Aravirran aika

  • 89 674
  • 263

pehmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näin kirjoitin kun Ara Hannuvirran sopimus julkistettiin.

Olen pahoillani, mutta Aravirran aika on mennyt. Keskinkertaista jälkeä Pelicansissa, jossa muilla valmentajilla oli iso rooli eritoten pelikirjan kanssa. Täysi floppi Jokereissa.

Hei oikeesti, taisi mennä niin, että lähes pelkästään kärppäkannattajat pitivät Aran signausta onnistuneena kun sopimus julkistettiin. Tämä selviää kun lukee tämänkin ketjun ekoja sivuja. Cobolin kommenttia ei lasketa, koska kaverihan on yhtä pihalla kuin Aravirta.
Neljän voiton jälkeen, kaksi jatkoaikatappiota ja yksi varsinaisen ajan tappioko nyt tekee Aravirrasta epäonnistuneen valmentajan?
Haapakosken kanssa oltiin sentään paljon syvemmällä suossa.

Aravirta ei pysty tekemään suuria muutoksia lyhyessä ajassa, mutta onhan tuo peli jo nyt muuttunut erikoistilanteiden osalta parempaan päin. Onnistumisesta tietää sitten paremmin vasta keväällä. Siinä on vain se huono puoli, että vaikka Kärpät punnertaisi tänä vuonna hopeamitalleille (eli taas kerran paremmille sijoille kuin Jokerit), niin te Jokerifanit pääsette taas moittimaan epäonnistunutta valmentajaa ja mestaruuskrapulaa.. sillä pitäisihän tuon hintaisella pakalla paremmin menestyä.
 
Hei oikeesti, taisi mennä niin, että lähes pelkästään kärppäkannattajat pitivät Aran signausta onnistuneena kun sopimus julkistettiin. Tämä selviää kun lukee tämänkin ketjun ekoja sivuja. Cobolin kommenttia ei lasketa, koska kaverihan on yhtä pihalla kuin Aravirta.

Onhan tuo silti 100 kertaa parempi kuin Haapakoski. Sitä kait tässä haettiin.
 
megamusil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin. Faktahan on, että peli on lähinnä parantunut puolustuksen ja erikoistilanteiden osalta, etenkin alivoiman. Taisteluilmettä on myös löytynyt. Hyökkäyksiinlähteminen ja pelaaminen hyökkäysalueella on silti aika saman näköistä kuin aikaisemminkin, se ei ole kehittynyt vielä juuri ollenkaan.

Muistaakseni Aravirta puhuikin, että hommaa lähdetään parantamaan puolustuksen kautta, mikä onkin onnistunut ihan hyvin. Varsinkin alivoima on parantunut aivan huomattavasti. Toivottavasti joulutauon aikana saadaan hyökkäyspelaaminenkin paranemaan.

Paljon toiveikkaimmin mielin tässä voi silti loppukauteen lähteä, mitä vielä kuukausi sitten. Ei Aran pistekeskiarvo (1.44?) vielä päätä huimaa, mutta täytyy muistaa, että esimerkiksi ensimmäinen KalPa-peli tuli päivän varoitusajalla ja aikaa ihmeiden tekemiseen ei kyllä ollut minkään vertaa. Viimeisestä yhdeksästä ottelusta on jääty nollille kolmesti ja viimeisestä seitsemästä vain kerran. Se on kuitenkin aivan kelpotahti marraskuun kriisijoukkueelle.

Mikäli joulutauolla saadaan petrattua ylivoimaa ja muutenkin hyökkäyspeliä, niin homma voi kyllä jatkua nousujohteisena.
 
Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Mikäli joulutauolla saadaan petrattua ylivoimaa ja muutenkin hyökkäyspeliä, niin homma voi kyllä jatkua nousujohteisena.

Tähän voisi vielä lisätä sen, että päästäisiin vihdoinkin eroon loukkaantumisista. Rosa terveiden kirjoihin, Kreps pelikuntoon ja muutkin vaivoista kärsineet pelaajat takaisin rosteriin.

Pelitavallisesti ja tuloksellisesti on menty Aran johdolla eteenpäin, joten Tadu voi keskittyä oman porukkansa edesottamuksiin. Vai odotitko kenties, että Ara johtaa Kärpät heti seitsemään peräkkäiseen voittoon samantien? Pidetään nyt edes jonkinmoinen realismi tässä hommassa mukana.

Parantamisen varaa on toki vielä paljon, mutta pääasia on kuitenkin se, että edistysaskelia on otettu ainakin puolustuspelissä samoin kuin maalivahtiosastolla. Hyökkäyspelaaminen ja ylivoima ovat melko heikoilla kantimilla, mutta jospa joulutauolla joku pelaaja saisi vaikkapa lahjaksi kädet, toinen pään ja kolmas pelisilmän.

Jos helmikuun alussa ollaan vielä samoilla sijoituksilla, niin sitten voidaan puhua valtavasta pettymyksestä. Tammikuun pelien täytyy mennä huomattavasti paremmin kokonaisuutena ja pistekeskiarvo pitää saada hinattua kahden paikkeille keinolla millä hyvänsä.
 
Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näin kirjoitin kun Ara Hannuvirran sopimus julkistettiin.

Olen pahoillani, mutta Aravirran aika on mennyt. Keskinkertaista jälkeä Pelicansissa, jossa muilla valmentajilla oli iso rooli eritoten pelikirjan kanssa. Täysi floppi Jokereissa.

Hei oikeesti, taisi mennä niin, että lähes pelkästään kärppäkannattajat pitivät Aran signausta onnistuneena kun sopimus julkistettiin. Tämä selviää kun lukee tämänkin ketjun ekoja sivuja. Cobolin kommenttia ei lasketa, koska kaverihan on yhtä pihalla kuin Aravirta.

Vai on Aravirran aika mennyt. Se on jännä että jotkut näkee että valmentajan aika on mennyt heti kun oma joukkue ei pärjää hänen alaisuudessaan, ei pahalla mutta aika itsekeskeinen tapa nähdä asiat noin.

Itse asiassa kun katsoo Pelicans-aikaa kokonaisuutena niin aika hyvinhän se Aralla meni, kun Ara lähti onkin Pelicansilla ollut jo vaikeampaa. Kannattaa yrittää ymmärtää että resurssitkin vaikuttaa.

Aika näyttää miten Aran Kärpille käy, jo nyt muiden saama etumatka on niin hurja ettei kaudesta tule helppoa, varsinkaan jos ei loukkaantumissuma ota helpottaakseen. Aran aikana joukkue on kuitenkin ollut pisteiltään liigan keskitasoa, tämä ei ole mielestäni huonosti kun ottaa huomioon että kaksi ekaa peliä meni ohi kokemattoman mestismoken kanssa ja viimeisissä peleissä Rosan ja Krepsin paikkaajina on ollut ensikertalainen Koponen sekä ylimääräinen pakki Ylönen.

En toki väitä että lopuukaudesta tulee varma menestystarina mutta itse pidän kyllä kaikin tavoin Arasta valmentajana. Liigassa ei ole montaa valmentajaa johon hänet vaihtaisin.
 
Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eipä kyllä kenenkään joukkueen kannattajat valmentajaansa halua Araan vaihtaa, joten win-win.

Illanjatkoja.

Jos noinkin olisi niin mulle se olisi ihan sama. Mutta muuallakin kyllä huvittaa nämä joidenkin mielipiteet joiden mukaan omassa joukkueessa epäonnistuminen tarkoittaa sitä että valmentaja tai pelaaja on ihan paska.

Toki samaa systeemiä voi käyttää myös pelaajien arvioimiseen eli tyyliin pari vuotta sitten Janne Lahti oli menetetty lupaus ja nyt hän on ihan huippu :)

E: Teillä on kuitenkin hyvältä vaikuttava koutsi ja yksi niistä joihin Aran vaihtoa voisi harkita, mutta itse en vaihtaisi siltikään. Jos mielestäsi aika on ajanut ohi Arasta taidat pitää Erkkaakin jo jäänteenä menneisyydestä.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos noinkin olisi niin mulle se olisi ihan sama. Mutta muuallakin kyllä huvittaa nämä joidenkin mielipiteet joiden mukaan omassa joukkueessa epäonnistuminen tarkoittaa sitä että valmentaja tai pelaaja on ihan paska.
Minäkö olisin eri mieltä jos Hannu olisi flopannut Jokereiden sijasta vaikka IFK:ssa? Ilmiömaisesti tunnet minut paremmin kuin allekirjoittanut, vaikka sinulle olen vain nimimerkki keskustelupalstalla, ja muutenkin vedät johtopäätöksiä ihmeellisillä perusteilla.
Toki samaa systeemiä voi käyttää myös pelaajien arvioimiseen eli tyyliin pari vuotta sitten Janne Lahti oli menetetty lupaus ja nyt hän on ihan huippu :)
Lahti on kyllä aina ollut hyvä Jokereissa pelatessaan, tällä kaudella tosin vielä parempi. HPK-ajasta en tiedä, eikä kyllä kiinnostakaan.
 
Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minäkö olisin eri mieltä jos Hannu olisi flopannut Jokereiden sijasta vaikka IFK:ssa? Ilmiömaisesti tunnet minut paremmin kuin itse, vaikka sinulle olen vain nimimerkki keskustelupalstalla, ja muutenkin vedät johtopäätöksiä ihmeellisillä perusteilla.

Lahti on kyllä aina ollut hyvä Jokereissa pelatessaan, tällä kaudella tosin vielä parempi.

Juu ei ollut tarkoitus tehdä johtopäätöksiä, sori jos sait sen kuvan. Huomasin kyllä että tuli sanat valittua kiireessä hieman huonosti. Saahan näistä asioista olla montaa mieltä, mutta itsestäni vain tuntuu erikoiselta että kun Ara on epäonnistunut Jokereissa eikä oikein missään muualla tulet Kärppien osioon puhumaan vahvasti kuinka Ara on menneisyyden miehiä.

Toissa kaudella Lahti teki tehot 9+8 ja ei häneen kyllä Jokeriosiossa erityisen tyytväisiä oltu.

E: Toki Ara voi Kärpissä vielä epäonnistua, mutta aiempien näyttöjen perusteella en ole itse ainakaan sen huolestuneempi kuin olisin ollut Erkan suhteen.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна

Kyllä tässä täytyy olla varovaisen tyytyväinen Aran tähänastiseen panokseen. Sanoisin että on tehnyt sen mitä tehtävissä on ollut. Tällä tarkoitan sitä että jos tuohon kriisipesäkkeeseen olisi heitetty kuka tahansa muu, Suikkanen mukaanlukien, niin tuskin olisi tuon kummemmin kuitenkaan mennyt.

Kyllä Kärppien ongelmat on tällä hetkellä sen verran kokonaislaatuisia ettei niitä ihan tosta noin vaan ratkota. Ensinnäkään pelaajilla ei tunnu olevan selkärangassaan juuri minkäänlaista pelitapaa jota toteuttaa ja sen löytyminen kesken kauden on tunnetusti todella vaikeaa. Haapakosken kiekossa ei ollut minkäänlaista lankaa ja siitä saadaan kärsiä vielä pitkään.

Tästä huolimatta muutosta on kuitenkin ollut jo parempaan, varsinkin alivoima on parantunut huomattavasti. Jo sinänsä tämä parannus antaa mahdollisuuden voittaa pelejä kun aikaisemmin joka toisella alivoimalla helisi. Haapakosken johdolla pelaajat olisi luultavasti turhautunut sen verran paljon että säälitkin olisi voinut tehdä tiukkaa, voi ne tietysti tehdä vieläkin mutta kyllä tässä voi jo luottavaisemmin olla sen asian suhteen.

Mutta kyllähän tämä joulutauko on kaiken kulminaatiopiste. Nyt on Aralla se vajaa parisen viikkoa aikaa pistää hommaa toimimaan. Lyhyt aika josta on revittävä kaikki irti. Jos joulutauon jälkeinen pistekeskiarvo on siellä 1,8p/ott pinnassa voi sanoa että kaikki on mennyt ihan nappiin. Jos ei ole alkaa kausi olla pikkuhiljaa paketissa. Toki linjaus ei ole ihan noin tiukka ja periaatteessa riittäisi että peli alkaisi toimia juuri ennen pudotuspelejä, mutta kyllähän se käytännössä on aika utopistista.

Mutta kaikenkaikkiaan olen siis tyytyväinen että Kärppäjohdossa reagoitiin eikä nostettu käsiä pystyyn HaapaMikon johdolla. Sekin vaihtoehto tuntui nimittäin pelottavan todennäköiseltä.
 
Viimeksi muokattu:

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä Kärppien ongelmat on tällä hetkellä sen verran kokonaislaatuisia ettei niitä ihan tosta noin vaan ratkota. Ensinnäkään pelaajilla ei tunnu olevan selkärangassaan juuri minkäänlaista pelitapaa jota toteuttaa ja sen löytyminen kesken kauden on tunnetusti todella vaikeaa.

Melkoisia taikureita ovat Matti ja Mikko olleet jos ovat saaneet ikänsä pelannailta ukoilta nollattua kaikki kiekon perustat. Voi orpopiruraukkoja mitä teille on menty tekemään!
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Melkoisia taikureita ovat Matti ja Mikko olleet jos ovat saaneet ikänsä pelannailta ukoilta nollattua kaikki kiekon perustat. Voi orpopiruraukkoja mitä teille on menty tekemään!
Ehkä tilanne on niinkin omituinen, että pelaajat ovat kuuliaisia valmentajilleen? He pyrkivät toteuttamaan valmentajiensa ohjeita ja toiveita laatikossa, mutta puutteellisen ja ristiriitaisen ohjeistuksen vuoksi homma on alkanut mennä väärille radoille? Ei kait tuollainen skenario voi olla todellinen?

Onneksi on olemassa näitä omasta mielestään kaiken tietäviä jossain netin keskustelupalstoilla, jotka olettavat olevansa lähempänä asian ydintä tipahdettuaan pitkän aikaa sitten kyseessä olevien pelaajien kelkasta kehityksessä. Hyvä se on aktiivisen höntsälätkän osaajana heitellä bessewisserinä ylimielisiä kommenttejaan, kun katsomus rajoittuu omaan olemattomuuteen ja todella puutteelliseen käsityskykyyn.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Melkoisia taikureita ovat Matti ja Mikko olleet jos ovat saaneet ikänsä pelannailta ukoilta nollattua kaikki kiekon perustat. Voi orpopiruraukkoja mitä teille on menty tekemään!

No, kerro toki ihan omin sanoin, mitä mieltä sitten olet Kärppien valmentajavaihdoksesta nyt, kun peliä ja pelejä voi jo hieman vertailla keskenään.
Oletko siis sitä mieltä, että Mikon paikka tulisi edelleen olla Kärppien valmentajana vai eikö Ara ole saanut mitään aikaan joukkueen suorittamisessa - vai mistä kenkä puristaa?
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Melkoisia taikureita ovat Matti ja Mikko olleet jos ovat saaneet ikänsä pelannailta ukoilta nollattua kaikki kiekon perustat. Voi orpopiruraukkoja mitä teille on menty tekemään!

Niin, eihän ne kiekon perustaidot ole mihinkään kadonneet. Tilanne vain on se, että tarvitaan muutakin. Menestyäkseen orkesterin täytyy toimia kellon tarkasti. Ei auta että on hyviä soittajia, jotka vetää miten sattuu. Homman pitää toimia saumattomasti. Vasta sitten niistä taidoista alkaa olla iloa. Ja jonkun täytyy johtaa sitä orkesteria.
 
flegmaattinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tadu taas vaihteeksi purkaa pahaa oloaan provoillen. Ois parempi ymmärtää edes oman joukkueen asioista perusasiat, ennen kuin kehtaa kerta toisensa jälkeen tulla hölmöytensä toisten ketjuihin esittelemään. Perehdyppä vaikka alkajaisiksi Aravirran ajan Jokereitten rosteriin ja yritä löytää sitä kautta ne oleellisemmat selitykset Jokereiden Aravirran ajan konttaukseen. Osaatko? Epäilen.
 
Rosteri oli heikompi kuin Jortikalla, mutta niin oli sijoituskin. Oltiin muuten sarjan viimeisenä. Sinun mukaasi rosteri oli ilmeisesti liigan huonoin. :) Nice!
 
kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei kun minua kiusaa se, että jauhetaan näitä pelikirjoja ees ja taas, kun loppujen lopuksi valmentajien välillä niissä pelityyleissä ei ole mitään mullistavia eroja. Lähinnä pieniä vivahde-eroja. Tuolla tasolla olevilla pelaajilla on se peruspelaaminen aivan siellä selkäytimessä ja siihen on kohtuu helppo palata - palata niihin kuuluisiin perusasioihin. Tätähän Arvirtakin on lähtenyt tekemään. Minä en usko ollenkaan, että joku valmentaja saa piiskattua pelaajistä ne pelin perusteet niin perin pohjaisesti pois, että ei osaa enään pelata.

Ja en ole mitään Mikko tai Matti -fanclubin miehiä, en ollenkaan. Olen tyytyväinen, että valmentaja vaihdettiin.
 
arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tadu taas vaihteeksi purkaa pahaa oloaan provoillen. Ois parempi ymmärtää edes oman joukkueen asioista perusasiat, ennen kuin kehtaa kerta toisensa jälkeen tulla hölmöytensä toisten ketjuihin esittelemään. Perehdyppä vaikka alkajaisiksi Aravirran ajan Jokereitten rosteriin ja yritä löytää sitä kautta ne oleellisemmat selitykset Jokereiden Aravirran ajan konttaukseen. Osaatko? Epäilen.

En ole Tadu, mutta Ara sai siihen joukkueeseen valkata suurimmat tähtöset. Eli mielestäni rosterin puuttellisuudella ei saa selittää Aran epäonnistumista. Ara epäonnistumisia oli, se että pelissä ei ollut järjen hiventäkään. Pelaajien henkilökohtaisella taidolla pärjättiin ja kun Jortikka tuli niin selkeytettiin puolustupeliä ja yksinkertaistettiin kaikkea, mutta sitten siitäkin hommasta loppu eväät menestyä sen paremmin *, kaikesta huolimatta toivottavasti Ara saa Kärppien peliin järkeä. Ja seuraavan 10 pelin aikana nähdään mihin Kärpät päätyy tällä hetkellä vaikuttaa, että taistelisi Ipan kanssa viimeisestä paikasta auringosta, ja sen jälkeen tulee vastaan seinä (HIFK tai JYP)**.

* Lisäksi sotkettiin kohtuullisen menestyvän joukkueen kemia hommaamalla Nylle ja Battaglia

** Aikaa on vielä paljon, edustaa omaa arviotani tämän hetken voimasuhteilla
 
Viimeksi muokattu:

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Tuolla tasolla olevilla pelaajilla on se peruspelaaminen aivan siellä selkäytimessä ja siihen on kohtuu helppo palata - palata niihin kuuluisiin perusasioihin.

Ihan peruspelaaminen ei taida SM-liigassa kuitenkaan riittää, ainakaan kovin pitkälle. Jotain juonen tynkää pitäisi pelissä olla jotta voi pärjätä. Mutta tietenkin perusasiat ensin kuntoon.

Ja toinen asia on ilmapiiri. Jos Haapakosken häärääminen on herättänyt vähänkään epäluottamusta pelaajistossa niin vaikeaa on. Melkeinpä 1 asia koko hommassa on pelaajien luotto valmentajan juttuihin.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Älä yritä. Kyllä kärppäfani tietää paremmin mistä Jokereiden konttaus Aran aikana johtui.

No, kuule - kun olet seurannut näin intensiivisesti Aran edesottamuksia vuositolkulla, niin voisitko sitten kertoa ihan omin sanoin, mikä juuri nyt mättää pahiten ja kannattiko tämä Kärppien valmentajanvaihdos sitten ollenkaan?
Olemme uteliaita...
 
Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Älä yritä. Kyllä kärppäfani tietää paremmin mistä Jokereiden konttaus Aran aikana johtui.

Varmasti Jokerifanit tietää myös asioita joita kaikki Kärppäfanit eivät mutta aika usein käy niin (ei vain teidän tapauksessa) että kannattajat sokaistuvat sille kun tietynlainen totuus alkaa levitä näillä keskustelupalstoilla. Voisin vetää esimerkiksi meiltäpäin vaikkapa tapaus Tuomas Tarkin mutta antaa olla kun siitä pääsisi kuitenkin väittelemään :)

Aravirran aikana Jokereiden alkukausi oli huono ja Aralla on tietysti vastuunsa tässä, mutta ei se materiaalikaan kyllä ollut kummoinen siihen nähden mihin teillä on totuttu. Loppuaikoina Arakin sai viimein pari vahvistusta ja kurssi oli ihan selvästi ylöspäin hänen saadessa potkut. Kun Jortikka tuli alkoi vahvistusten lappaminen sisään ja kyllähän Jortikan joukkue oli lopulta aivan erilainen kuin se millä Ara aloitti. Muistan nämä asiat hyvin kun seurasin kunnon kiekkofanin tavoin Jokerien taaperrusta aika tarkkaan :) Ihmettelin jo kovasti silloin kuinka paljon joukkue voikaan muuttua toiselle valmentajalle, tosin ihmettelin myös sitä eikö Ara osannut vaatia vahvistuksia tarpeeksi vai miksi vasta Jortikka sai paremmat pelimerkit käyttöönsä.

Eli kukaan tuskin kiistää sitä etteikö Aran Jokerivisiitti olisi ollut epäonnistunut. Ei ollut kuitenkaan ensimmäinen eikä viimeinen valmentaja joka epäonnistuu joskus urallaan, etenkin teilläpäin (tätä en sano pahalla enkä provoillakseni) on nähty että hyväkin pelaaja ja valmentaja voi epäonnistua. Antakaa siis vaan Aralle mahdollisuus älkääkä tarrautuko sokeasti väitteeseen että Ara on paska valmentaja kun epäonnistui teillä.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Älä yritä. Kyllä kärppäfani tietää paremmin mistä Jokereiden konttaus Aran aikana johtui.
Älä huoli. Vielä tänään joku jaksaa vastata sinun läpsytteleihisi löysällä kullilla täällä asian seassa.

Mielipiteesi on jo kuultu, Ara ei riitä. Sido se mielipiteesi tämän ketjun asiayhteyteen, jotta valaistut?

Aravirta on tuonut Kärppiin tällä kaudella edes hitusen uskottavuutta kahden edellisen puuhastelijan sijaan. Sitä ei poista yksikään katkeroitunut ja "voittamaan tottuneen organisaation" kannattaja.
 
Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
On se mahtavaa kun Tadu tulee tänne kukkoilemaan ja nolaamaan itsensä. Ihan oikeasti, loistavaa sunnuntai-illan viihdettä lukea tällaista narrifanin nokittelua. Kiitos ja kumarrus siitä sinulle Tadu!

Tälle varsinkin repesin:
Keskinkertaista jälkeä Pelicansissa, jossa muilla valmentajilla oli iso rooli eritoten pelikirjan kanssa. Täysi floppi Jokereissa.
Kysynpähän vain Tadu sinulta, kuinka moni valmentaja on Pelicansissa kyennyt parempaan kuin keskinkertaiseen tulokseen? Ja kuinka moni valmentaja ei olisi flopannut 2000-luvun Jokereissa? Niin...

Ja sen verran sitten itse asiaakin, että samoilla linjoilla olen valtaosan kanssa Aravirran startista Oulussa. Hiukan parempi pistetahti oli toiveena, mutta mikä tärkeintä niin pelillisesti ollaan kuitenkin Haapakosken ajasta edistytty. Uskon että tämä kausi on vielä jokseenkin pelastettavissa, eli ainakin sääleihin pääsy on yhä täysin mahdollista. Ja jos sinne ylletään, niin kaikki siitä eteenpäin on pelkkää plussaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Älä huoli. Vielä tänään joku jaksaa vastata sinun läpsytteleihisi löysällä kullilla täällä asian seassa.

Mielipiteesi on jo kuultu, Ara ei riitä. Sido se mielipiteesi tämän ketjun asiayhteyteen, jotta valaistut?

Aravirta on tuonut Kärppiin tällä kaudella edes hitusen uskottavuutta kahden edellisen puuhastelijan sijaan. Sitä ei poista yksikään katkeroitunut ja "voittamaan tottuneen organisaation" kannattaja.
Ei mulla ole mitään ongelmaa sen kanssa, että Jokerit on ollut 2000-luvun suurin floppijoukkue. Miksi olisin katkera? Oon hemmetin tyytyväinen, että Hannu sai töitä ja pitää vielä Suomen suurimman joukkueen liigan pohjakastissa :)

Eikä nyt tule mieleen kuka valmentaja olisi Jokerit saanut jumbosijalle 2000-luvulla, Hannun ohella. Aravirta ei yksinkertaisesti ole oikea valmentaja Kärppiin vuonna 2010 tai 2011. Etteköhän tekin sen huomaa kauden edetessä. Tosin eiköhän se vika tule olemaan Alatalossa ja Haapakoskessa. Hannua kun ei saa haukkua.

Edit: Tosin Alatalosta on menty eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös