Ilmoitukset

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Anaheim Ducks 2017–2018

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Fowler, 29.05.2017 klo 18.59.

  1. Largo Jäsen

    Lainaus:
    Millerin piti alustavasti olla kunnossa Montrealia vastaan. Tai siis ainakin niin hyvässä kunnossa, että pukee peliin, mutta sitä ei kuitenkaan nähty. On mukana vieraskiertueella ja mahdollisesti jo ensi yönä kokoonpanossa. On ollut jo jonkin aikaa täysillä treeneissä ja tarinan mukaan torjunut hyvin.
     
  2. Largo Jäsen

    Lainaus:
    Ollaan aika lähellä tuota ratkaisua. Eavesin tilanne on kuitenkin sen verran auki, etteivät lähde markkinoille ennen kuin/jos varmistuu miehen kauden jäävän väliin. Kauppatavara on vaan aika vähissä. Steel on mielestäni pidettävä, mutta ehkä tässä kohtaa Jacob Larsson tai Max Jones voisi olla osa treidiä. Jones on valittevasti ainakin pisteiden valossa taantunut melko selkeästi ja jostain luin että vaikeuksia olisi muutenkin. Viime kaudella oli joku ylilyönti minkä vuoksi sai pitkän pannan, ainakin muistaisin näin. Aika vähän muuta sitten on tarjolla. Kerdiles, Kossila, Megna, Welinski jne. Ei noilla oikeen mitään saa. Vieläköhän Iginlaa kiinnostaisi pelata? Jotain huhuja aiemmin oli, että Kanadan maajoukkue oli yhteydessä Iginlaan, Fisheriin ja Doaniin pelaamisesta olympialaisissa. Tämä toki sabotoisi tuon ajatuksen, mutta kunhan pohdiskelen. Vaikea ainakaan tässä kohtaa on TOP-6 hyökkääjää mistään saada antamatta jotain tähän hetkeen sopivaa takaisin. Varmaan odotellaan kevääseen.
     
  3. Largo Jäsen

    Kossila pelaa tunnin päästä alkavassa ottelussa. Getzlaf ja Rakell on yhdistetty ja kolmantena Perry.

    Tässä oletettu kokoonpano:

    Rickard Rakell-Ryan Getzlaf-Corey Perry

    Andrew Cogliano-Antoine Vermette-Jakob Silfverberg

    Nick Ritchie-Derek Grant-Ondrej Kase

    Chris Wagner-Kalle Kossila-Logan Shaw

    Hampus Lindholm-Josh Manson

    Francois Beauchemin-Brandon Montour

    Jaycob Megna-Kevin Bieksa

    Jotenkin odotan tuon nelosketjun panosta. Kossilalta tuli pari pre-season matsia nähty ja oli niissä aika sähäkkä. Voi olla aika pirteä ketju.
     
  4. Largo Jäsen

    Kirjoitan varmaan myöhemmin jotain enemmän pelistä, mutta 6-2 voitto kelpaa. Montour ykköstähti ja täytyy sanoa, että ihan ansaitusti. Kaselle olisi periaatteessa voinut sen myös antaa, mutta kyllä Montour oli kentän kurko. Getzlaf oli ensimmäisen minuutin ruosteessa ja olisi voinut Montourin loistavasta passista napauttaa häkkiin, mutta taisi yllättyä tuista syötöstä itsekin. Lindholm jaksoi fyysisesti mukana, mutta ruostetta oli mailankäsittelyssä ja paljon. Olivat Mansonin kanssa huonoin pari tässä pelissä, eivätkä oikeastaan kauhean huonosti edes pelanneet. Kossila avasi pistetilinsä ja tilille napsahti uran ensimmäinen NHL-tehopiste syöttämällä Montour täyteen vauhtiin ja läpi. Pistän sen nyt vielä tähän, että Vatanen tulee pelaamaan kakkosylivoimassa kun aikanaan palaa. Montour vei hänen paikan ja väitän jopa Fowlerilla olevan vaikeuksia saada paikka takaisin, joskin hänen kätisyys varmaan riittää sinne, jolloin joku hyökki tippuu kakkoseen (Kase).
     
  5. Penner Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Anaheim Ducks
    Todella hyvää peliä ankoilta. Wagner oli myös tässä ottelussa todella hyvä. Muutama kova puhdas taklaus selvästi vaikutti koko vastustajan joukkueeseen. Toivottavasti nolan patrick ei kuitenkaan mitään isompaa tärskyä saanut kun ei oikein ottanut taklausta vastaan laitojen vierellä. Getzlafin paluu sai Rakellin näyttämään taas hyvältä. Mansonilla ollut flunssaa ja tosiaan parina Lindholm jolla ei vielä ainuttakaan peliä. Parit hasardit oli lähellä siinä, mutta molemmat pelasivat ihan ok pelin. Gibson oli totutun hyvä taas ja varsinkin ennenkuin peli kääntyi ankoille otti useita tärkeitä koppeja.

    Itselle tuli tosi positiivinen mieli tuosta pelistä, oli aika pessimistiset odotukset tähän matsiin. Tästä on hyvä jatkaa
     
  6. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Anaheim Ducks, Florida Gators
    Olihan tuo riski Eavesin suhteen hyvin tiedossa. Miehellä on tiettävästi pitkä loukkaantumis- ja sairasteluhistoria. Ja viime kaudella sitten yksi suonenveto yli 30 maalin kausi. Joten kaikki merkit olivat ilmassa sen suhteen, että ei kannattaisi miestä ottaa sopimukseen. Mutta kun Eaves on niin pahuksen mukavan tuntuinen kaveri ja hän nousi hetkessä fanien suosikiksi, niin varmaan minäkin olisin GM:nä tehnyt ihan saman kuin Bob teki, kun vielä sai kohtuuhintaan miehen sopimukseen. Mutta se uhkapeli ei nyt sitten kannattanut ja kävi oikeastaan pahimmalla mahdollisella tavalla. Pääasia on nyt tietenkin se, että Eaves pysyy elossa, ja tervehtyy täysin, mutta kyllähän uran jatkuminen vähän heikolta alkaa näyttää. No, tulevaisuus näyttää, kuinka käy.

    En nähnyt Philadelphia-pelistä kuin viimeiset kymmenen minuuttia nauhalta. Siinä ei mitään ihmeellistä enää tapahtunut, ottelu oli ratkennut jo aikaisemmin. Toivotaan todellakin, että vieraskiertue jatkuisi pisteiden merkeissä, vaikka olen jo tyytyväinen näihinkin pisteisiin. Positiivista on ollut eritoten Montourin osuminen tolppien väliin, vihdoinkin, viime peleissä.
     
  7. Largo Jäsen

    Bieksalla käsivamma. Ei ota nämä loukkaantumiset helppaakseen. Holzer tilalle, Vatanen "not quite ready", muutoin sama kokoonpano.
     
  8. WannabeParros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
    Jopa oli esitys... Ei luoja! Gibbystä näki jo toisen maalin kohdalla että tänään ei tartu, olis sillon pitänyt jo nakata Berra panttereille. Holzer on ihan turisti, en ole vielä kattonut tilastoja, mutta silmiinpistävän pahasti ryssi hommansa ainakin kolmessa maalissa. Perry ei nauti enää luottamustani.

    Positiivista oli tämä Kossilan kentän hämmentäminen, ja Wagner. Kossin ketjulle olisi voinut koittaa antaa YV:tä, koska mukavan ennakkoluulottomasti luistin kulki ja peli saatiin painettua FLAn päätyy. Noh, tästä ei ole suunta kuin ylöspäin.
     
  9. Largo Jäsen

    Katoin vain ekat 10 minuuttia ennen kuin nukahdin. Hyvä niin.
     
  10. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Anaheim Ducks, Florida Gators
    Pitkästä aikaa päätin katsoa koko ottelun. Ankat olivat voittaneet kaksi edellistä peliä 6-2, minun nähdessäni vain kymmenen minuuttia toisesta näistä voitoista, jossa ottelu oli jo 5-1 aloittaessani katselun, ja toinen peli jäi kokonaan minulta väliin. No tämän se tekee, kun meikäläinen katsoo silmä tarkkana koko ottelun, ei hyvä heilu.

    Kovasti selostajakaksikko vakuutti ennen peliä, että Gibby päästää korkeintaan kaksi maalia ottelua kohti ja antaa täten mahdollisuuden voittoon joka ottelussa. No eikös sinne omaan reppuun mennyt Gibbylläkin kuusi vai seitsemän maalia. En nyt voi suoraan kai maalivahtia syyttää, mutta ei se voi mikään maalivahdin unelmapeli varmaan olla, jos reppu heiluu selän takana noin monta kertaa, vaikkei yhtään suoranaista imurointia olisikaan.

    Perry ja Silfverberg vaikuttavat tällä hetkellä täysin hyödyttömiltä pelaajilta. Okei, Silf kolisteli maalitolppia, mutta silti...jotenkin Montourkin näytti vaisummalta kuin olin aikaisemmin tottunut, ei ollut koko ajan hyökkäyksen kärkenä. Onko sitten vihdoinkin menneet ne valmennuksen komennukset ylösnousujen rajoittamisesta perille, niin kuin Vatasella aikanaan? Sen jälkeen Vadusta onkin tullut melkein rivipakki, todennäköisesti tässä yritetään nyt tehdä Sad Eyes:istä samanlaista rivipakkia. Fanina vaan toivoisi, että antaisi poikien pelata, niin jommassakummassa päässä kolisee. Tosin Montourin tapauksessa tuo ei ole ehkä totta, koska se maalinteko on ollut vaikeaa (no, kolme maalia nyt sentään) ja kaveri on niin nopea, että ehtii melkein aina takaisin omaan päähän paikkaamaan vastustajan ylivoimahyökkäyksiä.

    Megna näytti omiin silmiini jotenkin miellyttävämmältä kuin aikaisemmin. Ehkä kaveri pelasi paremmin kotipelissään (kotoisin Floridan hallin lähellä olevasta Plantationin kaupungista)? Vai vaikuttiko Bieksan puuttuminen noin paljon? Tuskin. Joku Dadonov kyllä kelpaisi minun Duckseihini, ja ehkä Vrbatakin olisi ollut kokeilemisen arvoinen palanen.

    Seuraavaksi vastassa sitten kovassa vireessä oleva Bolts. Miten saadaan Stamkos ja Kucherov kuriin? Seuraavana päivänä sitten Carolina, pelaako Gibby molemmat pelit? Luulisin, että ei.

    P.S. Kossilan kenttä oli tosiaan pirteä, Wagner ja Shaw siinä pyörimässä. Täytyy antaa tunnustusta.
     
  11. Largo Jäsen

    En nähnyt tätä peliä, mutta en usko että Montourin peliä rajoitetaan. Flyersia vastaan selostajat mainitsi, että saattaa päinvastoin olla "unleashed" ja annettu enemmän vapauksia. Montourin peliaika toisaalta on kovassa nousussa ja se ehkä näkyi Flyers-pelin viimeisessä erässä, kun näytti jalka vähän raskaammalta. Ehkä lisääntyneen peliajan myötä huomasi ettei voi joka kerta olla hyökkäyksen kärjessä. Omaa mutuilua vaan.
     
  12. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Anaheim Ducks, Florida Gators
    No en tiedä rajoitettiinko vai ei Samin ylösnousuja ja hyökkäyssiniviivan aggressiivisuutta ("pinching") aikoinaan, mutta oli kiva katsella silloin Vatasen ensimmäisinä Ankka-vuosina kun hän viiletti vähän väliä ylös ja nousi kiekkoa vastaan hyökkäyssiniviivalla. Sen jälkeen onkin sitten nähty enemmän peruspakki-Samia. Olen havaitsevinani samanlaisia merkkejä Montourin menossa (tai sen puutteessa). Mutta ehkä se kunto on sittenkin rajallinen tai iän lisääntyessä ei enää tee mieli niin vapaasti laukata ympäri kaukaloa. Olin muuten huomaavinani Florida-pelissä, että Montour irrotti kahden käden otteensa mailastakin jossain välissä kaukalossa. Harmi, jos nämä "tavaramerkit" katoavat, näitä kun on hauska seurata.
     
  13. Largo Jäsen

    Allekirjoitan saman Vatasesta. Tyytyi monta kertaa helppoon, peruspakki ratkaisuun. Se ennakkoluuloton Vatanen hävisi sen yhden loukkaantumisen jälkeen ja sen jälkeen mies on ollut lähempänä AV-specialistia kuin kiekollista moottoria. Montourissa on paljon samaa Vatasen, tai siis sen ajan Vatasen kanssa. Hyvä laukaus, hyvä luistelu ja se kentän neljäs hyökkääjä. Montourilla myös se yhtäläisyys, että ne laukaukset paukkuvat plekseihin kuin Samilla konsanaan.

    Muita uutisia Ankkalammelta ei oikeastaan ole. Vatasen paluusta ei ole kukaan hiiskunut mitään, Bieksa lähti kotiin tutkimuksiin, Fowlerin saikku on 4-8 viikkoa päivämäärästä 20. lokakuuta. RC antoi joukkueelle rangaistuksen sijaan vapaapäivän Panthers pelin jälkeen. Käänteispsykologiaa ilmeisesti ja tällä toivotaan voittoa Lightningista.
     
  14. ZayWest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Käännettävät rotsit, Ducks
    Vatanenhan oli siis lähes sysipaska alkuaikoinaan ja erityisesti 13-14. Sitten pistettiin asiat uusiksi, Vatasen asenne oli kohdillaan ja hänestä kuoriutui kokonaisvaltainen pakki. Valitettavasti Samin paska asenne palasi ison diilin myötä ja hän tyytyi taloudelliseen surffailuun.

    Montour aivan ehdottomasti samalle kuurille, miinus asennevamma. Kyllä nuo mikkihiiret voivat tukea hyökkäyksiä, dominoida ylivoimia ja silti puolustaa hyvin sekä olla käyttökelpoisia alivoimilla. Vatasen ongelma on siis paska asenne, mutta veti siltasopparinsa lähes huikeasti. Kertoo että hyvin noita pakkeja koulitaan vaikka itsekin olen runtua antanut.

    Vaikka miten säveltäisi, ei ankoilla ole omaa Doughtya. Eikä tarvitse olla, koska tuo edelleen nuorehko pakisto on jo nähnyt paljon, muttei ole lunastanut alkuunkaan potentiaaliaan. Olen sanonut aiemminkin, mutta maalailkaahan mielessänne skenaario jossa Fowler, Lindholm ja Vatanen pelaavat samaan aikaan hyvällä tasolla. Ei edes huipputasolla. Siihen mukaan sitten Manson ja Montour. Hyökkääjille koittaisi kivat ajat. Josko tämä kausi olisi lopulta the kausi.
     
  15. Largo Jäsen

    Lainaus:
    Montouria suojattiin alivoimaminuuteilta viime kaudella, mutta esim. viime pelissä taisi pelata eniten tai ainakin toiseksi eniten alivoimaa. Liikkuvana puolustajana hän on hyvä siellä, vaikka ainakin omaan silmään sijoittuminen hakee vielä paikkaansa. Omalla liikkeellä on ehtinyt ekana irtokiekkoon ja saanut kiekon alueelta pois. En mä Montouria mihinkään kuurille laittaisi, tai siis saattaahan tuo kuurilla jo ollakin, jos ottaa alivoimaminuutit huomioon. En vain halua nähdä miehen roiskivan pitkää päätyyn vaan että pelaa juuri tuolla itsevarmuudella kuin nyt pelaa. Liike on sitä luokkaa, että ainakin tähän mennessä on melkein ensimmäinen omissa ja tähän syynä myös miehen erinomainen pelinluku. En tiedä oletko @ZayWest nähnyt tältä kaudelta montaa peliä, mutta itse epäilen luvun olevan lähempänä nollaa kuin viittä.
     
  16. repe_joke Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HC Boners, Jatkoaika HC, Anaheim
    Montour on ollut alkukaudella Ducksien paras puolustaja kokonaisvaltaisesti. Se nyt ei tosin isoja ihmeitä vaadi, etenkin kun ottaa huomioon loukkaantumiset. Mutta se on kuitenkin jotain semmoista mitä esim Theodoresta ei olisi voinut sanoa, jos miestä ei olisi Vegasiin expansionin yhteydessä siirretty. Ei vaikka Theodore olisi tehnyt enemmän pisteitäkin, niin huonoa miehen puolustaminen ajoittain oli.

    Muutenkin sanoisin Montourin käyrän osoittaneen ylöspäin, jopa tämän kaudenkin mittapuulla. Vaikka Panthers peli nyt vähän huonommin menikin. Puolustukseksi todettakoon pelin olleen varmaan kauden huonon myös koko joukkueelta.

    P.s. Yhdeksään peliin 3+2 ja 22 laukausta. Ei ne ihan peruspakin lukemia ole.
     
  17. ZayWest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Käännettävät rotsit, Ducks
    Lainaus:
    No mitä arvelet jos seuraan pelejä Vatasen vuoksi ja sitä kautta pakiston otteita?

    En tiedä ymmärsitkö vai halusitko ymmärtää minut väärin, mutta Montourin kannalta on tärkeää saada valmennusta kokonaisvaltaisen pelin suhteen. Vai onko hän mielestäsi nyt täysin valmis NHL-pelaaja? Kommenttini oli positiivinen kannanotto ja pidän tärkeänä että montourit ja vataset koulitaan niin hyviksi pelaajiksi kuin he voivat olla. Kirjoitin myös että pakin kiistattomien vahvuuksien ei tarvitse kadota vaikka peliin kokonaisvaltaisuutta haetaan. Ei kadonnut Samiltakaan kausilla 14-15 ja 15-16.

    Heitetään pari Vadun herkkupalaa niiltä kausilta kun kokonaisvaltaisuutta oli vahvuuksien lisäksi. Linkit youtubeen.

    Vatanen Scores on Nice Rush to Tie the Game vs Arizona - YouTube

    Sami Vatanen buries the rebound after fancy moves - YouTube
     
  18. Largo Jäsen

    Lainaus:
    En vain ymmärrä mihin kuurille Brandon pitäisi laittaa. On ollut Ducksin paras puolustaja alkukauden ja kehittynyt kokonaisvaltaisesti todella paljon. Ja on täysin valmis NHL-pelaaja, ainakin siinä määrin ettei hullukaan häntä AHL:ään laittaisi. Kehitystä varmasti tapahtuu vielä, varsinkin puokustuspäässä, mutta en halua keskittymisen olevan siinä, vaan enemmän Erik Karlsson tyyppiseen pelaamiseen. Hyvällä sijoittumisella pärjää jo hyvin pitkälle ja siinä on vielä tekemistä. Pelejä pelaamalla sen oppii, ihan niin kuin Vatanen ja kaikki muutkin. Sitten on noita Doughtyn kaltaisia luonnonoikkuja, jotka hallitsevat kokonaisvaltaisen pelin jo alle 20-vuotiaina. Se vaan on harvinaista. Ensi kaudella Montour on viimeistään meidän ykköspakki. Anaheimin kannalta on vain positiivista, ettei meidän ykköspakin tarvitse pelata 28 minuuttia illassa ja olla alivoimalla sekä ylivoimalla jäällä. Meillä on myös Vatanen, Lindholm, Fowler ja Manson. Tästä hetkestä pitää nauttia. Tai siis siitä hetkestä kun joskus nämä kaikki on samaan aikaan kokoonpanossa.
     
  19. Noppa10 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Toronto Maple Leafs
    Lainaus:
    Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu, mutta ei varmaan muutenkaan ole ihan viisasta Ducksin kannalta alkaa tässä puolustajakadossa Montourin otteita korjaamaan. Jos kerran hyvin skulaa, niin antaa mennä vaan. Sen verran reikäinen on pakisto tällä hetkellä, että Montourin kohdalla kannattanee siis noudattaa vanhaa kliseetä "if it aint broken, don't fix it"...

    Ja lähinnä viesti oli kohdistettu ZayWestille, vaikka Largoa lainasinkin...
     
  20. ZayWest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Käännettävät rotsit, Ducks
    Lainaus:
    Olemme siis aika samoilla linjoilla, eli rauha maassa? Kuurini tarkoitti sitä että pakki löytää tasapainon ja valmiuden pelata oletusarvoisesti 100 peliä kaudessa mahdollisimman vahvasti. Pahoittelut että ilmaisin itseäni huonosti.
     
  21. ZayWest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Käännettävät rotsit, Ducks
    Lainaus:
    En mielestäni vaatinut Montouria nyt millekään kuurille vaan samaa mitä Vatasen kohdalla tehtiin. Käydään kehityskohteita läpi kesällä ja luodaan valmiutta pelata iso määrä pelejä hyvällä tasolla. Pahoittelut sinullekin huonosta ilmaisustani.
     
  22. Largo Jäsen

    Lainaus:
    Ollaan samoilla linjoilla. En tahallisesti ollut mitenkään vihamielinen, ihan vaan Montourin pelejä hieman enemmän nähneenä valaisin asiaa. Tuohon 100 peliin kaudessa tottuminen vaatii juuri sen. Montourilla ei vielä ole edes täyttä kautta alla ja työ hänen kohdallaan ln varmasti kesken. Positiivista on nuo hänen hyvät otteet. Montouriin on myös vaikuttanut pakkikaveri Beaucheminin heräily.
     
  23. ZayWest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Käännettävät rotsit, Ducks
    Lainaus:
    Hienoa ja olen kyllä otteluraporttisi lukenut. Veljeilen vielä sen verran että kiitän niistä. Yritin vain huonolla menestyksellä kertoa että Ducks osaa kehittää nykykiekkoon soveltuvia mickeymouse-pakkeja ja siksi on tärkeää että Montouria kehitetään peleistä tulevan kokemuksen lisäksi. Tiedän jo tältä istumalta että Montour on helvetin taitava pakki ja tuollaista tulee hyödyntää kentän jokaisella osa-alueella, tilanteessa kuin tilanteessa. Se ei kuitenkaan synny niin että annetaan täydet vapaudet. Siksi nostin Vadun esiin. Hänen yhden kesän kehitys oli huikeaa ja siitä seurasi paljon hyvää. Valitettavasti luonne nykyisellään on mitä on. Ehkä skarppaa kun taas peleille pääsee.

    Heitän sinulle vielä että miten näet Kossilan? Olisiko aineksia ottaa nelonen haltuun?
     
  24. Largo Jäsen

    Lainaus:
    Otanta on vielä pieni, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Nelonen on ollut tehokas, mutta myös hoitanut sitä omaa rooliaan. Kossila on Rasmussenia parempi, mutta se ei paljon vaadi. Näkisin Kossilalla olevan vielä pelillistä upsidea sen verran, että ensi kaudella voi ottaa jopa kolmosen haltuun. Ainakin tällä hetkellä tuo nelonen toimii nimenomaan tuossa muododossa ja en lähtisi sitä hajoittamaan. Enkä oikeastaan näe miksi edes hajoittaisi.
     
  25. Largo Jäsen

    Eric kertoilee Vatasen olevan tänään kokoonpanossa. Myös Miller kokoonpanossa, Gibbyn kakkosena. Jaycob Megnan parina Vatanen, eli Holzer scratchina.