Ässät - Pelicans ti 20.9.2005

  • 18 452
  • 100

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Lahden Pelicans saapuu hyvin kautensa aloittaneen Ässien vieraaksi tiistaina. Peli on Ässille monella tapaa erilainen, kuin kauden aikaisemmat kaksi ottelua. Nyt ollaan ensimmäistä kertaa ainakin lievä ennakkosuosikki ja tämä saattaa tuoda omia vaikeuksia peliin.

Pelicans osoitti olevansa yllätysvalmis joukkue kaatamalla Jokerit lauantaina. Mitään helppoa voittoa on Ässien turha tästä odottaa sillä Pelicans pistää varmasti tiukasti hanttiin.

Ässät tarvitsee pari onnistumista ottelun alkuun, jolloin peli vapautuu ja turha mailan puristus katoaa. Mitä pidemmälle ottelu etenee 0-0 tilanteessa, Pelicansin mahdollisuudet paranevat.

Vahva usko Ässien hyvään alkukauteen saa minut kuitenkin veikkaamaan patapaitojen voittoa lukemin 3-1. Jesse pääsee maalien makuun ja iskee kaksi!
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tähän mennessä vaikein ottelu Ässillä edessä. Kahdessa ensimmäisessä ei ollut tavallaan mitään hävittävää, mutta tässä on. Luultavasti Pelicans oppi Lappeenrannan vierailusta sen, että vieraissa on pistettävä luukut kiinni ja oltava kärsivällinen, muuten peli on ohi hyvin nopeasti.

Ässiin pätee myös ylläoleva totuus. Liian ahne maalinhaku kostautuu helposti ja Pelicans pääsee iskemään vastaiskuista. Eli, vaikka kotona ollaankin pitäisi olla ensisijainen tavoite pitää oma pää puhtaana ja luottaa siihen, että pari maalia saadaan tehtyä ottelun kuluessa kuten saatin Lukkoa ja HIFK:ta vastaan. Toinen iso asia Ässien kannalta on tässä ottelussa ylivoimapeli. Pelicans joutunee rikkomaan ja ylivoimamahdollisuuksia tulee kyllä. Helsingissä ylivoima pyöri jo vähän paremmin kuin Porissa, mutta Pelicans tullee lyömään ihan eri malliin painetta ylivoimaviisikkoon kuin HIFK, joten kiekko pitäisi saada liikkumaan edelleen aivan eri nopeudella kuin on tähän asti nähty. Ja tätä varten Forrestille riittävästi aikaa, ei ainakaan Toivosta viivalle, se on jo nähty.

Veikataan optimistisesti 3-0.
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ensimmäiset kaksi ottelua ovat todellakin ollut kovalla jännitteellä varustettuja ja ainakin Helsingissä lähdettiin peliin Toivolan puolustustaistelutaktiikalla. Tosin HIFK oli sen verran aneeminen että siitäkään nyt turha on mitään johtopäätöksiä vetää. Tätä taktiikkaa ei Pelsuja vastaan voi käyttää vaan on uskallettava ottaa kunnon pelillinen hallinta.

Valmennusjohdon pitäisi saada psyykattua joukkue samanlaiseen luisteluun ja intoon mitä torstaina ja varsinkin perjantaina kentäläl nähtiin. Maali pitäisi saada heti alkuun, mitä pidemmälle tuskaillaan tehottomasti sitä vaikeammaksi leikki muuttuu.

Pelicans ei todellakaan tule olemaan helppo vastus, ei millään mittarilla. Joukkue tulee taatusti kovalla asenteella ja innolla peliin ja pienikin lepsuilu näkyy numeroissa välittömästi. Asenteen on oltava kohdallaan. Toivottavasti väki löytää hallille tiistai-illasta huolimatta. Sen verran hyvin on kausi alkanut että voisi kansa osoittaa tukeaan marssimalla hallille sankoin joukoin.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kärsivällisyys, avain voittoon

Jotenkin on vähän negatiivinen olo ottelun lopputuloksen suhteen. Pelicans on erittäin paha vastus, varsinkin jos asenne vähääkään lipsuu.
Jos paikoista tehdään niin ei hätää, mutta jos vatsustaja pääsee pari eteen ja normaali tehottomuus vaivaa, niin kusessa ollaan.
Jokatapauksessa kaikki muu paitsi kotivoitto on pettymys.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Pelicans lähtee mukavista asetelmista Porin matkalle, kun jonkinmoinen hurmos lienee lauantaisen yllättävän ja hienon kotivoiton jälkeen edelleen päällä. Suorastaan loistavasti kaksi ensimmäistä ottelua (+pari harjoituspeliä) torjunut keltanokka Antti Niemi jatkaa toivon mukaan edelleen maalilla, vaikka Markus Helanen pelikuntoon olisikin jo toipunut. Vielä on ennenaikaista alkaa enempää nuorta ja kokematonta maalivahtia hehkuttamaan, mutta tietyllä tavalla koko puolustuspään suhteen tähän peliin voi lähteä luottavaisin mielin.(pitäisiköhän tuo lause poistaa, sillä nyt varmaan tulee murskatappio...)
Tosin ennenkaikkea Lappeenrannassa nähdyt karkeat virheet ja liika(osittain turha) jäähyily on tässäkin ottelussa jätettävä kokonaan pois, sillä lähinnä Marko Kivenmäki tullee rankaisemaan armotta ylivoimalla.

Pelicansin hyökkäysosasto näyttää pelottavan kapealta, etenkin nyt kun Lasse Jämsenkin on sitten taas loukkaantuneiden kirjoissa. Toni Sihvonen-Jämsen -kaksikko Pelicansin hyökkäyksestä poissa = mahdoton tällä materiaalilla paikata, kun junioreistakin on jo lähes kaikki mahdolliset vaihtoehdot ennestäänkin rosterissa... Mielenkiintoista nähdä, miten nuoriso-osaston hyvä alkuvire kestää... kokeneimmat hyökkääjät nyt eivät vielä mitään ihmeitä ole esittäneetkään.

Ässien miehistö taasen vaikuttaa jokseenkin tuntemattomalta suurelta osin, mutta mainiot ensimmäiset pelit kyllä pistävät olemaan varuillaan. Uskaltaisiko jo nyt sanoa, että jos tuohon paperilla melko heikohkolta näyttävään kokoonpanoon jossain vaiheessa saapuisi 2-3 kunnon vahvistusta, niin alkuesitysten perusteella kasassa alkaisi olemaan varsin kova nippu tähän sarjaan. Mutta juuri tällä hetkellä Ässät paperilla lienee kohtalaisen samalla viivalla vierailevan Pelicansin kanssa. Paitsi että Pelicansilta ei löydy Kivenmäen tasoista ratkaisijaa (ellei esim. Paulsson myöhemmin sellaiseksi osoittaudu).
Hyökkäyksessä molemmilla joukkueilla on pari ketjullista junioreita ja sitten muutama kokeneempi jyrä. Eikä nuo puolustuksetkaan juurikaan taida paperilla eroa toisiinsa tehdä. Maalivahtipelistä en tässä vaiheessa uskalla lähteä enempää edes arvailemaan, saati niitä vertailemaan keskenään.

Joten kohtalaisen tasainen pelihän tästä pitäisi kaiketi olla tulossa, mielenkiintoista nähdä kuinka rohkeasti rokaten Pelicans tällä kertaa vierasmatsiin lähtee. Kuten täälläkin on jo mainittu, niin ehkä vieraissa ei ihan kauhean rohkeasti kannattaisi peliin lähteä, ainakaan kuten kotipeleissä. Mutta katsojan kannalta tietysti parempi jos hyökkäysvoittoisuus jatkuu tähän saakka nähdyn kaltaisena. Ässien "kotitaian" perusteella tietysti voi liian rohkeilla otteilla vierasjoukkue hävitä pelin jo ensimmäisillä minuuteilla...
 
Viimeksi muokattu:

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Jason26 kirjoitti:
Miten olisi Turunen.

Kyllähän Turunenkin parhaiden pelivuosiensa tasolla ja hyvien ketjukavereiden kanssa liigan kärkipään maalintekijöihin ja pistemiehiin kuuluisi. Mutta viimeiset 3 kautta ja ennenkaikkea tämän kesän harjoituspelit ja sarjan ensimmäiset pelit eivät kovin lupaavaa kuvaa ole antaneet. Kivenmäen ura on vahvasti nousussa, kun taas Turunen on "vajonnut" maajoukkueen porteilta keskitason pelimieheksi. Ainakin juuri tällä hetkellä liikkuvat nämä kaverit hieman eri tasolla. Toivotaan että Dogista olisi vielä muuksikin kuin kohtalaiseksi puolustavaksi hyökkääjäksi. Vastuuta on ainakin tarjolla enemmän kuin kolmena edellisenä kautena.
 

SigueSigue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Porin Ässät
Jason26 kirjoitti:
Miten olisi Turunen.

Niin. Ehkä ei sentään.

Pelistä on tulossa Ässille todella vaikea. Itse olen vahvasti sitä mieltä että peli päättyy 1-3 numeroihin. (viimeinen tyhjiin)
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jotenkin tunnen olon epävarmaksi ajatellen huomisen ehtoon Pelicans-ottelua. Pelicans näytti kaikille sieluille vaarallisuutensa vieden Jokereita 3-1, joku sen jossain tiivistikin sanoiksi, että kauden aikana eivät pienemmät voi liian usein voittaa isoja joukkueita. Se on aina yhtä positiivista, kun jokin ei mene runkosarjassa "käsikirjoituksen" mukaan. Toivottavasti mahdollinen tappio tulee kuitenkin vasta 60 minuutin jälkeen.

Siinä alkulöpinät, sitten itse asiaan. Olisi mielenkiintoista tietää, pystyykö Nivalan cowboy pelaamaan huomenna, sillä näillä resursseilla ei Ässät kovin montaa loukkaantumista kaipaa. Toinen mielenkiintoinen kysymys on, joko J.Joensuu pöläyttäisi verkkoja ensi kerran tähän kauteen. Hyviä otteita nuorimies on jo näissä kahdessa pelissä esittänyt, eikä se HIFK-koitoksessakaan nyt enää kovin kaukana ollut. Tiellä oli vain loistavasti pelannut Lundell.

Antti Niemi on raporttien mukaan pelannut kuin kokeneempikin sissi maalinsa suulla. Kaipa se tietysti nimikin jo velvoittaa... Epäilen, että valmennus ei halua "Helge" Heleniuksen huitovan itseään suihkuun, vaikka Pasi pelaisikin, sillä parhaimmillaan Helenius osaa kuitenkin hommansa oman maalin edessä.

Vaikka minulla ei ole mitään Kivenmäen maalijyvän löytymistä vastaan, voisi pata alkaa painamaan pisteitä hieman laajemmallakin sektorilla. Pitkän kauden aikana tarvittaisiin kuitenkin osastolta Rautee-Kaipainen jotain muutakin kuin pelkkää peruspeliä.

Riksman on nyt niin tulessa, että syvästi toivoisin, että saa jatkaa. Kunhan Nissisen osaksi ei taas tule pelkät Kärppä-pelit. Mutta niin vakuuttavaa työtä Juuso tällä hetkellä padan maalinsuulla tekee, että sille jatkoa vain huomennakin.

Vaikka kausi on vasta alussa, voitaisiin pari ajatusta uhrata sillekin faktalle, että keväällä näitäkin pisteitä tarvittaisiiin. Uskon nimittäin vakaasti, että Ässät ja Pelicans tulevat taistelemaan samoista sijoista, mutta ne eivät ihan pakosti ole 10.sijan huonommalla puolella (juuri 10. sija toki voi olla kyseessä) . Uskon näin välittämättä mistään urheilujulkaisujen ennakkoanalyyseistä, sillä niille on muodostunut eräänlaisia dissausperinteitä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Peesataan täältäkin eli pelottavan jännittävä ottelu tulossa ja pisteilla on mitä suurimmalla todennäköisyydellä tärkeä merkitys kevättä ajatellen. Ässiltä maittava aloitus, vaikka vastustajat kuulemma esittivätkin liigahistorian paskinta kiekkoa. Tärkeitä pisteitä joka tapauksessa.

Kummankaan joukkueen hyökkäys ei tässä vaiheessa ole vielä kovinkaan häikäisevä. Puolustuksessakin kiekollista vastuuta on jaossa molemmin puolin. Pelicans-pakistossa pistää silmään pakiston kokemus. Yksilöiden heikkouksista ja vahvuuksista voi olla montaa mieltä, mutta nimet Glad, Helenius, Heiskanen, Korkeavuori edustavat rutinoitua ja kohtuullisen tasosta liigapakistoa. Ai niin, ja se Kakko vielä...

Pelaiskohan Pelsut Jokeri-voiton hurmiosta huolimatta räkästä vieraskiekkoa? Sumputetaan ja venaillaan. Viisikko puolustaa hyvin ja kokeneet pakit hoitelee oman maalinedustan ja maalintekosektorin. Ässien kotijoukkueena olisi napsittava näistä pelistä pisteet, takaa-ajoasemassa peli voisi mennä aika tuskaiseksi puurtamiseksi. Maven lisäksi kun meillä ei mitään jäätäviä tehomiehiä ole. Ylivoimapelin täytyisi terästäytyä, sellasta yyveetä mihin on rahkeet. Ukkoa maalille, vetoja suoraan syötästä ja ylipäänsä maalille asti. Joku viisas on nääs joskus sanonut että kahden suht tasasen joukkueen välillä on pienet marginaalit, 1-2 yv-maalia helpottaa kummasti.

Lievähkösti pessimistinen näkökulma edellä. Jatketaan vaan fiksusti pelaamista, kuten tähänkin asti. Siihen päälle edeltävistä peleistä saatu hyvä ja reipas tekemisen meininki, pisteet jää Poriin 3-2.
 

Legion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Everton, FC Bayern
Nää pelit on aina niitä vaikeimpia. Vähänenkin ennakkosuosikin asema ei vaan lupaa hyvää. Räkämaaleilla tämäkin peli lopulta ratkeaa. Toivottavasti olen väärässä ja pata painaa hurmiossa pelsuille suun täyteen tulta ja tappuraa.

Toivomuksia:

-Ylivoima toimimaan ja "metsä justini" viivalle vastuuulle.
-Junnuille onnistumisia (saa muutkin tietty)
-3 pojoa jää kotiin.
-Kaikki pysyy ehjänä tälläkin kertaa
 

Tuamas

Jäsen
Ässät ei näillä miehillä tee yli neljää maalia pelissä, jos ei vastustajan veskari epäonnistu. Eli puolustuspelin ja ennenkaikkea viisikkopelin on syytä toimia samalla tasolla, kuin kauden ekoissa peleissä.
Itse odotan todella vaikeaa peliä, kuten aina kun Ässiä etukäteen "heikompi" joukkue on vastassa. Padalla menee todella usein sormi suuhun, kun vastustaja onkin se joka peruuttelee.

Ja kyllä tästä ässien nipusta hyvä tulee, kunhan sinne ne muutama tekijämies vielä saadaan. Peruspeli toimii jo mallikkaasti, vielä tarvittaisiin hyökkäyspäähän apuja. Ja Riksman on ollut juuri niin hyvä kuin odotinkin.
 

slaikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Beantown Bruins
juu, kyllä tää jännittävä peli tulee olemaan, seuraan sen radiosta kynsiä pureskellen.

ja niinkuin sanottu, itseäni myös pelottaa tämä, kun kaks tekijämiestä on poissa vahvuudesta, ja eipä tuo santtu heiskanenkaan vielä ihan täydessä vireessä varmasti ole, vähän lauantaina peruutteli ja oli arka, mut toisaalta onhan siihen syytäkin. niemi on kyllä maalissa erittäin vakuuttava ja kylmähermoinen, ja vakuutti mut erittäin vahvasti, kun ensimmäisen kerran kaveria näin maalissa lauantaina. Paulsson-Loppi voi tehä tuhojaan tässä pelissä, jos onni käy meille myötä. ;)

vastustajat ei paperilla säväytä, mut mielenkiintosia pelaajia toki toki on. Kivenmäen hienot otteet pelottaa, peltonen on vanha varma ja forrest on ollu mielenkiintonen itselleni aina. riksman maalissa on kova, käsitykseni mukaan.

veikkaan että lahteen tulevat pisteet, luvuin 3-5, pelsujen loppi tekee 2maalia.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Taitaa olla Porissa aikamoinen alkukausi ollut kun puhutaan kotijoukkueesta ennakkosuosikkina. No tänään sitten nähdään kuinka käy ja kumpi on seuraavassa ottelussa ennakkosuosikki.

Pelicansilla ei todellakaan ole tällä hetkellä Marko Kivenmäen tasoista suhteellisen varmaa maalikonetta. Täytyy silti nostaa hattua paljon parjatulle Mika Toivolalle, että on saanut joukkueensa jälleen kerran hyvään syysvireeseen. En minä olisi uskonut noihin kahteen ensimmäiseen voittoon.

Minä kyllä pidän kaikesta huolimatta Pelicansia ennakkosuosikkina. Jos saavat oman rennon pelitapansa toimimaan alusta alkaen niin Isomäki pitäisi hiljentyä aika nopeasti. Mielenkiintoinen ottelu. Tappeluista viis, mutta kun vastassa on kärkipään porukka ja kotietua play-offseihin tavoitteleva joukkue niin aina tapahtuu...
 

Jallu Koo

Jäsen
Dvozak kirjoitti:
Taitaa olla Porissa aikamoinen alkukausi ollut kun puhutaan kotijoukkueesta ennakkosuosikkina. No tänään sitten nähdään kuinka käy ja kumpi on seuraavassa ottelussa ennakkosuosikki.

No, onhan Ässät nyt sentään voittanut kaikki pelinsä. Pelicans puolestaan on saanut vain pisteet sarjan heittopussilta Jokereilta. Siinä mielessähän ollaan hienoisia ennakkosuosikkeja.

Dvozak kirjoitti:
Pelicansilla ei todellakaan ole tällä hetkellä Marko Kivenmäen tasoista suhteellisen varmaa maalikonetta.

Itse en kyllä pidä Kivenmäkeä suhteellisen varmana maalikoneena. Mave on mielestäni enemmänkin on/off pelaaja. Eli parhaimmillaan todella hyvä ja huonoimmillaan todella huono kiukuttelujäähyineen.

Itse ottelu saattaa mennä jopa rankkareihin asti, tai jommankumman maalin voitto, siinä veikkaukseni ottelusta.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Dvozak kirjoitti:
Taitaa olla Porissa aikamoinen alkukausi ollut kun puhutaan kotijoukkueesta ennakkosuosikkina. No tänään sitten nähdään kuinka käy ja kumpi on seuraavassa ottelussa ennakkosuosikki.
Jos nyt yhtään olet noita viestejä lukenut, niin ei niissä kotijoukkueen voittoa mitenkään erityisen varmana pidetä edes omien joukossa. Jos tästä parista nyt ennakkosuosikkia hakee, niin tietysti porilaisten silmissä juuri kotietu saattaisi olla se tekijä joka voisi kääntää vaakakupin kotiinpäin. Lahtelaisilla on mielessä hieno voitto yhdestä mestarisuosikista, mikä tietenkin nostaa heidän profiiliaan.

Varmaahan tässä on vain se, että helppoa tuskin on kummallakaan. Molemmilla on yksi sarjan päävastustajista vastassaan. Jännittävä, mutta tuskin kovin korkeatasoinen peli odotettavissa!
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
jarihe kirjoitti:
Itse ottelu saattaa mennä jopa rankkareihin asti, tai jommankumman maalin voitto, siinä veikkaukseni ottelusta.

Siitä päästäänkiin sellaiseen pikkujuttuun, joka ainakin minulle on vielä täysi arvoitus. Minulla ei ole mitään mielikuvaa Juuson kyvyistä torjua rankkareita. Langkow sai niitä kiinni muistaakseni yllättävänkin monta, toivottavasti näin tekee myös Juuso Riksman. Sillä joka pistettä tarvitaan.

Edelleen toivon kuitenkin, että jos tappion on pakko tulla, se tulisi vasta jatkoajalla tai rankkareissa.
 

Ace4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät,
Täytynee kyllä vahvasti väittää ettei Kaaneja saa ottelusta ennakkosuosikkia tekemälläkään vaikka kuinka kaatoivat Jokerit viime ottelussaan. Toki kuitenkaan Pelicansia mitenkään aliarvoiden. Materiaaliero tässä vaiheessa joukkueiden välillä on minimaalinen joten varmasti tasainen ja toivottavasti värikäskin ottelu on luvassa.

On totta että Ässien on onnistuttava jo tässä ottelussa saamaan myös muilta palaajilta tehoja irti kuin vaan pelkästään Mavelta. Pitkään ei yksi mies joukkuetta voi, eikä saakaan kantaa. Mutta siitä lähdetään luottavaisesti siitä että Ässien hyvä syysvire saa jatkoa ja onnistumisia tulee laajalla rintamalla tuoden Ässille selkeän 5-1 voiton. Täältä tähän ja illan peliä odottelemaan.
 

Juha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oi Lahti On!
Kauden avaus!

Tästä se sitten omallakin kohdalla alkaa. Nimittäin kauden ensimmäinen liigaottelu, jota aion paikan päällä seurata.

Olisin halunnut ensimmäiseen viestiini kirjoitella hieman enemmän ennakko-odotuksia, mutta luettuani ketjun läpi huomasin sen turhaksi. Suurin osa ennakoista (niin jatkoaika.com kuin pelicans.fi että assat.com) toistaa samaa litaniaa tiukasta väännöstä, jossa maalivahtipeli ja erikoistilanteet ratkaisevat. Näihin ei ikävä kyllä löydy enää mitään lisättävää. Toivon vain että Pelicans pysyy poissa jäähyaitiosta ja pystyy hyvällä luistelulla haastamaan kotijoukkueen. Eikä haittaisi vaikka nyt todistaisin suosikkijoukkueeni pelaavan sitä inhottavaa vieraskiekkoa, jota niin monesti on Lahden jäähallissa saanut vuosien aikana nähdä. Tosin Jamin puheista päätellen tätä tuskin tapahtuu.

Yritän siis katsella peliä Pelicans-lasien takaa ja kirjoittaa huomenna näkemykseni ottelusta.
 

Jason26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Blackburn Rovers,Englanti, Tahko
Ace4ever kirjoitti:
Täytynee kyllä vahvasti väittää ettei Kaaneja saa ottelusta ennakkosuosikkia

Joo en mäkään saa Pelicansista ennakkosuosikkia peliin, Ässät lähtee lievänä suosikkina matsiin.
Kai tästä aika ympäripyöreä matsi on tuloillaan. Jotain pisteitä olisi saatava Lahteen. Onhan Ässät yksi päävastustajistamme.

Tietenkin olisi ihan normaalia, että voitetaan ennakkoon liigan kärkipään joukkueita. Hävitään sitten niille porukoille, jotka taistelevat samoista sijoituksista meiän kanssa.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Tykki kirjoitti:
Jos tästä parista nyt ennakkosuosikkia hakee, niin tietysti porilaisten silmissä juuri kotietu saattaisi olla se tekijä joka voisi kääntää vaakakupin kotiinpäin.

Näin näkisin myös tämän asian, jos veikkaamaan pitäisi lähteä. Kyllähän tuo kotietu tasaisilla joukkueilla yleensä sen ennakkosuosikin määrää. Vierasjoukkueet kun harvoin mitään ihmeitä lähtevät esittämään - tiukkaa puolustusta ja vastahyökkäyksiä vain. Melkein ainahan kotijoukkueet SM-liigassakin näitä pelejä hallitsevat, vähintäänkin näennäisesti. Ja myös täältä Jatkoajastakin saa lukea usein, kuinka vierasjoukkue taas oli todella huono ja vastavierailulla taas toisen joukkueen kannattajat ihmettelevät vierasjoukkueen heikkoutta...

Sinänsä esim. viime kaudella tuntui välillä jopa naurettavalta että vaikkapa TPS tai Jokerit tulivat Lahteen Pelicansin lähellä Mestis-tasoa liikkunutta ryhmää vastaan puolustamaan. Tiedä sitten onko matkustamisen rasitusta, vai miksi ylivoimaiset joukkueetkin vetäytyvät vieraskentillä niin kovin kuoreensa ja menettävät sen takia pisteitä. Sitten tappioasemassa aletaan vieraissakin pelaamaan... Tasaisilla joukkueilla ja pienillä eroilla tuon puolustamisen kyllä ymmärtääkin, mutta joku raja sentään siinäkin...
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jämsenin jouduttua sairastuvalle ennestäänkin kapoinen hyökkäys on vieläkin kädettömänpi. Konkarit eivät ole kummoisia näyttäneet joten nuoriso-osastoon katseet kohdistuvat. Paulsson ja Koponen ovat olleet pirteitä, joten jatkoa seurannee. Kaiken kaikkiaan, hyökkäys ei hirveästi vakuuta.

Puolustuksella on aika hyvin pullat uunissa, kun kaikkien rakastama #15:kin eli Santtu Heiskanen on rivissä. Voisi kehaista, että pakisto on hyvä sekoitus käsiä ja lihaa.

Helanen palaa kokoonpanoon, toivottavasti luukkuvahdiksi. Sen verran vakuuttava Niemi oli viime pelissä.

Itse laitoin pitkävetokupongille vaihtoehdoksi tasurin, joten jatkoaikaa ja rankkareita odotellaan.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Jason26 kirjoitti:
Joo en mäkään saa Pelicansista ennakkosuosikkia peliin, Ässät lähtee lievänä suosikkina matsiin.

Niin jos miettii joukkueiden edellistä kohtaamista KK-turneessa, lähtevät Pelicansit selvänä ennakkosuosikkina peliin. Sen verran selvää oli tuo ottelun hallinta silloin. Harjoitusottelut ovat tietysti harjoitusotteluita, mutta kyllä Ässillä tiukka iltapuhde on edessä jos pelikaanit samanlaisesti pelaavat.

Ottelun alkuun pelikaaneille maali, niin pisteet saattavat hyvinkin lähteä Lahteen.
 

Ernesto Peli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä odotuksia illan pelistä. No ei juuri mitään. Pata toivottavasti kuitenkin saa jollakin ilveellä yhden enemmän iskettyä kuin vastustaja. Kotona pitää pystyä voittamaan illasta toiseen, vaikka sitten hiukan nihkeämmälläkin pelillä. Etukäteen heikommat ja samoista sijoista taistelevat eivät Isomäestä montaa pistettä saa viedä.

Huomenna Padalla on kolme pistettä enemmän kuin tällä hetkellä, siitä lähdetään. Onnistumisia toivoisin jo muillekin kentille, varsinkin noille nuoremmille kavereille. Eli aika samoilla linjoilla ollaan kuin moni muukin täällä.

Ei muuta, hei hei.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicansin kompastuskivet:

-järjetön jäähyily (mikä viddu siinä on niin vaikeaa vähentää tätä???)
-ennestään kapean hyökkäyksen kaventuminen Jämsenillä
-mahdollisuus että sinne tumpataan Helanen maalille ohi "kuuman" Antin
-perinteinen voittamisen pelko mikä taas 3. erässä Jokereita vastaan nosti päätään

Nämä kuntoon, niin homma on siinä. Muutama noista kun tuottaa negatiivisen tuloksen niin en ihmettele suurinumeroisempaakaan tappiota.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös