Ässät kaudella 2008–2009

  • 1 617 059
  • 5 214
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tuskin tarttee Penalle maksaa mitään, herran vuosituloissa kun jää Mavekin toiseksi.

Ja mitä Hirsiin tulee niin eiköhän tuo sana TULOS ole kuitenkin melkoinen avainsana herran toiminnassa. Syitä tulevan kauden heikkoihin näkymiin voi kuitenkin katsoa muualtakin kuin Hirsimäestä. Esimerkiksi puheenjohtajasta ja hänen koulukaveristaan joka satuttiin palkkaamaan valmentajaksi...

Tulos ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole synonyymi kasalle euroja, jotka on "säästetty" kun on pihistelty sieltä täältä ja tuolta. Vaikka jollain kirjanpitoteknisillä koukuilla tilinpäätös onkin saatu näyttämään ns. nättejä lukemia, niin urheilullinen tulos on ollut alta kaiken arvostelun. Ja siitä MYÖS Hirsimäki saisi kantaa vastuun kun tj:n ominaisuudessa niitä pelaajasopimuksia on turhakkeille á la Kapanen & co rustannut.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Jypin budjetti on ensikaudella 2,1 milj.€ joten selkeästi suurempi kuin Ässillä ja kaiken lisäksi jyp lähtee kauteen ilman ulkkareita ja joukkueen pitäisi olla Malmivaaran jälkeen tässä.

Jos noin on, niin brothers Helmisille voisi olla käyttöä Porissakin. Ei mitään superstaroja kumpainenkaan, mutta kelvollisia ja rosteriin lisäarvoa tuovia pelaajia molemmat. Etenkin pakisto on padalla niin umpisurkea, että JOPA Lars Helminen olisi siinä tähtiainesta.
 

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Vai että pomminvarmasti. Mitä jos ensiksi katsotaan ne teidän sekä meidän Saimaalaisten hankinnat ennen kuin aletaan puhumaan pomminvarmoista sijoituksista? Oli vain pakko tulla avautumaan kun näin tuon viestisi. Oma ketju näille joukkueiden voimasuhteille olisi aika jees-juttu jos sellaisen jaksaa perustaa.

Osallistu suosittuun meidän isä vs. teidän isä -keskusteluun täällä toisaalla! Mitä mieltä ovat käyttäjät, tarvitsemmeko tänne vielä Ässät vs. muu maailma -keskustelun? NHL-vertailua en suostu avaamaan ainakaan heti, vaikka tietysti olisi hykerryttävää vertailla kumpi on kovempi, Iso O vai Sydney C.
Mutta joo, harkinnassa on ehdottomasti Bubbling Under-henkisille seuroille ikioma taistelunurkkaus. Ketäs siihen mahtuisi, Lukko, TPS, Kalpa ja Saipa? Ketkä muut haluavat mukaan? Huomenna avataan taas oma puuhanurkkaus...
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Tulos ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole synonyymi kasalle euroja, jotka on "säästetty" kun on pihistelty sieltä täältä ja tuolta. Vaikka jollain kirjanpitoteknisillä koukuilla tilinpäätös onkin saatu näyttämään ns. nättejä lukemia.

Hahhah :D

Tämä oli kyllä paras koskaan, totuus kun on lähinnä se, että vaikka taseesta on otettu uloskirjauksia on tulos SILTI jäänyt plussalle. Osoitti kyllä viimeistään kuinka pihalla asioista oletkaan.
 

Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Älkää nyt vertailko Jyppiin meidän tulevaa rosteria. Puhutaan kuitenkin tuplamestarista, joka voitti viime vuonna kuuden ja edellisvuonna seitsemän ottelun jälkeen mestaruuden. Jotai realismii hei..
 

Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Tulos ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole synonyymi kasalle euroja, jotka on "säästetty" kun on pihistelty sieltä täältä ja tuolta. Vaikka jollain kirjanpitoteknisillä koukuilla tilinpäätös onkin saatu näyttämään ns. nättejä lukemia, niin urheilullinen tulos on ollut alta kaiken arvostelun. Ja siitä MYÖS Hirsimäki saisi kantaa vastuun kun tj:n ominaisuudessa niitä pelaajasopimuksia on turhakkeille á la Kapanen & co rustannut.
Voisitko kenties huvittaa meitä lisää selostamalla hieman tarkemmin:D
 

piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joukkueen linjan kusemisen tarkennus:

- Vastuupelaajia joukkueesta ei tahdo löytyä , no Luomala ehkä.

- Turhia huonosti sitoutuvia rivimieshankintoja on jo enemmän kuin tarpeeksi.
Uusitalo ok.

Esimerkiksi jotain seuraavaa toivoisin näkeväni (V= vastuupelaaja):

Salminen - Kiilholma(v) - Huhtanen
Huhtala- Kuparinen- Luomala(v)
Mäkilä- Tähtinen- Palonen
Kivenmäki(tai vahvistus ) - kanukki (V) - Virkkunen

- savinainen, foppa, (pellinen)

Jyrkkiö-Peltonen
Sammalkangas- vahvistus(V)
Uusitalo-Nickersson(V)
Rahkola-Rontti
-(Korkeavuori kait sitte)

kokenut AHL (V) - Kilpeläinen/Rynnäs

Jos ei ole saumaa kympin sakkiin niin kiusaa ja katsottavaa tämä jengi vois tarjota.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Vastuupelaajia joukkueesta ei tahdo löytyä , no Luomala ehkä.
Kahden vuoden kokemuksella voisin sanoa, että jos se vastuunkanto tähän jää, niin sitten ovat asiat huonolla mallilla.

Luomalan kohdalla on kyseessä armottoman kova työmies, mutta ei vastuunkantaja. Meillä mies sai pelata pitkään Strakankin rinnalla, mutta kun kädet ovat liian jäykät, ei kiekko mennyt edes tyhjään rysään.

Toki uusi valmennus ja uusi seura kaiken muuttaa voivat, mutta en laskisi ainakaan vielä tätä herraa tulosyksikön kärkeen.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kyllähän Ässien tilanne aivan selvästi on se, että pienellä nousujohteella ja yhdellä nappikaudella paskasta timantiksi rakennettu rosteri hajosi kahdessa kaudessa aivan totaalisesti. Nyt pitää rauhallisesti rakentaa seuraava. Viimekauden paniikkiratkaisut, jotka alkoivat jo keväällä 2007, toistuessaan syöksevät Ässät ulos liigakartalta.

Tämän takia on aivan turha huutaa tänne ketään kallista pelimiestä, ykkösprioriteetti on jalostaa kuorallisesta lupaavia nuoria kiekkoilijoita hyvän liigatason pelaajia ja pyrkiä pitämään heidät Ässien riveissä 3-5 vuotta. Pidän henkilökohtaisesti järkevämpänä jotain Loposta 60k kuin Malmivaaraa 200k, vaikka jälkimmäisen kanssa voitaisiin mennä 1-2 pykälää ylöspäin taulukossa. Paljonko lohduttaa sija 11. sijojen 13-14 asemasta? Pienen seuran satsauksen paikka on silloin, kun muutenkin on runko ja paketti kasassa, Ässillä kaudella 2008-2009 ei missään tapauksessa näin tule olemaan.

Rehellisesti sanottuna Jyppikään ei ehkä ole asemassa, jossa kannattaisi ainakin seuran kirstuista kaataa tämmöisiä määriä rahaa, mutta katsotaan miten käy. Ässiä viime kausi oli järkyttävän lyhytnäköistä kiekkoseuran hoitoa, ja ässäjohto toivottavasti oppii tästä virheestään.
 

piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen itse taas Luomalaa seurannut kahdeksan vuotta ja
mielestäni äijä pystyy vastuunkantorooliin eikä se tietenkään tarkoita pelkkiä pisteitä vaan myös paljon muuta. nuorten tukea - urheilullisuutta - kokemusta - taisteluilmettä , malttia jne.
 

Valo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Overtime Moderators
Kyllä se ensikaudella mestiskarsintojen myötä lohduttaisi ainakin minua aikalailla :)

Eiköhän ne kuitenkin SM-liigakarsinnat ole lähempänä kuin Mestiskarsinnat? Ainakin ensi kaudella...
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Olen itse taas Luomalaa seurannut kahdeksan vuotta ja
mielestäni äijä pystyy vastuunkantorooliin eikä se tietenkään tarkoita pelkkiä pisteitä vaan myös paljon muuta. nuorten tukea - urheilullisuutta - kokemusta - taisteluilmettä , malttia jne.

Pitää paikkansa. Alivoimalla varsinkin Marko on erittäinkin hyödyllinen kaveri. Pisteitä karttunee se viitisentoista tai parikymmentä siinä sivussa, mikä on ihan ok kolmosketjun miehelle. Sen korkeammalle miestä ei kannata kaavailla, sen verran puusta on kädet tehty. Tosin muutaman kerran kaudessa kädet aukenee ihmeesti ja saattaa yhtäkkiä iskeä jonkun hirveän veivimaalin.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Kyllä se ensikaudella mestiskarsintojen myötä lohduttaisi ainakin minua aikalailla :)

???

eikös niitä karsintoja (liigakarsintoja tosin) lähdetä pelaamaan ihan yhtä lailla, oli sitten sija 11 tai 13-14.

ja se nyt sitten on jo ihan sama, onko ekaan vaiheeseen kotietu vai ei.
 

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
No, ne peräpään rosterit eivät hirveän paljoa toisistaan eroa. Ja onneksi kokoonpanot eivät kuitenkaan ratkaise kaikkea eli väittäisin että POMMINVARMA on väärä ilmaisu.

Yhdelläkään Mestis joukkueella ei ole, eikä tule edes liigan heikoimman joukkueen tasoista joukkuetta.

Tämä jäi kokeilematta. Uskallan väittää että TUTO olisi tänä vuonna pessyt hengettömän patalauman - oli Ässien onni, että liiga oli suljettu - no toisaalta Porin Ässät olisi vahvistanut itseään, jos karsinnat olisi olleet tulossa joten tää on vaan spekulointia. Mutta mestari TUTO v. peräpään Pata = Näkemiin Pata.
 
Suosikkijoukkue
porin ässät,
Kyllä kausi 2008-2009 on täysin taputeltu. Seurajohto on täysin pihalla asioista. Ei pystytty hyödyntämään hopeahuumaa. Valmentajien ja pelaajien
hankinnat täysin perseelleen. Jäljellä jämät, pelimiehet lähti. Seurajohdon
kusetusta ja turhia lupauksia. Huippuna aikansa elänyt valmentaja. Jonka
teesit illasta toiseen aina samat. Puhutaan henkilökohtaisista virheistä ja
kehittämisestä kiekolliseen peruspelaamiseen. Ok sinänsä, mutta kuka ne
korjaa. Ei ainakaan nykyinen valmennus. Yhtään en halua pelaajia mollata,
mutta kun ympärille katsovat, tajuavat itsekin paikkansa. Naurettavaa touhua
myös tuo pitsiturnauksesta pois jäänti. Kyllä "APE" voi varjossa vilvotella,
vaikka kesäteatterissa. Kyllä nyt olisi pitänyt ottaa kädet pois munista, ja
palkata valmentaja joka olisi kehittänyt nuoria, nyt sekin tilaisuus on tuhoon
tuomittu. No pojat pelaavat sitten mestistä ylpeänä, pata "logo" rinnassa.
 

Pata_1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Tämä jäi kokeilematta. Uskallan väittää että TUTO olisi tänä vuonna pessyt hengettömän patalauman - oli Ässien onni, että liiga oli suljettu - no toisaalta Porin Ässät olisi vahvistanut itseään, jos karsinnat olisi olleet tulossa joten tää on vaan spekulointia. Mutta mestari TUTO v. peräpään Pata = Näkemiin Pata.

Ässät ei siis vahvistanut itseään viime kaudelle... Mielestäni 1.5 milj. pelaajabudjetti Porissa on vahvistamista.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämän takia on aivan turha huutaa tänne ketään kallista pelimiestä, ykkösprioriteetti on jalostaa kuorallisesta lupaavia nuoria kiekkoilijoita hyvän liigatason pelaajia ja pyrkiä pitämään heidät Ässien riveissä 3-5 vuotta. Pidän henkilökohtaisesti järkevämpänä jotain Loposta 60k kuin Malmivaaraa 200k, vaikka jälkimmäisen kanssa voitaisiin mennä 1-2 pykälää ylöspäin taulukossa. Paljonko lohduttaa sija 11. sijojen 13-14 asemasta? Pienen seuran satsauksen paikka on silloin, kun muutenkin on runko ja paketti kasassa, Ässillä kaudella 2008-2009 ei missään tapauksessa näin tule olemaan.

Tässä oli järkevin ja totuudenmukaisin viesti pitkään aikaan koko ketjussa. Toki tekisi itselläkin mieli viillellä ranteita auki, kun kaiken maailman jypit ja kalpat vievät laadukkaita pelaajia nenän edestä, mutta totuus on kuitenkin tuossa Jullin kirjoittamassa kappaleessa.

Pienen seuran on ensin rakennettava laadukas, tarpeeksi omavarainen runko, jonka päälle voidaan järkevällä ja pitkäjänteisellä työllä sekä muutamilla hyvillä hankinnoilla rakentaa oikeasti menestyvä nippu. En usko, että Ässien kohdalla tie menestykseen olisi ainakaan tällä hetkellä, että Poriin olisi palkattu nippu ihan laadukkaita, mutta (yli)kalliita pelaajia tyyliin Sahlstedt, Häppölä, Malmivaara (nämä nyt täällä pyörineistä nimistä noin niin kuin esimerkkeinä), vaan kyllä se menestys tulee vasta sitten, kun muutaman vuoden sisällä vastuunkantajina on ensisijaisesti sellaisia nimiä kuin Salminen, Jyrkkiö, Niemi, Mäkilä ja Sillanpää. Vanha totuus on, että omista kasvateista pääosin koostuva porukka on kuitenkin aina huomattavasti edullisempi ja helpompi koota kuin muualta hankituista vastaavantasoisista pelaajista.

Tämä olisi nyt kaikkien syytä muistaa ja lakata haaveilemasta menestyksestä tässä-nyt-ja-heti. Sellaista ei ole tulossa vielä, hankittiin tänne yllä lueteltujen kaltaisia pelaajia tai ei. Tilanne on kuitenkin nyt täysin erilainen kuin vielä muutaman vuotta sitten, jolloin Ässillä ei oikeasti jonkun Joensuun lisäksi ollut juuri ketään omia junnuja, joista odottaa vastuunkantajia tulevaisuudessa. Saati sitten ennen Joensuuta, jolloin tilanne oli vieläkin huonompi.

Avainkysymyksiä toki tässäkin tilanteessa ovat, että kyetäänkö ässäjohdossa tarpeeksi rauhalliseen ja järkevään pitkän tähtäimen suunnitelmaan ja saadaanko täällä pidettyä tämä huippulupaava junnukatras, jonka pitäisi muodostaa tulevaisuuden runko. Jos esimerkiksi Salminen menetetään juuri siinä vaiheessa, kun on puhjennut/puhkeamassa kukkaan, en näe paljoa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Toki seuran pitää olla uskottava myös tässä ja nyt, jotta nämä salmiset ja jyrkkiöt saadaan pidettyä täällä vielä vuosia eteenpäin. Siinä mielessä toki huoli tämänkin hetken tilanteesta on perusteltua (etenkin päävalmentajan suhteen).
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Tämä jäi kokeilematta. Uskallan väittää että TUTO olisi tänä vuonna pessyt hengettömän patalauman - oli Ässien onni, että liiga oli suljettu - no toisaalta Porin Ässät olisi vahvistanut itseään, jos karsinnat olisi olleet tulossa joten tää on vaan spekulointia. Mutta mestari TUTO v. peräpään Pata = Näkemiin Pata.
Ei muuten jäänyt kokeilematta ... http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=31131&versio=raportti

Ja hengetön Ässäjoukkue oli vain alkukaudesta, sen jälkeen kun tilanne oli menetetty Ässäjoukkue oli muuta kuin hengetön. Ikävä kyllä liigan ja Mestiksen ero on niin suuri että tosissaan pelatun sarjan Ässät olisi voittanut 4-0, varsinkin sillä joukkueella mitä oli kasassa helmikuusta eteenpäin.
 

Lättykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dayton Bombers
Kyllä nyt olisi pitänyt ottaa kädet pois munista, ja
palkata valmentaja joka olisi kehittänyt nuoria, nyt sekin tilaisuus on tuhoon
tuomittu. No pojat pelaavat sitten mestistä ylpeänä, pata "logo" rinnassa.

Pakko kyllä tarttua tähän epäkohtaan.

Veikkaan, että kusisit hunajaa, jos Mika Toivola olisi Ässien ensi kauden valmentaja. Satuitko seuraamaan kuinka paljon Toivola antoi viime kaudella Lukon nuorille vastuuta? Ymmärtääkseni nuoret pelaajat ei Lukossa paljon viime kaudella juhlineet. Nico Aaltonen 8 peliä ja yhtä ottelua lukuunottamatta alle 10min peliaikaa.

Verrataan Suhoseen, joka nosti esimerkiksi muuan Sakari Salmisen Jukureista takaisin Ässien riveihin, tuloksena 15 ottelussa 11 tehopistettä. Härkälä sai samasta pelaajasta irti 15 ottelussa 2 tehopistettä ja keskimäärin samalla peliajalla. Sama pätee muuan Jesse Jyrkkiöön, Suhosen aikana peliaika nousi jopa 8-kertaiseksi Härkälään verrattuna. Tietysti Suhosen oli loppukaudesta helppo peluuttaa junnuja merkityksettömissä peleissä, mutta sama trendi tuskin muuttuu ensi kauden alussa. Sakari Salminen ja Jesse Jyrkkiö olisivat ensi kaudella lähtökohtaisesti 3-5 pakkiparin/ketjun miehiä ilman Suhosta.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Sakari Salminen ja Jesse Jyrkkiö olisivat ensi kaudella lähtökohtaisesti 3-5 pakkiparin/ketjun miehiä ilman Suhosta.

En nyt Salmisen ja Jyrkkiön ilmestymistä liigakartalle ihan suoraan Suhosen ansioksi julistaisi, vaikka osansa siihen varmasti hänelläkin lopulta oli.

Voihan olla, että Alpo on vuosien kertyessä kääntänyt uuden lehden metodeissaan, mutta aiemmin Suhosta ei kyllä kovinkaan korkealle olla nimenomaan junioreiden kehittämisen suhteen arvostettu. Päinvastaista kritiikkiä on kuulunut vähän joka paikasta, jossa Suhonen on vaikuttanut.

Ei siinä mitään, itse olen varsin tyytyväinen, että lahjakkainta ikäpolvea pitkiin aikoihin aletaan tosissaan ajamaan sisään ja toivon mukaan heistä saadaan iloa vuosiksi ja vuosiksi eteenpäin. Lähtökohtaisesti kuitenkaan Suhonen ei mun mielestäni tähän hommaan paras vaihtoehto ollut. Suunta kuitenkin on oikea!

Mielenkiinnolla odotan kautta 08-09. Kovalla treenillä meinataan mennä pitkälle kevääseen ja aina mitalisijoista taistelemaan. Toivottavasti muut joukkueet eivät keksi salaista asettamme ; kovaa harjoitusta. Paperilla onneks pelejä ei pelata, mutta vähän huolestuttaa kokoonpanojen vertailu päävastustajia kohtaan (kuten Sportia).

Toivottavasti junnut ovat valmiita astumaan heti suuriin saappaisiin, sillä muuten tuleva kausi ei välttämättä paljoa ilon aiheita tuu tarjoamaan.

No, ehkä mä murehdin turhaan - tai ainaki liian aikasin. Pelaajia on varmasti vielä tulossa tähänki suuntaan ja vaikka itse varsin epäileväinen Suhosta kohtaan olenkin, niin kyllähän häneltä komeat meriitit löytyy kaikesta saamastaan kritiikistä huolimatta. Joten ei kait tässä vielä kannata ensi kauden suhteen luovuttaa.

Vaikka johtoportaan ratkasut yksi toisensa jälkeen melko käsittämättömiltä omaan päähän tuntuukin, niin tietenkin sitä aina Ässien parasta toivotaan. Ehkä tuleva kausi osoittaa, miksi kyseiset herrat hoitavat Ässien asioita ja meikäläinen itkee jatkoajassa.

Mi hämäryys, mi ikävyys - Aistillista ja kehollista jääkiekkokautta 08-09!
 
Viimeksi muokattu:

mikkou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Kajo
???

eikös niitä karsintoja (liigakarsintoja tosin) lähdetä pelaamaan ihan yhtä lailla, oli sitten sija 11 tai 13-14.

ja se nyt sitten on jo ihan sama, onko ekaan vaiheeseen kotietu vai ei.

joo, mutta kyllä sillä kotiedulla "pienenpieni" merkitys näissäkin peleissä on?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös