Meneen vähän toiston puolelle, mitä jo aiemminkin olen jatkoaikaan kirjoittanut aiheesta, mutta eihän näiden tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Aluepolitiikka on lopultakin vai politiikkaa. Valtion ja (maa)kuntien toimesta asetetaan reunaehdot millä kukin alue toimintaansa kehittää, miten profiloituu ja mihin satsataan. Ongelma on todellakin - ja todellinen - siinä, että kuihtuvien syrjäseutujen asumista vieläkin tuetaan liiaksi. On toki tunteisiin vetoavaa lukea (tämä päivän) uutisista kuinka pienet lapset istuvat arkipäivisin reippaasti yli kaksi tuntia koulukyydissä, mutta ei syypää ole valtio tai kunnat, vaan vanhemmat jotka tuonne syrjäseudulle ovat asettuneet lapsineen tietoisena siitä, että palvelut eivät ole lähellä. Korostettakoon, että minulla ei ole kerrassaan mitään sitä vastaan, että joku (minäkin saattaisin, jos siihen mahdollisuus olisi) haluaa mielummin asua "metsän keskellä" mutta kuten kaikki, siinäkin ovat omat uhrauksensa, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Ei tulisi mielenkään syyttää muita siitä, että tällä ratkaisulla on hintansa maksettavana.
Tämä "koko suomi asuttuna" on niin kallista puuhaa, että siihen on pakko saada jokin järkiratkaisu ja pian. En toivo, enkä edes usko, että kaikki ihmiset ja palvelut pakkautuisivat Helsinki, Tampere, Turku kolmion sisälle. Muillekin seuduille syntyisi varmasti - ja on syntynytkin - kasvukeskuksia jotka vetävät ihmisiä, palveluja ja innovaatioita puoleensa. Jokaisen kasvukeskuksen olisi syytä tarkkaan miettiä, miten profiloitua tässä kilpailussa.
Lappi esimerkkinä, kun sitä tunnutaan pitävän lähinnä joutomaana. Paljon olisi sielläkin kehittymisen mahdollisuuksia ja varaa, jos vain oikeaa osaamista ja tahtotilaa löytyisi, eikä sen kaiken tarvitse rakentua pelkän turismin varaan. Kemi-Tornio (joutakoon yhdistyä) alueen teollisena ja taloudellisena veturina, Rovaniemi hallinnollisena pääkaupunkina ja muutama paikka (Kuusamo, Kittilä, Ivalo) turismi-keskuksina.
Joku mainitsi verrokkina Saksan. Tässä kuvastuu mielestäni hyvin se, mitä kohti Suomenkin pitäisi pyrkiä. Suomalainen maaseutu on jokseenkin masentava Saksaan verrattuna. Saksassa on pieniä idyllisiä kyliä peruspalveluineen ja välissä on sitten pitkän matkaa metsää ja peltoa. Suomessa vastaava tilanne on se, että torpat on ripoteltu puolen kilometrin välein ja siten se paikkakunnan kylä on yhtä ankea. Tämä toki hiukan karrikoiden.
Mielestäni oikea kehityssuunta on jo käynnissä Suomessakin, mutta harmillisesti sen toteutuminen vie aikaa aivan liiaksi, kun julkisia rahoja suunnataan liikaa hajaseudun asumisen tukemiseen poliittisista syistä johtuen. Suomi ei tarvitsisi millään muotoa noin 50 enempää kaupunkia (siis oikeaa kaupunkia) nykyisellä väestömäärällä ja rehellisesti sanottuna siinäkin taitaa olla jo hiukan liikaa. Nämä toimisivat alueidensa kasvukeskuksina ja niiden ympärille keskittyisivät sitten palvelut. Ihan ensimmäiseksi uudistamisen voisi aloittaa yhdistämällä Espoon ja Vantaan osaksi Helsinkiä. En oikein keksi mitään järkeviä perusteluja pitää näitä erillisinä kaupunkeina?
Näiden kasvukeskusten ympärille syntyy kyllä sitten pinempiä taajamia ihmisille, jotka haluavat asua väljemmin vaikka työt kasvukeskuksissa olisivatkin, mutta joita ei kiinnosta suurempien kaupunkien kulttuuripalvelut, cafe lattet ja muut urbaanit hömpötykset.