Ässät – Lukko 12.9.2003

  • 12 524
  • 128

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Länsirannikon paikalliskamppailulla aloitetaan tämä liigakausi 2003-2004. Viime kaudella näiden kahden vanhan kiistakumppanin kohtaamiset olivat taas pitkästä aikaa tasaisia. Jos mennään useampi vuosi taaksepäin niin paikallisderbyt ovat olleet selvästi Lukon heiniä. Viime vuonna pelattiin seuraavasti: L-Ä 5-4 (ja), Ä-L 3-2 (ja), Ä-L 4-2, L-Ä 1-1, L-Ä 3-1, Ä-L 3-2. Suurin kliimaksi ja hekuman huippu Ässien kannalta oli 19.10 jolla oli mielestäni suuri merkitys siinä, että nähtiin mitä homma voi parhaimmillaan olla hirveän rämpimisen, apatian ja alakuloisuuden jälkeen.

Tähän kauteen Lukko lähtee tavoitteena mitali ? Vai onko näin ? Tai pakkohan sen on olla (en tiedä mikä on seuran virallinen tavoite). Koko ajan on puhuttu projektista ja kolmannesta vuodesta. Mtv3 tekstitv otsikoi Lukon omilla pojilla tärkeä kausi. Onko Lukon organisaatio luonut liikaa paineita vai onko kyse lehdistön luomista paineista ? Saako Ismo projektin loppuun vai potkun perseeseen ja luannikast reissuu. Itse uskon Lukon yltävän sijoille 5-8 eli tuohon mikä on Ässien (järjetön) virallinen tavoite. Lukolta löytyy mielestäni liigan mittakaavassa tasokas ykköskenttä. Sentteri osasto on hyvä kuten niin ikään pakisto. Maalivahtina on luotettava ja tasonsa osoittanut ja kakkosena lupaava nuori.

Ässien viime kauden tavoite uskottavuus ja uudistaminen saavutettiin kiitettävin arvosanoin. Pohjakosketus Porilaisessa jääkiekossa oli syyskuun 28 päivä vuonna 2000 (11-2 Espoossa) otteluineen ja tapahtumineen. Siitä on tultu ylöspäin ja paljon. Tällä kaudella nousu jatkuu hitaasti ylöspäin. Realistinen tavoite pyörii tuolla sijoilla 6-10. Unelma kaudella 6 tavallisella 9-10. Ässien tämä kauden joukkueessa hyvää ovat voittava maalivahti, pelaajiston tasaisuus, aikaisempiin kausiin verrattuna nopeampi joukkue ja sitten ihan oma veikkaus: ylivoimapeli !

Joukkueiden keskinäisessä vertailussa Ässät voittaa osastolla ykkösmaalivahti, pakisto menee tasan ja Lukko voittaa hyökkääjien vertailun. Ässien joukkue on pirun tasainen ja joukkueessa on kaksi ykköskenttää ja yksi nimellinen ykkönen jossa polkee papat. Näiden perusteella veikkaan perjantaille tulosta 3-2 eli Ässät voittaa ja pienoisen eron tekee kuudes pelaaja: yleisö. Luulen että ensi perjantaina Isomäki on loppuunmyyty ja ilmassa on jotain viime lokakuun tapaista. Tamminen pistää varmasti ensiviikolla jossain satakunnankansassa höpöhöpö mittarinsa 100 % ja suoltaa 1 aukeaman jutun ja kansa hurraa: Gloory Gloory Tamminen. Ensimmäisen pelin voitolla ja Tamin puheilla voidaan pelastaa yleisömäärissä montakin peliä.

Ai niin. Ei sovi unohtaa Juudasta. Ei suinkaan. Muistellaan oikeen lämmöllä. Nyt olisi ”porilaisella” Ketolalla töitä.

Eli kaikki mukaan !
 

Nshr

Jäsen
Viestin lähetti kapa76
Pohjakosketus Porilaisessa jääkiekossa oli syyskuun 28 päivä vuonna 2000 (11-2 Espoossa) otteluineen ja tapahtumineen. Siitä on tultu ylöspäin ja paljon. Eli kaikki mukaan !
Muistaakseni Ässät hävisi viime kaudella Kärpille 10-2.Eikös se ole aika pohjakosketus?No kyllä JYPkin Kärpille yhtä rumasti,ja aika pohjakosketus se oli,mutta hienosti joukkue sen jälkeen itsensä kokosi.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ajatellen hiukan pitemmälle kuin viime kauteen niin kyllä tuo Espoon peli huipensi kaiken.Ajatellaan kausia siitä pari takaisiin. Voi hyvällä omatunnolla sanoa olevani katsonut n. 5 vuotta ihan täyttä paskaa. Kyllä tuota peliä voidaan pitää jonkinmoisena pohjakolauksena. Mitä silloin tapahtui, kaikki Hrivnakin ryypiskelyt ja parin pelin levot, Antila maaliin, haluton joukkue, Valmentaja, Joukkueen johtaja ulos ja seuraavana päivänä Kauppilan haastattelu radiossa ei ollut mitään mieltäylentävää kuunnella kun rakasta seuraa vietiin konkurssiin ja kipparina hääri uimalakki.

Tuo Kärppäpeli oli nyt vaan yhden kauden yksi ottelu joka oli huonoin sinä vuonna.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Täältä maaseudulta ainakin lähtee yksi pikkubussi ja useampi autolastillinen kummankin joukkueen kannattajia. Ja kaikki hirveässä tunnelissa, paitsi ehkä kuskit ei ota niin paljoa. Voitaisiin saada pientä nujakkaa jo matkalla... toivottavasti kannattajat ja joukkueet lähtevät heti peliin mukaan hirveällä raivolla, niin saataisiin hyvä startti molemmille tiimeille.

Näin ennakkoon arvioiden maalivahtiosasto menee aika tasan tai jopa hiukan Lukon puolelle. Puolustus on selvähkösti Lukon heiniä ja hyökkäyskin jos peli vain kulkee. Mutta jos porilaiset suuntaavat sankoin joukoin hallille, luulenpa voimasuhteiden olevan aika tasan. Luultavasti maalivahtipeli ja Markku Tähtinen ratkaisevat kuitenkin pelin Lukon eduksi.

Jos numeroita pitäisi heitää, niin jotain 3-5, 3-6 voisi olla aika lähellä totuutta. Katsellaan...
 

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Viestin lähetti Yuppi
Näin ennakkoon arvioiden maalivahtiosasto menee aika tasan tai jopa hiukan Lukon puolelle.

Tämmöset jutut saisit laittaa suoraan tuonne vapaan keskustelun puolelle ketjuun "hyvät naurut netistä" =) LOL!
 

Tompse

Jäsen
Viestin lähetti Yuppi

Näin ennakkoon arvioiden maalivahtiosasto menee aika tasan tai jopa hiukan Lukon puolelle.
Jos numeroita pitäisi heitää, niin jotain 3-5, 3-6 voisi olla aika lähellä totuutta. Katsellaan...

LOL

Siis Yuppi, oletko tosissasi? Siis Vehanen tai Jokela ei todellakaan ole Langkowin tasoisia maalivahteja. Ainoastaan, jos Langkow pelaa huonosti, niin Vehanen on parempi. Sitähän ei voi kukaan tietää miten he sitten todella pelaavat. Vasta Ässät-Lukko-ottelun jälkeen voidaan vertailla lisää.

Sitten itse peliin:
Tämä on jo traditio, kauden ensimmäinen kotipeli Lukkoa vastaan. Vaikka useasti on tullut pataan ja kunnolla, niin nyt on Ässien vuoro hoitaa homma kotiin.

Kun vertaillaan joukkueita, niin kaikki jotka rehellisti vertailee tunnustaa, että normaalina päivänä Langkow on liigan parhaita, ehkä jopa paras maalivahti. Vehanen ei todellakaan ole saman tason maalivahti, mikäli Langkow pelaa normaalista.


Puolustus menee aika tasan, Lukolla on laaja varasto pakkeja, kun taas Ässillä on todella kapea materiaali. Loukkaantumisiin ei ole varaa tai kuppi kääntyy vahvasti Lukon puolelle. Hyökkäys taas on selvähkösti Lukon heiniä. Ässillä ei ole ns. Profiilipelaajia. Ja Voimaa uupuu paljon.

Näillä perusteluin odotan tasaista vääntöä. Numerot ovat luultavasti luokkaa 4-3,3-4,5-4,4-5. Eikä jatkoaikakaan mikään ihmeellisyys olisi 60min jälkeen.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Tsori

Damn, en muistanutkaan että teillähän olikin se sm-liigan ylivoimaisesti paras maalivahti, joka on jopa joskus ollut AHL:kin paras maalivahti.

Maalivahti O PM TO NP VO TP H PM/h TO%
10. Langkow Scott, Ässät 50 123 1451 3 14 10 24 2,56 92,19
14. Vehanen Petri, Lukko 52 128 1415 5 17 13 19 2,53 91,7

Aika tasaisia ovat pojat, Vehanen enemmän voittava vahti ja Lankku häviävä. Makuasioitahan nämä, mutta tilastot kertovat eiks je? Turha muuten verrata puolustusten paremmuuksia, niitä kun ei voi oikeastaan mitenkään konkreettisesti vertailla. Paitsi tietysti päästetyissä maaleissa ja nekin menivät aika tasan, joten aika lailla yhtä hyvät puolustukset oli. Maalivahti oli vain meillä parempi (lue:voittava). Näin on näreet.
 

Tarik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, St. Louis Blues
Ei pitäisi tarttua näin huonoon provoon, mutta tartunpa kuitenkin. Taitaa rauman poikaa vähän harmittaa, kun Lugussa ei pelaa NHL-pelejä omaavaa, AHL:n parhaaksi maalivahdiksi valittua maalivahtia, joka vielä kaiken lisäksi sattuu olemaan voittava maalivahti.

Jatka toki valitsemallasi linjalla, saadaanpahan hyvät naurut.

LOL
 
Jaaha, täällä onkin jo alettu miettimään kauden avausottelua.
Ensiksi pitää kiittää Kapa79:ta, avausviestisi oli erittäin hyvä, juuri näin pitäsi ketjut avata, eikä heti alkaa provoamaan.

Ja tuosta maalivahtitilanteesta sen verran, että kyllähän Langkow on ainakin tällä hetkellä parempi kuin Vehanen, otetaanpa huomioon kuitenkin, että Langkow joutui torjumaan melko huonon puolustuksen takana viime kaudella.
Mutta ei petekään huono ole, varmasti kelpaisi suurelle osalle Sm-liiga joukkueista ykkösvahdiksi.
Sitten ässillä on hätä, jos lankku loukkaantuu, toivottavasti näin ei kuitenkaan käy.

Itse pelistä sen verran, että tasaista tulee varmasti olemaan, mielenkiintoista myös katsoa, kuinka kovat paineet Tähtisellä on ja kuinka J-P Ketola pelaa( jos pelaa) kasvattajaseuraansa vastaan.
Tämä tulee olemaan vähämaalinen peli, mahdollisesti mennään jopa jatkoajalle, uskon kuitenkin, että Lukko ottaa nyt sen odotetun voiton Isomäessä, jota viime vuonna ei tullut.

Veikkaus: 3-4, Pisteet kotiin!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toivottavasti Lukko pääsee parhaalla mahdollisella miehityksellä tähän peliin, eli Murphendaali pystyy pelaamaan eikä Tähtinen tee liikaa kyykkyhyppyjä viikolla että niinikään olisi kunnossa perjantaina. Eivätköhän kummatkin miehet kaukalossa olekin, kun jäälläkin ovat jo kurvailleet. Jämsäkin on jo ollut luistelemassa, mutta ainakin vielä viikolla Lukon tiedotuksen mukaan hän oli kontaktikiellossa, joten hän saattaa joutua huilaamaan vielä ensi viikonloppuna. Samu Isosalo on ainoa varma poissaolija.

Kysymyksiäkin on ilmassa. Mahtaakohan Ville Vallaton pelata vielä nelosketjun sentterinä, vai ottaako Kauvosaari oman paikkansa keskellä? Entä kuinka sujuu Ilkka Heikkisen peli "Kauden tulokkaan" Eepi Hämäläisen rinnalla kun on tosipaikka kyseessä? Entä kulkeeko ketjun Torkki-Hancock-Saarela peli yhtä sujuvasti kuin harjoitusmatseissakin? Entä onko Lukko tällä vierailulla ihan kokonaan toivoton, eli löytääkö Topi Toivo Lehtonen jo perjantaiksi itselleen uuden seuran turskanpurijoiden maasta, jonne myös Marko Toivonen on suuntaamassa kulkunsa?

Saas nähdä pääseekö Juha-Pekka Ketola pelaamaan. Ihmettelen jos Toivola ei häntä peluuta kasvattajaseuraansa vastaan vaikka muuten Ketolan kausi kuluisikin pääosin junnuissa. Ainakin Ketolaa himottaa kovasti päästä Lukkoa vastaan jäälle, mutta kukapa nyt ei mieluummin pelaisi kuin katsomosta peliä seuraisi.

Selkeää suosikkia ei ole. Ässillä on tietenkin kotietu ja viime kauden perusteella pikku piirun verran parempi veskari, Lukolla puolestaan on hivenen laadukkaampi joukkue ja hyvistä harjoituspeleistä saatu luja itseluottamus aseenaan.

Tasapeli tai jommankumman jatkoaikavoitto lienee hyvä veikkaus tämän pelin lopputulokseksi?
 

Jysky #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kannattaako sitä yleensä kauheasti analysoida joukkueen vahvuuksista kauden ensimmäiseen peliin. Kaikki varmaan myöntää, että lukko on paperilla vahvempi joukkue. Kyllä se on jo monena vuotena nähty, että ensimmäisien kierrosten peleistä saattaa tulla ihan mitä vaan. Kattellaan voimasuhteita joskus marraskuussa, jolloin jo näkee joukkueiden pelisysteemin, pelaajien todellisen tason(Bergeron, Pöllänen ym. kysymysmerkit) ja ennenkaikkea kauden tuomarilinjan.

Veikkaus kuitenkin että pata hoitaa 3 - 1.

Muuten tiedoksi Lukkofaneille ja muille maakunnasta matkaaville, että pääsylipun saa ilmeisesti lippupalvelusta muualtakin, kuin porista.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Viestin lähetti Tarik
Ei pitäisi tarttua näin huonoon provoon, mutta tartunpa kuitenkin. Taitaa rauman poikaa vähän harmittaa, kun Lugussa ei pelaa NHL-pelejä omaavaa, AHL:n parhaaksi maalivahdiksi valittua maalivahtia, joka vielä kaiken lisäksi sattuu olemaan voittava maalivahti.

Jatka toki valitsemallasi linjalla, saadaanpahan hyvät naurut.

LOL

Hyvä, että Porissa vielä naurattaa. Eri asia on, naurattaako viikon päästä. Jos tuo oli mielestäsi provo, niin sittenpähän oli. Edelleenkin pitäisin Peten ennemmin kuin Langkowin, ehkä siinä on pieni "oma poika"-lisä mukana, mutta kuitenkin. Itselleni ei vaan ole valjennut vielä miksi Langkow on niin mahtava. Hehkutuksen perusteella miehen pitäisi olla NHL:ssä ykköskassari. Ehkä se siitä selkenee minullekin, ehkä ei. Eipä vaan Langkowkaan viime kaudella pystynyt niitä tärkeitä pisteitä Ässille pelaamaan, kun tappioputki ennen joulua olisi pitänyt saada katki...

Harmittaa muuten ihan pirusti, eihän meillä ole viime vuosina nimekkäitä vahteja ollutkaan. Ja lasken Vehasen ihan samaan kastiin kuin edelliset NHL-vahtimme Racinen ja Draperin.

Tasainen peli tulossa kuitenkin edelleenkin.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä tähän Vehanen-Lankku-kapinaan tulee, itse pidän kumpaakin voittavana veskarina. Kumpikin on liigan kärkipäätä, joten se siitä. Lukolla on parempi puolustus ja hyökkäys kuin Ässillä, mutta pelejä ei pelata paperilla. Jos Ässät saa alussa nopean maalin ja hurmion päälle, illasta tulee Lukolle vaikea. Uskon kuitenkin Lukon hyvän harjoituskauden tuoman itseluottamuksen pitävän ja niukka voitto lähtee raumalle. Tulos 3-4.
 

Sheriffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Lukon pitää ottaa kuitenkin huomioon että kyseessä oli vasta harjoituspelit. Ei auta jos Lehkosella tulee "onnenpissi" housuun pelkkien harkkapelien takia. Onhan harjoituspelit suuntaa antavia, mutta täytyy muistaa että niillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä kauden alkaessa. Jos rupeaa pelkästään harjoituspeleihin tuijottamaan, niin kauden alkaessa käy kylmät melko varmasti.
 

aaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Yuppi
Edelleenkin pitäisin Peten ennemmin kuin Langkowin,
Nyt ei varmasti enää kukaan ihmettele P.Peltosen kommentteja tyhmistä raumalaisista...
Peli tulee olemaan varmasti tasainen. Lukon etuna on hyökkäys ja puolustus kun taas Ässillä on valmentaja, maalivahti ja kotiyleisö. Tosin kotiyleisö voi olla myös taakka, ainakin jos lukko tekee ensimmäisen maalin voi puukkoa alkaa lentelemään selkään. Yli- ja alivoimapelaaminen tulee varmasti näyttelemään suurta osaa tässä kamppailussa ja Ässillä nämä osa-alueet ainakin ovat olleet kunnossa, joten olen melko luottavainen, että tämä ottelu hoidetaan kotiin.
Tulosveikkaus: 4-2
Ässien maalit: Wesslin2, Fandul ja P.Peltonen
lukon maalit: evvk
 

TheBlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kansas City Outlaws
Viestin lähetti aaa
Nyt ei varmasti enää kukaan ihmettele P.Peltosen kommentteja tyhmistä raumalaisista...

Tulosveikkaus: 4-2
Ässien maalit: Wesslin2, Fandul ja P.Peltonen
lukon maalit: evvk
Jaahas, ennen kun kausi on edes saatu alkuun niin kauhea provoaminen päällä.. noh, eipä siinä mitään, rauma-pori fiiliksiä on ihan hyväkin pitää yllä..ja Peltonen on siinä oiva henkilö..

Ja onhan Vehanen ja Langkow hinta-laatu-suhteeltaan aika tasoissa..myönnän kyllä, että Lankku on kuitenkin tuosta parista se parempi maalivahti..

Itse pelistä sen verran, että varmasti tulee olemaan tasainen taisto..ja varmasti kuuma ilta, heti ensimmäisenä haastava taistelu verivihollisen kanssa ja se millä mielellä joukkueiden fanit kotiin suuntaavat vaikuttaa äkkiä seuraavien pelien fiilikseen.. tyyliin "tästä se lähtee" ja "tuleeko tästäkin kaudesta taas fiasko", vaikka kyseessä onkin eka peli..

Sen enempää analysoimatta toivon, että Lukolla homma toimii ja että kakkoskenttä on saanut sen verran reeniä alle, että peli kulkisi..

Veikkaus: Ässät-Lukko 1-2

Lukon maalit: Tähtinen ja Hancock
Ässät: evvvk :rolleyes:
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Sheriffi
Lukon pitää ottaa kuitenkin huomioon että kyseessä oli vasta harjoituspelit. Ei auta jos Lehkosella tulee "onnenpissi" housuun pelkkien harkkapelien takia. Onhan harjoituspelit suuntaa antavia, mutta täytyy muistaa että niillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä kauden alkaessa. Jos rupeaa pelkästään harjoituspeleihin tuijottamaan, niin kauden alkaessa käy kylmät melko varmasti.

Tämä on totta, mutta uskoakseni se on aika hyvin Lukonkin tiedossa. Ja vielä paremmin kannattajien. Ei ole ensimmäinen kerta kun Lukko pelaa hyvät harjoituspelit, mutta selkeästi valmiimpi ja kypsempi joukkue Lukolla on nyt kuin esimerkiksi vuosi sitten, jolloin täysimittaiset harjoituspelit pelattiin kokonaan ilman tappiota. Nyt tuli sentään yksi häviö. Enkä usko että Lehkonen sen enempää on onnenpissoja housuunsa harjoituspelien tuloksista päästänyt, pikemminkin hermoillut tuomarilinjan takia joka ei millään hyväksy Lukon taklaavaa pelityyliä.

Tässäkin muuten on yksi mielenkiintoinen seikka ensi perjantain peliin. Uskaltaako Ika peluuttaa Lukkoa tutuksi tulleella tavallaan eli antaa poikien taklata myös hyökkäyspäässä, vai toteuttaako hän uhkauksensa ja käskee taklata vain omalla alueella, kuten viime viikon turnauksessa kuulemma oli viimeisen pelin viimeisessä erässä positiivisin tuloksin tapahtunut? Mielestäni Ikan kannattaisi vakavasti harkita tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa ainakin vieraskaukalossa, jossa ei pelityylillä ole väliä, ainoastaan pisteillä.
 
Viestin lähetti aaa
Nyt ei varmasti enää kukaan ihmettele P.Peltosen kommentteja tyhmistä raumalaisista...

Ollaan juu tosi idiootteja kun itse P. Peltonen sanoi niin!
Mutta eiköhän pidetä keskustelu itse ottelussa, harkka pelit on lukolla menneet todella hyvin ja ässillä vähän heikommin.
Kyllä mielestäni sekä lankku, että Vehanen ovat liigan ylempää keskikastia, joten eiköhän jätetä väittely sikseen?
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Ässät - Lukko, Isomäki, Pori

Meikäläinen joutuu kommentoimaan näin 5 päivää etukäteen ottelua, koskapa Suomen valtio kaipaa palveluksiani seuraavat pari viikkoa. Tästä johtuen ensimmäinen hegemonia-vääntö jää näkemättä. Ja kyllä harmittaa !

Mutta itse pelistä. Kauden ensimmäinen peli, joten päätöntä kohellusta lienee ainakin luvassa. Viime vuonna Raumalla mentiin hawaji-merkeissä jatkoajalle, josta Lukko sitten nappasi voiton. Paljon muuta ei varmaan ole luvassa tälläkään kertaa. Ässät tuskin ottaa pataan ainakaan muutamien edellisvuosien tapaan. Kiekkokansan turnauksessa Lukko kuittasi voiton, joskin lähes söhrivät 3-0 johtonsa.

Perjantaina mennään varmaan vähän tasaisemmissa tahdeissa, enkä usko, että maaleja tehdään kolmea kerrallaan, tai jos tehdään niin tuskin peli muutaman minuutin kuluttua on 3-3...

Veikkaanpa, että tasaisen väännön jälkeen Ässät kuittaa 4-3 voiton.

1-0 Bergeron (Korpisalo, P.Peltonen)
1-1 Saarela
1-2 Torkki
2-2 Glad (Sorokins, Fandul) yv.
3-2 Salonen (Kiilholma)
4-2 Pöllänen (Tuominen, Fandul)
4-3 Murphy im.

En nyt kommentoinut Lukon maalien syöttäjiä kun ei ole hajuakaan ketju-koostumuksista.


paze


EDIT: lisätty maalit
 
Viimeksi muokattu:

Tumpula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko. Vaan ei ne huonoja ole muutkaan...
Jaa. Oli ihan mielenkiintoista lukea tätä Vehas-Lankku -väittelyä, mutta täytyy sanoa, että ulkopaikkakuntalaisena (ks. turkulaisena) raumalaisena en aina pysy oikein hengessä mukana. Tosin en koskaan erityisesti ymmärtänyt tätä Rauma-Pori -vastakkainasettelua, kuten en ymmärrä sen paremmin Turku-Tampere, Suomi-Ruotsi, Norja-Ruotsi jne. Fiilikset tietysti nousee ja se taitaa se pointti viimekädessä olla.

Lukko näyttää pitkästä aikaa valmiilta paketilta. Viime vuoden harjoituspelien kohdalla melko varmasti tiesi, että noutaja tulee liigassa. Eihän joukossa silloin ollut kokeneita liigapelaajia, useilla oli vasta ensimmäinen kausi alla, mutta nyt ollaan kaksi kautta pelattu ja tietyt pelaajat alkavat profiloitumaan. Jaakko Harikkala teki upean nousun viime kaudella, samoin Isosalo jne.

Ässien tilanteesta en osaa oikein sanoa. Kyllähän joukkueesta löytyy nimiä, jotka pelejä ratkaisevat ja, johan joukkue viime kaudella pelejä voitti ja voi ottaa niitä tänä vuonna enemmän.

Kun kyse on kauden ensimmäisestä ottelusta, tässä vaiheessa vielä saattaa jollain tavalla vaikuttaa harjoituskaudella saatu
itseluottamus ja pelirytmi, kyllä omassa veikkauksessani vaaka kääntyy Lukon puolelle.

Veikkaan siis vähämaalista 1-3 tai hieman runsasmaalisempaa 4-5.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Tomze

Puolustus menee aika tasan.
Heh, hauskoja kommentteja porilaisilta. Shirrefs ja Sorokins ovat ainoita pakkeja ässissä, jotka saattaisivat edes mahtua Lukon kolmospakkipariin...

EDIT: Mitäh?? Eikös P.P ole kuitenkin sanonut, ettei lähtisi koskaan Ässistä... Hmph, ymmärsin hänen juttunsa sitten varmaan väärin...
 
Viimeksi muokattu:

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Viestin lähetti ICE
Heh, hauskoja kommentteja porilaisilta. Shirrefs ja Sorokins ovat ainoita pakkeja ässissä, jotka saattaisivat edes mahtua Lukon kolmospakkipariin...

Ei juma, jutut senkun paranee. Edelleenkin suosittelisin tälläisten juttujen kirjoittamista suoraan vapaan keskustelun puolelle ketjuun "Hyvät naurut netistä". Minne unohdit Pasi Peltosen? Mieshän olisi lukon ykköspakki sielä pelatessaan.

Edit: Huomasit ICE varmaan tuon isi-päätteen tuossa olisi-sanassa. Pasi Peltosesta lukko saa tosiaan vain uneksia. Pele on meidän miehiä.
 
Viimeksi muokattu:

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Muutama mielipide

Eiköhän se ole aika selvää, että Ässät on Lukkoa edellä vain maalivahtipelissä ja valmennuksessa.

Langkow on mielestäni selkeästi Vehasta parempi veskari, sen sijaan Jokela päihittää Järvisen selvästi. Tosin Vehanen ja Langkow pelannevat leijonanosan peleistä.

Kuulapään näytöt liigavalmentajana on vielä antamatta, sen sijaan Toivola teki heti ensimmäisellä kaudellaan erinomaista jälkeä.

Ässien puolustuksesta ei Lukkoon mahtuisi kuin Peltonen ja Shirrefs ja niistäkin vain jompikumpi, ei molemmat samaan aikaan. Sorokinsin ei nykykunnossaan pitäisi mahtua edes Ässiin.

Hyökkäyksessä Ässien tämän hetken paras ketju Kiilholma-Salonen-Wesslin mahtuisi Lukkoon kolmosketjuksi, muista hyökkääjistä ehkä Pöllänen ja Harjula voisivat mahtua silloin tällöin lukon kokoonpanoon.

Erikoistilannepelaamisesta en osaa sanoa vielä juuri mitään. Molempien ylivoimapeli on vaikuttanut vuodenaikaan nähden yllättävänkin hyvältä, varsinkin viime vuodet huomioonottaen.

Kaiken kaikkiaan Ässien onneksi pelit pelataan kentällä, eikä paperilla, muuten olisi kyyti kylmää!
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No niin. Täällä käytävässä keskustelussa näyttää mopot keulivan jo hyvissä ajoin ennen kauden ensimmäistä liigamatsia. Tunnepohjalta kinastellaan, kumman veskariosasto tai puolustus on parempi ja kumman huonompi. Hohhoijaa..

Antaa poikien pelata ensin ja kinastellaan vasta sitten. Ja viime kauden tilastoista voitte tarkistaa sitten, kenellä kassarilla oli parhaat prosentit ym. ( Vaikka eihän sekään koko totuutta kerro).

Tulosveikkaus: 2-3.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Maalivahtikinastelussa peesaan Domia. Ykkösveskari-vertailussa Ässät on edellä, mutta veskarikaksikkoja vertailtaessa puntit menevät melko tasan tai jopa raumalaisten eduksi. Vehasta ei kuitenkaan missään nimessä kannata väheksyä, sillä toissakaudellahan mies oli huikeassa vedossa. Potentiaalia siis löytyy.

Itse peli voi olla mitä vaan. Lukon harjoitukset ovat menneet todella putkeen, mutta niissäkin keskinäiset kamppailut ovat olleet ihan tiukkoja. Tiukka linja jatkunee, kumpikaan joukkue tuskin tekee yli kolmea maalia. Raumalaisten porukka lienee hieman kypsempi ja valmiimpi liigaan kuin Ässät, mutta en epäile hetkeäkään etteikö porilaisilta löytyisi riittävästi tahtoa ynnä taitoa vierailijoiden kukistamiseen. Toivottavasti yleisö löytää sankoin joukoin paikalle siivittämään kotijoukot voittoon.

3-2 Ässille. Kenties vasta jatkoajalla, mutta kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös