Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

  • 281 975
  • 856

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Toivoisin myös, ettei ketjukoostumuksia liikaa lähdettäisi muuttamaan.

Kakkos- ja kolmosketju toimivat hyvin ja loivat maalipaikkoja yllin kyllin. Viidellä viittä vastaan nämä kaksi ketjua kontrolloivat peliä Slovakiaa vastaan ja kykenivät luomaan paikkoja myös USA:ta vastaan. Puolestani kakkosketjusta voidaan tehdä vaikka ykkösketju ja kolmosketjusta kakkosketju, niin ketjunumeroinnitkin täsmäisivät ketjujen tasoon ihan mallikkaasti.

Jos ketjuja rikotaan, on aina mahdollista, että kahden toimivan ketjun sijaan Suomella ei ole yhtään toimivaa ketjukoostumusta. Jortikka reagoi kolmannessa erässä ketjumuutoksin ja tuloksena tuntui lähinnä olevan se, että vain alkuperäisessä muodossaan ollut kärppäketju toimi ottelun lopulla.

Viidellä viittä vastaan pelaavien ketjujen isomman muokkauksen sijaan miettisin, mitä tuolle ylivoimalle voisi tehdä. Nykyiset koostumukset eivät ole toimineet. Tuo on se osasto, joka eniten kaipaa reagointia.

Ennen kuin tässä panikoidutaan liikaa kannattanee muistaa se, että jatkopeleihin pääsee jokaisesta lohkosta neljä joukkuetta ja Suomi laukoi eilenkin neljä tai viisi kertaa tolppaan. Parilla onnistumisella esim. Saksaa vastaan nuo tolppalaukauksetkin alkavat mennä maaliin asti. Ottelun lopulla Suomella oli jo gorilla selässä ja rentous pelistä katosi, mutta varsinkin ottelun alkupuoliskon esityksellä voidaan edelleen tavoitella menestystä.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Kapanen pois kokoonpanosta! Joukkueeseen ei tarvita yhtään omaan pussiin pelaajaa. Pojalla on aina ollut asennevamma, eikä ole siitä ikinä päässyt eroon. Tuon varauksen jälkeen tuntuu, että kusi on vaan noussut lisää päähän. Isäkin oli ylimielinen jätkä, mutta hän ainakin teki töitä toisin kuin poikansa. Poika kuvittelee olevansa joku Ovechkin, ja voivansa vain surffailla, vaikka taidot ei vät ole lähellekään Ovyä ja Ovynkin kohdalla ovat rajat tulleet vastaan pelinoikomisen suhteen.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Kapanenhan muuten taidettiin arvioida jopa kympin sakkiin ennen viime kesän draftia. Tuo fleguilu ja ylimielisyys nosti sitten roimasti tuota varausnumeroa.

Potentiaalia olisi, mutta jos oma ego menee joukkueen edelle, niin ei voi mitään. Pensin johto voisi vähän yrittää herätellä Kapasta, kun ei siihen kellään muulla näytä olevan munaa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Turhaa panikoitua tappiosta. Tällaisia pelejä sattuu paremmissakin piireissä, niistä on vain noustava. Saksavoitolla Suomi on jatkossa eikä vastus pleijareissa ole ylipääsemätön. Ruotsi on ennenkin kaadettu loistavalla maalivahtipelillä ja mikähän se viime vuonna finaalissa voitettiin.

Häviön syiden etsiskely on turhaa, Suomi oli parempi vaan Fortuna päätti toisin. Yleensä tasaisten joukkueiden kesken onnen vaihtelut ovat tuttua kauraa kisoissa. Toki on huomattava, että joukkueen on koottava itsensä ja uskottava itseensä. Jos tappio alkaa syödä miestä, silloin Suomi on oikeasti kriisissä ja jopa vaarassa pudota. Kaiketi nuorissa myös tuleva isäntämaa voi pudota?

Näyttää myös siltä, että Husso pelaa tärkeät pelit. Saros ei ole viime kisojen vireessä ja kova kilpailu voi vaikuttaa itseluottamukseen. Rantanen näyttää ainoana kykenevän maalintekoon, tähän täytyy saada muutos, Ns. tähtien on lopetettava jännittäminen ja pelattava rennolla fiiliksellä. Ei kai nyt Kapanenkaan noin heikko ole mitä tähänastiset pelit ovat näyttäneet.
 

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos Kapasen peliesityksien taustalla on joko ylimielisyys tai valtavat paineet, veikkaisin vahvasti jälkimmäistä.

Itse suuntaisin katseet ennemminkin turkulaiseen muumioon Jortikkaan jos eilisestä tappiosta yhtä miestä halutaan syyttää. Miehen pitäisi olla ihan jossain muualla kun valmentamassa tätä ikäryhmää.

Kapasta seuranneena olen samaa mieltä. Ilmeisesti aina, jos Kapanen ei pelaa hyvin, hän on ylimielinen. Vaikea ymmärtää mistä tämä olettamus tulee? Ei hän minusta kovin ylimieliseltä ole kentältä näyttänyt koskaan. Itseasiassa ongelma on nyt ennemminkin se, että hän ei ole nyt "ylimielinen". Hän ei pelaa sitä peliä mitä haluaisi. Liekö Jortikka niistänyt pojasta ylimielisyyden vai onko Pohjois-Amerikan paineet viskannut noin ison gorillan selkään. Kapanen keskittyy nyt ihan liikaa siihen, ettei hän puolustaisi huonosti ja samalla hän poistuu omalta mukavuusalueeltaan ja omat vahvuudet jää käyttämättä. Useimmitenhan Kapanen on näissä peleissä näkynyt ketjunsa alimpana hyökkääjänä vaikka hänen luontainen paikkansa olisi ylimpänä. Ja hän ei vaan osaa hyvin sitä rooliaan, joten hän jää vähän tyhmänä palloilemaan hyökkäyksen siniviivalle jne. Se pitäis Suomen kiekkokulttuurissa ymmärtää, että ihan kaikkien hyökkääjien ei tarvii osata puolustaa hirmusen hyvin.
 
Useimmitenhan Kapanen on näissä peleissä näkynyt ketjunsa alimpana hyökkääjänä vaikka hänen luontainen paikkansa olisi ylimpänä. Ja hän ei vaan osaa hyvin sitä rooliaan, joten hän jää vähän tyhmänä palloilemaan hyökkäyksen siniviivalle jne. Se pitäis Suomen kiekkokulttuurissa ymmärtää, että ihan kaikkien hyökkääjien ei tarvii osata puolustaa hirmusen hyvin.

Ei tarvitse, ei - mutta silloin tulosta pitää tulla siellä toisessa päässä, turnauksessa etenkin. Plain & simple.
Nyt ei puhuta joka matsin ratkomisesta tms. utopistista, mutta kun kerran normaalikaan puolustuspeli ei onnistu/kiinnosta, sellaisen kärkipelaajan on vaan pakko kyetä pätemään hyökkäyspäässä. Eikä jumalauta ainakaan saisi sotkea muidenkin tekemistä, kuten nyt pahimmillaan tapahtuu.

Paineita on joo ja vammoistakin on huhuiltu, mutta häijympi voisi tokaista, että tervetuloa todellisuuteen ja sitä saa mitä tilaa; nyt ei olla kotikylän suojissa (monessakin mielessä). Frölundaan kasvamaan lähtenyt Lehkonen jr on toki erityyppinen pelaaja, mutta jokainen voi halutessaan verrata, kumpi näistä pojista pystyy kantamaan vastuuta tiukoissa paikoissa ja on mennyt potentiaaliinsa nähden enemmän eteenpäin tällä kaudella.

Eilisestä matsista on sanottu kaikki tarpeellinen; eipä siinä muuta kuin että ihan itte tössittiin. Aikaa asian hautomiseen ei ole, mutta pelin perusasiat ovat kuitenkin jengoillaan. No panic.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
mutta pelin perusasiat ovat kuitenkin jengoillaan. No panic.

Vain suomalainen voi unohtaa maalinteon pois pelin perusasioista. Se on nyt tällä hetkellä näiden kisojen osalta reilusti yli parikymmentä loistavaa maalintekopaikkaa, joista tuloksena yksi pienimuotoinen slovakkivahdin imaisumaali. Tämän lisäksi saatiin yksi onnenkantamoinen Yhdysvaltoja vastaan. Olisi syytä kyllä vähän panikoida, eikä pelkästään näiden kisojen osalta, vaan vähän laajemmassakin mittakaavassa,
 
Vain suomalainen voi unohtaa maalinteon pois pelin perusasioista.
Olisi syytä kyllä vähän panikoida, eikä pelkästään näiden kisojen osalta, vaan vähän laajemmassakin mittakaavassa,

Tuota... en oleta, että yksittäisen nimimerkin jorinat jollain nettipalstalla ovat muistissa. Mutta sanotaanko vaikka, että maalinteko pelin ykkösasiana ja se, miksi Suomessa ei sitä osata/opeteta/arvosteta, ei itselle varsinaisesti ole "unohtunut" asia (noin 30 vuoden eri vinkkelien perspektiivillä).

Noiden pentujen kanssa (kuten ei kenenkään btw yhtään missään arvoturnauksessa) ei vaan auta jaanata mitään "laajempia mittakaavoja" - ei ole aikaa. Ja ne sentään laukovat, loputtoman kulmiin pakenemisen, nysväilyn, neppailun, peruuttelun, vastuunsiirron jne. suomalaisten helmasyntien sijaan. Se, että vetojen laatu on liian usein mitä on, on toinen juttu... mutta ei tässä viitekehyksessä isommin korjattavissa.

Totta helvetissä viimeistelyn ja yv-pelin on parannuttava; jotain Ruotsia saati Kanadaa vastaan moiseen tuhlailuun ei varsinaisesti ole varaa. Mutta tolppa sisään, tolppa ulos on näissä rypistyksissä realiteetti, jonka kanssa on elettävä. Muidenkin joukkueiden.
 
Viimeksi muokattu:

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Kyllähän Kapanen on ollut surkea, mutta niin on ollut koko ykkösketju kokonaisuudessaan. Siinä missä Kasperi on ollut jäällä eksyneen oloisena, niin vastaavaa on nähty myös Lehkoseltakin. Kummallista että Suomen alemmat ketjut ovat olleet niitä, jotka ovat saaneet peliä luotua viisvitosella ja pidettyä joukkueen mukana kun taas tulosvastuulliset ovat olleet huonoja. Mistä se sitten kertoo? Onko roolitukset kunnossa? Entä pelitapa ylempien kenttien osalta?

Edelleen ihmettelen Jortikan pestaamista näin tärkeän projektin vetäjäksi. Menneisyys on hänen kohdallaan hieno, mutta nykymeriitit...
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Turhaa panikoitua tappiosta. Tällaisia pelejä sattuu paremmissakin piireissä, niistä on vain noustava. Saksavoitolla Suomi on jatkossa eikä vastus pleijareissa ole ylipääsemätön. Ruotsi on ennenkin kaadettu loistavalla maalivahtipelillä ja mikähän se viime vuonna finaalissa voitettiin.

Jep, ei todellakaan mikään katastrofi-tilanne vielä - kuten monet ovat sanoneet niin melko tyypillinen Suomen peli noin aikuistenkin tasolla. Mitään ei ole tässä menetetty.
 

JPL

Jäsen
Lehkosen ja Kapasen erottaa kyllä se, että Lehkonen kuitenkin yrittää pelata suoraviivaisesti (ei tosin ole onnistunut). Kapanen neppailee ja yrittää vissiin tehdä jotain highlight maaleja, että saisi scouteilta plussia papereihin. Ei vain taida enää autaa pari pientä pystyviivaa, kun ne häviää sen yhden pitkän poikkiviivan kohinaan. Pitäisi jonkun tiputtaa poika maan pinnalle... aivan kauhean näköistä ylimielistä kikkailua. Kertoohan se jotain, ettei häntä ole valittu kapteenistoon ollenkaan. Eilisessä ottelussa näki että siellä huudettiin naama punaisena jollekkin joukkuekaverille (ei valmentajan suuntaan), kun ei itsellä onnistunut. Ei vaikuta hyvältä - ei ollenkaan.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
No seuraavassa ottelussa Suomi pääsee taas lempi asetelmaansa eli altavastaajan asemaan. Hussolle 65 torjuntaa ja yksi pomppumaali niin valtakunnassa on kaikki hyvin. Suomalaisten puolustukseksi on sanottava, että ei heitä voi tappiosta Kapasta lukuunottamatta hirveästi syyttää, koska eiväthän he Liigassa opi hyökkäämään ja viimeistelemään. Sen sijaan sumputtamisen ja puolustamisen jalon taidon lähes jokainen osaa unissaankin, paitsi se eräs laiskahko superstara.
 

bob barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Itseäni vituttaa suunattomasti MTV joka laittaa tämäntason turnaukseen edelleen jokun Saukkosen selostamaan joka on niin pihalla että oikein hävettää sen puolesta. Ei pysy pelin "kyydissä" ja on tuskaista kuuneltavaa koko ajan. Ei puutu kuin Juha Mieto studiosta !
 
No seuraavassa ottelussa Suomi pääsee taas lempi asetelmaansa eli altavastaajan asemaan. Hussolle 65 torjuntaa ja yksi pomppumaali niin valtakunnassa on kaikki hyvin. Suomalaisten puolustukseksi on sanottava, että ei heitä voi tappiosta Kapasta lukuunottamatta hirveästi syyttää, koska eiväthän he Liigassa opi hyökkäämään ja viimeistelemään. Sen sijaan sumputtamisen ja puolustamisen jalon taidon lähes jokainen osaa unissaankin, paitsi se eräs laiskahko superstara.

Missä sitten oppisivat? Tai no, anna mä arvaan. Kyllähän esim. Julius Honka ja Alex Lintuniemi ovat ehtineet näyttää mitä kanadalaiset kiekko-opit ovat heille tehneet ja verkko heiluu.

Kaikkineen pitää todeta, että eilinen Suomen esitys oli varsin vahva kunhan unohdetaan se perisynti eli maalinteon vaikeus. Pelillisesti Suomi melkeinpä dominoi ottelua alusta loppuun. Laadukkaat maalipaikat olivat Suomelle noin 20 vastaan 2. Tuollaisella hallinnalla ja pelaamisella Suomi kävelee Slovakian yli yhdeksän kertaa kymmenestä. Nyt kävi näin ja onneksi tämä sattui alkusarjan merkityksettömässä ottelussa.

Kanadaa vastaan odotan yhtä vahvaa esitystä ja isäntien haastoa. Onpa ne lukemat mitä tahansa, niin Saksan peli voittamalla ollaan puolivälierissä ja sen jälkeen se on taas peli kerrallaan. Tämä oli toki tiedossa ennen kisojakin.
 
Itseäni vituttaa suunattomasti MTV joka laittaa tämäntason turnaukseen edelleen jokun Saukkosen selostamaan joka on niin pihalla että oikein hävettää sen puolesta. Ei pysy pelin "kyydissä" ja on tuskaista kuuneltavaa koko ajan. Ei puutu kuin Juha Mieto studiosta !

Mun mielestä Saukkonen on nykyään ihan ok. Ei yritä olla mikään koko kansan suosikkiselostaja eikä keksiä väkisin jotain helvetin hauskoja juttuja. Lisäksi ei edes yritä olla mikään jääkiekon superasiantuntija vaan selostaa peliä ja välittää ne asiat mitkä pitääkin. Sitten taas Taivainen oli eilenkin taas monessa kohtaa ihan pihalla kun heitteli niitä kiekkofaktojaan pöytään. Yrittää olla todella kova asiantuntija, mutta kun ei ole.

Molemmissa hyvät ja huonot puolensa enkä kyllä tiedä kuka Maikkarilta pitäisi laittaa tuonne selostamaan, jotta se miellyttäisi enemmän. Mertarantaa nyt ei ainakaan.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No seuraavassa ottelussa Suomi pääsee taas lempi asetelmaansa eli altavastaajan asemaan. Hussolle 65 torjuntaa ja yksi pomppumaali niin valtakunnassa on kaikki hyvin.

Olen nyt viimein tajunnut tämän hieman omalaatuisen asenteesi maajoukkueeseen: ajattelet että suomalainen systeemi on niin mätä, ettei sen tulisi pärjätä. Niinpä sinua jatkuvasti ärsyttää, kun Suomi jatkuvasti kuitenkin pärjää. Kaikella kunnioituksella niin voisit kuitenkin vähän käyttää Occamia ja ajatella, etteipä se systeemi siis ihan niin mätä olekaan vaikka onkin paljon parannettavaa ja paljon epäkohtia. Sitä odottamaasi ja toivomaasi täysromahdusta ei yksinkertaisesti vain ole tulossa, joten on syytä olla ihan tyytyväinen hyviin esityksiin ja samalla sitten kritisoida niitä oikeita epäkohtia, joita siis todellla on.
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Kapanen on lapanen, ehdottomasti ulos kokoonpanosta asennevammoineen. Voisi toimia samalla piristysruiskeena koko joukkueelle. Pelia on myos huomattavasti yksinkertaistettava, maskia maalille niinkuin Slovakia teki aina kahden pelaajan muodossa.

Pelit voi katsella ilmaiseksi TSN kanavalta, mihin loytyy linkkeja nettilahetykset osiossa.

Ps. Sori taas siita, kun aa pilkkuja ei ole taalla palmujen alla olevissa koneissa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kaiketi nuorissa myös tuleva isäntämaa voi pudota?
Ei voi pudota vaan aivan kuten miestenkin MM-kisoissa, on isäntämaa automaattisesti mukana. Olisihan se Kummolalle jo sydänkohtauksen paikka, jos Suomea ei ensi kisoissa nähtäisi.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Viimevuoden menestys pikkuleijonìlta on ilmeisesti saanut luulemaan, että menestys tulee tänäkin vuonna kuin Manulle illallinen? Ei tule! U-20 joukkueen on sisäistettävä itselleen, että työ tulee ennen menestystä ja alettava pelaamaan toisilleen joukkueena yhteen hiileen puhaltaen. Muutkin maat kehittyvät ja osaavat pelata kiekkoa.

Potentiaalia Suomen joukkueella on mihin vain, saako valmennus sen kaivettua esiin? On ratkaiseva kysymys. MM-joukkueen valintoja myös kritisoin, missä on mm. työteliäs Juho Lammikko? Ihmettelen ylipäätään, miksi Jortikka aina yhä uudestaan saa tärkeän u-20 maajoukkueen valmennuspestin kun valmennukselliset näytöt ovat viimeajoilta hänellä heikkoja?

Esim. viimevuonna pikkuleijonat mestaruuteen vieneen Kiven valmentaminen perustuu pitkälti joukkueen ilmapiirin ja hengen luomiseen, Jortsu ei silminnähden tässã ole onnistunut kun joukkueen etukäteen suurimmat tähdet ja syömähampaat alisuorittavat ja näyttävät pelaavan lähinnä itselleen NHL- tarkkailijat mielessään. Ei näin poijat!
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Onneksi Kapanen loukkaantui edes ennen viime vuoden kisoja. Se taisi pelastaa Suomelle MM-kullan. Ei voi voittaa jos joukkueessa on tuollaisia elvistelijöitä. Ja jos siellä on oikeasti joku vamma taustalla mikä toimii esteenä täysivaltaiselle pelaamiselle niin mies pitäisi lyödä katsomoon välittömästi.
 
Viimeksi muokattu:

Claymore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aina ei voi onnistua, mutta tuossa on kyllä totuuden siemen kun Kärppien juniorijoukkueissa on liian usein käytössä sääntö, ettei läpiajostakaan saa laukoa vaan hyökkäysalueella on syötettävä kaksi kertaa ennen kuin saa yrittää maalintekoa....
Siis oikeasti....???
 

Barney

Jäsen
Itseäni vituttaa suunattomasti MTV joka laittaa tämäntason turnaukseen edelleen jokun Saukkosen selostamaan joka on niin pihalla että oikein hävettää sen puolesta. Ei pysy pelin "kyydissä" ja on tuskaista kuuneltavaa koko ajan. Ei puutu kuin Juha Mieto studiosta !
No mielummin Saukkonen kuin Taivainen. Taivainen yrittää leikkiä jotain asiantuntijaa aika rajallisilla eväillä, ei tunnistanut pelaajia kentällä olleenkaan viime vuoden kisoissa ja toistelee jatkuvasti samoja heittoja kuten esimerkiksi "nuoret leijonat". Aivan äärimmäisen rasittavaa kuunneltavaa, ja viime vuoden tuomari-itku meni kategoriaan "Mertatanta". Ei Saukkonenkaan mikään hyvä selostaja ole, mutta kertaluokkaaa parempi kuin Taivainen.

Tuli muuten mieleen tässä keskustelu, jossa keskusteltiin ennen kisoja Mikko Rantasesta. Eihän Rantasesta pitänyt olla mitenkään ratkaisurooliin, koska eihän se ole Liigassakaan tehnyt kuin yhden maalin. Kaksi peliä takana ja molemmissa Suomen paras hyökkääjä ja tehnyt joukkueen kaikki maalit. On se kova. Varausnumero nousee kohisten, ja peli on valovuoden edellä verrattuna tuohon meidän kärkihyökkääjä Kapaseen. Eiköhän Kapasen suurimmat ongelmat ole tällä hetkellä pään sisällä. Epäonnistui viime vuonna U18-kotikisoissa ja nyt hänestä odotettiin ykköshyökkääjää näihin kisoihin. Kanadaa (viimeistään Saksaa) vastaan pari onnistumista ja peli on sen jälkeen ihan erinäköistä.

Itse olen vähän ihmetellyt kuinka paljon täälläkin on saanut posia tuo nelosketju. Mun mielestä ei ole kovin hyvät lähtökohdat, jos puolustuspäässä jännittää eniten silloin kun siellä on nelonen askissa. Okei, Rauhala on pelannut erinomaisesti sentterinä voittaen paljon aloituksia ja antaen hyviä niittejä. Mutta Björnisellä ja Ojamäellä on kyllä vielä paljon parannettavaa. Mikä helvetin veto se oli muuten Jortikalta heittää Ojamäki yhdeksi vaihdoksi ykkösketjuun? Todella vaarallinen kiekonmenetys omassapäässä ja meinasi peli ratketa jo siinä. Kyllähän nyt jälkikäteen(kin) voi sanoa, että olisi ehkä kannattanut ottaa se Lammikko ennen Ojamäkeä tai Vähätaloa.

Näen Suomen tilanteen ihan positiivisena ainakin toistaiseksi. USA:n ja Kanadan ollessa samassa lohkossa voidaan olla varmoja, että mahdollisiin puolivälieriin ei tule niin vaikeata vastusta. Ruotsilla ja Venäjällä (jotka ovat Suomen todennäköisimmät vastustajat) on kuitenkin omat heikkoutensa. Suomella on puolustuksen paketti pysynyt ihan hyvin kasassa, kakkos- ja kolmosketju ovat olleet hyviä ja molemmat maalivahdit pystyvät laittamaan puolivälierässä sitten jumalmoodin päälle. Vielä kun ykkös- ja nelosketju heräävät, niin Suomella on pullat erittäin hyvin uunissa.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Viimevuoden menestys pikkuleijonìlta on ilmeisesti saanut luulemaan, että menestys tulee tänäkin vuonna kuin Manulle illallinen? Ei tule! U-20 joukkueen on sisäistettävä itselleen, että työ tulee ennen menestystä ja alettava pelaamaan toisilleen joukkueena yhteen hiileen puhaltaen. Muutkin maat kehittyvät ja osaavat pelata kiekkoa.

Potentiaalia Suomen joukkueella on mihin vain, saako valmennus sen kaivettua esiin? On ratkaiseva kysymys. MM-joukkueen valintoja myös kritisoin, missä on mm. työteliäs Juho Lammikko? Ihmettelen ylipäätään, miksi Jortikka aina yhä uudestaan saa tärkeän u-20 maajoukkueen valmennuspestin kun valmennukselliset näytöt ovat viimeajoilta hänellä heikkoja?

Esim. viimevuonna pikkuleijonat mestaruuteen vieneen Kiven valmentaminen perustuu pitkälti joukkueen ilmapiirin ja hengen luomiseen, Jortsu ei silminnähden tässã ole onnistunut kun joukkueen etukäteen suurimmat tähdet ja syömähampaat alisuorittavat ja näyttävät pelaavan lähinnä itselleen NHL- tarkkailijat mielessään. Ei näin poijat!
Ei joukkueen ilmapiirissä mitään vikaa ole. Jortsukin totesi, että nyt ei ole mitään syytä alkaa paiskomaan tavaroita. Turnaus on kesken. Toki muutoksia tehdään, mutta niin pitääkin tehdä.

Lammikkoa on helppo huudella mukaan. Joku valmentaja olisi valinnut, joku taas ei. Valintaspekulaatioissa on aina kyse maksimissaan 2-3 pelaajasta eri valmentajien välillä.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Pelit on täällä moneen kertaan jo analysoitu, mutta mua ihmetyttää tuo tiettyjen pelaajien mailan jäähän hakkaaminen. Kyllä ne pelimiehet osaa sen syötön jakaa ilmankin, jos haluavat. Ainakaan sen jälkeen ei pitäisi vetää tolppaan, kun puoli maalia on tyhjänä. Ennen vanhaan tuota ei arvostettu pätkääkään, mutta ehkä ajat on muuttuneet.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Siis oikeasti....???
Kyllä, heidän on pakko syöttää läpiajossakin tai jättää kiekko edes taakse. Vaikkei sieltä tulisi ketään.

Kapanen on pelannut aivan liikaa alle odotusten, hänen odotettiin olevan the man. Vielä on toki pelejä jäljellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös