasti ymmärtää ne syyt miksi tähän ratkaisuun päädyttiin.

vlad.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Päätös tuskin on ihan hetkessä tehty mutta varmasti osana prosessia Arabiemiraattien delegaatio tutustui suomalaiseen varusmieskoulutusjärjestelmään Pääesikunnan vieraana heinäkuussa. Arabiemiraattien edustajat seurasivat varusmiesten palvelukseen astumista ja koulutusta Kaartin Jääkärirykmentissä.

...

Kyllä. Taisin kesällä mainita, että toimin tämän poppoon yhdyshenkilönä heidän oleillessaan Suomessa. Tyylikkäitä herrasmiehiä länsimaisin kelloin ja asustein. Ja länsimaisin koulutuksin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kyllä. Taisin kesällä mainita, että toimin tämän poppoon yhdyshenkilönä heidän oleillessaan Suomessa. Tyylikkäitä herrasmiehiä länsimaisin kelloin ja asustein. Ja länsimaisin koulutuksin.

Nytpä muistankin, niihän siitä olikin palstalla lyhyelti taholtasi mainintaa. Oli varmasti hyvin mielenkiintoinen kokemus ja voisin kuvitella, että ammatillisesti tällaiset tehtävät ovat kannustavia ja motivoivia. Toisaalta emiraattien delegaatio sai varmasti paljonkin hyödynnettävää tietoa vierailun aikana. Olisikin mielenkiintoista tietää kuinka monessa maassa emiraattien delegaatio on vieraillut ja kuinka maista saatuja kokemuksia hyödynnetään emiraateissa - tuskin Suomi on ainoa maa jossa vierailivat, tai en ainakaan usko.

vlad.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Toisaalta emiraattien delegaatio sai varmasti paljonkin hyödynnettävää tietoa vierailun aikana. Olisikin mielenkiintoista tietää kuinka monessa maassa emiraattien delegaatio on vieraillut ja kuinka maista saatuja kokemuksia hyödynnetään emiraateissa - tuskin Suomi on ainoa maa jossa vierailivat, tai en ainakaan usko...

Muista maista en ole varma, mutta voinen kertoa - ei ole mikään valtionsalaisuus - että he olivat tarkkailemassa ennen kaikkea varusmiesten sopeutumista ensimmäisten päivien aikana. Ensimmäinen viikko, oikeastaan ensimmäiset kolme päivää ovat kriittisimmät sen kannalta, kuka armeijan keskeyttää ja ketkä (suuri enemmistö) onnistutaan sitouttamaan yhteiseen toimintaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei jumalauta, katselin iltauutisia ja huomasin, että Vihreät ovat taas sekoilleet ja ehdottaneet juuri pienennetyn reservin - noin 230 000 miestä - pienentämistä entisestään. Muilta suunnilta tämä tietysti tyrmättiin.

Ehkä Loka Laitinen on tosiaan oikeassa, vihreä liike on fasismin ohella vaarallisin Saksasta Suomeen rantautunut aate.
 

Andrew

Jäsen
Ei jumalauta, katselin iltauutisia ja huomasin, että Vihreät ovat taas sekoilleet ja ehdottaneet juuri pienennetyn reservin - noin 230 000 miestä - pienentämistä entisestään. Muilta suunnilta tämä tietysti tyrmättiin.

En äänestä Vihreitä, mutta tässä asiassa he ovat kyllä kartalla. Suomelle riittäisi paljon pienempi reservi ja puolet ikäluokasta voisi suorittaa asepalveluksen. Valitaan sinne ne ketkä ovat motivoituneita ja koulutetaan tämä ryhmä kunnolla.

Maailma on muuttunut ja ei sotia käydä enää miesvahvuuksilla. Suomi ja Balttian maat on helppo valloittaa nykypäivän sodankäynnillä. Suomen pitää mennä Natoon ja satsata moderniin sotakalustoon, joka on yhtenäinen Naton sotakaluston kanssa.

Itse en ainakaan rintamalle lähtisi näillä korteilla mitä Suomella on käsissä. Kuolla voi paljon helpommallakin tavalla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En äänestä Vihreitä, mutta tässä asiassa he ovat kyllä kartalla. Suomelle riittäisi paljon pienempi reservi ja puolet ikäluokasta voisi suorittaa asepalveluksen. Valitaan sinne ne ketkä ovat motivoituneita ja koulutetaan tämä ryhmä kunnolla...

Ööh, siis ymmärränkö nyt oikein, sinun mielestäsi Suomen puolustamiseen riittää puolet nykyisestä eli noin 115 000 miehen reservi?

Tämä selvä, en jaksa jatkaa tätä keskustelua, jos tuo on lähtökohtasi.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
En äänestä Vihreitä, mutta tässä asiassa he ovat kyllä kartalla. Suomelle riittäisi paljon pienempi reservi ja puolet ikäluokasta voisi suorittaa asepalveluksen. Valitaan sinne ne ketkä ovat motivoituneita ja koulutetaan tämä ryhmä kunnolla.

Maailma on muuttunut ja ei sotia käydä enää miesvahvuuksilla. Suomi ja Balttian maat on helppo valloittaa nykypäivän sodankäynnillä. Suomen pitää mennä Natoon ja satsata moderniin sotakalustoon, joka on yhtenäinen Naton sotakaluston kanssa.

Itse en ainakaan rintamalle lähtisi näillä korteilla mitä Suomella on käsissä. Kuolla voi paljon helpommallakin tavalla.

Eli käytännössä olet sitä mieltä, että koko Suomea ei tarvitsisi puolustaa, sitähän se tarkoittaa jos Vihreiden idea toteutettaisi kaikessa laajuudessaan - päädyttäisi siihen ettei ole miehistöä puolustamaan koko maata ja sen jälkeen, jos kriisi/sota koittaa, on tehtävä valintoja sen puolesta mitä alueita puolustetaan ja mitä ei.

Jo nyt tilanne on huonohko ja koko maan puolustaminen on olennaisen vaikeaa, jokainen voi päätellä tästä mitä seuraisi jos reserviä kutistettaisi entisestään.

Luulisi, että Ukrainan kriisi/sota on osaltaan näyttänyt sen, että kunnollinen tehokas ja koulutettu reservi on maan turvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää ja tämä Ukrainassakin on huomattu ja siksi on päädytty palata asevelvollisuuteen, koska katsotaan, että sieten kyetään varmimmin takaamaan koko maan puolustaminen kriisin/sodan koittaessa.

vlad.

Vihreät - tuo neuvostosysteemin lahja lännelle... (pientä kärjistystä).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös