Ässähuhut ja mutut

  • 6 149 125
  • 29 333

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Näin rajulle lausunnolle haluaisin hieman perusteluja.

Hagman on näyttävämpi pelaaja ominaisuuksiensa takia. Hänen luistelunsa on Liigaan huippua ja kädetkin käyvät hienosti, kun Savinainen taas tekee maalinsa paljon värittömämmin. Parin viime kauden näyttöjen perusteella Savinainen ja Hagman ovat aikalailla samaa tasoa.

Luistelu, laukaus,ratkaisuvoima ja pelinluku tulee nyt ensimmäisenä mieleen, mitkä Hakilla on paljon parempia. Ei Savinainen pysty heittämään kenelleekkään tolpille tyhjiin, Hakki pystyy. Viime kaudella ei saatu Hagmanista irti sitä kaikkea koska Virta nyt oli mitä oli. En nää Savinaista pelaajana jonka heittäisin lopussa kun maalia tarvitaan tekemään sitä. Hyvä kulmissapyörijä ja raastaja hän on ei ykkösketjun ratkaisija. Tottakai teki sen ikimuistoisen maalin mutta kuka siitä ei olisi tehnyt? Se ei ollut Savinaisen hyvyyttä. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Hagman kantoi yksin viime kaudella Ässiä niin pitkälle kuin se oli mahdollista. Savinainen ei sellaiseen pysty nyt eikä tulevaisuudessa.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Jääkiekko on paljon muutakin kuin pisteiden tekemistä. Et laittaisi Savinaista lopussa tekemään maalia, kun sitä tarvittaisiin? Harvemmin siellä yksi pelaaja saa aikaan maaleja vaan se koko viisikko sen aiheuttaa ja tässä Savinainen on eliittiä eli nimenomaan joukkuepelaajana. Kummasti hänen ketjunsa aina Porissakin oli se, joka sen maalipaikan/maalin loi kun sitä tarvittiin.

Ja toisinaan joku pelaaja voi olla parempi kuin hänen taito-ominaisuutensa ja fysiikkansa antaisivat olettaa. Savinainen on juuri tämänlainen pelaaja. Ei mikään supertaitava, mutta vie silti toisinaan aina koko puolustuksen kahville. Ei kovin hyvä laukomaan, mutta silti ampunut tiukoissa paikoissa todella monta tärkeä maalia. Melko pienikokoinen, mutta silti loistava maalineduspelaaja ja pärjää kulmaväännöissä erinomaisesti. Savinaisen luistelutekniikka ei myöskään ole aivan timanttinen, mutta siitä huolimatta pärjää esimerkiksi MM-kisojen temmossa mainiosti. Savinaisen pääkoppa on se syy, miksi hän on ikinä noussut hyväksi pelaajaksi edes liigatasolla ja sitä ei pidä ikinä väheksyä. Toki Hagmanin taito-ominaisuudet ovat hieman parempia ja mahdollisesti fysiikkakin, mutta ei se tee Hagmanista siitä huolimatta automaattisesti valovuoden Satia edellä olevaa pelaajaa. Savinaisen johtajuutta ei myöskään ole syytä aliarvostaa, vaikka hän ei pyrkinytkään kantamaan yksin koko joukkuetta. Oli kuitenkin Korpisalomaisesti aina siellä missä tapahtui ja nousi esiin, kun ratkaisijaa tarvittiin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark

Tuohon boldattuun kohtaan tulee erityisesti kiinnittää huomiota. On pelaajia, jotka ovat olevinaan jonkin sortin liidereitä, mutta katselevat ns. turvallisen hajuraon pääästä kulma- ja maalinedustakahinoita ja voivat toki mättää pisteitä kun sellaiseen tilaisuus tulee. Sitten on juuri näitä Korpin ja Satin ja muutaman muun vastaavan kaltaisia liidereitä jotka eivät väistä ainuttakaan kahinaa, vaan menevät mieluummin sekaan niistämään vastustajan nekkua jopa sen uhalla, että joku puusilmäinen seepra muistaa heitä siitä PRK:lla.
Mii laik.
Mutta tosiaaan viime MM-kisoissa Sati oli kyllä läsnä lähinnä fyysisesti, mutta fokus oli täysin jossain muualla kuin kaukalossa. Sillä asenteella pelaavasta Satista on joukkueelle ainoastaan haittaa.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En nyt toistaiseksi lähde täysillä mukaan tuohon mielestäni idioottimaiseen Hagman vs. Savinainen väittelyyn, mutta jos joskus, niin tuota yhtä jatkoaikamaalia voi käyttää referenssinä Savinaisen pelitaidoista.

Koko vaihto aivan suvereeni esitys. Täydellinen. Katko sinisellä kädellä, liike aina oikeaan paikkaan, oikeaan suuntaan ja oikealla hetkellä. Maali oli vaan kruunu ja pieni osa täydellistä pelaamista väsyneenä ja suht pitkän vaihdon ajan.

YouTubesta löytyy ainakin "kotivideo" tuosta vaihdosta. Seuratkaa Savinaista. Tsiisus mitä kiekkopornoa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luistelu, laukaus,ratkaisuvoima ja pelinluku tulee nyt ensimmäisenä mieleen, mitkä Hakilla on paljon parempia. Ei Savinainen pysty heittämään kenelleekkään tolpille tyhjiin, Hakki pystyy...

Väittäisin, että ainoastaan luistelu, varsinkin lähtönopeus, menee Hagmanille, loput ovat kohtuu tasan. Savinainen on käsistään yhtä taitava, junnuna taisi voittaa taitokisojakin, heittää tarvittaessa sinne takatolpalle tyhjiin.

Savinainen ei ole näyttävä pelaaja, mutta hän ei ole pelkkä "nakkikiska" tappelija kaukalossa.
 
patavie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässähuhut ja mutut ketju kyseessä ja täällä jauhetaan pelkkää paskaa aiheesta saippua vs. hakki??? Milläköhän vitulla tämä liittyy enää mihinkään... Perustakaa ihmeessä aiheelle oma ketju, niin muut säästyvät tältä.

Taitaa olla Phaneauffin lähteet katkenneet, kun ovat huomanneet, että kaikki päätyy jatkikseen.
 
Lue aikasempia viestejä niin ymmärrät miksi täällä jauhetaan asiasta. Ei ole katkennut mikään, ei vaa ole mitään kerrottavaa. Uskon, että olen tuonut/tuon jatkossakin tälle palstalle enemmän kuin sinä joten vaihda palstaa jos ei miellytä.
 
Nexra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itselleni ovat parhaita palstalle kirjoittajia juuri Phaneuf#3, ja joskus tää Sheptakki...ainoat jotka kirjoittaa totta ja todellista tietoa. Muitten jorinat on enemmän tai vähemmän höpön höpöä.
 
Sheplak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Savinainen ja/tai Hagman ei pelaa Ässissä ensi kaudella, niistä lisää jossain muualla.

Lammikon lähdön lisäksi ei taida olla mitään meneillään Ässillä?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Lammikon lähdön lisäksi ei taida olla mitään meneillään Ässillä?

Eli siis Lammikko on varmasti lähdössä? Vai onko? Tästä asiasta kellään ei tunnu olevan mitään kovinkaan varmaa tietoa..
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eli siis Lammikko on varmasti lähdössä? Vai onko? Tästä asiasta kellään ei tunnu olevan mitään kovinkaan varmaa tietoa..

Aivan ensimmäisen kerran (U18 kisojen jälkeen), kun tänne asiasta kirjoitin en ollut täysin varma asiasta, vaikka kuvio erittäin selvältä tuntuikin, mutta kyllä nyt 99% varmaksi uskallan sanoa. Eli en ole vieläkään täysin varma ;)

Harmittaa kyllä, jos ja kun poistuu. Olisi meinaan ollut mahdollisuus ottaa ihan kärkikenttien rooli Ässissä.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Twitterissä juuri äsken näin :

@MaStrozyk

"Seuraajan kannalta ikävämpi uutinen on Juho Lammikon lähtö OHL:ään. Olisi ollut kiva nähdä vielä ensi kaudella. Pelaajalle parempi näin."
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Eli siis Lammikko on varmasti lähdössä? Vai onko? Tästä asiasta kellään ei tunnu olevan mitään kovinkaan varmaa tietoa..

Oon ymmärtänyt ettei Lammikon CHL:n varanneella Frontenacsilla ole tapana tuhlailla varauksiaan no-show pelaajiin.

"The Frontenacs are looking to replace their two import players — forward Henri Ikonen and defenceman Mikko Vainonen, both selected in the 2012 draft — who graduated from junior hockey following the 2013-14 season after two seasons with the team. "

Eli kai siellä on varausta tehdessä vallinnut melko selkeä ajatus Lammikon tulevan kauden loppusijoituspaikasta.

edit. ja olikin näköjään jo 1936 kerennyt korkeamman huhuasteen lähdettäkin tähän väliin heittämään.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikös Toivola vihjaillut Lammikon lähdöstä joku aika sitten? Oli puheena vuokraaminen jotta änärikorvaus saataisiin tjsp.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kyllä tässä nyt alkaa olla ilmassa infoa jo niin paljon, että tämä selvä: Lammikon lähtö on siis käytännössä varma

Se tarkoittaa vain sitä, että yksi hyökkääjä on käytännössä pakko hankkia jo ennen kauden alkua. Ja se toinen sitten kauden alettua, josta täällä on puhuttukin..
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itselleni ovat parhaita palstalle kirjoittajia juuri Phaneuf#3, ja joskus tää Sheptakki...ainoat jotka kirjoittaa totta ja todellista tietoa. Muitten jorinat on enemmän tai vähemmän höpön höpöä.

On kaksi eriasiaa jakaa saamaansa tietoa tai keskustella jääkiekosta yleensä. Mielestäni pelkkien tietojen "vuotaminen" palstalle ei tee kenestäkään hyvää keskustelijaa, kaipaa myös jonkin näköistä näkemystä lajista itsestään.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oon ymmärtänyt ettei Lammikon CHL:n varanneella Frontenacsilla ole tapana tuhlailla varauksiaan no-show pelaajiin...

Varaus ja Haula agenttina tarkoittaa siirtymistä Atlantin taakse junnusarjoihin ja käytännössä Lammikon menettämistä. Pidän puheita vuokraamisesta tai sopimuksen jatkamisesta aika epätodennäköisenä visiona.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Harmittaa todella paljon Juhon päätös lähteä junnusarjaan, ei näköjään saanut Rocky pojan päätä käännettyä. Uskoin että Juho olisi kauden mittaan ajanut kevyesti Elon ja kumppaneitten ohi ja vallannut paikan kakkosen laidassa. Noh, poika rakentaa NHL uraansa tällä tavalla. Ymmärsin että päätökseen lähteä on vaikuttanut myös Panthers-johto.

Ei muuta kuin uusia laitureita metsästämään. Kassahan on vielä pullollaan rahaa, villeimpien huhujen mukaan yli 300.000€ budjetista käyttämättä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ei muuta kuin uusia laitureita metsästämään. Kassahan on vielä pullollaan rahaa, villeimpien huhujen mukaan yli 300.000€ budjetista käyttämättä.

Tarvitseeko tuo nyt sitten edes villejä huhuja, sanoohan sen järkikin että aika paljon löysää budjetissa on. Täytyy kuitenkin muistaa, ihan jotta rahan käytön suhteen pysyvät jalat maassa: kuten edellä sanoin, niin nyt tarvitaan sitten kaksi laituria. Ja tuskin hankitaan kahta 150 000€ miestä
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
kuten edellä sanoin, niin nyt tarvitaan sitten kaksi laituria. Ja tuskin hankitaan kahta 150 000€ miestä

Mielestäni juuri nyt pitäisi hankkia kaksi 150t miestä. Pitää muistaa että tuohon huhuttuun reiluun 300.000€ lisätään nyt Juhon palkka, mikä sekin oli yli 30.000€ eli varmasti sellaiset 350-400t on hyvää budjetissa. Tuosta jää sitten se noin satku joko maalivahdille tai pakille.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei muuta kuin uusia laitureita metsästämään. Kassahan on vielä pullollaan rahaa, villeimpien huhujen mukaan yli 300.000€ budjetista käyttämättä.

Tarvitseeko tuo nyt sitten edes villejä huhuja, sanoohan sen järkikin että aika paljon löysää budjetissa on.

Pitää muistaa että tuohon huhuttuun reiluun 300.000€ lisätään nyt Juhon palkka, mikä sekin oli yli 30.000€ eli varmasti sellaiset 350-400t on hyvää budjetissa. Tuosta jää sitten se noin satku joko maalivahdille tai pakille.

Nyt todistamme sen kuuluisan palstatotuuden syntymistä aitiopaikoilta. Ensin huhuillaan että käyttämättä olisi yli 300k, sitten huhu muuttuu varmaksi tiedoksi, jonka jälkeen reilu 300k + 30k laskutoimitus muuttaa luvuksi jo 400 000 euroa. Kohta me taas kitistään joukolla sitä kuinka orava ei löydä pelaajia ja sulo-vilen istuu kirstun päällä, vaikka käytettävänä olisi puolen miljoonan edestä ilmaista rahaa.

Ja jottei nyt jäisi epäselväksi, niin viesti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, eikä sen tarkoitus ole vittuilla lainaamilleni nimimerkeille.

Lammikon tilanne näyttää kyllä päättyvän paskamaisesti Ässien kannalta, mutta minkäs teet. Ei muuta kuin uusien suunnitelmien kimppuun.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Lammikko lahjakas pelaaja, ei sinä mitään, mutta ei omaa juurikaan sellaisia näyttöjä aikuisten sarjoista, että menetys Ässile tällä hetkellä olisi mitenkään korvaamaton. Aika keltanokapelaaja kuitenkin vielä kyseessä. Hoiti kyllä pelinsä omin viime vuonna kiitettävästi niinä hetkinä kun jäälle pääsi mutta mitäs sitten, kun pitäisi ottaa mahdollisesti se hyökkäävämpää roolia, niitä virheitä alkaa tulla juuri siinä vaiheessa j siinäsitten taas kysytään nöyryyttä...
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Itselleni ovat parhaita palstalle kirjoittajia juuri Phaneuf#3, ja joskus tää Sheptakki...ainoat jotka kirjoittaa totta ja todellista tietoa. Muitten jorinat on enemmän tai vähemmän höpön höpöä.

Eli muut 99,99% kirjoittajista valehtelevat ja kirjoittavat pelkkää paskaa? Palsta pitäisi siis typistää koskemaan kuka pelaa meillä ensi kaudella teeman ympärille ja thats it. Mielenkiintoinen näkökulma.

Hagman on valovuoden edellä Savinaista kaikessa ja se on absoluuttinen totuus. Jotenkin tuntuu, että vasta-argumentointi oli höpö-höpö kirjoittajilta sangen aiheellinen.
 
koohela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Savinainen on hyvä pelaaja paikassaan, tsemppaa ja raataa joka vaihdossa. Tekee paikoista maalit ja ajaa päätyyn asti.

Silti Hagman on pelisilmällään ja sijoittumisellaan lähes sen kuuluisan valovuoden edelle. Hagman pärjää vähän huonompienkin kaverien kanssa ja tekee ne maalit.

Mutta onko Ässien tilanne nyt se että ketään ei ole hakusessa enää ennen kauden alkua vai miten? Täällä niin paljon jaariteltu ettei osaa rivien välistä lukea mikä se oikea tilanne on.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta onko Ässien tilanne nyt se että ketään ei ole hakusessa enää ennen kauden alkua vai miten? Täällä niin paljon jaariteltu ettei osaa rivien välistä lukea mikä se oikea tilanne on.

Pakko joku tulla ennen kauden alkua mikäli Lammikko lähtee. Sillä muutoin (ei mietitty, kunhan heitelty vaan):

Ryan-Niemi-Elo
Kilu-Saarela-Lähteenmäki
Smith-Kerälä-Hupi
Ojamäki-Heino-Ahlgren
---
Kärki-Keskilohko

Yksi edes jonkin sortin laituri tarvitaan. Jos halvalla mentäisiin, niin mites Robert Jekimovs Smithin kaveriksi kolmoseen, keskelle sitten Kerälä/Heino.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös