Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

  • 109 034
  • 442

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt tämä nainen on harmissaan myös itsellensä koituneesta harmista.

– En ole halunnut loukata ketään ja pahoittelen tilanteen kehittymistä ja aiheutunutta harmia, jota olen joutunut nyt myös itse kohtaamaan. Asia on saanut valtavat mittasuhteet somessa ja lisäksi asiaa on virheellisesti vatvottu jopa valtakunnallisessa radiossa.

Tämäkin oli hyvä:

– Olen yksityisyrittäjä ja nyt myös minun mainettani tahrataan. Aikeeni asiassa olivat hyvät, mutta ihminen voi myös inhimillisesti erehtyä. Ja nyt asioita vääristellään.

Puhuu kun ihmisten pitäisi pyytää häneltä anteeksi. Perus minäminäminä ihminen. Ihan oikeen että saa rapaa niskaan ja olan takaa, jospa seuraavan kerran mietityttäs hieman.

Linkki ksml:n uutiseen uutiseen

Somessa raivotaan nyt pedofiilistä varoittaneelle äidille, joka erehtyi henkilöstä: "Aikeeni olivat hyvät, ja nyt asioita vääristellään"
Aikeeni olivat hyvät
Some tuomitsi
Pienen lapsen äiti
Huolestunut äiti
En ole halunnut loukata ketään
.

Kukkuu. Ainut joka tässä on jotain tuominnut, on tämä kyseinen nainen. Oikeasti en edes ylläty, jos tuo alkaa saamaan jotain tuki -ja tsemppiviestejä. Todellakin erittäin outo suunta, mitä tuolla somen rinkirunkkausryhmissä voidaan saada aikaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Todellakin erittäin outo suunta, mitä tuolla somen rinkirunkkausryhmissä voidaan saada aikaan.

Tietyllä tavalla ei ehkä edes ole mitään selkeästi havaittavaa suuntaa. Tai no tietenkin vain pahemmaksi menee sinänsä, mutta joskus voi olla rauhallisempaakin ja sitten mikä tahansa juttu voi levitä täysin käsiin.

Se voi olla aivan mitä tahansa ja vaikka miten paikallista, mutta siitä saadaan valtakunnallinenkin helposti. Täysin arvalla mennään.

Onko sitä tutkittu kumman osuus noista on suurempi, miesten vai naisten. Minulla on ainakin aavistus miten asia kenties menee.
 

Bacon

Jäsen
Koko helvetin Queen ja varsinkin niiden biisi Bohemian Rhapsody. Aina meinaa laatta lentää, kun tuo ujellus alkaa soida radiossa. Hyi helvetti.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Koko helvetin Queen ja varsinkin niiden biisi Bohemian Rhapsody. Aina meinaa laatta lentää, kun tuo ujellus alkaa soida radiossa. Hyi helvetti.
Jos olisin moderaattori laittaisin elinikäisen kirjoituskiellon väärästä mielipiteestä.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet

Bacon

Jäsen
Jos olisin moderaattori laittaisin elinikäisen kirjoituskiellon väärästä mielipiteestä.
En ymmärrä miksi rokkikanavat pitää pilata tuollaisella fägäripopilla. Ihan väärä radiokanava, missä tota sontaa soitetaan.

Jos minä olisin moderaattori, niin kieltäisin tuon soittamisen lailla.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
En ymmärrä miksi rokkikanavat pitää pilata tuollaisella fägäripopilla. Ihan väärä radiokanava, missä tota sontaa soitetaan.

Kyllä, miksi ei ole kanavaa missä soitetaan vuoronperään Mustaschia ja Nickelbackia? Mut hei nyt vasta hoksasin että vedätit, eihän noin mieti oikeasti ketään...
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Ina Mikkola.

Kerrassaan vastenmielinen tapaus juttujensa ja ylimielisen habituksensa vuoksi. Erehdyin katsomaan kolmoskanavalta Heikelän vetämää onnetonta pseudoälykköjen keskusteluohjelmaa ja tämä ämmä sai kaikella tekemisellään väkivaltaisia ajatuksia pään sisällä aikaiseksi.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomen lait/tuomiot eläinrääkkäyksestä on niin vastenmieliset, että en tiedä hirveesti vastenmielisempia asioita. Sivistysvaltio olevinaan, ja paskat.

Poliisi pyytää havaintoja: Kuka rääkkäsi kissan hirvittävään kuntoon Lahden Nastolassa? Siinä on taas joku isänmaantoivo rääkänny kissaa aika pahasti. Linkki Ilta-sanomien uutiseen.

Mulle tulee ihan oksettava olo. Tuo on niin vitun raukkamaista, vastenmielistä ja oksettavaa touhua, että tämmöset tyypit vois mun puolesta laittaa sidottuna kidutuskammioon loppuelämäks, jossa jokainen vois käydä tekemässä tämmösille ihmisille mitä haluaa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Somessa kiertää joku juttu raiskatusta 15-vuotiaasta tytöstä, joka päätyi itsemurhaan. Jo tämä on itsessään äärimmäisen vastenmielistä, mutta reaktio oli aivan käsittämätön: etsitään tekijä, jota voidaan pistää hänet kuriin tjsp.

"Mainiota" että meillä on wannabe-poliiseja, jotka hoitavat oikeiden poliisien työt. Pahoin pelkään, että tässä ei hyvin käy.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Suomen lait/tuomiot eläinrääkkäyksestä on niin vastenmieliset, että en tiedä hirveesti vastenmielisempia asioita. Sivistysvaltio olevinaan, ja paskat.

Poliisi pyytää havaintoja: Kuka rääkkäsi kissan hirvittävään kuntoon Lahden Nastolassa? Siinä on taas joku isänmaantoivo rääkänny kissaa aika pahasti. Linkki Ilta-sanomien uutiseen.

Mulle tulee ihan oksettava olo. Tuo on niin vitun raukkamaista, vastenmielistä ja oksettavaa touhua, että tämmöset tyypit vois mun puolesta laittaa sidottuna kidutuskammioon loppuelämäks, jossa jokainen vois käydä tekemässä tämmösille ihmisille mitä haluaa.

Enpä tiedä mitä tekisin tollaselle eläinrääkkääjälle, jos kohtaisin... huhhuh.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Enpä tiedä mitä tekisin tollaselle eläinrääkkääjälle, jos kohtaisin... huhhuh.

Nastolalainen kaveri mietti olisiko mahdollista kuitenkin, jos katti olisi jäänyt auton alle tai esimerkiksi asunut auton moottorissa. Sellaistakin joskus tapahtuu.

Tai sitten tuollaista porukkaa on vain ihan oikeasti olemassa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mä en oikein ymmärrä ihmisiä, joille tulee joku tuollainen mieleen. Silloinhan itse vajoaa samalle tasolle. Miksi ihmisillä on niin paljon kiukkua ja vihaa ja koston ajatuksia?

Joo eihän se järkevää olisi, mutta joku alkukantainen raivo siinä heräisi. Ehkä jäisi kuitenkin ajatuksen asteelle... mutta en tiedä, olisi se vaikea tilanne kyllä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nastolalainen kaveri mietti olisiko mahdollista kuitenkin, jos katti olisi jäänyt auton alle tai esimerkiksi asunut auton moottorissa. Sellaistakin joskus tapahtuu.

Tai sitten tuollaista porukkaa on vain ihan oikeasti olemassa.

Toivotaan että joku tuollainen syy sen olisi lopulta aiheuttanut. Olisi tavallaan luonnollinen kuolema sitten, vaikkakin karu tietysti.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Suomen lait/tuomiot eläinrääkkäyksestä on niin vastenmieliset, että en tiedä hirveesti vastenmielisempia asioita. Sivistysvaltio olevinaan, ja paskat.
Eläinrääkkäyksestä tuli mieleeni rodun jalostuksesta kärsivät koirat... Voisin sanoa että se on ns. laillista eläinrääkkäystä mutta en uskalla. Tuli taas nämä asiat mieleen kun näin Ylen Docstop-dokumentin (linkitin sen jo vitutus-ketjuun, en linkitä uudelleen). On koiria jotka ei saa henkeä kun kuono on jalostettu nysäksi. On koiria joiden ihopoimut tulehtuu jos niitä ei jatkuvasti putsaa. On koiria jotka kärsivät jatkuvista kivuista kun selkäranka on jalostettu väärään asentoon. Perinnölliset sairaudet jyllää kun haluttujen ominaisuuksien takia paritetaan liian läheisiä sukulaisia. Ja kellään ei tunnu olevan valtaa puuttua ongelmiin.

Enkä minä tietenkään väheksy hullujen nastolaisten (?) kissanrääkkäystä. Kamalaa... Olen kuitenkin enemmän kissa-ihminen kuin koira-ihminen... Silti harmittaa että ihmiset muka hyväntahtoisuuttaan tekee kiusaa koirille... Luulen että rotuihmiset rakastaa koiriaan ja luulevat että kaikki on hyvin kun rotumääritelmä mätsää ja tuomarit tykkää. Ja tämä näyttelykeskeisyys ja rodun ns. puusilmäinen jalostus on kuulemma ulottumassa jo kissapiireihin. Ja en minä väitä tietäväni kaikkea... vähän tunteella vedän. Ja kyllä pääsen kohta tästä epäkohdasta (koirien ns. ylijalostus) yli ja kirjoittelen jostain muusta.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Luulen että rotuihmiset rakastaa koiriaan ja luulevat että kaikki on hyvin kun rotumääritelmä mätsää ja tuomarit tykkää. Ja tämä näyttelykeskeisyys ja rodun ns. puusilmäinen jalostus on kuulemma ulottumassa jo kissapiireihin. Ja en minä väitä tietäväni kaikkea... vähän tunteella vedän. Ja kyllä pääsen kohta tästä epäkohdasta (koirien ns. ylijalostus) yli ja kirjoittelen jostain muusta.
Itse olen sitä mieltä, että koiranäyttelyt ovat ehkä yksi älyttömämpiä asioita mitä maailma päällään kantaa. Koiria kuljetellaan pitkin poikin hakemassa jotain hemmetin ruusukkeita. Sitten tosissaan otetaan ne sairaimmat, mutta "rodunomaisimmat" yksilöt, joita sitten pariutetaan melkein sukulaistensa kanssa. Vain sen takia, että joku "tuomari" pitää jotakin koiraa "rodunomaisempana" kuin toista.
Kerran kuulin tapauksesta, jossa 2 vuotiasta koiraa ei oltu koulutettu millään tavalla, koska se ei ollut "näyttelykelpoinen". Koirat eivät myöskään saaneet leikkiä tai juoksennella nurmikolla tai pihalla, jotta eivät sitten näyttelyissä sekoaisi.
Kaverilta kuulin, että ainakin joillakin kissaroduilla on kuulemma alkanut myös tosiaan tuon "lyhytkuonoisuuden" jalostus ja sitä myöten hengityongelmat. Vittu tää maailma on sekaisin.
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Lähisukulaiseni kasvatti aikoinaan koiria ja vaikka olin homman aikaan vielä lapsi ja sittemmin teini, muistan kuulleeni melkoisia stooreja koirien jalostuksesta ja koiranäyttelyistä. Eräskin omistaja kuvautti lonkkavikaisen koiransa toisella koiralla saadakseen tälle kauniille urokselleen astutusluvan - eläinlääkärin moka tietysti, kun ei tarkistanut korvatatuointia. Toinen laittoi laapiskynää liian vaaleasta kirsusta kärsineelle koiralleen ja suunnitteli jopa kirsun tatuoimista. Suurkasvattajien ja nimituomareiden yhteiset ateriat ja illanvietotkaan eivät olleet tavattomia. Kuten ei sekään, että näyttelyt valittiin aina tuomarin mukaan (toki yhdeltä tuomarilta saattoi saada vain yhden SERTin, mutta kun putki oli auki, toisen saaminen oli jo helpompaa).

Vastenmielistä toimintaa kaikki eläinnäyttelyt jalostamisineen. Katsoin kesällä The Milk System -dokkarin, eikä tuo lypsykarjankaan jalostaminen ihan tervepäisimpien ihmisten hommaa ole. Yksikin urpo kertoi jalostelevansa lehmiä ihan huvin vuoksi, kun on niin jännää katsoa miten se onnistuu...
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kuten ei sekään, että näyttelyt valittiin aina tuomarin mukaan (toki yhdeltä tuomarilta saattoi saada vain yhden SERTin, mutta kun putki oli auki, toisen saaminen oli jo helpompaa).
Tuttavani hankki vuosia vuosia sitten Amerikanstaffordshirenterrierin (myöhemmin amstaffi). Hänen piireissään (oli siis pitkään liikkunut näyttelypiireissä koska hänellä oli jo staffi) amstaffilla kuului olla typistetyt korvat (ja muistaakseni typistetty häntä). Koska typistäminen oli Suomessa laitonta niin koira tuotiin Venäjältä. Ja tietenkin manattiin kun Suomen ahdasmieliset lainsäätäjät pilaa koirien ulkonäön (näin karkeasti kirjoitettuna). Kyllä se oli tarkkaa hommaa valita näyttelyt tuomarin mukaan... Eli toiset tuomarit pitivät amstaffin oikeana tyyppinä oikeastaan vain typistettyjä... Toiset taas eivät hyväksyneet oikeastaan lainkaan typistetyksiä. Sana kiersi näyttelypiireissä mitkä tuomarit oli niitä "oikeamielisiä" eli hyväksyivät ja varsinkin suosivat typistettyjä korvia.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Nyt on päädytti siihen päätelmään että kissa jäi auton alle. Eli valitettava onnettomuus. Ja juttu on vähän niin ettei kissaa saisi päästää vapaana luontoon jossa se näköjään voi jäädä vaikka auton alle.

Turranmetsän kissa jäi ilmeisesti auton alle (Seutunelosten juttu Turrametsän kissan rääkkäys epäilyn jatkokäänteistä)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös