Arsenal FC 2009-2010

  • 120 161
  • 727

RedSox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC, Ottawa Senators, Boston RedSox, SaiPa
Viimeaikaisissa viesteissä olen aistivani myös muilta, että huolimatta Aden ja piakoin Touren siirroista pois, Arsenalin taso ei tule putoamaan.

Siirtyessään Arsenaliin Adebayor teki paljon töitä joukkueelle: yritti loppuun saakka, taisteli palloista. Tehot olivat kuitenkin surkeat. Kova yrittäminen sittemmin palkittiin ja Adebayorista tuli maailmanluokan kärki. Viime kausi olikin sitten heikko, ei niinkään tehojen osalta, vaan asenteen: hölkkäily ja löysäily lukuisine turhine paitsioineen. Bendtner tulee korvaamaan Adebayorin täysin. Viimeistely tulee hänellä paranemaan kausi kaudelta. Bendtneristä tulee olemaan enemmän hyötyä myös erikoistilanteissa.

Toure on ollut topparina erinomainen viime kautta lukuunottamatta. Aikaisempien kausien terävyyttä jä räväkkyyttä ei näkynyt, vaan aika ajoin ihmeellistä sipsuttelua. Nopeusominaisuudetkaan eivät vaikuttaneet olevan aikaisemmalla tasolla. Jos Touren tilalle tulee hyvä pääpelaaja, luokkaa Hangeland, siirto on kannattava. Ja jos pelaaja ei viihdy kaikkien seuratoverien kanssa, voi se näkyä myös kentällä.

Vielä kun Ebouelle löytyy uusi seura, niin Afrikan mestaruuskisatkaan eivät tule rasittamaan Arsenalia. Toure, Eboue ja Adebayor tulevat hyvässä lykyssä olemaan kaksi kuukautta pois kokoonpanosta.

Keskikentän keskusta on edelleen arvoitus. Viime kauden lopussa Denilson-Song-kaksikko osoittivat lupaavia otteita, joten jos vahvistusta tulee, täytyy hänen olla ehdottomasti huipputasoa. Top 4 ulkopuolisia vastaan Denilson on osoittanut pystyvänsä loistaviin syöttöihin sekä päättämään hyökkäyksiä ja Song pystyy pelaamaan erinomaisesti pelinrikkojan roolissa. Molempien viime syksyn harhasyötöt ja turhat pallon menetykset vähenivät keväällä, mutta arvoitus on riittääkö taso tulevalla kaudella, jotta Arsenal pärjää myös ManUa, Liverpoolia ja Chelsea vastaan. Keväällä näitä vastaan kyyti oli kylmää ja Liverpooliakin vastaan piste tuli onnistuneilla yksittäisillä suorituksilla. Song-Denilson eivät yksinään pelaa, mutta keskikentällä ei näitä joukkueita vastaan voi antaa liikaa tasotusta. Mutta jos kehitystä tapahtuu edelleen, ei tällekään paikalle tarvita ketään. Diaby on sen sijaan alkaa olla katsottu kortti. Kehitystä ei ole tapahtunut, päinvastoin.

Kärjet/laiturit osasto on kutakuinkin hyvä, mutta yksi vaihtoehto lisää ei ole pahitteeksi. Eduardo, Rosicky palaavat pitkistä loukkaantumista ja van Persie sekä Walcott tulevat jälleen kerran pelaamaan sen noin 25 valioliigapeliä. Velalle sen sijaa tarvitaan entistä enemmän vastuuta: potentiaalinen superhyökkääjä.

Fabregasin siirrosta arvailuna sen verran, että Wenger ei tule myymään häntä kunnes uskoo Wilshiren pysytyvän korvaaman hänet. Tähän kulunee siis 1 - 3 vuotta. Wilshiren ympärille sitten rakennetaan Arsenal seuraavan kymmenen vuoden ajaksi, ja hyvä niin.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O

Wilsheren ympärille varmasti rakennetaan tulevaisuudessa, mutta ihan suorana korvaajana Cescille näen kyllä Ramseyn. Ramsey pelaa enemmän keskellä kuin Wilshere ja mitä nyt viime aikojen harkkapeleissä on pistänyt silmään on se, että Ramsey on alkanut saamaan otteisiinsa aika paljon viitteitä Cescin pelaamisesta. Eli sitä pienessä tilassa paineessa ei mitään roiskaisua, vaan teräviä käännöksiä ja sitten helppo syöttö omille.

Ramsey on kehittynyt ja kehittyy varmasti hurjasti lisää. Jouluna kaverille tulee vasta mittariin 19v joten aikaa on. Korvaa Cescin noin 2-3 vuoden kuluessa tai aiemmin jos Wenger myy El Capitanon Barcaan.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Keskikentän keskusta on edelleen arvoitus. Viime kauden lopussa Denilson-Song-kaksikko osoittivat lupaavia otteita, joten jos vahvistusta tulee, täytyy hänen olla ehdottomasti huipputasoa. Top 4 ulkopuolisia vastaan Denilson on osoittanut pystyvänsä loistaviin syöttöihin sekä päättämään hyökkäyksiä ja Song pystyy pelaamaan erinomaisesti pelinrikkojan roolissa.

Tästä olen täysin eri mieltä. Kummatkin pelaajat ovat "valovuoden" esimerkiksi Flaminia jäljessä. Virhealttiita, eivät tee sitä likaista työtä riittävästi ja mitä alemmas tullaan, niin sitä heikompaa on sijoittuminen ja hyöty joukkueen kannalta. Denilsonille ja Songille kummallekin oikea paikka olisi pelata Cescin paikalla, mutta Arsenal on liian hyvä joukkue heille siihen, taidot eivät riitä ainakaan vielä. En näe kummallakaan tulevaisuutta Arsenalissa.

Voisin lyödä vedon siitä, että mikäli Wenger ei tätä paikkaa täytä uudella ja nimenomaan vahvistuksella, niin kaudesta tulee edellisen uusinta. Miettikääpä taakse viimeiset kymmenen kautta, aina kun olemme menestyneet, niin tällä paikalla on ollut ns. "iso pelaaja", ei siellä voi pelata Song tai Denilson.

Kuten joku mainitsi, niin Touren lähtö ei juuri satuta, liian samankaltainen pelaaja Gallasin kanssa. Hangeland olisi jo pituuden kautta sopivampi pari Gallasille, sillä pääpallot olivat viime kaudellakin se suuri ongelma meille. Lisäksi hyvä pointti on tuo Afrikan mestaruuskisat, turha turnaus ja väärään aikaan, emme tarvitse näitä pelaajia joukkueessa, ainakaan suuressa roolissa.
 
RedSox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC, Ottawa Senators, Boston RedSox, SaiPa
Kummatkin pelaajat ovat "valovuoden" esimerkiksi Flaminia jäljessä. Virhealttiita, eivät tee sitä likaista työtä riittävästi ja mitä alemmas tullaan, niin sitä heikompaa on sijoittuminen ja hyöty joukkueen kannalta. Denilsonille ja Songille kummallekin oikea paikka olisi pelata Cescin paikalla, mutta Arsenal on liian hyvä joukkue heille siihen, taidot eivät riitä ainakaan vielä. En näe kummallakaan tulevaisuutta Arsenalissa.

Samaa mieltä olin myös viime joulukuussa, mutta keväällä otteet heikompia joukkueita vastaan alkoivat olla riittävän tasokkaita. Lähinnä tarkoitan sitä, että sijoittumis- tai harhasyöttövirheet vähenivät selvästi syksyyn verrattuna (tämä siis kaudesta jääneiden mielikuvien perusteella). Toki tähän pelitason nousuun vaikutti myös Arshavin ja Cescin paluu kentälle. Samaan aikaan Denilsonia tai Songia, saati Diabya, ei voida peluuttaa, mutta viime keväällä suunta oli lupaava ja toinen heistä Cescin vierellä menee. Denilsonin ongelma Arsenalin kokoonpanossa on se, että hän muistuttaa Cesciä pelaajana. Songin pelinäkemys ja tekniikka on huimasti Cesciä jäljessä. Jos huippu puolustava keskikenttä Arsenaliin saapuu, ei se turha hankita ole.

Ongelmana on, mikäli Cesc loukkaantuu, kuka ottaa hänen paikkansa: viime kauden jälkeen Denilson ei Cesciä paikkaa. Tiputetaanko Arshavin kärjen taakse ja ryhdytään pelaamaan hänen kauttaan? Nyt kun jälkeenpäin miettii, niin Arshavinin hankinta oli äärimmäisen tärkeä Arsenalille.
 
RedSox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC, Ottawa Senators, Boston RedSox, SaiPa
Wilsheren ympärille varmasti rakennetaan tulevaisuudessa, mutta ihan suorana korvaajana Cescille näen kyllä Ramseyn. Ramsey pelaa enemmän keskellä kuin Wilshere ja mitä nyt viime aikojen harkkapeleissä on pistänyt silmään on se, että Ramsey on alkanut saamaan otteisiinsa aika paljon viitteitä Cescin pelaamisesta. Eli sitä pienessä tilassa paineessa ei mitään roiskaisua, vaan teräviä käännöksiä ja sitten helppo syöttö omille.

En ole tämän kauden harkkapelejä nähnyt, joten hienoa jos Ramsey on kehittynyt pelaajana. Viime kaudella hänellä tarjotuissa ykkösmiehistön peleissä pää ei tainut ihan kestää. Taitoa on varmasti enemmän, kuin mitä ykkösmiehistön otteet osoittivat. Wilshiressä näen Ramseyta enemmän potentiaalia ratkaisevien maalien tekijänä ja syöttöjen antajana. Mutta kaverit ovat nuoria ja paljon ehtii tapahtua. Muutaman vuoden kuluttua päästäneen aloittamaan Ramsey-Wilshire-aikakausi Arsenalissa.
 
bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Keskikentän keskusta on edelleen arvoitus. Viime kauden lopussa Denilson-Song-kaksikko osoittivat lupaavia otteita

Kuten ultrar mainitsi tämä kaksikko ei onnistunut viime kaudella. Arsenalilta puuttuu keskikentältä rikkova vahva pelaaja. Uskomaton suoritus Wengeriltä, ettei pysty hankkimaan pelaajaa tälle paikalle. Arsenal ei mitään menettäisi vaikka Denilson-Song pantaisiin pihalle. Helppo korvata.

Ja Diaby voi myös lähteä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

Vieiran korvaajaa odotatte edelleenkin ja samanlaista pelaajaa tuskin tulette näkemään. Vieiran lähdön jälkeen menestys on kiertänyt aika kaukaa. Arsenalin peli on muutenkin muuttunut todella paljon 2000-luvun alkupuolelta, eivät pelaa läheskään yhtä fyysistä jalkapalloa kuin silloin. Ei viuhu enää punaiset ja keltaiset kortit :) Taitoa on taas tullut joukkueeseen enemmän.
 
Arsenalin peli on muutenkin muuttunut todella paljon 2000-luvun alkupuolelta, eivät pelaa läheskään yhtä fyysistä jalkapalloa kuin silloin. Ei viuhu enää punaiset ja keltaiset kortit :) Taitoa on taas tullut joukkueeseen enemmän.

Kyllä sillonkin taitoa riitti, Bergkampin, Piresin, Overmarsin ym. mukana. Mutta oli sopivasti myös kovuutta.

Osoittaa miten tärkeää on löytää hyvä balanssi näiden välille. Kuten Hifk.kin on ikävä kyllä osoittanut useamman vuoden aikana käänteisesti.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Vieiran korvaajaa odotatte edelleenkin ja samanlaista pelaajaa tuskin tulette näkemään. Vieiran lähdön jälkeen menestys on kiertänyt aika kaukaa.

Faktahan on että Vieiran lähdön jälkeen ei ole kannuja tullut, mutta silti oikanlainen pelaaja tuossa roolissa on tehnyt Arsenalista mestaruudesta taistelevan joukkueen. Gilberto ja Flamini olivat tässä hommassa erinomaisia, jälkimmäisen kanssahan sitä mentiin mestareiden liigan finaaliinkin.
 
Totta, mutta sekin on lähtenyt AC Milaniin. Mikähän tällä Wengerillä on, kun se myy "kaikki" pelaajat aina silloin kun niiden arvo nousee hyvin? Sitten se hommaa nuoria pelaajia mistä kehitetään jälleen hyviä myyntikohteita.
 
bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Vieiran korvaajaa odotatte edelleenkin ja samanlaista pelaajaa tuskin tulette näkemään.

Itse en ole Arsen kannattaja, vaikka joukkueen pelityyliä on pakko ihailla. Suosikkia Valioliigassa ei oikeastaan ole. Pelejä tulee kyllä katsottua ja paljon.

Newcastlen menoa on mukava seurata, sillä joukkue on/oli Valioliigan HIFK. Nyt on mielenkiintoa myös Championshipissä. NHL:n HIFK taas on Toronto.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Totta, mutta sekin on lähtenyt AC Milaniin. Mikähän tällä Wengerillä on, kun se myy "kaikki" pelaajat aina silloin kun niiden arvo nousee hyvin? Sitten se hommaa nuoria pelaajia mistä kehitetään jälleen hyviä myyntikohteita.

Vastasit hieman itse jo kysymykseesi, eli Arsenal on vähän tälläinen "kasvattiseura" vielä isommille seuroille. Nytkin Kolo Toure on lähdössä ~£15M, kun kaveri ostettiin 150 000 punnalla. Wengerillä tuntuu olevan tapana, että kun kaveri lähestyy 30 ikävuotta niin pistetään ukko muualle, kun siitä vielä on saatavissa hyvät rahat.

Flaminiin tapauksessahan myyntiä ei tapahtunut. Sopimus loppui ja Mathieu nappasi Milanin tarjoaman lihavan tilipussin, ennen kuin Arsenal ehti kunnolla tarjota uutta sopimusta tai jotain.

Touren lähtiessä ehdottelin Hangelandia korvaajaksi. Vittumainen tilanne, sillä huomennahan Fulham pelaa jo Vetraa vastaan europelin, joten kiire tulee mieli kaverista saada eurokentillekkin vahvistus.

Tänään Arsenal pelaa Miklun Hannoveria vastaan.
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Itse veikkaan että uutta keskuspuolustajaa ei tule. Wengerin mukaan, Kolon kuuluessa vielä rinkiin, on Arsenalilla ylitarjontaa keskustaan ja jotain heistä joudutaan tämän vuoksi peluuttamaan keskikentällä.

Ebouen siiirti Violaan vaikuttaa myös varmalta ja síirtosummaksi on muodostumassa £9M.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Itse veikkaan että uutta keskuspuolustajaa ei tule. Wengerin mukaan, Kolon kuuluessa vielä rinkiin, on Arsenalilla ylitarjontaa keskustaan ja jotain heistä joudutaan tämän vuoksi peluuttamaan keskikentällä.

Jep. Tämähän se todennäköisin skenario on, että ketään ei enää kesän kuluessa tule. Senderos on joutunut pelaamaan keskikentän pohjalla, kun 4 muuta topparia on pelannut omilla paikoillaan.

Ebouen siiirti Violaan vaikuttaa myös varmalta ja síirtosummaksi on muodostumassa £9M.

Jos tämäkin toteutuu niin ei tarvitse Arsenalilla jännittää talven Afrikan mestaruuskisoja. Kaikki Afrikan pojat; Ade, Kolo ja Eboue olisivat poistuneet ringistä.

Niin toki siellä vielä olisi tukkalaite Song, mutta enivei...
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Ja se oli siinä. Kolo Toure on Cityn mies: http://www.mcfc.co.uk/News/Team-news/2009/July/Kolo-joins-Blues

Kaikkea hyvää sympaattiselle Afrikan jannulle.

E: Ja joukkue Hannoveria vastaan:

Vito Mannone
Thomas Vermaelen
William Gallas
Alex Song
Armand Traore
Denilson
Emmanuel Eboue
Andrey Arshavin
Cesc Fabregas
Nicklas Bendtner
Robin Van Persie

Penkki: Wojciech Szczesny, Bacary Sagna, Johan Djourou, Aaron Ramsey, Mikael Silvestre, Eduardo

Hannover-Arsenal 0-1. Eka puoliaika hyvää fudista. Toinen jakso järkyttävää sontaa. Traore ja Vermaelen ottivat vähän osumaa. Toivottavasti ei mitään vakavampaa.
 
Viimeksi muokattu:

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Täytyy sanoa että nyt tuuletetaan Arsenalin miehistöä kovalla lailla, jos ja kun tämän iltainen oli Ebouen viimeinen Gunnerspaidassa.

Ebouesta saatava korvaus on niin hyvä, että ymmärrän hyvin, miksi Wenger hänestä luopuu. Itse hiukan harmittelen sitä, ettei Eboue onnistunut lyömään itseään läpi, sillä pojan asenne oli hyvä, taidot eivät vain aivan kantaneet riittävän pitkälle.

Nyt alkaa sitten huhut pyöriä jopa Vieran mahdollisesta paluusta Arsenaliin, olisi aika yllättävä hankinta, mutta pelaahan meillä myös Silvestre, jonka koen enemmän vitsiksi, joten miksi ei sitten vanha om ikonimme.
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Yhteen asiaan on...

....Newcastlen menoa on mukava seurata, sillä joukkue on/oli Valioliigan HIFK. Nyt on mielenkiintoa myös Championshipissä....
....pakko puuttua, sillä Newcastlehan on ilmiselvä Ässät. Kannattajien ehdottomuus ja positiivisessa mielessä "hulluus", toivon kytkeminen aina yhteen hemmoon (Ketola, Aurinkokuningas, Alpo jne.) sekä paikkakunnan etäisyys ns. sivistyksestä (Turku?) muodostavat selvän yhtälön 1 + 1 + 1 = 2.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Nyt alkaa sitten huhut pyöriä jopa Vieran mahdollisesta paluusta Arsenaliin, olisi aika yllättävä hankinta, mutta pelaahan meillä myös Silvestre, jonka koen enemmän vitsiksi, joten miksi ei sitten vanha om ikonimme.

Kovasti lehdistö nyt rummuttaa Vieiraa takaisin. Mikäpä se siinä. Käytännössä ilmainen siirto ja ainakin pukukoppiin toisi asennetta. Valitettavasti Pate on hyvin, hyvin kaukana siitä mahtavasta, likaisesta, ärsyttävästä pitkäjalkakaverista, joka dominoi keskikenttää. Pääasiahan tässä on, ettei Vieiraa päästetä Sp*rsiin pelaamaan.

Yksi kaikkien aikojen suosikeista kaveri kuitenkin on, joten tervetuloa vain, en pistä hanttiin.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC

Vieira olisi nykykunnossankin selkeä vahvistus juuri sille paikalle mihin Arsenal sitä vahvistusta kaipaa. Denilson ja Song tullevat jäämään ihan toivotaan toivotaan kavereiksi, joista ei ole koskaan mestaruutta tavoittelevan valioliigajoukkueen vakiomiehiksi.
Ikääkään ei Vieiralla ole vielä niin paljon, etteikö huipputasonsa löytäminenkin olisi vielä mahdollista, joten ihmettelen mikäli Wenger ei häneen tartu jos saatavilla on.

Ehdottoman mielenkiintoinen siirto jos toteutuu. ManU ja Liverpool ovat heikentyneet selvästi (olettaen että Alonso tosiaan poistuu) ja Arsenal nousisi tällä hankinnalla + Rosickyn & Eduardon toipumisten ansiosta ihan samalle viivalle. Chelsea menee materiaalin puolesta menojaan, mutta heilläkin on uusi manageri puikoissa eikä homman toimivuudesta voi vielä sanoa yhtään mitään.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Ehdottoman mielenkiintoinen siirto jos toteutuu. ManU ja Liverpool ovat heikentyneet selvästi (olettaen että Alonso tosiaan poistuu) ja Arsenal nousisi tällä hankinnalla + Rosickyn & Eduardon toipumisten ansiosta ihan samalle viivalle.

Haluaisin nyt kuulla, että millä mittarilla Liverpool on heikentynyt selvästi, jos Arbeloa on poistunut ja Johnson tullut tilalle? Olettaen, että Alonso poistuu, eikä ketään tule tilalle (mikä olisi outoa, jos rahaa tulee kuitenkin yli £25 miljoonaa), en silti saa tilanteesta sellaista, että Pool on selkeästi heikentynyt. En tosiaan väitä, etteikö tuo olisi paha takaisku, mutta hei, se on nyt kuitenkin vain yksi pelaaja.

Eikä näitä ikinä paperilla ratkota. Uskallan väittää, että ei Manchester City niin helpolla neljän joukkoon murtaudu kuin kaikki uskovat. Joukkueen pitää hitsautua yhteen, eikä se käy käden käänteessä. Jos mestaruus ratkottaisiin paperilla, olisi Chelsea ollut mestari myös viime kaudella. Onneksi se ei vaan mene niin.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Haluaisin nyt kuulla, että millä mittarilla Liverpool on heikentynyt selvästi, jos Arbeloa on poistunut ja Johnson tullut tilalle? Olettaen, että Alonso poistuu, eikä ketään tule tilalle (mikä olisi outoa, jos rahaa tulee kuitenkin yli £25 miljoonaa), en silti saa tilanteesta sellaista, että Pool on selkeästi heikentynyt. En tosiaan väitä, etteikö tuo olisi paha takaisku, mutta hei, se on nyt kuitenkin vain yksi pelaaja.

Johnsonin lasken erittäin potentiaaliseksi flopiksi, vaikka pikkuseurassa kulkikin. Alonso on vain yksi pelaaja, mutta ainakin ilman Liverpool-laseja aika helvetin tärkeä sellainen ja hänen todennäköinen poistumisensa vie Liverpoolin jo ennestään aika kapeasta pelintekovoimasta todella ison palan pois. Väitän, että tuolla 25-millillä ei samantasoista pelaajaa osteta tilalle, varsinkin kun olen antanut itseni ymmärtää, että Liverpoolilla on rahalle vähän muutakin käyttöä kun pelaajien ostelu.

Arsenalkaan ei tainnut isommin itkeä Vieiran/Gilberton/Flaminin perään, vaikka olisi pitänyt. Ennen varmassa alakerrassa alkoi noiden poistumisten myötä kömmähdyksiä tulemaan ja hyökkäyspelikin taantui kun siellä ei ollutkaan enää ketään painimassa keskikentällä ja kääntämässä peliä nopeasti Fabregasin ja kumppaneiden paraatialueelle.

Cityyn nyt ei varmasti kukaan uskokaan. Hughes näytti viime kaudella, että hänestä ei ole mihinkään tuollaisen nipun kanssa ja uskon saman sekoilun jatkuvan tällä kaudella.
Chelsea olisi ehkä ollut ainakin ManU:n kovin haastaja paperilla myös viime kaudella, mutta Scolarin auktoriteetti ei riittänyt ja homma ei ennen managerivaihdosta toiminut.
Taisin tuossa edellisessä viestissäni mainita, että Ancelottinkaan kyvyistä uudessa liigassa ei ole mitään takeita, joten miksikään mestariksi en heitä ole tässä julistellut. Paras ja levein materiaali on kuitenkin ihan hyvä lähtökohta kaudeen lähdettäessä, eikö totta?
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Johnsonin lasken erittäin potentiaaliseksi flopiksi, vaikka pikkuseurassa kulkikin. Alonso on vain yksi pelaaja, mutta ainakin ilman Liverpool-laseja aika helvetin tärkeä sellainen ja hänen todennäköinen poistumisensa vie Liverpoolin jo ennestään aika kapeasta pelintekovoimasta todella ison palan pois. Väitän, että tuolla 25-millillä ei samantasoista pelaajaa osteta tilalle, varsinkin kun olen antanut itseni ymmärtää, että Liverpoolilla on rahalle vähän muutakin käyttöä kun pelaajien ostelu.

Arsenalkaan ei tainnut isommin itkeä Vieiran/Gilberton/Flaminin perään, vaikka olisi pitänyt. Ennen varmassa alakerrassa alkoi noiden poistumisten myötä kömmähdyksiä tulemaan ja hyökkäyspelikin taantui kun siellä ei ollutkaan enää ketään painimassa keskikentällä ja kääntämässä peliä nopeasti Fabregasin ja kumppaneiden paraatialueelle.

Tuossahan tuo onkin aika hyvin tiivistetty. Pelit ratkaistaan modernissa jalkapallossa hyvin pitkälti keskikentällä. Eikä vain pallollisessa roolissa, vaan myös pallottomassa(vrt. Barca&Espanja ja niiden keskikentän pelaaminen pallon kanssa ja ilman sitä). Itse näen tuon keskikentän tasapainottavan roolin joukkueen merkittävimmäksi yksittäiseksi rooliksi. Kaikissa muissa rooleissa pienet puutteet on selvästi helpompi taktisesti ja muiden pelaajien pelaamisella paikata, kuin tuossa roolissa. Ja tuossa roolissa asiat vielä korostuvat selvästi enemmän kuin ns. "näkyvissä asioissa".
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Hangeland Fulhamin avauksessa Vetraa vastaan, joten eiköhän tämäkin topparihuhu ollut sitten siinä.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Itse näen tuon keskikentän tasapainottavan roolin joukkueen merkittävimmäksi yksittäiseksi rooliksi. Kaikissa muissa rooleissa pienet puutteet on selvästi helpompi taktisesti ja muiden pelaajien pelaamisella paikata, kuin tuossa roolissa. Ja tuossa roolissa asiat vielä korostuvat selvästi enemmän kuin ns. "näkyvissä asioissa".

Täsmälleen näin. Tuon tyylin pelaajan puuttuminen tietää sitä, että varsinkin topparit joutuvat liian usein sellaisiin tilanteisiin joihin heidän ei teoriassa pitäisi juuri koskaan joutua (jalalla 1vs1, 3vs2 jne.) Siinä leikissä tulee huippupuolustuksestakin aika nopeasti virhekone ja syntipukki, vaikka syyt ovat oikeasti siinä heidän yläpuolellaan heikosti pelaavassa linjassa.

Sama hyökkäyssuuntaan. Sitä peliä on vaan niin helvetin paljon helpompi ja nopeampi kääntää kun vastustaja pysäytetään jo keskikentällä ja ekan syötön jälkeen ollaan jo vastustajan epämukavuusalueella. Samalla näillä Van Persieillä, Fabregaseilla ja kumppaneilla säästyy sitä energiaa niiden pelien ratkomiseen, kun palloa ei tarvitse hakea yleisesti ottaen niin alhaalta.

Mä ihan aidosti uskon, että Arsenal tappelee mestaruudesta jos pätevä ankkuri löytyy (ja iso JOS.. paljon sairastelevat avainmiehet välttyvät isommilta haavereilta) ja osaa kaipaava vauhtikone alkaa sen ansiosta käymään taas kaikilla pytyillään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös