G
Guest
Kuulin puhuttavan paljon Jeesuksesta jo lapsena. Tätini pitämässä pyhäkoulussa minulle muodostui hänestä tietty kuva. Muistan kuinka yhdistin Jeesuksen aina mehuun ja pikkuleipiin, joita me lapset saimme pyhäkoulun jälkeen, jos olimme istuneet kiltisti :). Muistan myös Jeesusta esittäneet maalaukset. Niissä esiintyi aina pitkä, komeahko ja hoikka mies, jolla oli parta ja pitkä tukka ja vakava/surullinen/hellä ilme naamallaan. Koskaan en muista nähneeni kuvaa Jeesuksesta, joka oli lyhyt, lihava tai kalju! Usein Jeesuksella oli vielä sylissään pieni karitsa, josta hän piti hellästi huolta. Hän oli eräänlainen Markus-sedän tai Pelle Hermannin hengenheimolainen. Lastenhoitaja, hellä paimen, joka taputtaa lapsia päälaelle ja hymyilee heille.
Myöhemmin, kun ymmärrys kasvoi, tuli mukaan kosminen Kristus. Jeesus-hahmo laajentui lapsenmielen synnyttämästä paimenkuvasta paljon laajemmaksi. Jeesuksesta tuli Kristus, Kaiken Keskus, jonka ympärillä kaikki pyörii, kaikkea ylläpitävä Voima. Evankelinen kristillisyys painotti voimakkaasti Jeesuksen jumaluutta. Usein kuulin saarnamiesten puhuvan viimeisestä tuomiosta, jolloin jokainen saa ansionsa mukaan. Kuulin heidän puhuvan, kuinka meidän tulisi solmia henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Nämä puheet osittain kiehtoivat, mutta osittain myös pelottivat. Kuka on tämä Jeesus, johon minun pitäisi uskoa? Onko hän todella kaikkivaltias Jumala? Miksi n. 2000 vuotta sitten Palestiinassa elänyt mies pitäisi olla minulle niin tärkeä?
Tämä kysymys oli mielessäni muutaman vuoden ajan, kunnes se unohtui. Maailma vei minut mennessään enkä paljoakaan enää ajatellut Jeesusta. Mutta n. 1,5 vuotta sitten asia alkoi uudelleen vaivata mieltäni. Aloin uudelleen kiinnostua Jeesuksesta. Nyt minulla oli kuitenkin miehen mieli lapsen mielen sijasta. Halusin vastauksia useisiin kysymyksiin. Mielessäni oli vielä tässä vaiheessa perinteinen protestanttinen evankelinen kuva Jeesuksesta. En ollut paljoakaan tutkinut Raamattua, eikä evankeliumien Jeesus ollut tullut minulle vielä tutuksi.
Viime pääsiäisenä näin Paulo Pasolinin elokuvan Matteuksen evankeliumi. Tämä julkihomo ohjaaja oli eräänä iltana ensimmäistä kertaa tutustunut hotellihuoneessaan Uuteen Testamenttiin, ja Matteuksen evankeliumi hätkähdytti häntä niin paljon, että Pasolini päätti tehdä siitä elokuvan. Pasolini käytti elokuvassaan vuorosanoina vain Matteuksen evankeliumissa mainittuja vuorosanoja. Mitään omaa Pasolini ei lisännyt mukaan. Mustavalkoisessa filmissä näytellyt kiihkomielinen ja rävähtämättä tuijottava Jeesus, sekä amatöörimäisen tökerösti näytelleet opetuslapset tekivät minuun kaikesta huolimatta valtavan vaikutuksen. Elokuvassa Jeesus laukoo vertauksensa ja muut lauseensa lyhyinä ryppäinä ryntäillessään paikasta toiseen.
Se kuva, minkä elokuva välitti Jeesuksesta, poikkesi melkoisesti siitä kuvasta minkä olin saanut kirkon kautta. Jouduin uudelleen arvioimaan Jeesus-kuvani. Jeesus suosi sellaisia ihmisiä, joiden ulkoinen olemus tai käytös olisi todennäköisesti herättänyt paheksuntaa niin tänään kuin silloinkin. Omien aikalaistensa joukossa Jeesus onnistui hankkimaan juopon ja ahmatin maineen. Uskonnollisten ja poliittisten vaikuttajien silmissä hän oli kiusankappale ja häirikkö. Hän toimi kuin vallankumouksellinen. Hän viittasi kintaalla maineelle, sukulaisille, omaisuudelle ja muille perinteisille omaisuuden mittareille. Huomasin, ettei Pasolinin elokuvan sanoma juuri ollenkaan vastannut aiempaa kuvaani Jeesuksesta, vaikka vuorosanat oli otettu suoraan Matteuksen evankeliumista.
Kuka tämä Kristus loppujen lopuksi oli? Olin tietyllä tavalla aina uskonut Jeesukseen. Mutta nyt jouduin kysymään itseltäni: Uskonko tosiaan siihen? Olenko vain osa turvallista, perinteistä systeemiä joka pitää kaikkea uutta uhkana itselleen? Eikö Jeesus juuri ollut tällaisten järjestöjen silmätikku aikanaan?
Historiallinen totuus on, että Jeesus tuomittiin kuolemaan rikollisena. Millainen hallitus tuomitsisi kuolemaan Pelle Hermannin tai Markus-sedän? Tällaiset ajatukset varmasti luokkaisivat monien kristittyjen mieltä ja myös aiheuttaisivat monia kysymyksiä. Jeesuksessa on paljon ominaisuuksia, joista kristillinen kirkko on enimmäkseen hiljaa.
Kun äsken avasin tietokoneeni niin ruutuun ilmestyi teksti Windows 1998. En sitä silloin vielä ajatellut, mutta nyt huomasin että kaikki tämän planeetan tapahtumat ovat tapahtuneet joko ennen tai jälkeen Kristuksen. Näin merkittävä oli siis Jeesuksen syntymä vaatimattomassa ja saastaisessa eläinsuojassa Beetlehemin yössä 2000 vuotta sitten.
Nykyisin Jeesuksen nimeä käytetään jopa kirosanana. Harvoin kuulet kenenkään huutavan "Mahatma Gandhi", kun hän lyö varpaansa oven kynnykseen. Näyttää siltä, ettei tästä Jeesus-nimestä pääse millään eroon! Eräs ei-kristitty tutkija kysyi kerran arvioidessaan yksittäisen ihmisen historiallista merkittävyyttä: "Mitä kasvavaa hän jätti jälkeensä? Saiko hän ihmiset ajattelemaan uudella tavalla ja oliko näillä ajatuksilla elinvoimaa vielä hänen jälkeenkin. Näin mitattuna Jeesus on numero yksi!"
Minä en kuitenkaan kirjoita tätä kaikkea siksi, että pitäisin Jeesusta suurmiehenä joka muutti koko historian. Silloin voisin yhtä hyvin kirjoittaa Julius Caesarista. Jeesus vetää minua puoleensa aivan eri syistä. Jeesus on tavallaan asettanut itsensä elämäni vedenjakajaksi: "Totisesti minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä". Toisin sanoen: Iankaikkisen kohtaloni ratkaisee se, mitä ajattelen Jeesuksesta ja millaisessa asemassa hän on elämässäni.
Joskus hyväksyn Jeesuksen uskaliaan (jonkun mielestä varmaan myös narsistisen) väitteen kyselemättä, mutta joskus taas mietin, että onko se sittenkään totta. Miten tämä epäilemisen ja rakastamisen ristiriita on ratkaistavissa?
Vanhan Testamentin puolella olen huomannut tuntevani suurinta sympatiaa niitä kohtaan, jotka rohkenevat väitellä Jumalan kanssa: Mooses, Jeremia, Habakuk, Job, psalminkirjoittajat jne. Noita kertomuksia lukiessa tuntuu kuin olisi keskellä suurta näytelmää. Nämä Raamatun henkilöt huusivat Näkymättömälle: "Sinä et tiedä millaista täällä on!" Job, heistä kaikista häpeämättömin, heitti Jumalaa kohtaan tämän syytöksen: "Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä, näetkö sinä samalla tavalla kuin ihminen näkee?" Vähän väliä kuulin kaukaisen äänen jylisevän näyttämön takaa: "Etkä sinäkään tiedä, millaista täällä on!" Näin lausuttiin Moosekselle ja profeetoille, mutta ehkä kaikkein äänekkäimmin Jobille.
Kun sitten pääsee evankeliumeihin, syyttävät äänet vaikenevat. Jumalalle "selvisi", millaista on elämä maapallolla. Jeesus tutustui henkilökohtaisesti suruun ja murheeseen lyhyen ja huolen täyttämän elämänsä aikana. Jumalan ihmiseksi tulon Jeesuksessa yksi suurin syy oli varmasti se, että Jumala halusi vastata Jobin syyttävään kysymykseen: "Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä?" Jonkin aikaa Jumalalla oli ihmisen silmät...
Jatkan lisää Jeesuksesta myöhemmin.
Myöhemmin, kun ymmärrys kasvoi, tuli mukaan kosminen Kristus. Jeesus-hahmo laajentui lapsenmielen synnyttämästä paimenkuvasta paljon laajemmaksi. Jeesuksesta tuli Kristus, Kaiken Keskus, jonka ympärillä kaikki pyörii, kaikkea ylläpitävä Voima. Evankelinen kristillisyys painotti voimakkaasti Jeesuksen jumaluutta. Usein kuulin saarnamiesten puhuvan viimeisestä tuomiosta, jolloin jokainen saa ansionsa mukaan. Kuulin heidän puhuvan, kuinka meidän tulisi solmia henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Nämä puheet osittain kiehtoivat, mutta osittain myös pelottivat. Kuka on tämä Jeesus, johon minun pitäisi uskoa? Onko hän todella kaikkivaltias Jumala? Miksi n. 2000 vuotta sitten Palestiinassa elänyt mies pitäisi olla minulle niin tärkeä?
Tämä kysymys oli mielessäni muutaman vuoden ajan, kunnes se unohtui. Maailma vei minut mennessään enkä paljoakaan enää ajatellut Jeesusta. Mutta n. 1,5 vuotta sitten asia alkoi uudelleen vaivata mieltäni. Aloin uudelleen kiinnostua Jeesuksesta. Nyt minulla oli kuitenkin miehen mieli lapsen mielen sijasta. Halusin vastauksia useisiin kysymyksiin. Mielessäni oli vielä tässä vaiheessa perinteinen protestanttinen evankelinen kuva Jeesuksesta. En ollut paljoakaan tutkinut Raamattua, eikä evankeliumien Jeesus ollut tullut minulle vielä tutuksi.
Viime pääsiäisenä näin Paulo Pasolinin elokuvan Matteuksen evankeliumi. Tämä julkihomo ohjaaja oli eräänä iltana ensimmäistä kertaa tutustunut hotellihuoneessaan Uuteen Testamenttiin, ja Matteuksen evankeliumi hätkähdytti häntä niin paljon, että Pasolini päätti tehdä siitä elokuvan. Pasolini käytti elokuvassaan vuorosanoina vain Matteuksen evankeliumissa mainittuja vuorosanoja. Mitään omaa Pasolini ei lisännyt mukaan. Mustavalkoisessa filmissä näytellyt kiihkomielinen ja rävähtämättä tuijottava Jeesus, sekä amatöörimäisen tökerösti näytelleet opetuslapset tekivät minuun kaikesta huolimatta valtavan vaikutuksen. Elokuvassa Jeesus laukoo vertauksensa ja muut lauseensa lyhyinä ryppäinä ryntäillessään paikasta toiseen.
Se kuva, minkä elokuva välitti Jeesuksesta, poikkesi melkoisesti siitä kuvasta minkä olin saanut kirkon kautta. Jouduin uudelleen arvioimaan Jeesus-kuvani. Jeesus suosi sellaisia ihmisiä, joiden ulkoinen olemus tai käytös olisi todennäköisesti herättänyt paheksuntaa niin tänään kuin silloinkin. Omien aikalaistensa joukossa Jeesus onnistui hankkimaan juopon ja ahmatin maineen. Uskonnollisten ja poliittisten vaikuttajien silmissä hän oli kiusankappale ja häirikkö. Hän toimi kuin vallankumouksellinen. Hän viittasi kintaalla maineelle, sukulaisille, omaisuudelle ja muille perinteisille omaisuuden mittareille. Huomasin, ettei Pasolinin elokuvan sanoma juuri ollenkaan vastannut aiempaa kuvaani Jeesuksesta, vaikka vuorosanat oli otettu suoraan Matteuksen evankeliumista.
Kuka tämä Kristus loppujen lopuksi oli? Olin tietyllä tavalla aina uskonut Jeesukseen. Mutta nyt jouduin kysymään itseltäni: Uskonko tosiaan siihen? Olenko vain osa turvallista, perinteistä systeemiä joka pitää kaikkea uutta uhkana itselleen? Eikö Jeesus juuri ollut tällaisten järjestöjen silmätikku aikanaan?
Historiallinen totuus on, että Jeesus tuomittiin kuolemaan rikollisena. Millainen hallitus tuomitsisi kuolemaan Pelle Hermannin tai Markus-sedän? Tällaiset ajatukset varmasti luokkaisivat monien kristittyjen mieltä ja myös aiheuttaisivat monia kysymyksiä. Jeesuksessa on paljon ominaisuuksia, joista kristillinen kirkko on enimmäkseen hiljaa.
Kun äsken avasin tietokoneeni niin ruutuun ilmestyi teksti Windows 1998. En sitä silloin vielä ajatellut, mutta nyt huomasin että kaikki tämän planeetan tapahtumat ovat tapahtuneet joko ennen tai jälkeen Kristuksen. Näin merkittävä oli siis Jeesuksen syntymä vaatimattomassa ja saastaisessa eläinsuojassa Beetlehemin yössä 2000 vuotta sitten.
Nykyisin Jeesuksen nimeä käytetään jopa kirosanana. Harvoin kuulet kenenkään huutavan "Mahatma Gandhi", kun hän lyö varpaansa oven kynnykseen. Näyttää siltä, ettei tästä Jeesus-nimestä pääse millään eroon! Eräs ei-kristitty tutkija kysyi kerran arvioidessaan yksittäisen ihmisen historiallista merkittävyyttä: "Mitä kasvavaa hän jätti jälkeensä? Saiko hän ihmiset ajattelemaan uudella tavalla ja oliko näillä ajatuksilla elinvoimaa vielä hänen jälkeenkin. Näin mitattuna Jeesus on numero yksi!"
Minä en kuitenkaan kirjoita tätä kaikkea siksi, että pitäisin Jeesusta suurmiehenä joka muutti koko historian. Silloin voisin yhtä hyvin kirjoittaa Julius Caesarista. Jeesus vetää minua puoleensa aivan eri syistä. Jeesus on tavallaan asettanut itsensä elämäni vedenjakajaksi: "Totisesti minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä". Toisin sanoen: Iankaikkisen kohtaloni ratkaisee se, mitä ajattelen Jeesuksesta ja millaisessa asemassa hän on elämässäni.
Joskus hyväksyn Jeesuksen uskaliaan (jonkun mielestä varmaan myös narsistisen) väitteen kyselemättä, mutta joskus taas mietin, että onko se sittenkään totta. Miten tämä epäilemisen ja rakastamisen ristiriita on ratkaistavissa?
Vanhan Testamentin puolella olen huomannut tuntevani suurinta sympatiaa niitä kohtaan, jotka rohkenevat väitellä Jumalan kanssa: Mooses, Jeremia, Habakuk, Job, psalminkirjoittajat jne. Noita kertomuksia lukiessa tuntuu kuin olisi keskellä suurta näytelmää. Nämä Raamatun henkilöt huusivat Näkymättömälle: "Sinä et tiedä millaista täällä on!" Job, heistä kaikista häpeämättömin, heitti Jumalaa kohtaan tämän syytöksen: "Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä, näetkö sinä samalla tavalla kuin ihminen näkee?" Vähän väliä kuulin kaukaisen äänen jylisevän näyttämön takaa: "Etkä sinäkään tiedä, millaista täällä on!" Näin lausuttiin Moosekselle ja profeetoille, mutta ehkä kaikkein äänekkäimmin Jobille.
Kun sitten pääsee evankeliumeihin, syyttävät äänet vaikenevat. Jumalalle "selvisi", millaista on elämä maapallolla. Jeesus tutustui henkilökohtaisesti suruun ja murheeseen lyhyen ja huolen täyttämän elämänsä aikana. Jumalan ihmiseksi tulon Jeesuksessa yksi suurin syy oli varmasti se, että Jumala halusi vastata Jobin syyttävään kysymykseen: "Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä?" Jonkin aikaa Jumalalla oli ihmisen silmät...
Jatkan lisää Jeesuksesta myöhemmin.