Ässät vapautui kaikista rikossyytteistä

  • 4 355
  • 57
Kiitokset Rokulle - tuollaiset kommentit lämmittävät ihan aidosti. Varsinkin kun ne tulevat naapurileiristä...

Oli muuten varsin hauskaa katsella tänään iltapäivälehtien aiheita. Pari vuotta sitten, poliisin rynnäkön jälkeen Veli-Pekka Ketolan ja Antti Heikkilän naamat komeilivat parhailla paikoilla - nyt saman paikan vei Maria Lund. Vaikka kaipa tuo Ässä-uutinenkin jossain päin lehteä kuitattiin parin kappaleen jutulla. Eihän tuollainen uutinen ketään kiinnosta, ymmärrettäväähän se on.
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Samaan kiinnitin huomiota kuin Porin Karhukin, eivätpä iltapäivälehdet kovinkaan suurin otsikoin tätä uusinta käännettä noteeranneet. Varsinkin Ilta-Sanomat rummutti jutun alkukäänteitä porilaislähtöisen toimittajansa johdolla hyvinkin suureellisesti, ja on rummuttanut muutaman kerran muutenkin tämän kahden ja puolen vuoden aikana. Nyt kun juttu sitten sai jonkinlaisen päätöksen, sai IS:n paikallinen avustaja kyhätä lyhyttäkin lyhyemmin päätöksen pääkohdat lehden sivuille. Missä oli IS:n porilaislähtöisen toimittajan näyttävä revitys ja missä oli hänen kolumninsa asian tiimoilta tällä kertaa? Ja miksi Ässät ei nyt mahtunut tuohon urheilusivujen viikon kymmenen puheenaiheen listalle, vai mikä se nyt onkaan, kun muuten saman asian tiimoilta on siihen patalogokin saatu?

No, eihän tämä tietenkään mikään yllätys ollut, näin se tuppaa aina menemään. Sotkut saavat julkisuutta yllinkyllin, sotkujen mahdollinen selviytyminen kuitataan olankohautuksella , jopa jonkinlaisena pettymyksenä. Kaksi ja puoli vuotta sitten Ässät oli ylitti valtakunnan kynnyksen mediassa kuin mediassa, mutta samalla mittakaavalla eilisestä käänteestä uutisoivat lähinnä vain Jatkoaika, Radio Pori ja Satakunnan Kansa.

Verottajan seuraavaa tempausta on tietysti mahdoton mennä arvaamaan. Käytännössähän Ässät on nyt todettu syyttömäksi pimeiden palkkojen maksamisesta, joten outoahan se on jos verottaja voi jatkaa prosessia eteenpäin mätkäisemällä Ässille maksuun ennakkoverot pimeistä palkoista joita Ässät siis ei ole kihlakunnansyyttäjän päätöksen mukaan milloinkaan maksanut. Milläs hemmetillä veroviranomaiset nyt sitten meinaavat todistaa, että Ässät on noita pimeitä palkkoja maksanut, kun esitutkintamateriaalin perusteella näin ei ole tapahtunut. Mutta eipä veronviranomaisten tarvitse mitään todistaa, usein tuntuu pelkkä olettamus riittävän.

Jotenkin veikkaan, että Ässät ei lähde peräämään valtiolta mitään korvauksia. Kaksi ja puoli vuotta sitten juristit arvioivat, että vaikka Ässät syyttömäksi todistettaisiin, niin Suomessa on tällaisissa tapauksissa käytännössä mahdotonta saada merkittäviä vahingonkorvauksia. Ja Ässienhän tapauksessa on ylipäätään pirun vaikea konkretisoida jupakasta aiheutuneet menetykset ja tappiot joksikin tarkaksi tai edes summittaiseksi rahamääräksi. Ja toisaalta, Ässissä voidaan hyvinkin toivoa, että koko asia painuisi hiljalleen unholaan, joten silloin voi olla parempi antaa asian olla, varsinkin jos ei ole edes todennäköistä saada huomattavaa korvausta. Ehkä tuota korvausvaatimusta voidaan tosiaan käyttää ainoastaan jonkinlaisena vastavetona, jos verottaja haluaa yhä jatkaa ajojahtiaan.

Lopuksi täytyy vielä tunnustaa, että itse en ole ollut käytännössä missään vaiheessa lainkaan vakuuttunut Ässien syyttömyydestä. Pikemminkin päinvastoin. Nyt voi vain todeta, että oli ilo olla väärässä. Nyt voisi olettaa, että tämä kaikki saattaa olla seurausta Ässien ja FC Jazzin henkilökytköksistä. Jazzin osaltahan väärinkäytöksiä löydettiin heti, ja seura osan niistä tunnustikin, ja koska Ässien johdossa oli samoja naamoja kuin Jazzin johdossa, verottaja kenties oletti seuroissa olleen vallalla samanlaiset toimintatavat.
 

Tuamas

Jäsen
Itselläni ei ole juurikaan tähän asiaan kommentoitavaa, paitsi että on jotenkin karua, että porilaiset vieläkin heittävät lokaa ässäjohdon niskaan, vaikka heidät on Kolmen vuoden tutkinnan jälkeen todettu Syyttömiksi.
Mm.tämä uusi ässä-sivusto on hyvä esimerkki tästä, noh pelkkä sivun pitäjän mielipide, mutta harmittaa tuollainen.

Eikö suomessa pitäisi vallita tämä "Syytön, kunnes toisin todistetaan"-käytäntö? Nykyään tuntuu, että ainoa periaate mikä lehdistöllä & tavallisella kansalaisella tuntuu olevan, on: "Syyllinen, heti kun syytetään".
Ja tämän tapauksen tiimoilta on löytynyt vielä tämä Porilainenkin versio tästä: "Syyllinen, vaikka on toisin todistettu".
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Anteeksi vaan kaikilta jotka vetivät herneen nenäänsä kiireessä kirjoittamani viestin vuoksi. Ei setä pahaa tarkoittanut vaikka ruma onkin...

Ja olitte oikeassa - eihän minulla mitään sisäpiiritietoa Ässien toimista ole. Sen sijaan yhdistysten ja pk-yritysten ympäri Suomenmaan harjoittamasta harmaasta taloudesta minulla on (liikaakin) tuntumaa. Ammattilaisurheilun taustalla on yllättävän paljon amatöörimaista toimintaa. Tuskin tämäkään asia aivan täysin tuulesta temmattu on, vaikka syytteet kumottiinkin.

Merkillepantavaa on myös se, että eihän tuossa päätöksessä voida kertoa mitään "totuutta", todetaan vain moneen otteeseen, ettei "seuran vastineessaan antamia väitteitä voida poissulkea". Ja ihan oikein toimittu - jos näyttöä ei riittävästi ole, niin oikeusturvan pitääkin pelata.

Itse en kovin hyvä ole ymmärtämään numeroita enkä bisnesasioita, jonka johdosta(?)minulle jäi kuva selittelystä. Ainakaan en ymmärrä kuinka 4% ero oluen hävikissä voi tehdä 500.000,- vai oliko veroviraston omat laskelmat vain totaalisen pielessä? Luulisi heillä kuitenkin vertailupohjaa olevan.


Joka tapauksessa, hyvä että Ässät saivat asiansa selvitettyä - ja vieläpä ennen kauden alkua. Ja toistetaan vielä niin ettei jää epäselväksi mitä tarkoitin: toivottavasti seurat ottavat jotain opikseen - eiköhän tältäkin harmilliselta episodilta oltaisi voitu välttyä huolellisemmalla/ammattimaisemmalla kirjanpidolla.
 

Annuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Latvija
Ei ole herneitä nenässä, eikä muuallakaan, ainakaan mulla.

Olo on erittäin hyvä. Hienoa, että tuli tällainen päätös. Tuli aivan tippa linssiin, kun luin tämän päivän SK:n pääkirjoituksen. Kyllä oli hienosti sanottu asiat. Tunteet pinnassa SK-turnaukseen.

Ässät voittaa !!!!!!!!!!!!!!!
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Pata
Milläs hemmetillä veroviranomaiset nyt sitten meinaavat todistaa, että Ässät on noita pimeitä palkkoja maksanut, kun esitutkintamateriaalin perusteella näin ei ole tapahtunut. Mutta eipä veronviranomaisten tarvitse mitään todistaa, usein tuntuu pelkkä olettamus riittävän.
Vastasit omaan kysymykseesi, ja vieläpä oikein. Venäjän vallan ajalta olevan verolainsäädännön mukaisesti noudatetaan käänteistä todistustaakkaa, eli verojen maksamatta jättämisestä epäillyn on Suomessa todistettava oma syyttömyytensä. Verottaja voi rapsujaan mätkäistä sen kummempia perusteita päätöksilleen esittämättä. Siksi ei kannata myöskään odottaa minkäänlaisia miljoonakorvauksia Ässille. Verottaja on toiminut kuten se tässä maassa toimii. Omien lakiensa mukaan. Vapaan keskustelun puolella on aihetta sivuava ketju, joten ei siitä sen enempää.

Mutta ehdottomasti potku persauksiin Ässille täältäkin suunnasta. Tästä se kovin työvaihe vasta alkaa!
 

The Rock

Jäsen
Iltalehti 21.8.2002

Iltiksen urheilusivuilla on jo tämä perinteeksi muodostunut Päivän Leijona/Lammas -osio.

No, tämän päiväisessä Ässät ovat päivän LEIJONIA!!!! Kerrankin näin päin. Mieleeni muistuu elävästi vielä kun oltiin siellä lammaspuolella. ;)

Menneet ovat menneitä ja nyt täydellä höyryllä eteenpäin! GO ÄSSÄT GO!
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Pulinat pois

Syyttäjä ei päättänyt syyllistää Ässien toimihenkilöitä. Päätös on tehty ja se onneksi tehtiin ajoissa ennen liigan alkua, että HC Ässät oy ehtii saada tarpeeksi sponsoreita ja kausikortiimyyntiä ilman epäilyksiä.

Toista vaihtoehtoa ei uskalla edes ajatella, mutta kun oikeus (syyttäjä) on puhunut, niin pulinat pois. Jos verottaja jotain vaatii, siitä kyllä selvitään! Nyt vain fanit tukemaan Ässiä, niin hyvää tulee!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös