Arsenal FC 2012-13 - Wengerin viimeinen vuosi?

  • 227 147
  • 1 258

mr hat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos Cazorlan taakse sitten kolme kaveria. Sahin, Arteta ja CDM. Joku noista sitten penkillä. Eiköhän kaikille peliaikaa kerry. Diaby ja Ramsey ei kyllä hirveästi vastuuta saa jos Sahin ja ''CDM'' tulee, mutta noinhan se menisi hyvin.

En kyllä millään malta uskoa, että Sahinin lisäksi vielä joku tulisi Arsenaliin tässä siirtoikkunassa. Jackie Moonin kanssa samoilla linjoilla, uskon että Artetasta koitetaan nyt muovata se puolustava keskikenttämies ja ainakin alkuun keskellä varmaan hänen kanssaan häärivät Sahin ja Cazorla. Sitten kun (jos) Wilshere saadaan joskus pelaamaan niin luulemma että Cazorlaa peluutetaan laidassa, joka tarkoittaisi sitten Walcottin penkitystä mikä ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä ole lainkaan huonompi juttu. Tietysti jos Arteta loukkaantuu niin vaihtoehtoja tilalle olisivat varmaan lähinnä Ramsey ja Coquelin nyt kun Frimpongista ei ainakaan ole pelaamaan joten se tietysti on vähän heikompi juttu, varsinkin kun ottaa huomioon että ei olisi ensimmäinen kerta kun baski ottaa sairaslomaa.

Mielenkiintoisia aikoja elämme. Jotenkin tuntuu että tällä paljetilla kyetään hyvinkin haastamaan kärki, jos nyt ei tulis niitä loukkaantumisia tuttuun tyyliin. Sunderland- pelin tosiaan missasin, mutta ensi sunnuntain matsi pitäis sitten väijyä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
En kyllä millään malta uskoa, että Sahinin lisäksi vielä joku tulisi Arsenaliin tässä siirtoikkunassa. Jackie Moonin kanssa samoilla linjoilla, uskon että Artetasta koitetaan nyt muovata se puolustava keskikenttämies ja ainakin alkuun keskellä varmaan hänen kanssaan häärivät Sahin ja Cazorla. Sitten kun (jos) Wilshere saadaan joskus pelaamaan niin luulemma että Cazorlaa peluutetaan laidassa, joka tarkoittaisi sitten Walcottin penkitystä mikä ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä ole lainkaan huonompi juttu.

Allekirjoitan 100%:sti tämän stoorin. Ehkäpä tämäkin takia, se Walcotin myyminen ei olisi niin paha juttu. Wilshere kun saataisiin kuntoon niin kokoonpano olisi käytännössä:

--------Poldi/Giroud------
Gervinho-Wilshere-Cazorla
-------Arteta-Sahin------
---------Puolustus-------

Toki Walcott sanoi, että edellistä sopimustakin hierottiin melkein puoli vuotta. Eli se Theon jatkosopimuksen julkistaminen saattaa kestää, mikäli ei ennen syyskuuta häivy muualle.

Sahin pitäisi olla treeneissä tänään klo 18:00. Katotaas.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Niin itsekin tuossa aikaisemmin kirjoitin, että en usko kuin yhden keskikenttä pelaajan tulemiseen. Nyt tuli Sahin. Luultavasti hankinnat ovat tässä, mutta pieniä toiveita siitä on, että joku hänen lisäkseen tulisi. Vielä enemmän toivon, että noista turhakkeista päästään vielä eroon ennen kuin siirtoikkuna menee umpeen. Tuskinpa ne minnekkään lähtee, mutta katsellaan.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.

Onpa outoa olla tappara-fanin kanssa samaa mieltä jostain. Exän jätin kun antoi tapparan sukat joululahjaksi. Idiootti. Kovassa kunnossa tosin saa Wilshere olla että Santin siirtää laidalle. Teki kuitenkin todella hyvää työtä heti ensimmäisessä pelissään ja haastattelujen mukaan tykkää todella paljon pelata kymppinä ja nauttia sen pelipaikan vapauksista. Mutta eiköhän sitten ajan myötä sekin tapahdu, toivottavasti.


Ja sitten joitain enemmän ja vähemmän tärkeitä poimintoja from arsenal.com:

-“If it had been on my left foot, I probably would have taken more time. It was on the right foot... that’s all. I'll have to work my right foot." No ehkä onkin vähän syytä reenata oikeata, jos ei sillä 6 metristä maaliin osu...

-Wellington joins SD Ponferradina on loan.

-"We are looking to bring one more midfielder in of course, and maybe one defender as well because we still feel we are short in some positions."
 

sakke555

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal
Arsenalin ensimmäinen ottelu oli toki pettymys, mutta kun sen jälkeen on nähnyt myös muut oletetut kärkipään joukkueet tositoimissa, niin niihin peilaten Arsenalin peli ei niin surkeaa ollut.

Niin ja vaikka joitain varmaan ärsyttää, että käsittelee Manua ja RvP:tä vielä, niin en yllättyisi vaikka viha muuttuisi vielä vihaiseksi sääliksi kauden mittaan. Joku tilastonikkari voisi varmaan kaivaakin, milloin viimeksi RvP on pelannut hyvän pelin. Ja näytti ettei sovi yhtään tuonne Manun muodostelmaan, Arsenalin viime kauden pelityyli oli täysin rakennettu hänen ympärille, siinä olisi Marokkokin paukuttanut sen 15 maalia, jos olisi koko kauden RvP:n tilalla ollut! Heh... Ja hei toi Kagawa, jotkut ovat saaneet eilisestä pelistäkin hehkutuksen aihetta, mutta olihan hän kuin ujo pikku poika jos vertaa Santiin. Ei harmita että hankinnat meni noin päin. Ja se että viskinenä olisi taas kouluttanut vanupuikkoa RvP:n hankinnassa, niin meniköhän ne £24M nyt hieman vähän väärään päähän kenttää. Meidän nelostoppari on muuten tällä hetkellä parempi kuin Manun eilinen kakkostoppari.

Mutta jotta ei mene täysin yltiöpositiiviseksi kaiken valituksen keskellä, niin muutama ihmetyksen sana Arsenalinki pelistä.

Ei mitään hajua, millon Wenger olisi edellisen kerran pelannut 4-4-2, mutta pakko on ihmetellä ja paljon, että miksi edes Sunderlanin tapaista joukkuetta vastaan ei lähdetä rohkeammalla muodostelmalla. Monet saavat Artetan pelin parhaaksi pelaajaksi, koska pistää 100 syöttöä omille DCM:n roolissa, mutta itse kyllä kyseenalaistan tarviiko tuota roolia edes kotiotteluissa höpöhöpö-joukkueita vastaan? Siihen tarvitse edes Artetaa, vaan kuka tahansa pistäisi nuo syötöt omille sivulle tai alaspäin. Ja nyt jäi tulematta edes se yksi pystysyöttökin, mikä Songilta nähtiin keskimäärin kerran pelissä viime kaudella. Ja otteluissa, joissa joudutaan myös puolustamaan, niin epäilen Artetan nopeuden ja kovuuden riittävyyttä tuohon rooliin...

Eli otteluissa, joissa ei paljon puolustella, niin nyt se alin keskikenttä pois ja toinen kärki tilalle. Se varmasti laskisi jonkun verran syöttöjen määrää, mutta kuka niitä laskee ja nopeuttaisi peliä varmasti todella paljon. Toki tällöin se toinen keskikenttä Cazorlan lisäksi joutuu pelaamaan varmennan päälle ja myös laitureiden puolustusvelvoitteet lisääntyvät, mutta alkaa oikeasti jo kyllästyttää nuo syöttöharjoitukset keskiympyrässä, jos niitä pitää taas koko kausi kotiotteluissa katsella.

Ja Fellaini... olisihan siinä huikea hankinta, mutta en tiedä sopimuksen kestoa enkä lähtöhaluja. Eikä varmasti lähde alle £30M eilisen perusteella, joten unohdetaan...
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Meidän nelostoppari on muuten tällä hetkellä parempi kuin Manun eilinen kakkostoppari.

ööö... Unitedilta on 4 topparia sivussa loukkaantumisten takia. No, onhan se hyvä että teilläkin on jotain ilonaiheita joskus.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
ööö... Unitedilta on 4 topparia sivussa loukkaantumisten takia. No, onhan se hyvä että teilläkin on jotain ilonaiheita joskus.
Jep, mutta kyllä Manchesterin kakkosjengillekin soisi tänä vuonna edes jatkopaikan UCLssä.

Tiedätkö muuten Meikku onko tuo Case Sahin edistynyt, vai vieläkö väännetään osto-optioista?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
ööö... Unitedilta on 4 topparia sivussa loukkaantumisten takia. No, onhan se hyvä että teilläkin on jotain ilonaiheita joskus.

Niin, siksi lainauksessasi luki "eilinen".

Onko muuten Nuri jo harjoitellut Arsenalin kanssa? Itse olen lukenut vain "to be confirmed", "everything but confirmed" jne otsikoita.

Ja sisältyykö tuohon nyt lopulta sitten optio vai ei?
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Tiedätkö muuten Meikku onko tuo Case Sahin edistynyt, vai vieläkö väännetään osto-optioista?

Joo, just jotain luin, että se osto-optio olisi mahdollinen. Real Madrid ilmeisesti lätkässyt £14m osto-option Sahinista. Arsenal yrittää vielä tuosta saada hintaa alemmaksi. Jotain perussäätöä siellä on. Toivottavasti clousaavat diilin nopeasti, että saisivat Sahinin mukaan Stoke reissulle.

Ja ihan hassua piikkiä lentää ManUn suuntaan. 37 kierroksen päästä valitettavasti tuo Viskisiepon Apinalauma on kaukana Arsenalin edellä.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Ja sisältyykö tuohon nyt lopulta sitten optio vai ei?

Tuossa lainauksessani taitaa ollakin se laina-sopparin oleellisin ehto, josta ei nähtävästi päästä sopuun. Arse haluaa tottakai osto-option kauden jälkeen, mutta Real ei halua myöntää sellaista ehtoa. 50/50 tuleeko Sahin vai ei.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Joo, just jotain luin, että se osto-optio olisi mahdollinen. Real Madrid ilmeisesti lätkässyt £14m osto-option Sahinista. Arsenal yrittää vielä tuosta saada hintaa alemmaksi. Jotain perussäätöä siellä on. Toivottavasti clousaavat diilin nopeasti, että saisivat Sahinin mukaan Stoke reissulle.
Jos tuo £14m osto-optio on totta, niin mielestäni tuon voisi hyväksyä suoralta kädeltä, sillä ihmettelen, että Real edes suostuu osto-optioon. Toivottavasti tässä väännössä ei käy vanhan aikaset, eli Nuri päätyisi jonnekkin muualle.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Jos tuo £14m osto-optio on totta, niin mielestäni tuon voisi hyväksyä suoralta kädeltä, sillä ihmettelen, että Real edes suostuu osto-optioon. Toivottavasti tässä väännössä ei käy vanhan aikaset, eli Nuri päätyisi jonnekkin muualle.

Itse vähän ihmettelen jos diili jää tuon kokoisen summan takia tekemättä. Ensikausi aikaa katsoa mihin kaveri kykenee ja jos onnistuu, niin ei 14milj ole paha hinta hänestä maksaa.

EDIT: Minkähän tason sivu toi Justarsenal on, kun nyt kaveri kirjoittaa, että Arsenal olisi kiinnostunut Michel Bastosista. Kelpaisi, mutta tuskin tulee, eikä nyt ole tarvekaan laiturille. Mielenkiintoisia aikoja, kun Sahin diili ja muutamia huhuja, niin saa nähdä tuleeko sieltä ketä, vai tuleeko ketään.
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
EDIT: Minkähän tason sivu toi Justarsenal on, kun nyt kaveri kirjoittaa, että Arsenal olisi kiinnostunut Michel Bastosista. Kelpaisi, mutta tuskin tulee, eikä nyt ole tarvekaan laiturille. Mielenkiintoisia aikoja, kun Sahin diili ja muutamia huhuja, niin saa nähdä tuleeko sieltä ketä, vai tuleeko ketään.

En osaa sanoa sivun luotettavuudesta. Jotain huhua tuosta Bastosista oli aamulla, mutta aika vähän on ollut sen jälkeen pinnalla. En näe mitään järkeä Bastosin hankinnassa. Siellä vasemmalla on jo samanlainen Santos + Gibbs pakkina. Ylempänä sitten Gervinho ja Podolski.

Sky Sportsin suunnalla pidetään jo lähes varmana Sahinin tulemista Lontooseen. Eiköhän tuo perjantaihin mennessä ole done deal. Yllättäen taas venynyt Arsenalilla tämän diilin päättäminen. Toivottavasti saivat sen osto-option tuohon lainaan mukaan.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Arsenal sign Nuri Sahin | Mail Online

Ok, linkki on vain Daily Fail, mutta eiköhän tää ala olemaan selvää pässinlihaa. Tuossa myös mainitaan tuosta £14m hinnasta.

Muissa huhuissa pyörii Arshavinin ja Bendtnerin lähdöt (vihdoinkin). Summat kuulostaisi näistä kavereista kivalta. AA €10m ja ilmeisesti Zenit. NB52 €8m ja 2 jengiä juutin perässä.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Arsenal sign Nuri Sahin | Mail Online

Ok, linkki on vain Daily Fail, mutta eiköhän tää ala olemaan selvää pässinlihaa. Tuossa myös mainitaan tuosta £14m hinnasta.

Muissa huhuissa pyörii Arshavinin ja Bendtnerin lähdöt (vihdoinkin). Summat kuulostaisi näistä kavereista kivalta. AA €10m ja ilmeisesti Zenit. NB52 €8m ja 2 jengiä juutin perässä.

Ai jumalauta, todella hankala turhautua näistä uutisista.

No jos yksikin noista toteutuu niin olen onnellinen. Kahdesta toteutuvasta olen taivaissa. Kaikki kolme on mahdottomuus, koska kyseessä on Arsenal/Daily. Eli siis summa, kohde, tms on pielessä.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
NB52 €8m ja 2 jengiä juutin perässä.
Sahinin lisäksi, vielä vaihtokauppa NB52 <-> Mexes, niin Vanupuikko saa haluamansa puolustajan.

Odotellaan vielä Sahinin diilin vahvistusta, mutta mielestäni tuo osto-optio on aika steal meiltä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Ehkäpä se Bastos ois sittenkin tarpeen. Andre Santos pyyhkässy kevyet ylinopeudet jne. ja saattaa olla istuntoa edessä.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Sevillan Jesus Navaksesta huhujen mukaan tarjottu 15 miljoonaa, Wenger yrittää vielä. Ei taida kuitenkaan olla tulossa Emiratesille, Navasin release clausen ollessa noin 35 miljuunaa.

Tähän päälle, Navas vielä kärsii jostain raskaasta matkustuspelosta tai vastaavasta.

Missähän Sahinin tilanne oikein on kun mitään isompaa ei kuulu, kaatuiko ostopykälään josta ei päästy sopuun?

Huhuttu Arsenalin tarjous Navasista
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Missähän Sahinin tilanne oikein on kun mitään isompaa ei kuulu, kaatuiko ostopykälään josta ei päästy sopuun?
Ainakin tuolla Arseblogin sivuilla puhutaan Sahinista jo done-dealina, ja pitäisi kuulemma loppuviikon aikana julkaista diili.

Navasin lisäksi tänään on huhuissa pyörinyt Cheik Tiote.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Navas olisi huikea parannus Walcottiin, mutta epäilen vahvasti tuon huhun toteutumista. Pahasta koti-ikävästä kärsivä peluri.

E: Songista tulevat rahat menee ilmeisesti näin: €3.9m nyt ja sitten puolen vuoden välein €5m, kunnes €18.9m on täynnä. Perus Barcelona.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Tähän päälle, Navas vielä kärsii jostain raskaasta matkustuspelosta tai vastaavasta.

Navasilla tosiaan hiukan ongelmia tuon pääkopan kanssa. Kaveri kärsii todella pahasta ns. koti-ikävästä, jonka takia esim. maajoukkueura ei oikein lähtenyt käyntiin kunnolla muutama vuosi sitten. On myös sanonut, että haluaisi viettää loppu-uransa Espanjassa/Sevillassa. Loistava pelaaja, mutta jos pelkona on, että parin kuukauden jälkeen kaveri on täysin pelikyvytön koti-ikävän takia, ei kannattaisi pistää rahoja likoon. Tosin viime vuosina ko. tilanne on kai parantunut hiukan. Mutta tosiaan, riskejä on.

Lisätään vielä suoraan Wikipediasta pätkä:

He suffers from chronic homesickness, to the extent he walked out of training camps within Spain because they were too far away from Seville. He also suffers from anxiety attacks and seizures. Navas initially refused to travel with Sevilla during pre-season to the United States due to his acute homesickness, later deciding that he would travel in a bid to rid himself of this condition.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Ketkä ovat tunnetuimmat romaniurheilijat?

Jesus Navas tulee ainakin mieleen.

Nuff said, ei tartte tulla. Myhiö. Ei sillä että Wengerin "anteliailla" tarjouksilla häntä muutenkaan saataisiin.


Oma ujo veikkaukseni on että Walle lähtee vielä menemään. Ei kuitenkaan ennen kuin uusi paikkaaja on palkattu. Sieltä tulee joku Bojan tai vastaava muualla penkkiä kuluttanut wing. Ja jos se Sahin nyt tulee (ostopykälällä) niin muita ei keskikentälle enää hankita. Arteta on siten meidän uusi CDM.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös