Ässät ja Pelicans vääntävät lauantaina vielä viimeisen rutistuksen ennen ansaittua joulutaukoa. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti aiemmin, patapaitojen poistuessa molemmista otteluista voittajina. Pelsuilla on siis paljonkin hampaankolossa, eikä vähiten viime kohtaamisessa menetetyn 3-1 -johdon takia. Luvassa on siis kahden viime aikoina nousussa olleen joukkueen kohtaaminen.
Tällaisissa taukoa edeltävissä otteluissa on vaarana se, että osa pelaajista on jo ennen ottelua saunailtatunnelmissa. Näinhän ei rautaisilla ammattilaisilla pitäisi olla, mutta ihmismieli on siitä kummallinen juttu, että se saattaa välillä tehdä tepposet ihan tuosta vain. Noh, eiköhän kuitenkin luoteta, että niin Ässä -kuin Pelicanspelaajatkin lähtevät 110% -asenteilla otteluun, joka päättää syyskauden SM-liigassa.
Illan ratkaisut nähdään molempien maalien edustoilla, erikoistilannepelissä sekä siinä kumpi joukkue oikeasti haluaa voittaa tämän ottelun. Myös hermokontrolli on hyvä muistaa ettei tarvitse tauon jälkeenkin vielä jatkaa "lomaa" pelikiellon takia.
Ässät voittaa otteluita juurikin tiukan puolustuspelin sekä loistavasti torjuvan Juuso Riksmanin ansiosta. Kapea hyökkäysmateriaali tekee tarvittavat maalit ja isokokoinen pakisto hoitaa mikkihiiret pois maalintekosektoreilta. Erikoistilanteissa Ässät yskähtelee edelleen. Ylivoima on lähes luokatonta, kun taas alivoima on timanttia. Ässillä on asenne kunnossa, sillä joukkueella on hyvä putki alla ja se varmasti haluaa päättää syyskauden voittoisasti / 6. parhaan joukossa sarjataulukossa. Hermokontrollikin on pitänyt viime otteluissa ihailtavasti, kuten IFK-peli osoitti.
Pelicans on turvannut selustansa Tommi Satosaaren huippuvireeseen sekä nuorien pelaajien esiinmarssiin. Suuria nimi ei rosterissa ole, joten omankylänpojat ovat nousseet parrasvaloihin vähän tilanteenkin pakosta. Pelicans ei ole mitenkään erikoisesti hoitanut niin ylivoima -kuin alivoimapelaamistakaan, mutta kuntopiikkejä varsinkin ylivoimapelin osalta on aina välillä otteluissa sattunut. Jos Pelicans tahtoo tosissaan välttää kauden päätteeksi jumbosijan sekä edes teoriassa taistella pleijarikarsintapaikasta loppuun asti ei yhdenkään pelaajan asenne saa olla heikko missään ottelussa. Sami Heleniuksen puuttuessa ei ole odotettavissa mitään ylilyöntejä Pelsupelaajien osalta, tosin eipä se Samikaan mitään sikaile.
Lauantai-illan huuman päätirehtöörinä pilliin vislailee Hannu Henriksson ja mies saa linjoilleen parivaljakon Sami Laaksonen-Jouni Saukkonen.
Jatkoaika.comin otteluennakko.
Viimeisimmät ottelut:
Ässät:
29.11. Pelicans-Ässät 3-4 rl.
1.12. Ässät-JYP 3-0
3.12. TPS-Ässät 1-2
5.12. Ässät-TPS 6-0
7.12. HIFK-Ässät 3-2
Pelicans:
29.11. Pelicans-Ässät 3-4 rl.
1.12. HPK-Pelicans 1-4
3.12. Pelicans-Blues 4-2
7.12. Blues-Pelicans 4-1
8.12. Pelicans-Jokerit 2-4
Loukkaantumiset / Poissa kokoonpanosta:
Ässät: Tero Paappanen (aivotärähdys)
Pelicans: Jussi Saarinen (olkapää), Jarkko Glad (käsi), Markus Helanen (aivotärähdys) & Sami Helenius (kylki?)
Parhaat pistemiehet TOP5:
Ässät:
1. Marko Kivenmäki 30. 11+11= 22p 44min
2. Kristian Kuusela 30. 10+8= 18p 12min
3. Aki Uusikartano 29. 1+15= 16p 24min
4. Rob Hisey 22. 6+5= 11p 38min
5. Matti Kuparinen 30. 4+6= 10p 24min
Pelicans:
1. Tuomas Santavuori 30. 3+11= 14p 6min
2. Marcus Paulsson 29. 10+2= 12p 60min
3. Jesse Saarinen 28. 6+5= 11p 32min
4. Matias Loppi 30. 1+9= 10p 26min
5. Lasse Jämsen 25. 6+2= 8p 28min
Taisteluparit:
Riksman vs. Satosaari
Peltonen vs. Kakko
Kuusela vs. Je. Saarinen
Kivenmäki vs. Santavuori
Seuraa heitä:
Ässät
#50 Matt Nickerson
- Ässäpuolustuksen tärkeimmäksi mieheksi kohonnut jenkkipakki on urakoinut viime otteluissa suuria minuuttimääriä. Nickerson on hillinnyt kuuman luonteensa ja keskittynyt pelaamiseen, jonka tämä "asiantuntijoiden" mielestä pelkkä tappelija taitaa myös hyvin. Jakelee makuupaikkoja Ässämaalin edustalla myös lauantaina.
Pelicans
#20 Tuomas Santavuori
- Vähän yllättäen kohonnut Pelsun parhaimmaksi pistemieheksi. On muodostanut ikätoverinsa Jesse Saarisen kanssa viime aikojen tehokkaimman duon joukkueessaan. Osataan ottaa tarkemmin, kun kultakuuppa kimmeltää päässä. Juonikas laitahyökkääjä on yksi Pelicansin aseista lauantaina.

Viimeksi muokattu: