Aina kun jotain särkyy tai menee rikki, vihainen kauppias vaatii pää punaisena ja silmät kurtussa korvausta käteen, joka yleensä annetaankin - suoraan käteisenä.
Tästä tuli mieleen, että samalla tavalla kun hahmot ansaitsevat jotain työllä tai kauppaamalla jotain, niin ne saavat käteen aina sen ansaitun summan kokonaisuudessaan. Ei veroja.
Varmaan muuten itsellä mieleen tulevat isoimmat kliseet on tarinapuolella rakenteissa. Omia suosikkeja on yleensä tarinat, joissa Aku on jotenkin kehittynyt kadehdituksi mestariksi jossain työssä. Sitten tulee joku suuri ja spesiaali toimeksianto eteen, jossa tapahtuu iso vahinko - yleensä Akun liian itsevarmuuden vuoksi - ja tämä vahinko sotkee kaiken. Ura oli sitten siinä ja huonossa lykyssä lähtee piileksimään jonnekin napa-alueelle igluun hylkeiden ja pingviinien sekaan, Timbuktuun, tai juoksemaan karkuun vihaisia ihmisiä.
Usein myös Aku ehdottaa Roopelle jotain bisnesideaa, josta setä innostuu ja laittaa rattaat pyörimään. Sitten ilmaantuu odottamattomia ongelmia ja lopulta Roope jahtaa Akua kävelykeppi iskuvalmiina, koska kaikkihan on aina Akun syytä. Hänelle voi nykyään aina äkäillä ja Aku itse nykypäivänä ei ole läheskään samanlainen kiukkupossi kuin vanhoissa sarjakuvissa.
Ihan hyvän läpileikkauksen tarjoaa osaltaan tuo 1000-sivuinen taskari Täyttä kultaa. Siellä on taskarin jokaiselta vuosikymmeneltä tarinoita. Vanhemmissa Aku on valmiina kurittamaan poikia vitsa kädessä ja hahmot saa nyrkistä, sekä ovat oikeassa hengenvaarassa kun aseita ja puukkoja heiluu.
Tietysti Pelle on aina persaukinen keksijä, joka asuu jossain surkeassa hökkelissä, vaikka kaveri voi keksiä ihan mitä tahansa. Välillä hänen keksinnöissään on vikaa, jotka useimmiten johtuvat käyttäjästä. Silti hän on toimittanut ankkoja kengännauhabudjetilla avaruuteen. Kyllähän Pelleltä nyt luonnistuisi vaikka maailmannälän lopettaminen, puhumattakaan itsensä rikastuttamisesta.