AKT teki sen taas!

  • 260 844
  • 1 636

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Miten työnantaja on Suomessa kyykyttänyt työntekijää? Suomessa on yksi maailman vahvimmista ammattiyhdistysjärjestelmistä. Liitot ovat todella vahvoja, mielestäni jopa liiankin.

Jo pelkästään vuokratyön räjähdysmäinen kasvu on työntekijäpuolen kyykyttämistä. Sillä periaatteessa kierretään kaikki se, mitä ammattiyhdistykset ovat saaneet vuosien varrella aikaiseksi. Ja vaikka jotkut voivat tässäkin suhteessa uskoa pelkästään työnantajapuolen hyvyyteen, niin voin kertoa, että omallakin työpaikalla on vuokratyöntekijöitä, joita roikotetaan aivan tietoisesti. Pisin vielä jatkuva "roikotus" on kolme vuotta. Eli kolleega on nyt tässä kolme vuotta tehnyt täysin samoja töitä, kuin minä, mutta ei vaan vakinaisteta (vaikka hänen työlleen on siis jo kolme vuotta ollut ilmeisesti väliaikaista tarvetta).
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Miten työnantaja on Suomessa kyykyttänyt työntekijää?

Minun mielestäni suomalainen duunari on tällä hetkellä pääsääntöisesti liian kykenemätön joustamaan sen paljon parjatun "yhteisen hyvän" edessä. Voi tietenkin olla, että liitoissa ajatus on se että nyt otataan kaikki pois mitä voi saada, koska tulevaisuudessa ei kuitenkaan ole hommia firmojen pakatessa kampsunsa.

Ensimmäiseen: esim. Voikkaa

Toiseen: pääsääntöisesti kaikki etunsa poisneuvotelleelle Voikkaalle annettiin vuosi aikaa näyttää, että pystyykö se tuottamaan jotenkuten positiivisen tuloksen. Tästä sitten seurasi parin kuukauden päästä ovien kiinni laittaminen. 10 kuukautta jäi.

Moni tämän palstan kirjoittelija ei ilmeisesti ole tutustunut kuin iltapulujen ja vastaavien kautta siihen mitä AKT tekee ja vaatii. Kai sillä työnantajankin puolella on jotakin listallaan? Mitä ne ovat?

Vai ollaanko siellä vaan niin tyhmiä, että annetaan asioiden rullata omalla painollaan? Siis kyllähän neuvotteluihin lähdetään sillä ajatuksella, että tuossa on raja mikä voidaan hyväksyä ja sitten tarjotaan siitä pienempää. Ihan niinkuin missä tahansa kaupassa.


Sitten kysymys tuonne Rauman suuntaan. Hirveä haloo siitä, että joudutaan ajamaan koneet alas. Mitenkäs syksyllä toteutettu lomautus perusteltiin, jos tilauksia oli 28 päivän ajalle? Eivätkö nekin päivät, jotka koneet näin seisoivat aiheuttaneet tappiota hirveät määrät?
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Itse olin eilen mukana tuolla AKT:n mielenosoituksessa. Siellä tuli esille ihan hyvä pointti, että jos vahvimmat liitot häviävät kamppailunsa, mitä toivoa pienillä liitoilla sitten on?

Uskon, että tunnustamalla solidaarisuutta muitakin kuin omaa liittoaan kohtaan (jääköön se oma tässä salaisuudeksi), saa tulevaisuudessa sitten muilta liitoilta myös tukea. Homma toimii kumpaankin suuntaan.
 

kovalev

Jäsen
Uskon, että tunnustamalla solidaarisuutta muitakin kuin omaa liittoaan kohtaan (jääköön se oma tässä salaisuudeksi), saa tulevaisuudessa sitten muilta liitoilta myös tukea. Homma toimii kumpaankin suuntaan.
Tämä on totta, tai ainakin oli vielä joskus. Sitähän ei voi kiistää, etteikö duunarikin olisi ahne ja itsekäs. Ihminen duunarikin on, ja nykyään duunarikin haluaa paljon kaikenlaisia kivoja leluja ympärilleen.
Mutta sitten on paljon niitä leluttomiakin duunareita, ja sen takia tuo muutosturva-asia olisi erittäin tärkeätä saada edes jossain muodossa läpi. Sinänsä harmi, jos tärkeässä asiassa ei ymmärretä yhteistä hyvää.

Mutta ei voi kuin hämmästellä sitä, kuinka julkeasti maan valtamediat ovat valinneet puolensa tässäkin asiassa. Tosin hoitajat - naiset siis - saivat 25% prosentin kertakorotusvaatimukseensa selvää tukea medioilta.
Mutta vuonna 2010 sekä Hesari että varsinkin iltapulut ovat totaalisesti Jyrkin, Saukin ja Alexin talutushihnassa.
Herra, varjele tätä maata.
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Mutta sitten on paljon niitä leluttomiakin duunareita, ja sen takia tuo muutosturva-asia olisi erittäin tärkeätä saada edes jossain muodossa läpi. Sinänsä harmi, jos tärkeässä asiassa ei ymmärretä yhteistä hyvää.

Joo näköjään jotkut eivät todellakaan ymmärrä yhteistä hyvää. Jos vaatimukset eivät sovellu lainkaan nykyiseen tilanteeseen, niin en näe että miksi niitä pitäisi kannattaa jostain solidaarisuudesta. Suomen talous riippuu pitkälti sen omasta kilpailukyvystä globaaleilla markkinoilla. Tuo AKT ajama muutosturva on vain käsittämätön, käytännössä tämä tarkoittaisi ettei yritys pystyi irtisanomaa porukkaa oli yrityksen tilanne sitten mikä hyvänsä. Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa ja säilyttää kilpailukyky maailmanlaajuisilla markkinoilla, ei toimia sosiaalitoimistona.

Ja jos tuo AKT ajama muutosturva menee läpi ja leviää muidenkin liittojen asialistalle, niin se ei todellakaan paranna tavallisen duunarin asemaa, vaan enemmin heikentää sitä. Määräaikaisten ja vuokratyövoiman käyttö tulee lisääntymään, koska yritykset eivät uskalla vakinaistaa henkilöstöä. Jo töissä oleville duunareille tuollainen AKT:n ajama muutosturvahan olisi lähes lottovoitto, mutta työttömille ja opiskelijoille aika kylmä suihku. Meinaan työllisyyttä tuo ei ainakaan tulisi parantamaan.

Kaikkien etu olisi että Suomen talous kääntyisi kasvuun ja sen pitäisi olla nyt kaikkien intresseissä etusijalla. Se että Suomen satamat nyt lakon takia ovat suljetut, ei todellakaan paranna muutenkin kansantaloutemme heikkoa tilannetta. Monilla tuntuu olevan vain äärettömän vaikea tajuta että jos yritykset eivät menesty täällä tai eivät näe järkeä investoida tänne, niin kohta ei ole enää niitä viimeisimpiäkään duunaripaikkoja, joidenka eteen pitäisi taistella.
 
Onkos nää ahtaajat jotain neuvostoagentteja? Tuonkaltaiset lakot pitäisi kriminalisoida.
Jokosse meidän punapää-desanttimme on saanut sanaisen arkkunsa auki?
Tuskimpa näin pientä yhteiskunnallista asiaa kannattaa kommentoida.'
Ei muutakuin robotit satamissa hommiin kuten Rotterdamissa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vuosaaren satamassa ainakin Containerships toimii normaalisti, duunia tekevät liittoon kuulumattomat ahtaajat ja ns. tilapäiset duunarit. Lisäksi saavat tarvittaessa työvoimaa ulkomailta jos tarvetta tulee.

Ei pidä olla hirveä meedio ennustaessa että sama malli on viiden vuoden päästä jokaisessa satamassa.

Nyt vaan linja tiukkana ja AKT:n kapitulaatiota odottaessa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei tarvitse, globalisaatio hoitaa tämän ongelman pois päiväjärjestyksestä nopeasti.

Lahden takaa vain pari tuhatta työtä pelkäämätöntä duunaria nauttimaan loistopalkoista ja AKT kuihtuu pois pikkuhiljaa.

Containerships näytti jo mallia, muut seuraavat perässä.
 

jiimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK
Vuosaaren satamassa ainakin Containerships toimii normaalisti, duunia tekevät liittoon kuulumattomat ahtaajat ja ns. tilapäiset duunarit. Lisäksi saavat tarvittaessa työvoimaa ulkomailta jos tarvetta tulee.

Ei pidä olla hirveä meedio ennustaessa että sama malli on viiden vuoden päästä jokaisessa satamassa.

Nyt vaan linja tiukkana ja AKT:n kapitulaatiota odottaessa.

Helvetin hyvä homma, että Nordströmin puheet parin viikon takaisessa Kauppalehdessä pitävät. Nordströmhän ihmetteli, miksei yrityksillä ole "AKT-strategiaa" jokakeväisiä satamien sulku-uhkauksia varten. Nordströmhän on vastustanut AKT:n terrorisointia aiemminkin, kun hänen osittain omistama Multi-Link teetti ylitöitä liittoon kuulumattomilla työntekijöillä AKT:n ylityökiellon aikaan. Tämän seurauksena AKT asetti Multi-Linkin terminaalit saartoon, joka purettiin vasta oikeuden antamalla useamman sadan tuhannen euron uhkasakkomääräyksellä.

Toivottavasti se pippeli alkaisi löytymään muiltakin työnantajilta.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielestäni tämä on taas vain hyvä asia. Jo pitkään työnantajat ovat hallituksen avulla yrittäneet laittaa ammattiliitot alas. En pidä kaikesta mitä ammattiliitot tekee, mutta tavallisten duunareiden ja omien jäseniensä turvana he ovat.

Median suhtautuminen asiaan on ollut hupaisaa ja odotettua niin selvästi he ovat työantajan puolella.

Mielestäni tämä on vain alkusoittoa, kun hallitus ja työnantajat ovat nyt tarpeeksi kauan hyppineet työntekijöiden varpaille, tulee se takaisin maksunkin aika jossain vaiheessa takaisin.

Toivon, kuitenkin kuten jokainen, että lakko päättyisi mahdollisimman pian ja toivottavasti niin, että ahtaajat saavat "palkkatakuunsa".

Ei pidä nyt sotkea kaikkea ay-toimintaa AKT:n ylimitoitettuun öykkäröintiin. He tietävät, että voivat vientietollisuuden kannalta avainalana kiristää yhteiskuntaa, eivätkä totisesti jätä sitä tekemättä. Aivan sama kuin paperiliitto aikoinaan, kunnes ote alkoi hyytyä ulosliputuksen ansiosta. Nythän jostain Jouko Ahosen uhosta ei ole jäljellä enää muuta kuin iso maha. Kaiketi satamaoperaattoritkin osaavat vastatoimensa. Silloin peruskoulupohjaisille ahtaajille lähinnä nauretaan, kun vaativat kohtuuttomia palkkojaan ja irtisanomissuojiaan.

Mitä tulee sitten AKT:n lanseeraamaan muutosturvaan, sillä tarkoitetaan aivan eri asioita kuin vuonna 2005 käyttöön otettu ja vuoden 2009 heinäkuussa laajennettu työmarkkinaosapuolten sopima muutosturva-malli. AKT haluaa jotain aivan omiaan irtisanottaville ahtaajille. Kyllähän jo tällä hetkellä TE-toimistojen toteuttama muutosturvamalli koskettaa yhtä lailla irtisanottuja ahtaajiakin.
 

kovalev

Jäsen
Paperiliiton pj. Ahoselta tänään aika vahvaa tukea AKT:lle ja varsinkin muutosturvahankkeelle maikkarin aamutv:ssä. Esiin tuli mm. metsäyhtiöiden ja Wärtsilän viime aikojen toimet, joissa parempia koneita ja yksiköitä Suomessa on lakkautettu juuri sen vuoksi, että irtisanominen täällä on Keski- Länsi-Eurooppaan verrattuna todella huokeaa. Rivien välistä oli helppo lukea, että muutosturva on monen liiton agendalla seuraavalla liittokierroksella. Vanhalla, parjatulla tupollahan tämä ei olisi ollut edes mahdollista.
Ahonen uskoi, että AKT ei taivu, koska asiasta on kaksi vuotta sitten sovittu ja tästä on myös selvät dokumentit olemassa.
Ahonen myös ihmetteli sitä, että EK puuttuu nyt yksittäiselle liittokierrokselle pakkosovittelu-uhitteluillaan, toisin kuin SAK, joka ei ole puuttunut liittokohtaiseen sovitteluun vaan pyrkinyt antamaan osapuolille rauhan.
Tupojen aika on ohi, EK.

Itse uskon, että tällä viikolla tulee jo sopimus. Kumpikin osapuoli tulee pikkuisen vastaan, kumpikaan osapuoli ei ole sopimukseen tyytyväinen, ja kumpikin osapuoli kertoo, että sopimuksen kanssa voi silti elää.
 
K

kiwipilot

Rivien välistä oli helppo lukea, että muutosturva on monen liiton agendalla seuraavalla liittokierroksella. Vanhalla, parjatulla tupollahan tämä ei olisi ollut edes mahdollista.

Eilisessä A-talkissa(?) palkansaajien Kiander oli toista mieltä; myös tupon kanssa tilanne olisi kuulemma sama.
 

Viljuri

Jäsen
Toisaalta paskamainen taloustilanne mahdollistaa osakkeenomistajiin päin sen, että työnantajat voivat katsoa kortit loppuun saakka, osa korttitaloista romahtaisi joka tapauksessa. Luovaa tuhoa odotellessa.

Kysymys kuitenkin siitä, että miten pitkälle järjestelmä venyy murtumatta? Tarkoitan tällä keskitettyä työmarkkinajärjestelmää, jota AKT:n Räty on vastustanut koko uransa, esimerkiksi agitoidessaan ay-piirien sisällä Ihalaista vastaan, jälkimmäisen toimiessa SAK:n puheenjohtajana. (Ks. esimerkiksi Seura 9/2010, s. 18-19)

Ihalainenkin oli tietysti aikoinaan viikon kahden päässä valtakunnanoikeudesta, mutta muutoin oli tunnettu siitä, että hallitsi myös kokonaisuuksia, eikä ollut aivan psykopaattinen jääräpäisyydessään.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ahonen uskoi, että AKT ei taivu, koska asiasta on kaksi vuotta sitten sovittu ja tästä on myös selvät dokumentit olemassa..

Taisit katsoa ne demari-lasit päässä ohjelmaa? Ahonen sanoi että näin hänelle RÄTY on asian esittänyt.

Se mitä työnantajien mukaan on sovittu 2v sitten on rahasto johon työnantaja laittaa 200K€ ja tähän työnantaja on ollut valmis alusta lähtien, AKT vaatii nyt huomattavasti suurempia summia ja kuulemma takautuvasti myös aikaisemmin irtisanotuille.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tupojen aika on ohi, EK.

Puhutaanko nyt samoista Tupoista joista AKT on usein jättäytynyt ulkopuolelle ja tehty ihan omat diilinsä paremmilla ehdoilla?

Tupojen aika on tosiaan ohi. Jatkossa myös liittokierrosten ja yritykset tekevät sopimukset suoraan työntekijöidensä kanssa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tupojen aika on tosiaan ohi. Jatkossa myös liittokierrosten ja yritykset tekevät sopimukset suoraan työntekijöidensä kanssa.

Und morgen die ganze Welt? Sinullahan visiot on tulevaisuuden onnelastamme, jossa näköjään tulee vallitsemaan freedom of contract, ja epäilemättä muitakin vanhoja viktoriaanisia toimintatapoja... Hyväksytkö minkäänlaista työaika- ja -suojelu -lainsäädäntöäkään, vai onko tälläinen valtiollinen puuttuminen markkinoiden toimintaan myös tuomittavaa?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Und morgen die ganze Welt? Sinullahan visiot on tulevaisuuden onnelastamme, jossa näköjään tulee vallitsemaan freedom of contract, ja epäilemättä muitakin vanhoja viktoriaanisia toimintatapoja... Hyväksytkö minkäänlaista työaika- ja -suojelu -lainsäädäntöäkään, vai onko tälläinen valtiollinen puuttuminen markkinoiden toimintaan myös tuomittavaa?

Totta kai tietyt perussäännöt kuuluvat näihin sopimuksiin, se on ihan selvä. Hallitus säätää minimit juuri ym. koskeviin asioihin kuten jo nytkin on ja sen jälkeen yritys ja työntekijät lyövät muut liikkuvat asiat kiinni (palkka, bonukset, jne)
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihmeellistä, että tällekin lakolle löytyy puolustajia. Kun ajattelee, että ahtaajat ovat ehkä parhaiten palkattu "duunariryhmä" Suomessa ja käsittääkseni muitakaan työehtoja ei oltu näissä neuvotteluissa heikentämässä, niin lakon ajankohta on todella vastuuton ja haisee kyllä puhtaalta kiristykseltä kilometrien päähän. En ole kateellinen ahtaajille, ja vaikka lakossa ei siis olisikaan kyse palkkarahasta, niin kyllähän maan taloustilanne on nyt sellainen, että vastuunsa tunteva ammattiliitto olisi lykännyt näitä muiden ehtojen parannuksia vähän tuonnemmaksi. Ei siis unohtanut, vaan nimenomaan LYKÄNNYT. Eiköhän tunnusteta suoraan, että nyt yritetään kiristää Suomessa täysin poikkeuksellista muutosturvaa talouden surkean jaman avulla, eli AKT laskee, että satamia ei ole pitkään varaa seisottaa ja vaatimuksiin on vastapuolen pakko suostua muun yhteiskunnan painostuksen alla.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Ihmeellistä, että tällekin lakolle löytyy puolustajia. Kun ajattelee, että ahtaajat ovat ehkä parhaiten palkattu "duunariryhmä" Suomessa ja käsittääkseni muitakaan työehtoja ei oltu näissä neuvotteluissa heikentämässä, niin lakon ajankohta on todella vastuuton ja haisee kyllä puhtaalta kiristykseltä kilometrien päähän. En ole kateellinen ahtaajille, ja vaikka lakossa ei siis olisikaan kyse palkkarahasta, niin kyllähän maan taloustilanne on nyt sellainen, että vastuunsa tunteva ammattiliitto olisi lykännyt näitä muiden ehtojen parannuksia vähän tuonnemmaksi. Ei siis unohtanut, vaan nimenomaan LYKÄNNYT. Eiköhän tunnusteta suoraan, että nyt yritetään kiristää Suomessa täysin poikkeuksellista muutosturvaa talouden surkean jaman avulla, eli AKT laskee, että satamia ei ole pitkään varaa seisottaa ja vaatimuksiin on vastapuolen pakko suostua muun yhteiskunnan painostuksen alla.

Yritin lyhentää tuota lainausta, mutta aina olisi jotain oleellista hukkunut.

Tässähän ei ole oikeasti (aikuisten?) kysymys mistään ahtaajien muutosturvasta vaan pään aukaisusta asiassa. Vrt metallin lomarahat 80-luvulla. Kun metallimiehistä oli pula, niin lomarahalla, tai alkujaan lomaltapaluurahalla, yritettiin varmistaa, ettei prorilainen hitsari vaihtanut duunipaikkaansa lomansa aikana. Sama vedätys oli aikanaan pekkasvapailla, joskin se haettiin keskitetyn TUPO:n kautta.

Oli muuten vittumainen työrupeama, kun kännipäissään tehty sopimus tehtiin huhtikuussa taannehtivasti vuoden alusta. Eipä meitä palkanlaskennan ATK-niiloja ainakaan ajateltu. Mulla oli vähän alle 20 erilaista totetusta TES:ssa miten nuo toteutetaan. Taannehtivasti ja aikaa alle viikko.

Suomen irtisanomisturva ei ole ollenkaan niin huono, kun annetaan ymmärtää. Täällä kun on irtisanomisaika, vaikkakin se sisältää työntgekovelvoitteen. Mutta useimmilla (eli vähänkin pitenpään töissä olleella) on ensin ½v irtisanomisaika täydellä palkalla, jonka ajan toki on työvelvoite. Mutta jo nykyisellä muutosturvalla on uuden duunin hakeminen mahdollista ja työvelvoite useimmiten katkaistaan, jos töitä löytyy. Ja irtisanomiajan päälle on vielä 500pv ansiosidonnainen päiväraha, joka on ansiotasosta riippuen 40-60% palkasta. Käytännössä siis kaksi ja puoli vuotta irtisanimislapusta toimeentulo on turvattu, kunhan vähän alusta katsoo mihin rahansa laittaa.

Tämä ei ole ahtaajien lakko, vaan SAK:n ja työntekijäpuolen lakko. Jos tuohon irtisanomisrahaan suostutaan, on se kaikilla vaatimuksena seuraavalla sopimuskierroksella. Bueno, mutta sitten pitää purkaa työttömyyspäivärahaa, eli siirtää kustannuksi yhteiskunnalta yrityksille. Mikä sen nuorallatanssin lopputulema on työllisyysasteen, sosiaaliturvan yms asioiden kannalta menee yli minun differentiaalilaskenta- ja ennustuskykyjeni.

Kun verrataan Espanjaan, Italiaan, Kreikkaan tai Bulgariaan pitä(isi)ä aina muistaa myös valtion maksaman työttömyyskorvauksen taso.

Minä kallistun tässä lievästi oikealle. Eli yrityksille ei irtisanominen saa olla liian kallista, jotta ussia vakinaisiakin työntekijöitä uskalletaan ottaa. Toisaalta valtion maksamat sosiaalietuudet eivät saa olla niin kovia, ettei työnteko kannata. Tavallaan joku malli, jossa työnantajia rankaistaisiin jossain sotumaksuissa tms. järjellisesti määräaikasuuksien tai vuokratyövoiman käytöstä jatkuvasti voisi olla paikallaan.

Mutta toisaalta ihan eurooppalaisittain kohtuullinen muutosturva (vittu mikä sana), meillä on jo ansiosidonnaisessan päivärahassa. Se on ihmisen omaa tyhmyyttä, jos ei työttömyyskassaan kuulu.

Sekava avautuminen.

t. hanu
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mutta useimmilla (eli vähänkin pitenpään töissä olleella) on ensin ½v irtisanomisaika täydellä palkalla, jonka ajan toki on työvelvoite.

Millä alalla ja mitä tarkoittaa vähänkin pidempään? Oman alan työehtosopimuksessa puolen vuoden irtisanomisaika saavutetaan 12 vuoden työuran jälkeen. Tarkoitatko tätä vähän pidemmällä ajalla?
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun verrataan Espanjaan, Italiaan, Kreikkaan tai Bulgariaan pitä(isi)ä aina muistaa myös valtion maksaman työttömyyskorvauksen taso.

Juuri noin. AKT (SAK) sotkee aivan varmasti tietoisesti ja tahallaan ainakin kahta asiaa:

1. Vertaamalla muiden maiden irtisanomissuojaa Suomen vastaavaan ja unohtamalla samalla sen, että Suomessa ansiopäivärahan pituus ja suuruus ovat korkealla tasolla, toisinkin kuin useimmissa muissa maissa.

2. Käyttämällä termejä ihanasti sekaisin eli sekoittamalla työ- ja elinkeinotoimistojen toteuttaman muutosturvan omiin irtisanomissuojan kasvattamisvaateisiinsa käyttämällä sanaa "muutosturva" siinä yhteydessä. Kyse on täysin eri asioista ja AKT jättää sen mainitsematta, että muutosturva koskee yhtä lailla irtisanottavia ahtaajia jo nyt.

Tässä keskustelussa pitäisi nostaa voimakkaasti esille myös se, mikä passivoiva voima korkealla ansioturvalla on irtisanottaviin tai muutoin työttömäksi jääviin. Ei kaikkiin, mutta hyvin suureen osaan etenkin matalasti koulutetuilla aloilla. Tämä asia on tabu ja enköhän minäkin saa tästä kirjoituksesta nyt ripitystä osakseni vasemmalta siiveltä. Mutta tämä on valitettava tosiasia.

Minkään muun maan malli ei sovi sellaisenaan Suomeen, mutta jonkinlaista oppia voitaisiin ottaa esimerkiksi Tanskasta ja onhan keppi/porkkana -mallia jo vähän otettukin käyttöön, mutta ei tarpeeksi. Alussa työttömyysturva voi olla hyvinkin korkea, mutta jos henkilö jatkaa passiivista työttömyyttä ilman aktivointia, ansioturvan taso pitäisi laskea nopeastikin. On aivan jumalatonta kansantaloudellista tuhlausta ja työttömyysturvan väärin ymmärrystä, että ihminen katsoo oikeudekseen viettää "lomaa" ansiopäivärahalla! Rahalla, joka tulee käytännössä veronmaksajilta.
 

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös