AKT teki sen taas!

  • 260 844
  • 1 636

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
AKT:n Räty muuten ilmoitti Ilta-Sanomien jutussa ettei lakko todennäköisesti tule tapahtumaan ainakaan vielä viikolla 8, joten Thaimaan reissut on pelastettu.
No pitäishän sieltä poiskin päästä. Paluulento on myös Finnairilta, jonka pitäisi siis lentää sinne ensin Helsingistä mutta tokkopa pääsee ilmaan jos ei saa tankkeja täyteen. No voihan ne jonkun välilaskusydeemin kehitellä. AKT:lta voi kuitenkin odottaa mitä tahansa, sen verran yksisilmäiseltä porukalta vaikuttaa..
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lappeenrannassa sujuivat ongelmitta. Edelleen, lakkoilla voi silloin, kun joku välittää edes vähän lakkoilevien henkilöiden panoksesta.

Kulttuurielämälle voisi tosiaan olla parempi, että humanistit välttyvät ikävältä opetusvelvollisuudelta, varsinkin kun nykyään niuhotetaan niin paljon, että pitää yliopistolla olla vielä suhteelliseen tolkuissaan luennoidessaan.

Lappeenrannassa oltiinkin joviaaleja ja mutkattomia karjalaisia, joille äkkiä lähtemiset on aina olleet siut. Toista voi olla oululaisten kanssa, jotka - repäistään nyt vaikka hatusta - saattavat esim. maanantaina tavoitella mediajulkisuutta ja tällöinhän vastapuoli tarvinnee erinäisten viljureiden palveluksia. En ole ihan tarkkaan selvillä onko ne niin humanisteja, jotka siellä poroaidan väärällä puolella ovat y:tä ja t:tä kiltisti vastaanottamassa mutta joitain tietotekniikan vääntäjiä ainakin mitälie. Vähemmän humanistisia niistä taitaa tämän prosessin myötä tulla kuitennii. Naureskellaan sitten täällä yhdessä yhteen tahtiin. Keu keu.

Muutama päivä vielä aikaa saada edes jonkinlainen auttava neuvottelutulos yliopistoille, mutta voin heittää akateemisen arvauksen ettei ole siellä päinkään.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Itse ainakin teen työsopimuksen, johon olen tyytyväinen ja siitä eteenpäin hoidan hommani niin hyvin kuin osaan. Pitää miettiä mitä kaikkia taitoja omaa ja hinnoitella työnsä sen mukaan. Olennaistahan on se, että osaako tehdä jotain sellaista jota vain harva muu osaa. Jos olen laittanut nimeni paperiin, niin ei kai minulla enää sen jälkeen ole oikeutta alkaa venkoilemaan ja jättää hommia tekemättä siksi että en ole tyytyväinen? Omaa tyhmyyttähän se on, jos tekee sopimuksen johon ei ole tyytyväinen, en minä siitä voi työnantajaa syyttää. Hän tarjoaa sopimusta ja minä joko hyväksyn sen tai en hyväksy. Samahan se on esim. jääkiekkoilijoiden kohdalla heidän etsiessään töitä.

Niin, freedom of contract, tuo viktoriaanisen ajan pyhä käsite - joka siis tarkoitti sitä, että työnantaja neuvotteli jokaisen työntekijän kanssa erikseen aikana, jolloin ammattiliitot olivat käytännössä laittomia. Tänä aikana, varmasti sattumalta, ei muuten tunnettu 8 tunnin työpäivää, yleistä sairausvakuutusta, lapsityövoiman kieltoa, työtapaturma-lainsäädäntöä, sairausajan palkkaa tai vanhuuseläkettä. Ah, ne onnelliset vapaan kapitalismin ajat. Nyt toki tuntuu siltä, että hyvähän sitä on neuvotella ihan yksikseenkin, mutta en välttämättä näkisi, että tilanne olisi kauan niin kauhean hyvä, jos ay-liikkeellä ei olisi lakko-oikeutta, tai oikeutta neuvotella kollektiivisia sopimuksia. No, paraskin sanomaan, en ole saanut millään liitytyksi omaan liittoni, enkä itse asiassa ole koskaan ollut ammattiliitossa.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
No nyt sitten pääsevät kaikki lakkoon menijät haluamalleen talvilomalle. Normaalioloissahan iso osa joutuisi olemaan töissä, jotta hommat kuitenkin pyörisivät yhteiskunnan kannalta tarpeellisessa mittakaavassa. Ja lomapalkan kustantaa AKT, jonka lakkokassa oli pursuamassa yli..
 
No nyt sitten pääsevät kaikki lakkoon menijät haluamalleen talvilomalle. Normaalioloissahan iso osa joutuisi olemaan töissä, jotta hommat kuitenkin pyörisivät yhteiskunnan kannalta tarpeellisessa mittakaavassa. Ja lomapalkan kustantaa AKT, jonka lakkokassa oli pursuamassa yli..

Niin AKT oli kuitenkin valmis jatkamaan neuvotteluja. Taisi olla valtakunnansovittelija kun lopetti tällä erää neuvottelun ilmeisen hedelmättömänä...

Kuinkas Pattiksen reissun kävi? Finnair tiedotti eilen ettei lakko vaikuta kuin osittain kotimaan ja euroopanliikenteeseen?
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin AKT oli kuitenkin valmis jatkamaan neuvotteluja. Taisi olla valtakunnansovittelija kun lopetti tällä erää neuvottelun ilmeisen hedelmättömänä...

Aamutelkussa puhelimella kommentoinut työnantajan edustaja oli kyllä sitä mieltä, että AKT:n toiminta on vastoin yleisiä neuvottelutapoja. Tarkoitti siis sitä, että ensin hylätään ehdotus ja halutaan jatkaa samana päivänä. Työnantajan näkemys oli kuitenkin se, että tuo ehdotus "oli työnantajan kannalta kallein mitä on ikinä sovittelija ehdottanut".

Tuo Räty on kyllä vittumaisen oloinen nilkki. Esiintyy telkkarissakin sen näköisenä kun joku olisi vienyt sen tikkarin. Hirveä marttyyrimeininki vaikka on itse pahimman luokan hyäksikäyttäjä.
 
Aamutelkussa puhelimella kommentoinut työnantajan edustaja oli kyllä sitä mieltä, että AKT:n toiminta on vastoin yleisiä neuvottelutapoja. Tarkoitti siis sitä, että ensin hylätään ehdotus ja halutaan jatkaa samana päivänä. Työnantajan näkemys oli kuitenkin se, että tuo ehdotus "oli työnantajan kannalta kallein mitä on ikinä sovittelija ehdottanut".

Tällaista se kai kaikissa neuvotteluissa on. Pitää pyytää hevosta että saa marsun, johon sitten ollaan oikeasti tyytyväisiä. Hyvinkin todennäköistä että tuo AKT:n neuvotteluhalukkuus on pelkkää suuren yleisön suosion hakemista, mutta kyllä tuo työnantajapuolenkin tiedotus on varmasti värikynällä höystettyä...

Oliko muuten tietoa milloin osapuolet palaavat pöytään?
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Niin AKT oli kuitenkin valmis jatkamaan neuvotteluja. Taisi olla valtakunnansovittelija kun lopetti tällä erää neuvottelun ilmeisen hedelmättömänä...

Jos valtukunnansovittelijan ehdotus hylätään ja sovittelijan mielestä neuvotteluosapuolet ovat kaukana toisistaan vaatimuksineen niin turha siellä neukkarissa on silloin istua. Heti, kun toinen tai molemmat osapuolista osoittavat neuvottelujen jatkolle suotuisia merkkejä, niin eiköhän silloin neuvottelut rykäistä pystyyn. Ainahan toinen osapuolista voi tulla "sankarillisesti" esiin toteamalla, että neuvottelut voisivat heidän puolestaan jatkua.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Itse en ymmärrä mikä tässä viimeisten vuosien aikana on korottanut autonkuljettajien työn tehokkuutta kuusi prosenttia. Hiuksista vittuun tällaiset valtakunnalliset työehtosopimukset, tilalle yhteisesti sovittu mittajärjestelmä tilinpäätöksen arvoista, jonka avulla todennetaan työn tehokkuudessa tapahtuneet muutokset joiden mukaan annetaan palkansaajille heidän osuutensa yrityksen tuloksen kehittymisestä. En ymmärrä miksi Joku Teppo olisi oikeutettu kuuden prosentin palkankorotukseen indeksin osoittaessa elinkustannusten muutokseksi nollaa, jos hän on tehnyt samaa tulosta työnantajalleen vuodesta toiseen. Tai jos yrityksen työntekijöiden tuottavuus on parantunut investointien tai parantuneiden työtapojen myötä kymmenen prosenttia, mutta TES sanoikin, että 1½% niin eihän sekään nyt ole reilua.

Yleensäkin päästäisiin kaikista saatanan indeksikorotuksista eroon, kun ei olisi mitään valtakunnallisia "KAIKILLE JEE +3-5% VAIKKA KAIVOITTEKIN NENÄÄ PUOLI VUOTTA MUTTA OHO KUN KAIKKI SAA KOLME PROSSAA LISÄÄ NIIN WAU RUUAN JA KAIKEN MUUN HINTA POMPSAHTI KOLME PROSENTTIA WAT IS HAPEN!?" palkankorotuksia.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tuo Räty on kyllä vittumaisen oloinen nilkki. Esiintyy telkkarissakin sen näköisenä kun joku olisi vienyt sen tikkarin. Hirveä marttyyrimeininki vaikka on itse pahimman luokan hyäksikäyttäjä.

Ihme jätkä! Ei edes pidä omiensa puolta kunnolla. Väitti, että joulukuussa tuleva 0,6% korotus tarkoittaisi 0,06% vuodessa.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en ymmärrä mikä tässä viimeisten vuosien aikana on korottanut autonkuljettajien työn tehokkuutta kuusi prosenttia.
Jos ne on alkaneet ajaa ylinopeutta, mutta silti ajavat kuitenkin taloudellisemmin säästäen polttoainetta? Tai pumppukärry liikkuu rivakammin ja lastaaminen ja purkaminen on nopeampaa? Tai hörppäävät Kesoililla vaan pikakahvit. Onhan näitä.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Kuinkas Pattiksen reissun kävi? Finnair tiedotti eilen ettei lakko vaikuta kuin osittain kotimaan ja euroopanliikenteeseen?
Jos minulta kysyt, niin täällä ollaan päälle kolmenkympin helteessä. Ilmeisesti takaskin tosiaan päästään, koska Finnairille tässä on kyseessä runsaslukuinen eurooppalainen asiakaskunta, jota se ei halua tällä lakolla menettää. Kaukoidän lennot ovat Finnairin kannalta sen liiketoiminnan tärkeä kulmakivi jenkkilän ohella.
 

scholl

Jäsen
Ahtaajissa ei ole juurikaan eroa somalialaisiin merirosvoihin. Totaalisia terroristeja, jotka tienaavat liian paljon.

Seuraavat keinot ottaisin käyttöön:
- satamien alasajo. Suomessa on liikaa satamia ja ulkomaankauppa on liikaa kotimaisten satamien varassa. Pitäisi keskittää toiminta tehokkaisiin pääsatamiin kuten Helsinkiin ja kuljettaa osa ulkomaankaupasta maata pitkin Ruotsiin tai Venäjälle ja sieltä vasta laivaan, jotta ei oltaisi AKT:n armoilla. Pienet satamat pitää kaikki lopettaa
- paperiteollisuus pitää siirtää kokonaan Suomesta pois. Ahtaajat ja paperimiehet tienaavat molemmat liikaa ja ovat epäluotettavia kusipäitä. Paperi pitää tuottaa siellä missä homma toimii paremmin ja puu kasvaa nopeammin
- hintalappu ahtaajien tuhoille. Lakon aiheuttamat haitat kansantaloudelle pitää jakaa ahtaajien määrälle, joten tiedetään paljonko jokainen jää velkaa. Sitten vain kansalaiset jubailemaan ahtaajille. Aika moni varmaan tietää jonkun ahtaajan, jonka luona voi käydä
- kaikille kenkää. Ahtaajat pitäisi korvata ulkomaalaisilla työntekijöillä mahdollisimman nopeasti. Siellä pitää olla sellainen peli ja meininki, etteivät liity mihinkään AKT:hen, vaan ovat tyytyväisiä ja tekevät hommansa toisin kuin nämä suomalaiset AKT-tyypit, jotka ovat jo Kuisman ajoista saakka vähän väliä vittuilleet
 

ipaz

Jäsen
Iltalehden otsikko: Sulkeeko 3 000 ahtaajaa Suomen?

Samassa uutisessa on maininta että ahtaaja tienaa keskimäärin 25e/h eli noin 47000 e vuodessa. Siis mitä vittua?!? Kaikki tämä ilman koulutusta pelkällä työssä oppimisella. Tuo pieni porukka joka tienaa oikeasti ihan vitusti rahaa, pystyy siis laittamaan melkein koko Suomen pakettiin vaan kun päättävät pyytää hieman lisää "oikeuksia ja parempia työehtoja". Mun mielestä tuolla rahalla pitäisi pitää turpa kiinni ja olla 24/7 työvalmiudessa lähteä purkamaan / lastaamaan laivaa.

Olisi todellakin oikein että tämänkin porukka saisi nenilleen kuten paperimiehet jo ovat saaneet (ja tulevat saamaan lisää kun noita tehtaita lopetataan). Pienimmät satamat vaan kiinni ja kaikki liikenne muutamaan pääsatamaan, jossa olisi motivoitunut porukka joka saisi tienata hyvin, mutta samalla olisivat velvoitettuja olemaan valmiudessa töihin.

Itse kaupan alalla esimiesasemassa töitä tekevänä (+/- 30000e/vuosi) lähes jo naurattaa nuo vaatimukset, mitä nämä nyt lakkoilevat esittävät. Maailman talous on edelleen alamaissa, Suomi ottaa Kiinasta miljardikaupalla velkaa jotta saadaan peruselintaso säilytettyä, vienti ei vedä, ja silti jollain mulkuilla on "oikeus" vaatia lisää ja lisää. No, laput silmillä on ennenkin ojaan ajettu...ei tule mieleen muuta kun vanha viisaus "ahneella on paskainen loppu".
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kuten jo toisessa ketjussa totesin, toivon että jos sopua ei nopeasti synny niin satamaoperaattorit sulkevat useamman sataman ja pistävät ahtaajat kortistoon. Mitä enemmän saadaan näitä menneisyydessä eläviä urpoja työttömäksi, sen parempi.

AKT elää ihan omassa maailmassaan jossa maailmantalouden reaaliteetit eivät paljoa paina.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tietenkin tuossa kaikille kenkää- kiihkossa voi miettiä mitä satamien alasajo vaikuttaa noihin paikkakuntiin, missä se tapahtuu. Steveco täällä Kotkassa ainakin on hyvin suuri työllistäjä ja jos tuo sataman toiminta joskus loppuisi niin.. noh en ehkä uskalla edes ajatella sitä. Toinen asia on tietenkin se, että onko nyt aika ja paikka käyttää järeintä lakkoasetta arsenaalissa, kun muutenkin menee päin vattua. Omien realiteettien, aseman ja etujen tunnustaminen ja paikallisen sopimisen selvittäminen voisi olla paikallaan joskus sekin. En jaksa nimittäin uskoa, ettei sitä siimaa löytyisi myös työnantajapuolelta jos asiaa kunnolla selvitettäisiin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
AKT ei ikinä hyväksy paikallista sopimista koska se veisi heiltä vallan. Siinä ei järjellä ole mitään tekemistä.

Kaikki tietävät että AKT:n vaatimukset ovat sellaisia johon työnantaja ei yksinkertaisesti voi myöntyä ilman että ne leviävät muualle.

Muutama satama alas ja katsotaan muuttuuko AKT:sten halu sopia asioista.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Lainaus: "Iiro Vinanen vertaa Kauppalehti Option haastattelussa nykytilannetta 1990-luvun alun lamaan ja löytää yllättäviä yhtäläisyyksiä. Hän muistelee, että laman alkaessa vuonna 1991 kuljetusala aloitti "poikkeuksellisen" pitkän lakon." Oliko tosiaan näin? Muistan kyllä muuten liiankin hyvin edellisen laman, kun vastavalmistuneena palasin Suomeen juuri 1991. Mikä intressi AKT:llä on aloittaa lakko juuri taloudellisesti pahimpaan aikaan? Kuvitellaanko siellä, että vastapuoli taipuu helpommin? Pahaa pelkään, että kylmät käy ja vaikka sopuun päästäänkin, niin jollain lailla AKT ja ahtaajat joutuvat vielä tästä kärsimään. Näinhän kävi paperiteollisuudessa, joka, ironista kyllä, joutuu kärsimään ehkä pahiten tästä lakosta.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Olisi todellakin oikein että tämänkin porukka saisi nenilleen kuten paperimiehet jo ovat saaneet (ja tulevat saamaan lisää kun noita tehtaita lopetataan). Pienimmät satamat vaan kiinni ja kaikki liikenne muutamaan pääsatamaan, jossa olisi motivoitunut porukka joka saisi tienata hyvin, mutta samalla olisivat velvoitettuja olemaan valmiudessa töihin.
Heh tuohan on työnantajaliiton märkä päiväuni. Ja nähtävästi monien muidenkin, sillä eihän kukaan duunari saa missään tapauksessa tienata paljon. Vielä vähemmän jos ei ole käynyt vähintään 15 vuotta opintoja. Eihän sitä papereilla töitä tehdä, paitsi tietysti meillä Suomessa.

Muutenkin huvittaa hirveät keulimiset näissä ay vs työnantajat keskusteluissa. Niin moni menee helppoon ja huutaa pää punaisena(tai sinisenä jos punainen väri ei mitenkään sovi) kun iltalehdet heittelee rehvakoita otsikoita. Eikö porukka osaa yhtään tulkita tuota neuvotteluretoriikkaa ja vaatimusmiekkailua.

Onhan noilla ahtaajilla hyvä liksa, mutta se hyvä osa koostuu paljolti ylitöistä ja vuorolisistä. Nykyään tulee seurattua näitä taistoja lähinnä noiden työaikasäätojen takia, niillä heikennyksillä on taipumus valua muillekin aloille. Ai niin joo, en ole ahtaaja vaan siistiä sisätyötä tekevä esimiesasemassa oleva akateemisesti koulutettu henkilö. Joku kuitenkin ajatteli iskeä henkilökohtaisesti vastapalloon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Iltalehden otsikko: Sulkeeko 3 000 ahtaajaa Suomen?

Samassa uutisessa on maininta että ahtaaja tienaa keskimäärin 25e/h eli noin 47000 e vuodessa. Siis mitä vittua?!? Kaikki tämä ilman koulutusta pelkällä työssä oppimisella.

...clip...

Itse kaupan alalla esimiesasemassa töitä tekevänä (+/- 30000e/vuosi) lähes jo naurattaa nuo vaatimukset, mitä nämä nyt lakkoilevat esittävät.

No niin nyt valot päälle. Kaupan alan esimiesasemassa olevana osaat varmaan laskea, ettei 25€/h palkalla tienata suoraan 47000€/vuosi, vaan mukana on pakko olla myös vuoro- ja ylityölisiä.

Tuohon toiseen lainaukseen vain sen verran, että kateus vie kalatkin vedestä. Rupea ahtaajaksi (ihan noin ilman koulutusta), niin melkein "tuplaat" palkkasi.

Ei ole tarkoitus olla tarpeettoman ilkeä, mutta ihmetyttää tämä lynkkausjoukko joka liikahtaa heti "kun joku muu vaatii liikaa".

Tuosta Iltalehden otsikosta vaan sen verran, että nuo lehdethän tämän otsikoinnin taitaa.
 
Viimeksi muokattu:

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
No niin nyt valot päälle. Kaupan alan esimiesasemassa olevana osaat varmaan laskea, ettei 25€/h palkalla tienata suoraan 47000€/vuosi, vaan mukana on pakko olla myös vuoro- ja ylityölisiä.

Mitä tarkoitat? Jos lasketaan kuukausipalkka keskimääräisellä tuntimäärällä, joka on 158, saadaan kuukausipalkaksi 3950€. Kerrotaan se kahdellatoista, saadaan vuosipalkaksi 47400€. Vai onko tässä nyt jotain mitä en ymmärrä? Itse olen ainakin käsittänyt että palkka lasketaan tuolla tavalla. Muistaakseni oman alani liiton palkkasuosituksissa mainittiin että kuukausipalkasta saadaan tuntipalkka jakamalla se 158:lla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Mitä tarkoitat? Jos lasketaan kuukausipalkka keskimääräisellä tuntimäärällä, joka on 158, saadaan kuukausipalkaksi 3950€. Kerrotaan se kahdellatoista, saadaan vuosipalkaksi 47400€. Vai onko tässä nyt jotain mitä en ymmärrä? Itse olen ainakin käsittänyt että palkka lasketaan tuolla tavalla. Muistaakseni oman alani liiton palkkasuosituksissa mainittiin että kuukausipalkasta saadaan tuntipalkka jakamalla se 158:lla.

OK. Näinhän se onkin, laskin itse ihan reisille. Eli valot päälle tänne päin ja anteeksi ipaz!

No, ei sillä kateudella nyt kuitenkaan pitkälle pötkitä. Peace ja sorry.
 

Belenoss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Ottawa ja Real Madrid
Mitä tarkoitat? Jos lasketaan kuukausipalkka keskimääräisellä tuntimäärällä, joka on 158, saadaan kuukausipalkaksi 3950€. Kerrotaan se kahdellatoista, saadaan vuosipalkaksi 47400€. Vai onko tässä nyt jotain mitä en ymmärrä? Itse olen ainakin käsittänyt että palkka lasketaan tuolla tavalla. Muistaakseni oman alani liiton palkkasuosituksissa mainittiin että kuukausipalkasta saadaan tuntipalkka jakamalla se 158:lla.


Eiköhän ahtaajilla toi 158 tuntia tule keskimäärin noin kahdessa viikkoo jo täyteen... peruspalkkahan heillä on pieni mutta lisät tekee ison määrän, lisistähän tämä koko jupakka lienee kii.. Eihän tehyn taistelussakaan lisiä otettu missäänvaiheessa huomioon lehdistössä, miksi nyt sitten ahtaajien palkoissa?


Tietysti tehyn taistelussa kyse oli köyhistä ämmistä ja nyt ahneista miehistä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös