Reggae

Reggae. Tuo keinuva ja hypnotisoiva rytmi Jamaikalta. Löytyykö Jatkoajan vahvuudesta yhtään tämän musiikkilajin ystävää, vai olenko totaalisen yksin?

Reggae on itse asiassa monen musiikkilajin yhteensulautumisen tulos. Niin Ska, Rocksteady kuin Rhytm and blueskin ovat vaikuttaneet reggaen syntyyn, ne ikään kuin ovat sulautuneet yhdeksi musiikiksi.

1960- luvulla muutama levytuottaja Jamaikalla alkoi tehdä paikallisten sound systemien käyttöön omanlaistaan vastinetta jenkkien rhytm and blues -musiikille. Tällöin syntyi ska. Skan tunnetuin edustaja on monen ainakin nimeltä tuntema The Skatalites. 1960- luvun lopulla Ska muuttui hitaammaksi, ja tähän soulmusiikista vaikutteita lisäämällä syntyi rocksteady. Nämä kaksi silloisen rytmimusiikin "päähaaraa" yhdistämällä saatiin siis aikaan musiikki, jonka ihmiset nykyään ymmärtävät reggaena. Tästä voisi jauhaa vaikka kuinka ja paljon, mutta eiköhän asia nyt pääpiirteittäin tullut selväksi. Reggaehen yhdistetään aivan oikein rastafarismi isona osana. Siitä en kuitenkaan ala sen enempää kertomaan, halukkaat voivat tutustua aiheeseen täällä.

Nyt päästäänkin tuttuun nimeen, joka soittaa luultavasti kaikkien päässä ainakin jotain kelloja. Hän oli ensimmäinen kansainvälistä kuuluisuutta saanut reggaelaulaja. Hän toi reggaen kansainväliseen tietoisuuteen 1970 -luvun alussa. Hän oli Robert Nesta Marley. Kaverien kesken Bob.

Länsimäinen yleisö kiinnostui toden teolla Marleyn musiikista Eric Claptonin levytettyä Marleyn kappaleen "I Shot The Sheriff" vuonna 1974. Clapton saavutti huomattavaa listamenestystä kyseisellä kappaleella.

Marley puski taustavoimineen kaikki studio,- kokoelma- ja livelevyt yhteen laskettuna kuulijoille kolmisenkymmentä levyä reggaeta. Tunnetuimmista kappaleistaan voidaan mainita vaikka Get Up Stand Up, No Woman No Cry, One Love, Buffalo Soldier, Trenchtown rock, Iron Lion Zion, Songs Of Freedom ja tuo jo edellä mainittu I Shot The Sheriff.

Bob Marley kuoli syöpään Miamilaisessa sairaalassa 1981. Hänen ruumiinsa kuljetettiin takaisin Jamaikalle ja haudattiin kryptaan syntymäpaikkansa lähelle. Jotain Marleyn arvostuksesta kertoo se, että Jamaikan presidentti piti puheen hänen hautajaisissaan.

Voidaan kai sanoa, että Bob Marley on Reggae. Ketään toinen reggae-artisti ei ole koskaan saavuttanut lähellekään samanlaista suosiota.


Suomessakin tehdään reggaeta. Tutuin nimi on ehkä Soul Captain Band, joka tuli tunnetuksi suurelle yleisölle vuonna 2001 julkaistun Jokaiselle Tulta- levyn myötä. SCB:n laulajat Jukka Poika ja Nopsajalka ovat mitä luultavimmin ne tunnetuimmat nimet. Työtä tämän tanssimusiikin hyväksi tekee myös mies nimeltään Bommitommi, joka on miksannut ja tuottanut mm. Soul Captain Bandia, Kapteeni Ä-ntä, Jukka Poika & Kompostikoplaa ja Paarmaa. Lisäksi hän soittaa koskettimia Soul Captain Bandissa. Yhteistyötä mies on tehnyt myös niin Lord Estin, Mariskan kuin Kwaninkin kanssa. Piirit ovat pienet, ja yleistä onkin että Suomen reggae-artistit esiintyvät mitä erilaisimmissa kokoonpanoissa niin, että samat naamat esiintyvät yhdessä ja erikseen, omansa tai jonkun muun bändin kanssa ja voidaankin sanoa että keikkakokoonpanot elävät koko ajan.

Suomalaisen reggaen sanomaa vievät nykyään edellä mainittujen lisäksi eteenpäin mm. sellaiset nimet kuin Puppa J, Raappana, Nestori ja Bongo Rhino, joka tunnetaan myös nimellä Reino Nordin.

Paljon jäi kertomatta, ja varmasti myös jotain sellaista mikä olisi ollut välttämätöntä kertoa. Aihe vaan on niin laaja, että on mahdotonta kirjoittaa alustusta, joka informaatiomäärältään tyydyttäisi edes itseäni.

Pilven polttaminen, hipit ja muu tällainen kuuluu myös vahvasti reggaehen ja sen ympärillä pyörivään kulttuuriin, mutta sivuutin kylmästi koko asian siinä toivossa, että mahdollinen keskustelu pysyy tiukasti itse musiikin ympärillä. Ja uskokaa tai älkää, reggaesta voi nauttia myös ihan selvin päin.


Get Up Stand Up

Trenchtown



(Lähteinä käytetty maan mainiota wikipediaa ja omaa päätä.)

Joo, muutenhan tossa noi isoimmat teemat tuli esille, Desmond Dekker (rip) kai nyt kuitenkin oli ensimmäinen laajempaa suosiota läntisessä maailmassa saavuttanut alan artisti.

Olihan siellä 60-luvun puolenvälin tieppeillä neito nimeltä Millie, joka sai kai itsensä beatlesin hymisemään my boy lollipopillaan.

Hyvästä alustuksestasi jäi suotta uupumaan, kuinka valtaisa vaikutus reggaella eri formuineen on ollut läntisen populaarimusiikin vaikutteen antajana, melkein genre kun genre on jotakin sieltä napsinut.

Ja suomessakin tehdään reggaeta toki, kannattaa tuota my spacea lähteä hakusanalla kollailemaan, noiden tutumpien nimien lisäksi saattaa löytyä monta kiintoisaa ei niin tunnettua juttua, eli suomalainen reggae on osin päässyt mainstreamiin, mutta luo myös uutta ja kiintoisaa siellä juuritasolla, eli voi hyvin ja kukoistaa.

Et siis ole yksin takapotkusi kanssa, on täällä jokunen muukin hairahtunut.

Editoisin vielä sen verran, että tosiaan myös aina kannattaa mennä keikoille, jos reggaeta kulmille osuu, silloin se toimii parhaiten.

Tuntematta kunnolla koko miehen historiaa mainitsisin ainakin nimen Peter Tosh, jolta löytyy aimo annos lähes Marleyn tasoistakin, positiivista elämänasennetta sykkivää laatutuotantoa. Aikanaan jostain divarista löysin myös erään livevideon keikasta johon Tosh oli pukenut eräänlaisen saarnaajakaapuun, ja oli muuten upea keikka, eivätkä miehen sytyttämät "joimatkaan" olleet sieltä pienimmästä päästä. Toshin tunnetuimpia ja osuvimpia biisejä on ainakin tarttuva "Legalize it", jossa hän otti kantaa Suomessa vellovaan seksinostokeskusteluun. Ei vai.

Parastahan reggaessa on tietenkin se asenne. Ottamatta kantaa vihreään linjaan , kun istuu ja kuuntelee reggaeta sopivalla porukalla leppoisassa paikassa, huolet häviävät tehokkaasti eikä siellä mökötetä. Noista illoista ei voi keksiä mitään negatiivista.

Onko Jatkoajassa muuten ketään joka oli männäsyksynä Hämeenlinnan Svengifestareilla, joissa oli muutaman muun upean esiintyjän lisäksi tahdittajana Nopsajalka? DK:n puolella minulla on olemassa illasta oikein pitempikin tunnelmointitarina, mutta lyhyesti kerrottuna tuostakin illasta jäi se tunne että me, reilun sadan hengen joukko olimme siellä voiden hyvin, nauttien, kun loppukaupunki kipristeli viinanhuuruisten ongelmien ja riitojensa kanssa. Eivät ne tienneet yhtään mitä meillä oli...

Kymmenen vuotta sitten ei olisi uskonut että tulisi joskus nauttimaan suomenkielisestä reggaesta mutta etenkin nämä em. Soul Captain Band jne. ovat onneksi todistaneet asian toiseksi. "Elämäs on taistelun arvoinen, voi rakas siskoni muistathan sen, jokainen hetki on lahja, oli vaan kansi tai pohja.
Nyt sun on oltava vahva!" Parhaimmillaan upeaa, heikompanakin persoonallista ja kuunneltavaa musiikkia...

Ei ketjua ilman David Lee Roth-läppää. Rothin elämänkerrassa "Crazy from the heat" on oikein yksi lukukin nimellä "Bob Marley". Tuossa Roth kertoo Van Halenin alkuajoista, kun bändi oli vielä baaritasolla. Lyhyesti tiivistettynä "mah~tawa" Bob Marley oli saapunut kaupunkiin esiintymään suurelle stadionille ja Roth hokasi että tuo olisi oiva paikka mainostaa myös Van Halenin tulevia keikkoja. Roth oli pyörinyt liimailemassa ja jakamassa paperilappumainoksia, kädet liimassa, papereita joka paikassa, paidan alla, taskuissa piilossa. Siinä keskellä väkijoukkoa Roth oli nostanut katseensa valtavaan Bob Marleyn kuvaan ja ajatellut että asenteella hekin joskus pääsevät huipulle..."Some day...some day...I'm gonna smoke joints that big!"

"Singers smoke it
And players of instruments too
Legalize it, yeah, yeah
That's the best thing you can do
Doctors smoke it
Nurses smoke it
Judges smoke it
Even the lawyers too

Legalize it - don't criticize it
Legalize it and I will advertise it"

JypFabu kirjoitti:

Joo, muutenhan tossa noi isoimmat teemat tuli esille, Desmond Dekker (rip) kai nyt kuitenkin oli ensimmäinen laajempaa suosiota läntisessä maailmassa saavuttanut alan artisti.

Laajenna klikkaamalla

Oikeassa olet. Desmond Dekker olisi ollut ehdottomasti mainitsemisen arvoinen jannu reggaen historiasta puhuttaessa. Sallittakoon siis hänestä muutama sana tähän väliin.

Desmond Dekker oli tosiaan ennen Bob Marleyn aikaa yksi suosituimpia ska- artisteja Jamaikalla, ja tiettävästi siihen aikaan (60 -luvulla) oli tämän musiikkilajin tunnetuin edustaja läntisessä maailmassa

Dekkerin ensimmäinen hitti oli Honour Your Father and Mother (1963). Tätä seurasivat myös hitiksi laskettavat Labour for Learning ja Sinners Come Home. Neljäs hitti, King Of Ska teki Dekkeristä yhden Jamaikan suurimmista suosikeista.

Dekkerillä oli osansa myös Rude boy -kulttuurin synnyssä. Väkivaltaa ihannoivat sanoitukset, ja erityisesti Dekkerin suurin hitti 007 (Shanty Town) saivat suurta suosiota Iso-Britannian mod-kulttuurin keskuudessa. Dekkerin suosio oli huipussaan 1960 -luvun lopulla, jolloin hän mm. vieraili Beatlesin Ob-La-Di, Ob-La-Da -kappaleella. Kuten moni tietääkin, tuo maailman ehkä tunnetuin ska -kappale päätyi Beatlesin The White Albumille.

1970 -luku kului Dekkeriltä lähes kokonaan tien päällä ollen, ja mies myös muutti virallisesti Britanniaan asumaan. Varmasti osaksi tämän takia miehen suosio hiipui kotisaarella, kuten myös pikkuhiljaa sumuisella saarella. Ainakin itse lasken Dekkerin viimeiseksi hitiksi 70 -luvun puolessa välissä levytetyn kappaleen "Sing A Little Song", joka oli jonkin aikaa jopa brittien Top 10 -listalla. Kärjistäen voidaan sanoa että alamäki alkoi tämän jälkeen, ja loppui kun mies julistettiin konkurssiin 80 -luvun alkupuolella. Desmon Dekker kuoli sydänkohtaukseen toukokuussa 2006 kotonaan Englannissa.


Desmond Dekker Wikipediassa.

"Dub Take The Voodoo Out Of Reggae"

Dub reggae listauksesta jäi ainakin uupumaan. Jamaikan dancehall-kulttuurin ohella vaikutusvaltaisin genre musiikissa nykyisellään?

Vanha kunnon "Sveitsin kuningas" (kannabiksen päivittäisellä liikakäytöllä ei ole minkäänlaisia vaikutuksia psyykkeeseen) Lee Perry, tuo reggaen Salvador Dali, tulee dubbihemmoista ensimmäisenä mieleen. Muista tietenkin esim. Mad Professor, jonka vanha kimppa Massive Attackin kanssa kannattaa poistaa levylaarista oitis jos eteen sattuu. Augustus Pablo on kingi myös, kuten King Tubby jne. jne.

Suomen reggaeveteraaneista Dreadline setitti 80-ja 90-luvuilla hyvää matskua. Livenä homma toimi, levyillä hiukan vaisummin. Turkkusessa pansiolainen Makeat Varpaankynnet aloitteli 70-luvun lopulla, toimi myös Royal Flush -nimellä joskus. Jos joku löytää "Rainbow" -sinkun em. pumpulta jostain, pistäköön yv:tä tänne, ostan pois oitis. Polttaminen käy myös... Ööh juu, siis levyn, ei sensimillan.

Mitä vielä? Skata ei pidä unohtaa. Fabchannelilta löytyy hyviä settejä reggae- ja ska-osioista, mm. Aggrolites on livetaltioinnissa mitä mahtavimmassa soulboy-iskussa. The Slackersin setti on OK myös, joskin melko lähellä porijazz-hapatusta.

Reggae-vaikutteisia pumppuja maailma on väärällään, tsekatkaa esim. The Bees, jonka sinkku "Left Foot Stepdown" meinaa olla todella maukas.

Pressiboxi kirjoitti:

Vanha kunnon "Sveitsin kuningas" (kannabiksen päivittäisellä liikakäytöllä ei ole minkäänlaisia vaikutuksia psyykkeeseen) Lee Perry, tuo reggaen Salvador Dali, tulee dubbihemmoista ensimmäisenä mieleen.

Laajenna klikkaamalla

Aivan, tästä kaverista riittäisi juttua vaikka miten paljon. Näin joskus jossain Lee Perryn haastattelun, jossa hän kertoili miten universumi on hänen kyrpänsä. Tai ainakin universumi pyörii vahvasti sen ympärillä. Huikea jannu.

Dubittelusta en näköjään kirjoittanut sanaakaan, ja myönnettäköön sen johtuvan siitä että dub on mielestäni hieman tylsää, tai siis sellaista että muutama biisi menee, koko levy ei sitten millään. Aika freestyle- meininkiähän tuo suurimmaksi osaksi on.

Lee "Scratch" Perry on kuitenkin dubin kummisetä, ja jos antaa elämästään niin ison osan musiikille, saa siinä vähän päässä heittääkin. Perry ei käsittääkseni enää savuttele, tai sitten se on vain julkisuuskuvan parantelua. Tosin luulisi ettei tällaista "wanhan liiton miestä" juurikaan kiinnosta, mitä ihmiset ajattelevat. Jotenkin niin se meni, että Perry halusi nähdä että tekeekö sitä musiikkia kanjabis vai Lee Perry. Ilmeisesti sitä tekee Lee Perry, ja savua ei tarvitse kiskoa.

Dubissahan biisi rakentuu basson ja rumpujen ympärille, ja muita soittimia nostetaan esille vain jotta ne voidaan hetken päästä feidata pois. Laulua ei perinteisessä dubissa juurikaan ole.

Lee Perryn lisäksi dubin pioneereihin laskisin ainakin vanhemmista vaikuttajista jo mainitun King Tubbyn ja Scientistin ja myöhemmistä tosiaan Augustus Pablon ja Mad Professorin. Zion Train on myöskin tutustumisen arvoinen pumppu.

Tää alue on niin laaja, että kertapostauksella ei voi kun pikkusen raapasta jotain osa-aluetta.

Tuosta dubwisesta sen verran, että siinä lienee alunperin ollut kyse studiovelhojen jamittelusta valmiilla jo tehdyillä levytyksillä. Kokeilivat ja kikkailivat otetaan tosta raita pois, korostetaan tota ja kaikuja sinne, kaikuja tänne ja violà, täähän kuulostaa mageelta. Niinkin voi syntyä tyyli. Nykyään sitä tehdään tietoisesti ja jonkin verran se herättää eripuraa alan harrastajissa, toimiiko vai ei. Toiset vannoo, että ensin pitää olla kunnon biisi ja sitten jammaillaan, eikä rytmin päälle kaiuttelemalla mitään kestävää synny, no nää on makuasioita.

Desmond Dekkerin kohdalla osin varmaan meni niin, että kaveri saavutti tietyn statuksen, eikä intoa uuden tekemiseen ollut, vanhoillakin meriiteillä kun keikkaa piisas. Omalta kohdalta täytyy sanoa, kun miehen tossa 90-luvun alussa näin keikalla, että kun lavalle hoippui umpikänninen muodottamaksi hakatun kärpässarjan nyrkkeilijän näköinen ilmestys, olin varma, että jaaha, rahat pois tyhmiltä, mutta kun avasi suunsa, hänen pehmoisen samettinen loistavassa kuosissa ollut äänensä loi semmoisen kontrastin kokonaisuuteen, että henkisesti lensin perseelleni siitä paikasta ja keikka oli unohtumaton ja hyvä, noin laimeesti sanottuna.

Tossa kun tota ska:ta sivuillaan se kehityskaari reggaehen sisältää näitä läheisiä tyylejä kuten blue beat, rocksteady ja tämä ska. Mento sitten on oma rinnalla kulkeva karibialaisen musiikin laji, jota kai voisi kuvailla eräänlaiseksi karibian kupletiksi siinä mielessä, että tekstit yleensä olivat tarinoita arkipäivästä tyyliin, lähdinpä aamulla hakemaan kaivolta vettä ja mitä kaikkea siitä seurasi. Tekstit eivät siis olleet poliittisia tai iskelmien boy meets girl juttuja.

Ska sitten rantautui britteihin jamaikalta tulleiden siirtotyöläisten myötä ja synnytti nykyään ihan erilaisia viboja sisältävän skinhead kultin. Alkuperäiset skinit kun olivat sekä valkoisia, että jamaicalta tulleita ns.paskaduunien tekijöitä ja työssä tutustuttuaan alkoivat hengailla yhdessä myös vapaa aikanaan bileissä jne. skinien eräs ulkoinen tunnus, nuo julmannäköiset bootsit, saivat luonnollisen selityksensä, koska satamissa ja rakennuksilla tarvitsivat turvakenkiä, eikä liikoja rahoja ollut, niin käyttivät niitä myös vapaalla. Eli tämäkin nuorisoliike lähti täysin päinvastaisista asenteista, kun mihin se aikanaan päätyi.

Perry, tuo laulava leivänpaahdin (luulee kai tosissaan olevansa leivänpaahdin)
On kyllä reggaen historiaan ehkä eniten vaikuttanut hemmo, jotkut väittävät, että Wailersien soundi syntyi vasta perryn käsittelyssä ja ansiosta.

Ja Awen ylempänä mainitsema Tosh oli kyllä faktisestin Marleyn tasoista tuotantoa, kuuluihan mies alkuperäiseen Wailersiin, jonka hajottua lähti soolouralleen. Tuo mainitsemasi saarnaajankaapu taitaa kyllä olla ihan vaan galabeijja, joka arabimaissa ja pohjois-afrikassa on ihan arkivaate. Keikka on ajoilta, jolloin Tosh kääntyi muslimiksi, joka nikotutti rastapiirejä silloin aikanaan. Tosh, loppuun asti vihainen nuori mies oli kyllä joltinenkin saarnamies ja uskonnollinen soturi, joka ei hyvällä suhtaunut imperialisteihin ja kolonialisteihin, näistä on esimerkkejä levykaupalla, mutta maanmainiota musiikkia tuo sai aikaiseksi.

Suosittelen käyttämään vaikka youtubea lähteenä, sieltä löytyy myös valtaisa määrä toinen toistaan hienompia vetoja eri artisteilta ja kun tässä on tapana ollut joitain tjeu nimiä paiskoa, niin eräs alkuaikojen nimi Toots&Maytals kannattaa tsekkailla, hyvää on.

Rude boy kulttuuri sitten oli enempi jamaikalainen juttu, jossa kingstonin ghetoissa elevät nuoret, joiden tulevaisuuden näkymät eivät kovin ruusuisia ja vaihtoehtoja sisältäviä olleet ymmärsivät, että mitään ei saa, ellei sitä itse ota. Elokuva harder they come, kertoo sitten tämmöisen rude boyn tarinan ja selittää minusta hienosti, miksi nämä meidän mittapuulla väkivaltaiset gansterit saavuttivat oman väkensä keskuudessa ihailua ja arvostusta, voisi olla poliitikoille sosiaalisen oikeudenmukaisuuden merkitystä miettiessään asiallinen tsekata.

Toiste taas lisää kun jaksaa.

Trenchtown kirjoitti:

Aivan, tästä kaverista riittäisi juttua vaikka miten paljon. Näin joskus jossain Lee Perryn haastattelun, jossa hän kertoili miten universumi on hänen kyrpänsä. Tai ainakin universumi pyörii vahvasti sen ympärillä. Huikea jannu.

Laajenna klikkaamalla

Suomalaisen Kari Kosmoksen muuten tylsähkössä Bob Marley-kirjassa on hyviä juttuja Perrystä. Jossain vaiheessa Perry alkoi olla sen verran kuutamolla, ettei ollut muistanut maksaa sähkölaskua kuukausiin, vaikka tili oli täynnä rahaa. Kämpässä ei sitten ollut sähköjä, ja muutenkin talo ja sen ympäristö oli retuperällä lääkekasvien rehottaessa ympäriinsä. No, sitten joku levy-yhtiön edustaja oli tullut tuomaan miehelle levynmyyntivoittoja käteisenä. Perrypä ei kuitenkaan noin vaan ottanut moisia vastaan, vaan alkoi syödä rahoja, koska "ne olivat papuja".

Alan miehet tuntevat tarinan Perryn vuonna 1973 Kingstoniin rakentamasta Black Ark -studiosta. Viisi vuotta myöhemmin jannu tuikkasi studion tuleen. Miksi? Koska tuntui siltä.

Kari Kosmoksen Natty Congo Bongo - Juurijuttuja Jamaikalta on myös kirja, jota tuon Bob Marley - mies, musiikki & mystiikka -kirjan lisäksi voi suositella lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Muutamia loistavia Regee artisteja;Prezident Brown, Damian Marley, Kymani Marley, Ziggy Marley, Stephan Marley, Barrington Levy, Gentleman, (Sean Paul), Sizzla, Capleton, Bunny Wailer, UB40, Buju Banton.

Suosittelen.

Reggae Snowsplash

Jammailijoille tiedoksi, Reggae Snowsplash Vanhalla 3.2. Kyseessä siis Bob Marleyn syntymäpäiväjuhlat.


http://www.vanha.fi/tapahtumat/index.php?db=tapahtumat&method=show&id=485

kyllähän reggae on tullut soiteltua. Kirjoitettakoon suomalaisesta tuotannosta, kun siitä on täällä vähemmän ollut juttua. Soul Captain Bandin jokaiselle tulta on syytä nostaa jalustalle välittömästi. Loistava reggae levy ja sanoisin, että kuuluu myös "parhaat koskaan Suomessa tehdyt levyt"-listalle. Harvalta lätyltä löytyy yhtä kova biisi viisikko kuin "Hypnoosiin", "Nousee", "Mitä suurempi puu", "Älä juo tota juttuu" ja sokerina pohjalla "Taistelun arvoinen". Valitettavasti Jukka Pojan lähden jälkeen tehty Tanssijan valinta ei yllä läheskään edeltäjänsä tasolle, eikä sitä voi suositella kenellekään. Jukka Poika onkin luultavasti merkittävin henkilö suomireggaen saralla. Hänhän on ollut merkittävimmässä roolissa niin Soul Captain Bandissä, Kapteeni Äänessä kuin luonnollisesti omissakin yhtyeissään. Jukka Pojan tuotannosta nostettakoon esille kappaleet Rullaan, Äijä, Keinuta mua, Syyää eka ja Kaffipäissään. Välillä lyriikat kärsivät Fintelligens minä, minä, minä syndroomasta ja naiviudesta, mutta useat niistä ovat kuitenkin omaperäisiä, oivaltavia ja saavat
hyvälle tuulelle. Aiemmista yhtyeistä Kapteeni Ääni oli yksinkertaisine
konetaustoineen lähimpänä hiphoppia, kun taas Soul Captain Band käyttää paljon soittimia koskettimista puhaltaviin pilleihin ja on paljon orgaanisempi yhtye. Jukka Pojan oma tuotanto on jostain tältä väliltä, mutta on kuitenkin mennyt orgaanisempaan suuntaan jatkuvasti.

Viime kesänä Qstock:ssa oli päivälle mukava aloitus. Suuntasin alueelle ja menin tiskille tilaamaan Poliisin pojasta tuttua suomalaista aamupulaa, joka yllättäen tuotiin välittömästi eteeni tuopissa. Sen jälkeen menin seurueeni valtaamaan pöytään terassille lavan eteen ja sain kuulla heidän jo aiemmin opettaneen henkilökuntaa tilatessaan omaa aamupalaansa. Tämä kaikki tapahtui Jukka Pojan soittaessa taustalla ja oli kyllä mukava istuskella siinä auringon paisteessa ja kuunnella reggaeta.

"Syyää eka tai muuten heiluu leka!"

Zeic kirjoitti:

Soul Captain Bandin jokaiselle tulta on syytä nostaa jalustalle välittömästi. Loistava reggae levy ja sanoisin, että kuuluu myös "parhaat koskaan Suomessa tehdyt levyt"-listalle. Harvalta lätyltä löytyy yhtä kova biisi viisikko kuin "Hypnoosiin", "Nousee", "Mitä suurempi puu", "Älä juo tota juttuu" ja sokerina pohjalla "Taistelun arvoinen". Valitettavasti Jukka Pojan lähden jälkeen tehty Tanssijan valinta ei yllä läheskään edeltäjänsä tasolle, eikä sitä voi suositella kenellekään.

Laajenna klikkaamalla

Tästä olemme kyllä vahvasti eri mieltä. Jokaiselle tulta on toki minunkin mielestäni paras levy Soul Captain Bandilta, mutta myös Tanssijan Valinta on loistava ja sitä voi lämpimästi suositella kaikille reggaen ystäville. Onhan siinä hienoja biisejä vaikka kuinka paljon: Reggae Moving, Tasapaino, Babylon System, matkalla taas, lyömätön tyyli, pelkkää puhetta, nyt se palaa... oikeastaan tuolla levyllä on ainoastaan yksi biisi josta en pidä ja se on vauvantekohomma. Ehkä tuo levy on pikkuisen kaavoihin kangistunut ja tutun turvallinen, mutta ei se Bob Marleykaan vallankumousta jokaisessa biisissään huutanut. Oma mielipide suotakoon kuitenkin itse kullekin, ei siinä mitään. Makuasioista kiistely on melkoisen turhaa.

"Jukka Poika ja Kompostikopla" ei sitten yllä mielestäni enää lähellekään samalle tasolle SCB: n kanssa, vaikka tuollakin levyllä on joitakin hyviä kappaleita. Jenkkarekka -kokoonpanolla levytetty "Vapautunut Viihdyttäjä" taas olikin sitten jo melkoista huttua, yltiöpositiivisia lastenlauluja lallatteleva Jukka Poika on kaukana siitä "Jokaiselle Tulta" -levyn aikaisesta Jukka Pojasta. Asenne ei ole enää lähellekään samalla tasolla kuin silloin vanhoina hyvinä aikoina. Tuolta Jenkkarekkalevyltä löytyvät toki hyvät kappaleet Rullaan (wanha Kapteeni Ä-ni -hitti), Vanhat Vampyyrit ja Juokse Sinä Humma, joka on muuten aivan helmi versiointi Tapsa Rautavaaran klassikosta.

Kuten jo aikaisemmin totesin, ovat piirit Suomessa erittäin pienet ja muusikoiden vierailu toistensa levyillä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Eräs näistä mukana olijoista on Seppo Paarma, jonka musisointia kuullaan kaikilla em. levyillä. Vuonna 2005 Paarma puski markkinoille oman "Pidä Liekkis" -levyn, joka on todella hyvä. Huonoa kappaletta ei tältä levyltä löydy, ja se on myös ehdottomasti hankkimisen arvoinen lätty. Omalla arvoasteikollani tämä levy on toiseksi paras suomalainen reggaelevy, heti siis Soul Captain Bandin "Jokaiselle Tulta" - kiekon jälkeen. Niinkään perinteistä reggaeta tuolla levyllä ei kuulla, vaan se on enemmänkin dancehall -musaa, tanssittavampaa tavaraa siis. Levyn viimeinen kappale "Pidä Liekkis" on yksi parhaimpia slovareita joita tähän ikään mennessä (kaikki musiikkilajit huomioiden) olen ehtinyt kuulemaan.

Jukka Pojan ja Jenkkarekan "vapautunut viihdyttäjä" on ainut edellä mainituista levyistä, jonka hankintaa en suosittelisi kenellekään. Silläkin varmasti on kuitenkin omat faninsa ja minunkin oli se aikoinaan pakko "sokkona" hankkia kokoelmiin jo pelkästään tukeakseni omalta osaltani suomalaista reggaemusiikkia. Näitä ei viitsi netistä vetää. Jenkkarekan kotisivuilta voi muuten symboliseen yhden euron hintaan ladata muutaman biisin itselleen. Virsikirjastakin löytyvän "Tiellä Ken Vaeltaa" -adventtilaulun versioinnin luulisi olevan vaikea tehtävä, mutta hienosti on tässä kuitenkin onnistuttu. Suosittelen.

Trenchtown kirjoitti:

Ehkä tuo levy on pikkuisen kaavoihin kangistunut ja tutun turvallinen, mutta ei se Bob Marleykaan vallankumousta jokaisessa biisissään huutanut. Oma mielipide suotakoon kuitenkin itse kullekin, ei siinä mitään. Makuasioista kiistely on melkoisen turhaa.

Laajenna klikkaamalla

Ehkä levy on vähän turhan väritön. Tosin on ymmärrettävää ettei aiemmalle tasolle yllätä, se kun oli niin pirun korkea. Taiteilijoille jonkin oman aiemman teoksen nouseminen klassikon asemaan voi olla kaksiteräinen miekka, siten että se laskee uudemman tuotannon arvoa sen vertautuessa vanhaan. Jäädään vanhojen teosten vangeiksi. Makuasioista ei voi kiistellä sanotaan, koska absoluuttista totuutta ei ole olemassa, mutta juuri siksi niistä kiisteleminen on mielenkiintoista... mutta turhaa. Ehkä tuo ei voi suositella kenellekään on sanamuotona aika provosoiva sille etten itse pidä levystä.

Trenchtown kirjoitti:

Jukka Poika ja Kompostikopla" ei sitten yllä mielestäni enää lähellekään samalle tasolle SCB: n kanssa, vaikka tuollakin levyllä on joitakin hyviä kappaleita.

Laajenna klikkaamalla

Jukka Pojan Kompostikoplan ja Jenkkarekan aikaista tuotantoa vaivaa epätasaisuus. Siellä on ne helmet joista jo osan mainitsinkin, mutta vastapainoksi pahoja harhalaukauksia, jotka saavat suorastaan tuntemaan myötähäpeää. Onneksi ne on helppo skipata. Ja todellakin, Juokse sinä humma coverointi on loistavata! Taidanpa tutustua tuohon Paarman levyyn joutessani, kiitokset vinkistä.

Trenchtown kirjoitti:

Jenkkarekka -kokoonpanolla levytetty "Vapautunut Viihdyttäjä" taas olikin sitten jo melkoista huttua, yltiöpositiivisia lastenlauluja lallatteleva Jukka Poika on kaukana siitä "Jokaiselle Tulta" -levyn aikaisesta Jukka Pojasta. Asenne ei ole enää lähellekään samalla tasolla kuin silloin vanhoina hyvinä aikoina.

Laajenna klikkaamalla

Unohdit Jenkkarekan Apajilla -levyn, joka nousee omalle tasolleen Kompostikoplan / Jenkkarekan levyjen joukossa. Biisit kuten Kollega rock, Apajilla, Hyvä mies ja Joka maataan viljelee ovat loistavia osoituksia siitä, mihin Jukka Poika parhaimmillaan pystyy. Eikä tällä levyllä niitä huteja tai myötähäpeää synnyttäviä sanoituksiakaan juuri ole. Todellinen aurinkoisten kesäpäivien soundtrack.

Jukka Pojalta tulee muuten helmikuussa uusi levy ja siltä on jo julkaistu eka sinkku Pläski, joka ei sekään huono biisi ole.

SCB:n Vauvantekohommia on kyllä uskomattoman paska biisi ja vie valitettavasti pohjaa koko Suomi-reggaen uskottavuudelta. Toisaalta, on silläkin biisillä faninsa (löytynee teini-ikäisten joukosta).

Tuollainen levy on mennyt minulta täysin ohi. Täytyy etsiä käsiin jostain, ehdoton pakkohankinta tuokin. Joka maataan viljelee on kyllä tuttu biisi, ja eikös se ole jo kohtalaisen vanha? Toki uusia versioita vanhoista biiseistä pusketaan kuin sieniä sateella, mutta samasta kappaleesta taitaa olla kyse, ja on kyllä loistava biisi.

Reggae, niin. Lapsuudessani tuli Bob Marley'ta kuultua sivukorvalla, kun porukat ja isoveli sitä paukutti. Tuon lisäksi ainakin Burning Spear(s) taitaa kuulua isoveljeni suosikkeihin, ehkä jopa enemmän kuin Marley. Tiedä siitä sitten. Taisihan mm. isäukkoon myös puraista tuo Soul Captain Band, itse en ole siihen oikein päässyt jyvälle.

Sinänsä ihan mielenkiintoinen ja saundimaailmaltaan vaikuttava musiikinlaji kaiken kaikkiaan. Ei nyt sydäntäni kaikkein lähimpänä tosin, tai sitten en ole kuunnellut vielä riittävästi.

Oikeastaan enemmän minua kiehtoo konemusan ystävänä dub, joten olisi kiva saada suositteluja hyvistä dub-artisteista... vaikka taisihan tuolla jokunen suositus jo olla.

(Psy)dubiin olen tutustunut, eli tähän modernimpaan, joka sekoittelee vähän kaikkea muutakin kuin reggaepohjaista musiikkia, monesti psykedeelisessä hengessä (moni puristi ei ilmeisesti oikein lämpene tuollaiselle). Näistä mieleen ainaskin The Orb, Ott, Kukan Dub Lagan, Jah Wobble, Neil Sparkes, Suns of Arqa, Adham Shaikh jne.

Yksinkertaista. Bob Marley on kuningas. Mulla on jopa Bob-juliste jostain vuodelta -77, se on aarre, käynyt roskiksessakin, mutta pelastettu.

Mutta kyllähän näitä on. En ole oikeastaan näihin artisteihin tutustunut hirveän kattavasti, lähinnä sitä mitä on osunut eteen. Steel Pulse pitää mainita brittiläisistä, Handsworth Revolution ja Bodyguard on biiseinä ihan julmetun kovia. Uudemmista dancehall- tms. jutuista Sizzla ja Capleton on ehkä iskenyt eniten. Esim. jälkimmäisen Still Blazin' on mainio levy. Eihän tota bobo-läppää voi tosissaan kuunnella, mutta eipä siitä onneksi mitään tajuakaan.

Suomi-reggaen puolelta olen odotellut, että joku mainitsisi Pöllön. Pelle Miljoona & Ylivoiman Todistaja on helposti parasta suomenkielistä reggaeta mitä olen kuullut. Myönnettäköön, etten ole hirveästi näihin perehtynyt, mutta silti. Sanoitukset vähän naiiveja, jopa koomisia ajoittain, mutta jotenkin tätä jaksaa aina kuunnella.

Rasta nah work for nah CIA...

VT kirjoitti:

SCB:n Vauvantekohommia on kyllä uskomattoman paska biisi ja vie valitettavasti pohjaa koko Suomi-reggaen uskottavuudelta. Toisaalta, on silläkin biisillä faninsa (löytynee teini-ikäisten joukosta).

Laajenna klikkaamalla

Minä luulen että biisillä on oikeasti syvällisempikin merkitys suomalaisen kulttuurin analysoinnissa - suomalainen pidättäytyvyys, kainostelu, tabut seksin suhteen, vanhakantaisuus purkautuvat jokseenkin positiivisena ilmiönä myös niin että heti kun on musiikiltaan kohtuullisen tarttuva biisi jossa lauletaan "pimppi" ja "pippeli" siitä tulee hitti joka jää mieleen.

Ulkomusiikillisista asioista sen verran että Nopsajalka on muuten selkeästi onnellinen, etteivät hänen laulunsa tilanteet ole keksittyjä - aika komean elintasomahan on kaveri kehittänyt viime vuosina. Kjeh.

Kuinkas moni on muuten tutustunut sellaiseen pumppuun kuin Easy Star All-Stars? Nämä, muistaakseni nykkiläiset kaverit soittavat dub/reggaetyyppistä musiikkia, mutta mikä erikoiseksi tekee, on se, että coveroivat musiikkia, joka ei alunp. todellakaan ole mitään reggaepohjaista. Pari lättyä ilmestynyt heiltä: Dub Side of the Moon ja Radiodread. Nimistä voi päätellä mistä bändeistä on kyse. Radiodreadia en ole kuullut, mutta Dub Siden olen ja sehän on siis coverilevy Pink Floydin mestarillisesta Dark Side of the Moonista. Hienoja covereita sisältääkin, oikeastaan aivan hulvattoman upeita. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Pink Floydin klassikot on saaneet ihan uuden fiiliksen, mutta ovat ehdottomasti tunnistettavissa kuitenkin.

Ted Raikas kirjoitti:

Kuinkas moni on muuten tutustunut sellaiseen pumppuun kuin Easy Star All-Stars?Pari lättyä ilmestynyt heiltä: Dub Side of the Moon ja Radiodread.

Laajenna klikkaamalla

Dub Side Of The Moon on aivan loistava levy. Intohimoisena Pink Floyd -fanina ensireaktio tuohon Easy Star All-Starsien coverointiin oli luonnollisesti luokkaa "mitä vittua?!?", mutta viimeistään Time -kappaleen soljuessa kuuluviin nousivat suupielet hymyyn päin. Hienosti tehty levy joka onnistuu kuulostamaan omanlaiseltaan sekä tuoreelta kunnioittaen kuitenkin koko ajan alkuperäistä. Myös tuo Pink Floydin tuotannosta tuttu tunne musiikissa on onnistuttu säilyttämään upeasti.

Jos Dub Side Of The Moonin tyylinen coverointi kolisee, suosittelen tutustumaan Dread Zeppelinin tuotantoon. Nimi kertoo tarpeellisen, eli kyseessä on siis Led Zeppeliniä coveroiva reggaeyhtye. Tämä ei ehkä yllä ihan samoihin sfääreihin Easy Starsin jannujen kanssa, mutta jotain kertoo se että itse Robert Plant on kehaissut Dread Zeppelinin olevan paras Led Zeppeliniä coveroiva bändi jota hän on kuullut. Suurempia kehuja on varmasti jo vaikea saada.

Dread Zeppelin on ilmeisesti tehnyt paljon muutakin musiikkia, laulajana toimii muistaakseni Elvis -imitaattori ja muutenkin touhusta jää kuva että hauskaa tällä yhtyeellä riittää. Itse en kuitenkaan bändistä niin paljon tiedä että voisin kertoa tarkemmin. Tutustumisen arvoinen yhtye joka tapauksessa.

Sen verran tuosta dread Zeppelinistä voisin valaista, että laulusolisti on todellakin elvis imitaattori las vegas tyyliin ja dredit oli ihan perinteinen roots bändi, kunnes paukkupäissään keksivät, että miksei soitettas zeppeliniä reggaena.

Ihan todellista yhtyeen ja laulajan kohtaamista herraties muistavat asianosaisetkaan, mutta tekivät eka videonsa tarinaa ehkä vähän "koristellen", siinä siinä dredit tulee aamunkoittaessa joltain pikkukeikaltaan kohti kotia ja samaan aikaan kehnohkosti pärjäilevä elvis imitaattori viheltelee henkensä pitimiksi maitoautolla, kunnes väistämättä eräässä risteyksessä umpihampuissaan oleva bändi ja maitoauto elvis rysäyttävät kolarin, kaikki sananmukaisesti valkenee, ja dread zeppelin syntyi.

Hauska pätevä poppoo, joiden tuotantoa kannattaa tsekkailla, jos eteen osuu. Itseä hieman otti päähän kun nuo aikoinaan kävivät kaivohuoneella keikalla, enkä onnistunut paikalle osumaan, kuulopuheiden mukaan kovia olivat ja hauskoja.

Suosittelisin vielä kaivelemaan niitä kotimaan reggaekuvioita laajemmalti, niitä, ja hyviä riittää kyllä: Kosminen perhe, kaikukasti, don Jusa ja liiton miehet, levitators, natural vibrations, suhinators...Tekijöitä piisaa ja hyvää musiikkia, nämä vaan äkkiä mieleentulleina, my space.com on varmaan aika hyvä saitti noin musiikkinäytteiden etsimisen suhteen.

Nostelenpa tätäkin taas parin mielenkiintoisen hankinnan myötä ylöspäin. Sattui käsiini uusi Stephen Marleyn levy nimeltään Mind Control, joka ainakin ensimmäisen kuuntelun puolessa välissä kuulostaa yllättävän tuoreelta. Stephenin ja isänsä äänet ovat todella samankaltaiset, ja tuosta johtuen pari biisiä on jo aiheuttanut ns. kylmät väreet -efektin.

Vierailevia artisteja, niin kuin tyyliin kuuluu, löytyy tältäkin levyltä useita. Stephen Marleyn velipojat Damian ja Julian, Spragga Benz, Ben Harper ja Mos Def tuovat levylle sitä tiettyä fiilistä ja raikkautta. Suosittelen tutustumaan jos tuollainen mietiskelevä paatosta runsaasti sisältävä lyriikkavetoinen setti toimii. Paljon on rap- laulantaa mukana, mutta yllättäen se ei latista meininkiä ollenkaan. Jotenkin plätyllä on samanlainen meininki kuin Bobin Chant Down Babylonilla.

Kaunista äänimaisemaa ja tuskaa tarjoaa levyn viimeinen biisi Inna Di Red, joka kolahti ylivoimaisesti eniten tämän lätyn biiseistä allekirjoittaneeseen. Epäilen kuitenkin vahvasti, että tämä levy tulee parantumaan seuraavilla kuuntelukerroilla vielä todella paljon. Potentiaalia on niin maan perkeleesti.

Toinen artisti josta piti mainitsemani on Tanya Stephens. Viime vuonna julkaistu Rebelution jäi jotenkin vajaaksi ja tutun turvalliseksi länkytykseksi, josta ei noussut esiin oikein mitään. Vuonna 1998 julkaistu Ruff Rider sen sijaan on oikein menevää musakkia. Lätyltä löytyvät biisit, kuten nyt vaikka Part Time Lover, Joe Grind tai Man Fi Rule tekevät kesän vaikka keskellä helmikuuta.

Stephensin 2004 julkaistulta Gangsta Blues -albumilta löytyykin sitten yksi kaikkien aikojen parhaista reggaebiiseistä, nimeltään It's A Pity. Pelkästään tuon biisin äärimmäisen mahtavuuden takia Gangsta Blues on reggaediggarin pakkohankinta. Jos artisti on siis tähän mennessä mennyt kokonaan ohi, niin ei hätää. Sinulla on koko loppuelämäsi aikaa paikata virheesi. Gangsta Blues on muuten vähän väsynyt ja paikallaan junnaava levy, mutta tuon biisin takia siitä faktasta ei voisi vähempää välittää.

Täällä Jatkoajassa meitä takapotkun ystäviä on kohtalaisen vähän, kun taas hyvää reggaeta on maailma täynnä. Niinpä rohkaisenkin juuri sinua kertomaan löydöistä ja vaikka harvinaisuuksistakin, jotka iskevät kuin miljoona salamaa. Kaikkea kun ei ehdi itse havainnoimaan millään, mutta jano uusiin huippubiiseihin on kuitenkin sammumaton.

One good thing about music, When it hits, You feel no pain...

Bobin Island-kausi vuodesta -73 etiäppäin löytyy hyllystä. Muuta reggaeta en tarvitse, enkä juuri kuuntelekaan. Mitä nyt Black Uhurua joskus (Red on perskuleen kova levy). Ziggyn (Marley, kuuno!) Dragonfly on tämän vuosituhannen helmi reggaen saralla, paitsi ettei Z pelkkää rekeetä edes tee. Vaikutteita on koko popmusiikin alalta, äärimetallia lukuunottamatta.

Itselle reggae on ollut yksi tärkeistä musiikinlajeista. Yksin fiilistellessä kuuntelen progea, muiden kanssa fiilistellessä 70-luvun rockia ja reggaen soidessa olotila muuttuu varsin letkeäksi. Omassa levyhyllyssä on lähinnä Bob Marleyn tuotoksia, enkä muihin reggaebändeihin ole paljolti tutustunut. Jukka Pojan erinäiset projektit on ihan ok, mutta ei iske kunnolla. Suomalaisista yksi kova reggaevaikutteinen bändi on CapeNape and The Foundation (http://www.myspace.com/capenape) eli CNF. Bändin musiikki lähtee selkeästi reggaesta, mutta mukaan sekoittuu vaikka mitä.