Pistän nyt ihmisten iloksi listan niistä leffoista, jotka olen itse nähnyt tänä vuonna. Jaoin pakan karkeasti kolmeen kategoriaan eli kärkikastiin, keskikastiin ja pahnanpohjimmaisiin. Ei tuo nyt mitenkään virallinen ja lopullinen jaottelu ole, mutta kunhan nyt jollain lailla niputin.
Kärkileffat (suurin piirtein 4-5 tähteä)
Drive, Hanna, Black Swan, Super 8, Biutiful, Source Code, The Fighter, The King's Speech, True Grit, Rise of the Planet of the Apes, X-Men: First Class, Hereafter
Keskikastin leffat (2,5-3,5 tähteä)
Thor, The Eagle, Captain America: The First Avenger, Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 2, The Way Back, 50/50, In Time, Sherlock Holmes: A Game of Shadows, Hysteria, Tucker & Dale vs. Evil (dvd-julkaisu Suomessa 2011), Green Lantern, Cowboys & Aliens, Hall Pass, The Adjustment Bureau, Rango, The Three Musketeers
Pahnanpohjimmaiset (1-2 tähteä)
Red Riding Hood, I Am Number Four, Conan the Barbarian, Tomorrow When the War Began, Tamara Drewe, Transformers: Dark of the Moon, Colombiana, No Strings Attached, Sucker Punch, The Darkest Hour, Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides, Priest, Battle: Los Angeles
Eri kastien keskinäiset järjestykset eivät ole mitenkään lopulliset, mutta ovat ne edes jotenkin sinne päin, eli esim. keskikastin ensinmainitut (Thor jne) ovat parempia kuin viimeksi mainitut (The Three Musketeers) jne. Vastaavasti pahnanpohjimmaisissa Priestit ja Battle: Los Angelesit ovat suurempaa kuraa kuin uusio-Conanit sun muut.
En ole katsonut Le Havrea enkä Tree Of Lifea, koska olen sekä Aki Kaurismäen että Malickin tuotantoa katseltuani päätynyt siihen lopputulokseen, että herrojen tekeleistä ei tule kuin haukotus tai vitutus. En arvosta Malickia muutenkaan kauheasti. Yliarvostettu ohjaaja ja taidekriitikkojen lellikki, jonka ympärille on luotu turhaa mystiikkaa sen takia, että hän on erakko ja on pitänyt vuosien taukoja ohjaamisessa. Mies oli 1970-luvulla varteenotettava ohjaaja, mutta 20 vuoden taktinen tauko oli liikaa, ja kaikki myöhemmät elokuvat ovat olleet tylsää ja ylipitkää tekotaidetta. Välillä tuntuu, että miehen leffat ovat henkilökohtaisia vitsejä, joille Malick itsekseen hykertelee katsoessaan kuinka monta taidekriitikkoa hän saa niillä jallitettua.
Sehän on muutenkin huvittavaa, kuinka monet taidekriitikot kuvittelevat olevansa kovinkin individualistisia, mutta eivät elokuvaelitismissään tajua olevansa osa laumaa, joka seuraa sokeasti sitä mielipidettä mikä heille syötetään. Jos joku ohjaaja tai teos on osa "kaanonia", niin siitä ei uskalleta poiketa, ettei joudu lauman laitamille tai laumasta ulos. Vähintäänkin täytyy kurkata netistä mitä muut ovat jollekin leffalle antaneet ennen kuin uskaltaa antaa oman arvosanansa.
Aki Kaurismäen leffat puolestaan ovat tyylillisesti jämähtäneet hänen Suomi-versioonsa ranskalaisen 1960-luvun uuden aallon marxilaispohjaisista elokuvista, ja sen kyllä huomaa. Ranskassahan hän aina palkintoja saa, koska hänen tyylinsä on sieltä imitoitu. Kaurismäen varhaisissa elokuvissa oli vielä paljonkin ideaa ja ajatusta, mutta viimeistään Matti Pellonpään kuoleman ja Pidä huivista kiinni, Tatjanan jälkeen elokuvat ovat menneet mustavalkoiseksi paasaukseksi ja ylettömiksi nostalgiatripeiksi.
Ei Kaurismäen nykyisin tosin tarvitsekaan tehdä muuta kuin istuttaa Kati Outinen mykkänä kuvaan ja uusiokäyttää iänikuinen "the system is bad, mute expressionless ugly people smoking cigarettes are good, m'kay?"-linjauksensa, niin uusi mestariteos on syntynyt.
On ihmisiä, jotka varmasti aidosti rakastavat Malickin ja Kaurismäen nykytuotantoa. Minä en niihin ihmisiin kuulu, ja siitä syystä olen lakannut kiusaamasta itseäni mm. näiden herrojen tekeleillä. Sen sijaan, että niitä katsoisin ja niitä haukkuisin jätän ne suoraan väliin. Sen sijaan esimerkiksi von Trierin leffat ovat ihan eri asia, ja siksi harmittaa, etten ole Melancholiaa vielä nähnyt. Antichrist oli ainakin erinomainen.