Läheltä piti tilanteita

Elikkäs mitä läheltä piti tilanteita teille on sattunut? Siis eli just ja just tai hirveällä säkällä tullut selvittyä pahasta onnettomuudesta. Pianon tippuminen olkapäätä hipoen jostain korkealta olisi ehkä kaikista kovin tarina...

Itselläni oli elämänkaareni pahin paikka tossa reilut toistakytä vuotta sitten. Paikkana semmoinen hivenen mutkainen, pitkä ja jyrkähkö asvalttinen alamäki, joka alhaalla jatkuu hiekkatienä eteenpäin ja asvalttitie kääntyy erään rakennuksen pihaan. Eli otollinen paikka junnuna käydä kisailemassa kenen mopo kulki lujiten.

Sitten olikin tullu aika hommata kevari kun toiset ajeli vielä viritetyillä skoottereillaan. Eräänä päivänä päätimme mennä kyseiseen mäkeen ottaan kisat että kuka on alhaalla ekana. Itsellenihän ei voittajasta ollut alunperinkään mitään epäselvää, (köh köh), viritettynä kevari kulki kiitettävästi eikä silloin ollut mm. nykyisiä rajoituksia/rajoittimia niissä. Noh, sitten löysimme itsemme mäen päältä ja kisa oli valmis alkamaan. Molemmat lähti täysiä ja muutaman metrin jälkeen olinkin odotetussa johdossa. Skootterin vittumainen ininä jäi taakse ja päätin sitten ylpeänä vedellä oikein reilulla erolla voittoon. Tietysti vetelin muna-asennossa koko mäen maksimaalista vauhtia keräten, enkä sen kummemmin eteenpäin kätsellut kun tuttu ja hiljainen paikka oli kyseessä. Aivan täysiä koko ajan ja mittari näytti pitkälti yli 100km/h kun lähestyvä "maaliviiva" alkoi häämöttää. Yhtäkkiä silmiini osui tampereen työmiesten uusin aikaansaannos, 3 betoniporsasta vierekkäin juuri siinä missä asvaltti vaihtuu hiekkatieksi. Vauhtia päälle toistasataa ja possuihin ajallisesti matkaa joku 5s about. En tajua miten ihmeessä hoksottimet toimivat niin nopeasti enkä jäätynyt tilanteessa, vaan tajusin heti nostaa jalkatapit yläasentoon ja jalat ylös että olisi edes pieni mahku ehkä sujahtaa possujen välistä. Yläkerran Isäntä oli puolellani ja mahduin sekä osuin juuri niiden välistä menemään. Siitä selvittyä alkoi tärinä käsissä, tupakkia meni muutama putkeen ja kuulemma olin aikas kalpeakin.

Tottakai kypärä oli päässä, eli en tiedä olisiko välttämättä henki lähtenyt törmäyksen, lennon ja alastulon toimesta, mutta sattunut olisi ainakin ja pahasti, sekä joitain paikkoja murtunut.

Tietyin väliajoin tulee ks. tapahtuma mieleen ja palauttaa miehen maanpinnalle siitä miten kaikki voikaan yhtäkkiä muuttua.

Jackie Moon kirjoitti:

Pianon tippuminen olkapäätä hipoen jostain korkealta olisi ehkä kaikista kovin tarina...

Laajenna klikkaamalla

Olen muuten meleko varma, että joskus internetin keksimisen jälkeen olen joltain palstalta lukenut tätä vastaavaa ketjua ja jos ei se ole itsetyydytys.org niin sitten sen täytyy olla jatkoaika. Kuitenkin joku kertoi tarinan paperitehtaalla jostain nosturista viereen tipahtaneesta raakapaperirullasta (a 1000kg), ja minun tekee vieläkin pahaa.
Muistini ei muutenkaan ole parhaimmasta päästä, sillä muistan, että olen joskus kokenut tuollaisen läheltä piti -tilanteen, jonka jälkeen en ole voinut kuin vapista kippurassa, mutta en kyllä muista että mikä se tapahtuma oli.
Nimimerkillä "Eikö sen pitäisi vain sokeuttaa, ei dementoida?"

1930-luvulla ukkini kotipaikkakunnalla järjestettiin lentonäytöksiä vesitasolla. Yleisöäkin lennätettiin. Ukilla, joka oli silloin parikymppinen poikamies, oli lippu lentävän koneen kyytiin, mutta hän suostui luopumaan siitä jonkun kiireisemmän hyväksi. Oli tuuminut jotain, että "ehdin varmaan sitten myöhemmin". No, eipä ehtinyt. Juuri se lento, jolla (tulevan) isoisäni piti olla, putosi ja kaikki kyydissä olleet kuolivat. Jos ukki olisi ollut itsekkäämpi ja hätäisempi, en istuisi tässä kirjoittamassa.

Muutamia vuosia sitten olin Tikkurilassa punaisissa valoissa. Vihreät vaihtuivat mutta edellä oleva auto ei lähtenyt liikkeelle vaikka tööttäsin. Juuri kun suunnittelin toiselta kaistalta ohittamista edestä sujahti n.70 km/h vauhdilla täysperävaunurekka. Onneksi en ollut ekana valoissa ja saan kirjottaa tätä viestiä.

Mullakin on mäkitarina vuosien takaa plakkarissa, tosin rullaluistimilla sovellettuna. Olen tainnut sen tänne joskus kirjoittaakin, mutta menköön nyt toistamiseen.

Paikkana oli Lohjan liikuntakeskukselle keskustasta nouseva mäki, jos joku sattu Lohjaa tuntemaan. Aika pitkä ja paikoin jyrkkäkin nousu on kuitenkin kyseessä, harjun päälle nääs. Olin luistelulenkillä, enkä ollut tuota mäkeä koskaan laskenut. Olin sattunut kerran näkemään, kun joku osaavampi tuli mäkeä alas jarrutellen kiemurtelemalla, ja ajattelin, että se onnistuu multakin.

Lykkäsin itseni liikkeelle ja kiihdyttelin aikani, kunnes nousin ylös kokeilemaan, josko osaisin kevyesti kanttailla ja jarrutella siten. En osannut. Jarrupala ei siinä vauhdissa tepsinyt ollenkaan, vaan vauhti kiihtyi ja paniikki pukkasi. Muutamassa sekunnissa ehtii ajatella aika paljon. Ne ovat hassuja hetkiä, kun funtsii, että tästä ei välttämättä selviä ollenkaan. Tajusin, että muutaman kymmenen metrin päässä ennen niin loivalta vaikuttanut mutka onkin aikalailla jyrkkä, ja suorin reitti päättyy suoraan kerrostalon seinään. Siinä tilanteessa kylmäsi oikeasti, kun tiesin, että mun taidoillani tässä tilanteessa ei todellakaan pitäisi olla. En pysy pystyssä todennäköisesti niin jyrkkää kaarrosta, eikä kulman taakaa tulevia autoja näe.

Seinään törmääminen tai kaatuminen ilman kypärää ja suojia ei kiinnostanut, joten kokeilin väistää kulmaa. Ihmeen kaupalla kykenin väistämään kulman, mutta en pysynyt enää kävelytien puolella. Horjahdin tien puolelle ja vastaan tuli tietenkin auto. Onneksi se ilmeisesti oli juuri kääntynyt tielle, koska auto pysähtyi todella nopeasti, kun poukkasin tielle. Auton jälkeen liu'uin takaisin kävelytielle ja jarruttelin vauhdin pois. Lohjantähden kulmilla sitten kyykistyin ja huohotin kuin astmainen orava. Pulssi oli aika kova. Tuon jälkeen en ole liiemmin kokeillut uusia asioita ilman perehtymistä.

Tiedän sampio tuon paikan ja kylmäsi kyllä. Laita nyt helvetti edes suojat päälle, oliko silloin vielä se tietyö vanhan Sokoksen kulmilla? Ja on muuten oikeasti sen verran jyrkkä ja erikoinen paikka laskea ensi kertaa ilman suojia, että taisit olla jurrissa.

Kyllä tuo mäki josta sampio puhuu kannattaa kiertää kaukaa rullaluistimilla. Olen osunut kohdalle kun nuori mies jäi ison auton alle pyörällään juuri ennen ammattikoulun liikennevaloja. Ei ole mikään kaunis muisto.

Pari talvea sitten Jyväskylässä Matkakeskuksen katolta putosi arviolta metrinen jääpuikko noin kolmenkymmenen sentin päähän eteeni. Nilkkaan sattui lentävät jäänpalaset. Ainoa mitä fyysistä kipua aiheutti. Kaikki Matkakeskuksen katon reunaan huomioita kiinnittäneet ymmärtävät, että se on aika korkealla ja keskellä jalankulkuväylää. Suosittelen kiertämään kaukaa sen keskikohdan. Huvittavaahan siinä on se, että kiinteistöä hoitavan firman toimisto on viereinen rakennus. Ei välttämättä maailman paras luotto siihen firmaan enää ole, vaikka isäni on siellä niin pitkään työskennellyt kuin muistan.

Eli näitä korkeuksista jonkin tipahtavia on koettu. Sekin jääpuikko olisi varmasti pääni lävistänyt kohdalle osuessaan.

Edit. Tästä kuvasta varmasti jokainen näkee paljonko tuolta katon reunalta on matkaa katutasoon. Eli semmoinen metrinen puikko ehtii jonkin verran kerätä vauhtia vapaapudotuksessa.

Superböle kirjoitti:

Muutamia vuosia sitten olin Tikkurilassa punaisissa valoissa. Vihreät vaihtuivat mutta edellä oleva auto ei lähtenyt liikkeelle vaikka tööttäsin. Juuri kun suunnittelin toiselta kaistalta ohittamista edestä sujahti n.70 km/h vauhdilla täysperävaunurekka. Onneksi en ollut ekana valoissa ja saan kirjottaa tätä viestiä.

Laajenna klikkaamalla

Vastaavia kokemuksia täälläkin. Olin menossa hakemaan kaveria treeneihin. Jouduin viimeisessä risteyksessä pysähtymään valoihin, vanha Nissan edessäni. Valot vaihtuivat, mutta eipäs tuo Nissan liikahtanut. Ennen kuin ehdin edes hermostua, edestämme sujahti aivan järjetöntä vauhtia moottoripyörä. Pikaisen laskutoimituksen perusteella olisin itse ehtinyt kohdalle, jos olisin ollut paalupaikalla. Toinen samankaltainen sattui kerran matkalla töihin. Sillä kertaa olin ekana valoissa. Koomailin jotain, enkä tajunnut valojen vaihtumista. Sitten ykkönen silmään ja menoksi. Samaan aikaan vasemmalta tulee punaisia päin joku sellainen minipaku tai jotain, oikeata pakua pienempi, mutta farkkua isompi. Tuossa kohtaa näkyvyys vasemmalle on minimaalinen, koska risteävä suunta tulee kivisillan takaa. Törmäys olisi ollut todennäköinen. Tosin tällä kertaa kaikki osapuolet olisivat selvinneet hengissä. Tuossa moottoripyöräepisodissa toinen meistä olisi todennäköisesti ollut aika huonossa hapessa. Mulla olisi ollut hiukan paremmat oddsit.

Joskus nuorena, juuri ajokortin saaneena poikana lähdin viemään vanhempieni kakkosautoa tankattavaksi. Isäukkokin lähti matkaan. Pysähdyimme kärkikolmion taakse erääseen risteykseen, josta meidän piti kääntyä oikealle. Katsoin oikeaoppisesti vasempaan, ja kun sieltä ei tullut ketään, käännyin oikealle. Juuri käännyttyäni tajusin, että oikealta tulee iso säiliöauto oikeaoppisesti omalla puolella tietään... mutta joku urpojen urpo on juuri lähtenyt ohittamaan sitä! Tuossa ei siis ollut mitään ohituskaistaa, vaan kyseessä oli ihan normaali tie, ja vieläpä kaiken lisäksi keskusta-alueella. Vauhtiakin tällä urpolla oli aivan törkästi liikaa. Tajusin vain, että isä huutaa kurkku suorana jotain tyyliin: "Voi jumalauta!"... itse vaistonvaraisesti ohjasin auton penkalle, ja samalla mahduimme kaikki kolme rinnan tuohon tielle.

Jos olisimme törmänneet, olisimme varmasti päässeet hengestämme. Sen verran pieni ja vanha kärry meillä oli tuolloin alla, jälki olisi ollut rumaa.

Tällainen tarina tulee nuoruudesta mieleen. Kortti oli aika tuoreena hyppysissä, ja olin ajamassa lätkäreeneihin silloiseen Tappara Centeriin Hervannasta päin. Lukonmäki (pitkä ja jyrkkä) oli melkoisen jäisessä kunnossa. Noh, siinä päästelin kohtuullisen varovasti autollani (tai isän autolla) mäkeä alaspäin, huomasin että keskelle vastaantulevaa ylämäkeä oli pysähtynyt linja-auto. Ilmeisesti sen jerkku ei ollut riittänyt liukasta mäkeä selättämään. Ei siinä mitään, mutta seuraava bussi samaa linjaa tuli täyttä vauhtia perästä, ja lähti ohittamaan pysähtynyttä bussia juuri kohdallani. Äkillinen korjausliike hieman pientareen puolelle, muutamat liirrot ja ihmeen kaupalla auton suoristaminen. Siinä taisi olla kyllä hyötyä äskettäin liukkaalla radalla saaduista opeista, että eipä siitäkään lystistä yleisen luulon vastaisesti turhaan kait maksella.

Tsampura nyt muistan yhden tapahtuman, vaikka ei tämä kyllä se muistelemani ole.

Lapsuudenkoti on 80km/h maantien varrella pienen hiekkatien päässä. Muutama vuosi sitten lähdin hiekkatietä ja olin kääntymässä oikealle maantielle. Katsoin vanhasta tottumuksesta vain vasemmalle, ja varmaan jotain radiota rämpläten käännyin maantielle. Näky edessä oli aika mieleenpainuva. Täysperävaunurekka ohittaa traktoria alle sadan metrin päässä minusta, ja autoni on siis lähes pysähdyksissä, eli altakaan ei pois ehdi. Rekka ehti juuri ja juuri viuhahtaa omalla kaistalleen ennen meikäläistä, todnäk traktori oli myös jarruttanut. Hiukan jännitti vielä jälkikäteenkin.
Siitä lähtien ole aina vastaavissa tilanteissa katsonut sekä vasemmalle että oikealle, ja se on tämän tarinan opetus.

sampio kirjoitti:

Tuon jälkeen en ole liiemmin kokeillut uusia asioita ilman perehtymistä.

Laajenna klikkaamalla

Onko nyt niin, että tuossa seinässä olisi sampion muistotagi jos olisit päättänyt äkkipysäystä koittaa, vai olenko hukassa? Lohjatuntemukseni päättyy ABC:lle.

Vuosi oli -94 ja jonain kesäisenä lauantain myöhäisiltana olin kavereiden kanssa tulossa jostain keskustan baarista Salomonkatua Kamppiin päin suuntanamme Arkku. Olin jostain syystä ehtinyt noin 50-100 metriä muiden edelle, kai siellä perässä pysähdeltiin röökejä sytyttelemään tms. Jäin Tennispalatsin kulmalle Mäkkiä vastapäätä odottelemaan muita, kun samantien joku venäläisittäin suomea murtanut tyyppi syöksyi kysymään röökiä, ehdin vastata ettei ole ja samalla tajusin että pari pummin kaveria suuntasi sivummalta kohti myös suht äkäisesti. Pummija tarttui rinnuksiini, mutta sain riuhtaistua itseni irti juuri ennenkuin kaikki kolme ehtivät kimppuuni ja säntäsin päistikkaa Fredan yli McDonaldsin puolelle.

Siihen aikaan Fredaa pitkin kulki liikenne ihan normaalisti siinäkin kohdassa (tai siis yksisuuntaisesti, mutta kuitenkin) ja kadun toisella puolella vasta tajusin mitä juuri tapahtui - eli että olin sännännyt suoraan liikenteen sekaan ja keskustan suunnasta selkäni takaa lähimpänä tulleen auton edestä, joka ehti reagoida tilanteeseen vasta jälkikäteen jarruttamalla paikan jo ohitettuaan. Allejäämiseen ei olisi montaa kymmenystä tarvittu, sivusilmällä tajusin vain auton valojen vilahtavan takaani ja jäljempänä tulleiden jarruttavan töötti pohjassa. Siinä kohdassa ajettiin usein ilta- ja yöaikaan aika rapsakkaa vauhtia ja tuskinpa siitä olisi hengissä selvinnyt jos olisin jäänyt alle tai auto sillä vauhdilla olisi keilannut minut muutaman kymmenen metrin ilmalennolla asvalttiin.

Liikenteessä on pari happipaikkaa ollut myös, mutta jotenkin tuo tapahtuma tulee mieleeni edelleen tasaisin väliajoin, siinä se kuitenkin suht lähellä oli meikäläisen elämän päätös.

Muistui lapsuudesta mieleen tälläinen tarina. Oltiin kaverin kanssa eräänä kesäpäivänä laskemassa mäkeä mäki-autolla. Oltiin "viritetty" meidän mäkiauto hienosti. Siinä oli kuusi pyörää, komea takaspoileri ja etuspoileri (joka muuten haittasi kääntymistä sillä etupyörät eivät kääntyneet paljoakaan.). No suoritin tämnä vehkeen ensi laskun ja kuten arvata saattaa ei se hyvin mennyt. Vauhtiahan tuollaisella vehkeellä saa melkoisesti, kun oli vielä jyrkkä alamäki kyseessä. Jarrut ei tietenkään toiminut ja kun tein pienen ohjausliikkeen karkasi mäkiauto hallinnasta ja sitten sitä lennettiin täydestä vauhdista ojan pohjalle. Eihän siinä mitään, mutta siinä vieressä puolen metrin päässä oli helvetinmoinen kivikko. Sinne kun olisi lentänyt ei tiedä mitä olisi käynyt.

Mulle näitä on sattunut, viimeisin juurikin täällä Kuopiossa. Neulamäessä oli pyörän kanssa, ja kaikki Kuopiossa asuvat varmasti tietävät, että vauhti nousee aika korkeaksi (varsinkin kun on tällainen tyhjäpää, että alussa pitää sitä vautia polkea lisääkin). matkamittari näytti yli 40hm/h, ja sitten jalkajarrullisesta pyörästäni tippui ketjut kesken matkan. Edessäpäin näkyi porukkaa, joten pakko oli jotenkin vauhti pysäyttää ja koska sitä ainooaa etujarruahan ei tolasessa tilanteessa uskalla käyttää, niin ei muuta kuin jaloilla jarruttamaan. Noh, uudet kengäthän siinä piti hankkia, ja sydän hakkasi aika hurjasti.

Pyöräillessä on muutenkin sattunut ja tapahtunut. Kerran oli menossa suojatien yli pyörällä, kun takaani ajava auto kurvasi suoraan suojatielle. Minä rysähdin pyörällä suoraan auton sivuoveen, ja muutaman piruetin jälkeen löysin itseni asfaltilta (pyörä oli n. 3 metrin päässä, oli mennyt sinne auton mukana). Jostain ihmeen syystä tuosta reissusta ei tullut edes mustelmia! Käsittämätön tuuri ollut, kun ilman kypärää noin käy. Sillon muodissa ollut farkkutakki suojasi asfaltti-ihottumalta, eikä edes kämmeniin tullut mitään, kun olen aina pyöräilyhanskoja käyttänyt.

En tiedä onko tuo sitten edes lähetäpititilanne, kun oikeasti lensin aika komeasti. Ihmeellisintä on se, että autoilija vaan pysä'htyi ja kysyi olenko ok, ja kun sanoin (vielä maassa istuessani) että joo, niin lähti aika äkkiä menemään. Luulis että aikuinen ihminen olis vähän huolestuneempi, jos ajaa n. 13-vuotiaan tytön päälle.

Joskus kymmenisen vuotta sitten sattui mielenkiintoinen läheltä piti tilanne. Tarkempi paikka on Lahti ja Jalkarannantie.

Ajoimme kiekkoreeneistä pois, kaverini edellä ja minä perässä. Minulla oli kortti ollut pari vuotta ja kaveri oli vasta saanut kortin ja oli syksyn ensiliukkaat. Katselin takaa, että nyt mennään vähän liian kovalla vauhdilla mutkiin ja niin auto sitten lähtikin kaverini käsistä ja lähti pyörimään (ei katon kautta). Vastaan tuli auto, joka hinasi toista autoa. Jotenkin ihmeellisesti se pyörivä auto meni siitä välistä ja katkaisi hinausköyden. Minusta näytti hetken, että siinä oli kolme samaan suuntaan tulevaa autoa ihan toisissaan kiinni.

Kun autot kaikki pysähtyivät, niin kävimme porukalla tarkistamassa kaikki autot ja ainoa mihin oli osunut oli köysi. Jatkoimme matkaa ihmetellen tapahtunutta

puuha-pete kirjoitti:

Ja on muuten oikeasti sen verran jyrkkä ja erikoinen paikka laskea ensi kertaa ilman suojia, että taisit olla jurrissa.

Laajenna klikkaamalla

Pakko myöntää, että en ollut päihteiden vaikutuksen alaisena, vaan kyse oli ihan silkasta tyhmyydestä ja suurista luuloista. Varusteita ei kymmenen vuotta sitten näkynyt muillakaan siinä määrin kuin nykyään.

penkinlämmittäjä kirjoitti:

Sekin jääpuikko olisi varmasti pääni lävistänyt kohdalle osuessaan.

Laajenna klikkaamalla

Minulle on myös sattunut jääpuikkocase. Itse asiassa kolmekin, kaksi näistä vieläpä ulkomailla. Yhdessä oli jääpuikon tilalla lunta.

Tukholmassa joskus 2-kymppisenä kosahti sellainen muutaman puikon yhdistelmä tai jokin kvastaava klöntti viereen, kun kävelin jalkakäytävällä. Ei tuo mälli niin iso ollut, mutta se tuli aika korkealta. Vaikea sanoa olisiko mennyt henki jos olisi ihan kohdalle sattunut. Kai sekin olisi ollut mahdollista.

Moskovassa paljon myöhemmin kävelin kevättalvisessa auringonpaisteessa Tsvetnoy Bulvarin metroasemalle. Sieltä jostain yläilmoista tipahti aika iso jääköntti todella äänekkäästi pamahtaen, noin puolentoista askeleen päähän juuri oman kulkureittini eteen. Tuosta voin kyllä empimättä sanoa, että henki olisi lähtenyt aika saletisti jos olisin alle jäänyt. Jäämöykyssä oli painoa varmaan toistakymmentä kiloa. Ei pari ämpärillistä olisi riittänyt sen murskan kokoamiseen, joka levisi jalkakäytävälle.

Kolmas tapaus on raskaampaa sarjaa. Elettiin jotain maaliskuista iltapäivää, olin maalla menossa hakemaan ulkorakennuksesta jotakin. Vanhalla tiilikatolla oli varmaan puolimetrinen kerros vettynyttä ja kerrostunutta lunta. Liukastelin jäistä ja loivaa alamäkeä kohti ovea, ja juuri kun koskin ovenripaan, niin yläpuolelta kuului pahaenteistä jyrinää. Arvasin mistä on kyse, ja painauduin nopeasti ovea vasten. Juuri sillä hetkellä selän taakse sinkosi tonnikaupalla lunta, kun suunnilleen koko katonlappeellinen tuli kerralla alas. Jäin sitten mukavasti helvetinmoisen lumivallin ja seinän väliin, mutta en jäänyt edes kiinni, mitä nyt vähäsen saappaista. Jos olisin jäänyt avaamaan ovea, niin olisi voinut käydä hyonosti. Jos taas olisin lähtenyt juoksemalla putoavaa lunta pakoon, niin en muistelisi tässä tapahtunutta.

sampio kirjoitti:

Muutamassa sekunnissa ehtii ajatella aika paljon. Ne ovat hassuja hetkiä, kun funtsii, että tästä ei välttämättä selviä ollenkaan. Tajusin, että muutaman kymmenen metrin päässä ennen niin loivalta vaikuttanut mutka onkin aikalailla jyrkkä, ja suorin reitti päättyy suoraan kerrostalon seinään.

Laajenna klikkaamalla

Mulla oli kyseessä parkkihallin seinä ja alustana kaverin mopo. Luonnollisesti ei kypärää ja katse nousi nopeusmittarista kun oli se tavoite 50km/h saavutettu.

Mopossa (ah, Tunturi Cityn automaatti jostain 60-70-luvulta) oli jarrupoljin taitettu jotenkin vängästi, että piti jalka nostaa tapilta pois jotta sitä pystyi polkemaan. En ihan tarkaan muista, koska muisti palasi vasta sairaalassa seuraavana aamuna ja mopo oli siinä kunnossa ettei sitä enää liikenteessä näkynyt.

Mutta kuten sampio sanoi, ne hitaat sekunnit on aika jänniä. Muistan vain viimeisen ajatuksen ennen törmäystä: toivottavasti ei satu paljoa.

Kerran meinasin saada ensi kerran pimperoa mutta se pubiruusu sammui pöytäänsä. Noh, ehkä vielä joskus...

Toinen läheltä piti -tilanne tapahtui muistaakseni jääkiekkokaudella 1987-1988. Olin nuoresta iästäni johtuen kyytiläisenä autossa. Olimme palaamassa pelistä Kärpät - TPS, jota TPS johti kahden erän jälkeen niukasti 0-7. Tästä huolimatta päättivät samassa autossa tulomatkalla olleet lähteä toisen erän jälkeen takaisin kotikoloihinsa ja minä siinä mukana sitten myös, vaikka olisinkin halunnut vielä jäädä katsomaan peliä.

Nelostiellä kuskimme lähti ohittamaan täysperävaunullista rekkaa. Sitten huumoriosuus: Kärppäkannattajat (5 kpl) ovat Neuvostoliiton ollessa vielä olemassa, punaisessa Ladassa, 1980-luvun muodin pipot päässä. Ajatus junttiudessaan jotenkin naurattaa minuakin. Noh, se huumorista. Lada lähti heittelemään ja vauhtiahan oli rapiat 100 km/h eli varmaankin talla pohjassa. Vaan onneksi kuski osasi ottaa tiikerinnahkaisesta ratista semmoisen otteen, että väänsi ratin maksimaalisesti vasemmalle ja auto jysähti penkkaan.

Oli siinä vähän jännä olo, kun auto olisi varmaankin muussa tapauksessa saattanut luisia sinne rekan alle, sen verran holtiton se peltipurkki oli siinä lastissa.

Vaan siitäpä jatkoimme matkaa kotiimme, samaisella Ladalla. Ei paljoa peltikään ruttaantunut.

TPS voitti pelin 0 - 12, eli semmoiset neljä pomppukiekkoa toisin, niin Kärpät olisi vieneet tuon pelin. Lähelti piti, sen pelin voitto.

Aiheeseen sopiva video! Useampia läheltä piti tilanteita.

Juoksin nuorempana puukon kanssa mökiltä rantaan päin. Koko matka on käytännössä kalliota ja onnistuin kaatumaan johonkin juureen. Kyllä siinä ilmassa lentäessä kävi jo mielessä, että nytkö se puukko uppoaa sisuksiin, mutta maahan osuttuani huomasin puukon menneen kainaloon. Piti tuokin oppia kantapään kautta, tai no...kainalon.

Toinen mieleen jäänyt tilanne sattui pyöräillessä. En oikeastaan koskaan käyttänyt kypärää, kuin koulumatkoilla, koska sitä käyttöä vahdittiin ankarasti. Kerran sitten kesälomalla laitoin kypärän äidin suostuttelun jälkeen ja ihan hyvä että laitoin. Oli satanut vettä ja polkimet olivat muuttuneet liukkaiksi. Kesken kaiken jalka lipsahti polkimelta ja jalkani meni jonnekkin eturenkaan ja pyörän väliin. Pyörä tyssäsi täysin ja meni aivan "katolleen" ilmalennon aikana. Oli kyllä taas niitä hetkiä jolloin sekunnit tuntui minuuteilta...

Piti taas maassa maatessa miettiä, että onko sitä edes elossa vai ei, kun oli jotenkin todella levollinen olo. Kypärästä lähti pala ja jalasta kuoriutui nahkat renkaan käsittelyssä, mutta muuten ei käynyt mitään. Seuraavana päivänä kolotti hieman niskaa ja hartioita, mutta siinä se.

Pari kesää sitten tuli ajeltua vanhaa suomalaista kapeaa maaseudun kantatietä kaverin mökkiä kohti. Tie oli tuntematon ja tietysti melko mutikas, mutta välillä oli aukeita peltokohtia, jolloin näkyvyys oli hyvä. Parikymmentä kilometriä oli jo menty tietä ja nähty vain muutamia vastaantulijoita, kun tie kaarsi metsän uumeniin ja eikös eteen ilmestynyt paikallinen isäntä traktorillaan. Edessä oli vain lyhyt suora jonka päässä tiukka mutka, mutta jotenkin hyvään tuuriin luottaen sitä meni "samoilla vauhdeilla" ohituskaistalle. Juuri traktorin rinnalla ollessani mutkasta syöksyy auto vastaan. Vaikkei autoni mikään tehotykki olekaan, niin sen verran dieselistä hörähti, että kun kaasun polkaisi pohjaan, niin ehätti juuri kiilaamaan traktorin eteen, kun vastaantulija suhahti ohi. Väistämismahdollisuudet olivat olemattomat ts. syvä oja ja tiheäkasvuinen metsä.

En oikein tiedä kehtaanko ruveta avautumaankaan. Asiaa kun mietin, niin tajusin millainen kävelevä katastrofi olen ollut. Jos kuitenkin jätän normaalit lapsena koulumatkalla tapahtuneet suksilla ja pyörällä peilijäällä rekan eteen kaatumiset pois, niin silti jää muutama mistä kehtaa kertoa ja muutama juttu jotka jääköön nyt kertomatta.

Ehkä eksoottisin juttu tapahtui teininä, kun treenasin erästä kamppailulajia, johon sisältyi veitsitekniikoita. Aikamme oltiin kumipuukoilta tahkottu, ja sitten japanilainen valmentajamme sanoi, että olemme valmiita treenaamaan oikeilla puukoilla.
Jonkin aikaa meni hyvin kunnes kaveri innostuksissaan suoritti kaadon ja väänsi rannettani lukkoon juuri pääni päällä. Niinhän se puukko tipahti kädestä ranteen rutistessa, ja kun olen 1/32 osa wannabee lappalainen, niin tietenkin mulla oli (liian) iso leuku. Refleksillä sain sen 4 cm päätä nykäistyä, niin että vaan korvaan tuli haava, ja puukko jäi lattiaan pystyyn. Arpi näkyy vieläkin.

Sitä pahempi juttu tapahtui koulussa yläasteella, kun piti opetella kaasuhitsausta. Meillä oli vanhempi opettaja, jolla oli ilmeisesti ollut aikaisemmin kohtuu kauheita oppilaita, sillä hän räjähti huutamaan järjettömistä asioista. Kun oma vuoroni tuli, en sitten kehdannut/uskaltanut kysyä opettajalta neuvoa, vaan rupesin itse säätämään niiden pullojen kanssa. Vieläkään en tiedä mitä tein väärin, mutta paine rupesi pulloissa kasvamaan vaikka tein mitä. Just kun neula ohitti mittarin asteikonpään opettaja tuli paikalle, ja ryhtyi paniikissa vääntelemään hanoja. Ilmeni, että olin ollut erittäin lähellä räjäyttää koko paskan (kai puoli koulua samalla) ilmaan. En sitten koskaan oppinut hitsaamaan kaasulla. Sähköllä olen joskus jotain värkännyt, mutta vielä ei ole vaaratilanteita ollut.
Onhan tuota muutakin sattunut ja tapahtunut, mutta kun paljon sattuu ja tapahtuu, niin siihen tottuu.

Ysikuus ja VLV Niinisalosta. Kaverin kyydissä tietä 44 pitkin kohti kotia. Takapenkillä rempseä viikonlopputunnelma pussikaljoineen ja kaikilla kiire naaraamaan naisia aina toimivilla inttijutuilla. Tarkkaa paikkaa en muista, mutta vasemmalle loivaan ylämäkeen kaartuvassa mutkassa kuski näki tilaisuutensa tulleen ja lähti ohittamaan asuntovaunu-yhdistelmää. Puolivälissä ohitusta mutkan takaa tuli vastaan matkailuauto ja ehdin pienen hetken tajuta, että nyt mentiin.

Viimeinen muistikuva muutaman metrin etäisyydeltä matkalullan etupuskurista samalla kaistalla ja seuraava noin puolen tunnin päästä, jolloin vedin hermosavuja keuhkoon raivolla. Ratissa ollut kaveri vähätteli tapahtunutta ja kertoi kuinka hänelle näitä sattuu silloin tällöin. Jälkeenpäin on kuitenkin korjannut lausuntoaan ja todennut ettei hengenlähtö ole koskaan ollut yhtä lähellä.

Mielenkiintoisena pidän sitä, etten muista ko. sekunneista tai seuraavista kymmenistä minuuteista mitään, mutta sen tutinan ja paniikin kotipaikkakunnan supermarketin pihassa muistan aina.

Pikkujannuna on myös keikuttu reunalla moneen kertaan vaarasta mitään ymmärtämättä. Kai sitä on syytä olla onnellinen, että täällä vielä heilutaan.