Nyt on tullut sen verran ristiriitaista kommenttia, että pitää oikein pohtia peilin ääressä olenko ollut kriittinen, negatiivinen, realistinen, kyyninen, selkään puukottaja vai jotain muuta. No todennäköisesti vähän kaikkea, mutta sen voin sanoa, että olen pyrkinyt ennen kaikkea kriittiseen realistisuuteen niiden tietojen valossa mitä Jatkoajasta ja muualta olen Ässistä saanut ja mitä olen itse nähnyt ja kokenut. Kun nuo summaa yhteen, niin kai se on vähän niinkin, että negatiivisuutta ja kyynisyyttä, ja jopa tiettyä luovuttamismentaliteettia, ei pysty täysin välttämään. Minun tai kenenkään muunkaan marinat sen paremmin täällä kuin jäähallissa tai missään muuallakaan eivät näytä vievän Ässiä eteenpäin, mutta ei ne helvetti soikoon voi viedä Ässiä huonompaankaan suuntaan. Ässien parastahan tässä kuitenkin pohjimmiltaan ajatellaan, kukin luonollisesti hieman eri tavalla, ja tällainen keskustelupalsta on rivikannattajalle kuta kuinkin ainoa paikka missä tuoda ajatuksensa julki. On tietysti ikävää, että ajatuksiaan kirjoittaessa joutuu jatkuvasti maalaamaan piruja seinille, mutta ei tässä tilanteessa oikein muuhunkaan pysty. Noinkohan edes Marco B oikeasti vatkaisi naminamia, kun kaikki on tai ainakin näyttää olevan päin peetä? Silti kukaan ei voi tulla sanomaan, ettenkö esim. minä olisi nyt ja aina Ässien mies henkeen ja vereen, vaikka monen monituista sontaämpäriä olenkin kannattamani seuran niskaan heittänyt. Ja tulen heittämään sitä jatkossakin aina, kun aihetta ilmenee. Katson, että Ässä-fanina minulla on siihen oikeus, ellei jopa velvollisuus.
Hörkön kuvailemassa Timrå-faniudessa ei mielestäni ole juurikaan tavoiteltavaa. Se kuulosti lähinnä naiivilta, sokealta ja asiantuntemattomuudelta. Kai Pori on sen verran perinteinen, toivottavasti asiantuntevakin, kiekkokaupunki ettei tuollaista voitaisi täällä koskaan kokea. Se olisi tietysti hienoa jos voisimme joskus olla ns. yhtä suurta perhettä, mutta kovin vaikeaa sekin on niin kauan kun seura on itsessäänkin pelkkä klaanien sotatanner. No, ehkä pahin vaihe on tuossa mielessä ohitettu, mutta ei Ässissä ja porilaisessa jääkiekkopiirissä edelläänkään osata yhtä köyttä vetää, ei ainakaan samaan suuntaan.
Menestyksen hetkillähän tuo yhtä suurta perhettä-ilmiö tietysti yleensä syntyy. Niin on lähimenneisyydessä käynyt Ässien palatessa liigaan tai patapaitojen pudottaessa play offseissa Lukon, Jokerit ja HIFK:n. Viimeksi jostain sellaisesta on ehkä saatu nauttia Tammisen puhaltessa pakan parhaaseen hurmokseensa. Nuo nyt ainakin ovat sellaisia hienoja hetkiä, kun on hallissa on tuntenut yhtä suurta perhettä-fiilistä ja jolloin koko kaupunki on seissyt varsin tukevasti omiensa takana. Mutta jossain määrin samaa fiilistä on tullut joskus huonommillakin hetkillä. Esim. Ässien pudotessa divariin ainakin kiekkopiirit pystyivät puhaltamaan yhteen hiileen ja muutenkin kaupungissa syntyi nopeasti tietty uho ja buumi, että divarissa ei vuotta kauempaa tahkota. Eikä myöskään tahkottu. Toisenlainen huonompi hetki jolloin Pori seisoi Ässiensä takana oli tapaus-Otevrel. Mutta miksi sitten tällä nykyisellä huonolla hetkellä, tai pikemminkin jo ajanjaksolla, yksi toisensa jälkeen on hylännyt joukkueensa? Sitä sopii varmasti seurajohdossakin miettiä. Ehkä toiminta on ollut niin epämääräistä, että kannattajien luottamus on mennyt, ehkä Ässät on vieraantunut omistaan. Jos asia henkilöidään karkeasti, niin aika monien mielestä Antti Heikkilä taitaa olla epäonnistunut tunari, rahoja kähmivä huijari ja roisto. Siinä on melko tyhjänpäiväistä yrittää sanoa, että miestä ei ole tuomittu mistään. Ja kun Ässät henkilöityy aika voimakkaasti Anikseen, niin monet kai sitten näkevät Ässien olevan vastenmielinen pahuuden pesä, jossa tehdään väärin asia kuin asia. Sellaiseltahan se toisaalta näyttääkin, sillä eipä Ässiä ole aikoihin näkynyt missään positiivisissa uutisissa, ei millään rintamalla.
Miten kävisi jos kiekkopiirit löytäisivät yhteisen sävelen, pistäisivät pakkaa uusiksi sen verran, että näyttäisi kuin aloitettaisiin tyhjältä pöydältä ja tekisivät kaikille selväksi, että Ässät on kuolemansairas, mutta kuitenkin vielä pelastettavissa? Voisiko löytyä uusi buumi, ikään kuin kaikkien sidosryhmien yhteinen päätös, että perkele, nyt riitti rämpiminen?
Jos vielä tuohon negatiivisuuteen palataan, niin takavuosien parempina kausina tuo oli omalla tavallaan ajoittain jopa pahempaa kuin nykyään. Nyt on tietysti helppo muistaa noilta ajoilta ne hienot voitot ja tunnelmat, mutta eikös vain 90-luvun puolivälissä Isomäessä kuitenkin elänyt peleissä keskimäärin aika negatiivinenkin henki. Halli oli paska, peli oli paska, Ässät oli paska tai jossei muuta niin ainakin Raili oli paska. Kovasti toivoisin, että tuollaisesta negatiivisuudesta ja todellisesta selkään puukottamisesta oltaisiin päästy eroon, mutta tuskinpa vain. Nyt sitä ei niin huomaa, kun negoja ei tarvitse etsimällä etsiä, mutta jos ne paremmat ajat ja pelit vielä palaisivat, niin eiköhän meininki olisi sama, joidenkin olisi aina pakko haukkua jotain ihan vain haukkumisen vuoksi. Yleensä nuo ovat vielä niitä äänekkäimpiä katsojia, jotka sitten äkkiä vetävät myötäeläjiä mukanaan. Mahdollisesti nuo katsojat ovat pitkälti kaikonneiden joukossa, sillä jollain tavalla Isomäessä on puukkoa lennellyt jopa vähemmän, ainakin jos suhteutetaan ne menestykseen. Ajoittainhan peleissä on ollut jopa yllättävänkin kannustava ilmapiiri, ehkä se sitten vain on syntynyt, kun kaikki ovat yllättyneet aina kun Ässät onkin tapellut voitosta. Niin kuin esim. syksy 2000 ja se Ilves-peli, jossa irtosi kauden ensimmäinen voitto. Tunnelmahan oli lopussa liki hurmosmainen ja vähälukuinen katsomo yhtä suurehkoa perhettä. Negatiivisuudesta ei ollut paljonkaan tietoa, vaikka Ässien tilanne kokonaisuudessaan oli synkkä.
Vth on kyllä siinä oikeudessa, että ei meillä ole lopulta mitään oikeutta eikä syytäkään ampua Hörkön positiivisuutta alas. Anna mennä vain, vaikka en tosin lupaa, että pystyisin välttämään ilonpilaajan roolia pahimpien yltiöpositiivisuuksien osuessa silmiin. Mutta joka tapauksessa, sinä päivänä ensi tai minä tahansa kaudella, kun Slava Fandul tekee patapaidassa kauden 50. pisteensä, lupaan olla Isomäen pääovella nöyränä poikana ojentamassa jotain sopivaa palkintoa ja levittämässä punaista mattoa Hörkön kunniaksi. Tekisin sen mielelläni.
Olen ennenkin sanonut, että haaveenani on jonain kauniina päivänä kirjoittaa Ässistä sellainen yltiöpositiivinen juttu, jonka sanojen takana pystyn seisomaan. Sen jälkeen voisinkin ripustaa tyytyväisin mielin näppäimistön naulaan. Tehtävä olisi lopultakin suoritettu ja eräänlaisella voittajan-fiiliksellä olisi hienoa vetäytyä syrjään.