Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 3 636 909
  • 13 635

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Minusta on hyväksyttävää, että entinen kiekkoilija avaa suunsa ja kertoo mielipiteensä asioista. Tällainen teko on kuitenkin riski julkisuuskuvan kanssa, koska kaikki eivät jaa samoja ajatuksia. Selänteen kohdalla ongelma kuitenkin on se, että mikään aiempi teko tai lausunto ei osoita Selänteen olevan yhteiskunnallisesti riittävän pätevä tai kiinnostunut ottamaan kantaa tällaisiin asioihin. Selänne asuu maahanmuuttajana suljetulla asuinalueella Kaliforniassa (eli hän jos joku asuu kuplassa), mikä ei minun mielestäni vakuuta Selänteen olevan oikea henkilö ottamaan kantaa pakolaistilanteeseen tuhansien kilometrien päässä kuplasta, jossa hän asuu.
Milloin ihminen on riittävän pätevä ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin?

En tiedä, pitäisikö edes vastata mitään tähän että Selännekin on maahanmuuttaja. Mieti nyt niillä omilla aivoilla. Kutsuttu ja työperäinen maahanmuutto onkin ihan sama asia kuin lukuisten turvallisten Euroopan ja Lähi-idän maiden läpi sotaa pakeneminen. Ai niin, olisihan siellä Irakissakin ollut paljon niitä turvallisia alueita.
 
Minusta on hyväksyttävää, että entinen kiekkoilija avaa suunsa ja kertoo mielipiteensä asioista.

Ihan aluksi voidaan kysyä, mikä tekee Teemu Selänteestä pätevän politiikan ja yhteiskunnallisen tilanteen kommentaattorin? Mitkä ovat hänen meriittinsä? Vahva tilastollinen ymmärrys? Yhtä hyvin voidaan kysyä, miksi tähtitieteen professori Esko Valtaoja, olisi pätevä kommentoimaan taloudellisia kysymyksiä. On muistettava, että tieteessä harvoin yksilön mielipiteellä on mitään merkitystä. Merkitys on ainoastaan koe-asetelmassa luoduilla tilastoilla.

Jooh, mutta todellinen ongelma tässä on se, että Teemu ei valitettavasti ymmärrä olevansa mielipidevaikuttaja. Iltalehden ja Seiskan otsikoihin perustuvien mielipiteiden julkilausuminen on nykyisessä poliittisessa tilanteessa vähintäänkin erittäin arveluttavaa. Tai oikeastaan tällaiset mielipiteet olisivat ihan ok, jos massalla olisi keskinmäärin hyvä medialukutaito. Mutta kun näin ei tosiasiassa ole, ja _pellejen_ mutuiluun perustuvat lausunnot uppoavat kansaan kuin veitsi voihin, ollaan heikoilla jäillä. "Islamin uskoiset raiskaa.." jne.
 
Eli lyhyesti sanottuna Teemu teki tässä sen virheen, että esitti väärän mielipiteen.
 
Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.

Näin on. Samalla voidaan myös kysyä, miten tavallisella kansalaisella voi olla vielä äänioikeuskin? Sellainen tavan karvahattuhan voi äänestääkin, herran Jumala, jotakuta joka ajaa ihan kelvottomia, aivan vääriä asioita. Kyllä pitäisi mielipidejohtajilla olla vain oikeita mielipiteitä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minusta tämän kohun keskiössä ei ole se, mitä Teemu Selänne saa sanoa. Tottakai Teemu Selänne voi kommentoida mamu-tilannetta, jos todella haluaa.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Eli lyhyesti sanottuna Teemu teki tässä sen virheen, että esitti väärän mielipiteen.

Tätähän me emme voi tietää, sillä emme tiedä mikä Teemun somestrategia on, vai onko sitä ollenkaan.
 
Eli lyhyesti sanottuna Teemu teki tässä sen virheen, että esitti väärän mielipiteen.

Aivan.

Hänen kommenttinsa viittaa pakolaisten tekemiin raiskauksiin. Hän ei ota kantaa, että raiskaukset yleisesti ottaen olisivat tuomittavia. Edelleenkin on tilastollinen tosiasia, että naiset kokevat määrällisesti enemmän seksuaalista häirintää kantasuomalaisten taholta (lähentelyä, perseen puristelua). Itsellä on Kaarlenkadun vastaanottokeskus tossa noin 500 metrin päässä. Yksikään naispuolinen ystäväni ei ole kokenut häirintää mamujen taholta. Viime viikonloppuna suomalainen vakuutusmyyjältä näyttävä henkilö puristi yökerhossa ulkomaalaisen tyttöystäväni takapuolta. Mitä johtopäätöksiä tästä voidaan esittää?
 
Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Jos otat kantaa tässä asiassa, niin on vain kaksi puolta: olet joko rasisti tai suvakkihuora. Välimuotoja ei ole.
Joko rajatkiinni- tai rasmus-ryhmä.

95% suomalaisista haluaa olla hiljaa ja leimautumatta.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisikohan tästä Selänne ja Valavuori jutusta noussut näin suurta kohua jos heidän mielipiteensä olisivat olleet päinvastaisia? Eli jos he olisivat ajaneet ''rajat auki'' -agendaa jota nämä #meillä on unelma -ihmiset ajavat. Jos Valavuori tai Temppa olisivat perustelleet maahanmuuton puolesta, siellä iltapaskat jauhaisi meillä on unelma teemalla, ''Tätä mieltä Teemu on maahanmuutosta'' yms. Hyi saatana.

Lisäksi olisiko jatkiksen päätoimittaja ikinä julkaissut tuota kolumnia ''Selänteen twitter käyttäytymisestä'' jos Teemu olisi ottanut kantaa maahanmuuton puolesta? Ei varmasti. Nyt hän sen teki, koska Valavuori ja Selänne olivat häntä vastaan twitterissä, joku oli hänen maahanmuuton puolesta- mielipidettä vastaan. Again, hyi saatana.
 
Näin on. Samalla voidaan myös kysyä, miten tavallisella kansalaisella voi olla vielä äänioikeuskin? Sellainen tavan karvahattuhan voi äänestääkin, herran Jumala, jotakuta joka ajaa ihan kelvottomia, aivan vääriä asioita. Kyllä pitäisi mielipidejohtajilla olla vain oikeita mielipiteitä.

Kyse ei ole tästä, vaan siitä, että jotkin mutuilut ovat yhteiskunnallisesta näkökulmasta hyvin yksinkertaisesti vaarallisempia kuin toiset.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Minusta tämän kohun keskiössä ei ole se, mitä Teemu Selänne saa sanoa.
No, minusta se oli Wensströmin kolumnin pihvi. Jatkoajan ex-päätoimittaja komppaa Kauppalehdessä. Odotellaan Juha Hiitelän, Jarmo Korhosen, Mikael Hoikkalan ja Matti Liljaniemen ulostuloja.

Wennströmin ja Elon molempien pointti omassa ulostulossaan on se, että Selänteen ei tulisi olla samaa mieltä mistään kuin MV-lehti.

Tuntuu että ihmiset antavat MV-lehdelle vähän turhan ison painoarvon jos mielipiteet pitäisi kalibroida siten etteivät ne koskaan osu MV-lehden rosvosektoriin.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Aivan.

Hänen kommenttinsa viittaa pakolaisten tekemiin raiskauksiin. Hän ei ota kantaa, että raiskaukset yleisesti ottaen olisivat tuomittavia. Edelleenkin on tilastollinen tosiasia, että naiset kokevat määrällisesti enemmän seksuaalista häirintää kantasuomalaisten taholta (lähentelyä, perseen puristelua). Itsellä on Kaarlenkadun vastaanottokeskus tossa noin 500 metrin päässä. Yksikään naispuolinen ystäväni ei ole kokenut häirintää mamujen taholta. Viime viikonloppuna suomalainen vakuutusmyyjältä näyttävä henkilö puristi yökerhossa ulkomaalaisen tyttöystäväni takapuolta. Mitä johtopäätöksiä tästä voidaan esittää?
Loppujen lopuksi raiskaus ja seksuaalinen häirintä kuvaamillasi tavoilla on aika kaukana toisistaan. Sitten voit miettiä sitäkin, että täällä on meitä kantasuomalaisia hieman enemmän mitä ulkomaalaisia ja näihin lukuihin suhteutettuna ulkomaalaisten tai ulkomaalaistaustaisten raiskauksia on todella paljon.
 
Snagari

Jäsen
Jos otat kantaa tässä asiassa, niin on vain kaksi puolta: olet joko rasisti tai suvakkihuora. Välimuotoja ei ole.
Joko rajatkiinni- tai rasmus-ryhmä.

95% suomalaisista haluaa olla hiljaa ja leimautumatta.
Sen takia moni odottaa että "teemuselänteet" alkavat kommentoida tätä tilannetta. Leimaudun ennemmin Teemu Selänteen kanssa samaa mieltä olevaksi kuin rasistinatsiksi.
 
sinikettu

Jäsen
Minusta on todella hienoa, että urheilijatkin uskaltavat tuoda omia mielipiteitänsä esille. Vielä kun poliitikotkin kehtaisivat tallustella saman jonon puolelle. Avoimuus ja kiistanalaisten mielipiteidenkin ulostuonti on mielestäni varsin positiivinen asia yhteiskunnallisesti.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No, minusta se oli Wensströmin kolumnin pihvi...

Minusta taas kolumnin pihvi oli jo pitkään varsin erikoisena jatkunut Selänteen some-käyttäytyminen. Kuten sanottua, niin voi olla että herra W oli väärä ihminen tästä kirjoittamaan.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Onhan tämä nyt naurettavaa pelleilyä. Mikäli Selänne olisi twiitannut "rajoja auki"ja "monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta", niin minkäänlaista kohua ei olisi syntynyt. Mutta kun hän twiittasi ei-sallitun, poliittisesti epäkorrektin kommentin, niin jopa jatkoajan hyvät ihmiset saivat paskahalvauksen. Käsittämätöntä.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Koska herra Wennström tajusi munanneensa pahasti?

Lisätietoa tästä munaamisesta? Wennström epäili, ettei Selänteen julkisuudenhallinta ole nyt ihan hanskassa. Se pitää täysin paikkansa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Minusta taas kolumnin pihvi oli jo pitkään varsin erikoisena jatkunut Selänteen some-käyttäytyminen. Kuten sanottua, niin voi olla että herra W oli väärä ihminen tästä kirjoittamaan.

Plus hänen laajempikin uran jälkeinen "brändäys". Esim. myötähäpeää aiheuttavat selanne.com -nettisivut.

"Luulitteko, että se oli tässä? Luulitteko, että Teemu vetäytyy julkisuudesta, kuten hänen tunnetuin pelikaverinsa Paul Kariya? Olisitteko uskoneet, että 11. marraskuuta 2015, kun Teemun nettisivut julkaistaan, hän on myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa?"

Mitä taas tulee Valavuoreen niin on "hiukan" erikoista että nyt tyyppi uhriutuu sananvapautensa puolesta kun on ensin blokannut noin puolet twitteristeistä.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan tämä nyt naurettavaa pelleilyä. Mikäli Selänne olisi twiitannut "rajoja auki"ja "monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta", niin minkäänlaista kohua ei olisi syntynyt. Mutta kun hän twiittasi ei-sallitun, poliittisesti epäkorrektin kommentin, niin jopa jatkoajan hyvät ihmiset saivat paskahalvauksen. Käsittämätöntä.

Just tätä tarkoitin aiemmalla kirjoituksellani. Aivan käsittämätöntä mihin tämä meidän Suomi on menossa. Valtamedioiden johdolla on lähdetty ajamaan tiettyä agendaa, jonka vastakkaiset mielipiteet pyritään suolaamaan mahdollisimman nopeasti. Jos Selänne olisi kommentoinut maahanmuuton puolesta, tätä vastaavanlaista kohua ei olisi koskaan tapahtunut.

Lisätietoa tästä munaamisesta? Wennström epäili, ettei Selänteen julkisuudenhallinta ole nyt ihan hanskassa. Se pitää täysin paikkansa.

Itse sisältö piti osin paikkaansa, mutta mihin paikkaan tai oikeammin sanottuna minkä jälkeen Wennström tämän kirjoitti, on aivan mautonta. Twitter väittelyä jatketaan kolumnin muodossa, koska väittely meni tunteisiin? Ei näin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös