Anaheim Ducks 2012-2013

  • 510 107
  • 987

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Koko kausi siellä olisi minulle pieni yllätys, koska yhdensuunnan sopparilla meillä on jo kuusi "varmaa" kaveria muodostamassa puolustuksen rungon.

Edessä vain on kuusi (6) yhdensuunnan miljoonasoppareilla operoivaa puolustajaa.

Tähän on nyt pakko puuttua, sillä näissä viesteissä on kuitenkin pieni virhe. Sillä Anaheimissa on vain 5 puolustajaa yhdensuuntaisella "miljoona"sopimuksella, ja Fowler pelaa ensi kaudella vielä tuloskassopparinsa viimeistä vuotta.
Fowlerin voi siis heittää AHL:n puolelle "kehittymään", jos kävisi niin että muut(Vatanen/Lindholm/molemmat) on miestä parempia.
Käytännössähän näin ei tule tapahtumaan(vaikka nämä kaverit olisivatkin Fowleria parempia), ja näinpä Vatanen pelaa AHL:ssä ja Lindholm lähtee takaisin Ruotsiin. Ainakin ilman loukkaantumisia.

Boldaukset omia...
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Fowlerin voi siis heittää AHL:n puolelle "kehittymään", jos kävisi niin että muut(Vatanen/Lindholm/molemmat) on miestä parempia.

Täsmennetään sen verran, että Fowlerin pitäisi kulkea waivereitten kautta, joten käytännössä tätä ei siis voi enää heittää AHL:n puolelle kehittymään. Kaksisuuntainen sopimus kun ei tunnetusti vaikuta pelaajan waiver-statukseen.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Täsmennetään sen verran, että Fowlerin pitäisi kulkea waivereitten kautta, joten käytännössä tätä ei siis voi enää heittää AHL:n puolelle kehittymään. Kaksisuuntainen sopimus kun ei tunnetusti vaikuta pelaajan waiver-statukseen.

I'll get my goat...

Mutta mitä tulee tuohon "tunnetusti" osuuteen. Niin puhu vain omasta puolestasi. 99% lätkänseuraajista(mutu) on aivan yhdentekevää mitenkä pelaajien waiver-status määrittyy. Ja minä kuulun tuohon valtaosaan lätkänseuraajista.
 
Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Tähän on nyt pakko puuttua, sillä näissä viesteissä on kuitenkin pieni virhe. Sillä Anaheimissa on vain 5 puolustajaa yhdensuuntaisella "miljoona"sopimuksella, ja Fowler pelaa ensi kaudella vielä tuloskassopparinsa viimeistä vuotta.

Juu no hyvä että korjasit. Ei näitä merkityksettömiä lillukanvarsia tule aina ajatelleeksi. Eli joukkueessa on siis tällä hetkellä viisi kaveria yhdensuunnan sopparilla + Fowler, jotka sen rungon muodostavat. Vatasen ja Lindholmin kannalta tarkoittaa, että murtautuakseen sinne joku/jotkut yhdensuunnan sopparilla pelaava(t) täytyy tiputtaa pois pelaavasta kokoonpanosta. Ja Fowlerilla turha spekuloida sen enempää, hän kun pelaa satavarmasti terveenä ollessaan koko kauden ykkös -tai kakkosparissa + ainakin ylivoimat päälle.
 
Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Mitä nyt noihin Vatasen mahdollisuuksiin tulee, niin vaikuttaa aika pitkälti loukkaantumisten paikkaamiselta tämän kauden osalta. Tietysti jos leirillä/harjoituspeleissä dominoi, saattaa Lydman liikkua, ja paikka avautua, mutta en oikein jaksa uskoa siihen. Pientä roolia siis voi olla tarjolla jo ensi kaudella, mutta varsinaiseen läpimurtoon en oikein usko. Eikä se NHL-paikka ole mitenkään taattu vaikka loukkaantumisia tulisikin, koska samoista paikoista kuitenkin kamppailevat myös AHL-jyrät Guenin ja Smaby. Tosiaan vähän liian aikaista sanoa, mitä todella tulee käymään. Toivottavasti Sami tekee hyvän vaikutuksen valmentajiin, ja lyö läpi jo ensimmäisellä kaudellaan P-Amerikassa.
En rupea ennustamaan mitään, mutta puolustuksen tilanteen voisi järkeillä esim. näin. GMBM:n kommenttien mukaan tulevalle kaudelle haetaan kunnon veteraanipuolustusta Fowlerin ja Sbisan ympärille, koska viime kaudella he joutuivat vähän turhan isoon rooliin heidän ikäänsä nähden. Nythän kaikki muut puolustajat joukkueessa ovat yli kolmikymppisiä. Tästä voisi päätellä, että ensi kausi mennään näillä, ja Vatanen kasvaa vielä korkoa AHL:n puolella. Vuoden päästä Sbisa ja Fowler ovat sitten vuoden kokeneempia, ja kauden 13-14 aikana Sbisa täyttääkin jo 24. Siinä vaiheessa Sbisakin voidaan kai lukea veteraaniksi, kun otteluitakin on tuolloin jo lähemmäs kolmesataa pelattuna. Tällöin missään vaiheessa ei tule tilannetta, jossa puolustus koostuisi kolmesta liian nuoresta pelaajasta. Sitten on tietysti Hampus Lindholm tulossa, mutta siihen en ota kantaa, tässä kun oli kyse Vatasesta. :)

Hampus Lindholm on kyllä ihan mysteeri minulle ja kuullostaa lähinnä skouttiosaston ja Murrayn yhteiseltä aivokuolemalta. Miestä on mainostettu jonkun skoutin toimesta (varmaan Lindholmin isäukko) seuraavana Niklas Lidströmina, mutta tällä hetkellä näytöt ovat lähinnä pyörätestistä ja parin pisteen tekemisenä Allsvenskanissa. Tehoja ei ole tullut lähes missään sarjassa ja silti täälläkin jotkut höpisevät miehestä kiekollisena puolustajana?

Siis mistä vitusta te revitte näitä juttuja? Jostain prospectleiriltä, kun on tehnyt yhden rankkarimaalin vai polkenut taas vo2-testissä kovan tuloksen? No saapa nähdä mihinä tämä ruotsalainen uskovainen poika päätyy. Tällä hetkellä itsessäni aiheuttaa lähes oksennusrefleksin, että joku voi asettaa Sami Vatasen tämän hetken parhaimman suomalaispuolustajan Euroopassa samalle viivalle Hampus Lindholmin kanssa. Ei saatana!!
Muut kirjoittajat ovat jo hyvin todistelleet, miksi Lindholmia pidetään niin kovana lupauksena. Sen verran voisin lisätä, että katsopa vaikka NHL.comin sivuilta Alex Ovechkinin tilastot esimerkiksi hänen draftivuodeltaan. Kai ne scoutit jotain osaa, kun tuokin 13 maalin mies kykeni neljä vuotta myöhemmin tekemään NHL:ssä 65 häkkiä?
 
Ei tosiaankaan, mutta jos puhutaan kiekollisesta puolustajasta, niin luulisi, että puheet korreloituisi myös statistiikan puolella. Seurataan jännityksellä mitä tästä kehkeytyy..

Sinä se et tosiaankaan taida seurata pelaajia mitenkään muuten kuin tilastojen kautta, vai kuinka? Kun nyt näitä Lindholmin heppoisia tilastoja haluat korostaa, niin vilkaise vaikkapa Kimmo Timosen tilastot hänen varausta edeltävältä kaudelta. Tietysti vastaavia olisi kymmeniä, mutta ajattelin ottaa helposti lähestyttävän esimerkin, sillä luullakseni tiedät Timosen ja hänen uransa ennestäänkin.
 
Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
JOS ruotsalainen onnistuu murtautumaan ankkojen vakituiseen kokoonpanoon jo heti ensimmäisellä vuodella ja jotenkin samalla vaivuttamaan Vatasen AHL:n puolelle, ei auta kun nostaa hattua, ja samalla päivitellä, miten ruotsalainen prospect-tuotanto on näin laadukasta, vai kerrassaan yliarvostettua.

Tuleva kausi näyttäköön suunnan, suurella mielenkiinnolla kumpaakin seuraten, ja samalla totta kai perinteinen kunnioitus Teemulle.
 
FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Kun nyt näitä Lindholmin heppoisia tilastoja haluat korostaa, niin vilkaise vaikkapa Kimmo Timosen tilastot hänen varausta edeltävältä kaudelta. Tietysti vastaavia olisi kymmeniä, mutta ajattelin ottaa helposti lähestyttävän esimerkin, sillä luullakseni tiedät Timosen ja hänen uransa ennestäänkin.

On tosin vähän eri asia varata pelaaja 6th overall kuin 10. kierroksella... Ei se kuitenkaan sitä tosiasiaa poista, etteikö Lindholmista voisi Timosen kaltaista uraa luoda (vaikka vaikuttaakin vähän erityyppiseltä pelaajalta). Voihan teoriassa vaikka jostain koko kauden B-junnuissa kiikaritehoilla pelanneesta kehittyä samanlainen. Pointtina oli, että häntä tuskin varattaisiin top-10:ssä.
 
Sinä se et tosiaankaan taida seurata pelaajia mitenkään muuten kuin tilastojen kautta, vai kuinka? Kun nyt näitä Lindholmin heppoisia tilastoja haluat korostaa, niin vilkaise vaikkapa Kimmo Timosen tilastot hänen varausta edeltävältä kaudelta. Tietysti vastaavia olisi kymmeniä, mutta ajattelin ottaa helposti lähestyttävän esimerkin, sillä luullakseni tiedät Timosen ja hänen uransa ennestäänkin.

Sinä et taida sitten seurata yhtään niitä tilastojakaan, kun et huomaa, että Timonen varattiin NHL:ään numerolla 250. Lindholm varattiin kuudentena, joten miehestä pitäisi periaatteessa skouttien mielestä tulla n. 42 kertaa kovempi puolustaja kuin Timosesta varausvuonnaan.

Edelleen ihmettelen vaan kuinka pystymetsästä tämä mies repäistiin, tuntuu vähän sellaiselta lets hope-tapaukselta.
 
Miten se varausnumero tähän liittyy? Sen verran olin löytävinäni sinun viestistä pointin (vai oliko sellaista?), että mielestäsi hänestä ei voi tulla kovaa tekijää NHL:ään, koska tilastot... Annoin sitten vain toisenlaisen esimerkin. Kuten sanoin, niin vastaavia esimerkkejä on lukuisia.

PS. Olipa tosiaan todella pystymetsästä vedetty. Suunnilleen kaikki vakavasti otettavat tahot pitivät häntä ennakkoon ykköskierroksen varauksena.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves

Toki voi tulla hyvä tekijä änärissäkin, mutta on se silti aika kova ottaa noilla näytöillä numerolla kuusi, kun taas joku Timonen otettiin ties millon, joten huono esimerkki. Sitten Timonen kävisi hyvin jos hän Hampus olisi varattu jollain alemmalla kierroksella, vaikka silloin kukaan ei purnaisi, mutta itse ainakin ymmärrän niitä joita vituttaa tuo valinta, koska kyllä se aika kova riski oli käyttää nimenomaan kuudes vuoro. Sen takia myöskin hänestä odotetaan hieman enemmän, mitä Timosesta on aikoinaan odotettu.
 
Minusta Timonen käy oikein hyvin esimerkiksi kiekollisesta puolustajasta, jolla on heikot tilastot. Vai eikö Timosestakaan saanut puhua kiekollisena pakkina silloin kun hänet varattiin, koska tilastot...?

Ja mitä tarkoitat "noilla näytöillä"? Jos puhut tilastoista, niin sitten keskustelua on turha oikeastaan jatkaa, koska sitten jäämme pyörittämään samaa levyä yhä uudelleen ja uudelleen.
 
PS. Olipa tosiaan todella pystymetsästä vedetty. Suunnilleen kaikki vakavasti otettavat tahot pitivät häntä ennakkoon ykköskierroksen varauksena.

On se melko pystymetsästä jos nousee yhtäkkiä lähes 20 sijaa.

Ja pointtini varausnumeron suhteen, että miehellä on kuitenkin sitten huikeammat odotukset, koska kyllähän jokaisen ykköskierroksen varauksesta odotetaan vakiomiehistön miestä, mitä esim. Timosesta ei tosiaankaan odotettu.

PS. Moi Hampus
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Minusta Timonen käy oikein hyvin esimerkiksi kiekollisesta puolustajasta, jolla on heikot tilastot. Vai eikö Timosestakaan saanut puhua kiekollisena pakkina silloin kun hänet varattiin, koska tilastot...?

Toki saa, mutta koita nyt ymmärtää se, että Timonen varattiin paskoilla statseilla ties millä numerolla, kun Hampus taas numerolla KUUSI!! Sen takia se on ihan eri juttu ja edelleenkään ei ole kyse siitä etteikö hän voisi nousta Timosen kaltaiseksi pakiksi, mutta olihan tuo nyt helvetinmoinen riski ottaa hänet numerolla kuusi, kun silloin oli vapaana vielä vaikka ketä.
 
Sinulta ainakin näyttää hukkuvat pointtini ihan kunnolla. No vaihda Timosen tilalle vaikkapa koodinimi "Jonas Brodin" ja mieti asiaa uudestaan. Menen nyt nukkumaan, mutta voin jatkaa aiheesta huomenna jos sille on tilausta.

Niin mitkä näytöt? Toivon, että mietit tuohon hyvän vastauksen huomiseen mennessä. Äläkä sano, että mutta kun tilastot...
 
Tilastoilla ei ole tässä mitään tekemistä, vaan sillä mitä hänestä tiedän ja mihin hänet oli rankattu ja se ei kuitenkaan ollut sijalle kuusi, vaain ehkä sinne 20 paikkeille. Sen takia häneen kohdistuu älyttömät odotukset, kuten esimerkiksi Timoseen silloin ei. Ja Brodin ei toimi täysin yksi yhteen sen takia, että oli pelannut jo kauden Elitserieniä, kun taas Hampus vain Allsvenskanissa, mikä on kuitenkin pikkaisen heikompi sarja kun Elitserien. Ensikausi varmasti kertoo jo paljon miten hän esiintyy Elitserienissä, koska sinne varmasti hän ensikaudeksi päätyy. Ja niin kuin olen sanonut, niin hänestä voi tulla todella kova, mutta kutos varaus oli ennakkoon lähes jokaisen lätkää seuraavan mielestä liian korkea, niinkuin myös jokainen draft ranking sen kertoi. Ja korostan vielä sitä, että nimenomaan kyse tässä on siitä, että hänet varattiin niin korkealla vuorolla, mikä tuli kaikille muille paitsi Anaheimin johdolle täytenä yllätyksenä, vai odotitko itse hänen nimensä kuuluvan ennen nro 15? Siitä ei ole kysymys, etteikö olisi lupaava, mutta ei omissa silmissäni noin lupaava, että varataan jo kuudentena.
 
Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Hockeydb, Eliteprospcets, teksti-tv... on ne tilastot vaan hieno asia!

Tilastot on kiva apuväline, mutta ei mikään hemmetin orjallinen ohjenuora silloin kun arvioidaan pelaajia. Itse olin varmasti monen muun Ducks-fanin tavoin muutaman päivän hieman hämilläni Lindholmin varauksesta. "Tämähän on perkele sellainen kaveri, joka on pelannut allsvenskania viime kaudella, jonka tilastoissa ei liikoja numeroita vilise ja josta juuri kukaan ei ole kohissut draftin alla". Vei jonkun aikaa päästä yli tästä "shokista", koska odotuksissa oli aivan jotain muuta ekalta roundilta.

Kun hieman viitsii oikeasti ottaa myös ihan omatoimisesti selkoa asioista, saattaa yllättyä positiivisesti. Näin kävi ainakin allekirjoittaneelle case Hampusin osalta. Ei tämä junnu ole mikään turha kaveri. Ai miksi ei ole? Henkilökohtaisesti olen jo sanottavani hänestä tässä topikissa sanonut ja odotan pojan osoittautuvan vielä varausnumeronsa arvoiseksi. Samanlaista perehtymistä suosittelen myös muille, jos nyt joku Ducks-fani vielä ajattelee negatiivisesti tästä kaverista. Ainoa, mikä itselläni edelleen hieman harmittaa on sentterin skippaaminen draftin ykkösroundilla. Mutta missään nimessä huonovaihtoehto ei ollut varata puolustajaa, koska alakertaan tarvitaan myös tulevina vuosina uusia ja isoja tekijöitä. Voihan se jopa olla, että tämä veto osoittautuu pidemmän päälle paremmaksi ratkaisuksi kuin esimerkiksi Forsbergin tai Grigorenkon varaaminen. Aika näyttää millaiset urat nämä pojat tulevat tekemään.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves

Joo siis en itsekään mitenkään tuomitse/tyrmää kyseistä pelaajaa, mutta itse pidän vain tuota kuudetta vuoroa aika kovana, mutta kuitenkin kova lupaus on myös tässä kyseessä. Ja itselleni toki on aivan sama minkälainen pelaaja hänestä tulee, koska en Ducksia kannata, mutta kunhan vain toin oman mielipiteen siitä, että olisi voinut ns. enemmän varman päällekkin varata. Muotoillaan se nyt vaikka noin.
 
FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Eihän Hampuksen tarvitsekaan olla kuin parempi kuin mm. Dumba, Trouba, Määttä, Pouliot, Koekkoek ja Ceci, jotta olisi varausnumeronsa arvoinen näin karkeasti ajateltuna. Tulevaisuudessahan nähdään, miten nämä pelaajat kehittyvät, mutta aika vaikea uskoa, että etenkään sekä Dumbaa että Troubaa parempaa pelaajaa Lindholmista tulee. Vaatimukset ainakin ovat kovat.
 
VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Tässä vielä nuo viimeisimmät Hampuusin rankingit: Craig Button: 10th, ISS: 19th, Hockey Prospectus: 16th, NHLNumbers: 16th & The Scouting Report: 13th, Bob McKenzie 15th.

Eli maksimissaan n. 10 sijaa sitä nousua noihin sitten tuli. Ja Hampus ilmeisesti oli muutamalla muullakin joukkueella listoillaan tuossa kärjessä jonka vuoksi Ducks ei uskaltanut treidata alaspäin.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
2012 Draft Lottery Mock Draft

2012 Mock Draft

2012 Final TSN Draft Ranking: 11-20

Tuossa nyt muutamia eri listauksia mistä näkee asiantuntijoiden arvioita siitä millä paikalla mikin pelaaja menee draftissa. Kaikki on tosin TSN:nnän sivustolta, mutta sillä nyt ei luulisi olevan hirveästi merkitystä.
Noissa listoissa Hampus Lindholm on kuitenkin sijoitettu seuraavasti: 12, 12, 15.
Sijalle 6 on noista listauksista toki matkaa, mutta ei mies kuitenkaan noiden listausten perusteella mitenkään täysin puskista tullut. Ja sillä etten minä ja suurin osa muista olevinaan jääkiekkoa tarkasti seuraavista ei tuntenut miestä ennen draftia, ei meinaa sitä etteikö ne ihmiset jotka saavat palkkansa näiden pelaajien seuraamisesta olisi jotain positiivista näiden otteissa nähnyt.

EDIT: Saman asian toistoa, mutta jääköön nyt tähän kuitenkin.
 
Noob

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Ja Hampus ilmeisesti oli muutamalla muullakin joukkueella listoillaan tuossa kärjessä jonka vuoksi Ducks ei uskaltanut treidata alaspäin.

Fletcherin ilme oli kyllä melko priceless (vittuuntunut ilme ja iso ratas löi tyhjää) Lindholmin mentyä juuri nenän edestä ja tuli heti mieleen, että Hampus oli se kaveri jonka Wild halusi ja uskoi miehen olevan vielä 7. vuorolla vapaana. Tämä tietenkin pelkkää spekulointia.
 
Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Fletcherin ilme oli kyllä melko priceless (vittuuntunut ilme ja iso ratas löi tyhjää) Lindholmin mentyä juuri nenän edestä ja tuli heti mieleen, että Hampus oli se kaveri jonka Wild halusi ja uskoi miehen olevan vielä 7. vuorolla vapaana. Tämä tietenkin pelkkää spekulointia.

Flectherin ilme nyt muutenkin tuntuu olevan melko priceless aina noissa draft-tilaisuuksissa. Ilmeisesti pisti vituttamaan kun joutui tällä kertaa tyytymään Dumbaan.

Ei vaan, mielestäni taas Wildin kannalta ihan hyvä homma, että juuri Dumba tarttui haaviin. Hän on juurikin sellainen pelaaja, joka sopii Wildin tulevaisuuden suunnitelmiin kuin se kuuluisa nenä käkättimeen. Ja Lindholmiin tutustuttua paremmin täytyy sanoa ihan samaa hänen soveltuvuudestaan Duckseihin. Eli juuri nyt näyttää siltä, että niin Flecther kuin Murraykin saivat juuri oikeanlaisen pelaajan ja voivat varmasti olla valintoihinsa tyytyväisiä.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Sen verran voisin lisätä, että katsopa vaikka NHL.comin sivuilta Alex Ovechkinin tilastot esimerkiksi hänen draftivuodeltaan. Kai ne scoutit jotain osaa, kun tuokin 13 maalin mies kykeni neljä vuotta myöhemmin tekemään NHL:ssä 65 häkkiä?

[OT]En nyt ota kantaa vääntöönne muuten, mutta ihan kohtuullisen rapea heitto puolustella hampuusin tilastoeunukkiutta tällä Ovechkin-esimerkillä. Jannu oli kuitenkin konsensusvalinta ykköseksi (esim. ennen Malkinia) jo pari vuotta ennen 2004 draftia ja pelannut tuossa vaiheessa miesten sarjaa 2 1/2 kautta. Takana toki myös miesten mm-skabat, dominointia U20-kisoissa, U18 piste-ennätys, heti varauksen jälkeen World Cup jne. jne.. Tuolla "vain 13 maalin" draftikaudellakin ko. saavutus sentään riitti edes Dynamon maalipörssin voittoon ja tekihän Ovie 52-maalia heti tulokkaanakin.

Ja nämä siis vain tällä pöhköllä tilastoscouttauksella, jonka lisäksi jokainen tuolloin kiekkoa edes etäisesti seurannut tiesi mikä Ovien odotusarvo oli. Ei siis millään pahalla, muttei...[OT]
 
Viimeksi muokattu:

Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
[OT]En nyt ota kantaa vääntöönne muuten, mutta ihan kohtuullisen rapea heitto puolustella hampuusin tilastoeunukkiutta tällä Ovechkin-esimerkillä. Jannu oli kuitenkin konsensusvalinta ykköseksi (esim. ennen Malkinia) jo pari vuotta ennen 2004 draftia ja pelannut tuossa vaiheessa miesten sarjaa 2 1/2 kautta. Takana toki myös World Cup, parit miesten mm-skabat, joista viimeisimmät piste/peli, dominointia U20-kisoissa, U18 piste-ennätys jne. jne.. Tuolla "vain 13 maalin" draftikaudellakin tuo saavutus sentään riitti edes Dynamon maalipörssin voittoon ja tekihän tuo 52-maalia heti tulokkaanakin.

Ja nämä siis vain tällä pöhköllä tilastoscouttauksella, jonka lisäksi jokainen tuolloin kiekkoa edes etäisesti seurannut tiesi mikä Ovien odotusarvo oli. Ei siis millään pahalla, muttei...[OT]

Tarkoitus oli lähinnä osoittaa kuinka hölmöä pelkkiin tilastoihin tuijottaminen on. Juuri noista listaamistasi syistä kaikki tiesivät Ovechkinin olevan tulevaisuuden tähti, vaikka maaleja ei mitään älytöntä määrää seurajoukkueessaan tehnytkään. Siitähän tässä Hampus -keississä on kyse. Ovechkin oli kaikilla tiedossa, mutta Hampus ei. Ducks päätyi valitsemaan vähän tuntemattomamman pelaajan, ja monella (myös minulla) oli aluksi mitävittua -olo. Sitten tietämättömyyden vuoksi aletaan valittamaan tilastoista. On ihan okei olla epäluuloinen, mutta tässä aiemmin nähtyä raivoamista en ymmärrä alkuunkaan. Toki jos joku on nähnyt häneltä paljon pelejä ja pitää häntä sysipaskana, niin siihen minulla ei ole mitään heittää vastaan.

Minulta löytyy sen verran luottoa Ducksin (ja muiden joukkueiden, joiden listalla Hampus oli korkealla) scouttausosastoon, että en lähde heti teilaamaan erikoisempaa varausta. Tuntuu siltä, että kaikki jotka Hampusin ovat nähneet pelaavan vähänkin enemmän, puolustavat hänen varaamistaan noin korkealla, ja ne jotka eivät ole nähneet (siis he joilla on negatiivinen kuva hänestä), perustavat mielipiteensä tilastoihin. Mitä minuun tulee, en ole nähnyt häneltä yhtäkään peliä, joten en lähde povaamaan hänestä seuraavaa Lidströmiä, mutta en myöskään kyseenalaista varausta. Katsotaan sitten training campin aikoihin tilannetta uudestaan. Järjestetäänkö muuten training campia ollenkaan, jos kausi peruuntuu/aloitus siirtyy?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös